Sunnuntai 27.5.2012

Suomi jakaakin yhä eniten rahaa – ”Matkaa Ruotsiin on vielä”

Luotu: 
2.12.2009 19:56
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Turvapaikanhakijoiden etuuksia viime viikolla kritisoineet ja niistä kirjallisen kysymyksen jättäneet keskustan kansanedustajat ovat melko tyytyväisiä tasoon, jolle ministeri Astrid Thors ehdottaa tukien laskemista. Thors esitti tänään, että turvapaikanhakijan kuukausittaista rahatukea pudotettaisiin 84 eurolla 297 euroon.

Tämä vetäisi Suomen tuet lähelle Ruotsin tasoa, mutta Uuden Suomen laskelmien perusteella Suomi maksaisi yhä EU-maista eniten tukea turvapaikanhakijoille.

Tähän kirjallisen kysymyksen tehneistä vähiten tyytyväisiä ovat Juha Mieto ja Markku Pakkanen.

- Olis kohtuullista laskea se samalle tasolle ku Ruottis. Hyvä näin jotta siihen on kuitenkin reagootu, Mieto sanoo Uudelle Suomelle.

Ruotsissa yksinäinen aikuinen turvapaikanhakija saa sisäministeriön mukaan toimeentulotukea noin 6,6 euroa päivässä. Suomessa vastaavasti tukea tulee 9,14-12,52 euroa päivässä riippuen muista tuloista ja siitä, kieltäytyykö henkilö hakemasta työ- tai opiskelutoiminnasta. Thorsin ehdotuksen perusteella laskettuna Suomen tuet tippuisivat 6,6-8,97 euroon.

”Puhtaan rahan jakaminen suhteessa pieniin eläkkeisiin tai vaikka opiskelijoiden pieniin rahoihin voi tuntua epäoikeudenmukaiselta.”

- On siihen matkaa vielä. Minun mielestäni olisi tärkeää, että Pohjoismaat kulkisivat yhteismitallisesti tässä. Tämä aiheuttaa turhaa surffailua maiden välille ja sehän ei ole turvapaikanhakijankaan kannalta ihannetilanne. Maa pitää valita muulla kuin eurojen perusteella, Pakkanen toteaa US:lle.

Mikko Alatalo on Thorsin esitykseen selvästi tyytyväisin.

- Se on musta ihan linjassa, että Ruotsissa se on vähän päälle 200 euroa. Siinä mielessä se on ihan oikean suuntainen, Alatalo toteaa US:lle.

Alatalo myöntää, että matkaa Ruotsin tasolle vielä on, mutta hän korostaa ettei tiedä, mitä turvapaikanhakijat saavat Ruotsissa muuna tukena rahan lisäksi. Suomessakin voisi hänen mielestään antaa rahan sijasta palvelu- tai ruokaseteleitä.

- Puhtaan rahan jakaminen suhteessa pieniin eläkkeisiin tai vaikka opiskelijoiden pieniin rahoihin voi tuntua epäoikeudenmukaiselta.

Alataloa kirjallisen kysymyksen jättäminen aiheesta jännitti, sillä hän ei halua tulla leimatuksi rasistiksi. Hän kuitenkin kokee kysymyksen vastaanoton olleen positiivinen.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tuulakiilamo

Suomalainen hiihtäjä luonnehtii tätä dilemmaa kuin kansansadun lapsi, joka toteaa, että keisarilla ei ole vaatteita.
Eli järkevästi.

Ministerin on aika erota. Puolueiden an aika terävöityä

Tasan saman mieltä

Nyt vastuuseen ja eroon koko "rahanjako joukko"!

Ainut mitä voi jakaa; on ruokalappuja ja yhteismajoitus..
- kunnes selvitetty miksi hakija maassamme, onko lähtömaa
hänelle kuoleman vaarallinen ja miksi?

Useimmilla ei !
- moni pakolaisten maa; kylpee rahoissa eikä kanna vastuuta
omistaan !!

Vieras

Onneks Ruotsi on meidän naapurissa... Jouduttais muuten itse miettimään mitkä säädökset sopisivat parhaiten meille. Nyt voidaan helposti katsoa Ruotsista, tuolta täydellisyyden paratiisista mallia, ja yrittää päästä vähintään samaan!

Missä me oltaiskaan ilman Ruotsia?

TSV

Siis miksi pitää varsinaisesti antaa rahaa?

Muutenkin voitaisiin siirty enemmän ruokakuponkin järjestelmään. Eli palkitaan siitä, että on päässyt pois sodasta maahan jossa on ilmainen koulutus, terveydenhuolto, asuminen ja vaikka mitä palvelua?

Mikä tässä on se logiikka?

Sami Mäkelä

Näillä leikkauksilla ei saavuteta panos-tuotos tasapainoa. Ei tyydytä, oikeampi taso olisi sellainen, ettei turisteja saapuisi lainkaan. Ne joilla on oikeasti hätä, eivät surffaile rahan perässä. Se, että tänne "paetaan" ilmaisen rahan perässä, on täysin väärää politiikkaa.

Kuinka kauan tämän sanomista pitää poliitikkojen harjoitella?

Vieras

Astrid Thorsin hätäesitys elintasoapakolaisongelman keskeisimmän syyn, EU:n absoluuttisestui korkeimpien vastikkeettomien tukirahojen määrän pienentämisestä on toimenpiteenän liian pienimuotoinen ja toteutetaan aivan liian myöhään. Lisäksi Thors pyrkii selittelemään minkä takia leikkaus on oikeutettu. Viimeistään nyt olisi hetki jolloin Astrid Thors pitäisi erottaa.

Riittävä peruste tukien pienentämiselle on se, että tuki on ollut liian korkealla tasolla ja ylisuuri tuki on houkutellut elintasopakolaisia erilaisin keinottelukonstein Suomeen. Kosmetiikka ja semantiikka ei enää riitä. Valtiovallan olisi toimittava jämäkästi,määrätietoisesti ja riittävän vahvoilla toimenpiteillä ja saatettava Suomen humanitaarinen apu EU:n keskimääräiselle tasolle.

Eilen Helsingin kaupunki julkaisi laajan säästöohjelman jossa kerrottiin mm. kymmenien kjoulujen lakkauttamisesta. On kornia, että samanaikaisesti kun rahat on loppu ja leikkaamme omien lapsiemme tulevaisuudesta, maksamme vastikkeetonta tukea ilmiselvästi hyväksikäyttötarkoituksesa maahamme tulleille tai lähetetyille pummeille.

ASTRID THORS, EROA HETI

Lempi

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 290 100 työtöntä työnhakijaa www.tem.fi/?93770_m=96479&s=3085 "

Kuinka monta työtuntia on 290 100 x työttömyyskorvaus?

Työtä on paljon. Miksi ihmisille maksetaan esimerkiksi 1000 euroa/kk työttömyydestä, kun voitaisiin maksaa mieluummin esimerkiksi vähätyöllisyyskorvausta, eli konkreettisesti esimerkiksi timpureille 1000 euroa/kk siitä, että kunnostavat viikon kuukaudessa vahainkoteja koulutuksensa mukaisesti www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/perustieto... eli...

Vähätyöllisyydessä ja työllistämisessä lisäksi ihmisten osaaminen ja sosiaalinen vuorovaikutus säilyisivät, ja vähitellen ihmiset voisivat siis työllistyä vähätyöllisyydestä normaalityöhön. Eli konkreettisesti esimerkiksi timpuri voisi aluksi 1000 euroa/kk viikon kunnostaa vanhainkotia työttömyyden sijaan ja työllistyä vähitellen. Lisäksi ihmiset voisivat kouluttautua.

Kun kansantalous elpyisi esimerkiksi vähätyöllisyyden ja ihmisten työllistämisen myötä kannattavan työnteon avulla ja syrjäytymiseen ei kuluisi varoja organisaatioilla olisi vähitellen resursseja palkata ihmisiä vähätyöllisyyden sijaan normaalityöhön ja yhteiskunnalla varoja hyvinvointiin.

Vähätyöllisyydessä lisäksi ihmisten osaaminen ja sosiaalinen vuorovaikutus säilyisivät ja vähitellen ihmiset voisivat siis työllistyä vähätyöllisyydestä normaalityöhön. Vähätyöllisyyden avulla yt-neuvotteluiden myötä myöskään ihmisillä, jotka ovat töissä ei olisi kohtuuttomasti töitä.

Humaanin näkökulman lisäksi hyvinvointi ja työhyvinvointi edistävät myös organisaatioiden kannattavuutta, joka osaltaan edistää ihmisten hyvinvointia ja resursseja esimerkiksi työllistää ihmisiä.

siis ansiosidonnainen korvaus viikon töistä normaali palkkauksen mukaan, jotta yrityksellä olisi vähitellen varaa palkata normaalityöhön ja maksaa kuukauden palkka, eli moninkerstaistaa viikon palkka? ja korvaus tehdystä työstä eri sektoreilla... ml. timpurit...

Miksi ihmisille maksetaan siitä, että ovat toimettomana ja syrjäytyvät? viikon voisi kuukaudessa tehdä töitä vastineeksi korvauksesta, eli kyseinen ei ole ilmaista työtä, kun siitä maksettaisiin korvaus.

Yhteiskunnan pitäisi mielestäsi siis mielummin maksaa ihmisille toimettomuudesta? ..eli

"Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 290 100 työtöntä työnhakijaa www.tem.fi/?93770_m=96479&s=3085 "

Kuinka monta työtuntia on 290 100 x työttömyyskorvaus?

..eli vaihtoehtona työntekoa ihan korvausta vastaan..., jolla yhteiskuntaa rakennetaan kannattavalla työnteolla ja siten vähitellen ttyöllistetään ihmiset normaalityöhön sen sijaan, että resursseja tuhlataan toimettomuuteen.

Lisäksi esimerkiksi viestintää mielekkäistä ratkaisuista, kuten yrityksessä, jossa oli mahdollisuus ikävapaisiin, joka vaikutti myönteisesti työssäjaksamiseen, työhyvinvointiin ja yrityksen kannattavuuteen.

Miksi siis ihmisille maksetaan työttömyyskorvausta toimettomuudesta ja syrjäytymisestä, kun voitaisiin maksaa siitä, että tehdään kannattavaa työtä vähätyöllisyyskorvauksen avulla? Mitä ehdotuksia on ihmisten työllistämiseen ja miksi työttömyyttä ei vaihdeta vähätyöllisyyteen? Miten työllistäisitte ihmisiä eri sektoreilla?

Tom B

Loistava idea! Ja sitten kaikki ne timpurit joilla nyt on töitä joutuisivat työttömiksi ja sitten nekin voisi laittaa tekemään töitä tonnilla kuussa. Lopulta kaikki Suomen työntekijät olisivat työttöminä ja tekesivät vanhoja töitään "vähätyöllistettyinä" tonnilla kuussa.

Sinusta tulisi todella hyvä EK:n pomo tai peräti Kokoomuksen puheenjohtja.

Lempi

onko mielestäsi mielekkäämpää, että ihmisille maksetaan työttömyyskorvausta siitä, että ovat toimettomana ja syrjäytyvät, kun tekemätöntä työtä on paljon? Ja esimerkiksi yt-neuvotteluiden myötä ihmisillä, jotka ovat töissä kohtuuttomasti töitä?

Töitä on kaikille, mutta miten mielestäsi organisaatioilla olisi resursseja työllistää ihmisiä? onko rakentavia ehdotuksia?

vähätyöllisyyden myötä organisaatioissa tehtäisiin kannattavaa, joka vaikuttaisi myönteisesti BKT:n kautta työllistämisresursseihin ja hyvinvointiin. Työtä on ml. pk-sektorin yritykset, 99% Suomen yrityksistä joille palkkaaminen on vaikeaa, ja julkinen sektori, esimerkiksi kunnanrakennukset www.kaks.fi timpuriesimerkissä.

Kuinka paljon ihan esimerkiksi rakennuksia, joita ei kunnosteta muuten voitaisiin kunnostaa vähätyöllisyyskorvauksilla?

Lisäksi mielestäni esimerkiksi televisiossa tänään olleita tyhjiä rakennuksia voitaisiin kunnostaa esimerkiksi siten, että työttömät ja asunnottomat osallistuisivat kunnostukseen.

Lisäksi voitaisiin uutisoida kaikesta siitä rahoituksesta www.suomi.fi, www.yrittajat.fi ml. starttiraha, ministeriöiden www.vn.fi sivuilla oleva rahoitus, www.ray.fi yms. www.eurooppa-tiedotus.fi, jonka avulla ihmiset voivat työllistää itseään ja www.koulutusnetti.fi.

Maahanmuuttajat voisivat tehdä suomenkielenopintoina oman alan käännöksiä esimerkiksi julkisen sektorin julkaisuista ja Ylen artikkeleista oman alansa sananston mukaisista materiaaleista.

Tuttu

"Maahanmuuttajat voisivat tehdä suomenkielenopintoina oman alan käännöksiä esimerkiksi julkisen sektorin julkaisuista ja Ylen artikkeleista oman alansa sananston mukaisista materiaaleista."

Mitenkäs he noita käännöksiä tekevät, kun eivät useimmiten osaa lukea eivätkä kirjoittaa edes omaa kieltään?

Vieras

"Maahanmuuttajat voisivat tehdä suomenkielenopintoina oman alan käännöksiä esimerkiksi julkisen sektorin julkaisuista ja Ylen artikkeleista oman alansa sanaston mukaisista materiaaleista."

Tuo edellä mainitsemasi on täysin utopista ajattelua. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on paremminkin sääntö kuin poikkeus turvapaikanhakijoilla.

Lempi

kieliopintoina? Suomessa lienee mielekästä harjoitella suomenkieltä.

Mielestäni kielitaidon lisäksi vuorovaikutteinen kulttuurinen lukutaito on ihmisille tärkeää. Konkreettisest kieliopinnot ja käännökset vahvistaisivat sekä kielitaitoa, että kulttuurista osaamista ja myönteistä vuorovaikutusta.

Maahanmuuttajat voivat olla esimerkiksi alansa huippuja, jotka ovat töissä Suomessa... http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/perustietoa_suomesta/talo... kuten opiskelijoita www.cimo.fi ja ihmisiä, jotka ovat perhesyistä muuttaneet Suomeen. Ihan kuten suomalaiset maastamuuttajat.

Ihan esimerkiksi EU:n www.europa.eu tavoitteihan ovat mm. tavaroiden, palveluiden ja ihmisten liikkuvuuden edistäminen... www.eurooppa-tiedotus.fi

Konkreettisesti siis harjoitella ja tehdä käännöksiä sivustoista ml. www.suomi.fi kuten www.infopankki.fi ja mm. esimerkiksi Ylen www.yle.fi materiaalista kyseisen ollessa julkisen palvelun Yleisradio Oy

Perustietoa Suomesta
http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/perustietoa_suomesta/inde...

Maahan- ja maastamuutto
http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/aiheet/maahan-_ja_maastamuutto/index.html

Suomen väestö
www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/perustietoa_suomesta/vaesto/inde...

Lempi

ehdottaisitko itse irtisanomaan kaikki työntekijät ja maksamaan ihmisille syrjäytymisestä?

Töitä on niin paljon kuin ihmiset jaksavat tehdä.

Lempi

Kun kansantalous elpyisi esimerkiksi vähätyöllisyyden ja ihmisten työllistämisen myötä kannattavan työnteon avulla ja syrjäytymiseen ei kuluisi varoja organisaatioilla olisi vähitellen resursseja palkata ihmisiä vähätyöllisyyden sijaan normaalityöhön ja yhteiskunnalla varoja hyvinvointiin.

Kun ihmisillä on tuloja ihmiset maksavat veroja kuluttaessaan.

Tietopaketti yrittäjille

"Pieniä ja keskisuuria yrityksiä on Suomessa yhteensä liki 250 000. Tämä on yli 99% koko Suomen yrityskannasta. Näistä yrityksistä suurin osa on alle 50 henkeä työllistäviä pienyrityksiä, joiden palveluksessa toimii noin 615 000 henkeä." www.suomi.fi

Lisäksi esimerkiksi viestintää mielekkäistä ratkaisuista, kuten yrityksessä, jossa oli mahdollisuus ikävapaisiin, joka vaikutti myönteisesti työssäjaksamiseen, työhyvinvointiin ja yrityksen kannattavuuteen.

Miksi siis ihmisille maksetaan työttömyyskorvausta toimettomuudesta ja syrjäytymisestä, kun voitaisiin maksaa siitä, että tehdään kannattavaa työtä vähätyöllisyyskorvauksen avulla?

Mitä ehdotuksia on ihmisten työllistämiseen ja miksi työttömyyttä ei vaihdeta vähätyöllisyyteen? Miten työllistäisitte ihmisiä eri sektoreilla?

Selvitysmies

Suomen hyväntekeväisyydellä ei ole rajoja. Kyselkääpä tarvitseeko ulkomaisten opiskelijoiden maksaa Suomessa lukukausi- ym muita maksuja.
Kun suomalainen menee yliopistoon ulkomaille maksut maksaa joka opiskelija itse tai joku muu taho Suomesta (stipendit).

TakojaIlmarinen

Kokemusta on vanhassa rahassa 250.000 markan verran, joka meni ulkomailla opiskeluun!
Suomi ottaa velkaa, jotta voi maksaa ulkomaisten opiskelijoiden kulut!
Esimerkillistä toimintaa opetusministeriöltä!
Samaan aikaan Thors jakaa avokätisesti rahaa "pakolaisille".
Kyllä me suomalaiset olemme mukavaa ja anteliasta väkeä!

Keksi Keijo

Tällä hetkellä vanhempieni luona asuvana korkeakouluopiskelijana saan tukea elämiseeni 122 euroa. Se, että tekemättä mitään, saa ilmaisen majotuksen, ruoat ja 297 euroa olisi huutava vääryys.

Muistakaa hyvät ihmiset, että tässä on kyse turvapaikanhakijoiden saamista rahoista, ei siis turvapaikan saaneiden rahoista, jotka ovat oleellisesti suuremmat.

Turvapaikanhakijaksihan pääsee olemalla tietystä maasta ja ilmoittautumalla turvapaikanhakijaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ketkä tahansa tietyistä maista ovat ilman minkäänlaisia päteviä syitä oikeuteuttuja hakemaan turvapaikkaa ja nauttimaan elämisestä veronmaksajien piikkiin.

JanneGPirinen

siis sittä että turvapaikan hakijat saisivat yhtä vähän rahaa kuin sinä? Vai haluaisitko kenties saada enemmän rahaa kuin he?

Piruakos muuten opiskelet, jos rahasta tekee niukkaa? Opiskeleminenhan on tarkoitettu varakkaiden pennuille. Työttömäksi vaan ja tienaat 10% enemmän (Uuden ehdotuksen mukaan 30% enemmän) kuin turvapaikanhakija. Saat kuukausittain saman ruhtinaallisen tilin kuin turvapaikan saaneetkin.

10 väitettä ja faktaa turvapaikanhakijoista:
http://www.pakolaisapu.fi/faq/termit_tutuiksi/10_vaitetta_ja_faktaa/

Ukko-Paavo

"Alataloa kirjallisen kysymyksen jättäminen aiheesta jännitti, sillä hän ei halua tulla leimatuksi rasistiksi."

Kertooko tämä Alatalon henk. koht. ongelmasta vai onko tosiaan niin, ettei Suomen ulkomaalaispolitiikasta kerta kaikkiaan voi keskustella edes eduskunnassa?

Vastikkeettoman rahan jakamisen voi lopettaa kokonaan. Eivätkös nämä vastaanottokeskukset huolehdi asukkiensa kaikista arjen tarpeista? Vainoa ja kuoleman uhkaa pakeneva osaa olla todella kiitollinen siitäkin. Vai onko sittenkin niin, etteivät kaikki pakenekaan vainoa ja kuoleman uhkaa -asia jonka kaikki tietävät, mutta jota ei saa sanoa ääneen?

Ahti Heyno

uskoisin, että molemmat pitävät paikkansa, ainakin tuon kommentin perusteella!

toivottavasti häntä äänestäneet lukevat tämänkin kirjoituksen, jotta osaavat seuraavissa vaaleissa valita toisen henkilön edustamaan!

Aku

"- Puhtaan rahan jakaminen suhteessa pieniin eläkkeisiin tai vaikka opiskelijoiden pieniin rahoihin voi tuntua epäoikeudenmukaiselta."

Ei tuollainen vertailu ole mitenkään relevanttia. Oleellista on se että Suomi huokuttelee lepsuilla käytännöillään vuosi toisensa jälkeen enemmän tp-hakijoita, ja nimenomaan sitä heppoisimmilla perusteilla liikkeessä olevaa "turvapaikkaturismia".
Näistä jokainen maksaa yhteiskunnalle kymmeniä tuhansia vuodessa.

Observatori

'Saatavana nyt 10 000 eur /kk puhtaana käteen tekemättä mitään. Aluksi työ on kokonaan kiellettyä. Kaikki kulut maksettu. Ilmainen asunto, terveydenhoito, makea OMA kännykkä ja puheaika, koulutus, oma TV ja satelliittikanavat. Mukaan voi ottaa koko perheen. Ilmaista harrastustoimintaa jos tulee aika pitkäksi, omat jaguzzivuorot uimalassa. Jos tarvitset auton niin järjestetään. Lehtimiehen mukaan paratiisi, eikä rasismia näy. Asukkaat ottavat avosylin vastaan. Seksikkäitä puolipukeisia naisia joka sormelle. Vanhat parrat eivät uskonnolla ahdistele. Et voi hävitä. Voit lähettää myös lapsesi tienaamaan ja varaamaan paikkaa sinulle ja perheellesi. Näe ja koe maailmaa ja ole oma herrasi.

pienellä präntillä . 'Ainoa riski on , että saattaa joutua takaisin vuoden kuluttua, mutta kulut maksetaan ja saat monen vuoden palkan mukaan. Niistäkin selviää kun unohtaa kuka on, mistä on tulossa ja hävittää paperit. Emme vastaa pakettimatkan ehtojen mukaan mistään'

Tältä Thorsin & Co erikoistarjous kuulostaa afrikkalaisesta kustannusrelativistisesti ja kulttuurirelativistisesti.

Arvatkaa saako Thors houketeltu tällä montaa salskeaa tummaa miestä ? Arvatkaa onko enemmistö tulijoista juuri heitä.

Samaan aikaan Thors ja SPR lupaavat kohentaa erityisesti ruotsinkielisten kuntien talouden ja työllisyyden vastaanottokeskuksilla. Samalla lähipiirikin saa töitä ja businesta. SPR rakentaa nyt pakolaiskeskuksia ja laajenee.

Lopulta maahantulleet siirtyvät pois silmistä Helsinkiin kuluineen ja kunta saa edelleen rahansa.
//

Euroopan Japanista on tullut Suomen hallituksen toimien takia Euroopan somalimaa muutamassa vuodessa. Thors on onnistunut luomaan Suomeen Euroopan suurimman somalikeskittymän.

Tuolla meriitillä sanee YK:sta pestin. Ainakin Halonen palkitsee suurristillä Thorsia 6.12.2009 hyvästä työstä.

Suomeen onneksi tulee myös paljon työn perässä tulleita. Pääduin siihen, että on hyvä että heitä tulee paikkaamaan työhalutonta väkeä. Taivaanrannan ilmaston maalaamisella kuolee nälkään.

Suomi kasvaa ja tänne muuttaa 2006 alkaen ennetykselliset yli 26000-27000 ihmistä vuodessa. Lisäksi Suomen alkuasukkaat lisääntyvät vain 10 000 per vuosi. Tämä on historiallinen luku.

Uutena piirteenä lama tuo myös työttömät eestiläiset Suomeen hakemaan toitä ja työttömyyskorvausta, koska Eestissä on laihemmat tuet. Myös venäläisiä on tullut paljon. Se saattaa selittää korkeaa väestönkasvua Suomessa. Suomen kannattaisi parantaa Eestin yhteistyötä joka tasolla, erityisesti EU-kysymyksissä. Meillä on paljon yhteistä.

Itse lopetin SPR:n tukemisen, koska näen sen muuttaneen toimintaansa ideologiseksi ja laajentumishaluiseksi.

Thorsille täkynä. Euroopasta on saatavilla kymmeniä miljoonia luku- ja kirjoitustaitoisia työttömiä töihin per heti. Suomi ei ole kehitysmaiden paisuntasäiliö.

Jaakkokustaa

Musta on parempi jakaa rahaa, kuin antaa sama määrä ruokana.

Perustan väitteeni pakolaisten itsestään vastuunottoon ja heidän kotouttamiseensa. Pakolaiskeskuksissa koetetaan kaikin voimin tehdä toimia, jotta pakolaiset eivät laitostuisi. He eivät saa ruokaa suoraan, vaan heidän on ostettava se kaupasta ja tehtävä itse.

Laitostuminen on pahin asia, johon emme saisi heitä johdattaa. Tällöin he olisivat täysin meidän kontollamme. Nyt ravinnon turvaaminen heille rahan antamisen kautta pakottaa heidät oppimaan rahan arvon ja käyttämisen maassamme. Jos hassaavat rahansa diskoon, joutuvat odottamaan nälissään seuraavaan kuukauteen.

Hannu Mikael

verrattuna kymmeniin tuhansiin suomalaisiin, jotka työttöminä elävät pelkän työmarkkinatuen varassa, ja maksavat siitä kaikki elinkustannukset. He eivät voi edes unelmoida vastaavista käyttövaroista, koska sellaisia ei koskaan ole.

Lähtötaso on se, että Suomessa pakolaiset saavat 2,4 kertaa suuremmat käyttövarat, kuin Ruotsissa. Asuessaan ilmaiseksi molemmissa maissa.
Onko tämäkin rasismia tai kateutta?
Se on pelkkiä faktoja.

Vieras

Älä vaan Lempi mene mukaan politiikkaan, sillä olet aivan liian fiksu pahvihattujen joukkoon. Onko esim. Anni Sinnemäki koskaan sanonut mitään järkevää. Räpyttelee vain silmiään, kuten noilla vihreäpunaisilla tapana on!

Lempi

Julkisella sektorilla www.suomi.fi ml. poliitikot tehdään mielestäni paljon työtä ja kyseisestä tehdystä työstä voitaisiin viestiä paljon. Uuden Suomen blogit ovat esimerkiksi mielestäni mielekkäitä viestintää myös poliitikkojen konkreettisesta työstä.

www.tpk.fi, www.vn.fi ml. kaikki ministeriöt ja virastot, www.eduskunta.fi sivuilla on paljon viestintää hyvin tehdystä työstä ml. poliitikkojen blogeja. Kyseisistä harvemmin kirjoitetaan viestintävälineissä. Uutisia voitaisiin mielestäni esimerkiksi taustoittaa uutisen lisäksi viranomaisviestinnällä. Tiedotteilla ja linkeillä, kuten

Esimerkiksi Astrid Thors, maahanmuutto- ja eurooppaministeri www.intermin.fi.

Mielestäni julkisessa keskustelussa on mielekkäämpää keskustella konkreettisista asioista, kuin esimerkiksi poliitikkojen yksityiselämästä.

Vierasmies

On se hyvä, että vielä on kaulaa Ruotsiin. Muuten emme pärjää kovassa kilpailussa näistä huippuosaajista, joiden varaan tuleva vanhushoitomme rakentuu.

Ihmettelen !!!

Miten voidaan ymmärtää tämä rahan jakaminen eläkeläisen näkökulmasta. Ikänsä pieni palkkaisissa töissä ollut henkilö saattaa saada 1000 euroa eläkettä ja siitä verot pois niin käteen voi jäädä 800 euroa. Kun siitä vielä otetaan 500 euroa vuokraan niin jäljelle jää 300 euroa.
Siispä suomalaiselle eläkeläisen joka on maksanut veroja valtiolle 45 vuotta niin hänelle jää ruokaan, televisioon, siivousvälineisiin jne vähemmän kuin jostain tänne raahatuille pakolaisille maksetaan puhdasta rahaa valtion kassasta.

Vieras

ei maksettaiskaan yhdellekkään siirtolaiselle senttiäkään,
vaan jokainen tänne haluava tulee omilla kustannuksillaan
työhön tai opiskelemaan.sopeutuu yhteiskuntaan jos jää
tänne...niinhän meidänkin täytyy tehdä jos muutamme muualle.

Vieras

Kyllä se 1000e kelpaisi työtä vastaan. Ite kelan peruspv. rahalla, kun kaikille työnantajille ei kelpaa edes ilmaiseksi työharjoitteluunkaan. -Ja tällä kertaa vika on työnantajissa, ei työntekijässä.

Vieras

Eikö tämä järjetön rahan jakaminen kaikenmaailman musumaaneille jo riitä. On käsyittämätöntä mitä ihmeen pisiksiä olemmekaan valinneet 200kerholaista eduskuntaan ja hallitushan on täynnä näitä älyn jättiläisiä. Ei kyllä oman maan kansalaisia auteta vaan erilaisilla keräysillä koitetaan saada rahaa ei veronvaroista. Oli muuten hauska kuunnella Ylen uutisia sieltä totuutta ei jöydy, kaikki selostetaan mahdollisimman epämääräisesti ja luvut täysin vääriä päin mäntyä.

Kim Lindblom

Helsingin sanomien (1.12) jutussa, jossa noin yleisesti tuomittiin Sveitsin kansa väärin kansanäänestämisestä, maamme Eurooppa- ja maahanmuuttoministerin Astrid Thorsin kerrottiin sanoneen ”kansalaisaloitteiden soveltamisalue pitää rajata tarkkaan, jos vastaava järjestelmä joskus tulee Suomen perustuslakiin”.

Voiko asiaa enää selvemmin sanoa. Että kyllä kansa saa asioistaan päättää, kunhan ei päätä mistään oikeasti tärkeästä ja, että oikeista asioista päättäminen pitää jättää eliitille, johon Thors itsensä mitä ilmeisimmin lukee.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

ämpee

"Alataloa kirjallisen kysymyksen jättäminen aiheesta jännitti, sillä hän ei halua tulla leimatuksi rasistiksi. Hän kuitenkin kokee kysymyksen vastaanoton olleen positiivinen."

Alataloa jännittää oikeudenmukaisuuden peräänkuuluttaminen kirjallisesti, kun siitä aihepiirin arkuuden vuoksi voidaan ryhtyä leimaamaan rassisstiksi.

Tämä on erittäin paha oire yhteiskuntamme sairastamisesta!!
Sosiaalituristit on onnistuttu nostamaan loukkaamattomuuden jalustalle, jollain hemmetin rasistileiman pelolla, vaikka kukaan ei enää nykyään näytä tietävän mitä se paljon puhuttu rassissmi todella on.

Aito rassissmi on rotusyrjintää, maailmassa jossa rotuja ei enää ole.
Näitte aivan oikein, nykyinen poliittinen korrektius on itsensä kanssa kovin ristiriitainen, mutta ei se politiikkoja pidä jarruttaman.

Vieras

Oksettaa :/ Opiskelijana elintasoni on vieläkin paljon heikompi. Kiva että kotimaa arvostaa aivotyötä tekevää omaa lastaan näin paljon.

Heillä on edelleen katto pään päällä ja ruokapöydässä tuon 300e lisäksi. Minä saan juuri hoidettua asumiskulut tuilla.

Mites ne meidän omat asunnottomat? Mitä he saavat? Voi oikeesti hyvää päivää että on... Mites hoidetaan pitkäaikais sairaita? Näyttää siltä että kaverini 24 vuotias mies ei saa mitään mistään vaikka on työkyvytön selkävian takia. Tää menee niin putkeen. Ai että on hyvä asua Maassa missä taas tavallista kansaa sorretaan.

Lempi

Ihminen ihmisenä. Kaikki ihmiset ovat enemmistöjä ja vähemmistöjä erilaisissa asioissa.

Minkälaisissa asioissa kommentoijat ovat itse mielestään enemmistöjä ja vähemmistöjä? miten syrjintää, ihan turhia ennakkoluuloja ja syrjäytymistä voisi mielestänne vähentää?

Yhteisvastuukeräyksen sivuilla voi haastaa ennakkoluulojaan www.yhteisvastuu.fi/2009/ ja SPR:n sivuilla voi luopua ennakkoluuloistaan www.redcross.fi/ext/ennakkoluulot/.

Ennakkoluulot ja harhaluulot, joista voi luopua voivat myös olla ennakkoluuloja rantaruotsalaisista, suomenruotsalaisista, helsinkiläisistä, himangalaisista, pohjanmaalaisista, maalaisista, tornionlaaksolaisista yms...

Ehdotuksena Uudessa Suomessa voitaisiin tehdä artikkelisarja, jossa esiteltäisiin erilaisia kulttuureja, enemmistöjä www.suomi.fi ja vähemmistöjä www.vahemmistovaltuutettu.fi erilaisissa asioissa sekä Suomessa, että kansainvälisesti www.global.finland.fi ja kuntia www.kaks.fi ihan turhien ennakkoluulojen vähentämiseksi www.vuoropuhelu.fi.

Keskustelua Suomesta ja suomalaisuudesta www.mitasuomion.fi.

Tietopaketti perustietoa Suomesta www.suomi.fi.

Kielitaidon ja lukutaidon lisäksi kulttuurinen lukutaito on tärkeää. Hyvä kansallinen ja kulttuurinen itsetunto vahvistaa myönteistä suhtautumista sekä suomalaisiin, että kansainvälisiin mahdollisuuksiin. Kaikki lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset tarvitsevat myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita myös viestintään.

Vieras

Kyllä se on kumma että ollaan heti rasisteja jos ei arvosta oman maan asukit korkeammalle kuin pakolaiset. Mielestäni tuollaiset ministerit ja kansanedustajat ovat kansanpettureita.

Eikös pakolaiselle ensimmäiseksi riitä ne perus tarpeet? miksi sille pitää antaa rahaa?

Rahallako kaikki hoituu? vieläpä velka rahalla? Thors sinun täytyy erota et voi edustaa kansaa jonka työtä ja asukkaita et arvosta!

Aivankuin jostain juppi-juntti-uusrikkaan oppikirjasta!
Hehän juuri ajattelevat niin että lapsetkin kasvatetaan rahalla! Sitten tulee moniongelmaista pullamössö jälkeläistä joka on aivan pihalla kaikesta eikä mitään päämäärää elämässä kun kerran kaikki on jo annettu.

kai45

Ei kai järkeä ole kilpailla siitä kuka vähiten tukea jakaa, vai onko? Nyt Suomi jakaa eniten, on siis ykkönen ja siitä ykkössijasta yleensä kilpailussa ollaan ylpeitä! Mutta ei, tämä ykkössija ei kelpaa! Tässä lamassa on toki tärkeää verrata tukea peruskansalaiselle tarjolla olevaan tukeen, eikö totta. Täytyy siis suhteuttaa siihen miten oman maan kansalaisia kohdellaan. Siihen voisi joku toimittaja paneutua ja hakeaa faktaa! Ruotsi on Ruotsi ja Tanska Tanska näillä vertailulla on yhtä vähän asian kanssa tekemistä kuin vertailulla kunkin maan kansalaisten oikeutuksiin saada tukea jokin määrä.

Se minkä Suomi voisi asettaa tavoitteeksi ja olla siitä myös ylpeä on miten hyvin kotoutamme maahan muuttaneet ja teemme heistä ylpeitä veronmaksajia meidän itse kunkin tavoin, eikö totta! Olkaamme siis ykkösiä!

Lempi

mielestäni siis sekä kantasuomalaisia, että maahanmuuttajia voitaisiin työllistää?

On tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa ja osallistaa ihmisiä.

MerjaH

Miksi on rahaa tuhlattavaksi kyseiseen toimintaan, vaikka sitä ei tunnu olevan vanhuksille, eikä nuorille.

Minä itse kituisin vaikka näkkileivällä, jos se annos siirtyisi vanhuksille, mutta...nämä turvapaikkaturistit saavat kieltämättä rasistisiakin mielikuvia pintaan, vaikka ennen olen pitänytkin ulkomaanelävistä.

Mietaan aivoja ei ilmeisesti ole vielä marsilaiset käyneet reivaamassa: hän ajattelee normaalisti.

Ministerit ovat ikäänkuin pahantekijöitä. On se vaan ihmeellistä.

Ahti Heyno

vielä kun viitsisi todella hieman tutkia ja vertailla mitä muita tukia eri maat myöntävät niin lukijat saisivat paremman kokonaiskäsityksen tukien määrästä.

Olisi myös mielenkiintoista tieää, perustuvatko tukine määrät johonkin eu-säännöstöön vai ovatko ne jokaisen maan itse päätettävissä?

eli noudattaako kukaan eun määräyksiä tässä asiassa?
vai onko mitään määräyksiä tai ohjeita?

Lempi

Maahanmuuttajat ja maastamuuttajat ovat ihmisiä, jotka muuttavat maasta toiseen, eli työntekijöitä, opiskelijoita, ihmisiä, jotka muuttavat perhesyistä.

Suomen asukasluku 5 325 208 miljoonaa ihmistä 31.12.2008, joista kiintiöpakolaisina hyväksyttiin Suomeen 737 ihmistä vuonna 2008.

Suomen Pakolaisapu www.pakolaisapu.fi

10 väitettä ja faktaa pakolaisista www.pakolaisapu.fi/faq/termit_tutuiksi/10_vaitetta_ja_faktaa/

Euroopan Unionin sivuilla www.europa.eu on 60 artikkelia turvapaikanhakijoista...

"Suomen asukasluku 5,3 miljoonaa ihmistä"

www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/perustietoa_suomesta/index.html

"Vuonna 2008 Suomen kiintiöpakolaisia oli 737 ihmistä" www.migri.fi

Lempi

Maahanmuuttajat ja maastamuuttajat ovat ihmisiä, jotka muuttavat maasta toiseen, eli mm. työntekijöitä, opiskelijoita, ihmisiä, jotka muuttavat perhesyistä.

Suomen asukasluku 5 325 208 miljoonaa ihmistä 31.12.2008, joista kiintiöpakolaisina hyväksyttiin Suomeen 737 ihmistä vuonna 2008.

Suomen Pakolaisapu www.pakolaisapu.fi

10 väitettä ja faktaa pakolaisista www.pakolaisapu.fi/faq/termit_tutuiksi/10_vaitetta...

Euroopan Unionin sivuilla www.europa.eu on 60 artikkelia turvapaikanhakijoista...

"Suomen asukasluku 5,3 miljoonaa ihmistä"

www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/perustieto...

"Vuonna 2008 Suomen kiintiöpakolaisia oli 737 ihmistä" www.migri.fi

Kenraali

Kai tiedät että turvapaikanhakijat tulevat kiintiöpakolaisten lisäksi eikä heidän määrälleen ole minkäänlaista "kattoa"? Heitä tulee kuluvana vuonna noin 6000 ja pääministerimme on varoitellut jopa 20000 hakijasta vuosittain.

tha

Jos US on "tutkinut ja tehnyt laskelmia" niin olisi kiva nähdä ne. Eli jos juttuun voisi liittää taulukon, jossa maat järjestyksessä sen mukaan paljonko jaetaan fyrkkaa (mielellään ostovoimakorjattuna) ja kuten joku mainitsikin niin muut merkittävät etuudet.

Santerinpaluu

Maaimalla tapahtuu valtavia asioita tulevaisuutemme kannalta,(http://www.youtube.com/watch?v=nEiLgbBGKVk) ja täälle te olette osa valtavaa koneistoa väittelemässä montakohan vierasta ihmistä pääsetetään sisään, kuinka paljon heille annetaan rahaa. Ja sitä paitsi onko edes oleellista mitä joku lipevä sätkänukke tekee, huhhuh.

AMakinen

Uutisesta ei selviä, onko tietämättömyys turvapaikanhakuasioissa ensi sijaisesti Alatalon henkilökohtainen ongelma – eli hän ei ole aktiivisesti viitsinyt ottaa asioista selvää tms. vai eikö edes kansanedustajille anneta maahanmuuttoon liittyviä keskeisiä tietoja. En pitäisi jälkimmäistäkään vaihtoehtoa tämän päivän Suomessa mitenkään kummallisena. Tähän tulokseen olen tullut, kun olen seurannut aika tiiviisti Suomen maahanmuuttoasioita viimeiset kaksi vuotta.

Kai kaikille aikaansa seuraaville ihmisille pitäisi olla tänä päivänä jo aika tavalla selvää, että Suomi tarvitsisi jonkinlaisia linjauksia maahanmuutosta. Eikä tämä ole mikään ns. lautaskysymys, vaan Eduskunnan pitää päättää maahanmuuttoa koskevista periaatteista. Mutta voiko Eduskunta muodostaa mitenkään kantaa asiasta, jos sillä ei ole käytettävissä edes perusfaktoja asiasta.

Tämäkin muutaman kansanedustajan esittämä turvapaikanhakijoiden etuuksia koskeva kysymys osoittaa, ettei Suomen maahanmuuttopolitiikka ole siitä vastuussa olevien tahojen hallinnassa. Tällä hetkellä maahanmuuttoasioiden hoito on ollut pelkkää reagointia jo pitkään yleisesti havaittuihin ongelmiin. Ulkomaalaislain jatkuva ”parsiminen” yksittäisten ongelmien takia olkoon esimerkkinä tämän etuuskyselyn lisäksi asioiden täysin holtittomasta hoitamisesta. Alueen asioiden valmistelu ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevien ehdotusten tekeminen pitäisi hallituksen nykyisen työnjaon mukaan olla ensisijaisesti maahanmuuttoministerin vastuulla. Viime kädessä hallituksen työskentelystä tietysti vastaa pääministeri Matti Vanhanen. Johtopäätöksenä nykytilasta on mitä ilmeisimmin, ettei ministeri Astrid Thors ole tehtäviensä tasalla. Hänet pitäisi kiireesti vaihtaa. Sitä tietysti vaikeuttaa se, että arvojohtajamme presidentti Halonen on myöntänyt hänelle juuri korkean kunniamerkin Suomen Itsenäisyyspäivän johdosta. Tämä kuvaa hyvin sitä arvoristiriitaa, mikä jakaa koko kansan tällä hetkellä maahanmuuttopolitiikassa.

Kuten kansanedustaja Alatalon uutisessa esittämä huolikin osoittaa, kaikki kriittinen keskustelu maahan-muuttoasioista on Suomessa yleisesti ja helposti yleensä myös kevein perustein – tai paremmin perusteetta leimattu rasismiksi. Tässä rasismin leiman lyömisessä on ollut keskeinen osuus valtamedialla kuten Helsingin Sanomilla (oikeastaan koko Erkon imperiumilla), julkisesti rahoitetulla YLE:llä jne. Tämä valtamedian ”suvaitsevainen” maahanmuuttorintama on ollut Suomessa ja oikeastaan koko Länsi -Euroopassa laaja ja lähes aukoton. Vain Internetin keskustelupalstat ja vastaavat ovat tarjonneet laajemmin mahdollisuuden maahanmuuttoon liittyvien erilaisten mielipiteiden esittämiselle.

Useiden vuosien ajan maahanmuuttokriittisyys on henkilöitynyt Suomessa keskeisesti FT Jussi Halla-ahoon. Halla-aho on jo useita vuosia esittänyt omassa Scripta-blokissaan maahanmuuttoon liittyvää faktaa niin Suomesta kuin Länsi-Euroopasta ja muualtakin. Kun hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon viime kunnallisvaaleissa, aloitti suvaitsevaiston vahvasti hallitsema Suomen oikeuslaitos häntä vastaan prosessin, jonka tuloksena hänet tuomittiin viime syksynä alioikeudessa uskonrauhan rikkomisesta sakkoihin. Sen sijaan toinen ja vakavampi Halla-ahoa vastaan esitetty syyte, joka koski kiihottamista kansanryhmää vastaan, hylättiin.

Kun maahanmuuttopolitiikan kritiikki siis sai Suomessa kannatusta viime kunnallisvaaleissa ja kun kaikki suvaitsevan median maahanmuuttoa koskevat jutut ovat järjestään saaneet sähköisessä keskustelussa valtaosin erittäin kriittisen palautteen (esimerkiksi Hesarin runsaan viikon takaiseen Hakunilaa koskevaan juttuun on tullut yli 300 kommenttia, joista pääosa on ollut hyvin kriittisiä), on maahanmuutosta vastaavien ollut ministeri Thorsia myöten pakko ryhtyä joihinkin maahanmuuttoa korjaaviin toimenpiteisiin. Nämä ovat olleet kuitenkin lähinnä kosmeettisia. Vai mitä ajatellaan siitä, että Thorsin esityksen mukaan Suomi jakaisi edelleen enemmän rahaa turvapaikanhakijoille kuin esimerkiksi meitä rikkaampi Ruotsi. Vaikka kaiken hyvyyden tässä Universumissa pitäisikin olla keskittynyt Ruotsiin.

Suvaitsevaiset aiheuttavat asiaan liittyvään keskusteluun tahallaan jatkuvasti sekaannusta. Keskeinen maahanmuuttoa koskeva kritiikki Suomessa kohdistuu ensi sijaisesti humanitaariseen maahanmuuttoon eli turvapaikkamenettelyyn. Esimerkiksi Suomessa yksi turvapaikanhakija maksaa veronmaksajille vähintään 10 000 € vuodessa, enimmillään on julkisuudessa viranomaisten taholta esitetty täksi luvuksi 57 000 € vuodessa henkilöltä. Vaikka haluaisinkin en voi esittää tarkempia lukuja, mutta eivät siihen pysty näemmä kansanedustajatkaan kuten Alatalon esimerkki osoittaa. Kaikki me voimme vain arvailla, mitä tällä rahalla voitaisiin tehdä turvapaikanhakijoiden lähtö- tai lähimaissa Afrikassa, Lähi-Idässä, Afganistanissa jne. Eli kuinka suurta joukkoa ihmisiä voisimme auttaa humanitäärisesti paikallisesti, kun nyt autamme sen sijaan vain yhtä tänne Suomeen kulkeutunutta tai kuljetettua turvapaikanhakijaa. Ja nykyisessä taloudessa tilanteessa Suomi maksaa turvapaikanhakijoiden aiheuttamat kulut velkarahalla, joka tulee pääosin mitä ilmeisimmin meidän kantasuomalaisten lapsien maksettaviksi tulevina vuosina.

Suvaitsevaisto ”mystifioi” turvapaikanhakijat aina tiukan paikan tullessa ihmisoikeuskysymyksenä kuten nyt Thorsin em. esityksenkin johdosta ovat tehneet. Kukaan heistä ei kuitenkaan sano konkreettisesti, kuinka monta (sataa)tuhatta turvapaikanhakijaa Suomen tulee ottaa, jotta se hoitaisi ns. kansainväliset velvoitteensa. Suomi on kuitenkin niitä harvoja maita, jotka ottavat vastaan YK:n pakolaisjärjestön pakolaisiksi määrittelemiä ihmisiä maahansa. Määrä on ollut viime vuosina 750 ihmistä vuodessa. Lepsua turvapaikkapolitiikka ei kuitenkaan voi mitenkään perustella asiallisesti kansainvälisillä sitoumuksilla. Kaikki kielteiset päätökset aiheuttavat luonnollisesti aina mölyä ns. turvapaikkaklusterin työllistämien Pakolaisneuvonnan juristien yms. turvapaikanhakijoista elantonsa Suomessa saavien ihmisten taholta. Tämä meteli ei kuitenkaan ole sama asia kuin Suomen kansainväliset sitoumukset.

Tavallisen suomalaisen veronmaksajan on mahdotonta käsittää, miksei esimerkiksi Romanista ja Bulgariasta tulevien kerjäläisten turvapaikkahakemuksia ei voida käsitellä saman tien ja palauttaa kerjäläistä kotiinsa välittömästi, vaan heidän asiaansa pitää näiden ”kansainvälisten sitoumusten ” takia prosessoida kuukausikaupalla, jona aikana he voivat nauttia lähes 400 € käteisestä kuukaudessa asunnon yms. peruspalvelujen lisäksi. Tämä raha siis ns. kuivassa tilassa suoraan tilille ja halutessaan he voivat mennä vielä räntäsateeseen kerjäämän lisää. Hesarissa toimittaja Oksanen on erikoistunut näiden ihmisten ihmisoikeuskysymyksiin ja tehnyt asiasta monta juttua käymällä asian tiimoilla Romaniaa myöten. Suomen poliisi taas tutkii kerjäämisen takana mahdollisesti olevaa järjestäytynyttä rikollisuutta. Somalien yhteydessä on puhuttu jopa 10-15 hengen pääsemisestä maahan yhden turvapaikan saaneen alaikäisen mukana perheenyhdistämisen nimissä. Kun tietää Somalian elintason vain suurin piirteinkin, ei tarvitse mielestäni olla umpirasisti eikä sairaanloisen epäluuloinen ihminen, jos mieleen tulee, että ehkä tämän porukan Suomeen muiluttaneen ihmissalakuljettajankin saavan maamme turvapaikanhakijoille maksamista etuisuuksista osakseen pienen siivun.

Kyllä kai nyt on viimeinen hetki, että Eduskunta saa oikean ja luotettavan tiedon maahanmuutosta ja voi tehdä sen pohjalta Suomen kannalta tarpeelliset päätökset. Ainakaan asiallinen ja rakentava kansalaiskeskustelu ei ole ollut edellä mainitsemistani syistä mahdollista eikä anna eväitä päätöksentekijöille niin kauan, kun nykyistä turvapaikanhakijoiden tulvaa kannattavat maailmanhalaajat tukenaan valtamedia puhuvat pelkästään avoimista rajoista, monikulttuurisuuden väistämättömyydestä, ihanuudesta ja välttämättömyydestä (mm. perunanenäisten suomalaisten geneettiseksi jalostamiseksi). Näin turvapaikanhakijoiden myötä Suomi kuulemma monikulttuuristuu, mikä on suvaitsevaiston (ehkä paremminkin tyhmälistön) mielestä rikkautta. Tätä joudumme päivittäin kuulemaan ja näkemään mm. Yleisradion jakamasta monikulttuurisuuden ilosanomasta, jonka rahoittaminen tulee jatkossa pakolliseksi kaikille kansalaisille, jotka omalla työllään rakentavat vielä tätä Suomea. Viimeksi pari päivää sitten monikulttuurisuuden tuomaa rikkautta Suomelle kuulutti meille Yleisradiossa Turun kaupungin virkamies, Varissuon koulun apulaisrehtori. Eipä siinä ollut perusteina juuri faktoja, mutta fiiliksiä sitäkin enemmän. (Jos ketä kiinnostaa, niin ohjelma löytyy YLE:n Areenalta.)

Lempi

Mielestäni kielitaidon lisäksi vuorovaikutteinen kulttuurinen lukutaito on ihmisille tärkeää. Konkreettisest kieliopinnot ja käännökset vahvistaisivat sekä kielitaitoa, että kulttuurista osaamista ja myönteistä vuorovaikutusta.

Maahanmuuttajat voivat olla esimerkiksi alansa huippuja, jotka ovat töissä Suomessa... http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/per... kuten opiskelijoita www.cimo.fi ja ihmisiä, jotka ovat perhesyistä muuttaneet Suomeen. Ihan kuten suomalaiset maastamuuttajat.

Ihan esimerkiksi EU:n www.europa.eu tavoitteihan ovat mm. tavaroiden, palveluiden ja ihmisten liikkuvuuden edistäminen... www.eurooppa-tiedotus.fi

Mielestäni maahanmuutto ei ole ongelma vaan syrjäytyminen. Maahanmuuttokeskustelu voi auttaa myös kantasuomalaisia syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi.

Siksi ihmiset voisivat konkreettisesti siis harjoitella ja tehdä käännöksiä sivustoista ml. www.suomi.fi kuten www.infopankki.fi ja mm. esimerkiksi Ylen www.yle.fi materiaalista kyseisen ollessa julkisen palvelun Yleisradio Oy

Miksi työttömyyskorvausta ei vaihdeta vähätyöllisyyskorvaukseen? Mielestäni on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa sekä itsestään, että lähimmäisistä. Hyvä kansallinen ja kulttuurinen identiteetti vahvistaa myönteistä suhtautumista sekä suomalaisiin, että kansainvälisiin mahdollisuuksiin.

Turvapaikanhakijat mieltääkseni asuisivat mielellään kotimaassaan ystävien ja perheen kanssa, jos kyseinen olisi mahdollista?

Vieras

Miksi maahanmuuttajille pitää maksaa enemmän kuin suomalaisille opiskelijoille?

Suomen maahanmuuttajapolitiikan ideologia on kopioitu suoraan Stalinin ja Maon suuresta kulttuurivallankumouksesta. Hajoitetaan luonnolliset kansalliset identiteetit sotkemalla kaikkia epäsopivia rotuja keskenään.

Kaija Kuopila

Eläkkeet ovat Suomessa pieniä valtaosin. Enpä ole nähnyt enkä huomannut yhdenkään poliitikon innoissaan vertailevan niitä ruotsalaisten eläkkeisiin. Ruotsi on hyvinvointivaltio Suomeen verrattuna monin tavoin ja se näkyy myos ulospäin. Nykyinen mamu-leikki tulee kostautumaan lähivuosimmeninä. Poliitikot on kuin pienet lapset maailmanparannus innossaan touhottamassa mamuille etuja. Perusrahan suuruudesta on turha edes puhua, kyllä mamut jo Suomeen tullessaan tietävät Suomen sosiaalitoimistot anteliaasti heille jakavan ylärajättomia maksusitoumuksia.
Sosiaalitoimistojen kassavirrat olisikin tarkastettava, niin voitaisi puhua oikeista mamujen kuluista. Naurettavinta tässä mamu-politiikassa on, että suomalaiset on jätetty kakkos asemaan kaikessa.

space

Euroopan korkeimmilla tuilla sitoutetaan kaikkein lahjakkaimmat lorvailijat ja turvapaikkaturistit Suomeen. Pidetään laatua yllä suurella rahalla niin saamme parhaimmat 0-osaajat tänne, koska Suomi on korkean osaamisen maa.

hanari

Lähinnä ongelma on muiden maiden liian pienet avustukset. Kun ihminen otetaan vastaan, on hänestä myös huolehdittava. Rahan jakaminen hätääkärsivälle on myös erinomaista elvytystä ja kehitysapua. Meille otetaan 5000 turvapaikanhakijaa siinä kun Ruotsiin 20000. On siinäkin vähän eroa.

KAIJA KUOPILA

Hauska lukea mitä kaikkia sanoja sotketaankaan maahantulijoihin. Suomi YKKÖNEN, SYRJÄYTYNYT, KIINTIÖPAKOLAINEN, KOULUTUS jne. Useassa maassa asuvana kaikki tuntuu lapsen leikiltä. Oli hyvä muistutus kun Pakolaisapu mainittiin. Nyt pitäisi tarkasti syynätä kaikki auttavat yhdistykset, Punainen risti, Yhteisvastuu ynm. Olen kuullut, että mm somaleille luovutetaan tuhansia euroja heti kun ylittävát Suomen rajan. Somalit lähettää ahkerasti rahaa kotimaahansa, mutta mihin tarkoitukseen. Olisi pikimmiten selvittävä kulkeutuuko rahat aseiden ostoon. Suomi on ykkönen paitsi sanan helinässä, myös hölmöilyssä ja nöyräilyssä. Jopa kansanedustaja pelkää keskustella mamu asioista. Jos sopisimme, että ollaan kaikki rasisteja, niin maahanmuutto politiikasta voisi puhua asiallisesti. Jokaiselle varmasti selvisi miksi Suomeen tulee juuri muslimeja. Kirjoitan tätá maasta, jossa niin ei ole, vaan tänne tullaan jokapuolelta maaimaa ja jos muslimejakin tulee, ei alkuasukkaat rakenna heille taivasta, vaan jokainen kansalainen oman taivaansa. Rasistisestihan suomalaiset kohtelee mm suomalaisia vanhuksia. Jopa ulomailla paheksutaan vanhuksiemme heitteille jättöä, pieniä eläkkeitä ynm.

Sulo Hytonen

Maamme virallinen linja maahanmuutossa näyttää olevan, että määrä saa korvata laadun.
Thors on aiheestakin joutunut kriitikkojen silmatikuksi. Rouva on kuitenkin tässä pelissä vain sivutekijä. Isot kalat uivat syvemmällä ja näkymättömissä. Jos arvioidaan maahanmuuttopilitiikkaa, niin siitä kuitenkin vastaa ainoastaan maamme hallitus. Pääministeri on luvannut panna päänsä pölkylle maahanmuuttajien puolesta. Jos halutaan muutosta, niin arvostelun kärki on suunnattava hallitukseen kokonaisuudessaan.
On hyvä myös pitää mielessä, että hallituspohjan muutos ei toisi tilanteeseen muutosta. Ainoa tie asioiden saamiseksi raiteilleen on kansalaismielipiteen, niin radikaali muutos, ettei politikoille jää muuta vaihto-ehtoa kuin ottaa se huomioon.

Akateeminen pätkätyöläinen

"- Olis kohtuullista laskea se samalle tasolle ku Ruottis. Hyvä näin jotta siihen on kuitenkin reagootu, Mieto sanoo Uudelle Suomelle."

Kansanedustaja näkee jossakin asiassa ongelman. Kansanedustaja ottaa ongelman esille ja vaatii siihen korjausta. Ministeri esittää kosmeettista muutosta, joka ei poista ongelmaa, eikä juuri edes lievitä sitä. Kansanedustaja on tyytyväinen, että ongelmaan on "reagootu". Ja näin on valtakunnassa taas kaikki hyvin, vaalikarja voi jatkaa nukkumista.

"Puhtaan rahan jakaminen suhteessa pieniin eläkkeisiin tai vaikka opiskelijoiden pieniin rahoihin voi tuntua epäoikeudenmukaiselta", sanoo puolestaan Alatalo.

Vai että ihan "voi tuntua". Eli välttämättä ei kuitenkaan tunnu? Tai jos tuntuu, niin se ei siis oikeasti ole epäoikeudenmukaista, se vain tuntuu siltä? On se käsittämätöntä, että ilmiselvän epäoikeudenmukaisuudenkin toteamista pitää vältellä kiertelemällä ja kaartelemalla.

Vieras

Mikko Alatalo kertoi haastattelussaan varovansa mitä sanoo ettei häntä leimata rasistiksi. Lausunto kuvaa sitä suometuneisuutta jota koko turvapaikanhakija- ja maahanmuuttokeskustelu kohtaa. Aiheesta ei saa keskustella julkisuudesta ja erityisesti ns. virallisesta totuudesta poikkeavat lausunot tulkitaan rasistisiksi. (Virallinen totuus on ns. Halosen-Thorsin linja)

Me Suomen kansalaiset ja veronmaksajat saamme olla pakolaiskeskustelussa juuri sitä mieltä mitä olemme ja tämän on tapahduttava ilman leimaantumista. Veronmaksaja saa olla huolissaan veromarkkojensa kohtalosta. Suomen perustuslakiin on kirjattu mielipiteen ja sanan vapaus ja näistä oikeuksista on pidettävä kiinni myös tämän pakolaiskeskustelun yhteydessä. Silmiinpistävää on se, että sananvapauden suurimat äänitorvet vaikenevat aina silloin, kun kyse on tästä yhdestä yksittäisestä asiasta.

Mikko Alatalon käytös paljasti keskimääräisen kansanedustajan uskalluksen ottaa edes asialliseen keskusteluun huomattavia kuluja yhteiskunnalle aiheuttava epäkohta. TARTTIS TEHDÄ JOTAIN !!!

Citizen Kade, aboriginaali

verorahoilla, kouluissa suvivirret ja joululaulut lakkaavat, valtion kirstua täytetään öljy-muslimien lainoilla ja pohjassa Thorsin mentävä reikä suoraan mamu-muslimien takaukseen.
Ihmiset kuolevat terveyskeskusten tehottomuuteen ja köyhä kansa ruokajonoihin, mut on linnas juhlat kreivien ...

"Those Were The Days"

Boy, the way Glen Miller played. Songs that made the hit parade.
Guys like us, we had it made. Those were the days.
Didn't need no welfare state. Everybody pulled his weight.
Gee, our old Saab 900 ran great. Those were the days.
And you know who you were then, girls were girls and men were men.
Mister, we could use a man like Kari Rajamäki again.
People seemed to be content. Fifty euros paid the rent.
Freaks were in a circus tent. Those were the days.
Take a little Sunday spin, go to watch the Jokeris win.
Have yourself a dandy day that cost you under a fin.
Hair was short and skirts were long. Katri Helena really sold a song.
I don't know just what went wrong. Those Were The Days.

Lempi

10 väitettä ja faktaa www.pakolaisapu.fi/faq/termit_tutuiksi/10_vaitetta_ja_faktaa/

esimrkiksi "7. VÄITE:
”Pakolaiset eivät halua tehdä töitä ja elävät vain sosiaaliturvan varassa.”

FAKTA:
Maahanmuuttajien ja pakolaisten työttömyysaste on huomattavasti suurempi kuin kantaväestön. Tähän on monia syitä. Pakolaiset saapuvat maahamme ilman suomen tai ruotsin kielen taitoa, joka on usein edellytys työpaikan saamiselle. Tilastoissa kaikki pakolaiset kuitenkin näkyvät työttöminä työnhakijoina jo ennen kuin työllistyminen on käytännössä edes mahdollista. Myös ennakkoluulot ja rasismi vaikeuttavat työnsaantia.
Tilastot kertovat, että mitä kauemmin pakolaiset Suomessa asuvat, sitä paremmin he työllistyvät.
Perusihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle, myös pakolaisille. Suomalainen työttömyys- ja sosiaaliturva noudattaa ihmisoikeuksien ja perustuslain mukaista yhdenvertaisuuden periaatetta. Pakolaiset saavat työvoima- ja sosiaalitoimistossa saman kohtelun kuin suomalaiset. Työttömänä työnhakijana oleva pakolainen saa siten samaa työttömyyspäivärahaa kuin suomalainen. Pakolaiset, kuten muutkin, maksavat saamistaan tuloista veroa.
Turvapaikanhakijoille myönnettävä tuki on 10 prosenttia pienempi kuin vähimmäistoimeentulotuki, koska heillä on mahdollisuus asua vastaanottokeskuksessa. Turvapaikanhakijat voivat tehdä työtä kolmen kuukauden maassaolon jälkeen. Tällöin he maksavat veroja eivätkä saa ylimäärästä tukea. Lapsilisään tai esimerkiksi opintotukeen turvapaikanhakijat eivät ole oikeutettuja."

Kaija Kuopila

Thors elää täysin omassa maailmassaan. Outo oli myös hänen kommenttinsa minariittien rakentamisesta ja Sveitsin kansan äänestyksen kommentointi. Kansanäánestykset eivät saa johtaa siihen, kansan äänestyksillä voitaisiin puuttua kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin. Minä ainakin tulkitsen asian niin, että kansalaiset eivät saa vaikuttaa millään lailla, tai edes edes pyrkiä kohentamaan lakien toimivuutta nukyaikana.

Lempi

Miksi kaikkien ihmisten työttömyyskorvausta ei vaihdeta vähätyöllisyyskorvaukseen? siis maksettaisiin esimerkiksi 1000 euroa/kk siitä, että ihminen tekee oman alan töitä viikon kuukaudessa työttömyyskorvauksen sijaan?

Mielestäni maahanmuutto ei ole ongelma vaan syrjäytyminen. Maahanmuuttokeskustelu voi auttaa myös kantasuomalaisia syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi.

Mielestäni kielitaidon lisäksi vuorovaikutteinen kulttuurinen lukutaito on ihmisille tärkeää. Konkreettisest kieliopinnot ja käännökset vahvistaisivat sekä kielitaitoa, että kulttuurista osaamista ja myönteistä vuorovaikutusta.

Maahanmuuttajat voivat olla esimerkiksi alansa huippuja, jotka ovat töissä Suomessa... http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/per... kuten opiskelijoita www.cimo.fi ja ihmisiä, jotka ovat perhesyistä muuttaneet Suomeen. Ihan kuten suomalaiset maastamuuttajat.

Ihan esimerkiksi EU:n www.europa.eu tavoitteihan ovat mm. tavaroiden, palveluiden ja ihmisten liikkuvuuden edistäminen... www.eurooppa-tiedotus.fi

Siksi ihmiset voisivat konkreettisesti siis harjoitella ja tehdä käännöksiä sivustoista ml. www.suomi.fi kuten www.infopankki.fi ja mm. esimerkiksi Ylen www.yle.fi materiaalista kyseisen ollessa julkisen palvelun Yleisradio Oy

Mielestäni on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa sekä itsestään, että lähimmäisistä. Hyvä kansallinen ja kulttuurinen identiteetti vahvistaa myönteistä suhtautumista sekä suomalaisiin, että kansainvälisiin mahdollisuuksiin.

kaija Kuopila

Muuten tänne Espanjaan mamut tuovat rahaa, eivät vie ja hyvä niin. Minä asun mieluummin maassa, jossa alkuperäiset kansalaiset nauttii arvostusta ja voivat hyvin. Esim Marbellaan arabi-kuningas rakensi kesämökkinsä ja tulee 50 asteen helteitä pakoon tänne viileää 30 asteiseen kesään viidensadan palvelijansa kanssa. kesämökin pohjapiirustukset kopioitiin valkoisesta talosta länttä kunnioittaen, mutta talon katon kulmilla on arabikoristeet. He kunnioittavat Espanjaa ja käyttäytyvät hyvin. Marbellassa on hyvin kansainvälistä, englantilaisia, saksalaisia, tanskalaisia, egyptiläisiä, uusi-seelantilaisia, aika paljon ruotsalaisia, norjalaisia, argentiinalaisia, virolaisiakin on viimeaikoina näkynyt ja venäläisiäkin mamuja jne. Onnekesi täällä ei ole Halosia, eikä Thorsia, eikä sosiaalitoimistoa, siis afrikkalaiset ja muslimitkin tulevat töihin tänne ja mukavia ovatkin.

Vieras

Parhain tulos saadaan, kun Pakolaisapu ry:ltä poistetaan valtionapu. Se järjestö tulee kansalaisille tosi kalliiksi. Järjestön tarkoituksena on neuvoa kaiken maailaman konsteja rahan hankintaan ja keksiä syitä valituksiin, joilla maasta karkotettu voi olla maassa mahdollisimman kauan veronmaksajan kustantamana. Kerätköön rahansa kannattajiltaan.

Epäoikeudenmukaista

Ilmaisen asunnon ja ruoan lisäksi tällaisten rahojen maksaminen elintasomaahantulijalle ei ole perusteltua vaan se on kansallinen häpeä. Meillä on jo täällä jopa syntyneitä sekä mahdollisesti elämäntyönsä jo tehneitä, joilla ei ole riittävää toimeentuloa, kaikilla ei edes asuntoa. Tässä on aivan selvä epätasa-arvotilanne enemmistömme tappioksi.

Kaija Kuopila

Hupaisaa kun lempi pyörittelee sanoja vähätyöllisyyskorvaus ja työttö,myyskorvaus. Kun näitä Lempin juttuja lukee, telee eittämättä mieleen suomalainen sosiaalitantta jaka parantaa maailmaa valatavalla sirkamieskunnalla ja sananhelinällä. Tai onko Lempi peräti virassa sosiaaliministeriössä. Vastahan jossain tiedotettiin, että sosiaaliministeriö valvoo keskustelupalstoja sikainfluenssa tiedotuksen vuoksi. Byrokratian pyörittäminen muodossa tai toisessa on tyhmää ja kallista. Soninvaara on tuonut esille nimen Filatov ja totta onkin, että Filatov syyti valtavat summat humpuukkiin. Enpä viitsio Soinivaaran blogeja aukoa, samanlainen pelle kuin Filatovkin.

Lempi

mielestäni on mielekkäämpää keskustella kehitysehdotuksista kuin vuorotellen solvata ihmisiä.

Minkälaisia ehdotuksia itselläsi on?

Lempi

olen ollut perustamassa yritystä ja töissä yrityksessämme. Palvelut voivat olla avuksi ihmisille, jotka tekevät asioita. Onko arvostelujesi mukaan Suomessa tehty asioita hyvin?

Kaija Kuopila

Työttämyyskorvaus. sensuurikorvaus, työllisyyskorvaus, vähätyöllisyyskorvaus, byrokraattien tuen lisääminen puolueille sopiviin hommiin, sukupuolen vaihto korvaus, seuranta, sensuuri ja vihjeiden antamisen korvaus jne. Se on pitkälista joka menisi läpi puolueille.
Onnea Lempi jatka....

Lempi

www.otakantaa.fi ja www.europa.eu sivuilla on mahdollisuus keskusteluun ja kansalaisaloitteisiin.

Avoimet keskustelut "Mitä toimenpiteitä tarvitaan elinikäisen oppimisen edistämiseksi Suomessa? Opetusministeriö" Päättyneet keskustelut Mitä mieltä olet puolue- ja vaalirahoituksen muutosehdotuksista? Oikeusministeriö ""Kansalaisuuslakia uudistetaan – ota kantaa muutosehdotuksiin! Sisäasiainministeriö"
"Tunnetko lapsen oikeuksien sopimuksen? Opetusministeriö" "Euroopan komissio käynnistää julkisen kuulemisen kansalaisaloitteesta, Kansalaisilla halu osallistua terveydenhuollon asioiden valmisteluun, Näkemystäsi kaivataan arjen tietoyhteiskunnan kehittämistyössä, Demokratiapäivää vietetään, Tilaisuus osallistua EU:n tietoyhteiskuntastrategian valmisteluun, Tulevaisuuden liikennepolitiikka pohdittavana EU:ssa, Kansalaisosallistujan työkalut -kisa alkanut, Julkishallinnon Open Office -paketti nyt eurooppalaisessa jakelussa, Europarlamenttivaalit 2009, Minkälaisen tietoyhteiskunta-Suomen sinä haluaisit? " www.otakantaa.fi

Lempi

"Otakantaa.fi valtionhallinnon sähköinen kansalaisfoorumi, jolla kansalaiset voivat kommentoida hallinnossa käynnistyviä tai käynnissä olevia hankkeita, lainsäädäntöuudistuksia tai muita hallinnon ajankohtaisten toimenpiteiden valmistelua. Otakantaa.fi:n päämääränä on saada hallinnon hanke- ja valmistelutyöhön kansalaisten näkemyksiä, asiantuntemusta ja mielipiteitä. Samalla halutaan lisätä kansalaisten ja hallinnon välistä vuorovaikutusta ja parantaa hankevalmistelun laatua." www.otakantaa.fi

Kaija Kuopila

Ota kantaa: Luetko mieluummin Aku Ankkaa vai Hesaria
Ota kantaa: Nautitko mieluummin vätyóllisyys korvausta
vi työttömyyskorvaausta
Ota kantaa haluatko kommentoida joutavia vai etkö halu
ota ota

Lempi

älyllistä keskustelua Uuden Suomen kommentoijilla Suomesta ja suomalalaisuudesta, kuten ihmisten hyvinvoinnin edistämisestä Suomessa ja kansainvälisesti? Mielenkiintoisia artikkeleita on mm. myös Suomen Kuvalehdessä 49/2009. Lisäksi esimerkiksi uusimmassa ulkopolitiikka lehdessä on mielenkiintoisia artikkeleita.

Internetin myötä mielestäni sananvapaus on Suomessa myös moniarvoisempaa kuin pelkkä Aku Ankka ja Hesari. Mielenkiintoista on, että iltapäivälehtiä luetaan Suomessa enemmän kuin Financial Timesia Euroopassa, ja kyseinen on esimerkiksi Euroopan luetuin talousalanlehti.

Kommentteja viestinnän analyysiin mm.

"Ylen lautakasaväitteistä pian ratkaisu"

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/78854-ylen-lautakasavaitteista-pian-ratk...

Usein ihmisten arvostelu kertoo enemmän ihmisestä itsestään... minun mielestäni rakentavat ehdotukset ovat mielekkäämpiä kuin ihmisten solvaaminen vuorotellen.

Suomessa ja kansainvälisesti tehdään paljon hyvää työtä.

Lempi

www.otakantaa.fi keskustelufoorumin lisäksi

"Otakantaa.fi valtionhallinnon sähköinen kansalaisfoorumi, jolla kansalaiset voivat kommentoida hallinnossa käynnistyviä tai käynnissä olevia hankkeita, lainsäädäntöuudistuksia tai muita hallinnon ajankohtaisten toimenpiteiden valmistelua. Otakantaa.fi:n päämääränä on saada hallinnon hanke- ja valmistelutyöhön kansalaisten näkemyksiä, asiantuntemusta ja mielipiteitä. Samalla halutaan lisätä kansalaisten ja hallinnon välistä vuorovaikutusta ja parantaa hankevalmistelun laatua."

mielenkiintoinen keskustelufoorumi on myös

"Tervetuloa keskustelemaan asevelvollisuudesta - Suomen puolutustuksen yhdestä peruskivestä. Tätä sivustoa ylläpitää puolustusministerin asettama asevelvollisuustyöryhmä. Meitä kiinnostaa erityisesti mielipiteesi ja perustelut asevelvollisuudesta ja sen merkityksestä Suomen puolustamiselle ja suomalaiselle yhteiskunnalle 2010-luvulla. Päivitämme kuukausittain sivustoa ja pyrimme samaan aikaan keskustelua aiheeseen liittyvistä asioista. Nykysukupolvelle turvallinen suomalainen yhteiskunta on itsestäänselvyys. Tuleeko aina olemaan näin? Onko velvollisuutenamme myös tulevaisuudessa puolustaa Suomea vai onko se oikeutemme? Kiitämme jo etukäteen aktiivisuudestasi ja mielipiteistäsi."

www.oikeusvaivelvollisuus.fi

Lempi

Miksi Suomea, suomalaisuutta ja suomalaisia ihmisiä sekä kulttuureja kehutaan niin harvoin viestintävälineissä Perustietoa Suomesta www.suomi.fi ja suomalaisista kunnista www.kaks.fi. Keskustelu mahdollisuus Suomesta ja suomalaisuudesta www.mitasuomion.fi.

...ja mielestäni suomalaiset ihmiset, kuten miehet ovat ihania, muutamina esimerkkeinä mm. rakastavia, vastuuntuntoisia, rehellisiä, huumorintajuisia, ystävällisiä, ahkeria, avuliaita, miehekkäitä, älykkäitä, sivistyneitä, komeita yms... olette ihania ihmisiä, kiitos.

Suomi on lisäksi ihana maa, jossa on paljon myönteisiä asioita kehitettävien asioiden lisäksi. Ihminen ihmisenä. Yhteiskunnat ja yhteiskunnissa olevat yhteiskunnat muodostuvat ihmisistä.

Minkälaisia suomalaisia arvoja on mielestänne rakennettu pitkään mm. ahkeralla työnteolla?

Ihan muutamana esimerkkinä, kuinka monessa maassa on mm. ilmainen koulutus kaikille ihmisille, eli mahdollisuus opiskella ja harjoittaa valitsemaansa ammattia, on terveydenhoitoa, hienoa moniarvoista kulttuuria www.kulttuurinet.fi yms.

Lempi

Verkkoasiointi viranomaisten kanssa samalle sivulle
www.uusisuomi.fi/raha/78469-verkkoasiointi-viranomaisten-kanssa-samalle-...

Yle ja Uusi Suomi yhteistyöhön: ”Kääntyy uusi lehti Suomessa”
www.uusisuomi.fi/kulttuuri/78186-yle-ja-uusi-suomi-yhteistyohon-%E2%80%9...

Selvä muutos suomalaisten suhtautumisessa Venäjään
www.uusisuomi.fi/kulttuuri/78186-yle-ja-uusi-suomi-yhteistyohon-%E2%80%9...

Koivusalon Täällä Pohjantähden alla pärjää omillaan
www.uusisuomi.fi/kotimaa/78854-ylen-lautakasavaitteista-pian-ratkaisu

Miestutkijalla teoria: ”Sofi on lobbauksen uhri”
www.uusisuomi.fi/kotimaa/77979-miestutkijalla-teoria-%E2%80%9Dsofi-on-lo...

Markku Huusko: Talvisota 1939 -1940
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/paatoimittajalta/talvisota-1939-1940

Lempi

mielestäni naisten hyvinvointia ei voi edistää mitätöimällä miesten hyvinvointia ja miehisyyttä. Ihan kuten miesten hyvinvointia ei voida edistää mitätöimällä naisten hyvinvointia ja naisellisuutta. Kuten naisten hyvinvointi vahvistaa naisten, miesten ja lasten hyvinvointia, mielestäni miesten hyvinvointi vahvistaa miesten hyvinvoinnin lisäksi myös naisten ja lasten hyvinvointia.

Miten mielestänne kaikkien ihmisten ml. miesten hyvinvointia voitaisiin edistää?

Miesten mielipiteet ja osaaminen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi ovat oleellisia. Tasa-arvo keskustelussa useimmiten työryhmiin osallistuvat naiset. Miksi?

Mieltääkseni miehet mieltävät, mitkä asiat edistävät miesten hyvinvointia. Miesten mielipiteet ja ehdotukset ovat mielestäni oleellisia, eli on hienoa, että myös miehiä osallistetaan moniarvoiseen keskusteluun.

Minkälaiset asiat ovat miehille tärkeitä? miten miehet mieltävät, että tasa-arvoa voidaan vahvistaa? naisten asioiden lisäksi mielestäni on myös tärkeää keskustella miesten asioista, kuten ihan esimerkiksi nuorten miesten työttömyydestä. Miten palveluista, kuten esimerkiksi vanhemmuuden vahvistaminen voidaan tehdä sekä naisille, että miehille miekkäitä? Voisiko esimerkiksi isyysvapaiden lisäksi olla miehille neuvolaryhmiä?

Ehdotuksena voitaisiin YK järjestöjen www.un.org, kuten www.unifem.fi ja www.unicef.fi lisäksi Suomessa perustaa miesten järjestö unimen ja vahvistaa siten moniarvoista keskustelua. hmmm... onkohan kyseinen miesten mielestä mielekästä?

Lempi

Miesten ja naisten mielipiteitä ehdotukseen... naiset voisivat tehdä kansalaisvelvollisuutena muutaman kuukauden harjoittelujakson, jossa opeteltaisiin yhteiskunnan toimintojen osalta tärkeitä asioita ja vahvistettaisiin osaamista, kuten terveydenhoitoa ml. ensiaputaitoja, hyvinvointia ja mielenterveyttä, pelastustaitoja, sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ihmisten kanssa, vaate- ja ruokataitoja, lastenhoitotaitoja, vanhustenhoitotaitoja yms. vaihtoehtoja ihmisten osaamisen ja mielenkinnon mieltäen, asevelvollisuuden ollessa naisille vapaaehtoinen ja miehille siviilipalveluksen ollessa asevelvollisuuden vaihtoehtona. Mielipiteitä?

Kaija kuopila

Ota kantaa siihen miten tyhmät haluaa kouluttaa ja kyykyttää suomalaisa myös eläkkeellä. Ota kantaa, jos haluat eläkkeesi nimen vaikka monivähennyseläkkeeksi. Ota kantaa, jos lempi leikkii monikulttuurista. Ota kantaa, jos ole työelämässä.
Lempi on nöyrä sosialistisen Suomen sanojen helisyttäjä.

Lempi

opiskelijoille on paljon vaihtoehtoja mm. www.koulutusnetti.fi

Mielestäni myös eläkeläisiä on tärkeää osallistaa keskusteluun. Kyseinen on monikulttuurista.

Mielestäni työhyvinvointi on humaania ja yritysten, kuten kansantalouden näkökulmasta kannattavaa.

Miten työpaikat voitaisiin säilyttää ja organisaatioilla olisi resursseja työllistää? miten ennaltaehkäistään syrjäytymista? miten taloutta voidaan elvyttää kannattavan työnteon avulla sekä Suomessa, että kansainvälisesti? mielestäni hyvä kansallinen ja kulttuurinen identiteetti vahvistaa myönteistä suhtautumista suomalaisiin ja kansainvälisiin mahdollisuuksiin.

Mitä rakentavia ehdotuksia olet tehnyt ja miksi suhtaudut negatiivisesti myönteisyyteen?

Vieras

6 miljardia valtiovelkaa ja lisää tulossa..

Ei mitään, kyllähän meillä on varaa maksaa! Jokainen suomessa syntyvä lapsi on syntymähetkellään velkaa kymmenen tuhatta euroa ulkomaille. Että sillä lailla.

Mutta tärkeintä että turvapaikkashoppailijat saavat kunnolla rahaa! Voisivat muuten vaikka jättää tulematta!