Hiv-asiantuntijoiden mukaan Suomen nuoret eivät osaa käyttää kondomia riittävän hyvin. Aids-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Corinne Björkenheim sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, että nuorilla kondomin käyttö on muuta väestöä huonommin hallussa.
Viime vuoden uusista klamydiatartunnoista noin 10 000, yli kaksi kolmasosaa, tavattiin Ylen mukaan 15 - 24-vuotiailta.
Turvaseksin epäsuosio ja tietämättömyys taudista voivat poikia vaikean epidemian, jos hiv pääsee leviämään nuorten joukkoon. Muut sukupuolitaudit lisäksi lisäävät hiv-tartunnan saamisen riskiä.
Björkenheimin mukaan nuorille pitäisi suunnata pysyvä hiv-kampanja.
Tänään vietetään maailman Aids-päivää.
Henkilöt:

Kommentit
Totuus on tarua ihmeellisempää
Missä niitä taitoja olisi opetettu? Itselleni ei koulussa koskaan edes näytetty kondomia. Vanhemmat eivät taatusti puhuneet mitään. Kaveriporukoissa kondomi oli naureskelun aihe. Siinäpä se. Päljaalla vaan. Surullista, mutta totta.
Aihe kuuluisi rippikouluun
Sieltähän konfirmaatiopäivänä saa naimaluvankin.
Kasvava määrä nuoria,
Kasvava määrä nuoria, tällä hetkellä 13 prosenttia, ei käy rippikoulua. Muutenkin kyseessä on aivan liian myöhäinen ajankohta, sillä tuossa vaiheessa moni on jo ehtinyt harrastaa seksiä.
HAHA! ..mikä otsikko + kuva!
HAHA! ..mikä otsikko + kuva!
Oikein!
Po. "vain harva TYÖNTÄÄ paljaalla"
Nuorison
kondomin käyttäminen helpottuisi huomattavasti, jos kondomit eivät olisi niin kalliita.
Sitä ei yleensä lompsasta löydy,jos siellä ei ole rahaakaan. Hinnat olisi suhteutettava terveysriskeillä tiedottamiseen.
Itsekin olen ihmetellyt
Itsekin olen ihmetellyt kondomien hintoja. Kestävät Sultan kondomit maksavat suhteessa kertakäyttöisyyteen aivan turhan paljon. Jos nyt 5€ sais edes 50 laadukasta kondomia, mutta jää tällä hetkellä johonkin 8(?) kpl pakettiin. Ei sitä ole varaa ostella kaiken aikaa uusia, varsinkaan nuorilla/opiskelijoilla.
"Itsekin olen ihmetellyt"
Jos ei oo varaa kordareihin, niin sit on vaan parempi olla ilman tai tyytyä Kämmenkosken Kyllikkiin!
Luonto karsii.
Luonto karsii idiootit. Antaa mennä vaan.
Eipä taida
Jos tässä pidetään idiootteina paljaalla veteleviä, hehän juuri lisääntyvät.
Niinpä
Tosiaan luonto karsii ennemmin ne fiksut, jotka käyttävät kondomia ja vastaavasti paljaalla painavat vain lisääntyvät.
Eikä sitä aidsiinkaan enää nykyisin kovin moni kuole. Niin hyvät ovat lääkkeet, että elossa pysytään vuosikymmeniä. Jos paljaalla panijalla on ikää esim. 50+ vuotta, niin aivan sama se olisi vaikka HIV heilahtaisi, kun miehen keskimääräinen elinikä on 72 vuotta.
Kaikkien pitäis vetää
Kaikkien pitäis vetää paljaalla menemään, silloin toteutuisi luonnonlait. Luonto hoitaa, jos tulee ylikansoitusta. Kuten nykypäivänä luonto yrittää estää ylikansoittumista esimerkiksi AIDSlla. Luonto tappaa ylimääräväen pois, ja siten voidaan jatkaa taas lisääntymistä tiettyyn pisteeseen asti.
tyhmyys kertautuu
Eipä itsekään koulussa aikoinaan mitään kondomin käytöstä mainittu ja tänä päivänä ei mainitaan varmaan yhtään mitään, kun on kaiken maailman säästöohjelmat päällä, joten siinä ei paljoa kuntia kiinnosta mitää sukupuolivalistuksia järjestää.
Jos emme mitään opetusta lapsille ja nuorille järjestä niin itseämme saamme täysin syyttää. Halvalla ei hyvää tule.
ps. kannattaa miettiä kaksi kertaa, kun joku ottaa sanan kustannustehokkuus esille.
oiva keino
Ei ne kalliita ole. Itse ainakin pesen ja käytän uudelleen pari kolme kertaa. Näin hinnaksi ei tule per/käyttökerta kovin montaa euroa/centtia. Roinia ei kannata sisälle päästää vaan neidon kummulle, näin peseminen helpottuu. Ei toki välttämätöntä.
Hölömöt
Ymmärtäkää että tämä ei ole leikin asia.
Useimmilla vain tämän ymmärtäminen vaatii vähän liian kovan koulun ja ymmärtäminen saattaa olla jo myöhäistä.
Miettikää etukäteen - paljaalla vetäminen kestää muutaman minuutin - HIV on elinikäinen.
Paljaalla vetäminen on hyväksyntä sille että sinulle tarttuu sukupuolitauti.
Testeihin ottaminen nihkeätä
Miettikääpä tätä:
1) paljaalla pannaan joka tapauksessa
2) sukupuolitesteihin päästäkseen joutuu keksimään valheita (esim. olleensa yhdynnässä suonensisäisten huumeiden käyttäjän kanssa) jotta oikeasti testataan, muuten vain todetaan että ei ole syytä epäillä joten turha testata
Itse aion jatkossakin harrastaa yhdyntää hormoniehkäisyä käyttävän vaimoni kanssa ilman kondomia, koska molemmat on testattu taudittomiksi. Epävarmuus omasta terveydestä on raastavaa, eikä auta että testataan vaikka klamydiaa jos ei sen jälkeen ole vieläkään mitään tietoa onko esimerkiksi B-hepatiitti sen sijaan.
Kondomia on toki fiksua käyttää satunnaisten kumppanien kanssa, vaikkakin se kiristää, on epämiellyttävän tuntuinen, vähentää nautintoa ja tekee spontaanista seksistä huomattavasti latteampaa (tai peräti mahdotonta jos ei kondomeja satu olemaan).