Sunnuntai 27.5.2012

Oikeus: Egyptiläismummia ei karkoiteta

Luotu: 
19.11.2009 12:17

Korkein hallinto-oikeus KHO on kieltänyt panemasta täytäntöön egyptiläisen Eveline Fadayelin käännytystä, kertoo Helsingin Sanomat.

Vantaan poliisi on vaatinut aiemmin 64-vuotiasta Fadayelia poistumaan Suomesta joulukuun 9. päivään mennessä.

Fadayel on saanut kielteisen päätöksen oleskelulupahakemukseensa Maahanmuuttovirastolta ja Helsingin hallinto-oikeudelta. Hän haki valituslupaa KHO:lta.

Fadayel on hakenut Suomesta oleskelulupaa inhimillisiin syihin vedoten. Hänellä on Suomessa kolme aikuista poikaa ja lastenlapsia, mutta Egyptissä hänellä ei ole sukulaisia. Lisäksi hänen terveytensä on heikentynyt.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

setarkoS

Eri kohtelu on ainakin siinä, että tiedotusvälineet (myös Uuden Suomen toimittajat) kirjoittavat kritiikittömästi jostain mummosta.

Suomalaiset samanikäiset joutuvat olemaan vielä työelämässä ja eläkeikää ollaan vain korottamassa edelleen, eikä heitä mummoiksi kutsuta.

Toivittavasti tämä aikuinen nainen työllistää itsensä johonkin työpaikkaan, kuten nuorehkot suomalaiset kanssasisarensa tekevät.

Annikki Viljanen

Tämä henkilö on 64-vuotias, siis ei mikään avuton raihnas vanhus, vaikka sellainen kuva annetaan. Miksi ihmeessä hänen pitäisi jäädä tänne oleskelemaan meidän suomalaisten kustannuksella? Ei kai ole Suomen tai suomalaisten vika, jos hänellä ei ole kotimaassaan ystäviä.
Pääseehän tänne Egyptistä lomalle, miksi hänen pitäisi saada jäädä tänne yhteiskuntamme elätiksi; niitähän täällä jo riittää muutenkin.

kyy

Eiköhän mummoa ole jo kiusattu tarpeeksi, ja koko prosessi on riittävä rangaistus siitä, että sattuu olemaan ulkomaalainen Suomessa.

Sehän se niin monen suomalaisen mielestä on anteeksiantamaton rikos.

MerjaH

...mummia...

Onko yksi mummo helsingiksi sitten mummi! Monta "mummoa" kumminkiin tarvitaan maksamaan sitä yhtä "mummia"...hyvässä lykyssä.

Ulkomaalaiset ovat ihme kitisijöitä. Minullakin asui yksi mummo ypöyksin, eikä yhtään valloa näkynyt, kun aamusella heräs. Ja hän oli sentään 90. Tuo mummi on vain joku 6-kymppinen. Sellaisethan pitää vielä minihametta.

Suomalaiset mummot ovat niin helppokäyttöisiä, eivätkä paljon kuluta ekologisia voimavaroja.Voivathan he tosin olla hieman vanhanaikaisia: "On siinä sitten knapsu mies, oiken inhottaa kattoa", sanoi minunkin mummoni Heguli-Heralasta (Helge Heralan rooli, missä hieman steppaili). Että siinä mielessä eivät ihan vihreitä aina. Tai oikeasti hän oli tätini, mutta veti mummon roolia mulle. Mummo ko mummo.

Knapsu tarkoittaa naismaista miestä, homoa.

Vieras

miten tämä toimii muissa maissa?
jos henkilö muuttaa ulkomaille työntekoon, saako hän tuoda mukanaan isovanhemmat yhteiskunnan elätettäväksi?
olisi mielenkiintoista tietää, mikä on käytäntö muissa pohjoismaissa,Venäjällä jne

MerjaH

amerikoista kylläkin.

