Eduskunnan uutena oikeusasiamiehenä ensi vuoden alussa aloittava Petri Jääskeläinen arvostelee kovin sanoin Suomen vankilaoloja, kertoo Yle Uutiset. Jääskeläinen pitää niin sanottuja paljusellejä "kansainvälisenä häpeätahrana".
Suomen vankiloissa on liki 400 vessatonta selliä, joissa vangit tekevät tarpeensa ämpäriin. Tällaisia paljusellejä on Kuopiossa, Mikkelissä, Konnunsuolla, Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Jääskeläinen pitää paljusellejä ihmisoikeusloukkauksena.
- Paljusellejä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimenkin kannanotoissa pidetty nöyryyttävinä. Erityisen paheksuttavina pidetään sellejä, joissa asuu useita vankeja. Niissä joutuu tekemään tarpeensa toisen vangin läsnä ollessa, Jääskeläinen sanoo Yle Uutisille.
Henkilöt:

Kommentit
Vaimoni 99 vuotias isoäiti
Vaimoni 99 vuotias isoäiti asuu Suomessa, suomalaisessa vanhainkodissa, jossa asukkaat tekevät tarpeensa ämpäriin, koska huoneissa ei ole vessoja (ämpärille on kyllä teline jossa on istuinosa, ettei tarvi ämpärin reunalla tasapainoilla). On se hyvä, että tässä maassa ollaan edes rikollisten hyvinvoinnista huolissaan.
Vankilajohto epäpätevää?
Aivan pikkurahalla saa mökkikaupasta muovisen kannellisen sisäastialla varustetun sisäpöntön ja rautakaupasta saa hajusieppoa.
Jos tekee väärin, kuuluu saada rangaistus
ja putkaan/selliin ei pidä haluta
vessattomat vankisellit
"Erityisen paheksuttavina pidetään sellejä, joissa asuu useita vankeja."
Erityisen paheksuttavina pidetään tuomareita jotka tuomitsevat syyttömiä näihin nöyryytyksiin.
Mutta jos vanki istuukin syystä niin mitäs pikku paheksunnasta, kyllä se suoli ämpäriinkin tyhjenee eikä se ketään vahingoita.
Armoa ei Siperiaan!
Jos matkailija haluaa paremmantasoista majoitusta, siitä on maksettava lisää. Samaa pitänee soveltaa vankeihin, vanki saa maksaa enemmän, mitä enemmän vankilahotellissa on tähtiä.
Yhteiskunnalle tulisi halvimmaksi ostaa vankilapalvelut Siperiasta, siellä on kokemusta vankeinhoidosta paljon.
Samoilla linjoilla!
Ehdotin itsekin oikeusministerille tässä taannoin, että Suomen vankeinhoidon voisi kilpailuttamisen jälkeen ulkoistaa. Mielestäni tämä olisi parempi ratkaisu, kuin Tuija Braxin ehdottama rangaistusten huomattava lieventäminen lisätilan saamiseksi vankiloihin.
Uskon itsekin Venäjän pärjäävän hyvin tarjouskilpailussa -puhumattakaan heidän korkeasta alan tietotaidostaan. Samalla tulisi palautettua vankilatuomion rangaistuksenomaisuus. Nyt sutkit tekevät syysrikoksia päästäkseen hotellitasoiseen täyshoitoon talven ajaksi.
Järkyttävää!
Ajatella, jos tänne tulisi esim. Turkkilaisia, Afghanistanilaisia, Irakilaisia, Amerikkalaisia, Tunisialaisia, Armenialaisia, Romanialaisia, Italialaisia tai ketä tahansa muita sivistysvaltioiden edustajia katsomaan, miten äärimmäisen nöyryyttävät olot meillä on vankiloissa, kun ei ole onnistuttu edes järjestämään jatkuvien budjettileikkausten ja päättömien lakiuudistusten riivaamassa vankeinhoitolaitoksessa yksityisiä vesivessoja murhamiehille ja muille vankilan asukkaille!
Onneksi vankiloissa ei tosin tarvitse kenenkään pitkiä aikoja viettää, siitä pitää oikeuslaitos huolen. Vankila on vain pikapyrähdys, jonka jälkeen siellä vieraileva herrasväki pääsee takaisin tekemään tarpeensa kaduille ja puistoihin.
Viihtyvyydestä
Taustalle voitaisiin laittaa muzakkia soimaan, jotta vangit viihtyisivät paremmin pyttyselleissä.
Kun aikoinan kävin intin, niin ainakin siihen aikaan vessassa oli kahdeksan pyttyä rivissä seinän vierellä ja edessä oli kolme metriä pitkä kusiränni. Niissä tiloissa kaikki yhdessä tarpeensa tekivät eikä tullut mieleen muuta vaatia. Armeijan kävijät ovat sentään pääosin porukkaa, joka ei ole mennyt sinne rangaistavaksi.
Eikö epäinhimillisiin selleihin voisi sijoittaa niitä vankeja, jotka ovat joutuneet sinne epäinhimillisistä rikoksista?
"Eikö epäinhimillisiin
"Eikö epäinhimillisiin selleihin voisi sijoittaa niitä vankeja, jotka ovat joutuneet sinne epäinhimillisistä rikoksista?"
Mikäli toimisimme näin, olisiko järjestelmä yhtään parempi kuin ne selleissä mätänevät rikolliset?
No höh
Minä kun aikoinaan kävin sivarin, oli siellä vain riuku. Pakkasta oli kesälläkin yli kaksikymmentä astetta ja pitsoissa liian vähän juustoa. Kyllä vankeja täytyy heittää ensimmäisellä kivellä.
Ohi maalin!
Jos pyrit tavoittelemaan jonkinlaista sarkasmia, niin se ei osunut kohdalleen, koska kuvaelmani intin buduaarista oli todellinen, mutta sinun riukusi kuvitteellinen. Siis jos pieleen menneen sarkasmisi sanoma on, että vankeja EI pidä heittää ensimmäisellä kivellä, niin ketä sitten? Varusmiehiä vai?
No vankeja tietysti
Tai turvapaikanhakijoita. Ehkä myös muslimeita. Köyhät ja työttömät ovat myös mainio maalitaulu. Ja punaviherpiipertäjät.
Suonet anteeksi että pyrin tavoittelemaan jonkinlaista sarkasmia.
Koska muuten tuo "aikoinaan" olikaan, jolloin kävit intissä? Muistelenpa itsekin kuinka kansakoulua käydessäni vessat olivat alapuolella arvostelun. Onneksi omien lapsieni kouluolot ovat tältä osin olleet kunnossa.
Kommentti
Arvostan korkeatasoista keskustelua, mutta tässä ei aivan ole sellaiseen ylletty. Tuosta vankiloiden vessatilanteesta voi tietysti sanoa sen verran, että voisihan ne vessat rakentaakin, kunhan rahoitus hoituu. Rahat voisi ottaa vaikkapa säätämällä maahanmuuttajien kohtelun esimerkiksi Saksan tasolle. Eiköhän sillä muutama pytty syntyisi ja toisi töitäkin, jos pyrittäisiin käyttämään kotimaista työvoimaa.
Sellaista asiaa olen tässä pohtinut, että mistähän mahtaa johtua meidän oikeusviranomaistemme myönteisyys rikollisuuteen? Se on jossain määrin omituinen ilmiö, kun heidän tehtävänsä olisi katsoa yhteiskuntaa kokonaisuutena. Apulaisoikeusasiamies ? esitti tässä jokin aika sitten huolensa siitä, että vangeilla ei joka paikassa ole ympärivuorokautista terveydenhoitopäivystystä. Suomessa on satojatuhansia kansalaisia, jotka eivät ole rikollisia tai ainakaan tuomionsaaneita, joilla tällaista mahdollisuutta ei ole. Siitä herra apulaisoikeus-jne kuitenkaan ei ole huolissaan. Mutta, ehkä tämä on sitä JanneGPirisen oikeudenmukaisuutta.
Keskustelun taso ei varmaan kommentistani parantunut, mutta kun on se"sanomisen vapaus" : )
Hyvä kun muistit
Mamut unohdinkin tuosta ensimmäiseksi kivitettävien luettelosta. Kyllä köyhien kannattaa olla katkeria toisille köyhille.
Mainitsemasi satojentuhansien kansalaisten tapaus ei ole sitä JanneGPirisen oikeudenmukaisuutta.
Vihjailuja, mutta ei faktaa
Epäselväksi jäi mikä on JanneGPirisen oikeudenmukaisuutta ?
Leirintää
Samanlaista ihmisoikeussortoa ovat nämä leirintäalueiden mökit, joissa ei ole vessaa eikä suihkua. Käypä Jääskeläinen vaikka Helsingin Rastilan leirintäalueella, siellä on vielä monta mökkiä ilman vessaa ja suihkua, edes vesihanaa ei löydy!
Aivan sama.
On edes ämpäri.
"Kansainvälinen häpeätahra". Ei kiinnosta mitä mieltä joku jeesustelija jossain YK:ssa tai vastaavassa pelle-organisaatiossa on.
WC:istä maksettava korvauksia
pisuaarien johdosta kaikille miehille, jotka joutuvat pisuaarien äärelle yhteispissalle, WC:n ylläpitäjän pitää maksaa 25 € (puolet isosta hädästä) korvaus.
Uotille taas voitto
Kari Uotille taas voitto, sillä hänhän on toiminut asiamiehenä paljuselliasiassa. Mahtaa olla hienoa ensin kellistää KKO ja nyt saada EOA puolelleen.
Petri Jääskeläinen on kansallinen häpeätahra
Sellainen kokkare sen sellipaljun kyljessä.
En ymmärrä ongelmaa.
Eivätkö vangit olekaan läheisiä kuten perinteisesti kuvataan? Sillä tavoin, että elimet ja aukot ovat tuttuja?
Hyi, hyi
Eiköhän pahin häpeätahra kuitenkin ole minareettittomuus pääkaupungissamme.
Väldigt skönt..
Det är väldigt skönt att vi inte längre har nån värnplikt eller inte har om några månader. jag orkade inte med toaletterna.
Göran
Myös muualla vessattomia huoneita
Ihan vain tiedoksi, että Suomessa on "vanhainkoteja" eikun palvelutaloja, joissa ei kaikissa huoneissa ole vessaa.
Silloin on mentävä, jos pääsee, yleiseen (vankilassa ei liene mahdollista) ja jos et pääse sitten vaan vaippohin.
Tuo ei liene mikään ongelma eikä aiheuta mitään vastalauseita missään? Miksi vain vangit (lakisääteinen ulkoilu) on yhteiskunnan suojeluksessa?
Jääskeläinen harjoittelee
Kun Jääskeläinen on päässyt uutena (ensivuoden alusta) eduskunnan oikeusasiamieheksi hän vasta harjoittelee asioiden käsittelyä.Miehellä on oikea ote, hän aloittaa sieltä päästä jota hän ymmärtää ja jota tuleva virka tuo mukaan.
Uloste ,tuo aine jota eläimetkin lykkii,voisi tuottaa lämpöä jos saisi polttaa mutta EU kieltää koska se on jätettä.
Kunhan Jääskeläinen tutustuu paremmin vielä aiheeseen huomaa hän että on ihmisoikeuksien loukkaus sulkea pieniä ihmisiä lukittuihin karsinoihin.
Onnea vaan ja perunamaa ja paljon lannoitetta.
EI VC tä ! HETI TAULUTELKKARIT POREAMMEET
Olikohan Irina Krohn tärkeimpiä vouhakeita eduskunnassa, kun Vantaalle rakennettiin vankia. Arkkitehti kertoi minulle, että niin hienoja yksiöitä telkkareineen ei taviksilla ole mahdollisuus ostaa edes lapsilleen opiskelijaasunnoiksi. Ulkomaalaiset rikollisetkin vierailee niissä mielellän paikkauttamassa hampaansa ja kuntoilemassa hyvissä saleissa. Vankiloissa on erinomaiset kirjastot ja koulutusta.
Kerran tuttunio poikkesi Espanjaan. Humalassa törttöili hotellissa ja meni vahingossa naapurihuoneistoon jossa oli nuoria naisia, luuli naisten olevan omassa huoneessaan ja alkoi lähennellä heitä. Sitten YHTEISPUTKA kutsuikin 30 marokkolaisen kanssa kuukaudeksi. Vähentyisikö Suomen rikollisuus, jos vaikka itäísistä naapurimaista tulleet laitettaisi samaan putkaan ja vaikka etelästä tulleet rikolliset vierailemaan aina joukkoon ?
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeltatuomioita tukussa
Kannatan P. Jääskeläistä.
Ulkoministeriön sivuston linkistä aukeava tuomiolista on monta sivua pitkä.
- Langettavien tuomioiden määrässä Suomi on länsi-Euroopan ehdottomasti paras!
Kunhan autoveroa koskevat asiat ja valitukset tulevat käsittelyyn, peittoamme kevyesti kaikki banaanivaltiot, Venäjänkin.
- Toimittajamurhissa olemme jääneet ikävästi tilastojen häntäpäähän Venäjään verrattuna.
Lehdistötiedotteet, 3.11.2009
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kolme tuomiota Suomelle oikeudenkäynnin pituutta koskevissa asioissa
Tiedote 282/2009. 3.11.2009
_
http://formin.finland.fi/Public/Print.aspx?contentid=179698&nodeid=31355...
Missä ongelma?
Joku särmi tai lastulevykoppi nurkkaan, niin ei näy, jos on monta vankia samassa sellissä. Esim vaikka suihkuverho.
Tai sellainen ämpäri, joka näyttää normaali pytyltä, jos se ämpärin nykyinen malli ei miellytä.
Vai mikä tässä on se ongelma? Sekö, että ei saa katsella, kun vesi huuhtoo paskanpalaa eteenpäin. Lopulta sen siirtyessä eteenpäin näkymättömiin.
Tai miten olisi kuivakäymälät? Silloin ei tarvitsisi rakentaa vesijohtoja ja viemäreitä.
Vihreäthän niitä kuivakäymälöitä jo ehdottelivat joka kotiin, ettei vesi likaantuisi. Vankilathan voisivat olla edelläkävijöitä tässä.
Suomen vessattomat vankisellit ”kansainvälinen häpeätahra”
Asukkaalle ilmainen (vankila)yksiö ei ole kansallinen häpeä. Todellinen häpeä on se että meillä on asunnottomia, joille ei muka ole varaa järjestää kattoa päänpäälle. Hävetkää.
Todennäköisesti Vanhanen joutuu paljuselliin ennen vaaleja
Nuorisosäätiön vaalirahaselvitys valmistui
Torstai 5.11.2009 klo 16.26
Keskustalaisten vaalityötä useissa vaaleissa rahoittanut Nuorisosäätiö on jättänyt pyydetyn lisäselvityksensä Patentti- ja rekisterihallitukselle, mutta sen sisältöä ei vielä kerrota julkisuuteen.
PRH:n linjanjohtaja Olli Koikkalainen sanoi torstaina, että he aikovat julkistaa säätiöselvitykset sitten, kun asia on saatu käsiteltyä PRH:n sisällä. Tämä kestänee Koikkalaisen mukaan marraskuun loppuun.
Nuorisosäätiön lisäselvitys tuli PRH:lle tiistaina, ja toisen pyydetyn lisäselvityksen odotetaan tulevan Maaseudun Kukkasrahastolta perjantaina. Nuorisosäätiö ei julkista selvitystä myöskään omalta osaltaan, koska haluaa antaa PRH:lle työrauhan, asianajaja Oili Kela sanoi.
PRH pyysi säätiöitä selvittämään tarkemmin, miten ne ovat tukeneet vaalityötä. Pyyntöjen taustalla oli epäily siitä, ovatko säätiöt toimineet vastoin omia sääntöjään jakaessaan tukea poliittiseen toimintaan.
Aiemmissa Nuorisosäätiön ja Maaseudun Kukkasrahaston antamissa selvityksissä asiasta ei käynyt lainkaan ilmi, millaisilla summilla ja keiden ehdokkaiden vaalityötä oli tuettu. Nyt saatu selvitys on jo yksityiskohtaisempi, Koikkalainen kertoi.
_
www.iltalehti.fi/uutiset/2009110510550771_uu.shtml