Torstai 31.7.2014

Ruotsi: Autamme Suomea sodassa, jos Suomeen hyökätään

Luotu: 
20.11.2009 20:27
Päivitetty: 
21.11.2009 11:47
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors (kuvassa keskellä vasemmalla) osallistui tammikuussa Gripen-koneiden luovutustilaisuuteen Unkarissa.

Ruotsi lupaa sotilaallista tukea Baltian maille ja Suomelle, jos niitä uhataan, kertoi MTV3:n uutiset perjantaina.

Ruotsin kanta perustuu ensi kuun alussa voimaan astuvan Lissabonin sopimuksen solidaarisuusjulistukseen. Julistus velvoittaa EU-maat antamaan tukea kaikin keinoin, jos johonkin jäsenmaahan hyökätään. Tuen on kuitenkin noudateltava YK:n sääntöjä.

Ruotsin puolustusministerin Sten Tolgforsin mukaan maa tulkitsee julistusta yksiselitteisesti: se ei aio katsoa sivusta, jos naapurimaihin hyökätään.

-Edellytämme myös, että nekään eivät ole passiivisia, jos meitä uhataan, Tolgfors sanoi MTV3:lle.

Tolgfors kuitenkin korostaa, että kyse ei ole sotilaallisesta liittoumasta.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) sanoo Suomen sitoutuneen Lissabonin sopimukseen. Avunantoartiklan osalta kansallinen arviointi on kuitenkin tekemättä.

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko näkökulmassaan eilen: "Suomi liittyi köyhän miehen Natoon. Kriisissä ehkä Ruotsi tulisi apuun."

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

"Ruotsi lupaa sotilaallista tukea Baltian maille ja Suomelle, jos niitä uhataan, kertoi MTV3:n uutiset perjantaina."

Ruotsi siis rinnastaa Suomen jonkun Baltian maihiin jotka ovat puolustuskyvyttömiä lilliputtivaltioita ilman kunnollisia puolustusvoimia?

Sitäpaitsi nähtiin se jo 30-luvulla että on aina helppoa luvata apua mutta sitten kun luodit oikeasti alkaa soimaan niin kumotaan lupaukset, enkä nyt puhu vain Ruotsista vaan USA:sta, Ranskasta, ja monista muista valtioista jotka tekivät niin talvisodassa. Kovia olivat lupaamaan apua mutta sitten lupaukset unohdettiin nopeasti kun sota oikeasti syttyi.

tapio_o_neva

Ruotsi on 2006 lopettanut tykkimiesten koulutuksen, koska Ruotsi aloitti jalkaväkiprikaatin alasajon, jotka käyttävät kenttätykistörykmentin tulitukea.

Kun Ruotsilla ei ole joukkoja edes Ruotsin kuningaskunnan puolustamiseen Keski-Ruotsissa ja Pohjois-Ruotsissa, vaan maa on sotilaallinen tyhjiö, josta Norjan kuningaskunta ja Suomen tasavalta voisivat ottaa Norrbottenissa omansa, on koko lausunto luettava aprillipilojen joukkoon adventti-iloksi.

Juhani Putkinen

Ruotsi on käytännössä ajanut maanpuolustuksensa alas, joten on sitten hyvä pitää sellaisia puheita.

Ruotsi voisi siitä hyvästä että Suomi suojelee Ruotsia imperialistiselta Venäjältä antaa Suomelle esimerkiksi:
- 20 kpl Gripeniä heti ja sitten kaksi kpl uusinta mallia lisää joka vuosi;
- 100 kpl CV-9030 heti ja sitten 10 kpl uusinta mallia lisää joka vuosi.

Piski Uskii

On vain yksi ilmansuunta, jonne suomen puolustuksessa ja ruotsin, varaudutaan.
Uskooko Putkinen ihan tosissaan näitä kirjoituksessa mainittuja ruotsalaisten puheita ja ruotsista "tilaamiaan" välineitä tarvittavan?
Miten kauan Putkinen uskoo noissa vehkeissä "lukkojen toimivan"?

Juhani Putkinen

On erittäin todennäköistä että imperialistinen Venäjä hyökkää Suomen kimppuun yrittäen valloittaa koko Suomen. Siihen on varauduttava.

En usko, että Ruotsilta siinä tilanteessa saadaan apua Ruotsin joukkojen muodossa - mutta materiaalinen apu on mahdollinen.

Jotta siitä materiaalisesta avusta olisi paras hyöty, niin se pitäisi saada hyvissä ajoin ennen sotaa - eli "heti".

Gripenit ja CV-9030 ovat ihan kelvollisia välineitä ja Suomi voi niitä kehittää entistäkin paremmiksi.

Liike

Nolot romuttumiset videokameran paikalla ollessa saattoivat toki olla vain huonoa tuuria ja nehän tapahtuivat Gripenin melko varhaisilla kehitysversioilla.

Olisi mielenkiintoista nähdä vertailu Jas Gripenin ja vastaavien koneiden luotettavuudesta.

Ajattelin siltä kannalta, että Ruotsista koneiden muodossa saatava apu olisi tietenkin tervetullutta, mutta koneiden pitäisi pysyä ilmassa aluksi edes Pohjanlahden yli ja siitä vielä itärajan tuntumaan, että olisivat edes tukikohdassaan.

Mitä arvelet, ovatko Gripenin nykyversiot verrattavissa muiden valmistajien vastaaviin koneisiin? Tyyppihän on sentään jo yli 20 vuotta vanha. Joskin esimerkiksi Hornetin ensiversiot ovat vielä vanhempia.

Juhani Putkinen

NATOon liittyminenkään EI takaa Suomen turvallisuutta.

Suomen on nostettava puolustusmäärärahansa vähintään tasolle 2% bruttokansantuotteesta, eli vähintään 1,5 kertaisiksi nykytasolta ja tehostettava sillä lisärahalla itsenäistä aluepuolustusta.

Lisäksi kannattaa toki liittyä demokraattisten maiden puolustusorganisaatioon NATOon, mutta kun NATO-mailla ei ole merkittäviä maavoimia, joilla tulla Suomen avuksi, niin se osuus Suomen on hoidettava itse - ja kunnolla.

