Sunnuntai 27.5.2012

Linnan juhlat 2009: Sairauskohtaus ja pyörtyminen

Luotu: 
6.12.2009 23:12
  • Kuva: Matti Matikainen / All Over Press Finland
    Pyörtynyttä kadettia viedään sivummalle sunnuntaina.

Itsenäisyyspäivää juhlittiin Presidentinlinnassa totutun lämpimin menoin. Hetkellisesti juhlissa oli jopa niin lämmintä, että yksi kadeteista pyörtyi kättelyn aikana. Valkoiseksi valahtanut mies kannettiin sivuun, vain miekka jäi lattialle.

Onneksi juhlissa oli myös nestehukan kestämisen asiantuntemusta. Ex-hiihtäjä, kansanedustaja Juha Mieto osasi heti kertoa, miten kadetin olisi pitänyt toimia.

–Täytyy sanoa jotta minäkin olen herkkä pyörtymään. Lääkäri on neuvonut, että pitää siirrellä painoa. Se saa veren kiertämään ja siirtää ajatuksen pois siitä pahasta, mikä on tapahtumassa.

Kansanedustaja Marko Asell joutui painija-aikoinaan kestämään hirvittävää janoa aina laihduttaessaan punnitukseen.

–En mä osaa muuta sanoa kuin että pitäisi juoda. Mutta ei boolia, Asell neuvoi.

Huolta aiheutti myös sairauskohtaus, jonka yksi vieraista sai tungoksessa.

Naisvieraiden joukossa sähkönsininen nousi suosituksi värivalinnaksi. Myös illan emäntä oli sonnustautunut siniseen pukuun, tosin hillitympään tummansiniseen.

Menneen vuoden tapahtumista muistuttivat Linnaan tuodut käsiendesinfiointipisteet. Juhlista jäi myös pois usea sinne kutsuttu. Sairastuneille oli taattu uusintakutsu ensi vuodeksi.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoi ennen juhlien alkua, että hänen ajatuksensa ovat jo siirtymässä maanantaina alkavaan Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.

–Haluan olla optimistinen, että kansainvälinen yhteisö huomaisi, ettei tämän parempaa tilaisuutta tule.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

jpcosta99

Tämän vuotinen linnanjuhlat olivat muutamien nimihenkilöiden show.

Naisten "epämääräinen haalean iltapukujen" ei hyvin päälleistuvien epäonni.

Mitä tehdä jotta saadaan parempi taso ja värejä reippaasti enemmän naistenvaatetukseen?

Aneeminen pukeutuminenverrattaessa mm. Ruotsin kuninkaan
kutuihin huomaamme tasoeron lähestulkoon kaikessa.

Miksi Suomessa ei uskalleta olla "in" ja antaa luovien stylistien leikata,fixata hiukset ja tehdä kampaus!

# Harmilliseksi kävi YLE1:n suoralähetys juhlista-ja Matti
Rönkä kuin Marjatta Havukainen epäonnistuivat selostuksessaan totaaliseti ja niinpä siinä 8.15 p.m.(20.15)
siirryin katsomaan YLE FST:n kanavaa jossa selostajat tiesivät tarkalleen jokaisen taustat ja kannaottoja rohkeasti..!

#Nyt nämä toimittjat jäivät muiden jyrättäviksi!

#YLE1:n toimittajat sekoilivat kättelyvuoroisten nimet,sanoivat vääriä henkilöitä--ja eipä ihme että mm.
Matti Rönkä oli pitkään hiljaa!

#Haloo Suomi-ja Suomen kaunottaret--pukuihin on panostettava aivan eritavalla,paremmin ja tyylikkäämmin.

Piispoista KP arkkipiispa Leolla oli hieno lisäväriä-oranssia oleva kunnian osoitus ja risti -se oli upea näky!

Ortodoksisen kirkon Espoon seurakunnan uusi kirkkoherra isä Petri Korhonen ja
hänen osallistuminen papin vaatteissa oli vaatimattomuudessaan hyvin istuva ja tämä nuori mies sai Turun II papin (matkapapin)ja nykyisen toimen Espoon kirkkoherrana lähinnä lyhyen kuvakulmasta otetun kuvan
eikä mm. hänen kättelynsä näkynyt lainkaan.

KP metropoliitta Pantheleimon,Oulusta on varmaotteinen.

Sittn ne julkkikset..oli mm. Riitta Pohjalaisen suunnittelema mustavalkoinen ja valkoiset helmet,Tanja Karpelan tyylikäs asu...Maria Sidin....jne !

Linnajuhlat olivat suomalaiset ja vertaistaan löytyy lähinnä Ruotsista,Tanskasta ja Norjasta.