Tutkijan mukaan viharikoksilla tarkoitetaan tekoja, joiden motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin edustamaa viiteryhmää kohtaan. Yleisiä viharikoksia ovat pahoinpitelyt ja kunnianloukkaukset.
Sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan on hyvä, että Suomessa on useista muista maista poiketen ryhdytty systemaattisesti tilastoimaan viharikoksia.
– Viharikokset liittyvät hyvin useaan rikosnimikkeeseen, esimerkiksi pahoinpitelyihin ja kunnianloukkaukseen. Internetin myötä verkossa tapahtuva viharikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti, mistä olen huolissani, kansliapäällikkö Ritva Viljanen toteaa.
Viime vuonna poliisille tehtiin 23 rikosilmoitusta, joissa teon todennäköisenä syynä oli uhrin kuuluminen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.
Uhrin uskontoa epäiltiin syyksi 53 tapauksessa. Noin joka kolmannessa kohteena olivat islaminuskoiset. Rikosilmoitus tehtiin esimerkiksi moskeijaan kohdistuneesta vahingonteosta.
Vammaisuutta epäiltiin rikoksen motiiviksi 28 tapauksessa. Rikosilmoitus kirjattiin esimerkiksi siitä, ettei taksikuski suostunut ottamaan kyytiin pyörätuolia käyttävää miestä.

| 07:58 | Puheloinen: Varustelu ratkaisee puolustuksen uskottavuuden — MTV3.fi |
| 07:41 | Brasilian poliisilakko uhkaa karnevaaleja — YLE Ulkomaat |
| 07:38 | AY-johtajat: Supistukset valmisteltu huonosti — YLE Uutiset |
| 07:36 | Yllättävä ehdotus: ”Tehkää Helsingistä Suur-Sipoo” — US |
| 07:21 | Kreikassa vielä yksi kiista — US |
| 06:52 | Kreikassa ei sopua säästötoimista — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Ei ole olemassa semmoista
Ei ole olemassa semmoista kuin viharikos.
Viharikos on
Viharikos, hate crime, on Yhdysvaltain oikeuskäytännössä ja lainsäädännössä. Mitään omaahan meillä ei enää ole, ei edes lakeja.
Viharikos on keinotekoinen rakennelma
Kuuntelin hiljattain amerikanserkkujeni poliittista väittelyä tästä "hate crime" käsitteestä ja totesin, että pohdinnat siellä ovat osin edenneet pidemmälle kuin täällä. Silti heilläkin yksi keskustelun välitulos oli hyvin suoraviivaisesti kysymys "entäs sitten".
Mitä merkitystä on sillä, että rikoksentekijän motiivi on toisessa tapauksessa toinen ja toisessa jokin muu? Olettaen että kyseessä alun alkaenkin on tietoinen ja vihamielinen teko. Kyllähän lieventävät asianhaarat otetaan huomioon, kuten vaikkapa auton luvaton käyttö sairaskohtauspotilaan kuljettamisessa, sekä tilanne yleisestikin.
Itse toivon, että nautin yhtä suurta lainsuojaa laitonta hyökkäystä vastaan kuin viereinenkin kaveri, vaikka en voisi osoittaa olevani jossain eriteltävässä viiteryhmässä. Eli jos kävelen tummahipiäisen ystävän kanssa kadulla ja joudumme molemmat pahoinpitelyn kohteeksi, minun uhriuteni ei saisi vihapykälien perusteella olla juridisesti lievempää luokkaa.
Aivan
Siksi itsenäisyyden ajan suomalainen oikeuskäytäntö ei tuollaista "rikosta" tuntenutkaan. Nyt, kun Suomea ei enää ole, on uuden oikeuskäytännön aika.
Minä vihaan typeryksiä, olenko rikollinen?
J***alaisten
KEKSINTÖ !
Urheilu syyllinen
Ihmiset ovat omaksuneet urheiluareenoilta, kentältä ja katsomosta, käyttäytymismallin. Vastustajaa saa vihata ja kaikki keinot ovat sallittuja. Vihaa ei ole tarkoituskaan niellä vaan päästää vapaasti purkautumaan lähimmän vastaantulijan päälle. Vihan hyväksyminen lisää vihaa. On myös olemassa sana malta.
Maksumies
Taas kerran syyllistetään yhteiskunnan peruspilari, suomalainen veronmaksaja!
Minä haluan, että aloitetaan jo lopetettu tilastointi maahanmuuttajien sekä pahimpien rosvojen mustalaisten tilastointi rikollisuuden osalta. Tulokset vaan ovat niin karuja, että ne tulee salata yhteiskuntarauhan vuoksi.
Jokainen suomalainen tosin tietää kuka se aina sieltä ovesta tulee väkisin sisään ja vie vanhusten rahat..
Suut tukkoon
Näin sitä Viljanen kieltää vapaan keskutelun ja siinä samassa vääryyksien kritisoinnin, tämän näkemyksen mukaan kaikki asiat joista ei olla sisäministeriön kanssa samaa mieltä kriminalisoidaa.
Olemme suomessa palaamassa taijo palattu entisen Neuvostoliiton aikoihin, eli ei todellakaa hyvältä näytä "
Tulihan se sieltä
Ihmettelin, kun äskettäin julkaistiin Suomen somalien olevan rasismin kohteena ja ajattelinkin, että joku "haloslaisen tutkija" maahanmuuttopolitiikan tekijä on taustalla. Ja Ritva Viljanenhan sieltä ilmottaitui ihan itse ! ! Maahanmuuttopolitiikka on ollut pitkään vinoutunut ja suomalaisiin kohdistuneita maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ei edes rekisteröidä ja edes rikosilmoituksia ei aina kirjata, niin ristiriidat on valmiit. Paljon kiukun nousemiseen on energiaa käytettykin. Seuraava vaihe suomalaisten nöyryyttämiseksi lienee täysi sensuuri.
Mitä tarkoittaa viharikos netissä?
Ovelaa otsikoida Viharikollisuus ”kasvanut räjähdysmäisesti” netissä, ja jättää artikkelissa kokonaan kertomatta mitä tämä netissä tapahtuva "viharikollisuus" on. Kiinnostaisikohan toimittajaa tehdä juttuun pientä tarkennusta?
pahoinpitely?
mietiskelin itsekin miten voi pahoinpidella netissä?..
Vihainen netissä
Jos on vihainen netissä, niin syyllistyy viharikokseen. Muistakaa olla mukavia ja kivoja, ainakin niille joita Ritva symppaa!
Mietin samaa. Jutussa
Mietin samaa. Jutussa kerrottiin, kuinka taksikuski ei suostunut ottamaan pyörätuolissa olevaa miestä kyytiin... Miten hitossa tällainen liitty viharikoksiin netissä?
Mutta tässäpä oiva syy aloittaa nettisensuuri oikein olan takaa. NETTI KIELLETTÄVÄ PERUSKANSALAISELTA YHTEISKUNTARAUHAN SÄILYTTÄMISEKSI!
iso luku, mutta pieni erittely
"Poliisin tietoon tuli viime vuonna 859 viharikosepäilyä,"
- 23 rikosilmoitusta, koskien seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä
- 53 tapausta koskien uskontoa
- 28 tapausta koskien vammaisuutta
Mitä nämä muut yli 700 viharikosepäilyä koski?
-
Lienee kysymys prosenttiosuuksista eikä absoluuttisista tapausten määrästä, ainakin päätellen siitä että summaksi tulee 23+52+28=100.
Mitä uutuustermiin "viharikos" tulee, niin se on suoraan sanottuna absurdi. Viha, suuttumus, epätoivo, jne. ovat ihmisen luonnollisia tunnetiloja jotka pitää hyväksyä osana ihmisen käyttäytymistä. Viha voi olla hyödyllinen asia kun se kohdistuu esimerkiksi yhteiskunnan epäkohtiin. Pitää myös muistaa ettei ns. "poliittisesti epäkorrekti vihaaminenkaan" ole rikos. Saan vihata kansanryhmää tai uskontokuntaa ihan vapaasti ja myöskin sanoa sen jos huvittaa. Nykytrendi tuntuu vain olevan se, että ajatuksen- ja sananvapautta pyritään rajoittamaan milloin milläkin verukkeella.
Netissä tehty viharikos?
Sen oikea nimi on ajatusrikos.
Kun tämä suomalaisten rikostilastojen julkaiseminen on hyväksyttävää, niin toivoisin julkaistavan tilastoja myös maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.
Todella räjähdysmäistä vihaa
Uutiseenhan on selvästi sisällytetty viesti, että koko "viharikoksen" käsite on älytön tai vähintään ongelmallinen:
"Rikosilmoitus kirjattiin esimerkiksi siitä, ettei taksikuski suostunut ottamaan kyytiin pyörätuolia käyttävää miestä."
Ei kukaan normaalijärkinen kuvittele, että taksikuski olisi toiminut noin siksi, että hän vihaa vammaisia. Jos kaikki syrjintä tai eriarvoisuuteen johtava kohtelu määritellään vihaksi, ollaan enää muutaman askeleen päässä siitä, että viharikoksesta joutuu syytteeseen työnantaja, jonka työntekijöissä ei ole tarpeeksi homoja tai muslimeja tai puolalaisia invalideja.
Totta kai ihmiset tekevät rikoksia suutuspäissään tai katkeroituneina, mutta tähän lainsäädäntöön on rakennettu sisään ajatus, että "vihan" kohteena on aina vähemmistö. Jos kiukkuinen ämmä pahoinpitelee miehen, onko se viharikos? Miehiähän on Suomessa vähemmän kuin naisia.
viiteryhmä?
"Tutkijan mukaan viharikoksilla tarkoitetaan tekoja, joiden motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin edustamaa viiteryhmää kohtaan. Yleisiä viharikoksia ovat pahoinpitelyt ja kunnianloukkaukset."
Tarkoittaako tämä KEPUA?
ajatuspoliisi
Koska marxilaisten tavoittelema väkivaltainen maailmanvallankumous ei onnistunut, he vaihtoivat strategiaa ja soluttivat julkisen sektorin Antonio Gramscin piirtämien suuntaviivojen mukaisesti tarkoituksena muokata ja kontrolloida niinsanottua yleistä mielipidettä ja sitä kautta yhtiskunnan toimia ohjaavaa näkymätöntä moraalikoodia.
Tämä taas tapahtuu luomalla ja ylläpitämällä keinotekoisesti vastakkainasetteluja ja heittämällä säännöllisin väliajoin bensaa liekkeihin. Tarja Halosen presidentinvaalikampanjapuhe naisen 80 centistä on klassinen esimerkki tästä. "Viharikoksen" konsepti seuraa samaa kaavaa. Jälleen yksi uusmarxilaisille elintärkeä vastakkainasettelu joka voidaan tarvittaessa laajentaa tietoisesti fyysiseksi väkivallaksi jota keppihevosena käyttämällä valtaa voidaan laajentaa ja kansalaisoikeuksia karsia.
Uusmarxilaisten tavoite on luoda tasapäistetty "homo sovjeticus" joka ei suvaitse minkäänlaista normista poikkeamista. Monikulttuurisuus on oikeasti monokulttuurisuutta, harmaata massaa joka on tiukasti rajattu poliittisen korrektiuden aidoilla. Uusmarxilainen utopia ei ole onnela. Se on paikka jossa kaikilla on yhtä kurjaa.
Viharikolliset - eli väärinajattelijat?
Viimeaikaisten oikeusjuttujen ja median uutisoinnin perusteella sanoisin että viharikollisuudella mitä ilmeisimmin tarkoitetaan sitä, että ei näe monikulttuurisuutta rikkautena eikä tunnusta sitä että muslimien oikeus harjoittaa uskontoaan ajaa perustuslaillisten pykälien (mm. ihmisryhmien yhdenvertaisuus, lapsen fyysinen koskemattomuus ja uskonnonvapaus, syrjintäkielto, sananvapaus) ohitse.
Tottakai "viharikollisuus" lisääntyy, kun puheita ja tekoja tuomitaan "rasismiksi" aina vain heppoisemmin ja heppoisemmin perustein.
mietin että
...onko tämä uutinen annettu sisäministeriöstä?
tilastointi
Onko Somalia vs. Iraq maaottelut vastaanottokeskuksissa tilastoitu viharikoksena?
On(ko)han nekin
On(ko)han nekin viharikoksia, joissa valtaväestöön kuuluva joutuu rikoksen uhriksi maahanmuuttajan taholta siksi, että hän edustaa nimenomaan valtaväestöä?
yli 700 vihaa kadoksissa
Tai jos se tarkoittaa itse poliisia, hehän nyt ovat olleet viikon aikanakin syytettyinä jopa kaksilla käräjillä?
Viha on subjektiivinen tunne
Viha on subjektiivinen tunne ja normaali tunne-elämän reaktio esimerkiksi epäoikeudenmukaisuutta koettaessa.
Viharikos on siis tunnerikos!? Onko Viljasen mielestä rikollista tuntea erilaisia tunteita? Vai ainoastaan tunteiden osoittaminen?
Mielipide ja subjektiivinen tunne ei voi olla rikollista - paitsi ehkä Pohjois-Koreassa, Venäjällä ja... Suomessa?
Viljanen pohjustaa
Viljanen pohjustaa Oikeusministeriön nettisensuurityöryhmän tulosten julkistamista.
Työryhmä on jättänyt mietintönsä aikataulunsa mukaisesti 30.11.2009. Mieleen hiipii epäilys, että työryhmä aikoo esittää sananvapauden rajoittamista netissä ja tällaisilla Sisäministeriön ulostuloilla yritetään legitimoida rajoitusten tarpeellisuus.
Kyseisen työryhmän toimeksianto löytyy täältä.
http://www.om.fi/1243789810489
-
Asettamispäätöksessa sanotaan mm.:
"Rasismia ei ole määritelty EU:n puitepäätöksessä eikä myöskään Euroopan neuvoston lisäpöytäkirjassa. Rasistisena rikosta pidetään silloin, kun teko kohdistuu ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan määräytyvään ryhmään tai sen jäseneen."
Tämän mukaan rikos voidaan tulkita rasistiseksi, kohdistui se keneen tahansa henkilöön. Jokainen meistä kuuluu jokaiseen mainituista ryhmistä. Antaa tuomareille mukavasti tilaa huitoa nuijalla kansalaisille 'kovennettuja' rangaistuksia. Tämähän menee ihan mielenkiintoiseksi.
Pahoinpitely on aina
Pahoinpitely on aina viharikos. Järkyttävää, että tällaista "lainsäädäntöä" on ylipäätään luotu.
Rikos on rikos.
Ei läheskään aina
Esim. ryöstön yhteydessä tehty pahoinpitely ei ole aina viharikos.
Eikö kaikki
henkilöön käyvä rikollisuus ole viharikollisuutta?
Kummallista luokittelua. Onko sillä eroa, jos mies hakkaa suomalaissyntyisen vaimon, tai turkkilaisen?
viharikos
Jos suunnittelen rikosta vaikkapa henkirikosta niin se ei ole tuomittavaa. Poliisi ei saa puuttua koska tällä loukataan rikoksen suunnittelijan oikeusturvaa. (oikeusoppinut prof Tuori). Mutta jos kirjoitan tosiasioita internettiin maahanmuutosta ja nimenomaan muslimien käyttätymisestä suunnittelematta mitään sen kummempaa niin olenkin yht'äkkiä 'viharikollinen' vaikka en ole millään lailla puuttunut kenenkään koskemattomuuten enkä vapauteen...kertonut vain kokeamiani tosiasioita...että että...miten tämä on oikeusvaltiosamme näin tämä asia..hämmästyttää ja ihmetyttää pientä kulkijaa..
Viljanen taitaa vihata suomalaisia
Eipä ole mitään positiivista tapahtunut Vijasen kansliapä¨llikkyyden aikan Suomessa, vaan pikemminkin oikeustaju on himmentynyt ja moraalikäsityksetkin heittänet häränpyllyä. Ehkäpä Viljasen saulais-inho siis on tuottanut tulosta.
Viharikosten määrän kasvu
Viharikosten määrän kasvu on todella huolestuttavaa.Kun lukee näitä kommentteja tuohon uutiseen,tuntuu,että täällä ollaan pimeyden ytimessä.Rasististen tai muiden viharikosten vähättely,termien kiistäminen jne. kertoo halusta hyväksyä viharikoksia vähättelemällä niitä.Siitä se kertoo.
Vapaasti vihattavia tuntuvat olevan
Vihakommenteissa esiintyvät kohteina:
-ruotsinkieliset
-pakolaiset ja maahanmuuttajat
-seksuaalivähemmistöt
-porvarit ja työnantajat
-USA
Ihmetystä herättää mistä kaikki se vihaenergia näitä ryhmiä kohtaan syntyy. Kolme ensinmainittua ryhmää eivät yksin uskalla esiintyä omana itsenään julkisella paikalla fyysisen väkivallan pelossa.
Ritva Viljanen ?
Kuinka kauan Ritva Viljanen on istunut Sisäministeriön kansliapäällikkönä ? Kuuluiko hänen miehensä ns. Koiviston konklaaviin ?
Rakkausrikos on
- unohtaa kantaväestön tarpeet,
- unohtaa yhdenvertaisuusperiaate,
- rahoittaa valtionvelalla kerjäläisiä,
- väittää realismia rasismiksi,
- poliittinen populismi maahanmuutossa,
- olla ajattelematta omilla aivoilla.
Ihminen ihmisenä.
Ihminen ihmisenä. Kaikki ihmiset ovat enemmistöjä ja vähemmistöjä erilaisissa asioissa.
Minkälaisissa asioissa kommentoijat ovat itse mielestään enemmistöjä ja vähemmistöjä? miten syrjintää, ihan turhia ennakkoluuloja ja syrjäytymistä voisi mielestänne vähentää?
Yhteisvastuukeräyksen sivuilla voi haastaa ennakkoluulojaan www.yhteisvastuu.fi/2009/ ja SPR:n sivuilla voi luopua ennakkoluuloistaan www.redcross.fi/ext/ennakkoluulot/.
Jokainen henkinen ja fyysinen lyönti on pois itseltä ja lähimmäisiltä. Ennakkoluulot ja harhaluulot, joista voi luopua voivat myös olla ennakkoluuloja rantaruotsalaisista, suomenruotsalaisista, helsinkiläisistä, himangalaisista, pohjanmaalaisista, maalaisista, tornionlaaksolaisista yms...
Linkki uutisen tiedotteeseen...