Haloskan aikana Suomen puolustuskykyä on ajettu reippaasti alaspäin - suunnan on pakko muuttua tai kohta Suomea ei enää ole.

snadi

Eihän se Ruotsin apu sotaa ratkaíssut, mutta ruotsalaisten vapaehtois apua ei voitane asettaa merkityksettömäksikään "malli Cajander" armeijalle eikä siviileille. (jokainen tumppu, eväspaketti ja evakkopaikka oli tarpeeseen). Ruotsalaiset vapaaehtoiset eivät tainneet tulla tänne kuolemaan maamme puolesta. Heillä oli turvassa kaikki muu paitsi henkensä.(Silti ruotsalaisten vapaaehtoisten läsnololla taisi olla merktitystä, vaikka se apu ei silloin , tai tulevaisuudessakaan asiaa ratkaise?) Meillä oli uhassa mennä "kaikki" (omaisuus, vapaus, päättäminen omista asioista jne), ja sen seurauksena taisi syntyä "talvisodan ihme"?
Materiaaliavulla on suuri merkityksensä, mutta sotilaiden valmiudella riskinottoon taitaa olla merkitystä silläkin?
(Torjua vihollista ja häätää pois) Tuntematon ei ole mikään sodankäynnin raamattu, mutta se kuvannee hyvin aina päteneistä asenteiden ,ja jossain määrin "järjellisen" (mikäli sodan yhteydessä järjellisyydestä voi puhua) taistelun ,merkityksestä kunkin osallistujan "korvien välissä". ("Ville lupaathan mulle...") "Kauko-ohjatulla" , etä avulla, on vielä nykysinkin taipumusta osua autettaviinkin, eikä sekään ole ollut missään riemun kiljahduksia herättävää? (Vaikka rapatessa roiskuu, ja "vahingot" mielellään vaietaan?)

snadi

Tositilanteessa "vaippahousut", tai tukevammat nahkahousut, voisivat olla melko monelle tarpeen? Sota ei pahemmin naurata, kun osuu omalle kohdalle?(Vaikka naapuria voikin toisen hätäpäästöt naurattaa?) Murheellista olisi jos valkoiselle lipulle löytyisi hetimiten käyttö, muussa tarkoituksessa kuin nenäliinana? Perin totutuista poikkeavasti on opeteltava elämään , jos sellainen kriisi yllättäisi, kun nyky yhteiskuntamme "mukavuus" on perin haavoittuvainen? Ruotsalaisia voisi naurattaa hieman pidempään, tai sitten ei, tällä kertaa? Ei liene tarvetta uhota siellä sen enempää kuin täälläkään?

Vieras

Nyt on Ruotsissa kelkka kääntynyt. Talvisodassa estivät meidän saamasta apua, toki tuli vapaaehtoisia. Kirjoittelivat joku aika sitten lehdessä, että Ruotsi ajaa sotaväen alas, hyväpä on luvata apua, kun on muutama rauhanturvaaja kohta jäljellä. Natoon heti.

Vieras

Ilman talvisodan materiaaliapua Ruotsista Suomea ei edes olisi olemassa. Ne 100 000 kivääriä (ja paljon muutakin) tulivat tarpeeseen. Muuten ei olisi mitenkään selvitty, turha selitellä. Ruotsissa ulkoministeri ja suuri osa upseeristosta vaativat sotaan liittymistä mutta seniili saksalaismielinen kuningas ja demarit ratkaisivat asian.

Lopettakaa Ruotsin nälviminen. Mikä siinä maksaa?

Ruotsin armeijan miehitys on ajettu alas, mutta ovet perustamassa ammattiarmeijaa, joka kykenee nopeisiin liikkeisiin eli kyllä se siitä. Heillä on paljon enemmän huipputeknisiä välineitä kuin meillä. Tämä ratkaisee, niillä sodat nykyään käydään. Miten kävi Irakissa? NLn aseteknologia osoittautui kelvottomaksi, suuri miesylivoima ei auttanut amerikkalaisia vastaan.

Liitytään äkkiä NATOon, sitten ei varmasti jäädä yksin. Venäläiset laskevat meidät jo nyt siihen leiriin ja kriisissä toiminta tulee olemaan sen mukaista.

tapio_o_neva

http://fi.wikipedia.org/wiki/BMP-3

On jokseenkin sama, onko ase 30 mm tai 40 mm, ellei pääse toisen tykkitulen vuoksi sen verran lähelle, että pääsee yrittämään sarrrrjaa.

Tuo 30 mm tai 40 mm on vain sotilasmuotia, jossa 120 mm krh tai 155 mm kt on korvattu A-10:llä tai F-35:llä.

Ellei ole uusia välineitä, alkukättelyyn käy mainiosti myös
125 mm 2A64M

http://fi.wikipedia.org/wiki/T-72

Jos tosi puhutaan niin ensisijainen tapa torjua moottoroitua divisioonaa tai panssaridivisioonaa on vanha kunnon kenttätykistö.

Olisi mukava ampua rakentinheittimellä 30 km - 70 km, mutta ongelmaksi tulee tykistötiedustelu.

Kaikki hörhöilyt johtuvat Yhdysvaltain ilmaylivoimasta, jonka suojassa on mahdollisuus pitää teknisten virhearvioiden laboratoriota miljardien arvosta.

Tuo kevytsodankäynti on loppujen lopuksi yhtä karsinogeenista kuin keinomakeutteet.

Ihmettelen, miten alas tykistön imago on mennyt. Nykyäänhän se on maanpuolustuskorkeakoulun perustutkinto-osaston epäsuosituin linja.

Kaikki haluavat kelliä kotona rajavartiostossa mukavan Venäjän naapurissa.

Juhani Putkinen

CV-9030 on jo Suomen varustuksessa. On parempi, ettei kalusto ole kovin kirjavaa. 30 mm ammuksia mahtuu kyytiin enemmän. Kyllä niilläkin poraa aukkoja vihollisen BMP ja BTR kalustoon.

Becker

Mulla on tuttava jo toista kertaa Afganistanissa, ja se mitä hän kertoi ruotsalaisten toiminnasta siellä, sai minut kysymään, että puhutko tosiaan ruotsalaisista.

Asun itse Ruotsissa, ja se tyyli ja tiukkuus millä svennet hoitaa hommiansa tuolla kauempana, sitä on vähän vaikea uskoa.
Mutta tästäkin kansasta ilmeisesti löytyy sitä eliittiä, joka sitten hakeutuu armeijan palvelukseen. Enemmistö tiety pysyy himassa ja mussuttaa pipareita sekä nostelee byysejään.

Vieras

Olipahan helpottava tieto. Kiitos Ruotsi. Onneksi teiltä on aina saanut apua.

