Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) kiittää Uuden Suomen blogissaan seksilelut hyllyilleen ottavaa K-Citymarketia "suomalaisten elämänlaadun parantamisesta ja haitallisten tabujen murtamisesta".
-Miksi ne on tähän asti piilotettu erikoismyymälöihin ujompien ihmisten ulottumattomiin? Kasvi ihmettelee.
-Seuraavaksi K-ketjun tulee kuitenkin kouluttaa asiantuntevia myyjiä, jotka osaavat tarvittaessa kertoa asiakkaille, mitkä lelut sopivat heille parhaiten, ja neuvoa, miten niitä tulee käyttää, Kasvi ehdottaa.
Kansanedustaja kummastelee seksituotteiden myynnistä noussutta kohua.
-Talouslama on kadonnut, ilmastonmuutos peruttu ja Afganistanissa on rauha. Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei ole voinut tulla lehtikioskilla, kun viikon iltapäivälehtien ykköslööppiuutisena on ollut RFSU:n seksilelujen tulo Citymarkettien tuotevalikoimaan, Kasvi kirjoittaa.
-Mitä ihmeellistä siinä on, että tavallisessa tavaratalossa myydään fyysistä terveyttä, henkistä hyvinvointia ja parisuhteen laatua parantavia apuvälineitä?

Kommentit
Ei taida Jykä omata medialukutaitoa
Ei taida Jykällä olla medialukutaitoa - tuohan oli vain markkinointiteko. Ekamarkettihan on toisen uutisen mukaan myynyt tuollaisia jo toukokuusta.
On se hienoa, että ainakin
On se hienoa, että ainakin yksi järkevä ihminen istuu eduskunnassa. Olen kuitenkin pahoillani Jyrki Kasvin puolesta, että hänellä on niin paljon ammattitaidottomia työtovereita.
Jyrki Kasvi - uskotko demokratiaan?
Luulen ja olen varma, että uskot.
Jos/koska näin on, kysäisenpä, ketkä tätä " hienoa " ajatusta ihastelevat.
Kuka muuten onkaan City- market-ketjun vastaava johtaja?
Minusta on hienoa, että
Minusta on hienoa, että eduskunnassa on edes yksi järkiperäisesti ajatteleva kansanedustaja. Olen pahoillani Jyrki Kasvin puolesta, että hänellä on niin paljon järjettömiä työtovereita.
Mitä pahaa tässä Citymarketin hieromasauva-valikoimassa on? Ei yhtään mitään.
Ruokakesko
Käsitykseni mukaan tuoteryhmäpäällikkö voi olla konsernitasoinen Ruokakeskossa eli sama päällikkö ostaa tavaraa myös muihin K-ketjuihin.
Non-food -johtaja Ruokakeskossa on Minna Kurunsaari. Häneltä kannattaa kysyä kokemuksista.
Ensin kuitenkin ehti Suomen Lähikauppa Oy:n Euromarket.
Ruokakesko Oy
Satamakatu 3, Helsinki, 00016 Kesko
Puhelin 010 53030, faksi 01053 23467
Toimitusjohtaja Terho Kalliokoski
K-citymarket, elintarvike Johtaja Mika Rautiainen
K-supermarket: Johtaja Jaana Hertsberg
K-market (K-market, K-extra): Johtaja Ari Svensk
Tavarakauppa: Johtaja Minna Kurunsaari
Asiakkuus: Johtaja Niina Ryynänen
Kenttä: Johtaja Kari Heiskanen (sähköposti: kari.j.heiskanen@kesko.fi)
Logistiikka ja talous: Johtaja Petteri Niemi
---
Jyrki Kasvi ei usko demokratiaan, kaikenlaisten homeenvihreiden liikkuvien äänestäjien valtaan, vaan byrokratiaan, joka säätää kansanedustajalle sellaiset palkat, ettei häntä revitä yhteiskunnallisen työn ääreltä Nokiaan niin kuin sosiologi.
Ei niin salattu totuus
Kasvi ei taida tietää, että suristimet ostetaan netistä ja ne toimitetaan "huomaamattomissa" paketeissa ja ne piilotetaan sinne samaan paikkaan, missä on ne suklaat tai ainakin paperit niistä, joita ei olla koskaan syöty.
Asiasta virinneessä keskustelussa ihmetyttää lähinnä suurimman asiakasryhmän, eli kukkahattutätien jeesustelu siitä, että porno on pahaa ja kieroutuneita esineitä myydään likaisen kujan perällä sijaitsevassa pornoluolassa, joka vilisee pervoja, jotka ovat kaikki miehiä.
Miehille ei taida edelleenkään olla ensimmäistäkään kelvollista vekotinta. Puhallettavat lampaat sun muut fleshligthit ovat lähinnä vitsi.
Jyrki Kasvi ja fleshlight
Mitäpä jos Jyrki Kasvi paremman Euromarketin ja CityMarketin mestarimyyjän puutteessa tekisi vaikkapa tietokonetaitoisena työpsykologian tohtorina YouTubeen pimeän vuodenajan ja talvipäivän seiseuksen vuoksi vaikkapa aivan omat käyttöohjeet fleshlightille, jotta Vihreän liiton liikkuvatkin äänestäjät Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä pääsisivät K-Pluss-korttilaisten Pihtiputaan mummon ja sokean Reetan tapaan selville siitä, millaista jouluiloa on tarjolla?
Taitaa olla vain Jyrki
Taitaa olla vain Jyrki Kasvin itsekorostusta rientää etujoukoissa kummastelemaan seksituotteiden marketeissa myymisestä noussutta kohua. Hän on niin edelläkävijä että..
Mikähän näissä nyt
Mikähän näissä nyt myyntiin tulevissa hilavitkuttimissa on niin uutta ja erikoista?
Kortsuja on ollut tyrkyllä siinä norttiaskin vieressä joka kassalla ties kuinka pitkään ja erilaisia majavakuvastoja lehtihyllyssä siinä heti akkareiden yläpuolella.
Itsetyydytystä vaan ei ruokaviinejä
Omituista minusta on se, että kaupasta voi ostaa nyt itsetyydytysvälineitä, mutta ei ruokaviinejä.
Minusta ei ole mikään tabu se, että pariskunnat viitsivät nähdä sen verran vaivaa, että hoitavat toistensa tarpeet keskinäisen kunnioituksen hengessä ilman mitään muovi/kumituotteita.
Ahaa, uutisvajaus US:ssä täyttyi tältä osin
Mie kun olen nykyään ihan vain US:n varassa, en ole tullut tältä osin aiemmin informoiduksi. Hyvä Jyrki!
En tykkää enää katella mitään alibi-tason iltalehtiä. Haluan nimittäin olla onnellinen.
http://www.youtube.com/watch?v=TcfjwWWbgGY
Jyrkille tuo ei sanoitukseltaan ole passeli, mutta nimi on kumminkin sama, JYRKI.