
Tähän kysymykseen pitkän linjan ay-vaikuttaja, Metalliteollisuuden lobbari Matti Putkonen heittää Uuden Suomen haastattelussa nimen, jota ei ole nähty varmasti yhdelläkään ehdokasspekulaatiolistalla.
- Silloin sen pitäisi olla [Timo] Soini, Putkonen pamauttaa.
Putkonen perustelee Perussuomalaisten puheenjohtajan sopivuutta demariehdokkaaksi sillä, että tämä on puhunut kaikista eduskuntapuolueiden puheenjohtajista näkyvimmin suomalaisten työntekijöiden ja teollisuuden puolesta, kun EU:n ilmastopolitiikka on iskenyt teollista tuotantoa vastaan.
Soini itse on todennut pitävänsä presidentinvaaleihin lähtemistä todennäköisenä. Lähtöoletuksena tietysti on, että hän olisi Perussuomalaisten ehdokas.
Onko Soini siis ihanteellinen, mutta epärealistinen presidenttiehdokas SDP:lle?
- Joo. Ainakaan ei näillä näkymin realistinen, mutta maailmahan voi monta kertaa muuttua. Elämä on yllätyksiä täynnä, Putkonen heittää.
Kaikkein potentiaalisimpana SDP:n presidenttiehdokkaana Putkonen näkee europarlamentista eläkkeelle jääneen Lasse Lehtisen.
- Hänellähän on niin laaja kansainvälinen verkosto korkeallakin tasolla. Toisekseen hän on persoonana sellainen, josta kansa tykkää, Putkonen perustelee.
Lehtisen nimi ei ole toistaiseksi ollut spekulaatioiden kärjessä, joten hän ei ole ehdokkuutta ehtinyt vielä kommentoimaankaan.
Lehtisen jälkeen Putkosen listalla ovat Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sekä SDP:n ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoma.
Heistä Liikanen on jo ilmoittanut jatkavansa mielellään Suomen Pankissa, mikäli saa. Heinäluoma kommentoi tänään Ilta-Sanomissa, ettei kysymys presidenttiehdokkuudesta ole nyt ajankohtainen.
Heinäluoma on puolustanut voimakkaasti presidentti Tarja Halosta ja presidentin valtaa lautaskiistassa. Putkonen ei usko, että Heinäluomalla on asian suhteen omaa lehmää ojassa.
Heinäluoma itse väläytti keväällä, että Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja, Lääketeollisuuden toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes, olisi hyvä demariehdokas presidentinvaaleihin. Putkonen ei lämpene Siimekselle.
- En näe tänä päivänä hänen arvomaailmansa samanlaiseksi niin että hän pystyisi tässä olemaan.
Putkosen listan loppupäässä ovat ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja ja ex-pääministeri Paavo Lipponen. Heistä kumpikin on kieltäytynyt julkisuudessa ehdokkuudesta.
Kuka olisi paras presidenttiehdokas SDP:lle? Ota kantaa US-kyselyssä.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Poikkeuslaki
Mielestäni pitäisi laatia poikkeuslaki, että Soini voisi olla presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri samaan aikaan.
Samalla ratkeisi lautas ongelmatkin.
henkilöpalvonta onkin loistava ratkaisu ongelmiin
Putkonen: "... että tämä on puhunut kaikista eduskuntapuolueiden puheenjohtajista näkyvimmin suomalaisten työntekijöiden ja teollisuuden puolesta, kun EU:n ilmastopolitiikka on iskenyt teollista tuotantoa vastaan."
Ilmastopolitiikka tuhoaa työllisyyden sadoin uusin veroin ja uuden virtuaalisen johdannaisen (derivative) hiilikreditin (carbon credit) myötä, joka ajaa valtiot, kunnat, yritykset, perheet ja kansalaiset yhä syvemmälle velkasuohon.
Demaritko sitten olisivat veroineen joku ratkaisu työllisyyteen? Ei todellakaan! Verotus on se, joka tämän maan on johtanut tilanteeseen, jossa mitään ei enää kannata kenenkään yrittää - ellei ole valtion palveluksessa ja siellä ei tarvitse yrittää mitään. varattomaksi verotetut ovat myöskin automaattisesti pankkiriippuvaisia.
Verot tosiasiassa tyrehdyttävät tuotannon ja työllisyyden ja ulkomailta korolla lainattu vaihdonväline vuotaa taloudesta (kansakunnan työpanoksesta) leijonanosan (tosiasiallisesti toisen puolikkaan) ulkomaille.
Verot ovat huikeat juuri ulkomailta lainattavan vaihdonvälineen vuoksi. Oma, valtiolle koroton vaihdonväline ratkaisisi asian.
Valtiosta löytyvät luonnonvarat tulisivat olla kansallisia aivan kuten myös vaihdonväline.
Kun työn verottaminen lopetettaisiin, työttömyys häviäisi.
Tämä taas edellyttäisi itsenäisyyden palauttamista ja hieman viisaampia johtajia kuin Heinäluoma tai Soini, tai kukaan nykyisistä
Hienosti kirjoitettu
Vaikka siinä ei mitään järkeä tai todellisuuspohjaa ollutkaan!
Jos verot tyrehdyttävät tuotannonja työllisyyden, miten olemme voineet ylipäätään selvitä tähän asti?
Vai eikö edellisinä vuosikymmeninä sitten verotettu lainkaan. Kyllä minun pussillani ainakin verottaja kävi kohtuu ahkerasti.
Muita väitteitäsi en edes viitsi alkaa kommentoimaan. Ehkä tämä yksikin osoittaa ajatustesi fantasiapohjan.
Hah!
Sinä puhut edellisistä vuosikymmenistä.. ja plä plää plää
Minä puhun futuurissa.
Veroja on maksettu, kyllä, eikä se kaksista ole ollut, jos vertaat vaikkapa Amerikan menneisyyteen. Siihen, jossa työstä ei maksettu veroja lainkaan, silloin, kun koko uusi manner rakennettiin... viitsisikö kaltaiseesti saivartelijaan aikaansa enempää tuhlata.
Ei.
Sanon kuitenkin sen, että verot tulevat jatkossa lisääntymään rajusti - satoja uusia ilmastonpelastamisveroja - ja se todellakin tulee lopulta katkaisemaan kamelin jo nyt äärimmilleen kuormitetun selän ja tyrehdyttämään sen lopunkin työllisyyden, ja ne loputkin tuotantokoneet saa pakata laivarahtina Kiinaan, sieltä, missä niitä vielä on.
Ei kiitos
Jos vielä metalliliitto alkaa soinista ressaa tekeen, niin se on viimeinen virhe, muutenkin on siinä ja siinä että kehtaan rahaa niille syytää. Soini ei ole keksinyt yhtään mitään keinoa millä esim. suomentalous saataisiin nousuun. Ehdotti kyllä, että pitää keksiä jotain mitä aletaan viemään ulkomaille, no joo olipa tuore idea.
Haha
Demarien kansan aliarvioiminen se aina yllättää. Demarit tietää, että heillä ei ole ketään henkilöä jota kukaan tervejärkinen äänestäisi. Niinpä heitetään mahtava täky.
Jos Soini menisikin SDP:n listoille olisi se SDP:lle vain plussaa. Soini tosin menettäisi paljon äänestäjiä, mutta SDP saisi ne mitä jää. Näin SDP pelaisi yhden pahimmista vastustajistaan täysin ulos. SDP:lle tuo olisi pelkkä win-case. Kaikille muille pelkkä lose-case.
lobbari taasen vauhdissa
Eiköhän RKp ole kaiken takana. R-kieliset ajattelevat, että jos Soini lähtee demareiden listoilla, Soini ei ole enää vaarallinen RKPlle eikä sen ajamille asioille. Todella kieroa peliä.
On kyllä
Demareilla on salainen ase, Erkki Liikanen Suomen pankista, joka tulee "puskista" presidentiksi.
Eli mihin me tarvitaan
Eli mihin me tarvitaan enää SDP:tä, jos PS ajaa sen kadottamia arvoja paremmin.
Ylioppilas Maria
Ylioppilas Maria Guzenina-Richardson olisi minun valintani SDP:n pressa ehdokkaaksi.
Maria Guzenina-Richardson
Saattaisi joutua maailmalla sekoitetuksi jonkin itäeurooppalaisen maan (esim. Ukraina)presidentiksi, haittaisikohan Suomi-kuvaa?
Tymoshenko on vasta pääministeri
Tymoshenko ei ole vielä Halonen-, vaan Jäätteenmäki-vaihessa. Ukrainan presidentti kaadatutti hänen hallituksensa, kun Julija laittoi Ukrainan sotilastiedustelun tutkimaan presidentin lähipiirin korruptiota Unkarissa maakaasun välityskaupassa.
Tymoshenko on valmistautunut
Tymoshenko on valmistautunut vaalikampanjaan.
Lisääntynyt keskivartalolihavuus sekä paksuuntuneet reidet purevat ainakin Itä-Ukrainalaisten makuhermoon.
Mieluummin syöppö kuin juoppo tai naippo
Minusta Tymoshenkon arvostelu tuossa mielessä on aiheetonta. Hän on nyt vain Euroopan kovin naispoliitikko ja yksi Euroopan parhaista poliittisista puhujista.
Tymoshenko on nyt päässyt pahimmasta populismivaiheestaan pois ja pyrkii rakentamaan kansallista Ukrainaa: ottamaan hajurakoa Venäjään eritäytymättä Länsi-Euroopasta.
Energiaa Tymoshenkolle antaa tietenkin kosto ystävälleen Ukrainan presidentille hänen ensimmäisen hallituksensa kaatamisesta.
Suomalaiset naistoimittajat ja pullamössömiehet eivät tiedä, miten paljon energiaa politiikka vaatii Itä-Euroopassa, jossa vakautta eli poliittista pysähtyneisyyttä hallinnon työrauhan takaamiseksi ei tarjoa tupo.
Toinen suosikkini, josta en voi sanoa juuri mitään, koska en ole perehtynyt, on Liettuan presidentti neiti Grybauskaitė.
Minusta Yhdysvaltainkin kannattaisi ryhtyä tukemaan takaoven kautta vaikka korruptiomiljoonin Tymoshenkoa, jottei Janu voita vaaleja. Uskon kuitenkin, ettei edes Freedom House saa Hillary Clintonia heräämään, jonka olisi pitänyt ryhtyä sosiaalipoliitikoksi yrittämään toista kertaa sairausvakuutusta kaikille eikä yrittää esittää maailmanpolitiikan ulkoasiainministeriä. Clinton vain ei ole yhtä pätevä kuin Condoleezza Rice. Putinkin arvosti Condieta sen verran, että antoi sen koiransa nimeksi.
Onhan Maria hyvän
Onhan Maria hyvän näköinen, eli edistystä Haloseen nähden.
Virolainen presidentinvaali
Virossa presidentti on tuttu propagandaradio Free Europesta. MGR on puolestaan tuttu Music Televisionista.
Tulevaisuuden sosialidemokraattiset presidentit eivät ole STS:stä tai SAK:sta, vaan Music Televisionista kotoisin.
Hyvä ulkokuori ei ole tae,
oikeanlaisesta sisällyksestä.
Niin
Toivoen, että edellinen oli kovaa sarkasmia. Mutta jos ei ollut, niin ei ole mikään ihme, että maa on tässä jamassa, jos Guzeniinaakin joku oikeasti pressaksi ehdottaa.
Putkonen vedättää
HAHAHHAHHAH!
Toisaalta, eipähän Jutan ja Halosen jäljiltä SDP:ssä ole enää kuin tragikomiikkaa jäljellä...
Voehan Putkonen
johan vitsin murjaisit!
Demari
Minulle kelpaa soini, demareilla ei ole yhtään hyvää ehdokasta joka ei olisi juossut Bildenberg kokouksissa työläistä kyykyttämässä.
Lipposesta pressa ja
Heinäluomasta pääministeri, näin Eeron kyvyt
ovat, 100% käytössä politiikan puolella.
kukin kykyjensä mukaan
"Heinäluomasta pääministeri, näin Eeron kyvyt
ovat, 100% käytössä politiikan puolella."
Eiköhän ne kyvyt ole jo 110% käytössä kansanedustajan pallilla :)
Väitätkö ettei Heinäluoma ole "kyvykäs"?
"Eiköhän ne kyvyt ole jo 110% käytössä
kansanedustajan pallilla :)"
Nykyinen pääministeri on 500% mestari,
kaikkien julkisten sotkujensa kanssa.
Häneen verrattuna Heinis on pyhäkoulupoika :)
Kysyn vaan,
että kenen hallituskaudella ja toimesta, suomen
kansalaisten arviot, päättäjien toimista ja klikeistä
korruptioon, ovat pudottaneet maailmanlaajuisti,
suomen aseman rehellisenä valtiona, katuojan tasolle?.
'Eiköhän ne kyvyt ole jo 110% käytössä
kansanedustajan pallilla :)'
Tämän 'tason' aikaansaamiseksi Heinäluoman %:t on 0.
SDPS
Hynttyyt yhteen vaan ja nimeksi Suomen Demokraattiset Perussuomalaiset (SDPS). Sen sosiaali- voi skipata yli laidan. Tulisi ryhtiä tähän lautasilla pelailuun. Taxell joutaisi suurlähettilääksi vaikka Tasmaniaan.
Tasmania kuuluu Australiaan,
Tasmania kuuluu Australiaan, joten suurlähettilyys sinne ei ole mahdollista.
Oma ehdotukseni on Naurun tasavalta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nauru
Hyvä Putkis
Kun SDP:llä ei löydy sateentekijää, niin Timo Soinilla politiikkaa löytyy, ja jos herra suostuu, saa Suomi näköisensä Presidentin.
Jatkossa hynttyyt yhteen ja Soini SDP:n "tuuttoriksi", ja SDP:n keulakuvaksi, joku joka osaa tuoda julki tuuttorin ohjaaman aivoriihen ajatukset, ja pystyy julkisuudessa keskustelemaan niistä.
HÄTÄ EI LUE LAKIA!
Demareilla ja varmasti, myös muillakin puolueilla on kylmä rinki, sen yhden paikan ympärillä, kuka heistä lähtee presidentin vaaleissa häviämään persujen Soinille. Soini ei tarvitse demareita riipaksi, vaan puolue politiikkaan kyrpiintyneiden suomalaisten äänestäjien tuen. NÄIN SE UHKAA MENNÄ!.ps. Kohta kohistaan, että presidentin vaaleista tulossa farssi, Soinin kannatuksen nousun myötä!
Kuka maksaa?
Maksaako SAK Soinin vaalikulut?
Demareilla on perinteitä
Demareilla on perinteitä koulutuksen halveksumisessa ja poliittisen retoriikan suosimisessa. Muistamme Leena Luhtasen Suomen ensimmäisenä oikeusministerinä, jolla ei ollut loppututkintoa juridiikasta, ylioppilas Eero Heinäluoma ponkaisi puheenjohtajaksi ja ministeriksi, nyt olisi ylioppilas Maria Guzenina-Richardsonin vuoro päästä presidentiksi. Sen avulla kruunattaisiin demareiden 2000-luvun opiskelua ja ammattitaitoa halventava linja.
Vitsi vitsi
Loistavaa huulenheittoa.
Soini on aina parempi ehdokas kuin joku 70-lukulainen Marxin ritari.
Lauri "Lurjus" Ihalainen
Putkonen varoi sanomasta Halosen vaalirahoituksesta palkkioksi ministeriksi nimittämän Lauri Ihalaisen nimeä.
Taitaa vaan Lauri istua vankilassa vaalien aikaan ay-liikkeen jäsenrahojen kavaltamisesta SDP:lle.
Heinäluoma olisi järkevä presidentti
SDP:n kannattaa valita Heinäluoma ehdokkaakseen presidenttivaaleissa. Hänestä Suomi saisi harkitsevan ja rauhallisen valtiomiehen johtamaan kansakuntaan.
Matti Putkonen (sd) on sotasosialidemokraatti
Hän kannatti puheenjohtaja Erkki Vuorenmaan (sd) kanssa Suomen liittämistä hyökkäyssotaan YK:n jäsenvaltiota vastaan 9.12.2002 jälkeen. Irakin sodan olisi pitänyt työllistää mm. Halliburntonin urakoina 40 000 - 50 000 suomalaista.
Kiihottaminen Suomen liittämiseksi sotaan rikoslain mukaan rangaistavat 1 vuodella - 10 vuodella vankeutta.
Matti Putkosen ylipäällikköehdokkaisiin voitaneen suhtautua skeptisesti rauhan, sosialidemokratian ja hyvinvoinnin takaajina.
Putkonen on "Junttapurin maharadza"
Putkonen on tunnettu aseiden kalistelija tai ainakin heiluttelija.
Miten niin demareiden
Miten niin demareiden listalle?
Lai se lista olisi yhteinen, ns vaaliliittolista.
Ja eikai hän voi olla muulla kun PSn listoilla, virallisesti. Demarit sen kun neuvovat kansaa äänestämäöän persuja.
Soini presidentiksi
Soini presidentiksi, niin saataisiin kauniimpi.
Hainäluoma on aivan oiva ehdokas
Hänhän on omien sanojensa mukaan poikennut "vasinktonissakin" USA:n matkallaan.
Heinäluomako
Heinäluomako presidenttiainesta. Älkää nyt naurattako. Maailma on täynnä vitsejä. Tämä taitaa sijoittua siihen kärkipäähän.
Sönkötin sönk päällä Heinäluoma hävittäisi viimeisetkin harvat kansainväliset ystävämme, joita demarit eivät ole vielä onnistuneet karkottamaan.
Soini on oikeasti ainoa mahdollinen
Ihan aikuisten oikeasti kun ei edes Niinistöllä ole enään mahiksia, koska otti niin nuoren eukon. Ei se vaan iske emäntiin se juttu. Sitä ei vain sanota ääneen. En tiedä tiesikö Niinistö moista asiaa, tunteeko niin hyvin kaupunkilaispoikana suomalaisia. Työläis- ja talonpoikaispiireissä ei KUKAAN komekymppinen ole ottanut KOSKAAN niin vanhaa miestä. Sitä ei vain yksinkertaisesti ymmärretä, se vaikuttaa monista jopa p****rssiltä. Ehkä jossain kaupunkilaisporvarispiireissä on ajateltu toisin.
Demareilla ja Kepulla ei ole ketään mahdollista ehdokasta, tai ehkä Olli Rehn. Mutta hän ei ole kepulaisillekaan kumminkaan mieluinen, koska on niin EU:ta ja ex-liberaali.
Mitäs mie olen sanonu, Soini voi olla tuleva pressa. Ei kannata leikin vuoksi ehdokkaaksi alkaa: voi tulla nimittäin valituksi.
http://www.youtube.com/watch?v=4L3-T3fzAWs
Soini on ainakin isänmaallinen mies, ja köyhän asialla. Ihmisiä, luulen ma, ärsyttää jo kaikki Eu-mielisyys, pitäisi olla suomalaisten presidentti, eikä mikään "globaali"- lörönlörön pressa.Se on vastenmielistä, että pitää olla muille mieliksi, vaikka suomalainen kulttuuri on se kaikkein paras suomalaiselle. Sitäpaitsi ulkomaalaisetkin sitä arvostavat, eivät mitään matkimiskulttuuria, epäaitoa.
http://www.youtube.com/watch?v=oDviPPk9zWg
Jos Soini valitaan,
Jos Soini valitaan, palautetaanko markka ja erotaanko EU:sta?
Mikä on oma veikkauksesi?
Presidentin toimivaltaan eivät kuitenkaan tämmöiset asiat kuulu. Soini voi kuitenkin antaa pientä mopon suuntaviittaa Tony Halmeen nyrkin opastuksella.
Kenen sitten?
Eihän perustuslain vastainen toiminta ole kuulunut kenenkään toimivaltaan!
Veikkaukseni
Jos soini valittaisiin niin markkaa ei palautettaisi eikä EU:sta erottaisi. Hän ei aja todellista vaihtoehtopolitiikkaa
vaan on päättäjille vain turvallinen tapa kanavoida protestiääniä. Ei Real Taste vaan pikemminkin Jesuit order.
En usko, että Soinin aikana erotaan
NL:kin kesti kait 60 vuotta.
Kumminkin uskon, että suomalaisuus pysyisi paremmin pinnalla, jos Soini olisi presidentti.
Oli vähän julkeaa sanoa tuo
Rakkaus ei katso rajoja, mutta Suomi on patavanhoillinen maa, missä asiassa mielestäni on kumminkin enemmän hyvää kuin pahaa, siis siinä patavanhoillisuudessa. En usko, että Niinistöllä oikeasti on mahiksia, ja syy on raadollinen.
poliittinen farssi täydellinen
presidentiksi poliitikko joka ei ole saanut mitään aikaan
NYT JÄRKEÄ
Mitä sitä Soinista tekemään loikkaria ,parempi se olisi jos kaikki demarit yhtyisivät Soiniin.
Höh...aijaa..noh..
Ensi reaktio kyllä silmät levälleen "farout man", mutta sitten...perhana mikä veto olis. Ei silti etteikö Soini ihan kovaa kaliperia...no vielä nyt outo ajatus, vaikka johtaja kykyä, Lehtinen kyllä liian "nössö" ja Liikanen pysyköön pankissa. Tulee mielenkiintoista!
Ja "vaaralan jussin" eka kommentti omaa luokkaansa kuin myös "hyeenan" "Tymoshenko", heheh
Sauli Niinistö
Demarit siirtyneet sopivasti oikealle - Niinistöstä koko kansan pressa.
Ei Soini oile tyhmä
Tuskin Soini on niin tyhmä, että ryhtyy vallattomaksi presidentiksi. Kannatuksen nykyisellä kasvulla hän ennättää hyvinkin pääministeriksi.
Tehtävä sopii Soinille!
Nykyinen, riisuttu presidentin roolihan sopisi Soinille kuin nenä päähän.
Varsinainen valta on presidentiltä jo riisuttu ja vähien oikeuksien lisäleikkauksetkin jo ilmassa, joten presidentti voinee jatkossa toimia entistä vähemmän suoraan. Lähinnä vain ja ainoastaan ns. arvojohtajana. Siis nostaa puheissaan hyviä tai huonoja asioita vuorotellen päivänvaloon.
Tämä jos mikä on jo Soinilla verissä, taviksien ymmärtämää verbaliikkaa myöten. Lisäksi Soinin mutkaton asenne toisi toivottavasti tervettä vastapainoa omahyväisesti, äänestäjiltä saaman mandaattinsa unohtaneena peuhaaville, korruptoituneille sinipuna-, punamulta- ja porvarihallituksille.
Timossa on eniten pressa-ainesta!
Hän ei jumiutuisi ala-arvoisiin lautaskiistoihin eikä muutenkaan lasten hiekkalaatikkoriitatasolle tappelemaan leluista (lue: toisarvoisista poliittisista valtaoikeuksista) kuten eräät, vaan siinä on mies joka näkee metsän puilta!
Lisäksi hän ei häpeäisi uudenvuodenpuheessaan toivottaa Jumalan siunausta kansallemme peräti Vapahtajamme Yeshuan ylivertaisessa Nimessä ja pyytää suomalaisia rukoilemaan elävältä Jumalalta heille itselleen viisautta erota AJOISSA Ilmestyskirjan varoittamasta Petovaltioliitosta nimeltä EU, sillä myöhemmin se tulee olemaan paljon hankalampaa kuin nyt!
Äänestäkää kaikki hyvät ja muutkin ihmiset häntä niin huomaatte, mikä äänivyöry hänet yllättääkään! Hän sopertelee ihmeissään: Mistä näitä miljoonia ääniä satelee?
Jaksaa ajatella ensin ja vasta senjälkeen puhua asian ytimen!
Semmoista kaveria toivon pressaksi!
Ei kukaan
Eiköhän olisi syytä lopettaa presidentin tehtävä kokonaan, kun kerran EU:ssa ollaan, ja sopia, että EU:n kulloinenkin presidentti on samalla myös Suomen edustuksellinen presidentti.
Musta hevonen
Eiköhän Paavo Lipponen olisi kova veto, sanotaan mitä sanotaan. Siinä on mies joka ei kuvia kumartele.
Puoluekokouksessa toukokuussa
Allekirjoittanut lausui Perussuomalaisten puoluekokouksessa toukokuussa 2009 Seinäjoki salissa mm seuraavaa:
"Aluksi kiitän nyt myös julkisesti puoluejohtoa ja erityisesti Raimo Vistbackaa isänmaan puolesta tehdystä työstä.
Olen ollut tekemässä kahdesta miehestä presidenttiä, Keijo Korhosesta ja Timo Soinista , tuolla kentällä.
Koska äitini suvussa on paljon ns. "profeettoja", profeetallisesti nyt ilmoitankin, että jos, ja kun seuraavien presidentinvaalien toisella kierroksella
ovat mukana
Sauli Niinistö ja Timo Soini, on Suomen kansan valinta helppo;
Suomen suurimman työväenpuolueen puheenjohtaja Timo Soini!"
Mitäpä tuohon on tänään lisättävää, aika näyttää, ja Jumalan myllyt ovat jauhaneet jo kauan aikaa mainitsemaani suuntaan.
Vilja korjataan kun aika on kypsä ja sato valmistunut.
Niin se on aina ollut historian aikana.
Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää."
Demarit ovat pettäneet jo
Demarit ovat pettäneet jo lähes kaikki perinteiset kannattajansa ja osa on siirtynyt Perussuomalaisten äänestäjiksi. Tällä avunannolla siirtyy taas aimo annos lisää vanhoja demarikannattajia persuleiriin. Uudistuakseen demareiden täytyy ensin upota syvälle. Vanha sakka täytyy ravistella pois. Sakan mukana saisivat lähteä myös nykyiset kellokkaat Urpilainen ja Guzenina-Richardson.
Heinis/Urpis
Seuraavan pressan tulisi suomen kansan keskimääräisen älykkyysosamäärän takia olla punikkien Heinäluoma tai Urpilainen nuorten naisopiskelijoiden suosikkina. Suomalaisia ohjaa ääriliikkeet ja kansallisen pirstaloitumisen aiheuttama kauna ja vihamielisyys lähimmäisä kohtaan. Esimerkkinä sotaveteraanit, joita ei pidetty edes ihmisinä kuin vasta 80' alkaen. Mikä maa, mitkä arvot?
Miten nämä lauseet, käyvät
yksi yhteen, presidentinvaalien merkityksestä Soinille?.
- 'Se on kuitenkin Suomen arvokkain paikka,
ja jos politiikassa on tosissaan, pitää olla
valmis myös vastuuseen.'
- 'Soinin mielestä ikävintä liittovaltioideassa
on se, että EU:n yhteisen presidentin myötä
Suomen presidentti menettää valtaansa.'
Nuorikko
Vaikka nuorikko on edustava, äänestäjien enemmistö on vanhempaa naisihmistä, eivätkä hiljaisesti hyväksy isoisän ikäisen avioliittoa tyttärensä ikäisen kanssa!
Tästä tulemme siihen johtopäätökseen, että Soini voittaa, jos tahtoo, mutta tarvitsee myös demarien äänet!
Lasse Lehtinenkö
Lasse Lehtinen kutsui Timo Soinin puoluetta pölhöpuolueeksi,miten se sopii älykkään miehen maineelle.Siis kumpi on älykäs Timo vai Lasse.??
Taitaa Lasse olla kun ymmärsi keplotella eduskunnan asumispaikka rahojen kanssa.Siinä mies edusti itseään ja toisten rahoja.Voisi olla valtion varat vaarassa Lassen ollessa presidentti mutta sopisi kyllä tällähetkellä toisten rosvojen joukkoon.