Sunnuntai 27.5.2012

Paukkupakkanen iskee Suomeen: ”Raju muutos”

Luotu: 
9.12.2009 07:47
Päivitetty: 
9.12.2009 08:15
  • Kuva: EPA / All Over Press

Ensi viikonloppuna koko maa peittyy lumivaippaan, mikäli meteorologeihin on luottaminen. Kunnon pakkaskelit alkavat tosin vasta ensi viikolla.

Forecan päivystävä meteorologi Olga Kukkonen kertoo Iltalehdessä, että lumipeite tulee koko Suomeen viikonloppuna. Pohjois-Suomessa lunta voi tulla jopa useita senttejä.

Tiistaista eteenpäin iskee kunnon pakkanen.

- Iltapäivälämpötila on 15-20 astetta pakkasta koko maassa. Raju muutos, nyt tulee talvi, Kukkonen sanoo lehdelle.

Myös MTV3:n meteorologi Pekka Pouta ennustaa samansuuntaisesti.

- Jälkipuolella iskee pakkanen. Maanantaista alkaa kylmä kausi, jossa pakkasta on etelässäkin yli 10 astetta. Lisäksi viima on hyytävä, Pouta sanoo MTV3:lle.

Uuden Suomen sääpalvelu lupaa esimerkiksi Helsinkiin maanantaiksi lumisadetta ja tiistaiksi yli 10 astetta pakkasta. Katso kotipaikkasi sääennuste tästä!

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

LassiHippeläinen

Ilmaston lämpiäminen loppui. Siperian ikirouta ei enää sula, alppijäätiköt alkavat taas kasvaa, puhumattakaan merijäästä Pohjoisnavan ympärillä.

Myykää merenrantatontit kun vielä voitte. Kohta ne ovat kaukana kuivalla maalla, kun merenpinta kääntyy laskuun.

Tämä kaikki vain siksi, että joku varasti nipun sähköposteja, ja vielä julkaisi ne.

NotSoBraveNewWorld

Säämanipulaatio on sotateknologiaa. Siis salaista. Mutta siitä on todella paljon tietoa saatavilla. Otapa selvää.

Viimeksi kuvernööri Ventura teki aiheesta sangen pelottavan dokumentin.

Avainsanat: HAARP (nykyisin tosiasiassa sotateollisen kompleksin huippusalaista omaisuutta, alkoi "harmittomasti" Alaskan yliopiston nimissä) ja Chemtrail.

Vuodesta 2003 saakka Suomen ja Pohjois-Euroopan joulua varjostanut matalapaine on näillä teknologioilla helppo nakki. Ja tekee kummasti ihmisistä ilmastonmuutosuskovaisia - niin kuin on nähty. Nythän pitkä matalapaine nähtiin juuri tuossa Kööpenhaminan alla.

Juttuhan on ideatasolla kuin kohtaus Bond-elokuvasta ja islantilaisesta/korealaisesta timanttien välittäjästä aurinkopeileineen.

Mutta kannattaa huomata, että Bond-elokuvissa moni naurettavalta tuntuva asia on suoraan tosimaailmasta ja se on hyvin fiksu strategia se, eikä sattumalta niin. Silti mm. itse elokuvan tekijöiden ei tarvitse tietää mitään.

Samaan aikaan organisaatiot ovat hierarkkisia, pyramidin muotoisia ja seuraavat pitkässä juoksussa rahaa, kuin koira nakin palaa.

Näin paljastui asiantila olevan ilmastodataa tuottavassa ja tutkivassa tiedeyhteisössäkin. Ja hiekkalaatikolle ei ollut erimielisillä liiemmin asiaa.

Ja vaikka ilmasto oli aloittanut kylmenemisen, piti tämä ilmastotiedepyramidin huipulla oleva "mafia" yllä käsitystä ilmaston lämpenemisen jatkumisesta, koska kaikki muu olisi ollut heille "häpeällistä": ilmasto ei totellutkaan heidän julkistamaansa ennustetta.

Hierarkiassa alapuolella olevat vahvistivat heidän väärän datansa mieluummin kuin joutuivat ulkopuolelle ja epäsuosioon.

Tämän porukan lämpödataa keräävä ja analysoiva ohjelmisto oli täysin retuperällä ja silti he väittivät, että heidän toiset ohjelmistot pystyvät mallintamaan ilmastojärjestelmän 100 vuoden päähän.

Hah!

Vieras

syysmyrskyjä, hellekausia ym.
syysmyrskyistä tuli mieleen ne engelsmannit suomemme rannoilla; joko ovat saaneet niitä miinoja räjäytettyä?
syysmyrskyt kun oli niille yllätys.

otsikko oli taas uusiksen uusavuttomien nuorisotoimittajien aikaansaannoksia. myyviä otsikoita yritetään tehtailla...
olemattomalla yleisisvistyksellä.
uutisessa ei muuten ollut ilmatieteen laitosta mukana, vain nuo kaupalliset.
(foreca tarjoaa tammisaaren sääksi vuoroin suomusjärveä, ja kiikalan kenttää...)

salakankee

kun pakkanen rupeaa paukkumaan ns nurkissa (hirsirakennus), on pakkasta yleensä jo 20-30 astetta
Nykyisin MTV3:n viehkot uutisankkurit paukuttelevat pakkasia jo alle 10 asteen tuntumassa. Onko ihmisten luontokokemukset todella näin vähäisiä? Olemattomia.

semi

Että MTV3 ei elä hirsirakenuksissa, vaan ehdassa betoni talossa joissa seinät on tehty kipsilevystä ja unohdettu eristykset välistä. MTV3,sen kokemukset siis ovat sinänsä aitoja, lakeri kengät jalassa on jo paha painaa -2 joten kyllä tässä aito hätä on takana.

Holotna Pravda

"Ilmasto ja sää on kaksi eri asiaa."

Tämä ero tuntuu olevan kovin relativistinen: Jos sääilmiöllä voidaan todistella ilmastohysteerikkojen olevan oikeassa, sää ja ilmasto ovat yksi ja sama asia. Kun säätila ei tottelkaan ilmastohysteerikkojen sille kirjoittamaa käsikirjoitusta, ilmasto ja sää ovat kaksi eri asiaa.

space

Antakaa kaikki rahat ilmaston lämpenemis- uskonnolle! Siihen paras kannustin on semmonen reilu -20C, joka saa kukkaron nyörit älykkäillä ihmisillä heti löysiksi.

Vieras

Ja se ilmastonmuutos ei sitten tarkoita sitä, ettei näillä leveysasteilla sataisi talvella lunta ja olisi ajoittain varsin kylmääkin. Puhutaan globaalista ilmaston lämpenemisestä. Pitää muistaa että olemme lähes pohjoisnavalla.

Konstapeli

Liki Pohjoisnapaa ollaan! Mutta nuo ilmastonmuutosennustajat väittävätkin, että juuri näillä seuduilla ilmaston pitäisikin oikein rajusti lämmetä. Paljon enemmän kuin eteläisemmillä alueilla.

Nahkahiiri

Ilmaston lämpeneminen ei tarkoita sitä, että Suomessa lämpötila nousee 10-15 astetta ja kukat kukkii ympäri vuoden.

Jos maapallon keskilämpötila nousee asteen, niin se ei tarkoita, että Suomessa lämpötila nousee asteen. Voi käydä niin, että Suomessa kylmenee asteen. Ja vaikka Suomessa keskiarvo lämpötilat nousisikin asteen tai pari, niin ette te pysty sitä päivittäistä säätiedotuksista erottamaan.

Nauttikaa talvisista keleistä älkääkä kitiskö, prkl...

Vuodenajat on kuitenkin Suomessa yks asia minkä takia muutin takaisin ikuisesta kesästä. Toivotaan, ettei ne muutu yheks ja samaks ympärivuotiseks räntäsateeks.

Vieras

Miksi kirjoitetaan "vasta ensi viikolla". Aivan hyvin voisi sanoa "jo ensi viikolla". Yleensäkkin toimittajat lisäilevät aivan turhia sanoja juttuihinsa: jo, jopa, peräti, vasta jne.

Miksei voi vain kirjoittaa "ensi viikolla" tai "useita senttejä"?

Vieras

Totta kai nämä ennusteet pitää paikkansa. Eihän noita nyt tule mieleenkään epäillä. Nythän osataan ennustaa jo ilmaston muutokset sadan vuoden päähän. Sen kun syötät tietokoneelle parametrit, sieltä kone suoltaa uuden parametrien mukaisen ennusteen. Jos ennuste ei tyydytä, muutetaan parametreja.

45t6y

tavalliset joulukuun kelit 10 - 20 astetta pakkasta

ei tuossa mitään "rajua" ole

sitä vaan ihmettelen että mihin suomen ilmatieteen laitosta tarvitaan kun nämä pariviikkoiset ennusteet tekee isot jenkkifirmat suomenkin osalta ilmaiseksi

sieltä se pekkapoutanenkin niitä kattelee ja lausuu

MerjaH

Kemissäkin nimittäin sataa nytkin puhdasta vettä, ainakin satoi tunti sitten kurkistaessani ovenraosta pimeyteen: kuului lorina.

niin että tervetuloa vain lumi ja pakkanen. 10-astetta olisi sopiva talvikeli, silloin on tosin matalapaine, ja sataa lunta. 15-20 astetta on hyvä talvikeli. Säästyy lumitöiltä, vaikka tietystikin NYT olisi hyvä jos tulisi lumisade.

Yhtenä talvena täällä oli jotain 45, tai ainakin päälle 40. Se veti jo totiseksi. Ajattelin, että miten nyt voi laittaa lapsetkaan kouluun, ja lähteekö auto käyntiin, mitä pitää pukea jne. SE pisti totiseksi, mutta mentiin me ulos, eikä se pakkanen silloinkaan ollut kumminkaan niin valtava: silloin ei tuullut, oli vain sellainen jymähdyttävä pakkanen.

Pakkasessa ei ole muuta ikävää kuin että jos on jotain 25 astetta ja ylöspäin, on ilma raakaa hengittää.

Vieras

Eikö kaikille ole selvää että ilmasto on lämpenemässä. Tällaiset uutiset eivät palvele Kööpenhaminan kokouksen lopputulosta. Loppu tällaiselle kansan kiihottamiselle ja väärälle uutisoinnille. Ilmasto lämpenee ja pakkasia ei virallisesti ole enää olemassa!

Vieras

Jos katsoo hiilijalanjäljen suuruutta ja vertaa sitä yhteiskuntien vapauksien määrään ja kaikenpuoliseen kehitys- ja sivistystasoon huomaa että mitä suurempi jälki sitä vapaampi ja menestyneempi yhteiskunta.

Ilmaston lämpeneminen on kukkahattu-viher-propelli-neuvostoliiton ja tiedeyhteisön (jonka jäsenet teeskentelevät olevansa viisaampia kuin muut) tuella luomaa harhaa ja syyllistämistä. Tästä Ari Vatasellakin oli selkeät mielipiteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Vatanen#Ilmastonmuutoskohu

Ensiviikon paukkupakkasetkin sen todistavat niin että eiköhän jätetä asian arvioiminen asiantuntijoille, jookos?

Loki

Joo-o, ralliautoilijapoliitikkoonhan sitä kannattaa luottaa tämmöisessä asiassa, tietää taatusti enemmän ilmastosta kuin tiedemiehet ja tutkijat koskaan. Urpo.

semi

Mutta Neuvostoliitto ja vapaus yhdistettynä hiili jälkeen ei oikein toimi. Mutta hämmentävää kuitenkin että olet silti oikeilla jäljillä ja vieläpä ihan järkevästi.

aasintuntija

Olipa uutisissa nykyisin puheena ilmasto tai maahanmuuttajat, aina tuntuu sama rähinäporukka aktivoituvan.

Sää ja ilmasto ovat aika tavalla eri asioita. Ilmasto muuttuu jostakin syystä aina, mutta nyt on muutosta tullut yllättävän paljon viimeisen 20 vuoden aikana.

Olen lähes ikäni asunut samoilla seuduilla. 80-luvulla eivät yli 30 asteen pakkaset olleet harvinaisuuksia. Nyt en muista, olenko vuoden 2001 jälkeen kokenut yhtään niin kylmää päivää.

Vuonna 2004 jouluaattona otin oikein valokuvan läheisestä suurehkosta järvestä. Oli niin suuri ihmetyksen aihe, kun se ei vielä ollut jäässä. No eipä tuo järvi ole sen koommin jouluna jäässä ollut. Jospa nyt vaikka jäätyisi, jos pakkasia saadaan.

Nämä ilmastoänkyrät ovat kummallista porukkaa. Kuulemma ei kymmenen vuoden lämpenemisestä voi vetää johtopäätöksiä, että ilmasto lämpenee? Ehkä ei voikaan. Nyt tällä palstalla samat "älyköt" hihkuvat, että "josses, sieltä se ilmastonmuutos sitten tulee, pitäkää kiinni!" sillä perusteella, että parina päivänä olisi hieman pakkastakin.

Eli pari pakkaspäivää on selvä todiste siitä, ettei ilmastonmuutos ole fakta? Tieteellistä, tosi tieteellistä.

Todellinen Asiantuntija

Minäkin olen todellinen ilmastoasiantuntija ja seuraava tynkkynen. Valokuvaan joka päivä vesilätäkköä pesuhuoneen lattialla ja lisään siihen välillä suihkulla vettä jos se pienenee. Lätäkköön tarvitsee lisätä enemmän vettä jos lisään lattialämmityksen tehoa, olen valokuvannut tätä muutosta jo kahdeksan vuoden ajan neljä kertaa vuorokaudessa.

Vieras

70-luvulla pakkaset oli harvinaisia. Talvella 73 satoi vettä Etelä-Pohjanmaalla tammikuun puoliväliin saakka. Lunta tuli helmikuussa ja sitä koko talvena ei ollut 20 cm enempää. Muutkin 70-luvun alun talvet oli leutoja. Leudompia kuin nämä nykyiset. Kesät oli sateisia.
Siihen aikaan suurin ympäristönuhka oli "happosateet". "Asiantuntijat" televisiossa todistelivat että niiden aiheuttaja on Ruhr:n alueen teollisuus josta ne kaukokulkeutuu Suomeen ja juuri tässä kohdassa tipahtaa alas. Itäeuroopan ja Venäjän ruskohiilen poltolla sekä Virossa sen aikaisella palavan kiven poltolla ei kuitenkaan tähän asiaan ollut mitään yhteyttä. Siellähän se teollisuus oli täysin saasteetonta.
Kun lisäät omaan tarkastelujaksoosi 10 vuotta lisää niin kummasti nämä muutokset tasaantuvat. Ja jos katsotaan 30 luvun lämpötiloja ei nykyisissä ole mitään poikkeavaa.

Vieras

"Olen lähes ikäni asunut samoilla seuduilla. 80-luvulla eivät yli 30 asteen pakkaset olleet harvinaisuuksia. Nyt en muista, olenko vuoden 2001 jälkeen kokenut yhtään niin kylmää päivää."

2002-2003 oli edellisen kerran kova pakkastalvi, lähes 30 astetta pakkasta yhtäsoittoa kuusi viikkoa. vesiputketkin jäätyi monessa taloudessa.

Tänä keväänä piti lämpöjä pitää talossa vielä toukokuussakin (aikaisempina vuosina jo maaliskuun puolivälissä lämmöt pois päältä ainakin päivisin) ja tänä syksynä syyskuussa lämmöt päälle, kun aikaisempina vuosina on päräytetty lämmöt lokakuussa.

Tämän talven veikkaisin olevan kovan pakkastalven, sellaiset ennusmerkit on ilmassa.

semi

Mutta haluaako sitä kukaan, mitä on salattu ja väärin painotettu ja varsinkin tämä väärin painottaminen voi johtaa aika toisenlaiseen lopputulokseen kuin toinen painotettu joka voi olla väärä tai oikea.

Aku

Ymmästäkää nyt hyvät ihmiset ettei tämä uutinen kerro mitään ilmastosta, sen enempää USAn talvimyrskytkään.
Ilmaston ja sään ero on se että kun lämpenee, on kyse ilmastosta ja nimenomaan ilmastonmuutoksesta! Sen sijaan jos kylmenee on kyse paikallisesta sääilmiöstä. Kai tämä ero nyt tuli selväksi???

ps. myös erityinen kylmyys voi olla ilmastoa, nimittäin jos kyse on ääri-ilmiöstä, jotka yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä.

Aina vaihteluja telluksellamme ollut ..

- löytyy tämän artikkelinen makana!
Hyvin menee läpi ilman selityksiä . Kesäksi voivat kv. ilmastonpovaajat tulla tänne -&- ja paikalla päätelköön miltä Pohjolassa tuntuisi ( .. käyrin , tai ilman niitä .. ).
Eiköhän muutoin ole muutokset ilmastossa ole olleet jo vuosisatoja telluksellamme vaikuttamassa , esim. siihen kuinka kansat ovat vaeltaneet , ymmärtäen leivän perässä elämisen . Vaan sitä me ehkees emme sitten ymmärrä ( .. t. emme itse huolisi muutosta ..,.. ).

Päreet paloivat tänään Bella Centerissä , delegaattien alkaen 'käydä kuumana'. Suomen valtuuskunta voi mainioisti palata ( kyllä YK huolehtii Resolution'in toimittamisesta ) . Näinpä siis esitänkin ,
että lehti toimittaisi Bella Centeriin artikkelissa olevan mitä loistavimman kuvan ilmastostamme !
Hyvä kuva puhuu puolestaan ( .. + toivottavasti viilentäisi myös Köpiksen kokouksen lämmennyttyä
ilmaa , ..- ts. ... = p ä r e i t ä ).