Opetusministeriön oppilaitosten turvallisuutta pohtineet työryhmät esittävät monenlaisia parannusehdotuksia kouluturvallisuuteen. Tekstiviestijärjestelmä on jo testauksessa, ja testikoulussa se otetaan käyttöön jo ensi vuonna.
-Hätätilanteessa, kuten tulipalon tai koulu-uhkauksen sattuessa, järjestelmä noukkii koulun järjestelmästä oppilaiden yhteystiedot. Sen jälkeen pystymme lähettämään 600 tekstiviestiä minuutissa sekä oppilaille että henkilökunnalle, jossa esimerkiksi kielletään tulemasta sisään koulurakennukseen tai poistumaan sieltä, sanoo viestintäjohtaja Päivi Korhonen Laurea-korkeakoulusta, jossa järjestelmää testataan parhaillaan.
Jokelan ja Kauhajoen tapausten varalle kouluihin ehdotetaan myös ylimääräisiä poistumisteitä peräkkäin sijaitsevien luokkien välille.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Olisikohan RATKAISU
Olisikohan RATKAISU koulusurmiin sittenkin kunnollinen panostus toimiviin mielenterveyspalveluihin?
ei ratkaisu eikä edes apu.
ei ratkaisu eikä edes apu. mutta pitäähän ihmisten palkkansa eteen puuhastella ja keksiä jotain. ei sillä merkitystä onko se järkevää vai ei.
Suomihan vastaa
Tapahtumiin kuten USA, ennenkuin meillä alkoi tapahtua oli varaa neuvoa ja ohjailla miten pitäisi toimia. Sitten kun tapahtui alkoi sama laulu.
Liian hidasta
Mitä tekstiviestistä on apua kun luokkahuoneessa räiskitään?
Mielenterveystyön parantamisen ohella parhaat ratkaisut ovat metallinpaljastimet kouluihin sekä aseistautuneet opettajat/vartijat.
Lasten puhelimiin hätänumero.
Koulukiusaamistilanteiden varalta koulujen ja vanhempien pitäisi myös opettaa lapset soittamaan poliisille ja joakisen kännykässä pitäisi olla ppliisin hätänumero. Ainakin Helsinki ainakin jatkuvasti turvaton ja monta kertaa olen joutunut soittamaan poliisille. Järkyttävää oli koulutytön pahoinpitely Viikissä. Kaverit soiteltiin katsomaan kuin sirkusta, mutta poliisia ei hälyttänyt ennekuin äiti.
Tässä tulos
Kiellettin lasten kuritus,jos ovat tehneet väärin.
Tässä näkyy tulos.
Saako tunnilla olla puhelin
Saako tunnilla olla puhelin päällä? Miten tämä "ratkaisu" toimii keskusradiota paremmin?
Tulee tosiaan mieleen että on kyllä tuossakin ministeriössä ihan liikaa aikaa puuhastella, hyvänen aika sentään. Miten olisi YT-neuvottelut pikimmiten?
Kaikilla on sitten aivan
Kaikilla on sitten aivan varmasti oma kännykkä tai kännykkä mukana koulussa?
Ehkä myös luodinkestävät
Ehkä myös luodinkestävät liivit.
Kypärä
Ja sotilaskypärä kaikille päähän varmuuden vuoksi.
Kansan syvät rivit kysyvät
Että mitenkäs ihmeessä nämä hätätekstiviestit auttaisivat kun koululaiset eivät saa pitää kännykkäänsä päällä kouluaikana?
Kuka on päässyt taas myymään sutta ja sekundaa argumentilla "mutta ajatelkaa lapsiamme..."
Luotiliivit ja häiriköinti
Luotiliiveistä saattaa todellakin olla huomattavaa apua ampumisvälikohtauksissa. Samoin keveistä käsiaseista, joiden mukanapito onnistuu myös kouluympäristössä.
Sen sijaan kännyköiden käyttö pitäisi koulutiloissa kieltää. Pääsääntöisestihän kännyköiden käyttö on häiriökäyttäytymistä.
Toisaalta, voitaisiinhan lakisääteisesti sopia, että suomalaisissa kouluissa edellytetään vain suomalaisten kännyköiden häiriökäyttöä?
Ei ole pitkäkään aika, kun uutisoitiin sveitsiläisvieraiden ihmetys. He olivat tulleet katsomaan, miten suomalainen maailmanhuippu huippuperuskoulu oikein toimii, mutta saivat huomata, että suomalaislapsi on epäkunnioittava, opettajia haistatteleva häiriökäyttäytyjä. Ihmettelivät, miten moinen sallitaan. Asiaa on syytä ihmetellä laajemminkin.
Ratkaisu on yksinkertainen
Ihmeellistä säätämistä kaikkien tekstiviestihörhellysten kanssa. Ratkaisu on yksinkertainen, opettajilla ja henkilökunnalla aseet, niillä jotka ne haluavat, samaten oppilailla, jotka tarpeelliset kurssit ja taustaselvitykset ovat läpi käyneet. Turha jokellella jotain muuta, ei ole muuta ratkaisua. On yksi paikka, jossa kouluissa ei joukkomurhia ole tapahtunut. Utah. Otetaan oppia sieltä, missä asiat on tehty oikein, eikä sieltä, missä kaikki on menossa päin mäntyä.
Teksitiviestitekniikka ja sovellukset ovat hallinnassa
...mutta viranomaiset ovat pihalla niiden käyttämisestä. Teksitiviestitekniikka ( massaviestit ja muut hätäviestit ) kaikkine hienouksineen ovat olleet käytössä jo vuosia. Tuottajat ja viranomaiset eivät vaan kohtaa.
Tolkkua
Kyllä erilaisia sulku- ja evakuointisuunnitelmia ja jopa harjoituksia on vallan tolkullista tehdä. Niissä niin keskusradiot, kannettavat ämyrit kuin vaikkapa tekstiviestit ovat toinen toistaan täydentäviä ja tähdellisiä välineitä toiminnan johtamiseen. Ja etenkin erilaiset varapoistumistie- ym. rakenteelliset ratkaisut tärkeitä miettiä läpi ja soveltaa parhaan mukaan.
Tässä nyt on taas
Tässä nyt on taas tällänen todiste, miten normaali elämästä irtaantuneita päättäjiä suomessa on.
Perheiden pahoinvointi heijastuu lapsissa
Suomalaisilta perheiltä on varastettu aika turvalliseen lasten kanssa yhdessäoloon, se näkyy. Hyvinvointi on korvattu sosiaalibyrokraateilla ja mielenterveyshoitajilla, jotka turruttavat tunteet pillereillä. Käyttävätkö he itse paljon mieliaallääkkeitä ? Oliko kouluampujilla lääkitys päällä ? Onko mielialalääkitys Suomen suurin huumeongelma ? Tarkoittaako koulutus tasapäistämistä, jossa kaikki vedetään kölin ali vaikka lääkityksessä tilastonikkareita varten ? Olen törmännyt ihmetteleviin ulkomaalaisiin myös. Helsinki on turvaton, tappelun nujakoita on paljon, enkä liiku minnekään ilman poliisin hätänumeroa kännyssä.