Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

”Suomessa on vallalla nimby-asenne”

”Suomessa on vallalla nimby-asenne”
Julkaistu: 14.12.2009 9:04
Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) selittää suomalaisten nihkeää suhtautumista pakolaisiin sillä, että kansainvälisiä kontakteja on niin vähän. Thors kertoi mielipiteistään MTV3:n Huomenta Suomessa.

Thorsin mielestä Suomessa on vallalla "nimby-asenne", jossa ongelmia ei haluta omalle takapihalle (not in my backyard).

- Valitettavasti pakolainen ei saa olla keskustassa eikä kaupungin laitamilla, Thors sanoi.

Thors toivoo, että pakolaisten parissa työskentelevät kansalaisjärjestöt saisivat laajennettua kontaktia tavallisiin suomalaisiin.

MTV:n uutisten viime viikolla tekemän kyselyn mukaan vain 20 prosenttia suomalaisista haluaa, että heidän kotikuntansa ottaa vastaan pakolaisia.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Astrid Thors
 

Politiikka

 
 
 
 
 

On kontaktia paljonkin

Muutaman kerran on yritetty ryöstää/pahoinpidellä ja monasti olen saanut uhkailuja osakseni näiltä "kulttuurinrikastuttajilta" samoin monella tuttavallani.

Thorsin pitäisi liikkua tietyillä seuduilla tiettyyn kellon aikaan niin voisi itsekin kohdata tätä. Helppo se on jostain korkeiden muurien takaa hienostoalueella ottaa lisää pakolaisia Suomeen.

Maahanmuuttajia taloutta paikkaamaan?

On muutamia työpaikkoja, joissa järjestään käytetään maahanmuuttajia. Työvoima on halpaa, eivät tiedä pajon oikeuksistaan. Tätä harva päättäjä on rohjennut sanoa ;-)). Suomalaisetkin tarttis töitä!

Jos vaan...

Jos vaan suomalaiset tekis niitä töitä...
Mut ei kiinnosta.

demokratiaa!

jos vain 20 sadasta haluaa rkp:n kannattajan naapurikseen
niin eikö kansan tahtoa pitäisi kuunnella?
kehoitan jokaista "nukkuvien puolueen" äänestäjää seuraavissa vaaleissa nostamaan perseen penkistä ja vaivautumaan äänestys paikalle.
tämä kaikki muuttuu vain paljon pahemmaksi ja seuraukset kauheimmiksi jos alkanutta kehitystä ei saada pysäytettyä.
vihreät ja ruotsalaiset on saatava pois hallituksesta.

Mikä ihmeen ongelma?

Nimbyjä pitää ymmärtää, koska eihän kukaan halua ongelmia takapihalleen. Mutta nyt kyllä syyttävä sormi osoittaa väärää puuta.

Maahanmuuttajathan ovat rikkaus ja voimavara eivätkä suinkaan mikään ongelma. Niin että se on kyllä ihan eri porukka, joka niitä vastaanottokeskuksia vastustaa, ei nimbyt.

Entäs ahvenanmaalaiset?

Kenties ihan pikkuisen nimbyä porukkaa?

Se on kummallista, että ruotsinkielinen (autonominen) alue on jotenkin pikantti, kun se kieltäytyy suomenkielisistä vaikutteista ja suomenkielinen pieni maa on jotenkin rasistinen, kun se kieltäytyy muunkielisistä vaikutteista.

Otan heti pakolaisia vastaan samassa suhteessa väkilukuun kuin ahvenanmaalaiset. Heti. Nou probleemos.

Mutta siellähän pitää saada pikantisti harmaantua omien joukoissa, eikö?

:)

Jävlar vilken arrogans

Tuo akka on niin ylimielinen uskossaan, että sanat loppuu. Astrid on työnsä tehnyt, Astrid saa nyt mennä.

4,5 % vähemmistö opettaa 95% kansaa

Vain suomenruotsalainen RKP nainen voi olla noin typerä.
Muistakaa aina kysyä Karjalaisten siirtolaisten asuttamisesta, jos pääsette juttuetäisyydelle.
- Jos maahanmuuttajat vaivautuisivat opettelemaan suomenkielen ja osoittasivat haluaan elää maassa maan tavalla ei ongelmia olisi ainakaan niin runsaasti kuin nyt on.
- Jos maahanmuuttajien edut olisivat samalla tasolla kuin kantaväestön se vähentäisi osaltaan myös vihamielisyyttä.
Nyt joukossamme on valtaisa määrä Afrikan sarven läheisyydestä muuttaneita "kankaisiin verhoutuneita" naisia, joiden jo ulkoinen hapituskin saa heidät erottumaan kilometrin päästä.
Miten olisi elää maassa maan tavalla tässä pukeutumisasiassakin, eikä pyrkisi ulkoisella vaatetuksella erottumaan joukosta? (muslimiksi?)