Jag kände genast bättre. Vi alla vet hur mycket ni har hjälpt oss tidigare. Tack för det här Sverige! Heja...

mikäs siinä

Kannattaa suosista vaihtaa anorakit taskuttomiin kokovartalohaalareihin. Ja erityyppinen kamo joka haalariin.

Ei nailonremmiviritelmiä vaan nahkaa, Eikä koukkuja mihinkään reppuun eikä vyöhön törröttämään. Kommandopipot päähän.

Painolasti jaetaan vartalon etupuolelle ja takapuolelle niin ei tarvita mitään kömpelöjä runkorinkkoja.

Tupakansytyttimellä toimiva laadukas otsonigeneraattori mukaan, sekä puhdasta happea ja mehupillejä.

Ja nestetasapainoa täytyy pitää kokoajan yllä, jalat puhtaina ja vaatteet kuivina.

Eikä olisi pahitteeksi jonkin verran erätaitoja osata.

Ei kamiinoita, agrikaattia, pj-telttaa, tulitikkuja, kännykkää, iPodia, peltoreita, taskulamppua, hevaria, meikkejä, aurinkolaseja, rolexia, linkkuveistä, koruja, viinaa, nuuskaa, tupakkaa eikä krokseja.

Murtokorpi

Ei "lahjahevosen suuhun ole tapana katsota" eikä puolustusministeri Tolgforsin avausta kannata pilkata. On hyvä tiedostaa se tosiasia, että Ruotsista tulee Naton jäsen tarvittaessa nopeasti ja ilman suurta dramatiikkaa. Ruotsalaisilla ei ole tapana kysyä muilta lupaa eikä arvuuteella muiden mielipiteitä näissä asioissa. He on tehneet yhteistyötä Naton kanssa puolustusliiton perustamisesta lähtien. Tämän tuenilmaisun merkitystä ei näytä olevan helppo ymmärtää Suomessa. Tässä ei nyt ole kysymys valmistautumisesta Ruotsi-Suomi maaotteluun vaan ihan toisesta asiasta.

Htalk

Kyse ei ole puolustuskyvyssämme siitä, siitä että läntiset pohjoismaiset naapurimme tulisivat miehissä apuun, vaan siitä että meillä on materiaaliset resurssit parhaalla kustannustehokkuudella puolustaa itse itseämme ja samalla pysyä kansainvälisten selkkausten ulkopuolella.

Pohjoismaiden puolustusyhteistyö, joka ei siis tarkoita pohjoismaista liittoutumista, on kustannustehokas ja toimiva ratkaisu. Kustannustehokkuus tulee aselajien työnjaosta, hankintojen, koulutuksen ja huollon osalta. Toimivuus tulee esimerkiksi siitä, että pohjoismaiden yhteiset ilmavoimat ovat koneiden lukumäärällä mitattuna mahdollisuus saattaa suuremmaksi kuin yhdelläkään Länsi-Euroopan maalla yksin.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittäminen Naton vaihtoehtona tai tienä Natoon:

Perustelut eriteltyinä:

1. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan puolustuksen säilyminen, mikä ei Suomen Nato jäsenyyden kohdalla ole itsestäänselvyys.

2. Kustannustehokkaat yhteishankinnat (maa-meri ja ilmavoimat)

3. Kustannustehokkaat huoltojärjestelmät(maa-meri ja ilmavoimat)

4. Takaa riittävän ennaltaehkäisevän mittakaavan Suomen puolustukselle (mm. Pohjoismaiden yhteiset ilmavoimat on mahdollista saattaa ilmavoimien konelukumääräisesti suuremmaksi kuin millään Länsi-Euroopan maalla.)

5. Pohjoismainen työnjako eri puolustushaarojen kautta mahdollistaa kunkin pohjoismaan keskittymisen myös omaan turvallisuusstrategiaansa. (mm. Ruotsi, kansainvälinen rauhanturvaaminen)

6. Tarpeeton vastakkainasettelu vähenee. Kauppasuhteet Venäjän kanssa kehittyvät ja hyödyttävät sekä pohjoismaita että Venäjää.

7. Suomen painoarvo Venäjän kanssa neuvoteltaessa on suurempi, kun Nato-kortti on kääntämättä. Perustelu: Suomen valtiollinen merkitys Venäjän turvallisuudelle on selvästi pienempi kuin Nato-rajan tuominen Suomen ja venäjän väliselle rajalle. Eli Venäjällä ei ole järkeä toimia keskinäisissä suhteissa siten että Suomi käyttää Nato-korttia.

8. Pohjoismainen puolustusyhteistyö mm. Norjasta johtuen tuo silti yhteiset puolustusjärjestelmät luonnollisen kehityksen kautta myös Nato-yhteensopiviksi, myös Suomen osalta.

9. Pienen maan (Suomen) on suurvallan rinnalla järkevää pysytellä suurten maiden konfliktien ulkopuolella. ( Vrt. Ruotsin n. 200 vuotinen rauhan historia.)

10. Suomen mahdollisuus kehittää puolustusvoimat Nato-yhteensopiviksi, provosoimatta Venäjää. Tämä on pohjoismaisen puolustusyhteistyön kautta myös taloudellisesti kustannustehokkaampaa, johtuen Pohjoismaisen puolustusyhteistyön työnjaon tuomista kustannussäästöistä.

11. Suomi on riippumattomampi kehittämään omaa kansainvälistä rauhanturvatoimintaa (=siviilikriisinhallintaa), ilman että sitoudutaan kolmansien osapuolten mahdolliseen tahtoon sotilasjoukkojen lähettämisestä esim. Nato-johtoisiin rauhanturvaoperaatioihin. ( Ei se Afganistan ratkea sotimalla vaan sopimalla...)

12. Pohjoismainen puolustusyhteistyö ei poista Natoon liittymismahdollisuutta vaan tuo Suomen tarvittaessa Nato-yhteensopivammaksi alhaisemmin kustannuksin ja samalla tarpeetonta vastakkainasettelua Venäjän kanssa välttäen. ” Jokainen osaa vittuilla , mutta kuka osaa… ”

13. Ruotsin mukaan tuleminen pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön aidosti ei ole pois suljettu.
Perustelu: Takaiskuja on pohjoismaiden yhteishankinta projekteissa ollut, mutta ei se poista pohjoismaisen puolustusyhteistyön rauhanajan kustannushyötyjä kun puolustusmenot kasvavat kun halutaan säilyttää edes nykyinen taso puolustusvalmiudessa.

