Sunnuntai 27.5.2012

Lehti: Monilla Suomessa asuvilla yhteyksiä terrorismijärjestöihin

Luotu: 
19.11.2009 07:14
Päivitetty: 
19.11.2009 07:15
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Suojelupoliisin mukaan Suomessa on oleskellut tai oleskelee kymmeniä ihmisiä, joilla on jonkinlainen yhteys kansainväliseen terrorismiin. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Supon mukaan osa kytköksistä lienee normaalia yhteydenpitoa sukulaisiin, mutta joukossa on myös ihmisiä, joiden tiedetään kannattavan väkivaltaisia radikaaliliikkeitä.

-Mukana on sekä ääri-islamistisia että separatistisia [itsenäisyyttä vaativia] järjestöjä. Hyvin samoista järjestöistä puhutaan kuin muissakin pohjoismaissa, kertoo Supon terrorismin torjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila Helsingin Sanomille.

Suomeen kohdistuva terrorismin uhka on Anttilan mukaan vähäinen. Supon mukaan Suomesta ei ole myöskään karkotettu ihmisiä terrorismiepäilyjen takia.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan sisäministeriön poliisiosasto tarkastaa suojelupoliisin (Supo) toimet Ruotsista Suomeen karkotetun miehen tapauksessa. Helsingin Sanomien mukaan selvitettäväksi tulee muun muassa se, tekikö Supo rikosilmoituksen petoksesta heppoisin perustein saadakseen tiedustelutietoa mahdollisista terroristisista hankkeista tai niiden valmistelusta.

Lehti kertoi keskiviikkona, että Ruotsi karkotti Suomen kansalaisuuden saaneen miehen terrorismiepäilyjen takia. Ennen karkotusta Supo oli tehnyt miehestä rikosilmoituksen Helsingin poliisille. Miestä ei kuitenkaan epäilty Suomessa terrorismista vaan törkeästä petoksesta, sillä hänen epäiltiin nostaneen Kelalta tukea Ruotsissa asuessaan.

Paateron mukaan vielä ei ole tullut esiin seikkoja, jonka mukaan Supo olisi toiminut virheellisesti. Hänen mukaansa asia kuitenkin tarkastetaan joulukuussa tehtävän normaalin tarkastuskäynnin yhteydessä.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

MerjaH

"Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan sisäministeriön poliisiosasto tarkastaa suojelupoliisin (Supo) toimet Ruotsista Suomeen karkotetun miehen tapauksessa. Helsingin Sanomien mukaan selvitettäväksi tulee muun muassa se, tekikö Supo rikosilmoituksen petoksesta heppoisin perustein saadakseen tiedustelutietoa mahdollisista terroristisista hankkeista tai niiden valmistelusta."

Jokainen pikku terroristikin tietää, että kyllä täällä pidetään terroristien ihmisoikeuksista huolta:

Voi, voi voi...ettei nyt vain olisi poliisi tehnyt virkavirhettä yrittäessään saada tietoa mahdollisista terroristisista hankkeista tai niiden valmistelusta.

Nuntius

Viljasen ministeriö on pahoittanut mielensä kun terroristiepäiltyä on syytetty Kelan tukien väärinkäytöksistä!

Onhan se toki epäillyn terroristin ammattiylpeyttä loukkaavaa kun Supo takertuu tuollaisiin pikkuasioihin, monet suomalaisetkinhan huijaavat Kelaa.

Vieras

Onhan se luonnollisesti Viljasen mielestä nöyryyttävää jotta mamu asia on noussut tapeetille ja vielä lisäksi Kelan osalta poliisitutkinta väärin saaduista sosiaalietuudesta ja mies on vielä kaiken lisäksi potkaistun ulos Ruotsista.

Kaikkien huvittavin piirre asiassa on se että kun Supo tutkii mahdollista terrorismin yhteyttä niin sisäministeriön poliisijohto hyppää välittömästi tasajalkaa ja uhkaa aloittaa tutkinnan Supoa vastaan.

Kyllä hieman kummastuttaa että näikin vakavasta asiasta kun terrorismista ei kyetä puhaltamaan yhteiseen hiileen viranomaisten kesken vaiki onko meillä suomalaisilla enään virkavaltaa joiden tulisi suojella kansalaisiaan.

Kaija Kuopila

Ruotsissa "suomalainen" terrorismista epäilty istui 5 kk vankilassa ennen Suomeen palautustaan. Suomen maahanmuuttopolitiikka suojelee häntä taatusti tuollaisilta ruotsalaisilta "rasisteilta". Katselkaapa lehtien sensuroituja keskustelupalstoja ja räksytystä, "rasisti rasisti rasisti". Ei terroristeilla ole hätäpäivää Suomessa, mutta suomalaiset ovat kyllä vähän heikoilla. Eipá tunnut SUPOakaan surettava terroristien Suomeen rantauminen ja eikös kohta tule joku ilmianto tehtävä poliiseille kyttäämään meidän suomalaisten "netti-rasisimia".

Vieras

nämä ovat niitä varjopuolia, mitä hallitsematon maahanmuutto yhdistettynä vapaaseen liikkumiseen tuo mukanaan.ei näy Thorsia,Suurpäätä jne kun tällaisista koko kansaa koskevista asioista puhutaan.
tänäkin vuonna Suomeen tulee tuhansia paperittomia turvapaikanhakijoita, joiden taustoista kukaan ei tiedä mitään.ovathan viranomaiset itsekin todenneet, että taustojen selvittäminen on jo nyt mahdoton tehtävä.
Ruotsissahan on tullut esiin jos jonkinmoisia terrorismikytköksiä jo vuosia sitten.liikkuminen on nykyään niin helppoa euroopan sisällä, että on päivänselvää että niitä myös Suomessa on.Rahaliikennettäkin on entistä vaikeampi valvoa, internetissä on lukemattomia rahanvälitystä tarjoavia firmoja, joiden rahaliikennettä on käytännössä mahdotonta selvittää jne.
näitä asioitahan otettiin esille laajalti jo eu:n liityttäessä, mutta ne kuitattiin hölynpölypuheina.

Htalk

Uutinen se on hyvä uutinenkin!

"Paateron mukaan vielä ei ole tullut esiin seikkoja, jonka mukaan Supo olisi toiminut virheellisesti. Hänen mukaansa asia kuitenkin tarkastetaan joulukuussa tehtävän normaalin tarkastuskäynnin yhteydessä."

Ei Paateron nostanut asiaa mitenkään framille. Totesi, että palataan normaalissa tarkastuksessa jos aihetta on... plus todettiin kuka valvoo ja ketä ja vielä miten tässä nimenomaisessa asiassa...

MerjaH

Tuo kuulostaa niin ärsyttävältä, että poliisi ei saisi käyttää yhtään luovuutta niinkin vaarallisessa asiassa kuin terrorismissa.

Järki käteen

Eiköhän Ruotsin poliisi taida tietää epäillystä terrosrista jotakin. Eivät varmastikaan turhan takia tai vain Suomen kiusaksi karkottaneet kaveria maasta. Ruotsin poliisi taisi olla ratkaiseva asemassa, kun Turun rahanryöstö ja Ulvilan surma selvitettiin.

Vieras

Kyllä tietoa Ruotsin poliisilla on varmuudella ollut ei mies muuten olisi istunut sellissä näin kauan eikä olisi kaiken hyvän lisäksi karkoitettu suomeen. Eli kiitokset Ruotsille uudesta kotiterroristi kandinaatista.
Ihan kylmä väreet tulee selkäpiihin kun vain ajatteleekin tämän suomen tulevaisuutta minne olaan menossa.
Tyhmä maa ja tyhmä kansa.

Vieras

Edellä kirjoitetaan: "Tuo kuulostaa niin ärsyttävältä, että poliisi ei saisi käyttää yhtään luovuutta niinkin vaarallisessa asiassa kuin terrorismissa."

No nyt poliisiylijohtaja Paatero käyttää luovuutta pistämällä Supon - Suojelupoliisin - tutkinnan alle - epäiltynä Supon yrityksestä saada selville, että oliko kyseessä terroristi?

Siis meidän poliisiylijohtaja yrittää pitää huolen siitä, että terrorismia ei tutkita!

Sanonko mä... mikä se itte on...

kaija Kuopila

Tekihän se huumepoliisikin jotain merkittävää, kun isoveli (lue isosisko) päätti hyllyttää Helsingin huumepoliisin johdon ja syyttää virkavirheestä. Kaikkihan me muistamme, miten Sulo Aittoniemi astui liian isoille varpaille ja niinpäs tutkimuksensa keskeytettiin. Taitaa Italian mafia olla pikkujuttu Suomen isokenkäisten mahdollisessa sotkeutumisessa terrorismiin, huumekauppaan jne. Vai mikä manipuloi ja jarruttaa poliisisn työtä ?