Johtopäätös on oikea mutta selitys on väärä!

Ei pidä paikkaansa. Suomalaisilla on nykyään hyvin paljon myös ulkomaisia kontakteja. Selitys on väärä mutta näillä kontakteilla ei ole vaikutusta asiaan, koska a) tuntemani saksalaiset, skotit, puolalaiset ja tanskalaiset eivät ole nyt eivätkä koskaan pyrkimässä Suomeen pakolaisina ja b) koska ylipäätään tänne ei ole tunkua siitä osaavasta ja ammattitaitoisesta porukasta. Tänne tulee valtaosin aivan toisentyyppistä väkeä. Miksi? Katsokaa ikkunasta ulos. Tulisitteko itse tänne töihin jos olisitte lääkäri/sairaanhoitaja/ihan-mikä-vaan -ammattilainen? Minä en. Valitsisin huomattavasti miellyttävämmän ilmaston! Johtopäätös: Tämän varmasti osaatte tehdä itsekin!

Juu helppo puhua

Olet ensiksi itse tehnyt töitä 15 vuotiaasta asti ja saanut hankittua vaivalla asunnon alueelta millä haluat asua. No nyt sekin on loppu koska pakolaisia ja etenki somaleja asutetaan viereiseen taloon, jotka eivät ole ikinä tehneet töitä asunnon eteen. Sellainen kyllä nostattaa verenpainetta ja sama laajeneminen jatkuu vihreiden toivomuksesta Helsingissä. Kohta suurperheille ostetaan asunnotkin verorahoilla mutta töitä ei tarvitse edelleenkään tehdä. Asuntojonossa olevat syntyperäiset Suomalaiset jäävät nuolemaan näppejä. Ei ihme että "rasismi" kasvaa Suomessa. Näitä Astridin ajatuksia en oikein ymmärrä, niiden mukaan vika on Suomalaisissa koska emme sopeudu pakolaisten uskontoihin, tapoihin jne. Onko politikoilla alemmuuden tunnetta ja näin tätä heikkoutta yritetään paikata veronmaksajien kustannuksella ??
Joulujuhlat on jo menetetty, meneekö seuraavaksi pääsiäinen ja juhannus.

Eli...

"No nyt sekin on loppu koska pakolaisia ja etenki somaleja asutetaan viereiseen taloon, jotka eivät ole ikinä tehneet töitä asunnon eteen."

Oletko siis joutunut muuttamaan asunnostasi pakolaisten tieltä? Vai onko tässä kyse juuri Thorsin mainitsemasta ilmiöstä?

ja palkintona oli:

Saihan hän kantaa ylpeänä uutta "Isänmaan hyväksi" -arvomerkkiään itsenäisyyspäivänä. Mää vaan kauhiast' hämmästelen perusteita...

"- Valitettavasti pakolainen

"- Valitettavasti pakolainen ei saa olla keskustassa eikä kaupungin laitamilla, Thors sanoi."

Pakolainen ei saane myöskään olla Ahvenanmaalla.. vai mitähän mieltä Thors olisi?

Nimbyys totta

Suurin nibykeskittymä on Kauniaisissa. Tuo asennevammaisten kylä pitäisi todella laittaa ottamaan oma osansa pakolaisista. Laskentaperusteena pitää olla kantokyky, so. varallisuus. Sitten olisi ministereilläkin jotain kanttia sanoa, mitä sanovat.

Hjalliksen tuleva Sipoonranta on myös hyvä kohde pakolaisten asuttamiseksi paikallisten sekaan.

"Valitettavasti pakolainen

"Valitettavasti pakolainen ei saa olla keskustassa eikä kaupungin laitamilla"

Mutta miksei pakolaisia asu runsain mitoin ruuhka-Suomen ulkopuolella? Esimerkiksi Lapin tai Pohjois-Karjalan pienissä muuttotappiokunnissa? Kuvittelisin että siellä monet näistä keskustelluista ongelmista olisi vähäisempiä, eikä jänkhän keskellä minareetitkaan häiritsisi pikkusieluisimpia nimbyjäkään. Olisi henkistä ja fyysistä tilaa muodostaa omia yhteisöjä ja tapakulttuuria, eikä työttömyyskään olisi poikkeuksellista.

Jassoo

Herrakyy mitä tuupaa,tais tosiaan unohtuu karjanlan evakot ko ei bätrefolkkii koskettanut karjalaisten ahdinko.
Ois karjalaisten kohtalo kohdallaan näille parempiosaisille,ruattiin vaan ja koko omaisuus jää tänne.Niin ja toki svenkomaanit laittaa viel meille pöydän koreeks,sit on puntit tasan.
Saamelaisille näiden pullansyöjien tuet ja maat.

Oiskos aika Astridin mennyt jo.

Vai liian vähän kontakteja!

Se, että on asunut 9 maassa yli puolet elämästään, ei näytä riittävän Thorsille ulkomaisten kontaktien osalta.

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin suurin osa 9 asuinmaani populaatiosta ei halua pakolaisia, tietyistä maista, omalle takapihalleen. Kysymys ei ole suinkaan ihon väristä, vaan kulttuurista.

En halua naapurikseni ketään sellaista, joka ei jaa jossainmäärin samaa maailmankatsomusta kanssani. Sama koskee kaikkia muitakin, mikä selittää mm. sen, miksi Washington D.C. jakautuu korttelin tarkkuudella mustaan ja valkoiseen. Sielläkään kyse ei ole niinkään rasismista kuin kulttuurista. Mustalla puolella valkoinen ei voi esim. käydä parturissa (eikä värillinen valkoisella), koska sekä tyyli että hiusten laatu eroavat.

Brysselissä kaupunki ei ole jakautunut yhtä terävästi kahtia, mutta Matonge toimii esimerkkinä. Matong on kerännyt yhteen Saharan eteläpuolen kulttuurit (kaupat, ravintolat, parturit, jne.). Belgiassa Saharan eteläpuolelta tulleet ovat arvostetumpia kuin pohjois-afrikkalaiset, joten sielläkään kyse ei ole rasismista, vaan kulttuurien yhteensopivuudesta.

Minulle on yhdentekevää minkä värinen olet. Jos sen sijaan olet keski-ikäinen mies ja avoidut 12-vuotiaan serkkusi kanssa, epäilen, ettei meillä ole puhuttavaa keskenämme.

Too much is too much

Minulla on päivttäin kontaktia ulkomaalaisiin ja silti suhtaudun nihkeästi siihen, että Suomeen otetaan nyt pakolaisia paljon muita Euroopan maita "vapaammin".

Ongelmia

"Thorsin mielestä Suomessa on vallalla "nimby-asenne", jossa ongelmia ei haluta omalle takapihalle (not in my backyard)."

Vihdoinkin Thors myöntää, että hänen ajama maahanmuuttopolitiikka tuottaa ongelmia.
Hyvä Astrid!
Vielä kun katsot peiliin, niin hoksaat, että etpä noita itsekään halua omalle takapihalle. Eihän kukaan tervejärkinen halua minkäänlaisia ongelmia, jos ne voi välttää.

Puuta heinää

Olen todella kansainvälinen. Ollut aina. Ilman kehumista. Osaan kieliä ja olen matkustanut sekä asunut ulkomailla.
Silti tai siksi, en saata ymmärtää tätä halaamista.
Thors voisi tulla päiväksi Itikseen katsomaan touhua. Siellä sitä on monikulttuuria tarjolla. Ja sossu antaa rahaa samassa talossa.

Terveisiä Pääministerille!

Astrid Thors'in (r.) oma asenne ei vastaa enää virkansa vaatimuksia. Tämä selvä täysin oikeutetusti esiinnoussut ja kasvava kansalaismielipide ei näy muuttavan lainkaan rva ministerin omaa hukassa olevaa mielipidettä.

Kun ihminen on ikänsä kasvanut etuoikeutettuna 'omassa' maassaan, on omalle ryhmälleen jaetut valtaväestöä polkevat oikeudet iskostuneet hänelle selkäytimeen. Kuvittelu siitä, että kaikille muillekin vähemmistöille kuuluu kantasuomalaisia vähättelevä ja mamuja paapova kohtelu, on hyvin sietämätöntä.

Hallituksen, ennenkaikkea pääministerin on pikimmiten hoidettava ao. ministerin vaihto oikeaan, suomen kansan kieltä, oikeuksia ja arkea ymmärtävään ja puolustavaan henkilöön.
Ihmiset, jotka kuvittelevat kansan kulttuuria muutettavan ylhäältä tulevalla sanelulla, ovat säälittävän hukassa. Neuvonkin kansan antavan ja koventavan palautettaan näille typeryksille sille tasolle, että kansalaisten ääni viimeinkin kuuluu ja vaikuttaa politiikan sisältöön nyt eikä viidestoista päivä.

Kukahan laittaisi adressin vireille

...uskon että "eroa, Astrid -ja pian" -adressi saisi jonkinasteista vastakaikua näiden jatkuvien asiantuntijalausuntojen jälkeen

OO MFY

Minä puolestani olen kovasti kierrellyt maailmaa ja siksi toivon, että afrikkalaiset matkapakolaiset asettuisivat etupihalleni kulttuuriani rikastuttamaan. Saisivat viettää hauskaa leirielämää, huolettomasti, ilman henkilöllisyyspapereita, asunto- ja ruokahuolia, tuoda sukunsakin ja etäkaverit ilmastosta ja muista ilmaisista nauttimaan. Voisimme viettää iltaisin yhteisnuotioita, minä Astrid ja Muhammed, uskonnollisia kokemuksia vertaillen ja päivisin nauttia hyvinvointiyhteiskunnan saavutuksista. Se vasta elämää. OOMFY= Of course on my front Yard !

Missäs se Nimby olikaan?

Eikö Nimby olekaan kylä jossain Vaasan seudulla jonne ei saanut majoittaa siirtokarjalaisia sodan jälkeen...

Hyvin keksitty :D

...joo tämä Nimbylainen asenne on nyt kopioitunut. Olemme siis viimein kaikki omaksuneet rantaruotsalaiset toimintatavat!

RKP:n rappio

Tämä nainenhan on suorastaan vaarallinen. Pakolaiskiintiö ei taida tässä olla se ongelma eikä työperäinen maahanmuutto. Enemmän kuin perusteltu "nihkeys" kohdistuu turvapaikanhakijoihin eikä kiintiöpakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin syydettävään käsittämättömään rahojen tuhlaukseen verrattuna muihin maihin ja ala-arvoiseen käytökseen ja rikkomuksiin auttajiaan kohtaan. Tämä "nimby" leimaaminen on suomenruotsalaisten suusta varsinainen aivopulaus. Kuntien pakottaminen näihin SPR bisneksiin todella sapettaa. Olisiko RKP:n aika siirtyä oppositioon sairaslomalle. Astrid Thors kaltaisineen on osoitus siitä että RKP:n johdon ote reaalimaailmasta ei enää pidä. EU:n osavaltiona meidän on aika sanoa hyvästit pakkoruotsille ja tyytyä yhteen virkakieleen = SUOMI ja mahdolliset loput kieliuudistukset johtaa valtakielistä ja EU: näkökulmasta.

Thorsin ja kumppanien olisi

Thorsin ja kumppanien olisi syytä selvittää, miksi suomalaiset suhteutuvat nykyisin kielteisesti ns pakolaisiin. Ovatko he edes pakolaisia, vai ovatko he hyväntahtoisten hieman hölmöjen suomalaisten hyväksikäyttäjiä. Venäläisten meistä käyttämä "tsuhna-nimi" taitaa olla paikallaan.

Sana on kiirinyt "menkää Suomeen, siellä saatte tehdä mitä haluatte". Teille annetaan rahaa, asunto, ruokaa ja kaikkea muuta hyvää. Teidän ei tarvitse tehdä mitään. Voitte jopa tehdä rikoksiakin.

Kysytäänpäs Thorsilta, miksi kukaan haluaisi takapihalleen isoja ongelmia. En ymmärrä sitä, että meidät näin pakotetaan muiden hölmöilyjen takia oleskelemaan keskellä ongelmakenttää, jonka Thors ja kumppanit heittävät meidän muiden selvitettäväksi.

Joka härillä ajaa, se häristä puhuu

Thorsin viiteryhmä tietää nimbystä kaiken.

Taas lisää vaateita minulle

Jaaha, vai nyt minun pitäisi alkaa sitten muuttamaan itseäni. Kiitos tästäkin surkeasta vaateesta.

Eikö nämä vaateet ikinä lopu?
Pitäköön Thors mölyt mahassaan, eihän sen suusta tule kuin sammakkoja.

Kuule Matti

Kuule Matti, eikö tämä nainen ole sun hallituksessa. Nauttiiko se vielä hallituksen luottamusta, meinaan että ootte sen juttujen takana? Nyt tämä vaikuttaa kun olisitte kaikki tämän turvapaikkasekoilun kannalla.

Thors on ymmärtänyt

Thors on ymmärtänyt NIMBY-käsitteen väärin. Se on sellainen henkilö, joka haluaa pakolaisia Suomeen, mutta ei omiin nurkkiinsa. Valtaosa suomalaisista ei halua pakolaisia Suomeen eikä omiin nurkkiinsa, joten NIMBY-käsite ei kata heitä. Sen sijaan se taitaa kattaa rouva Thorsin itsensä.

Syy on juuri kontakteissa

Lähipiirin kontakteja somaleista:

-kännykkä yritetty varastaa useasti
-polkupyöriä varastettu useasti, ja poliisin viesti on ollut ettei kannata vaivautua somalien takia koska ei niitä koskaan saa tuomittua
-takki koitettu varastaa pariltakin nuorelta

Kontakteja muslimeista:

-räkivät ihmisten päälle markettien liepeillä
-potkivat koiria jos tulevat vastaan
-ajavat autoilla joissa ei ole ajolupaa
jne.....

Vastikään julkaistiin

Vastikään julkaistiin tilastoja, joiden mukaan tyyliin 70% somaleista oli kokenut syrjinvää kohtelua Suomessa. Milloinkohan julkaistaan sellainen tutkimus, jossa kantaväestöltä kysytään vastaavasta rasistisesta tai uhkaavasta käytöksestä maahanmuuttajien taholta?

Ongelmia kerrakseen

Miksi ongelmia pitää ottaa?.Asrid sekoilee taas kerran,nyt pakolaiset ovat ongelma.Työväen kaupunginosissa ongelma on ollut seurana vuosia,vuosia.

Elämän realiteetit

Nykymaailman elämän realiteetti on että maapallon väkiluku kasvaa 82 miljoonalla ihmisella per vuosi. Tuo on siis hieman yli 13 Suomen väkiluvun verran.

Noille siis pitäisi löytyä koti, ruokaa, vettä, hyvinvointia maailmasta.

Vaikka ottaisimme jokaista suomalaista kohden yhden pakolaisen tänne asumaan, niin se vastaisi siis yhden kuukauden väkiluvun kasvua.

Lopputuloksena voi todeta että pakolaisia ottamalla tuota ongelmaa ei voi enää ratkaista.

Tuon pohjalta Suomen olisikin syytä keskittyä ottamaan vain työperäistä maahanmuuttoa ja jos omaatuntoa kolkuttaa niin lisätä vaikka nykyisten pakolaisten sosiaalimenojen verran ruoka-avustusta kehitysmaihin jolloin rahoilla varmasti saataisiin enemmän hyvää aikaiseksi kuin nyt.

"Thorsin mielestä Suomessa

"Thorsin mielestä Suomessa on vallalla "nimby-asenne", jossa ongelmia ei haluta omalle takapihalle (not in my backyard).

- Valitettavasti pakolainen ei saa olla keskustassa eikä kaupungin laitamilla, Thors sanoi."

Astrid on nyt vihdoin asian ytimessä! Jos pakolaisista kerran syntyy ongelmia, niin kuka hullu niitä nyt ongelmia omalle takapihalleen haluamalla haluaisi?

Kaiken lisäksi Thors sekoittaa NIMBYn johonkin aivan muuhun. NIMBYä käytetään syyllistämään sellaisia henkilöitä, jotka haluavat poimia rusinat ongelmapullista. NIMBY-henkilö on sellainen, joka haluaa jotain asiaa, mutta ei halua tämän asian ongelmapuolia. Esimerkiksi ruotsalaistaustainen maahanmuuttoministeri on NIMBY-henkilö; hän haluaa Suomen täyteen pakolaisia mutta ei halua nähdä ilmiön synnyttämiä "ongelmia" omalla takapihallaan.

Lisää Lisää Lisää!!!

Jos 80% kansasta vastustaa jotain, niin eikö demokratian idea olisi silloin, että päättäjienkin on pyrittävä estää tuota epätoivottua asiaa? Ja Astrid kokee, että kansaa on koulutettava jos he eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä.

80 % meistä on oivaltanut ongelman ja sen syyn

Siis,sen että eivät halua vääriä pakolaisia, filunki- tai rosvojengiä kotikuntaansa. Voimme olla ylpeitä kansalaistietoudesta maassamme Tämä ei yllä,ei uskalleta tunnustaa realiteetteja, Torsiin eikä valtaapitävään eliittiin puolueissa, parlamentissa tai valtioneuvostossa.Samalla prosenttiluvulla (80%) tullaan maahan, rajalla ilman minkäänlaista henkilötodistusta. Ovat siis fiksusti oivaltaneet, että tänne pääsee varmimmin nauttimaan " muslimin paratiisita " filunkikeinoin.

Missä ne NIMBY:t ovat?

Pahimmat NIMBY:t Suomessa ovat suomenruotsalaiset ja ahvenanmaalaiset.

Hivenen hiljaista on maahanmuuttajien suhteen esimerkiksi Kauniaisissa.

Myöskin Ahvenanmaalla ei taida montaa maahanmuuttajaa löytyä - ei tosin suomalaisiakaan, sillä sieltähän ei suomalainen saa tonttia edes rahalla.

"Tehkää niinkuin sanon - älkää niinkuin minä teen!"

Ministeri Thors puhuu asian sivusta, ei asiasta

Hän yrittää syyllistää tavallisia kansalaisia, kun katseen tulee kohdistua niihin, jotka päättävät maahanmuuttopolitiikasta ja hoitavat sitä käytännössä. Eduskunnan lisäksi syyttävä sormi osoittaa ministeriä itseään ja hänen alaisiaan.

Itse asiassa aika ruma temppu ministeri Thorsilta!

Ei ole totta

Minulla ei ole mitään tekemistä Somalian ongelmien kanssa enkä ymmärrä miksi minun pitäisi osallistua niihin ollenkaan. Ei voisi olla yhtään kauempaa haettua ongelmapesää josta tarvitsisi raijata tänne lukutaidottomia rikollisia joista ei ole ikinä muuhun kuin loisimiseen suomalaisia työttömiä suuremmilla avustuksilla.

Olen käynyt useasti esim. Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Englannissa, Virossa ja Belgiassa ja olen mielihyvin jakamassa näiden maiden kansalaisten ongelmia ja saavat muuttaa tännekin.

Mitäpä jos RKP:laiset

Mitäpä jos RKP:laiset kunnat korjaisivat nyt karjalaisevakoille tekemänsä vääryyden ja huolehtisivat reippaasti pakolaisten asutuksesta nyt liki 70 vuotta myöhemmin. Astrid voisi tehostaa kampanjaa lupaamalla maahanmuuttajille edulliset jäsenyydet ruotsinkielisiin pursiseuroihin ja golfklubeihin unohtamatta optioita omiin suvaitsevaisiin ruotsinkielisiin siirtolapuutarhatontteihin :)

Emme halua ongelmia takapihalle!

Koska etupihallammekin on niitä riittävästi.

Myöntäkää tosiasiat

Astrid Thors on ministerikautensa aikana lähinnä keskittynyt parjaamaan oman maansa kansalaisia rasisimista, pakolaisvastaisuudesta, ahdasmielisyydestä jne. Ministeri Thorsin kannattaisi nyt jo vihdoinkin kavuta alas sieltä norsunluutornistaan ja myöntää epäonnistuneensa maahanmuuttoasioiden hoidossa.

Ensimmäinen asia, mikä Thorsin pitäisi tehdä on luoda selkeät pelisäännöt siitä kuka saa Suomeen muuttaa ja mitkä ovat maahanmuuttoehdot. Lisäksi pitäisi tehdä selkeä laskelma siitä, mitä maahanmuutto maksaa suomalaiselle veronmaksajalle. Tämä pitäisi olla kaikille avointa tietoa ja helposti löydettävissä. Eniten epäluuloa herättävät sellaiset toimet, joissa kustannuksia ei kerrota vaan jopa salaillaan. Lisäksi pitäisi valtion taholta taata vastaanottokunnille riittävät resurssit maahanmuuttajien sijoittamiseen, työllistämiseen ja kotouttamiseen.

Koskeeko...

tämä kirjoittelu KAIKKIA maahanmuuttajia vaiko vain ns. pakolaisia? Tarkoitan, että onko myös"TYÖPERÄISET"maahanmuuttajat ongelma? Sellaiset jotka käyvät töissä ja maksavat veronsa? Jos tämä riipustelu koskee KAIKKIA Suomeen muuttavia ulkomaalaisia, ei hyvältä näytä maamme tulevaisuus...

Thors voinee näyttää

Thors voinee näyttää esimerkkiä!
Ennenkuin Thors on asunut vuoden Vuosaaressa, Hakunilassa tms Somaleiden naapurissa... katson, että Thors ei ole kykenevä kertomaan miten ja missä sosiaalisessa ympäristössä muiden tulisi asua.

P.S. montako vastaanottokeskusta tai pakolaisasuntoa on Kauniaisissa, suhteessa väestöön ja kunnan kantokykyyn?

Ettäs kehtaat!

Astrid se vaan ei jukuripäänä ymmärrä taipua tässä asiassa. Ideologiset laput silmillä estävät näkemisen vaikka mitä tapahtuisi.

Vaaleissa sitten nähdään kuinka Asteroidi ajaa RKP:n ikuisesti unholaan.

Vieraanamme pitää myös käyttäytyä

Vierailtamme pitää edellyttää vieraanvaraisuutemme vastineeksi myös kunniallista käytöstä. Jos tänne tullaan rötöstelemään, on parempi pukata se joukko heti Suomen ja koko EU:n ulkopuolelle. Tämä toimii myös tehokkana pelotteena sellaisille henkilöille, jotka katsovat voivansa käyttäytyä täällä maassamme ihan miten tahtovat.

Mikä on A Thorsin motiivi?

A Thors alan ministerinä luulee, ettei meillä Nimbyn asukkailla olisi riittävästi kontakteja ulkomaalaisiin. Monet ovat noissa aiemmissa kirjoituksissaan todistaneet päinvastaista.

Suomen laki muuten edellyttää, että naapureita myös Nimbyssä on kuultava, jos kiinteistöllä olevan rakennuksen käyttötarkoitusta muutetaan.

Marttahotellin kohdalla näin ei menetelty. Vihreä nainen ilmoitti, että "hänelle ihmisoikeudet ovat tärkeämpi". Tärkeämpi siis mitä? Suomen lakia.

Vuonna 2007 turvapaikanhakijoita oli 1500, v. 2008 yli 4000 v.2009 lokakuun loppuun mennessä 4847. Ankkurilasten määrä oli v. 2007 vain 97 mutta v. 2008 jo 706. Tämän vuoden tilastossa "vain" 485, yhteensä lähes 1300. Kertokaa se tulevien perheenjäsenten määrällä.

Lukekaan Egypt Today lehden artikkeli:

http://www.egypttoday.com/article.aspx?ArticleID=8...

Ei tarvitse ihnetellä, että tulijoita piisaa.
Valtio elää velaksi. Mistä sille Thorsille niitä senttejä oikein sataa?

EI KAUNIAISIIN

Härregud, ei Kauniaisiin, nej nej!

Grani ilmasto är epäsopiva kaikille pakolaisille!

Olisi kiva kommentoida,

Olisi kiva kommentoida, mutta mrs. Thorshan (tai kukaan muukaan ministeri) ei näitä lue. Naurettavaa, että edes sanoin jotain noin itsestäänselvää.

Päättäjiin on mahdoton saada mitään yhteyttä. Ja jos mahdollista, heitä on vielä mahdottomampi saada ymmärtämään, mitä kansa sanoo. Ihan turhaa kommentoida täällä vuodesta toiseen. Ihan turhaa keskustella mistään, kun _meillä ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia_. Kaikki käskyt tulee jostain EU:n uumenista, ja kansalliset ministerit ja presidentit on vaan lähettejä.

Mitähän tässä voisi alkaa tehdä?

Egyptiläislehden artikkeli

Kiitos Egypti-lehden linkistä!
No jo on aikoihin eletty, en ole moista Suomi-ylistystä edes suomalaisilta lukenut aikaisemmin. Eipä ihme, että noita "pakolaisia " riittää.
Omakohtaisesti koettuna: tumma isokokoinen mies (näöstä päätellen somali) yritti tunkea marketin kassajonossa eteeni jolloin sanoin nätisti: olkaa hyvä, tuolla on jonon pää, vastaus huutamalla "ÄLÄ PUHU MINULE"; kun en oikein ensin tajunnut mitä hän sanoin toistin, jolloin sama huuto, nyt vain sana NAINEN alkuun lisämausteena ja äänen voimakkuuta lisäten.
Siis Suomessa ei suomalainen nainen saa puhutella muualta tullutta miespuolista (muslimia?) henkilöä?!
Enpä haluaisi heitä takapihalleni!

Miksi ihmeessä kirjoitukseni oli poistettu!?

Onko muka rasistista, se että sanoo suomenruotsalaista ministeriä idiootiksi?

Vai olikohan rasistista sanoaa itseään, eli minua neljäsosaintiaaniksi, vaikka se onkin ihan totta.

Onko rasistista sanoa itseään, eli minua myöskin umpipakanaksi tai kommarin kakaraksi?

Ei, kyllä mie veikkaan, että se rasismirikos tapahtui juurikin tuossa kohtaa, että sanoin Astridia ääliöksi, vaikka sekin on totta.

Ei jakkupuku ihmistä tee.

US:ko alkaakin harrastaa sensuuria!

Olikohan se Loirin esittämä Lapin kesä hieman liikaa:
http://www.youtube.com/watch?v=oDviPPk9zWg

Neljäsosa-amerikkalainen kuulostaa liian leuhkalta, joten olen mieluummin neljäsosainkkari.

http://www.youtube.com/watch?v=z5Pd_YbU_Uo&feature...

Kuulehan nyt Astrid, minun

Kuulehan nyt Astrid, minun mielestäni sellainen pakolainen joka täyttää Geneven pakolaissopimuksen ehdot, opiskelee suomen kielen, hakeutuu töihin eikä ole ongelmaksi ympäristölleen SAA hankkia asuntonsa ja asua missä tahansa Suomessa.

Kokonaan toinen juttu on, että tällaisia muutamia oikeita pakolaisia joudutaan seulomaan tuhansien perusteettomasti turvapaikkaa hakevien joukosta. Ja kun suomalaiset näkevät että viranomaiset sallivat itseänsä huijattavan suomalaisten veronmaksajien vahingoksi niin en ihmettele yhtään jos emme halua sellaisia huijareita naapureiksemme loisimaan.

Voiko olla totta?

Siis voiko olla totta? Maahanmuuttoministeri-tittelillä oleva kansaaedustava ihminen on näin pihalla omasta työstään. Minulta on täysin kadonnut usko maan hallituksen kykyyn hoitaa tehtäviään eli edustaa Suomen kansalaisia ja ajaa heidän asioitaan. Voiko enempää kuutamolla olla?

Itse olen toiminut vuosia kansainvälisissä työtehtävissä eri kulttuurien ja maanosien ihmisten parissa. Ongelmia ei ole. Mutta eivät nämä koulutetut ja hyvissä asemissa olevat ihmiset olekaan muuttamassa Suomeen, vaan muuttovirta muodostuu ihmisistä joilla ei ole aikomustakaan hoitaa itsensä elättämistä ja rakentaa parempaa yhteiskuntaa.

NIMBY-ASENNE JA SOMALIT

EU:n perusoikeusviraston tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Suomen maine kehittyneenä ja turvallisena pohjoisena demokratiana on mennyt.
Nyt Suomella on näytön paikka: pakolais- ja turvapaikanhakijoiden ongelmaa tulee lähestyä modernein keinoin vailla vanhojen toimintamallien painolastia.
Koeryhmänä voidaan käyttää somaleja, koska he kokevat olevansa pahimmassa ahdingossa.
Valtion tulee vuokrata eräänlaiseksi lähipakolaisalueeksi Somaliasta rauhalliselta seudulta maa-ala, esim. pienehkö kaupunki, ja sen ympärillä olevat riittävät peltoalat.
Alueen infrastruktuuri tulee elvyttää aluksi suomalaisvoimin; elintarvikkeiden tuotanto ja jakelu, peruskoulutus, kansanterveystyö sekä järjestyksenpito. Aluetta turvaamaan lähetetään suomalaiset rauhanturvaajat.
Kaikki uudet somalitaustaiset turvapaikanhakijat ohjataan valtion kustannuksella suoraan tälle pakolaisalueelle.
Myös somalipakolaiset, jotka kokevat Suomessa rasistista syrjintää tai ovat Suomessa syyllistyneet rikkeisiin ts. eivät ole sopeutuneet suomalaiseen arkielämään, siirretään sinne.
Tällä tavoin toimien Suomi saisi palautettua maineensa.
Lisäksi ainakaan somaleja ei voitaisi enää syyttää nimby - asenteesta.

kansalainen Jake

Ei kait kukaan halua

ongelmia sen enempää etu- kuin takapihalleenkaan.
Täytyy olla aika masokisti , jos sellasta toivoo.

Sitäpaitsi ennakkoluulo ei ole synonyymi kokemuksille,
eikä suvaitsevaisuus tyhmyyden synonyymi. Vaikka ministerin lausunnoista voi näin päätelläkin.

Kuunteleeko kukaan?

Kahlasin läpi kaikki em. kommentit. Aika yksimielisiä kansalaisia kommenttien esittäjät. Voiko todella olla niin, että poliitikkomme:
* eivät halua kuunnella kansaa?
* eivät välitä kansasta?

Siis meitä edustavat poliitikot puhuvat, vähättelevät ja toimivat kansalaisten (äänestäjien) mielipiteiden vastaisesti.

On niinkuin ei kuultaisi, ei ymmärrettäisi tai ei haluttaisi kuulla!

Voiko näin jatkua????

JUU NIMBYÄ ON

Onhan se ihan nimbyä, kun köyhtynyt kansa ei nurisematta sulata lapsellisten poliitikkojen leikkien maksamista. Nämä Thorsit, Haloset jne tekevät "viharikoksia" suomalaisia kohtaan. Eivät tekisi täällä EU maassa jossa elän, mm Romanian kerjäläiset karkoitettiin (laki kerjääminen ja kaupustelu kielletty) ja muslimitkin joutuvat lunastamaan yhteiskunnassa paikkansa työllä, jos mieli pysyä maassa. Suomen nimbyleikin tulos on egyptiläisen lehden mukaan "muslimien taivas". Minkähän unelmaleikin nämä naiset seuraavana keksii ?

Ihminen ihmisenä.

Asiallinen maahanmuuttokeskustelu voi mielestäni vähentää myös kantasuomalaisten syrjäytymistä ja suvaitsevaisuutta myös suomalaisuuteen. Miksi kaikkia Suomessa olevia työttömiä ihmisiä ei esimerkiksi vähätyöllistetä työttömyyden vaihtoehtona ja osallisteta siten omaan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentamiseen?

Minkälaisissa asioissa kommentoijat ovat itse mielestään enemmistöjä ja vähemmistöjä? miten syrjintää, ihan turhia ennakkoluuloja ja syrjäytymistä voisi mielestänne vähentää?

Maahanmuuttajat ovat esimerkiksi ihmisiä, jotka muuttavat töiden vuoksi, opiskeluissa, perhesyistä, ihan kuten suomalaiset ihmiset. Suomessa vähemmistönä maahanmuutossa ja maastamuutossa ovat pakolaiset.

10 väitettä ja faktaa pakolaisista
www.pakolaisapu.fi/faq/termit_tutuiksi/10_vaitetta...

Montako pakolaista asuu

Montako pakolaista asuu Astridin kotikaupungissa (= takapihalla) Kauniaisissa?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely