Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

H1N1-rokotteesta vakavia oireita – Suomessa eri erä

H1N1-rokotteesta vakavia oireita – Suomessa eri erä
Julkaistu: 24.11.2009 16:55
Päivitetty: 24.11.2009 17:26
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Suomenkin käyttämän sikainfluenssarokotteen valmistaja GlaxoSmithKline neuvoi tiistaina Kanadan terveysviranomaisia vetämään pois jakelusta Pandemrix-rokotteen erän, jonka epäillään aiheuttaneen kanadalaisille poikkeuksellisen paljon vakavia allergisia reaktioita.

Suomessa Kanadan tilanne ei aiheuta toimenpiteitä, sillä GSK-yhtiön mukaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan rokotteet valmistetaan erillisissä tehtaissa.

-Euroopassa on oma tehtaansa ja Pohjois-Amerikassa omansa. Ei ole mahdollista, että kyseistä erää olisi tullut Suomeen, sanoo GSK:n Suomen toimitusjohtaja Harry Råstedt Uudelle Suomelle.

Kanadan terveysviranomaiset ja GSK tutkivat poistettua, 172 000 rokotetta sisältävää erää. Råstedtin mukaan rokotteet vedettiin pois käytöstä varmuuden vuoksi, sillä vielä ei ole tietoa, johtuivatko allergiset reaktiot juuri rokotteesta.

-Reagoimme herkästi, jos on vähänkään epäilyjä, että rokote aiheuttaisi reaktioita. Tutkimuksissa voi hyvin osoittautua, että nämä reaktiot eivät siitä johtuneet.

GSK ei ole kertonut, kuinka monta kanadalaista ehdittiin rokottaa kyseisellä erällä. Koska reaktioiden ja rokotteen yhteyttä ei ole varmistettu, Råstedt ei halua vielä arvioida, mikä kyseisessä erässä saattaisi aiheuttaa normaalia enemmän allergisia reaktioita.

Myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Tuija Leino ei ”vielä uskoisi, että rokote on aiheuttanut reaktiot”. Leinon mukaan Kanadan varotoimenpide huomioitiin THL:ssa, mutta toimenpiteitä se ei aiheuta.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Kanadan allergiset reaktiot eivät anna aihetta muuttaa rokotussuosituksia.

Maailmassa on rokotettu noin 65 miljoonaa ihmistä sikainfluenssaa vastaan. Viime viikolla WHO sanoi, etteivät rokotukset ole johtaneet kuolemiin.

 
Teppo Ovaskainen
Teppo Ovaskainen
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Tuija Leino
Paikat: Kanada
 
 
 
 

Todella surullista uutisointia

Miksi otsikossa on "onko samaa erää suomessa?". Lyhyempi, tarkempi ja asiallisempi olisi ollut vain vaikka "..vakavia oireita Kanadassa". Tämä lukijoiden kalastelu saisi pikkuhiljaa alkaa riittää.. :(

Todella surullista uutisointia: Eilen kuoli 4300 lasta ....

... likaisen veden bakteereihin ja viruksiin, joka päivä - vuodessa 1,6 miljoonaa. Aihe ei kiinnosta läntisen maan lööppipoikia, jotka jyrähtelevät kanamuna-allergioista ja punaisista paukamoista käsivarsissa.

Eikös sen Pandemrixin

Eikös sen Pandemrixin pitäisi olla ihan samaa kamaa kaikkialla ? Mitä siitä eristä puhutaan ?

Myrkkyä mitä myrkkyä, vaarallisia jopa kuolettavia oireita tuottavaa turhaa myrkkyä.

tumpelot

etkö sinäkin voisi jättää nuo typerät ja älyttömät kommentit kirjoittamatta?

Äitisi on varmaan ylpeä sinusta?

Jos ja kun et asiasta mitään tiedä etkä kirjoitettua tekstiä ymmärrä, pidä sormesi erossa näppäimistöstä!!

Allergia- ja astmaliiton kannanotot

Allergia- ja astmaliitto suosittelee Pandemrixin suomalaista lisäaineellista versiota lehtiuutisen mukaan myös voimakkaasti kananmuna-allergisille. Mielenkiintoista, kun GlaxoSmithKline on huomattava astmasumuttimien valmistaja ja Allergialiiton lehdessä on jatkuvasti jopa useita mainoksia samassa lehdessä GSK:n tuotteista. Liittohan saa siis rahaa GSK:lta, kuten niin monet muutkin potilasliitot saavat rahaa lääketehtailta ilmoitustulojen muodossa heidän julkaisuissaan. Kummasti taitaa muuttaa raha mielipiteitä. Olisi mielenkiintoista, jos joku puolueeton (ei THL tai STM) instanssi tutkisi, kuinka paljon erilaiset potilasliitot saavat rahaa lääketehtailta?

Oli muuten aika huvittavaa, kun parin viikon takaisessa Ylen Akuutti-ohjelmassa THL:n lääkäri kertoi Lääkärit ilman sponsoria-ryhmästä, jonka tämä tri Lauri Vuorenkoski oli perustanut. 10 lääkäriä on kuulemma antanut lupauksen, että eivät ota mitään sponssia lääketehtailta. Aika huvittavaa ja jopa kaksinaamaista, että aloite tulee juuri THL:stä, joka nimenomaan saa tutkimusavustuksensa juuri lääketeollisuudelta. Luuleeko ne, että Suomen kansa uskoo niitä?

Tämä ei koske Suomea!

Tietenkin Suomea varten on valmistettu aivan oma eksklusiivinen eränsä, josta ei ole kenellekään mitään vaaraa. Tämänhän sanoo jo järkikin... tai ainakin rokotteen tilauksesta vastuussa olevat "asiantuntijat".

Eihän lamakaan koskenut

Eihän lamakaan koskenut Suomea.

Rokotteen tilauksesta

vastuullisten on pakko lausua tuota mantraa, koska lääkeyhtiöitä ei voi vetää vastuuseen. Mitä haitta vaikutuksia sillä on lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä en tiedä, mutta koska rokotteesta vastuullisia ovat tilaajat on aika selvää että silloin salailu nousee potenssiin 10 mitä tulee mahdollisiin haittavaikutuksiin.

On turha kuvitella että he silloin vastuulisina kantaisivat vastuun.

Erä?

Hyvä että sinäkin luit koko artikkelin ja ymmärsit mitä siinä sanottiin! eli kun et näköjään tätä kieltä ymmärrä, voisit mennä vaikka naapurista kysymään mitä tuossa lukee!

Joopa

Onhan se lohdullista ettei "rokote ole johtanut kuolemiin". Lääketehtaiden suuri bisnes ihmisten pelolla. Ja tämmöisiä piikkejä suomalaisetkin jonottavat pakkasessa ja vielä tappelevat niistä.Tulkaa nyt järkiinne!

Rahasampo

Näillä flunssapiikeillä on paljon helpompi tehdä rahaa, kuin esim. normaalin vanhenemisen määrittämisellä sairaudeksi, josta viime aikoina on julkisuudessakin keskusteltu. Kuolemanpelon lietsonta saa massat vaatimaan hallituksilta "toimenpiteitä" ja lääketehtaille on veronmaksajien rajaton piikki auki.

Sikafulssainen

Suomessahan on kuollut kymmenen ihmistä ennustetun 10,000 sijaan, joista 3 sattumalta viikon sisällä rokotuksesta
eli 33%. Uutisissa ei ole asiasta pidetty meteliä.
(kuumetta 2 päivää noin 1-2 astetta D:tä syönyt 20mikr./p)

Kerro asiat niinkuin ne ovat

On puhuttu muutamista sadoista. Ite kerrot ilmoitetun 10 kuolleesta(Tuhansien erottaja on piste ei pilkku). Opettele ensin kirjoittamaan ja sitten valehtelemaan.
Itse olen ottanut molemmat rokotteet ja olen hyvin huojentunut.

Ettekö jo usko

Siis vielä haluatte mennä ottamaan piikin????
Otatte siis elävän viruksen itseenne vuosikausiksi.
Järki käteen.

Foliopäät yhteen?

Mikä ihmeen "rokotukset ovat pahasta"- meininki meihin on mennyt? Netissä on foliopäiden skeidapelottelua ja perusteettomia väitteitä ja 20% ihmisistä alkaa kirota rokotuksia. On kiistämätön fakta, että rokotukset toimivat ja että niillä on pelastettu paljon henkiä. Jokainen meistä on saanut kymmeniä rokotteita ja lapsena. Mikä hitto tästä nyt tekisi niin kamalan erilaisen. Itse otin monta viikkoa sitten ja hyvä niin. Todennäköisyys, että ei tarvitse olla viikkoa punkanpohjalla nousi huomattavasti.

Järkijättöinen?

Jospa unohtaisit tuon kirjoittamisen ja pitäytyisit vain artikkelien lukemisessa?

Sama koostumus eri tehdas

Senkö takia Suomenkin rokotukset keskeytyivät kun rokotteiden toimituksessa on ilmennyt "logistisia ongelmia"?

Tilattiinhan ne kuitenkin kilapailuttamatta jotta saisimme rokotteet "ajoissa".

Maitoakin tehdään, kuljetetaan ja myydään ja nautitaan erissä

Joskus maito tuoksahtanut desinfointiaineelle, koska on ollut semmoinen erä sillä "tehtaalla".
Toisen "tehtaan" maito ollut hyvää.

Allerginen reaktio

Haluan sen vaan kommentoida, että lapseni, joka on melkein kaksivuotias sai rokotteen viime viikon pe. Kaksi päivää sen jälkeen hänelle nousi koko kehoon punaista syheröistä ihottumaa, joka ei ole vielä lähtenyt pois. Se ei yksinkertaisesti ole voinut tulla mistään muusta kuin rokotteesta,koska emme ole käyneet missään emmekä ole tavanneet ketään. Mikähän aineosa reaktion aiheuttaa, sen kun tietäisi. Muita sivuvaikutuksia ei tullut, mitä nyt patti rokotekohtaan.

Oletko ilmoittanut THL:lle ja valmistajalle?

No oletko ilmoittanut reaktiosta THL:lle tai valmistajalle, jotta allergian syy voidaan tutkia ja löytää toisia samanlaisia pienokaisia, jolla voi olla sama oireet?

http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/etusivu

jos hänellä on kananmuna

jos hänellä on kananmuna allergia

Kanadan lehti

http://www.montrealgazette.com/health/h1n1/Severe+...

Rokote erä vedetty pois. Kuusi henkilöä saanut allergisen reaktion. Kaikki ovat toipuneet.

Kuudelle reaktio?

Mina nain jostain lahteesta (en jaksa enaa kaivella mista), etta 36 olisi saanut reaktion ja kolmen epaillaan kuolleen rokotukseen (http://dprogram.net/2009/11/20/canada-the-killer-h...)
Lisaksi, etta lahes kaikki 'saastuneesta' rokote-erasta olisi kaytetty jo.

WHO tutkii 30 tapausta, joissa epaillaan rokotetta kuolinsyyksi. Suomessahan nain ei voi tapahtua, vaan kuolinsyy on joko 'perussairaus' tai 'ei ehtinyt viela vaikuttaa' tai vaikkapa 'luonnollinen keskenmeno.'

Rehellisyys maan perii mutta THL senkin kiistää

Tänään toisaalla uutisoitua:

"Menehtynyt pohjoiskarjalainen nainen sai halvauskohtauksen vain pari tuntia sen jälkeen, kun hän oli saanut sikainfluenssarokotuksen kotipaikkakunnallaan viime kuun loppupuolella."