Ainakin, kun mummoni tuli joskus 19 sattaa ja nolla Amerikoista, ei hän sen jälkeen koskaan nähnyt vanhempiaa tai sukulaisiaan. Se oli päätetty homma, että jos mieheen rakastuu, niin se on menoksi. Raamatussakinhan sanotaan, että mies erotkoon isästään ja äidistään...samahan se on naisellekin.

Jollekin viherhörhölle se on ihan käsittämätöntä varmaan, että yksilön pitäisi tehdä itse valintansa. Nainen on tehnyt sen valinnan naidessaan egyptiläisen. Se ei kuulu Suomelle mitenkään. Jos kaikki suomalaisen naineiden sukulaiset vääntäisivät yhtäkkiä Suomeen, niin olisihan se aikamoista. He eivät kumminkaan tule Ruotsista tai USA:sta. Miksiköhän? Onko yhtään suomalaisen naineen ruotsalaisen mummoa ollut vaatimassa kansalaisuutta...tai päinvastoin.

Eiväthän Amerikkoihin menneetkään koskaan nähneet sukulaisiaan. Siksi heitä sanottiin siirtolaisiksi.

Aivan lapsellista touhua on tuollainen, että nykyaikana ei voida elää samassa maailmassa, vaikka lentokoneetkin on keksitty. Jos suomalainen on nainut egyptiläisen, niin miksi hän ei muka voi muuttaa Egyptiin...jos ei kerran mummo pärjää yksin. Siitä pitää tehdä joku yhteiskunnallinen kysymys, vaikka yksilö on itse aikoinaan ratkaisunsa tehnyt. Sen, että on kahden maan kansalainen naidessaan ulkomaalaisen.

Eikö molempien pitäisi olla valmiita asumaan molempien maissa?

mummot ja vaarit ja siskot ja veljet ja ottolapset jne, säälittävää. Kuulostaa siltä kun "näitä" kuuntelee kuin Suomi olisi ainoa paikka maailmassa, että loput maapallosta olisi ydinsodan jäljiltä tuhoutunut. Se ei vain ole totta.

Sen ymmärtäisi, jos lapsensakin olisivat sairaita, eivätkä pystyisi liikkumaan.

Nämä mummit tulevat syömään sitä evästä, joka kuuluisi meidän omille mummoillemme. Joku Kittilän sivukylillä asuva mummo on tosiasiassa kauempana Helsingissä asuvista lapsistaan kuin mitä Egypti on Helsingistä. Se on sekä taloudellisesti ajatellen, että ajallisesti laskien kauempana. Tai no, Kittilässä taitaa tosin olla lentokenttä. Joka kolkassa Lappia tai Kainuuta ei ole. Egyptihän on lähimaastossa, lentäen olisitte jo perillä.

XXL

On se hyvä että on vielä sääliä ja inhimillisyytäkin tässä
ahneiden maassa.Hyvä että mummo sai jäädä omaistensa luo.
Tietääkseni sillä Kittilän mummollakin on täysi oikeus muuttaa Helsinkiin lastensa luo, ainakin toistaiseksi on.
Vielä pari vuotta tätä kvarttaalifasistien valtaa, niin sekin oikeus saattaa olla vaakalaudalla.
Uusimpien tutkimuksien mukaan osalta ihmisistä puuttuu "myötätuntogeeni", tällä tieteellisellä tosiasialla selittyy helposti ja loogisella tavalla Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannatus.

Vieras

Vääryys: Egyptiläismummoja alkaa tunkemaan laumoittain. Jos mummo menee rakennukselle töihin ja on siellä 75 -vuotiaaksi niin tervetuloa, muuten saisi mennä pois loisimasta ja lisäämästä veromenoja.

Villis

Saako Helsingissä asuva perhe oman mummonsa Kainuun perukoilta Helsinkiin vanhainkotiin asumaan? EI saa!
Suomalaismummo on kuitenkin maksanut veronsa Suomeen koko elämänsä ajan.