Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

H1N1: Kaikki suomalaiset rokotetaan

H1N1: Kaikki suomalaiset rokotetaan
Julkaistu: 26.11.2009 11:00
Päivitetty: 26.11.2009 11:22
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kaikki halukkaat suomalaiset tullaan rokottamaan, kertoi sosiaali- ja terveysministeriö juuri äsken tiedotustilaisuudessa.

Yli 24-vuotiaiden terveiden aikuisten rokottaminen ajoittuu peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan ”johonkin vuodenvaihteen tuolle puolen”. Ensin rokotetaan yli 64-vuotiaat riskiryhmään kuuluvat.

Koko väestö rokotetaan vuodenvaihteen jälkeen sitä mukaa, kun rokotteita saadaan valmistajilta.

-Kaikki riippuu siitä, miten rokotteita saadaan. Jos rokotteita saadaan nopeammin, edetään nopeammin, Risikko sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tällä viikolla Suomeen saadaan 236 000 annosta lisää.

Päätöksen koko väestön rokottamisesta teki STM:n pandemiakoordinaatioryhmä Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän suosituksesta, syyskuussa annetun asetuksen mukaisesti. Asetuksen mukaan viimeisenä ryhmänä rokotetaan terveet yli 24-vuotiaat aikuiset.

THL on arvioinut, että kaikkien kansalaisten ilmaisella ja vapaaehtoisella rokottamisella voidaan välttää sikainfluenssan toinen aalto, jonka uskotaan tulevan viimeistään vuoden päästä.

Ensiksi rokotettavissa kuudessa eri väestöryhmässä on 2 miljoonaa suomalaista, joista noin miljoona on nyt rokotettu. Tällä hetkellä rokotetaan pieniä lapsia ja koululaisia.

Sikainfluenssaepidemian huippu on STM:n mukaan saavutettu lähes koko maassa. Pohjois-Suomessa epidemia on jo laantumassa. Suomessa on varmistettu kaikkiaan 6122 influenssa A(H1N1)v -tartuntaa.

Sikainfluenssaan liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu yhteensä 16. Menehtyneistä 15:llä on ollut influenssan komplikaatioille altistava perustauti.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Paula Risikko
 
 
 
 

Jaa että joku ministeri se

Jaa että joku ministeri se vaaan päättää pistää piikkiin kaikkiiin, vaikka lääkkeen vaikutusta ei ole edes tutkittu.

Kuka oikeasti yllättyi?

Ei tullut yllätyksenä tämäkään. Virkamiesten oma etu vaatii, että kaikki tilaisuudet uusiin projekteihin, laajentumiseen, veronmaksajien rahojen kuluttamiseen jne. hyödynnetään täysimääräisesti.

Kansalle voidaan sitten heittää jotain perustelematonta mättöä syyksi; "toisen aallon välttäminen" tms. Uppoaa kuin häkä.

tri Puska tullaan tuomitsemaan

Se päivä vielä nähdään kun koko THL:n sairas ja läpeensä korruptoitunut johtoporukka joutuu leivättömän pöydän ääreen.

4kk?

"THL on arvioinut, että kaikkien rokottamisella voidaan välttää sikainfluenssan toinen aalto, jonka uskotaan tulevan viimeistään vuoden päästä."

mutta, eikös rokotuksen vaikutus ollut 4kk?

THL ja rokotefirma pussauskoppiin

THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) ylilääkäri Terhi Kilpi sanoi TV1:n A-talkin haastattelussa 29.10.2009, että THL on saanut rokotefirma KlaxoSmithKlineltä vuoden 2009 osalta tukea kuusi miljoonaa euroa.

KlaxoSmithKline on myös firma jolta sikainfluenssarokotteet ostettiin Suomeen.

Ohjelma on katsottavissa vielä 24 päivän ajan YLE Areenassa. THL:n 6 miljoonasta eurosta ja arveluttavasta rokotteenhankkimisprosessista puhutaan ohjelman kohdassa 30 minuuttia 40 sekuntia:

http://areena.yle.fi/video/518199

tuskin

en usko että tulevat kotiin piikittelemään.

Minua ei rokoteta

En suostu ottamaan rokotetta, josta ei tiedetä tarpeeksi.

"THL on arvioinut, että kaikkien rokottamisella voidaan välttää sikainfluenssan toinen aalto, jonka uskotaan tulevan viimeistään vuoden päästä."

- Just joo. On "arvionut" ja jonka "uskotaan".

Otin ja olen tyytyväinen

On täällä ämmämäisiä jorinoita, en minä suostu ja en minä ja en minä ja en minäkään! Saisitte hävetä kaikki jorisijat. Minusta piikki oli kannattava ottaa ja siis otin sen. Ja mitään seurauksia ei ollut. Ja kun kuulun 7 eri riskiryhmään, niin yksi piikki on aina ja kaikissa olosuhteissa pienempi paha kuin itse tauti.

Vai niin

Sinä siis otit sen ja kaikki jotka eivät halua sitä ottaa, ovat mielestäsi ämmämäisiä. Mitä tarkoitat ämmämäisellä, voisitko tarkentaa?

Siinä ei ole mitään häpeämistä, jos ei suostu ottamaan rokotetta, josta ei juuri mitään tiedetä.

Vähäinen tutkimustieto rokotteesta

Tämä olisi hyvä lukea, ainakin osittain.

http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pand...

Tämä varoitus Mariannalta tuli jo 4.8.2009:

Hei ystävät, olen ryhtynyt omatoimiseksi "tutkivaksi nettijournalistiksi" ja perehtynyt sikainfluenssa-asioihin. Haluan tässä jakaa löytöjäni ja tietoa teille. Jos teillä on jotakin lisää tai kommentteja, kertokaa ihmeessä.

Älkää nyt ihan kaikkia uskoko!

Lyhyesti sanottuna tämä Mariannan mainitsema David Icke pitää establishmetia avaruudesta tulleina ihmishahmoisina muukalaisina (liskokansa) joiden tarkoituksena on ottaa hallintaansa koko maapallo jne. Siis pientä lähdekritiikkikiä kaikesta huolimatta sillä ulos päin tervejärkiseltä vaikuttava retoriikka ja käyttäytyminen ei aina ole tae täysijärkisyydestä.

Anteeksi, mutta mitä tarkoitatte?

"Kaikki suomalaiset tullaan rokottamaan" mielestäni tarkoittaa sitä, että kukaan ei jää rokottamatta. Ilmeisisti tässä puhutaan samalla jonkinlaisista pakkokeinoista, koska suuri osa suomalaisista ei tule rokotetta ottamaan vapaaehtoisesti. Koska Ylen verkkouutisissa samaisessa jutussa vilahteli jos-sana ja tietääkseni Suomessa vielä toistaiseksi on valinnanvapaus voimassa tällaisissa asioissa, voi johtua käsitykseen että Uusi Suomi uutisankkailee. Yhden sanan ero tekstissä tekee valtavan eron merkitykseen. Mitä sanoo US?

Vaatimattoman kokemukseni mukaan

Vaatimattoman kokemukseni mukaan lehdillä on diktatorinen ylivalta (onnettomissa) otsikoinneissa. Jopa oman mielipiteen otsikon lehtiin he muuttavat mieleisekseen.

Parempihan olisi ollut:
KAIKKI SAAVAT ROKOTUKSEN.

Rokotteet tilattu kaikille mutta...

Nyt vasta päätetään ketä sen saa. Eikö tämä marssijärjestys nyt tunnu hiukan oudolta...

Pitäkää piikkinne!!

Ensin pelotellaan, sitten tarjotaan, jonka jälkeen todetaan, että pakkohan sun on se piikki ottaa, tai ei ole enää asiaa sinne ja tänne. Saatat tartuttaa taudin joka on tähän mennessä tappanut murto-osan siitä, mitä tavallinen kausiflunssa.

Pekka Puska....karma kyllä kuittaa sinullekkin. Eikä ainoastaan tästä asiasta vaan kaikista muistakin kansanterveydellisistä valheistasi.

No eipä edelleenkään

No eipä edelleenkään rokoteta lähellekään koko kansaa vaikka korruptioporsaat tällaista valhetta niin kovasti haluavatkin helliä ja levittää.

Hyvä päätös !

Kaikki halukkaat saavat piikin. Ketään ei pakoteta, joten pulinat pois.
Vuosittain saatavan piikin ottaa noin puolet riskiryhmästä, joille lisätaudit mm. keuhkokuume ja aivokalvontulehdus, ovat tappavia! Harkitkaa tarkkaan, ottakaa piikki OMAN etunne vuoksi.

rote

Se vaan on niin, että nämä kaikkein kovimmat kijoittelijat täällä on ensimmäisenä jonossa kun piikejä ruvetaan jakamaan. Toisaalta pakko ei ole kuin kuolla.
Ainakaan kellään tuttavapiirissäni olevista jotka ovat rokotteen saaneet eivät ole, jotain pientä aristusta lukuunottamatta, saaneet mitään sivuvaikutuksia. Lääkeissähän aina lasketaan sitä, että hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.

Mariannelle

"Sikainfluenssa kuten muutkin virustaudit, voidaan ehkäistä helposti D3-vitamiinilla (vähintään 2000IU eli 50 mikrogrammaa)"

Ei tuossa D3-vitamiini jutussa puhutta sanallakaan, että D3-vitamiinin tehosta kaikkiin virustauteihin, kuten väität. Siinä toki sanotaan, että sillä voidaan ehkäistä influenssan tarttumista, sillä suurempi D3-vitamiinin saanti lisää yleistä vastustuskykyä, mutta tuskin auttaa kaikkiin virustauteihin (esimerkiksi hiv).

Tutkiva nettijournalismi on varmasti ihan mukavaa, mutta ei kannattaisi tehdä liian rankkoja yleistyksiä yhden tai kahden lähtee/henkilön lähteisiin perustaen. Niin ja muutenkin ei lääkärinä tai tutkijana olisin muutenkin varovainen antamaan tuollaisia suosituksia, vaikka olenkin sitä mieltä, että D-vitamiinin päiväannostuksen suositusta pitäisi meillä nostaa.

Rillit päähän

"Jaa että joku ministeri se vaaan päättää pistää piikkiin kaikkiiin, vaikka lääkkeen vaikutusta ei ole edes tutkittu."

"Ensin pelotellaan, sitten tarjotaan, jonka jälkeen todetaan, että pakkohan sun on se piikki ottaa"

Onko teillä ihmiset jäänyt ala-asteella tai kansakoulussa pari tuntia väliin, kun ette osaa lukea?

Lehden juttu: "Kaikki halukkaat suomalaiset tullaan rokottamaan, kertoi sosiaali- ja terveysministeriö juuri äsken tiedotustilaisuudessa."

THL:n tiedotteesta (lue täältä http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=21639): "Rokotus on maksuton ja vapaaehtoinen. "

Eli ei ole pakko otaa, jos ei halua. Ihme kitinää, kun ei ilmeisesti taas ole muutakaan kitinän aihetta, maailman on paska paikka jne.

Edes riskiryhmään kuuluvien ei ole ollut pakko ottaa rokotetta. Itse en ole vielä päättänyt, mutta todennäköisesti en ota.

Piikistä

sain itse astman takia riskiryhmässä rokotteen jo joku aika sitten, kananmuna-allergian takia tuli vähän punotusta ja kutinaa ja lievää turvotusta käteen. Muuten Ok ja meni pois 4 päivässä, nyt ei ole mitään flunssia tullut koko syksynä.
Yleensä saan aina poskiontelotulehduksen tähän aikaan kun on kosteata, nyt olen ollut täysin terve. Kannattaa ottaa piikki jos haluaa, vapaaehtoista tietysti. Minulle ainakin sopi, ja olen säilynyt muitakin flunssilta tänä syksynä
jostakin syystä. Tervettä syksyä kaikille muillekin!

Olet onnen Pipsa!

Jos olisit munalle pahasti allerginen, olisit joutunut sairaalaan hoitoon!
Muna-allergiset ovatkin ainoa ryhmä, jolle piikki on vaarallinen.
(Poistuin faceboogista, jossa Sinäkin olit ystävänäni. Se poistaa samalla paperilla kaikki ystävyydet, mutta olen kaikkien kanssa edelleen ystävä.)T.Simppa

Simpalle

Hei Simppa! Kerroin tuosssa yllä, että olen juuri kananmunalle allerginen. Sain silti piikin, koska allergiani oli lievä. Siksi sain niitä vähäisiä allergiaoireitakin, kutinaa, ja turvotusta jne.
Piti vaan istua siellä terkkarissa 30 minuuttia tarkkailussa.
Kyllä tätä rokotetta voi antaa kuulemma kananmuna-allergisille, on lievästi kananmunaa mukana.
En ole asiantuntija.Sanoivat, että tämä ei ole pahasti allergisellekaan vaarallinen?
Minäkin taidan poistua Facesta, liikaa sieltä hakevat ihmisten kuvia ja tietoja ja jopa näissä tämän lehden kommenteisssa käyttävät niitä"aseinaan".
Mukava kuulla sinusta. Toivottavasti sait piikin.
Oikein hyvää syksyn jatkoa ja palaillaan muilla saiteilla, ei laiteta tähän millä, koska nämä kaikki eivät tunnu olevan ystäviä. Mutta ollaan me ystäviä.
terkuin P-M.

Miten on mahdollista, että

Miten on mahdollista, että valtio tuosta vaan päättää ostaa yhdeltä lääketehtaalta hirveän läjän lääkkeitä. Kyllä kelpaa olla lääketehtaan johdossa.

Onko rokottamatta jättämisen valinneita kansalaisia...

...painostettu ottamaan rokote? Vaativatko terveydenhoitoviranomaiset perusteluja niiltä, jotka eivät halua rokotetta? Tällaiset vaatimukset eivät ole laìllisia.
Pidetäänkö kunnissa kirjaa niistä, jotka kieltäytyvät rokotteesta? Tällaisen henkilörekisterin kerääminen ei ole laillista.
On kuulunut kunnista, että lastensa rokottamisesta kirjallisesti kieltäytyneille vanhemmille on lähetetty uusi kyselypaperi, siltä varalta "että ovat täyttäneet ensimmäisellä kerralla kaavakkeen väärin". Moni kokee tällaisen painostuksena, jota viranomainen ei saa tehdä.

Kenelläkään ei ole

Kenelläkään ei ole minkään sortin oikeuksia piikittää minua. Enkä todellakaan halua rokotetta jonkun mitättömän media nuhan takia. huhhuh.

En todellakaan

...aio rokottaa itseäni jonkun mitättömän media nuhan takia. Käsittääkseni kaikilla on vielä vapaus tehdä tämänkaltaiset päätökset aivan itse?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely