Tästä on kyse
Finlandia-palkittu kirjailija Sofi Oksanen haukkui Suomea kovin sanoin Tanskan television Deadline-ajankohtaisohjelmassa.
Oksanen kuvaa suomalaista unelmaa omakotitaloksi järven rannalla, kahdeksi lapseksi, kultaiseksi noutajaksi sekä veneeksi. Tällä on Oksasen mukaan musta kääntöpuoli.
– Sen unelman takana juodaan paljon viinaa ja käytetään väkivaltaa.
Oksanen välittää tanskalaisille karun kuvan etenkin suomalaisista miehistä, jotka hakkaavat vaimojaan, koska eivät muuten osaa ilmaista tunteitaan.
- Mielestäni Sofi Oksanen on naisjärjestöjen harjoittaman tiedon muokkaus- ja lobbaustoiminnan uhri, Malmi sanoo Uuden Suomen haastattelussa.
Malmin mielestä Suomessa on laajempikin yhteiskunnallinen ongelma siinä, että viranomaiset ja media välittävät kritiikittömästi naisjärjestöjen asiaa. Siinä ei Malmin mielestä ole mitään vikaa, että naisjärjestöt ajavat omaa asiaansa - siis naisten asiaa.
Malmin mukaan tämän lobbauksen ytimeen kuuluu vuonna 1997 tehty tutkimus "Usko, toivo, hakkaus". Siinä käsitellään miesten naisille tekemää väkivaltaa pääpainonaan parisuhdeväkivalta.
Malmin mukaan tutkimuksen uutisointi ja ahkera siteeraaminen on saanut päätöksentekijät uskomaan, että suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia naisia kohtaan. Malmin mukaan avainasia on, miten laajasti väkivalta terminä määritellään.
- Siinä väkivalta tulkittiin erittäin laajasti, esimerkiksi kiinni pitäminen tulkittiin väkivallaksi. Toisaalta myöhemmissä tutkimuksissa on osoitettu, että moni nainen läpsii miehiä. Ei pitäisi mustamaalata miehiä, ennen kuin samanlaisilla periaatteilla tutkitaan miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa.
"Usko, toivo, hakkaus" -tutkimuksessa 40 prosenttia naisista oli joutunut väkivallan uhriksi parisuhteessa. Malmi uskoo, että jos vastaavanlainen tutkimus tehtäisiin miehistä samoilla periaatteilla, selväisi, että yhtä moni mies on kokenut parisuhdeväkivaltaa naisen taholta.
Malmin mielestä Sofi Oksanen levittää vanhaa, "Kahdeksan surmanluotia -tyyppistä" Suomi-kuvaa. Malmin mukaan tilanne on kuitenkin muuttunut.
- Sodilla ja sotatraumoilla on ollut merkittävä perheväkivaltaa lisäävä vaikutus Suomessa. Nykyään tämä vaikutus näyttää kuitenkin jo haihtuneen.
Malmin mukaan miehet ilmoittavat kokemastaan parisuhdeväkivallasta viranomaisille huomattavasti naisia harvemmin, koska eivät halua joutua pilkan kohteeksi.
Malmi korostaa, että tuoreet tutkimustulokset antavat hyvin erilaisen kuvan parisuhdeväkivallasta kuin "Usko, toivo, hakkaus" -tutkimus.
- Tärkein näistä julkisuudessa unohdetuista vaihtoehtoisista tilastoista lienee Tasa-arvobarometrin 2008 antama tulos, jonka mukaan 4 prosenttia suomalaisista miehistä ja 2 prosenttia suomalaisista naisista pelkää joutuvansa omassa kodissaan väkivallan uhriksi. Tämä puhdistaa suomalaisen miehen mainetta ja samalla osoittaa, että myös naisilla on oma vastuunsa näissä väkivalta-asioissa, Malmi sanoo.
Malmi on käsitellyt tasa-arvoa miesten näkökulmasta laajasti myös väitöskirjassaan. Malmi on todennut, että miehet kokevat syrjintää arkielämässään.
- Esimerkiksi huoltajuusoikeudenkäynneissä miehille on siitä haittaa, että monet sosiaalityöntekijät uskovat miesten olevan väkivaltaisia ja asettuvat siksi helposti naisen puolelle, Malmi sanoo.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
valtakunnan tapa
“Äiti, älä lyö”
“Keskimäärin yksi lapsi joutuu joka päivä pitkäaikaiseen sairaalahoitoon, koska omat vanhemmat ovat pahoinpidelleet häntä. Äiti lyö useammin kuin isä.”
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=…amp;a=6630
Ja feministinen dogmi:
“Keskittymällä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, ei väheksytä muiden ryhmien kokemuksia vaan pyritään tehokkuuteen”
-Heidi Hautala
http://www.heidihautala.fi/200…nt-page-1/
Tosiasia on, että naisten väkivaltaa vähätellään, siitä vaietaan ja valehdellaan valtakunnan tasolla säännöllisesti, tulokset näkyvät kasvavana naisten väkivaltaisuutena.
Esim. Tuija Brax, Heidi Hautala ja Janina Andersson ovat ottaneet noista naisiin kohdistuvista väkivaltatutkimuksista esille luvut ja kertovat, että kysymys on nimenomaan hakkaamisesta.
Liekköhän kuinkakaan huvittavaa
että noi kysymykset "väkivallasta" ovat kääntäen verrannollisia Ensi- ja turvakotienliiton määrittelemiin tunnusmerkkeihin naisten henkisestä väkivallasta.
Eli kun ensin nainen runtelee miehen henkisesti riekaleiksi ja saapi siitä sanomista, niin noilla kysymyksillä saadaan asetelmä näppärästi käännettyä päälaelleen.
Kts:
http://www.turvakoti.net/fi/tekijat/nainen+vakival...
Pitäisikö Sofin keskittyä Viron nykyisen enemmistön ongelmiin?
Sofi voisi tutkia ja arvioida nykyisen Viron tilannetta, jossa aiempi valtaa pitävä (venäläiset) on muuttunut alistetuksi vähemmistöksi, jota sorretaan mm. kielipykälillä. Samalla Sofi voisi pohtia Virosta tulevan rikollisuuden väkivaltaa ja huumeita Suomeen, mutta mitä kirjoitettiin jo aiemmin:
[2007 … Viro oli virolaisina pitkään altavastaajana ja nieli kiukun ja alistamisen. Nyt entinen valtaa pitänyt on ajautunut alistamiseen uuden enemmistön taholta. Kuitenkin nykyinen vähemmistö on rakentanut Viroa tavallansa omista ihanteista ja lähtökohdista - mutta asiat eivät enää kohtaa, erilleen kasvu kiihtyy? … ]
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä otsikoidun kommentin ehdotuksiin?
Halla-aho ja Illman ja Oksanen
http://www.halla-aho.com/scripta/sofi_oksanen_ja_t...
Oksanen on trendikäs
Neiti Oksasen teesit ovat trendikkäitä mutta aivottomia vanhoja feministikliseitä. Niitä toistelemalla mahdollisimman julkisella foorumilla pysyy julkisuudessa silloinkin, kun ei ole mitään varsinaista omaa sanottavaa.
Montako miesvainajaa?
Yksinkertainen kysymys.
Montako miestä Suomessa kuolee vuosittain naisensa tappamana?
..tai yritetty tappaa ...
"Kun tarkastellaan myös henkirikoksen yrityksiä niin vuonna 2007 poliisin tietoon tulleista, parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä ja henkirikoksen yrityksistä 38 % kohdistui miehiin (Salmi ym. 2009, s. 9)[16]. Sairaalalähteiden mukaan (Stakes HILMO, ICD 9 / ICD 10) yli kaksi kolmasosaa hoitoa tarvitsevista perheväkivallan uhreista on miehiä."
Turha mikä turha. Taitaa
Turha mikä turha.
Taitaa olla Sofin pään sisällä pahoja ajatuksia. Puhutaan. Se auttaa. Ei kynsitä.
Nollasta on vaikea vähentää
Aika vaikea "vähentää perheväkivaltaa", kun se meillä on jo nyt nollassa.
Mutta naisten harjoittamaa mussutusta, nalkutusta, mustamaalausta, höpötystä ja marinaa voisi kyllä huomattavasti vähentää:-)
miinuksellekko menee
Myös miehet harjoittavat henkistä alistamista, halventamista, vähättelyä ja tyhjän epäilyä, syyttelyäja mustamaalausta aivan yhtä sujuvasti.
mussutusta, nalkutusta, mustamaalausta, höpötystä ja marinaa
??? Omassa kropassani on useita näkyviä merkkejä rakastavan äidin jäjiltä.
Kolarin jälkeen tehdyssä magneettikuvauksessa löytyi lisää.
Armeijasta kävin yhden kerran kotilomalla ja löysin nuorimmat
sisareni vuoteistaan hakattuina ja verissään. Siis keskellä sunnuntaippäivää.
Ämmä kuunteli jumalansapalvelusta korva radiossa. Ajoin veljen pyörällä
poliisin luo ja kerroin tapahtuneesta. "Ei ole totta - olen samassa kirkkokokuorossa,
ei äitisi tee sellaista, sinä ne olet hakannut".
Ajoin takaisin mutta poliisi ei. Ämmä istuu hurskaana ja mykkänä samassa paikassa.
Uunin pankolla oli isän rukkaset ja metsurinkirves. Otin ne pihkaiset rukkaset.
Loppuikäni olen katunut kun en nyrkin sijasta halkaissut sen kalloa kirveellä.
Veli kertoi jälkeenpäin että vähään aikaan ei ketään hakattu.
Enkä minä päässyt vankilaan oppimaan ihmistapoja.
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä ehdotuksiin?
Ei mielipidettä.
Olin lähiömme ensimmäinen miehenpuoli joka haki "turvakodista" apua.
Kävimme vuosia viikottain neljän eri auttajan puheilla. Rouva kyllä tuli paikalle
mutta sulkeutui nokka pystyssä ylimieliseen mykkyyteen.
Oma isäni ja molemmat appiukkoni kuuntelivat kiltisti jokapäiväisen saarnan: "senkin sikahuoripukkivätyskännikalasonni" . Jokaisen kanssa kuljin työmatkoilla, kalassa ym.
kymmenkunta vuotta enkä havainnut mitään noista piirteistä heissä.
Eikä kukaan muukaan koskaan - päinvastoin.
Tasan samoilla sanoilla minua arvioitiin - kuinka sattuikaan. Kun sitä kuuntelee
koko lapsuutensa ja parikymmentä vuotta aikuisena menee se kyllä perille.
Eli olen kyvytön muodostamaan MIELIPIDETTÄ aiheesta.
Ja miten mielipiteellä olisi mitään arvoa kun ilmeisillä tosiasioillakaan EI ole ?
Kiitos kommentista
Mielestäni edustat rohkeaa esimerkkiä useille miehille, kun olet hakenut apua. Kyseinen on ollut vastuullista käytöstä nuorelta mieheltä. Tarkoitin kysyä ihan oikeaa mielipidettä asiaan, ja ovatko järjestelyt asioissa, joissa ihmiset ihan oikeasti tarvitsevat apua mielekkäitä esimerkiksi miesten mielestä. Minkälaista tukea miehet mielestäsi tarvitsevat? ihminen ihmisenä. Myös psykologeja esimerkiksi on useampia, ja on mielekästä, että vuorovaikutus on ihan oikeasti avuksi, eli vaihtoehtoja on paljon erilaisissa palveluissa.
Miesten mielipiteet ja osaaminen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi ovat oleellisia. Tasa-arvo keskustelussa useimmiten työryhmiin osallistuvat naiset. Miksi?
Mieltääkseni miehet mieltävät, mitkä asiat edistävät miesten hyvinvointia. Miesten mielipiteet ja ehdotukset ovat mielestäni oleellisia, eli on tärkeää, että myös miehiä osallistetaan moniarvoiseen keskusteluun. Siksi ehdotin, että ihan esimerkiksi unifem ja unicef järjestöjen lisäksi voisi olla unimen järjestö.
Minkälaiset asiat ovat miehille tärkeitä? miten miehet mieltävät, että tasa-arvoa voidaan vahvistaa? miten avustuspalvelut olisivat miesten tarpeiden mukaisia? naisten asioiden lisäksi mielestäni on myös tärkeää keskustella miesten asioista, kuten ihan esimerkiksi nuorten miesten työttömyydestä. Miten palveluista, kuten esimerkiksi vanhemmuuden vahvistaminen voidaan tehdä sekä naisille, että miehille miekkäitä? Voisiko esimerkiksi isyysvapaiden lisäksi olla miehille neuvolaryhmiä yms.?
vastuullista käytöstä nuorelta mieheltä ???
Juuri siitä on kysymys - kuvaamani miehet joutuivat ristiriitaan naistensa kanssa vain siksi että ajattelivat asioita hieman pidemmälle kuin päivä/tunti/sekuntikohtaisen ylivallan - viimeisen sanan ottamista joka asiassa.
Narttumafia vertaistukiryhmänä ei kykene/halua myöntää yhdellekään miehenpuolelle minkäänlaisia valtuuksia. Jos mies näkee vallitsevat olosuhteet ja esittää väistämättömiä toimia miten niissä voidaan elää ja toimia menestyksellä niin sen pahempi.
Tämä näkyy perhepiiristä alkaen KELAN - Sossun - lastentarhan - päivähoidon - korkeakoulujen kautta aina teollisus ja energiapolitiikkaan saakka. Esimerkiksi elintärkeästä sähköntuotannosta päättävät tahot, jotka asiasta vähiten piittaavat.
Kunhan juntataan läpi jotain ERILAISTA - vaikka kuinka hölmöä ja kallista. Jopa täysin mahdotonta.
Konkreettisia ehdotuksia palveluihin?
minkälaiset palvelut olisivat mielestäsi miehille oikeasti avuksi vaikeissa asioissa?
Mielestäni on vastuuntuntoista nuorelta mieheltä hakea apua vaikeissa asioissa ja on tärkeää, että apu on ihmisten tarpeiden mukaista.
Saman kysymyksen toistelu ei riitä
Jos "Lempi" olisi vilpitön hän nollaisi oman asennevammansa.
Viranomaistoimin eikä pakolla ei voida korjata yhtään mitään.
"Auttajiksi" voidan toki palkata myös miehiä. Mutta ei se
mitään ratkaise. Äitiensä, opettajiensa ja nettituttaviensa
aivopeseminä heillä on päällimmäisenä huoli naistensa suosiosta.
Juuri sitä varten seksin ostaminen rahalla on kriminalisoitu*
vallanpitäjän nuoleskelu ei ole.
*koskee vain pikkurahalla ostavia.
hmmm..
Suomen perustuslain 22§ artiklan mukaan julkisen vallan on turvattava ihmisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen www.finlex.fi.
Ihmettelen, mitä tarkoitat asennevammalla, kun mielipidettäsi kysytään, miten palveluita voidaan konkreettisesti kehittää. Kyseinen ehdotuksesi olisi voinut olla avuksi ihmisille.
Anteeksi, että kysyin mielipidettäsi siitä, miten ihmisiä voitaisiin auttaa ja kehittää konkreettisia avustuspalveluita, kuten http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/77875-suomi-kuva...
Anteeksi että vastasin vaikka hyvin tiesin . . .
. . . että vastaukseni murjaistaan maan rakoon.
Ei tosiaan olisi pitänytkään - "lempi" nimimerkki huijasi.
Useimmat niistä joilla ei ole oma lehmä ojassa myöntävät -
jokainenhan sen tietää - että asennevammoja ei voida korjata
lakipykälillä. Pahentaa voidaan kyllä.
Juuri parisuhde on mainio esimerkki. Narttumafia varjelee ylivaltaansa- monopoliansa - likaisin keinoin. Masturbointi on saastuttamista, homous vielä pahempaa. Vain rikkaalla miehellä on varaa harvinaiseen kunnolliseen naiseen. Köyhä saa maksaa elämällään laittoman hämäräsuhteen tauteina ja/tai velkakierteenä kun naikkonen on vannonut käyttävänsä pillereitä - aspiriinia.
Mitä tarkoitat, että huijasin?
kysyin mielipidettäsi, miten ihmisiä voitaisiin auttaa ja kehittää esimerkiksi jäljempänä linkeissä olevia palveluita sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla?
Ehdotin esimerkiksi, että YK www.un.org järjestöjen, kuten unifem www.unimen.fi ja www.unicef.fi lisäksi voisi olla miesten hyvinvointia edistävä unimen.
Ihmettelen, mitä tarkoitat, että on oma lehmä ohjassa ja asennevammalla, kun kysyn mielipidettäsi, miten ihmisiä voitaisiin auttaa ja palveluita kehittää mielekkäiksi.
Korkeaan asemaan noussut viranhaltija ei voi muuta.
Oman aseman legitimointi paistaa jokaisesta virkkeestäsi.
Suomalaisen miehen pehmeys ja peruskiltteys on tehnyt naisesta pedon. Se on mahdollistanut todellisen femakkokratian joka on pesiytynyt rakenteeseen. Jonka ylimielinen osa olet - arvon nimimerkki "Lempi".
Minä en taida jaksa jauhaa itsestäänselvyyksistä, aurinko ehkä nousee idästä huomenna - sille ei narttumafiakaan voi mitään.
Suosittelen Lempille luettavaa - aamun kirja TV1 tänään:
Tommi Melenderin uusin - jos vitjamunuus tökkii niin sarjamunaisen "Lauman valta" LOL!!!
En ole mitä luulet minun olevan... erehdyt ihmisestä...
mielestäni miesten hyvinvointia ei voida edistää mitätöimällä miehisyys eikä naisten hyvinvointia mitätöimällä naisellisuus.
..ja mielestäni suomalaiset miehet ovat ihania, muutamina esimerkkeinä mm. rakastavia, vastuuntuntoisia, rehellisiä, huumorintajuisia, ystävällisiä, ahkeria, avuliaita, miehekkäitä, älykkäitä, sivistyneitä, komeita yms.
Ehdotin esimerkiksi, että YK:n jäjestöjen Unifem ja ja Unicef lisäksi voitaisiin perustaa Unimen hmm.. tosin en tiedä, mitä mieltä miehet ovat kyseisestä ehdotuksesta?
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/reettaronka/fem...
Ihminen ihmisenä.
mielestäni naisten hyvinvointia ei voi edistää mitätöimällä miesten hyvinvointia ja miehisyyttä. Ihan kuten miesten hyvinvointia ei voida edistää mitätöimällä naisten hyvinvointia ja naisellisuutta. Kuten naisten hyvinvointi vahvistaa naisten, miesten ja lasten hyvinvointia, mielestäni miesten hyvinvointi vahvistaa miesten hyvinvoinnin lisäksi myös naisten ja lasten hyvinvointia.
Miten mielestänne kaikkien ihmisten ml. miesten hyvinvointia voitaisiin edistää?
Miesten mielipiteet ja osaaminen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi ovat oleellisia. Tasa-arvo keskustelussa useimmiten työryhmiin osallistuvat naiset. Miksi?
Mieltääkseni miehet mieltävät, mitkä asiat edistävät miesten hyvinvointia. Miesten mielipiteet ja ehdotukset ovat mielestäni oleellisia, eli on hienoa, että myös miehiä osallistetaan moniarvoiseen keskusteluun.
Minkälaiset asiat ovat miehille tärkeitä? miten miehet mieltävät, että tasa-arvoa voidaan vahvistaa? naisten asioiden lisäksi mielestäni on myös tärkeää keskustella miesten asioista, kuten ihan esimerkiksi nuorten miesten työttömyydestä. Miten palveluista, kuten esimerkiksi vanhemmuuden vahvistaminen voidaan tehdä sekä naisille, että miehille miekkäitä? Voisiko esimerkiksi isyysvapaiden lisäksi olla miehille neuvolaryhmiä?
Ehdotuksena voitaisiin YK järjestöjen www.un.org, kuten www.unifem.fi ja www.unicef.fi lisäksi Suomessa perustaa miesten järjestö unimen ja vahvistaa siten moniarvoista keskustelua. hmmm... onkohan kyseinen miesten mielestä mielekästä?
Mielipiteitä?
Miesten ja naisten mielipiteitä ehdotukseen... naiset voisivat tehdä kansalaisvelvollisuutena muutaman kuukauden harjoittelujakson, jossa opeteltaisiin yhteiskunnan toimintojen osalta tärkeitä asioita ja vahvistettaisiin osaamista, kuten terveydenhoitoa ml. ensiaputaitoja, hyvinvointia ja mielenterveyttä, pelastustaitoja, sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ihmisten kanssa, vaate- ja ruokataitoja, lastenhoitotaitoja, vanhustenhoitotaitoja yms. vaihtoehtoja ihmisten osaamisen ja mielenkinnon mieltäen, asevelvollisuuden ollessa naisille vapaaehtoinen ja miehille siviilipalveluksen ollessa asevelvollisuuden vaihtoehtona. Mielipiteitä?
Mielestäni suomalaiset ihmiset ovat ihania...
.. ja mielestäni suomalaiset miehet ovat ihania, muutamina esimerkkeinä mm. rakastavia, vastuuntuntoisia, rehellisiä, huumorintajuisia, ystävällisiä, ahkeria, avuliaita, miehekkäitä, älykkäitä, sivistyneitä, komeita yms.
"Ei pitäisi mustamaalata
"Ei pitäisi mustamaalata miehiä, ennen kuin samanlaisilla periaatteilla tutkitaan miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa."
Naiset osaavat myös tehokkaasti käyttää tuota vääristynyttä asetelmaa hyväksi ja puolustauessaankin mies on herkästi väkivallan tekijä.
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä ehdotuksiin?
"Montako miestä Suomessa
"Montako miestä Suomessa kuolee vuosittain naisensa tappamana?"
Oliko tuo nyt viisi.
Niinikään, vuonna 2008 29 alle 15-vuotiasta lasta kuoli perheväkivallan uhrina, 20 heistä äitinsä surmaamina, 7 isänsä ja 2 veljensä.
Entäs Fas-lapset ja muut
Entäs Fas-lapset ja muut äidin päihteidenkäytön uhrit?
Kauheeta!
Vai että monet naiset oikein "läpsivät" miehiä. Vetäkää mieluummiin turpiin, niin että tukka lähtee... jos kerran on aihetta. Sofille tiedoksi: Voit tulla läpsimään minua aivan milloin haluat... jos vaimo vain antaa luvan.
Ulkopolitiikkaa
On perusteltuja syitä arvioida, että asialla on aivan jotain muuta kuin naisjärjestöt.
Miestutkija on väärässä
Voi Sofi,
tämän viritit.
Ensin haukuit Suomen ja sitten suomalaiset miehet.
Sinä tunnet Viron ja maan traumat ja olet kirjoittanut upeat teokset.
Olet tätä nykyä kansakunnan ( perheen) lellikki, joka saa sanoa mitä vain. Yksi ehto on: olisit sanonut sanottavasi kotimaassa. Olo on sama, kuin lempilapsi säntäisi äidin sylistä parkumaan huonoa oloa naapuriin.
Sofi itse tuotti tämän dilemman.
Vastuu on henkilökohtaisesti hänellä.
Oksanen on syntyperäinen suomalainen.
Oksanen on syntyperäinen suomalainen.
Onko mies hevonen, jos on syntynyt tallissa
Tätä on ovat pohtineet mm. englantilaiset aristokraatit, joita on väitetty syntymäpaikkansa perusteella jopa irlantilaisiksi tai eteläafrikkalaisiksi.
En usko, että Sofi Oksasta voidaan pitää läpityypillisenä keskisuomalaisena Mauri Pekkarisen tai Keskisuomalaisen entisen päätoimittajan tapaan: sellaisena savolaisen ja hämäläisen risteytymänä, joka on psyykkeeltään hieman savolainen, vaikka olisikin syntynyt Jyväskylässä.
Sofi Oksanen on postmoderni keskiaikaisen eurooppalaisen kaupunkikulttuurin edustaja fenotyypiltäänkin.
Se on tämä lobbaus vähän niinkö älyyttämistä...
Joo ne on sovan nähnhet vanhat akat saahnhet nuoren naisen päästhän pyöräle ja sitten on tulhet uuven ajan naistutkijat löylykipponeen hämmentämhän vielä lissää lujassa kieputuksessa olevaa tyttöriepuva. Kyllä mie vähän niinkö säälin tuota Sohvia. Ja sie Sohvi, tuleppa takasin maan pinnale: tämmöstä se elämä on.
Onko väkivalta jotenkin
Onko väkivalta jotenkin vähemmän ongelma, jos nainen lyö? Miksi Sofi Oksasta kohtaan on hyökätty näistä puheista? Eikö luonnollinen reaktio olisi tällöin todeta: hienoa Sofi, että nostit tärkeän asian esiin. Tästä meidän täytyykin puhua, niin miesten kuin naistenkin toteuttamana?
Häkellyttävän moni on alkanut parjata suomalaisnaisten väkivaltaisuutta sen sijaan että olisi todella lähtenyt keskustelemaan tästä vaikeasta aiheesta. Ihan kuin meitä ihmisiä olisi kaksi kilpailevaa leiriä, miehet ja naiset, ja kilpaa syytäisimme median täyteen väärää tietoa vastapuolesta. Ihan kuin kyse ei olisikaan siitä, että MEIDÄN KAIKKIEN ON TULTAVA TOIMEEN KESKENÄMME.
Suomalaisista muodostuu näiden kommenttien myötä kuva uskomattoman heikon itsetunnon omaavana heimona, joka käy välittömästi hyökkäykseen, kun huomio kiinnitetään kansakunnan heikkouksiin. Se että Sofi toi ongelman esiin ei ollut hyökkäys, vaan keskustelunavaus, jopa hätähuuto.
Hienoa Sofi ?
"Eikö luonnollinen reaktio olisi tällöin todeta: hienoa Sofi, että nostit tärkeän asian esiin."
Tärkeä aihe kyllä tosiaan mutta Sofin tapa nostaa aihe esiin ei sitten mitään hienoa ollut. Näillä kahdella asialla on melkoinen ero, Sofi hyökkäsi ei suinkaan nostanut aihetta esiin. Tämänkaltainen esiintyminen mitä hän esitti voi aiheuttaa vain vastahyökkäyksen ja oikeutetun puolustuksen. Koska Sofi luokittelee Suomalaiset miehet väkivaltaisiksi kautta linjan hän syyllistyy panetteluun ja työelämässä tuo menisi työpaikka kiusaamisen puolelle kun sitä alettaisiin soveltaa miehiin jotka eivät hakkaa. Tärkeän aiheen esiin nostaminen on aivan eri asia kuin puhdas loukkaus.
Väität että näiden kommentien myötä Suomalaisen heimon itsetunto on uskomattoman heikko, päinvastoin se tuntee oman arvonsa ja osaa ja haluaa puolustaa sitä mikä on oikein ja asiallista. Moukkamaista käytöstä ei tarvitse sietää edes silloin kun puhutaan vaikeista asioista ja ei ennenkaikkea silloin.
Ilmeisesti valitsisit Sofi Oksasen Suomen Suurlähettilääksi Moskovaan, meidän kaikkien on tultava toimeen kaikkien kanssa ja se koskee myös Sofi Oksasta. Hän voi olla älykäs mutta viisaus ei ole vielä mukana kuvioissa, mutta ehkä sekin sieltä vielä iän ja kokemuksen myötä voi löytyä.
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä ehdotuksiin?
Käykääpä nyt ensin edes
Käykääpä nyt ensin edes katsomassa se kirjailija Oksasen haastattelu. Löytyy Tanskan kakkosteeveen kotisivuilta.
Ei minullakaan ole paljon positiivista sanottavaa Suomesta lehtien otsikoiden ja nettifoorumien seuraamisen perusteella.
Terveisin,
Partaansa naurava suomalaismies
Ja osoite oli?
Ja osoite oli?
KGV
Monella Uuden Suomen kirjoittajalla on KVG-asenne.
Osoite
Osoite on tässä:
http://www.dr.dk/DR2/2sektion/
Ymmärtäminen edellyttää osin myös tanskan tai ruotsinkielen taitoa.
Sofi häpäisi Suomen kansan valheellisesti.
Miestutkija on oikeassa. Sofi Oksanen kävi nuolemassa naapurin ennakkoluuloja eri kieliryhmän pohjoismaasta.
Vastaili niin, kuin oletti kyselijän haluavan kuulla.
Tanska on mielenkiintoinen, että siellä on vallassa monessa mielessä suomalaistyyppiset luonteen ja toiminnanpiirteet.
Käärivät enemmän sätkiä ilmeisesti kuin missään muualla euroopassa. Johtava tupakkakulttuurimaa pohjoiseuroopassa.
Kovia ryyppäämään. Kalja ja akvaviitti maistuu. Parisuhdeongelmia juopottelun takia yhtä paljon kuin meillä.
Sitten meiltä menee eräänlainen ulkosuomalainen stereotyyppisine mielipiteineen nuoleskelemaan Tanskaan heidän omilla ongelmillaan,,,,- että kyllä Suomessa on vielä pahemmin...- Voi vitalis, tekisi mieli sanoa, kuinka tyhmäksi Sofi itsensä alensi silmissäni. Häpeäisi edes.
Suomen perheväkivalta vaikkapa Viroon verrattuna lienee vähäistä. Suomen järjestelmä moniin muihin maihin nähden paljastaa väkivaltatapaukset helposti- ja siitä joillekin virolaisille saattaa tulla harha oman maan ongelman olevan vähäisempi.
Sofin ylikorostetun kasvopakkeloinnin eräs syy saattaisi tietysti olla pahoinpitelyjälkien peittäminen. Jos asiantuntijuus tulisi kokemuksesta. Mene ja tiedä.
Oikeampi motiivi lienee silti miestutkijan arvelu.
No ei ne Sofian kirjat
No ei ne Sofian kirjat minusta kovin kummoisia ole, vaivalla ne jaksaa lukea, ei mielihyvällä tai nautinnolla!
Naisten harjoittama henkinen väkivalta unohdetaan
Sen käyttämisessä naiset ovatkin ylivertaisia.
Jos perheväkivaltaan johtaneita syitä todella tutkittaisiin, se takaa paljastuisi hyvin monissa tapauksissa pitkäkestoinen naisen harjoittama henkinen väkivalta.
Se on naisille suotu sadistinen väkivallan muoto vapaasti käytettäväksi vailla mitään vastuuta.
Myös fyysisen väkivallan käyttö naisilla tulee lisääntymään:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77449-lahes-puolet...
mieskin osaa
Miehet osaavat käyttää ja käyttävät henkistä väkivaltaa yhtä lailla. En vähättele enkä kiellä miehen kokemusta naisen nalkuttamisesta jne., kerron vain naisena sen toisen puolen.
Nainen kokee henkisenä väkivaltana
-aiheettoman mustasukkaisuuden ja liiallisen omistushalun.
-pilkan ja arvostelun ulkonäköään kohtaan.
-omien kykyjensä vähättelyn.
-sukulaistensa jatkuvan mollaamisen.
-sen, että mies käyttää palkkansa elektroniikkaleluihin ja nainen elättää omallaan perheen.
-sen, ettei mies ota vastuuta kodista ja lapsista, mutta haukkuu naisen ratkaisuja.
-seksipalvelusten yksipuolisen vaatimisen, kun mies samalla haukkuu naisen ulkomuotoa.
-välinpitämättömyyden omista tarpeistaan ja tunteistaan.
-miehen tavan olla ilmoittamatta omista menoistaan ja pitämättä kiinni sopimuksista.
Ja monet muut asiat. Keskustelu ei auta, koska miehen mielestä kaikki olisi hyvin, jollei akka valittaisi. Jos mies ei miellytä, sopii hakea uusi ja parempi (vaikka tuollainen ei kyllä kenellekään kelpaa.)
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä ehdotuksiin?
Tässä on kysymys persoonallisuuden häriöstä!
Tuossa käyttäytymisessä mistä Sofi kertoo. Pahimmilaan on psykopaatit asialla, ja niitä on miehissä ja naisissa tasaisesti. Se ei siis sukupuolesta ole kiinni, saatikka olisi Suomen-tauti!
En haluaisi millään
Yhtyä ajatukseesi, mutta kohta se voi olla pakko.
Vanhempien kokema vaikuttaa lapseen
Virolaisen naisen lapsena olo Suomessa on varmasti ollut 30 vuotta sitten erilaista kuin tänäpäivänä. Suomessahan ei tuolloin juuri ollut ulkomaalaisia, ja kun suomalainen mies meni naimisiin virolaisen tai venäläisen naisen kanssa, ennakkoluuloja riitti ja kohtelu on varmaankin ollut osittain alentavaa.
Tuo on varmasti vaikuttanut myös tyttäreen ja heijastuu asenteena kirjoituksissa. Sofi voisi kirjoittaa tästäkin aiheesta varmasti enemmän?
Kyseenalaiset lapset
Samalla kun pohditaan venäläisten ja virolaisten sekä vironvenäläisten naisten traumoja Suomen kylmässä ja neuvostovastaisessa ilmapiirissä, jota pidetään isänmaallisena mm. NATO-jäsenyytemme kannalta, kannattaisi pohtia myös ne asiat, jotka liittyvät saksalaisten sotilaiden lapsiin toisen maailmansodan aikana mm. Suomessa ja Norjassa.
On jotenkin niin, että kaikki naiset tai miehetkään eivät pidä omalta osaltaan lippua kirkkaana ja tyydy apartheidiin virolaisten, venäläisten ja muiden entisten neuvostoliittolaisten osalta.
Pekka Siikala pitää jotenkin ansiona sitä, jos on naimisissa esimerkiksi ruotsalaisen kanssa. Se ikään kuin sivistää suomalaista miestä.
Olisiko Uuden Suomen palstoilla ketään, kuka kokisi sivistysteoksi sen, että naimisissa virolaisen tai venäläisen kanssa?
"Pekka Siikala pitää...
"...jotenkin ansiona sitä, jos on naimisissa esimerkiksi ruotsalaisen kanssa. Se ikään kuin sivistää suomalaista miestä."
Siikala lienee Ranskalaisen kreivi Gobineaun hengenheimolainen: -..nämä rumuuden ja mitättömyyden perikuvat... -tarkoitti Suomalaisia miehiä. Silloin ei Virolaiset juuret omaava kirjailija ollut syntynytkään.
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä, vähentää ihan turhia ennakkoluuloja, ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä ehdotuksiin?
Sofillle: Tilastot esiin
ollaanko kovinkin kärjessä. Eikä sitten unohdeat niitä joista ei ilmoitusta tehdä kuten vaikka naisten ympärileikkaukset... ja koko kansa odottaa perusteluita.
Miksi tuon knääpiskön kommentteja noteerataan
Hänellähän kuluu valtavasti energiaa jo pelkästään siihen, miten huulensa asettelisi. Suomalaiselle riittää teräväksi kommentoinniksi se, että pikkasen venäläistä moitiskelee. Onpas kultturelli (elli)!
Mielestäni venäläiset naiset ovat paljon mukavampia kuin virolaiset, he eivät ole niin korskeita kuin virottaret. Tosin en heitäkään fanita. Tosin, en usko että Virossakaan maaseudun naiset ovat ylpeitä, nämä "tyylilyylit" ovat lähinnä Tallinnasta.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Merja H
aika mielenkiintoista, että kuittaat hänet noilla argumenteilla.
Minä en noin perusvihaavaa naista noteeraa...
...yhtään miksikään. Jokainen voi itse idolinsa valita.
Tollouden huippu haukkua suomalaiset miehet. Pikkasen hei fiiraa, vähintään yläpäästä...
Kohua herättävä alatyylisti on kunnioitettava kulttuurihenkilö
Kohua herättävä alatyylisti on kunnioitettava kulttuurihenkilö on kenelle tahansa Karjalan palauttajalle liittolainen, koska hän kompromettoi Venäjän ja venäläiset.
Kunnioitettava kulttuurihenkilö?
Viestisi sijoittelu viittaa minuun.
Siksi täsmennän, vaikka tiedän, että teen turhaa työtä.
Olen moittinut Sofi Oksasen lausuntoa asiattomana verrattain rankasti, mielestäni aiheesta. Kirjailijana arvostan häntä edelleen.
Kirjoittaja Neva (?) on US:n palstoilla julistanut toistuvasti minun olevan Karjalan palauttamista vaativa, Karjalan menetettyjä omaisuuksia haikaileva ja ennen kaikkea Karjalasta kotoisin oleva henkilö.
Asia ei nyt vain ole totta.
Hän ujuttaa sen tähänkin yhteyteen.
Neva(?), voisitko perustella pakkomielteesi?
Tallinnan jupit ja tyylilyylit
Vironvenäläiset ja vironvirolaiset maalaiset on alistettu nopeassa talousuudistuksessa Tallinnan tyylilyylien ja juppien alle, joiden politiikka on kiinteistökuplan, teollisuuden vihaamisen ja natoilun vuoksi tehnyt konkurssin Swedbankin ja Nordean rahoittamana niin Tallinnassa kuin Riiassakin.
Eivät kaikki virolaisnaiset hae leasing-miestä, jolla on leasing Audi niin kauan kuin kiinteistökupla kestää. Kyllä Virossa on muitakin tavallisia ihmisiä kuin vironvenäläiset arjen vaikeuksissaan, mutta he ovat Keski- ja Etelä-Virossa, Kuurinmaalla.
Ongelma on vain siinä, että koska Tallinnassa on tiedonvälitys ja koska helsinkiläiset hankkivat Viron kokemuksensa pääasiassa Tallinnassa, suomalaiselta jää huomaanatta venäläinen Itä-Viro ja toisaalta vironvirolainen Etelä-Viro ja julkisuuskuva on Tallinnan poliittisten kähmintöjen aikaansaapa.
Joku on paheksunut sitä, että Edgar Savisaar jakelee perunoita ja polttopuita, kun pitäisi olla yhteyksissä Edgar Savisaareen ja kysyä, miten kampanjaa voi tukea.
Suomessa Viroa ja Ruotsia katsellaan kapeasti NATO-kysymyksestä käsin ja unohdetaan 2/3-3/4 maista.
Mie arvasin tuon
Eivät kaikki virolaiset VOI OLLA kuten joku Anu Sagim tai Sofi Oksanen. Mulla aivan kylmät värheet kulkee...
he ovat niin moukkamaisia, pinnallisia ja rahaarakastavia. Jotain "lännettymisen" irvikuvia.
Kyllä minäkin olen kolme virolaista tuntenut tai siis 6, sillä yksi oli virolainen perhe. Ei minulla heistä ole muuta moitittavaa, kuin että mies poltti kaikki muoviroskatkin pihatakassa, ja siitä tuli hirveät hajut...olivat siis naapureita. Ihan muuten mukavia. Toinen oli eräs suomalaisenkanssa avioitunut nainen. Hän kylläkin haukkui virolaiset miehet. Suomalainen hänen mukaansa oli paljon parempi mies. Virolaiset miehet ottavat kuulemma jalkavaimoja kaikki, se yksi on vain puuronkeittäjä, koska ei pysty karkaamaan. Sitten , sokerina pohjalla, eräs mies...joka oli tosi huippu, sellainen saksalaisen komea ja mielenkiintoinen tapaus. :)
Niin, että en miekään niin rasisti ole.
Miksi takaisin
Varsinainen ongelma on se, että miksi nainen aina ja aina palaa kotiin hakattavaksi?
Parempi nyrkin alla kuin taivasalla
Naisten kokemasta mielihyvästä ei ole olemassa objektiivista selvitystä. Jotkut pitävät enemmän hakkaavasta miehestä kuin siitä, ettei heillä ole lainkaan miestä.
Se, että näinkin asiat ovat tulojen tai lasten vuoksi, ei tietenkään ole peruste hyväksyä tosiasiaa myös lainsäädännössä.
Miksi .. ?
Ihmetyttää, miksi tässä Sofie Oksasen tällä kertaa aloittamassa suomalaisten miesten väkivaltaa koeskevassa 'keskustelussa' kaikki - tohtoreita myöten - puolustautuvat esiin 'kyllä ne naisetkin' mielipiteillään ? Onko sitä väkivaltaa vai ei, ja pitäisikö sitä olla vai ei - siitä kai on kysymys. Suomi on maailman kärkimaita sekä ryyppäämis per capita- että tappotilastoissa. Siis väkivaltaa varmaan on. Haluammeko vähentää sitä ? Vai lopettaa siitä puhumisen ???
Sen sijaan että otettaisiin kantaa - omakohtaisesti ja omin ajatuksin - ruvetaan aina lyömään joukolla lyttyyn niitä jotka erehtyvät sanomaan jotain omaperäistä ja rohkeaa. Ei ole noitavainojen henki kaukana.
Olen ihan varma että sananvapauden ajatus sisältää jotain vähän suurempaa.
Ei siinä ole mitään
Ei siinä ole mitään omaperäistä ja rohkeaa, että valehtelee ja esittää seksistisiä syytöksiä.
Miksi ihmeessä suomalaisten miesten pitäisi aina vain alistua näin törkeän seksistiseen ja halventavaan kohteluun? Mitä ihmeen hyötyä siitä muka on ollut, että naisten väkivaltaisuus on siivuttu maton alle piiloon?
Minkäs lobbauksen uhri tämä tutkija on ??
Olen aina naureskellut näille Suomen ns "TUTKIJOILLE". Onhan se ihan kamalaa, että joku puhuu totta !! Mitenkäs kauan sitten julkaistiin kirja mm suomalaiset työelämän vaikeutumisesta ja jos tilastoja nyt haluttaisi lukea kaikkien kansalaisten kannalta, niin varmasti selviäisi, että kansa on köyhää ja voi pahoin. Viimeiset vuosikymmenet Suomesta todella ollaan rakennettu MUSLIMIEN TAIVASTA, joten suomlaiset tutkijat voisivat alkaa tutkia, miksi suomalaiset haluavat maanpäällisestä helvetistä taivaaseen mm itsemurhilla. Mutta suomalaisten helvettiin tutustuminen lienee poliittisilla mandaateilla näperteleviltä tutkijoita liikaa vaadittu. Suomalaisten pahoinvointi näkyy ilman Sofi Oksastakin, jos sen haluaa nähdä ja hyvä että Sofi toi sen julki.
Hyvä Kaija Kuopila. Kun
Hyvä Kaija Kuopila. Kun ongelma on juuri siinä, ettei Sofi Oksanen "puhu totta". Suomessa ei kohdistu naisiin lähisuhdeväkivaltaa merkittävästi enemmän kuin muuallakaan Euroopassa. Jossain siellä keskivaiheilla kai ollaan.
Sofi Oksanen on taitelija eikä tutkija
Tämän vuoksi se, mitä Sofi Oksanen sanoo tai kirjoittaa, on suhtauduttava taiteena niin kuin sihen, mitä Aarno Laitinen sanoo tai kirjoittaa.
Kyse on siis mielipiteestä eikä tieteellisin menetelmin hyväksytystä hypoteesista.
Demokratiassa jokaisella on oikeus olla mitä mieltä tahansa mistä asiasta tahansa millaisilla pohjatiedoilla ja motiiveilla tahansa.
Sananvapaus on jokaisen mahdollisuus osoittaa kyvyttömyytensä ja todistaa itseään vastaan.
Niin tosiaan
Niin tosiaan Suomem edellä ovat sellaiset maat kuin Venäja,Kazakstan,Moldova,Valko-Venäjä,Kirgisia missä muissa asiossa me vertaamme itseämme näihin maihin Länsi-euroopan maista Suomi ON väkivaltaisin puhumattakaan pohjoismaista jotka ovat meidän luonnollisia vertailukohteita.
On ihan eri asia jokin
On ihan eri asia jokin läpsäisy tai kiinnipitäminen kuin oikea väkivalta
(myös henkinen väkivalta voi olla raastavaa kylläkin).
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä ehdotuksiin?
Pakotettua massamurhakoulutusta ja väkivallattomuuden vaatimusta
http://www.foorumi.info/miestentasaarvo/viewtopic....
On aivan absurdia puhua julkisuudessa mitään Suomessa tasa-arvosta tai väkivalta luvuista niin kauan, kun meillä on sivistysmaitten viimeisempänä tämän mallinen pakollinen palkaton tappokoulutus vain toiselle sukupuolelle.
ESIM.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolten_tasa-arvo
"EY-tuomioistuin on määritellyt (päätös C-285/98 11.1.2000), että aseellinen palvelu on yhtä lailla sopivaa miehille ja naisille."
TASA-ARVOLAKI
Suomessa Perustuslain 6 § 2 momentti sanoo: Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan SUKUPUOLEN, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, VAKAAMUKSEN, terveydentilan, MIELIPITEEN, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. (vrt palkaton orjatyö 7 vrk työviikkoineen suljetussa laitoksessa vain toiselle sukupuolelle)
SUOMEN PERUSTUSLAKI
Luvussa 2 on turvattu seuraava oikeus kaikille - YHDENVERTAISUUS lain edessä - ja tähän asiaan perustuu koko Suomen laki. (vrt taas orjatyö vain toiselle sukupuolelle, oloissa joka rikkoo lähes kaikkia työehtosopimuksia ynm - tämähän tuhoaa koko Suomen lain perustuksen ja hengen?)
--
Miksei naisille laiteta tässä täysin muuttuneessa kulttuuritilanteessa sitten vaikka YLEISTÄ NAISSIVIILIPALVELUSTA? Lempinimeltään se voisi olla vaikka Lottavelvollisuus?
Naisten väkivaltaiset kuolemat maailmassa - vertailu
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_10_01...
PS. Suomesta ei tee yhtään parempaa maata se, että täällä kuolee vielä enemmän miehiä väkivaltaisesti.
Siinä on nainen joka
Siinä on nainen joka uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne on. Suurin osa suomalaisista miehistä viinan juojia, ja kännissä hakataan muijaa kun ei miehille pärjätä.
Ja höpöhöpö.
Mihin perustat väitteesi, että suurin osa miehistä Suomessa hakkaa naisia? Antaa tulla.
Viinan juojiahan enemmistö on, mutta kohtuukäyttäjiä.
Suomalainen mies !
Minusta tuntuu että jotkut naiset haluavat turpiinsa.
Olen tutustunut muutamiin ja ovat kertoneet että ovat
entisissä suhteissaan saaneet selkään säännöllisesti.
Jos kohdalle sattuu sellainen mies joka on asiallinen ja
täyttää vaativimmankin kriteerit niin suhde loppuu heti.
Kyllä nainen voi harrastaa henkistä väkivaltaa miestä kohtaan ja ajattelee että ei hänelle mies mitään voi,mutta jos satuu kohdalle mies jolta pinna palaa kun on jatkuvasti
ollut uhrina.Mies voi silloin pätkästä kuonoon pikaistuksissaan.
En silti sellaista hyväksy.Sellaisten suhteiden pitäisi päättyä ennen kuin mitään pahempaa tapahtuu.
tikki, älä naurata.
tikki, älä naurata. Suomalaiset miehet ei hakkaa muijiaan sen enempää kuiin muutkaan eurooppalaiset miehet.
Suomalaiset naiset sen sijaan oikein kunnostautuvat kansainvälisissä vertailuissa _omien lastensa_ tappamisessa! Kuinka raukkamaista tämä sitten on!
Abortit ja murhat
Kannattaisi ottaa esille suomalaisten äitien abortit ja suoranaset murhat. Minusta tätä perheneuvottelua tulisi laajentaa ja syventää.
Miehen ja naisen suurin kuolinsyy on äidin teettämä abortti.
Kummallinen käytös
En ole ehtinyt ko. kirjailijan kirjoja vielä lukea, mutta viimeaikaisen esiintymisen perusteella en pidäkään kiirettä näihin teoksiin perehtymisessä.
Sofi hyvä
Mielestäni Sinun kannattaisi sanoa jotain myös Suomen medialle. Eli kerro, mitä mieltä olet.
Tanskan kommentit on luettu.
Ulko- ja sisäjulkisuus
Sofi Oksanen ei ole niin yksinkertainen, että levittelisi sisäjulkisuudessa samoja asioita kuin ulkojulkisuudessa toivoen, ettei kukaan suomalainen tartu siihen.
Miehiä tapetaan paljon enemmän
Suomessa tapetaan miehiä paljon enemmän kuin naisia.
Milloin aletaan huolestumaan miesuhreista? Miksei nyt heti? Miksi naisuhrivähemmistöstä pitää olla erityisen huolissaan? Eikö pitäisi aloittaa suurimmasta ongelmasta? Siis tapettaviksi tulevista miehistä?
Naisen kohtaama väkivalta sattuu tyypillisimmillään kotona. Miehen kohtaama väkivalta tyypillisesti tapahtuu muualla. Jokainen voi itse valita, kenen kanssa asuu yhdessä. Näin naisten on helppo kontrolloida sitä ympäristöään, jossa altistuu (jos altistuu) väkivallalle.
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? ja ihminen ihmisenä ehdotuksiin?
Vapaa valinta
Totuushan on se, että miesten tapaturma- ja väkivalta-alttius korreloituu suoraan mm. runsaaseen alkoholinkäyttöön ja muuhun riskikäyttäytymiseen. Nimenomaan suurempi ongelma on silloin jos ihminen omassa kotonaan joutuu väkivallan uhriksi. Kodinhan pitäisi olla se turvallinen paikka.
Kommenttisi "jokainen voi itse valita, kenen kanssa asuu yhdessä", kertoo sen, että et ymmärrä perheväkivallan ydinasiaa. Harva nainen (tai mies) on mennyt yksiin sen kiusaavan, alistavan, halveksivan ja hakkaavan puolison kanssa. Kosiskeluvaiheessa kun tällainen ihminen on erittäinkin hurmaava ja etsii/löytää uhrikseen sopivan heikon henkilön.
Minun mielestä suomalaiset ihmiset ovat ihania
...ja mielestäni suomalaiset miehet ovat ihania, muutamina esimerkkeinä mm. rakastavia, vastuuntuntoisia, rehellisiä, huumorintajuisia, ystävällisiä, ahkeria, avuliaita, miehekkäitä, älykkäitä, sivistyneitä, komeita yms... olette ihania ihmisiä, kiitos.
Miksi Suomea, suomalaisuutta ja suomalaisia ihmisiä sekä kulttuureja kehutaan niin harvoin viestintävälineissä?
Perustietoa Suomesta www.suomi.fi ja suomalaisista kunnista www.kaks.fi.
Keskustelu mahdollisuus Suomesta ja suomalaisuudesta www.mitasuomion.fi.
Suomi on lisäksi ihana maa, jossa on paljon myönteisiä asioita kehitettävien asioiden lisäksi. Ihminen ihmisenä. Yhteiskunnat ja yhteiskunnissa olevat yhteiskunnat muodostuvat ihmisistä.
Minkälaisia suomalaisia arvoja on mielestänne rakennettu pitkään mm. ahkeralla työnteolla?
Ihan muutamana esimerkkinä, kuinka monessa maassa on mm. ilmainen koulutus kaikille ihmisille, eli mahdollisuus opiskella ja harjoittaa valitsemaansa ammattia, on terveydenhoitoa, hienoa moniarvoista kulttuuria yms.
Mielestäni ei fyysinen eikä henkinen väkivalta ole hyväksyttävää. Ei naisia saa lyödä, eikä miehiä saa lyödä. Kyseiseen on tarvittaessa apua erilaisissa palveluissa.
Huolestuttavaa ovat tutkimukset, joiden mukaan nuorilla esimerkiksi sekoittuvat fakta ja fiktio, joka näkyy mm. väkivaltatilastoissa sekä tutkimukset, kuten
"Monen teinitytön mielestä poikaystävää saa lyödä
www.uusisuomi.fi/kotimaa/77452-moni-teinitytto-hyv... "
Kysymys?
Ihmettelen, miksi Sofi Oksanen kyseisen väittämän on tehnyt, ja miten kyseinen asia on Suomessa uutisoitu?
Hyvä kansallinen ja kulttuurinen itsetunto vahvistaa myönteistä suhtautumista sekä suomalaisiin, että kansainvälisiin mahdollisuuksiin.
Kaikki ihmiset, lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset tarvitsevat myös myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita viestintään.
Mieltääkseni kirjailija Sofi Oksanen oli myös kehunut suomalaisia miehiä kyseisessä haastattelussa, eli onko väittämät irroitettu kontekstista ja uutisoitu Suomessa vain negatiiviset kommentit?
Miten fyysistä ja henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä?
Mielestäni ei fyysinen eikä henkinen väkivalta ole hyväksyttävää. Ei naisia saa lyödä, eikä miehiä saa lyödä. Kyseiseen on tarvittaessa apua erilaisissa palveluissa.
Suomessa esimerkiksi työpaikkakiusaaminen on laitonta www.finlex.fi.
Entä julkinen kiusaaminen?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiusaaminen
Hyvä "Lempi"
"...ja mielestäni suomalaiset miehet ovat ihania,..."
Minusta naiset vielä ihanempia, paitsi --Sofi O.
Piskini ihan riehaantuu!
Ihminen ihmisenä
mielestäni naisten hyvinvointia ei voi edistää mitätöimällä miesten hyvinvointia ja miehisyyttä. Ihan kuten miesten hyvinvointia ei voida edistää mitätöimällä naisten hyvinvointia ja naisellisuutta. Kuten naisten hyvinvointi vahvistaa naisten, miesten ja lasten hyvinvointia, mielestäni miesten hyvinvointi vahvistaa miesten hyvinvoinnin lisäksi myös naisten ja lasten hyvinvointia.
Miten mielestänne kaikkien ihmisten ml. miesten hyvinvointia voitaisiin edistää?
Miesten mielipiteet ja osaaminen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi ovat oleellisia. Tasa-arvo keskustelussa useimmiten työryhmiin osallistuvat naiset. Miksi?
Mieltääkseni miehet mieltävät, mitkä asiat edistävät miesten hyvinvointia. Miesten mielipiteet ja ehdotukset ovat mielestäni oleellisia, eli on hienoa, että myös miehiä osallistetaan moniarvoiseen keskusteluun.
Minkälaiset asiat ovat miehille tärkeitä? miten miehet mieltävät, että tasa-arvoa voidaan vahvistaa? naisten asioiden lisäksi mielestäni on myös tärkeää keskustella miesten asioista, kuten ihan esimerkiksi nuorten miesten työttömyydestä. Miten palveluista, kuten esimerkiksi vanhemmuuden vahvistaminen voidaan tehdä sekä naisille, että miehille miekkäitä? Voisiko esimerkiksi isyysvapaiden lisäksi olla miehille neuvolaryhmiä?
Ehdotuksena voitaisiin YK järjestöjen www.un.org, kuten www.unifem.fi ja www.unicef.fi lisäksi Suomessa perustaa miesten järjestö unimen ja vahvistaa siten moniarvoista keskustelua. hmmm... onkohan kyseinen miesten mielestä mielekästä?
Kaikki ihmiset tarvitsevat joskus apua
SPR: "Tarvitsetko henkistä tukea? Tunnista reaktiot itsessäsi. Läheisen kuolema. Liikenneonnettomuus. Työttömyys. Avioero. Sairaus. Ne ovat arkisia, joskus odotettujakin tapahtumia. Silti ne voivat tuntua ylipääsemättömän raskailta.
Jokainen reagoi järkyttäviin tapahtumiin. Se on tervettä ja tavallista. Voimakkaita tunteita voivat herättää myös ajatukset siitä, mitä minulle tai läheisilleni olisi voinut tapahtua.
Jokainen reagoi järkyttävään kokemukseen
Ihmiset ovat yksilöitä, toinen reagoi samassa tilanteessa voimakkaammin kuin toinen. Reaktiot on kuitenkin hyvä tunnistaa - niin itsessään kuin muissakin.
Hyvä on miettiä sitäkin, miten voisimme tarvittaessa olla tukena lähimmäiselle.
Näille sivuille on listattu mahdollisia tuntemuksia ja reaktioita, joita järkyttävän kokemuksen jälkeen saattaa esiintyä. Älä vertaa omaa suhtautumistasi toisiin. Reagointi erilaisiin tapahtumiin on aina yksilöllistä.
Äkillinen kriisitilanne
Mahdollisia ensipäivien reaktioita
Tuntemuksia lähiviikkoina
Henkinen tuki äkillisessä kriisitilanteessa
Näin voit itse auttaa itseäsi
Anna tukea sitä tarvitsevalle
Lapsi tarvitsee tukea
Milloin tarvitset muiden apua?
Mistä löydät apua? http://www.redcross.fi/apuajatukea/henkinentuki/fi... "
Valtaosa suomalaisista miehistä kohtelee rakkaintaan hyvin
Kotirauhaa kampanja avuksi apua tarvitseville www.kotirauhaa.fi
"Me kaikki osaamme satuttaa. Osaammeko lopettaa ajoissa?
Valtaosa suomalaisista miehistä kohtelee rakkaintaan hyvin. Silti liian moni tuo kotiinsa kolmanneksi pyöräksi parisuhdeväkivallan. Sinäkin tunnet jonkun heistä.
Auta kaveria ja ota asia puheeksi, kun suurin tragedia voidaan vielä välttää.
Kodin sisällä tapahtuva rikos satuttaa, nöyryyttää ja jättää ihmisikää pidemmät jäljet. Moni mies pyrkii hallitsemaan kumppaniaan fyysisellä voimalla. Vielä paljon useampi uhkaa sanoilla, alistaa ja kontrolloi. Tutkimuksen mukaan joka viides nainen on nykyisessä parisuhteessaan kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa.
Mitä Sinä tälle mahdat? Ainakin voit muistaa, ettei perheväkivalta ole koskaan yksityisasia, ja että jokainen tekijä ja jokainen uhri on jonkun läheinen tai ystävä. Ja että kaikki osapuolet tarvitsevat apua.
Kotirauhaa oli vuonna 2008 toteutettu kampanja naisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa vastaan. Sen toteutti Väestöliitto yhteistyössä sidosryhmien kanssa." www.kotirauhaa.fi
Mielipiteenne palveluista, kuten?
Suomen laki
www.finlex.fi
Edilex
www.edilex.fi
Laki ja oikeusturva
www.suomi.fi/suomifi/suomi/aiheet/laki_ja_oikeustu...
Euroopan Unionin perusoikeuskirja
www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf
Kotirauhaa avustuspalvelu miehille ja naisille
www.kotirauhaa.fi
Rikosuhripäivystys
www.riku.fi
Tukipalvelu
www.secure-tukinet.net
Terve Suomi palvelu
http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:310
Unifem say no to violence against women
www.youtube.com/watch?v=RwGKcxBnhic&feature=player...
Ovatko palvelut mielestänne mielekkäitä miehille ja naisille?
Asioista voidaan keskustella asiallisesti...
..ihan esimerkiksi masennus...
Kuinka moni ihminen Suomessa ja kansainvälisesti mieltää masennuksen oireet ja osaa tarvittaessa hakea apua, kun itsellä, ystävillä, perheessä on masennusta?
Luen paljon materiaalia Internetistä ja luettuani masennuksesta tarkemmin ihmettelin masennuksen useita oireita. Tutkimusten mukaan 5-6% suomalaisista kärsii vuodessa masennuksesta. Esimerkiksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla www.thl.fi on 3110 artikkelia masennuksesta.
Kyseessä on sairaus, josta voi toipua, kuten esimerkiksi uupumuksesta. Mitä varhaisemmassa vaiheessa oireet mieltää ja hakee apua, sitä nopeampaa toipuminen on.
Lisätietoa masennuksesta
Sosiaali- ja terveysministeriö
www.stm.fi
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos
www.thl.fi
Työterveyslaitos
www.ttl.fi
Mielenterveyden keskusliitto
www.mtkl.fi
Suomen psykologiliitto
www.psyli.fi
Apua arkielämän kriisitilanteissa
www.secure-tukinet.net
Henkistä tukea erilaisissa vaikeissa asioissa
www.redcross.fi/apuajatukea/henkinentuki/fi_FI/
Masennusklinikka
www.tohtori.fi/masennusklinikka/
Poliklinikka
www.poliklinikka.fi
Masennus.org
http://www.elisanet.fi/masennus/
Masennus wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus
Thai-ja muutkin naiset
Thai-ja muutkin naiset naiset vaviskaa, kun suomalainen mies tulee kotiin parin päivän ryyppyputki päällä puoliksi juotu kossupullo takataskussa, paita repsottaen housujen päällä. Silloin hän on vahva ja näyttää nyrkillä kuka tässä talossa määrää.
Suomalaisen miehen itsetunto on todella alhainen. Nyrkillä se saadaan ylös.
Sofi O on oikealla asialla. Paljon on vielä tehtävä, ennen kuin meillä naiset voivat olla rauhassa kotonaan.
http://zachrishaaparinne.word
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/01/12/...
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/03/05/...
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/03/17/...
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/07/11/...
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/07/18/...
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/08/21/...
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/10/01/...
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/11/25/...
Ei mikään teoria
Malmin esittämä ei ole mikään teoria vaan tosiasia. Valittaminen on naaraiden yleiseläimellistä vallankäyttöä ja tuskin lainkaan kytköksissä todellisuuteen.
Tilastoja: Sofi on aivan oikeassa
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/11/suomi_on_nai...?
Sohvi
voi olisi hienoa jos pikkutytöllä olisi omia ajatuksia kerrottavanaan!
Iski tässä kunnolla kirveensä kiveen. toivottavasti viisastuu vahingosta ja seuraavan kerran edes yrittää ajatella, mitä suustaan päästää!
eipä taida tyttö lukea näitäkään kommentteja antaumuksella ja sen jälkeen thedä katumusharjoituksia.
Mutta niin kauan kun on aikaa, on toivoa!
Ikävää tässä on mielestäni myös se, että taaskaan ei yksikään toimittaja, tietääkseni, ole ottanut asiakseen korjata ja kommentoida sohvin puheita.
Olen tullut hakatuksi
Entinen vaimo oli hyvin väkivaltainen se potki löi ja raapi en vain ymmärnyt mistä on kyse.Joskus menin silmät mustana töihin
14 vuoden päästä se muuttui perheväkivallaksi kun hän potki minua ja lopulta pamautin häntä nyrkillä päähän ja tajut kankaalle hän meni terveyskeskukseen ja teki jutun erohan siinä tuli, onneksi.
Pari vuotta myöhemmin hän soitti minulle ja kertoi piesseen poikaystävänsä halolla silloin vasta häpeäni laantui.
Ei me miehet aivan helpolla rutista jos akka hakkaa.
Mielipiteenne?
miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista?
Vaimoni potkaisi polveni tohjoksi
Nyt se odottaa leikkausta, mutta rahapulassa en ole mennyt.
Lieventävänä asianhaarana oli, että jalkani oli hänen puolellaan sänkyä. Toinen lieventävä asianhaara oli, että hän ei ollut muuten väkivaltainen-kerran taisi huotaista ennen sitä.
Sofi voisi muuttaa
Olisimme kaikki tyytyväisiä. Meidän ei tarvitsisi kärsiä hänen balleriinamaisesta itkustaan ja turhan valitukselta, ja hän olisi varmaan myös tyytyväinen.
Tämä myös laajentaisi hänen näkökantojaan, jotka ovat aika rajoittuneita noin muutenkin mielestäni.
Naisten ylivalta perheissä
Perheväkivalta johtuu paljon Suomen ns. tasa-arvosta.
Suomalainen nainen on yhtä-äkkiää maailman tasa-arvoisin=
ylivaltainen. Eikä osaa lyhyen historian takia käyttäytyä sen mukaisesti. Suomalaista miestä pitää haukkua, kiusata
henkisesti ja ruumiillisesti, ettei vain menetä ylivaltaansa. Osittain mies on tähän osasyyllinen, kun hyväksyy valittamatta huonon kohtelun.
Nykyisin perheenisät tekevät enemmän kotitöitä ja ovat lasten kanssa kuin koskaan historian aikana, se ei vain riitä naisille, jatkuvasti nalkutetaan ja alistetaan.
Harvalla naisella on vielä taitoa johtaa perhettään
tasapuolisesti kaikkia perheenjäseniä kohtaan.
Oma etu on päällimäisenä. Jos naiset eivät itse tajua tulla alas sieltä yläilmoista ongelmat vain jatkuvat ja paisuvat.
Suomeen pitäisi perustaa Miesten tasa-arvoyhdistyksiä.
Mielipiteenne?
Miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne jäljempänä olevista tutkimuksista ja palveluista? mielipiteitä ihminen ihmisenä otsikoidun kommentin ehdotuksiin?
Otsikoita
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a104297/harri+...
väkivaltainen mies ja sylttytehdas
Käytännössähän Sofi Oksanen vain rehellisesti referoi Suomen virallista valtiofeminististä näkemystä suomalaisen miehen tolkuttomasta väkivaltaisuudesta.
Pitää etsiä sylttytehtaat ja ne löytyvät feministisistä naisjärjestöistä, naistutkimuksesta ja poliittisesta eliitistä.
"Joka viides nainen kokee väkivaltaa parisuhteessa", kertoo Suomen Amnestyn ideologi Pia Oksanen.
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2009/11/joka_viid......
- Hassua, tasa-arvobarometri 2008 mukaan 4 prosenttia suomalaisista miehistä ja 2 prosenttia suomalaisista naisista pelkää joutuvansa omassa kodissaan väkivallan uhriksi....
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan "miehen työstä" palkitsema
Jeff Hearn:
”Usko, toivo, hakkaus - tutkimuksessa todettiin, että 50 % kaikista jo päättyneessä suhteissa eläneistä naisista oli joutunut entisen kumppaninsa väkivallan tai uhkailun kohteeksi.
Tämäntyyppinen väkivalta on siis yleistä ja sitä voidaan tässä mielessä pitää yleisenä osana monien suomalaisten miesten identiteettiä. Kyse ei siis ole vain muutamasta poikkeavasta yksilöstä.”
Palkinnon Hearnille ojensi feministi Heidi Hautala.
Mielipiteenne?
Glowing: "-Hassua, tasa-arvobarometri 2008 mukaan 4 prosenttia suomalaisista miehistä ja 2 prosenttia suomalaisista naisista pelkää joutuvansa omassa kodissaan väkivallan uhriksi...."
Miten sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa voidaan mielestänne ennaltaehkäistä ja tarvittaessa auttaa ihmisiä? mielipiteenne tutkimuksista ja palveluista? sekä ihminen ihmisenä otsikoidun kommentin ehdotuksiin?
Hassua
"- Hassua, tasa-arvobarometri 2008 mukaan 4 prosenttia suomalaisista miehistä ja 2 prosenttia suomalaisista naisista pelkää joutuvansa omassa kodissaan väkivallan uhriksi...."
Luuletko, että kotonaan väkivaltaiset miehet vastaavat tällaisiin kyselyihin? Luuletko, että kotonaan alistuvat ja väkivaltaa kokevat naiset uskaltavat/saavat vastata tällaisiin kyselyihin?
Minusta ei myöskään ole hassua, että yksikään ihminen joutuu kokemaan omassa kodissaan väkivallan uhkaa, oli prosenttiluku mikä hyvänsä. :/
Kaikki ihmiset ovat enemmistöjä ja vähemmistöjä
Ihminen ihmisenä. Kaikki ihmiset ovat enemmistöjä ja vähemmistöjä erilaisissa asioissa.
Minkälaisissa asioissa kommentoijat ovat itse mielestään enemmistöjä ja vähemmistöjä? miten syrjintää, ihan turhia ennakkoluuloja, väkivaltaa ja syrjäytymistä voisi mielestänne vähentää?
Yhteisvastuukeräyksen sivuilla voi haastaa ennakkoluulojaan www.yhteisvastuu.fi/2009/ ja SPR:n sivuilla voi luopua ennakkoluuloistaan www.redcross.fi/ext/ennakkoluulot/.
Ennakkoluulot ja harhaluulot, joista voi luopua voivat myös olla ennakkoluuloja rantaruotsalaisista, suomenruotsalaisista, helsinkiläisistä, himangalaisista, pohjanmaalaisista, maalaisista, tornionlaaksolaisista yms...
Ehdotuksena Uudessa Suomessa voitaisiin tehdä artikkelisarja, jossa esiteltäisiin erilaisia kulttuureja, enemmistöjä www.suomi.fi ja vähemmistöjä www.vahemmistovaltuutettu.fi erilaisissa asioissa sekä Suomessa, että kansainvälisesti www.global.finland.fi ja kuntia www.kaks.fi ihan turhien ennakkoluulojen vähentämiseksi www.vuoropuhelu.fi.
Keskustelua Suomesta ja suomalaisuudesta www.mitasuomion.fi.
Tietopaketti perustietoa Suomesta www.suomi.fi.
Kielitaidon ja lukutaidon lisäksi kulttuurinen lukutaito on tärkeää. Hyvä kansallinen ja kulttuurinen itsetunto vahvistaa myönteistä suhtautumista sekä suomalaisiin, että kansainvälisiin mahdollisuuksiin. Kaikki lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset tarvitsevat myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita myös viestintään.
Kylläpäs "Lempi" on
...ottanut tosi verbaalivyörytyksen häränsarvista kiinni.
Tukka hulmuten.
Sofi puhuu ja kirjoittelee, eikä hänen mielipiteistään tarvitse välittää sen kummemmin kuin täällä kirjoittelevien.
Mielenkiintoisinta lienee havainto, että näihin kärjistettyihin infopiikkeihin sisältyy aina suurempi esittäjänsä sisäisen kasvun ja henkisen elämän myllerrys.
Aina tämän ei tarvitse olla henkisen sekasotkun myönteinen ilmentymä. Sofin purkauksen syynä voi olla syvä miesviha, joka addiktoituneena purkautuu kaikissa mahdollisissa tarjolla olevissa tilanteissa ilman mitään laskelmointia---vain kuin vähän rupatellen.