Onkohan näin

Oma poikani sai allergisen reaktion rokotteesta eilen. Täysin perusterve poika ei mitään allergioita ikinä. Näytti päätyvän uutisena 24.11. Iltalehteenkin (kaulan turvotusta ja hengitysvaikeuksi, adrenaliinia yms. ensiavuksi ja Medi-Helikin virkistämässä koulupäivää). Ajattelin, että poikani tapaus on tietysti tilastoharvinaisuus. MUTTA kun sitten ambulanssilla menimme Jorvin lasten päivystykseen jälkitarkkailuun, niin selvisi ettei poikani olekaan ainutlaatuinen tapaus. Toinen koululainen samoilla taustatiedoilla naapuripedissä. Oliko vielä muitakin jäi vähän askarruttamaan koskapa päivystävä lääkäri totesi, että "tämähän näyttää tänään olevan muotia". Tahtomatta mieleen hiippii epäilys, että eihän nyt vain ole niin että kanadalaista "laatuongelmaerää" vastaava toimitus on päätynyt myös tänne Euroopan koilliskolkkaankin? Ja ettei vain kyse ole tällaisesta tavallisesta härmäläisestä hitaudesta reagoida "Kanadan malliin" vähän ärhäkämmin laatuongelmaan.

Niin ja vielä: jotta ei jäisi epäselväksi suhtautuminen rokotuksiin, niin kerrottakoon, että vanhempi poika meni seuraavana päivänä samaan rokotukseen. Ja nuorempikin saa tarvittaessa tehosteen - varmastikin sitten lääkärin valvonnassa.

rokote

jolla rokotettiin rahaa.

Vastuussa olevien vastuuntunto...

Ihme että Tuija Leino ei taas sanonut että kyseessä onkin vain sveitsiläinen propaganda...
Vähättely on eräs tapa pakoilla epämiellyttävää todellisuutta.

Onko laadunvalvonnassa aukkoja?

Vakavia uutisia, taas kärjistäen uutisoituna? Uutisen perusteella näyttää ilmeiseltä, lääkevalmistajankin vahvistamana, että eräkohtaisesti rokotteet eroavat toisistaan. THL:n tehtäviin kuuluu varmistua siitä, että laadunvalvonta on järjestetty tyydyttävällä tavalla jo valmistavassa tehdasyksikössä. Varmennuksena tulisi olla oma satunnaiseen otantaan perustuva menetelmä, joka olisi riittävä tietyn todennäköisyyden varmistamiseksi! Ken tietää kertokoon miten hylkäysrajat on valittu ja miten järjestelmä on kasattu. Kansalaisilla on oikeus tietää miten THL meitä suojelee!

Tosi ammattilaisen mielipide!

Helsingin yliopiston infektiotautiopin professori Heikki Peltola:

WHO taluttaa Suomea
-Peltolan mukaan Suomi noudattaa kritiikittömästi Maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksia.
-Kaikki tämä on poliittista peliä, ja valtiolla on varaa tällaiseen leikkiin.
– Suunnitelmien teko pitäisi sälyttää epidemiologisesti pätevälle ihmiselle, ei missään tapauksessa niille, jotka nyt ovat olleet puikoissa.

Heikki Peltolan mukaan esimerkiksi koko kansan rokottaminen H1N1-rokotteella on tarpeetonta, koska tauti on osoittautunut lievähköksi.
– Osa ihmisistä on peloteltu lähes kuoliaaksi, vaikka tämä on influenssa influenssojen joukossa.
- Sikainfluenssaan on kuollut hyvin vähän ihmisiä verrattuna esimerkiksi kausi-influenssaan. Suomessa tavallinen kausi-influenssa aiheuttaa 1000 kuolemaa keskimäärin vuodessa, eikä siitä hirveästi kohkata. Meiltä puuttuu vielä 998 kuolemaa, jotta me pääsisimme edes tavallisen kausi-influenssa tasolla kuolemissa mitattuna.

Miten ja kuka valvoo rokote

Miten ja kuka valvoo rokote eriä..., jotka Suomeen saapuu...

h1n1 rokote

otin pari päivää sitten rokotteen ei tullut mitään oireita käsi on hieman kipee mut se on pientä siihen verrattuna jos tulisi sika flunssa enemmin kestän pienen kivun kädessä kun sika flunssa mä en usko niihin kuoleman tapauksiin et olis muka tullut piikistä....kananmuna allergia on asia erikseen

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely