Maskun Kalustetalo Oy:n omistaja Toivo Sukari vahvistaa Iltalehdessä, että kansanedustaja Marja Tiura (kok) huonekalujen ensimmäiseksi maksajaksi sovittiin nimenomaan Nova Group.
- Huonekalut oli tarkoitus laskuttaa Novan kautta, mutta myöhemmin asia jostain syystä muutettiin niin, että hän maksoikin ne suoraan meille, Sukari toteaa lehdessä, eikä halua kommentoida asiaan enempää.
Tiura kiisti eilen tiukasti, että hänen huonekalujaan olisi maksettu Nova Groupin kautta. Tiuran huonekalukaupat ovat yksi monista kansanedustajan ja Nova Groupin välisistä asioista, joista Helsingin rikospoliisi on ollut kiinnostunut.
Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo on pitänyt kiinni kannastaan, jonka mukaan Nova Groupin kautta maksettiin Tiuran huonekaluja.
Epäily laskutuksesta liittyy Tiuran rooliin Anna Tapion koulun hallituksessa, ei kansanedustajana.

Kommentit
Pojat maksaa potut pottuina
Kun poliitikot eivät pystyneet auttamaan Novaa eikä Maskua, pojat antavat samalla mitalla takaisin. Lisää on tulossa. Kovia poikia!
Kai Stubb on jo pistänyt
Kai Stubb on jo pistänyt talon komeeksi huonekaluilla ? Ministerin palkka on 9000 e/kk. Kansanedustajan palkkaa hän ei saa, koska häntä ei ole koskaan eduskuntaan valittukkaan.
Eduskunnalle lähetettävät sidonnaisuusilmoitukset paljastavat, että ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) omakotitalo on ilmeisen hulppea. Alkuvuodesta velattomaksi ilmoittautunut Stubb kertoo nyt Espooseen muutettuaan lainojensa summaksi 745 000 euroa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/65613-stubbilla-erittain-kallis-talo
Kysymys kuuluu...
...kuinka paljon maksettiin.
Sinänsä sama, onko Tiura maksanut yhdelle puliveivarille, vai toisen samanlaisen kautta sille yhdelle.
Korruptiota mitä korruptiota, Suomen maan tapaan.
Jatkokysymys......
..... milloin maksettiin?
Viimeviikolla kenties?
Kolme totuutta
Ainoa mikä vielä on epäselvää keneltä lahjus tuli.
Masa
Tiura saa siis tukea Sukarilta
Vastoin otsikon ovelaa muotoilua Sukari vahvistaa, että Tiuraa on laskutettu suoraan ja hän on itse maksanut laskunsa. Tämä on tämän uutisen oleellsisin sisältö. Kuka on joskus vihjannutkaan, että lasku pitäisi lähettää Novalle, sitä ei kerrota eikä sitä olisiko tuollainen ajatus tullut Novalta itsesltään kenties. Joka tapaukessa näin ei ole menetelty. On siis aivan mahdollista, jopa todennäköistä, että Nova on niin ajatellut, mutta Tiura on kieltäytytnyt.
Minä en hetkeäkään epäilisi...
edes Merisalon lausuntoja poliitikon sanaa vastaan.
Sukari kun vielä on lestadiolaisesta kodista (?), se tekee hänelle ainakin sen valehtelemisen synnin normaalia vaikeammaksi.
Positiivista kaikessa on se, että myös Sukari on muistanut "tapauksen". Siitä voisi päätellä, etteivät nämä "tapaukset" ole jokapäiväisiä.
Uskovaisille ohjeeksi: ei ole autuasta antaa....muutenkin valtion tuella eläville poliitikoille. Autuasta olisi antaa...esim. mulle!
Parempaa mainosta olisi jaella ylimääräisiä herkkukoreja eu:n ruokajonoissa kuin antaa almuja hyvinpukeutuville snobeille.
Hienoa kumminkin, että Sukari tuli Merisalon rinnalle "todistamaan". Minulla ainakin on entistä myönteisempi kuva tämän jälkeen molemmista, vaikka en tosin ostakaan Maskusta, Suomi-soffasta, enkä ole tainnut koskaan käydä Sukarinkaan liikkeissä. Mutta kumminkin, noin ikäänkuin periaatteessa voisin.