Enpä tiedä onko se Ruotsillekaan ihan huono mahdollisuus olla mukana puolustusyhteistyössä, joka mahdollistaa heidän puolustusvoimien integroinnin tarvittaessa Nato-yhteensopivaksi kustannustehokkaasti. Voi myös olla että Ruotsin puolustusteollisuus saattaa hyötyä pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittämisestä.

Nato-kortti missä on myös Ruotsin nimi Suomen ja Nato-Norjan ohella on pöydässä merkityksellinen ilman että sitä tarvitsee edes nostaa pakasta... Kysymys ei ole yhdenkään pohjoismaan yksittäisestä arvosta vaan yhteisestä arvosta.

Pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä kysymys ei ole liittoutumisesta, vaan mahdollisesta yhteistyöstä hankintojen, huoltojärjestelmien ja mm. meri ja ilma-alueiden valvontaan liittyvien valvontajärjestelmien yhteensovittamisesta ja siihen liittyvästä alueellisesta ja aselajikohtaisesta työnjaosta.

Pohjoismainen puolustusjärjestelmien integraatio ei vähennä tarvittavaa luottamusta vaan päinvastoin.
Pohjoismainen puolustussopimus ei ole luottamus asia vaan sopimusasia, jolla on… tai ei ole ennalta ehkäisevää vaikusta. Reaalivakuudet eivät missään valtioiden välisessä sopimuksessa käytössä muualla kuin paperilla. Kysymys on viimekädessä todellisesta yhteistyön integroimisesta myös operatiivisella tasolla ja tämän tuomasta keskinäisestä puolustusriippuvuudesta.

Työnjakoa maavoimien osalta ei liene vaikea hahmottaa, Suomi, Ruotsi, Norja akselilla.
Meri- ja ilmavoimien osalta "järjestelmähankinnat" eivät ole taloudellisesti Suomelle yksin kovin houkutteleva vaihtoehto... vaikka meillä olisikin tulevaa kykyä käyttää erilaisia puolustusjärjestelmiä koulutuksen kautta.

Ei Suomi nyt eikä tulevaisuudessakaan voi luottaa kuin itseensä ja yleiseen asevelvollisjärjestelmäänsä, oli Suomen suunta mihin tahansa liittoon... Se että meillä olisi 5x-10x? ”järjestelmäresurssit" voisi olla ihan hyvä asia...

Gesär

Kiitos tuesta, Ruotsi.

Jos USA:n tuki Natolle loppuu (esim. talousromahduksen vuoksi) Venäjän kostoretki Baltiaan, erityisesti Viroon, on täysin realistinen vaihtoehto.

Tästä syystä on hyvä, että Ruotsi selvin sanoin kertoo, että Baltiaa (tai Suomea) ei jätettäisi yksin. Se saa isovenäläistä kiihkoa potevat kenraalit miettimään kahdesti, josko Viron ja Georgian puolustuskyvyn väliltä sittenkin löytyisi jotain eroa.

Ruotsin maavoimat on pitkälti ajettu alas, mutta se kalusto jota heillä vielä on, on huippuluokkaa. Ruotsin ilma- ja merivoimat ovat huomattavan vahvat, vaikka sielläkin on leikkauksia tehty.

tapio_o_neva

Venäjän federaatio keskustelee Saksan liittotasavallan kanssa rauhasta ja energiasta. Kun Lavrovilla on varaa sanoa Britannian nilkkiulkoministerille, että "Kuka h-tti sinä ole minua opettamaan", uskon, että Lavrovin viestit eivät maan painoarvo huomioon ottaen Alexander Stubbille tai Carl Bidltille ole painokelpoisia ainakaan K-17 -henkilöiden seuraamassa mediassa.

Hannu Mikael

Oletatko tosiaan siinä luulossa, että Ruotsi ei olisi valmis uhraamaan Suomen milloin vain, kun Ruotsin oma etu sitä vaatii?
Oletatko, että tyhmät suomalaiset eivät ole viime sodista oppineet mitään?
Gesär.

Gesär

Tyhmien suomalaisten oppimattomuus viime sodista ei ole oletus, vaan fakta. Tyhmät suomalaiset vannovat edelleenkin malli Cajanderin nimiin, kun puolustusbudjetin pitäisi olla vähintään 2% bkt:sta. Tällä hetkellä mieluummin lähempänä 3%:a bkt:sta, jotta armeijan kalusto saataisiin 2000-luvulle, eikä varuskuntia tarvitsisi jatkuvasti lakkauttaa.

"Oletatko tosiaan siinä luulossa, että Ruotsi ei olisi valmis uhraamaan Suomen milloin vain, kun Ruotsin oma etu sitä vaatii?"

Tottakai on valmis uhraamaan Suomen. Ruotsin velvollisuus itsenäisenä valtiona on heidän omia kansalaisiaan kohtaan, ei lähteä sotaan Suomen takia. Eihän Suomikaan uhraisi juuri mitään Viron takia.

Kysymys on siitä, että Venäjän kynnys ryhtyä sotaan nousee, koska he tietävät että jonkinlaista apua tulee Ruotsista; aseita, ammuksia, poliittista apua ja ehkäpä Venäjän kauppasaarto. Jo pelkkä tietämys tästä vähentää sodan riskiä.

Ruotsilta saattaisi löytyä juuri sen verran rohkeutta, että sen turvin ostetaan aikaa eurooppalaisille Nato-maille kerätä rohkeutensa ja lähettää joukkoja Baltian tueksi.

Vieras

Mahtava ele Ruotsilta, jota tarvitaan.
Maailmassa on paljon agressiivisia, vastemmielisiä valtiota (esim. korruptoitunut naapurimme Venäjä), joten edistyneiden länsimaiden, etenkin euroopan maiden, ON TUETTAVA toisiaan!

Toisaalta, tottahan on että Ruotsin armeja on pieni ja mitätön, kun taas suomella on konskriptio ja armeja jolla on kadehdittava budjetti konskription ansiosta (ei mene palkkaan niin paljon). Ruotsi kun ei pelkää naapureilta hyökkäystä, niin ei tarvi kunnon armeijakaan!

Suomessa taas on eri asia, kun on Venäjä! Ruotsi ja esim. Norja ja muut rauhalliset naapurit saisivat tukea Suomea ja esim. Viroa, Venäjän takia! Eihä Ruotsi ja Norja esim. mitään uhkia Suomelle ole... päinvastoin.

Pentti Tuononen

Olen asunnut ruotsissa jo 48 vuotta ja tiedän, että ruotsilla ei enää ole kuin pelastusarmeija. Olen samaa mieltä Hessu Hopon kanssa siitä, että ruotsi on muutaman vuoden kuluttua Musliimimaa ja ne ei kyllä tulee auttamaan suomea.

Vieras

Maailman agressiivisin valtio on Usa, joka on tälläkin vuosituhannella avoimesti hyökännyt ainakin Irakiin, Afganistaniin, Somaliaan ja Pakistaniin. Siksi sitä voi pitää myös Suomen kannalta suurimpana uhkana. Mahdollinen Usan hyökkäys Suomeen tapahtuisi todennäköisesti Norjan ja Ruotsin kautta, minkä vuoksi Ruotsi voisi ainakin jonkin verran hidastaa hyökkäystä.

Kim Lindblom

Jalkaväkimiinoista vielä kerran. Käsittääkseni on Suomi liittynyt Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen ja luopuu näistä alkaen 2012.

Itse kuitenkin uskon ja toivon, että järki voittaa ja Suomi irrottautuu moisesta älyttömyydestä. En voi uskoa, että isänmaan puolustukselle niin olennaisen osasta kuten jalkaväkimiinasta ollaan luopumassa muutaman 60-luvun ikuiselle rauhanmarssille jämähtäneen poliitikon ja virkamiehen henkilökohtaisten mieltymysten ja muutaman univormuun pukeutuvan poliitikon uran edistämisen takia. On muuten ihmeellistä kuinka sotilaiden osuus upseereista pienenee kun siirrytään everstistä ylöspäin.
Suomi on eri tilanteiden pakosta solminut erilaisia sopimuksia mutta myös irrottautunut niistä kun aika on ollut otollinen. Toivon mukaan Ottawan sopimuksen kanssa käy niin kuin kävi YYA-sopimuksen kanssa. Tosin nykyiset Ottawan-sopimuksen kannattajat taitavat edelleen surra myös YYA:n purkautumista.

Olen joskus ihmetellyt Puolustusvoimien toimintalinjavalintoihin liittyvää lyhytjännitteisyyttä ja joskus jopa esiintyvää tyhmyyttä.
Muutamina esimerkkeinä voisin mainita vaikka: taisteluhelikopteri haaveilun, laivaston ilmatyynynalusprojektin tai toimivan aliupseerijärjestelmän lakkauttamisen ja nyt alkaneen uudelleen luomisen.
En tarkoita, että virheistään ei pitäisi oppia enkä sitä, että kaikki aloitetut projektit pitää saattaa loppuun vaikka olisi nähtävissä, että homma menee metsään. On oltava rohkeutta myös keskeyttää jo aloitettu operaatio.
Tarkoitan sitä, että välillä tuntuu siltä, että Puolustusvoimissa suurista linjoista päättävät ovat täysin irrallaan todellisuudesta. Tuntuu usein myös siltä, että politiikka ja ulkomaiset muotivirtaukset ovat tärkeämpiä vaikutteita päätöksiä tehdessä kuin esim. oman maan puolustuksen liittyvät seikat. Itse olisin esim. perus- ja aliupseerikoulupohjalta pystynyt sanomaan, että muutama taisteluhelikopteri on Suomen oloissa rahan tuhlausta ja että jokainen armeija tarvitsee toimivan kanta-aliupseerijärjestelmän.

Primadonnat puolustusvoimien johdossa

Usein ihmettelen mistä esim. eri maiden puolustusvoimien komentajiksi löytyy niin paljon narsisteilta vaikuttavia henkilöitä.

Hyvä esimerkki tulee Ruotsista jossa puolustusvoimain komentaja päätti kerran ilahduttaa alaisiaan antamalle näille joululahjaksi filmin, joka esittelee armeijan suurimpia saavutuksia viime vuosina (lue komentajaa itseään).

Videolla komentaja nähdään lueskelemassa lehteä laiturilla, hakkaamassa polttopuita kesämökillään, kommentoimassa televisiossa ja vihdoin työpaikallaan urheasti kukonlaulun aikaan.

Nelisen miljoonaa kruunua eli puoli miljoonaa euroa maksaneen elokuvahankkeen sanottiin nostattavan taisteluhenkeä. Jonkun mielestä lopputulos on kuitenkin päinvastainen. Komentaja keikistelee kalliilla rahalla kameroiden edessä samaan aikaan kun armeija kärvistelee kovalla säästökuurilla.
Kuinka moni muu haluaisi joululahjaksi omasta pomostaan kertovan videon.

Itse muistan kuinka Suomessa erä entinen rauhanajan komentaja ilmoitututti olevansa Mannerheimin jälkeen tunnetuin suomalainen sotilas. Sama herra ei myöskään voinut liikkua ilman 1,6 miljoona markkaa (vuonna 2001) maksanutta Mercedes Benz-merkkistä panssaroitua edustusautoa. Myös Suomen Puolustusvoimilla oli silloin, kuten nyt, rahasta puutetta.

Pelkällä aliupseerikoulupohjalla näitä asioita ei kyllä ymmärrä, mutta ehkä näille primadonnille on jotain käyttöä myös tositilanteessa ja toisaalta esim. Lauri Törni oli Puolustusvoimien rauhanajanorganisaatiossa talousaliupseeri.

http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

Käpälämäen tarkkailija

Ensiksikin tämä jalkaväkimiina-asia: Se on muumimamman oma lapsi ja suurin puolustusvoimiin liittyvä erehdys, mitä koskaan on tehty. Se päihittää jopa Cajanderin hallituksen säästötoimet juuri talvisodan kynnyksellä. Jos ja vain jos selviämme tulevista vuosista itsenäisenä valtiona, tulevat jälkipolvet vertaamaan Ottawan sopimukseen sitoutumista maanpetokseen. Ja sitten kommentti toiseen kirjoittamaasi asiaan: Minulla on tähänastisen urani aikana ollut näkövinkkeli neljän yrityksen ylimpään johtoon ja väitän, että sille tasolle ei yleisesti ottaen nousta ilman hyvin vahvoja narsistisia taipumuksia. Tottakai on poikkeuksia, mutta tämä on ehdoton pääsääntö. Miksi siis sotavoimien ylin johto poikkeaisi jotenkin tästä? On kysymys käytännössä aivan samanlaisesta johtamisesta. Sama koskee todennäköisesti kaikkien alojen terävintä kärkeä politiikkaa, urheilua, kirkkoa ja uskonnollisia yhteisöjä myöten.

Juha Saarinen

ON liittyminen Venäjään. Lopuu turha selittely. Saadaan armeija jolla on budjetti kunnossa, halpaa öljyä, elinkeinoelämälle aukeaa mahtavat markkinat ja ruåtsalaiset saa vähän muuta funtsittavaa...Brysselin silkkihanureillakin saattaisi lorahtaa jotain lahkeeseen.

Ahvenanmaasta linnoitussaari, joo, joo, demilitarisoitu, nyt militarisoitu, homma hoituu jämerällä otteella, niinkus veli-rysyllä on tapana asiat hoitaa. Loppuis muuten somalirikollisuuskin aika nopsaan, kun vankilat on Siperiassa, eikä siellä aitoja tarvita.... saattaispa "Työperäinen kulttuurin-rikastuskin" hyytyä.

Ruåtsalaisille tulis lopulta pakko tehdä "lentskari" joka ilmas pysyis.

X

Olosuhteisiin nähden tuli hiukan yllärinä.
Mutta jospa taustalla onkin huoli siitä mitä on tapahtunut ja tapahtumassa Suomen maaperällä Venäläisten maakauppojen osalta.
Ehkä Ruotsalaiset osaavat jo nähdä jotain mikä on tulossa mutta johon meidän sinisilmäinen ja samalla suuruudenhullu kansamme ei ole osannut suhtautua vakavasti.
Suuruudenhulluus lähtee siitä kaikkien hellimästä märästä fantasiasta että romuiksi kolhituilla rynnäkkökivääreillä laitetaan kovastikin vastaan rajan yli vyöryvälle viholliselle.

Vieras

Tässä vaiheessa Ruotsi on antanut poliittisen julistuksen, josta se tosipaikan tullen irtaantuu ja jättää Suomen yksin. Niin tapahtui II maailmansodan aikanakin. Ruotsi ja Baltian maat ovat liian pieniä Venäjää vastaan, joka temmeltää täysin vapaasti. Pohjoismaat ovat EU:ssakin vain reuna-alueita, joilla ei ole merkitystä. Venäjän kaasuputkihanke antaa Venäjälle mahdollisuuden naamoida Suomen alus hyökkääjäksi ja sen jälkeen Venäjä puolustautuu täydellä kapasiteetillaan. Mainilan laukaukset saavat vain uuden muodon. Ei siinä Ruotsin julistus mitään paina.

higgins

Millä lihaksilla?(Ruotsi puolustaa Suomea jos sota tulee..)

Nyt näyttää siltä että Ruotsi on omien puolustusvoimien alasajon jälkeen annettava(jälleen kerran...) Suomen maksaa hinta. Veroissa ja veressä. Veressä tosin vain pahimmassa tapauksessa. Veroissa joka tapauksessa.

Ja se suurströmminki on semmoista myrkkyä että jo sen pelotevaikutus vihollisen tietäessä siitä, olisi ennaltaehkäisevä sotaa ajatellen.

Jo ajatuskin ström-iskusta saisi vihollisen vapisemaan pelosta.

Edelliskerran opetukset

Talvisodassa Ruotsin apu oli hyvin merkittävää, sekä yksityisiltä tahoilta että epävirallinen puolustusvoimien apu, josta hyvänä esimerkkinä oli vapaaehtoinen Flygflottil 19. F19 säästi vähäistä ja heikkoa kalustoamme painopistesuuntaan pitäen pohjoissivustasta huolen. Toki heidän kalustonsa oli, jos mahdollista, vielä surkeampaa kuin omamme, mutta PARASTA mitä heillä käytössään oli.

Monet maat pyrkivät hyötymään surkeasta tilanteestamme myymällä vanhentunutta ylijäämäromuaan meille törkyhinnoilla, tai jättämällä toimittamatta ainakin osan kolmannen maan ostamista ja maksamista materiaaleista tai vain rajoittamalla kuljetuksia niin että tavara ei ehtinyt käytännössä perille ennen sodan päättymistä...

Toki jatkosodassa oli toinen ääni kellossa, mutta silloin me olimmekin offensiivinen puoli, tai kumppani...

J.Ryyti

Lähde: Isänmaan puolesta. Suomalaisten taistelujen tiet ja tappiot 1939-1945. Tarmo Metsälä.

Vähiten kunnan miesmäärästä laskettuna kaatuneita talvi- ja jatkosodassa. (Kuntia oli silloin 550 kpl)

550. Jomala
549. Lemland
548. Hammarland
547. Mariehamn
546. Bergö
545. Iniö
544. Korpo
543. Kronoby
542. Karleby/Öja
541. Nagu
540. Nykarleby
539. Pedersöre
538. Övermark
537. Houtskär
536. Maksmo
535. Terjärv
534. Hiittis
533. Nedervetil
532. Närpes
531. Hangö
530. Munsala
529. Brandö
528. Paattis
527. Esse
526. Kaskö
525. St. Karins
524. Västanfjärd
523. Kristinestad/Tjöck
522. Snappertuna
521. Pargas
520. Lapfjärd
519. Jeppo
518. Korsnäs
517. Säkylä
516. Bromarv
515. Piikkiö
514. Hongonjoki
513. Pojo
512. Jacobstad
511. Oravais

Jk. Ruotsi myös "auttoi" siten Suomea, että karjalaisia evakoita ei sijoitettu Ruotsin vaatimuksesta "väärille alueille" Suomessa. Vastavetona Ruotsi uhkasi vetää pois sodanjälkeisen Suomen suuresti tarvitseman elintarvikeavun mikäli Ruotsia ja Rkp:tä ei totella.

Heikki Tala

Muutaman päivän kuluttua (30.11.2009) tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan syttymisestä. Ainakin tästä keskusteluketjusta ilmenee, että Ruotsin apu siinä tilanteessa ei nauti erityisen suurta arvostusta kansan kärttyisässä suussa. Eikä se ihme olekaan. Mm. Väinö Tanner antoi radiossa talvisodan jälkeen aika murskaavan arvion Ruotsin toimista. On selvää ja ymmärrettävää, että jokainen kansakunta toimii vain ja ainoastaan itsekkäistä lähtökohdista - niin teki myös Ruotsi koko toisen maailmasodan ajan. Aseita, ammuksia, kuulalaakereita, terästä ja kaikkea muuta sotahommissa tarvittavaa myytiin kaikille halukkaille eikä rahan alkuperän suhteen ollut minkäänlaisia rajoitteita - kaikki kelpasi juutalaisten kultahampaista alkaen.
Entä mitalin toinen puoli? Ruotsista tuli 8.000 miehen vapaaehtoisprikaati ja lentolaivue Lappiin. Isäni oli Sallassa, missä suomalaiset löivät venäläisen Orlovin sotilaspiirin 122. divisoonan ja heitti sen takaisin Märkäjärvelle. Tässä vaiheessa tuli ruotsalainen prikaati vahtimaan, ettei lyödyt venäläiset lähde töytäilemään. Mannerheim kielsi ruotsalaisilta hyökkäykselliset toimet. Apu oli todella tarpeen, sillä nyt taisteluissa karaistuneet suomalaiset joukot heitettiin kiireesti Viipurinlahdelle torjumaan suurhyökkäystä.
Mielenkiintoista on verrata 8.000 miehen ruotsalaisprikaatin ja vajaan 200 miehen satakuntalaiskomppanian tappioita - kumpikin menetti runsaat 30 miestä kaatuneina!

Entä tänään? Saisimmeko Ruotsista sukellusveneiden torjunta-apua. Niillähän on aivan huikea kokemus siinä hommassa ja saivat jopa yhden neuvostosukellusveneen kiinni, kun se ajoi karille Ruotsin rannikolla. CCCP ilmoitti kuitenkin kylmän rauhallisesti, että ruotsalaisilla ei ole pääsyä veneeseen - vain hinausapu takaisin veteen kelpaa.
Entä ilmavoimat? Niissä ilmeisesti on melkoisesti "rekyyliä", ja olisi melkoinen lisäys Suomen "herhiläisiin".

Kuuntelin hiljattain Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opettajan esitelmää Ruotsin sotilaallisesta valmiudesta. Hän kertoi, miksi Ruotsissa kestää vuoden päivät saada 10.000 miehen sotavoima taisteluvalmiiksi. Siellä näet taisteluvalmius tarkoittaa, että jos valmiuteen kuuluu vaikkapa lyijykynä ja muistiinpanovihko, niin urhot eivät lähde taisteluun, koska eivät ole taisteluvalmiita. Kaikki siis pitää tehdä vimpan päälle. "Kynällä se poika vain naisten kimppuun..." kuten kapteeni Kaarna ihmetteli.

Aivan varmaa on, että Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan yhteiset puolustusvoimat olisi tosi vahva ainakin paperilla; olisi yhdet Euroopan vahvimmista ilmavoimista, suurin jalkaväki, melkoinen laivasto ja muutakin tauhkaa vaikka muille jakaa. Mutta..........?

Gesär

"Aivan varmaa on, että Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan yhteiset puolustusvoimat olisi tosi vahva ainakin paperilla; olisi yhdet Euroopan vahvimmista ilmavoimista, suurin jalkaväki, melkoinen laivasto ja muutakin tauhkaa vaikka muille jakaa. Mutta..........?"

Niin, se 'mutta' liittyy siihen, että tanskalaisilla, norjalaisilla ja ruotsalaisilla ei ole tiukan paikan tullen kovin vahvaa motivaatiota kuolla Suomen puolesta. Kuinka moni suomalainen olisi valmis OIKEASTI lähtemään sotaan Viron vuoksi? Veikkaan että moni kotirambo tulisi toisiin ajatuksiin siinä vaiheessa kun on aika siirtyä veneellä Suomenlahden yli, torjumaan Viron rajan ylittänyttä venäläistä panssariprikaatia tai taistelemaan maahanlaskujoukkoja vastaan.

Muilta Pohjoismailta saattaisi löytyä uskallusta lähettää ilma- ja merivoimia Suomen tueksi, mutta samaa uskallusta saattaisi löytyä myös USA:lta, Britannialta, Ranskalta jne., jos Suomi olisi Natossa. Suomella ei ylipäätään olisi maanpuolustusongelmia, jos puolustusmäärärahat pidettäisiin yli 2,5%/bkt:stä-tasolla.

Nimi Pakollinen

Mitäs siellä Suomenlinnan portin päällä lukeekaan?

Kuningas Kustaa V:n itse koolle kutsumassa valtioneuvoston istunnossa 19.2.1940 hän antoi seuraavan lausuman pöytäkirjaan:

Olen omasta aloitteestani kutsunut koolle hallitukseni antaakseni valtioneuvoston pöytäkirjaan seuraavan lausunnon:
Minun toivomukseni on selostaa kansalleni se vaikea ja vastuullinen tilanne, jossa me nyt olemme. Olen pitänyt väistämättömänä velvollisuutenani pitää niin kauan kuin mahdollista maamme sen kohtalokkaan konfliktin ulkopuolella, joka nyt maailmassa vallitsee. Siksi hallituksemme ja valtiopäivien täydellä myötävaikutuksella on myös annettu puolueettomuusjulistus.
Olen koko ajan seurannut suurimmalla ihailulla veljesmaamme Suomen sankarillista taistelua ylivoimaa vastaan. Ruotsi on vapaaehtoisten kautta sekä lukuisalla muulla tavalla etsinyt tapoja auttaa tätä maata, mutta ensi hetkistä lukien ilmoitin Suomelle, että sellaiseen ei ikävä kyllä voi lukea sotilaallista väliintuloa Ruotsin taholta. Surullisin sydämin olen kypsän uudelleenharkinnan jälkeen tullut käsitykseen, että nykytilanteessa meidän tulee pitää kiinni tästä lähtökohdasta. Minulla on nimittäin se vakaa käsitys, että jos Ruotsi nyt puuttuisi tapahtumiin Suomessa, ajautuisimme kaikista suurimpiin riskeihin joutua vedetyksi sotaan ei ainoastaan Venäjää vastaan vaan myös suurvaltasotaan, ja sellaista vastuuta en ole voinut ottaa itselleni. Sellaisessa tilanteessa osoittautuisi sitäpaitsi todennäköiseksi, että emme voisi antaa vähäistäkään apua, jota se nyt saa täältä ja kovin tarvitsee ja jota me lämpimin käsin olemme jatkossakin valmiit antamaan.
Ruotsin elintärkeät edut, sen kunnia ja sen rauha, ovat niitä tavoitteita, jotka minulla ovat aina silmien edessä. Toivon Jumalan avulla, että me voimme valitsemallamme tiellä välttää sodan kaikki onnettomuudet.
Isänmaa on aina antanut minulle lukuisia todistuksia uskosta ja luottamuksesta. Siksi syvin toiveeni on, että kansani myös tässä vaikeassa tilanteessa ymmärtää ja hyväksyy toimintatapani.
Tidningarnas Telegrambyrå

Lähde: Svensk utrikespolitik under andra världskriget. Internationell politik 24, skrifter utgivna av Utrikespolitiska institutet, Kooperativa förbundets bokförlag, Stockholm, 1946. Käännös: Pauli Kruhse.

http://www.histdoc.net/historia/historia.html#war

KAI AUERO_LISSABON

Ruotsin apu on erittãin tervetullutta. Sten Tolgforsin tulisi kuitenkin tãsmentãã, mitã tãmã apu de facto merkitsee. Mikãli Ruotsi julistaa sodan venãjãã vastaan, kun venãjã jãlleen kerran hyõkkãã Suomeen (kuten venãjã ilmiselvãsti tulee tekemããn, jos ei Suomi liity Natoon), niin erinomaista. Tãtã kuitenkin suuresti epãilen, sillã se merkitsisi sitã, ettã venãjãllã olisi "legitiimi" peruste hyõkãtã myõs Ruotsiin. Kiitos talvisodan avusta joillekin yksityisille Ruotsin kansalaisille, Ruotsin kuiningaskunta ei meitã avustanut.

Nimi Pakollinen

Yhteispohjoismainen puolustusliitto tekeillä

Ruotsi lupaa turvata Suomea kuten Talvisodassakin? Miksi kummassa? Siksikö kun se on ajanut armeijansa alas kuten 1930 -luvullakin!

Mitäs siellä Suomen linnan portin päällä lukeekaan?

>Augustin Ehrensvärd hakkauttanut Suomen kansalle tarkoittamansa kuuluisan tekstin joka kuuluu suomeksi käännettynä: ”Jälkimaailma seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun.”<

Teksti pitäisi muuttaa näin:

Augustin Ehrensvärd hakkauttanut Suomen kansalle tarkoittamansa kuuluisan tekstin joka kuuluu suomeksi käännettynä: ”Jälkimaailma seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota RUOTSIN apuun.”

Suomi ja Ruotsi tiivistävät puolustusyhteistyötä
IL 26.5.2008 11:17

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805267706128_uu.shtml

Suomi ja Ruotsi syventävät turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötään.

- Voimavarojen käytön tehostamiseen ja sotilaallisen kyvyn vahvistamiseen on monia mahdollisuuksia. Ne koskevat yhteistyötä sotilaskoulutuksessa, harjoittelussa ja materiaalihankinnoissa. Yhteistyö antaa paremmat toimintamahdollisuudet niin lähialueilla kuin kansainvälisestikin, Suomen ja Ruotsin puolustusministerit Jyri Häkämies (kok.) ja Sten Tolgfors kirjoittavat maanantain Helsingin Sanomissa ja Dagens Nyheterissä.

Ministerit toteavat, että tämä tehdään tilanteessa, jossa Venäjä on koventanut ulkopoliittista kielenkäyttöään.

Uusiin haasteisiin ministerit lukevat Itämeren kasvavan liikenteen. Itämeren kautta viedään merkittävä osa Venäjän öljystä ja kaasusta, ja Venäjä rakentaa koko ajan lisää satamakapasiteettia Itämeren rannikolle. STT

Taasko puuhataan yhteispohjoismaista puolustusta ja suunnitellaan yhteistyön tehostamista sotilaallisesti ja kalustohankintojen suhteen. Miksi ei muisteta kuinka sen entisen yhteistyön kävi vaikkapa Talvisodan aikana? Entäs 1945 yritykset liittoutua Ruotsin suuntaan, tosin kait lähinnä Ahvenanmaan taholla?

Eduskunnan puolustusvaliokunta teki syksyllä 1940 aloitteen solmia puolustus- ja valtioliitto Ruotsin kanssa. Kollontain taholta ilmoitettiin Ruotsille N -liiton kielteinen kanta asiaan ja taisipa Ruotsinkin ehdot olla aika kovat: pääkaupunkina Tukholma ja Ruotsi hoitaa ulkopolitiikan. Itsenäisyys olisi luovutettu noin vain Ruotsille!

Pelkästään tämän yhden kirjan lukeminen ei taida riittää ymmärtääkseen mistä oli kyse Ruotsin ulkopolitiikassa 1809 katastrofin jälkeen:

Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa. Ruotsin idänpolitiikka vuodesta 1812 vuoteen 2002, Toimittanut Tapani Suominen
Kirja on usen kirjoittajan artikkeleista koostuva.

Suomi ja Ruotsi tekivät lähes pari vuosikymmnetä suunnitelmia ja loivat sotilaallista yhteistoimintamallia sellaisen tilanteen varalta, jossa NL hyökkää Suomen kimppuun. Kun 1939 sitten näin kävi ja helmikuussa 1940, tilanteen mentyä nopeasti hunompaa suuntaan, Suomi pyysi apua jo tosissaan. Tämä episodi tapahtui Tukholmassa 21.2.1940 ja siis Talvisodan Mannerheim-linjan juuri murruttua:

Martti Turtolan väitöskirja, s. 13 "Ruotsin puolustusesikunnan päällikkö, kenraali Axel Rappe ehdotti, että Per Albin Hanssonin hallituksen oli ryhdyttävä auttamaan Suomea entistä aktiivisemmin ja voimakkaammin. Esityksessään Rappe vaati, että Ruotsin oli suoritettava avoin interventio Suomen hyväksi lähettämällä sinne 80-100000 miestä käsittävä armeija. Yhteisvoimin suomen sotavoimien kanssa se vakauttaisi murtuneen rintaman ja valtaisi takaisin menetetyn pääpuolustusaseman. Samalla ruotsalaiset joukot ottaisivat vastatakseen Ahvenanmaan puolustuksesta. Näillä toimenpiteillä saataisiin Neuvostoliitto taipumaan sovintorauhaan Suomen kanssa." Ruotsin pääministeri Hanssonin kommentti Suomen sotilaallisesta auttamisesta oli: "Helvetin paskapuhetta"! Tämä on siis kerrottu heti Turtolan väitöskirjan alussa sivulla 13.

Tässä on hyviä teoksia liittosuunnitelmista Ruotsin kanssa:

Martti Turtolan väitöskirja: Tornionjoelta Rajajoelle. Suomen ja Ruotsin salainen yhteistoiminta Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1923 - 1940.

Manninen Ohto: Toteutumaton valtioliitto, Kirjayhtymä, 1977

Tapani Suominen (toimittanut) : Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa. Ruotsin idänpolitiikka vuodesta 1812 vuoteen 2002, Kirja on usen kirjoittajan artikkeleista koostuva.