Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Poliisi jyrähtää sakkopalvelusta: ”Käsittämätöntä”

Poliisi jyrähtää sakkopalvelusta: ”Käsittämätöntä”
Julkaistu: 25.11.2009 7:53
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Liikkuvan poliisin johto pitää kohua herättänyttä Sakkoturva-palvelua käsittämättömänä, kertoo Savon Sanomat.

Suomen Autoturvan tarjoama palvelu on kiinteähintainen vuosisopimus, jonka perusteella asiakkaan saamat rikesakot maksetaan hänen puolestaan.

- Palvelu on Suomen sakotusjärjestelmän vastainen, apulaispäällikkö Marko Lavikkala liikkuvan poliisin ylijohdosta arvioi Savon Sanomissa.

- Poliisi varmasti selvittää prosessin laillisuuden ja toimivuuden. Liikkuvan poliisin osalta voin sanoa, ettei sakkojen maksaminen toisen puolesta ole suomalaisten sakotusjärjestelmän mukaista, Lavikkala jatkaa.

Hänen mukaansa Suomessa ideana on, että kuka sakon saa, hän sen myös maksaa.

Liikennetoimittaja, kansanedustaja Pertti Salovaara (kesk.) kritisoi Sakkoturva-palvelua aiemmin rajusti Uuden Suomen haastattelussa. Salovaaran mielestä toiminta on rikollista ja äärimmäisen vastuutonta.

Helsinkiin rekisteröidyn Suomen Autoturvan toimitusjohtaja Marcus Blomqvist ei halua vastata toimittajien kysymyksiin.

Lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaa oikeusministeriöstä pitää vakuutuksen kaupittelua liikennesakkojen varalta eettisesti arveluttavana. Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, onko tällaisen palvelun tarjoamisessa sinänsä mitään laitonta.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Suomen Autoturva
 
 
 
 

Jos joku muu maksaa

Jos joku muu maksaa pikavoiton, niin arpajaisverohan siitä tulee maksaa. Näin helppoa suomessa on lahjoa valtiovalta, mutta kalliiksihan se tulee maksella 60% arpajaisveroa sakon lisäksi.

Selvää on, että rangaistus on henkilökohtainen

Olkoonkin, että tuossa oli haastateltu savolaisia poliiseja. ;)

Selvää on, ettei sakkoja sen kummemmin kuin vankeutta voi kukaan suorittaa toisen puolesta.

Sakotkin voi maksaa toisen puolesta

Minkä tahansa laskun voi tietysti maksaa toisen, esim. lapsensa puolesta. Suoraan tai välillisesti. Onko tässä jotain epäselvää?

Montako sakkoa olet maksanut lapsesi puolesta?

Millainen ryökäle ja mistään moraalista välittämätön lapsesi oikein on ja mikä sinä olet, kun yllytät häntä rikkomaan Suomen lakia sillä namuisän yllykkellä, että ei hätää, iskä kyllä hoitaa?

Et ole häävi ihminen.

Inhoan kaltaisiasi Jammuja.

Pysy asiassa,

vai etkö kykene. Solvaamisesi on ala-arvoista. Eipä ole ollut tarvetta maksaa kenenkään sakkoja.

Näin on

Jos tämä kaatuisi siihen, että kolmas osapuoli maksaa sakon, niin kiertotie on helppo.

Sakotettava maksaa sakkonsa ensin itse ja lähettää sitten
kopion sakosta maksukuitin kera tälle "vakuutusyhtiölle" hyvitystä varten.

Ihan samaan tyyliin siis kuin esim. lasten tapaturma/sairausvakuutukset toimivat nyt.

Jäitä hattuun vaan

Hyvin oletettavasti ne, jotka ko. vakuutuksen ottavat, ajavat joka tapauksessa vuoden aikana enemmän kuin ehtojen mukaiset 3 rikesakkoa. Kannattavaksi liiketoiminnaksi päästäkseen olisi nostettava vakuutusmaksu sen verran korkeaksi, ettei kukaan sitä maksa.
Enemmänkin tässä haisee hetkellisen pääoman keruu, tai palvelumaksuilla kikkailu.

Bonusjärjestelmällä tämäkin ratkeaisi

Jos tässäkin vakuutuksessa käytettäisiin bonusjärjestelmää, "vahingon" käydessä nousisi vakuutusmaksu sen mukaisesti. Vahingottomasta vuodesta taas palkittaisiin pienemmillä vakuutusmaksuilla.

Kolmannesta sakosta lähtee

Kolmannesta sakosta lähtee jo kortti, joka on varmaan otettu huomioon 'vakuutuksen' hinnassa. Lisäksi sakko maksetaan vain, jos nopeusrajoitus on yli 60 km/h ja ylinopeutta alle 20 km/h, jolloin sakon hinta on 115 euroa.

Mitenhän tuo henk.koht.maksaminen valvotaan?

Mitenhän tuo jokaisen sakonsaajan oma maksaminen aiotaan muka valvoa? Miten poliisi esimerkiksi estäisi minua maksamasta opiskelevan lapseni mahdollista rikesakkoa, jos lapseni rikesakon sattuisi saamaan?

No, hyvinhän nyt tämä sakkovakuutus ilmaista mainosta saa tuolla tekopyhällä hurskastelulla ja näpertelyllä pienistä ylinopeuksista.

KASKO maksaa kolariviulut, kun maksaa vakuutusyhtiölle ensin.

Liikenneturvan toimitusjohtaja Matti Järvinen.

- Liikenneturvallisuuden kannalta on tärkeää, että vastataan omasta liikennekäyttäytymisestä ja sen seurauksista, Järvinen alleviivaa.

Joopajoo ja sitten maksetaan vakuutusyhtiöille pakollista liikennevakuutusta.
Ei senkään pitäisi tuottaa voittoa, mutta mitenkähän on.

Entäs tuo kasko ajellaanko niitä kolareita huvikseen, kun kasko maksaa suurimmat viulut.

Sakkoturva on hölmöläisen

Sakkoturva on hölmöläisen hommaa. Maksat liki 50 euroa vakuutusta siltä varalta että saat maks. reilun euron korvaukset vuoden aikana.

Reilua Sakotusta

Loistava idea niin kauan, kun Suomessa nää "alinopeus" rajoitukset, joilla vaan kiusataan autoilijoita.

"Hänen mukaansa Suomessa ideana on, että kuka sakon saa, hän sen myös maksaa."

Eikö just tehty se hieno päätös, että peltikameran sakko menee suoraan auton haltijalle tai omistajalle. Ei ajajalle.

Muutenkin ihmetyttää kun jossain jotain varastetaan niin poliisi pyytää apua, kun ei löydä mitään. Ajappa pikkasen ylinopeutta niin heti on sakko kotona ja maksa vaan kiltisti.
Näin ne Tosi rikolliset saadaan kii

Sakkoturva myös poiliisille

Ehkä poliisikin tarvitsee oman sakkovakuutuksensa parkkisakkojen varalle, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009112410655921_u.... Tulisi kansalaisille edukkaammaksi jos ei tarvitsisi veroissa maksaa parkkisakkojakin...

Suomen poliisin

Suomen poliisin kyttäysmentaliteetti on siinä määrin omituinen, että kaikki sen kyseenalaistavat keinot tuntuvat tervetulleilta. Itse on ole yli 40 vuoden ja 800 000 km:n aikana saanut kuin yhden ylinopeusrikesakon, joten itselläni tuskin olisi tarvetta "vakuutusta" ottaa. Siitä huolimatta tiedän, että jatkuva nopeuden ja valvontatolppien havainnointi vie kuljettajan huomion niin, että olennainen turvallisuus vaarantuu.

Pyramidihuijauksen piirteitä?

Jotkin piirteet asiassa haiskahtavat hieman pyramidihuijaukselta. En väitä, että siitä olisi kyse, mutta jokin tässä jutussa haiskahtaa.

Perusteluna se, että tähän palveluun tuskin innostuvat muut, kuin ne joilla on välinpitämättömän liikennekulttuurinsa takia tapana saada sakkoja. Se taas tarkoittaa, että ei ole suurta enemmistöä niitä, jotka rahoittavat jutun, kuten normaalivakuutuksissa. Ainakin allekirjoittanut on saanut julkisuudesta kuvan, että kyse on rahansäästövakuutuksesta. Eihän oikeat vakuutukset niin toimi. Tarvitaan se suuri enemmistö, jolle vahinkoa ei satu.

Yhtiön toimitusjohtaja ei suostunut ilmoittamaan nimeään, kun Suomen tietotoimisto soitti yritykseen. Outoa käytöstä. Ainakin allekirjoittanut välttelisi tällaista yritystä.

Tästä tapauksesta en osaa sanoa, mutta tiedoksi, että kyllä Suomen nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa laillisen huijauksen. Jo pari tuhatta kukin 50 euroa maksavaa asiakasta tuo rahaa sisälle sata tuhatta euroa, joka mahdollistaa 20.000 euron kuukausipalkan maksun toimitusjohtajalle aika moneksi kuukaudeksi, ennen kuin firma tekee komean konkurssin ja maksaneet jäävät ihmettelemään, että mitenkäs tässä näin kävi. Pikkusummahan se oli, joten mitä väliä. Saataviaan jäävät kaipaamaan myös verottaja ja vakuutuslaitos eli veronmaksajat ja palkkatulostaan lakisääteistä eläkettä maksavat.

Huonon bisneksen teko kun ei ole Suomessa rikos, ei käytännössä edes hyötymistarkoituksessa tehty huono bisnes.

No jos saa ne 3 rikesakkoa

No jos saa ne 3 rikesakkoa niin kortti lähtee. Onko niillä myös varakortteja sakkopalvelussa?

Sakkovakuutuksen laillisuutta selvitetään

Kansanedustaja Raija Vahasalo (kok) pohdiskeli sakkovakuutusta blogissaan ja lupasi tehdä asiasta eduskunnassa kirjallisen kysymyksen. Lupaus näköjään piti ja kirjallinen kysymys sakkovakuutusten laillisuudesta on ilmestynyt eduskunnan verkkosivuille: http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/kk+9...

Kuvastaa nykymenoa

Tämä on sitä yläluokan menoa. Hyvillä tuloilla pikkuvakuutus ja sitten vapaasti yli rajojen, niinkuin kaikessa muussakin.
Onneksi edes joku taho jyrähtää. Kuka muuten maksaisi ne aiheutetut onnettomuudet ja palauttaisi surmansa saaneiden hengen?

Jyrähtelijät

"Tämä on sitä yläluokan menoa. Hyvillä tuloilla pikkuvakuutus ja sitten vapaasti yli rajojen, niinkuin kaikessa muussakin."

Tuossa oli oikeastaan aika hyvin kiteytettynä suomalaisen liikenteenvalvonnan taustalla oleva ideologia. Kyseessähän on perisuomalaisen kateuden motorisoima rahankeruujärjestelmä kohdistuen niihin, jotka mielletään parempiosaisiksi. Liikenneturvallisuus on vain savuverho, jolla tuollaista perverssiä käytäntöä vuodesta toiseen perustellaan.

Vakuutuksen tarjoaminen erilaisia taloudellisia menetyksiä turvaamaan on täysin laillista liiketoimintaa. Jos Suomen "jyrähtelijät" nyt kuitenkin lähtevät taas kerran näpertelemään jotain tämän uuden vakuutusturvan tarjoamisen estämiseksi, kannattaa muistaa, että Suomi on osa EU:ta ja vastaavan palvelun voi hyvin ostaa toisesta EU-maasta, jos ei Suomesta onnistu. Suomalaisella lainsäädännöllä kun ei EU:ta hallita ja hyvä niin!

Mistähän muuten nämä kateuteensa pakahtuvat saisivat ongelmaansa apua? Onhan kyseessä jo mielenterveyteenkin vaikuttava asia, jos elämä kuluu siihen että katkerina kadehditaan kaikkia muita.

Kolme sakkoa vuodessa tai

Kolme sakkoa vuodessa tai neljä kahdessa vuodessa ja kortti pois, näinhän se menee nykyisin, siihen ei vakuutuskaan tuo muutosta.

Humpuukia

Rikesakkorajan sisällä ajetut ylinopeudet eivät ole mikään oleellinen vaaran lähde. Sekopäinen kaahaus ja taparattijuopumus ovat.

Tämä keskustelu heijastaa vain kaikkeen ulotettavan kontrollipolitiikan mahdottomuutta, vaikka Suomen viranomaisilla tuntuu siihen edelleen intoa piisaavan.

Tällaisen kontrollipolitiikan iljettävimpiin peruspiirteisiin kuuluu se, että kontrollia kohdistetaan vain sinne mihin sitä on mahdollista kohdistaa. Se on: tavalliseen, peruslainkuuliaiseen kansalaiseen, jolla on esim. ajokortti olemassa ja aseet rekisteröitynä.

Kontrollipoliittinen hinkkaaminen ei tavoita kortitta jo aikaa sitten jääneitä taparattijuoppoja eikä aselupakelvottomia taparikollisia mitenkään. Mutta jos kädessä on vain vasara ja asenne yksinkertainen, niin koko maailma näyttää naulalta.

Vähemmistöterroria

Nämä "pikkuylinopeutta" kaahaavat romuttavat turvallisuutta siksi, että liikenteen ennustettavuus heikkenee. Ei voi luottaa siihen, että ohitustilanteessa vastaantuleva ajaa rajoitusten mukaan, jolloin ohitus on turvallinen. Vastaan saattaa tulla kaahari, joka aiheuttaa vaaratilanteen "ilmestymällä tyhjästä". Sama koskee ohituskieltoalueella ohittavia. Vaikka tielle sopisikin kolme autoa rinnakkain, niin entä jos molempiin suuntiin sattuu ajamaan välinpitämätön "muut väistää" -ohittaja? Liikenteen turvallisuus nojaa ennustettavuuteen, jonka paras tae on tasainen liikennevirta ja sääntöjen noudattaminen. Sakkovakuutukset ovat itsekeskeisiä paskiaisia varten.

Lässyn lässyn

Väistelijä ei nyt puhu rikesakkorikkeistä vaan vakavasti liikennettä vaarantavista.

Nopeusrajoitusvalvonnan nykylinja heikentää nimenomaan liikennevirran tasaisuutta ja ennustettavuutta, mutta ongelman muodostavat kamerojen kohdalla jarruttelijat ja nopeusmittarivirhettään tuntemattomat tulppaajat.

Yhdyskuntapalvelu vaihtoehtona

Yhdyskuntapalvelu on yksi vaihtoehto. Olkoonkin vaikka parkkisakon kohdalla 30min-2tuntia.

Onko laitonta maksaa sakkoja

Onko laitonta maksaa sakkoja pankin rahoilla?

Sakotusjärjestelmä perustuslain vastainen

Perustuslaissa sanotaan, että yhdestä rikkomuksesta tuomittakoon yksi rangaistus. Ylinopeudesta saa kolme jopa useampiakin rangaistuksia. Ensin sakko, sitten kortti jäähtymään ja kolmanneksi pahassa jamassa perheen toimeentulo tyrehtyy. Turha on polliisin riehantua. Ottasivat vaan suurrikollisia kiinni ja jättäsivät meidät autoileva rauhaan!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely