Sunnuntai 27.5.2012

Muistatko vielä nämä kohut?

Luotu: 
26.12.2009 11:24
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Tehyn työtaistelun tukimielenosoitus Eduskuntatalon portailla marraskuussa 2007.

Päättyvä vuosikymmen muutti poliittista kulttuuria ainakin kahdessa asiassa: vaali- ja puoluerahoituksessa ja poliitikkojen intiimielämän julkisessa käsittelyssä.

Vaalirahakohu, pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) Ruusus-kohu ja ex-ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) tekstiviestikohu ovat kaikilla tuoreessa muistissa.

2000-lukuun mahtuu myös monia suuria politiikan vääntöjä ja kohuja, jotka eivät ehkä ole kaikilla ihan tuoreessa muistissa. Näistä jutuista muistuttaa STT:

Esko Ahon Harvard-loma. Tappio presidentinvaaleissa 2000 otti keskustajohtajaa niin koville, että motivaatiota piti etsiä kovalla kohulla vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa. Ei saanut palattuaan enää otetta puolueen johdosta.

Suomen Pankin nimitysjupakat 2000 ja 2001. Presidentti Tarja Halonen pyyhki perättäisinä syksyinä lattiaa hallituksen esityksillä, kun pankin johtokuntaa täydennettiin.

Vihreät ja ydinvoima. Vihreät marssivat ulos Lipposen kakkoshallituksesta keväällä 2002, kun eduskunta antoi luvan viidennelle ydinvoimalalle.

Vääntö EU:n elintarvikevirastosta. Huipentui pääministeri Paavo Lipposen (sd.) pari päivää ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja julkistamaan sopuun viraston jakamisesta Italian kanssa. Virasto toimii nykyisin Parmassa.

Ben Zyskowiczin kaatoyritys kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta 2004. Zyskowiczin sijasta nurin menikin hanketta tukenut puheenjohtaja Ville Itälä.

Tehy-laki. Vuosikymmenen dramaattisin vääntö eduskunnassa käytiin syksyllä 2007, kun hallitus säädätti lakonmurtolain hoitajien työtaistelun uhatessa.

Pääministeri Matti Vanhanen ja eläkeiän nosto 2009. "Rukan lumilla" kypsynyt päätös eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen piti perua, kun ay-liike uhkasi jo yleislakolla.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Ainoa kansainvälisesti merkittävä oli verrattain vähäpätöiseltä tuntuva kohu, joka koski Etyj:n puheenjohtajaa.

En kuitenkaan usko, että asianomainen itse riippuvaisena kykenisi tulevaisuudessakaan tekemään itseensä liittyviä johtopäätöksiä.

Pääministerin tilanneherkkyys ja arvostelykyky ovat kehittyneet länsimaisen integriteetin tasolle sitten pysäkille jättämisen ja pientaloon liittyvän kiinteistökuplan puhkeamisen jälkeen.

Ainakaan tästä häntä ei tule arvostella. vaikka hän olisikin käytettävissä tehtävässään 2011 saakka.

Poliittisilla toimittajilla ja puolitoista kautta palveleilla luottamushenkilöillä on yhteinen piirre ehkä siksi, että monesta poliittisesta toimittajasta tulee poliittinen toimija, joka kuvittelee pääsevänsä päättämään hyvinvointiyhteenliittymistä riippumatta: he eivät tiedä rajojaan.

"Man's got to know his limitations"

- Harry Callahan -

Oleellista olisi se, miten voisimme maksaa jo nyt laman hintaa lisäämällä veroja ja leikkaamalla, jotta elvyttämistä voitaisiin jatkaa.

Lempi

vaihdetaan työttömyyskorvaus vähätyöllisyyskorvaukseen... eli tekisivätkö työttömät työttömyyden sijaan oman alan töitä ja vaihtoehtoisesti oman alan hyväntekeväisyystyötä viikon kuukaudessa 1000 euroa/kk vähätyöllisyyskorvauksen avulla?

Kuinka monta työtuntia kannattavaa työtä on 274100x5päivää/viikkossax8h?

...10964000 tuntia kannattavaa työntekoa viikossa... x52 viikkoa eli... vähätyöllisyyskorvauksena viikon työstä kuukaudessa... 570128000 tuntia kannattaa työntekoa vuodessa... eli...

Toimettomuuden ja syrjäytymisen sijaan talous elpyisi kannattavan työnteon avulla ja vähitellen organisaatioilla olisi siten resursseja työllistää ihmisiä normaalityöhön työnteon vaikutusten avulla. Lisäksi ihmisten vuorovaikutus työelämään ja osaaminen säilyisivät viikon kuukaudessa.

"Työ- ja elinkeinotoimistoissa (TE-toimistoissa) oli marraskuun lopussa yhteensä 274 100 työtöntä työnhakijaa." http://www.tem.fi/?89506_m=97831&s=2467

Vieras

Mitä ihmeen kohuja nämä on? Missä on Jäätteenmäen hallituksen ero epäluottamuksesta??? Ja missä hän nykyään on nuolemassa haavojaan, EU parlamentissa, ihan himmeellä liksalla

Lempi

kuinka paljon kyseiset kohut ovat vaikuttaneet ihmisten elämään?

Julkisella, kuten yksityisellä sektorilla tehdään paljon hyvää työtä. Ihan esimerkiksi Uutisoitavia asioita ja taustoitusta on paljon julkisen sektorin työstä, ihan esimerkiksi…

www.suomi.fi, www.vnk.fi, www.tpk.fi, www.formin.fi, www.om.fi, www.defmin.fi,www.vm.fi,www.intermin.fi, www.tem.fi, www.lvm.fi, www.mmm.fi, www.minedu.fi, www.stm.fi, www.ymparisto.fi, www.ficora.fi, www.tietosuoja.fi, www.oikeus.fi, www.eduskunta.fi,www.mil.fi,www.poliisi.fi, www.112.fi,www.thl.fi, www.mirgri.fi, www.secure.net, www.spr.fi,www.lapsiasia.fi, www.vahemmistovaltuutettu.fi,www.mll.fi, www.ray.fi, www.un.org, www.ykliitto.fi,www.europa.eu, www.eurooppa-tiedotus.fi, www.kaks.fi, www.yrittajat.fi , www.kulttuurinet.net, www.vuoropuhelu.fi yms. ministeriöt, virastot, organisaatiot, yritykset ja kanslaisjärjestöt yms

Miksi hyvin tehdystä työstä Suomessa ja kansainvälisesti sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla viestitään niin vähän? Suomessa kaikki ihmiset voivat työllistää itseään ja hakea julkista rahoitusta, kuten kaikki viestintävälineet. Julkinen sektori ei ole kansalaisyhteiskuntaa vastaan ja media kansalaisyhteiskunnan puolella, kuten joissan viestinnän teorioissa mielletään.

Ihmisiltähän kysytään esimerkiksi kehitysehdotuksia www.otakantaa.fi, www.oikeusvaivelvollisuus.fi ja www.europa.eu.

Kiitos hyvin tehdystä työstä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Kuka muistaa kohut hyvin tehdystä työstä?

Ahti Heyno

Linkkejä on paljon mutta jospa lyhyesti kertoisit edes muutaman hyvin tehdyn työn? ei tarvitse mennä vuosikausia taaksepäin, jos vaikka otettaisiin esimerkeiksi ministerimme Stubb ja Katainen.

Plus-miinustilastot ovat luultavasti aika hirveitä luettavia.

Lempi

Ministeri Alexander Stubb on kehittänyt myönteisessä vuorovaikutuksessa ulkoasiainministeriön työntekijöiden kanssa mm. kansalaispalveluja ja suhtautuu bloginsa mukaisesti myönteisesti ihmisiin sekä kirjoittaa ihmisille ymmärrettävästi ulkoministerin työstä. www.formin.fi sivuilla on sekä ulkoasiainministerin, että ulkomaankauppa- ja kehitysministerin blogit.

Oletko lukenut ulkoasiainministeriön sivuilta ministeriössä ja edustustoissa tehdystä työstä? sivuilla on paljon taustoitettua materiaalia, kansalaispalveluita ja palveluita esimerkiksi yrityksille, rahoitusta ja maatiedostoja, mobiilipalvelut matkustukseen yms. www.eurooppa-tiedotus.fi sivuilla on tietoa, pelejä yms. ja Virtual Finland sivuilla materiaalia Suomesta. www.mitasuomion.fi sivuilla voi keskustella suomalaisuudesta, www.global.finland.fi sivuilla on globaaliasioita ja mm. kansainvälisyyskasvatusmateriaalia, kuten kansainvälisiä työpaikkoja ministeriössä ja kansainvälisisissä organisaatioissa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen palkittiin Euroopan parhaana valtiovarainministerinä ja hän puhuu ihmisille ymmärrettävästi asioista. Valtiovarainministeriössä tehdään paljon hyvää työtä.

www.vm.fi sivuilla on mm. ihmisille helposti miellettäviä blogeja ja tietopaketti kuinka Lissabonin sopimus vaikuttaa valtiovarainministeriön toimialalla. Oletko lukenut esimerkiksi Valtiovarainministeriön strategian 2008-2012 ja Valtiovarainhallinnon toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2009 - 2012?

Vieras

Muistan, että Eläkeyhtiöissä istuvat ay-pamput ovat nostaneet palkkioitaan joka vuosi ja samalla hyväksyneet eläkerahojemme kuormasta syönnin sekä laittoman sijoituspolitiikaan missä on eläkevaroillamme sallittu ostaa esim. Maddofin pyramidihuijauksen hegde-rahastoja.

Poliisin talousrikostutkijat eivät ole asiaan puuttuneet.

Tappiota on tehty kaksinumeroisia lukuja eikä kukaan herrakerhosta ole ottanut vastuuta tai eronnut. Vain maan hallitus pakotettiin antamaan lisävaltuuksia sijoutustappioiden tekemiseen.

Olisin hallunut muistaa, että eläkevarojamme varastelevaa ay-väkeä olisi tutkittu ja pidätetty ja esimerkiksi Ilmarisen kassasta viedyt rahat TUL:lle SDP:n vaalitueksi olisi tutkittu.

Lempi

vaihdetaan työttömyyskorvaus vähätyöllisyyskorvaukseen... eli tekisivätkö työttömät työttömyyden sijaan oman alan töitä ja vaihtoehtoisesti oman alan hyväntekeväisyystyötä viikon kuukaudessa 1000 euroa/kk vähätyöllisyyskorvauksen avulla?

Kuinka monta työtuntia kannattavaa työtä on 274100x5päivää/viikkossax8h?

...10964000 tuntia kannattavaa työntekoa viikossa... x52 viikkoa eli... vähätyöllisyyskorvauksena viikon työstä kuukaudessa... 570128000 tuntia kannattaa työntekoa vuodessa... eli...

Toimettomuuden ja syrjäytymisen sijaan talous elpyisi kannattavan työnteon avulla ja vähitellen organisaatioilla olisi siten resursseja työllistää ihmisiä normaalityöhön työnteon vaikutusten avulla. Lisäksi ihmisten vuorovaikutus työelämään ja osaaminen säilyisivät viikon kuukaudessa.

"Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi marraskuussa 73 000 hengellä edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tiedot ilmenevät 22.12.2009 julkaistussa työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoon perustuvassa Työllisyyskatsauksessa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa (TE-toimistoissa) oli marraskuun lopussa yhteensä 274 100 työtöntä työnhakijaa." http://www.tem.fi/?89506_m=97831&s=2467

Mielestäni on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa sekä itsestään, että lähimmäisistään. Työttömyyden lisäksi esimerkiksi vanhuksilla on liian vähän apua vanhainkodeissa...

SPR sivuilla "Testaa, mikä auttamisen tapa sopii juuri sinulle!" http://www.redcross.fi/tulemukaan/fi_FI/index/

Lempi

Miksi SAK ei salli kyseistä ihmisten osallistamista ja kannattavaa työntekoa ja opiskelua? miksi ihmisille maksetaan syrjäytymisestä ja toimettomuudesta?

1000 euroa kuukaudessa viikon työnteosta ja osaamisen sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen säilyttäminen olisi ihmisten hyvinvoinnille myönteinen asia ja kannattavaa työntekoa...

1 päivänä tammikuuta 2010 voimaan tulevat lait...

"HE 194/2009 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 2 ja 10 §:n, työttömyysturvalain 8 luvun 6 §:n ja toimeentulotuesta annetun lain 10 ja 10 a §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia, työttömyysturvalakia ja toimeentulotuesta annettua lakia. Esityksen mukaan kuntouttavaan työtoimintaan olisivat velvollisia osallistumaan muutkin kuin nuoret työttömät.

Esitys liittyy valtion vuoden 2010 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010."

www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090194
FINLEX ® - Valtion säädöstietopankki

Koulutusnetti www.koulutusnetti.fi

pZ

"Miksi SAK ei salli kyseistä ihmisten osallistamista ja kannattavaa työntekoa ja opiskelua? miksi ihmisille maksetaan syrjäytymisestä ja toimettomuudesta?"

---In business tai out of business. Etsikööt eduskunta jonkun muun erittäin hyvin noudattamaan niitä 10^10 käskyään, joita tais tulla taas yksi lisää. Katyn on kiva metsä.

pZ

Nämä ovat ihan perusasioita. Mutta hei, tämähän ei ole matematiikkaa, tämä on mutumatiikkaa ja metumatiikkaa.

Ahti Heyno

Toivottavasti näitä ei unohdeta koskaan. Jollain olisikin varmasti työtä alkaa keräämän nettiin tällaisia tapahtumia sekä vaalilupauksia! Tehtyjä sekä toteutuneita että toteutumattomia!

tuulakiilamo

Tasavallan presidentin omien suosikkien nimeäminen johtotehtäviin.Mistä muusta se kertoi, kuin siitä, että hän määrää ja haluaa määrätä, kuin yritysjohtaja.

Lehdistö ei ole asiaa käsitellyt kovinkaan kriittisesti, siis aikanaan.
Tästäkin syystä on vaikeaa nähdä presidentti Halosta kansakunnan henkisenä esikuvana.

Hän tunnustaa nykyisin väriänsä ja hyvä niin.

kohu

Vaikeammin määriteltävä ajankohta kuluneelta vuosikymmeneltä, mutta jos ilmaisisi sitä vaikkapa vuosikymmenen (2000-2010) liukuvana hölmöytenä politiikan kentällä kun alettiin poliitikkojen piireissäKIN ilmastohypettäjiksi.

Pekka Siikala

Mitkä uutiset muistamme?

Uutinen on tosi, niin tosi kuin mahdollista, mutta kohu on kohu, eikä se ole juurikaan naimisissa totuuden kanssa.

Mitkä uutiset jäivät mieleen?

space

"Vaalirahakohu" oli iltapäivälehtien viimeinen epätoivoinen pihinä säilyttää palkkatasonsa lehtien ostamisen vähetessä ja ilmaisen internet copy/paste-uutisoinnin viedessä loputkin mahdollisuudet oikeaan tulonmuodostukseen maailmassa, jossa keskipalkka on 2500 euroa kuussa. Samalla sahattiin omaa oksaa koska vaalirahoitus tulee romahtamaan vuoden 2011 vaaleissa. Porvarien rahat kelpasivat mutta ne täytyi maalata likaisiksi vaikka tulivatkin lehtien omalle tilille. Kaksinaamaisuuden huippu kuten suurin osa muistakin "kohuista".

Maslow

- YLEn (?) rahoitus kansalaisilla, oli heillä varoja tai ei. MEDIAMAKSUN läpijuoksutuksesta eduskunnassa ei ole muistiini jäänyt uutisointia yhdessäkään mediassa, MIKSIKÖHÄN.

- Viime kunnallisvaalien jälkimainingeissa kuultu pääministerin demokratiaa halveksuva kommentti siitä, ettei kansalaisilla saa olla harhaluuloja vaikuttamisesta väärää (status quo'ta ajamatonta?) puoluetta äänestämällä.

Toisaalta, se joka ei muista historiaa...

http://hatapaidenkalinaa.blogspot.com/2008/01/koulutanssiaisten-pmisteri...

Lempi

...Jyrki Kasvin blogiin "”Helsingin Sanomien jutun nuoret joutuivat julkisessa keskustelussa syytetyiksi.” http://jyrkikasvi.blogit.uusisuomi.fi/2009/12/22/viestintuojat-roviolla/

Kiitos pohdinnoista ja mielenkiintoisesta blogista.
Entä aikuisten mediakasvatus ja ehdotus kyseiseen ja minkälainen esimerkki nuorille viestitään?

Mielestäni nuorille on tärkeää viestiä älyllisiä esimerkkejä Big Brother viihteen vaihtoehtona ja aikuisille mediakasvatusta nuorten lisäksi sekä viestinnän etiikasta, että juridiikasta, kuten nuorten tekemisistä. Mielestäni nuorilla on paljon fiksuja mielipiteitä, ja toisin kuin mainoksista voisi päätellä rypyt ovat mielestäni kauniita. Lisäksi...

Mielestäni ihmisiä on tärkeää neuvoa asiallisesti myös viestinnän etiikassa ja juridiikassa sekä välttämään rikoksia ja ihan turhaa mielipahaa, kuten herjauksia ja ihmisten yksityisasioiden levittämisestä, kiusaamista yms.

mm. Koljatin lööppiuutisoinnin jälkeen, jossa kommentit kirjasta oli irroitettu kontekstista herjausryhmät ja viharyhmät lisääntyivät verkossa. On lisäksi esimerkiksi nuoria, jotka ovat tehneet itsemurhan nettikiusaamisen vuoksi. Lööpit voivat olla pelottavia lapsille ja niitä on kaikkien kauppojen ja kioskien ovissa.

Lapsiasiainvaltuutetun kannanotossa lööppeihin on ehdotettu psykologia arvioimaan viestin vaikutuksen lapsiinwww.lapsiasia.fi.

Esimerkiksi työpaikka- ja koulukiusaaminen on Suomessa laitontawww.finlex.fi

Entä julkinen kiusaaminen http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiusaaminen ?

www.mll.fi sivuilla on materiaalia avuksi, kuten nuortenetti ja materiaalia vanhemmille ihan normaalin vanhemmuuden tueksi

”Koulut kaipaavat tukea nettikasvatukseen”
www.asianajajaliitto.fi/viesti…kseen.html

”Netissä julkaistu ”hyvä läppä” voikin olla rikos Mediakasvatus: Harva teini-ikäinen ymmärtää tekonsa seuraukset, netissä tulee harha anonyymiudesta.”
Alma Media

”…Kemppisen mukaan rikoksen tunnusmerkit voivat täyttyä esimerkiksi siinä, jos kertoo netissä tuttavansa sairastavan syöpää. Myös toisten seksielämä sekä raha-asiat kuuluvat arkaluonteisiin aiheisiin, joiden repostelu voi olla rikollista…, STT”

Kiva koulu www.kivakoulu.fi

www.mediakasvatus.fi

Sananvapauden avulla tehdyt rikokset ml. herjaukset ja uhkaukset ovat rikoksia.

STT: ”toimittajan etiikkaa ja juridiikkaa” www.stt.fi/fi/tyylikirja/toimi…ridiikkaa/

Tutkimus viestinnän vaikutuksistawww.stakes.fi/FI/ajankohtaista/tiedotusvalineet.ht ja www.jokela-adressi.fi ja www.loopitkuriin.net ovat kauheaa luettavaa.

Minkälaisen esimerkin aikuiset ihmiset viestivät lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille? Miten neuvoisitte aikuisina ihmisinä lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia? ja miten viestintää voisi kehittää siten, että kyseinen olisi mielekkäämpää ja vahvistaisi hyvinvointia?

Miten viestintä vaikuttaa esimerkiksi mielenterveyteen?

mielenterveys on kaikkien ihmisten terveyttä, eikä pelkästään häiriökäyttäytymistä.

EU:ssa kuluu arvioiden mukaan euroissa 2/3 Suomen BKT:sta mielenterveydenkuluihin. Miten hyvinvoinnin vahvistaminen on mielletty viestintävälineissä ja miten ihmisten hyvinvointia voitaisiin mielestäsi vahvistaa viestinnällä? Entä viestinnän vaikutus uutisissa olevien ihmisten hyvinvointiin?

”Läheisen kuolema. Liikenneonnettomuus. Työttömyys. Avioero. Sairaus. Ne ovat arkisia, joskus odotettujakin tapahtumia. Silti ne voivat tuntua ylipääsemättömän raskailta.” Jokainen reagoi järkyttäviin tapahtumiin. Se on tervettä ja tavallista. Voimakkaita tunteita voivat herättää myös ajatukset siitä, mitä minulle tai läheisilleni olisi voinut tapahtua. Jokainen reagoi järkyttävään kokemukseen. Ihmiset ovat yksilöitä, toinen reagoi samassa tilanteessa voimakkaammin kuin toinen. Reaktiot on kuitenkin hyvä tunnistaa - niin itsessään kuin muissakin. Hyvä on miettiä sitäkin, miten voisimme tarvittaessa olla tukena lähimmäiselle. Näille sivuille on listattu mahdollisia tuntemuksia ja reaktioita, joita järkyttävän kokemuksen jälkeen saattaa esiintyä. Älä vertaa omaa suhtautumistasi toisiin. Reagointi erilaisiin tapahtumiin on aina yksilöllistä.”

www.redcross.fi/apuajatukea/henkinentuki/fi_FI/

Sosiaali- ja terveysministeriö
www.stm.fi/tyosuojelu/tyohyvinvointi

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos
www.thl.fi

Mielenterveyden keskusliitto
www.mtkl.fi

Suomen psykologiliitto
www.psyli.fi

Apua arkielämän kriisitilanteissa
www.secure-tukinet.net

Nuortennetti
www.mll.fi/nuortennetti/

Ihmisten perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista
Suomen lain mukaan www.finlex.fi ihmisillä on paljon perusoikeuksia sananvapauden lisäksi.

Onko viestintävälineiden mielestä 11§ sananvapaus ja tiedonvälitys oleellisempi perusoikeus, kuin esimerkiksi EU perusoikeudet 1§-10§ ja 12§-54§ ?

EU perusoikeuskirjan kaikki 54 artiklaa
www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf

Minun mielestäni on oleellista, että perusoikeudet vahvistavat eivätkä mitätöi toisiaan. Miten määritellään sananvapaus ja kaikki perusoikeudet? kuten oikeus yksityisyyteen, halventavan rangaistuksen kielto yms.

Mielestäni lööpit ovat siis mainoksia, kuten kuluttajanviraston ja mainonnan eettinen neuvosto, jolloin niihin tarvittaisiin ihmisten lupa. Sananvapaus perusoikeutena ja esimerkiksi ”savolaisittain painotetuilla” juoruilla myyminen ovat mielestäni eri asioita.

Miten voidaan esimerkiksi uutisoida perätön uutinen eduskunnan puhemiehen vaimon raskaudesta, kun asiaa ei saa Suomen lain mukaan kysyä edes työpaikkahaastattelussa? kuinka usein lööppien viesti on artikkelin kuten totuudenmukainen? miksi lapsia pelotellaan lööpeillä ja miksi viestitään, että esimerkiksi heidän isovanhemmilta, jotka ovat tärkeitä nuorten hyvinvoinnille on mielekästä mitätöidä omanarvontunne, kuten Kaari Utrion ”kuolinpilleri” kommenteissa oli painotettu lööpeissä? miksi niin harvoin kehutaan ihmisiä ja suomalaisuutta viestinnässä?

Kaikki lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset tarvitsevat myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita myös viestintään. Hyvä kansallinen ja kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutteinen kulttuurinen lukutaito vaikuttaa myönteisesti myös suomalaisiin ja kansainvälisiin mahdollisuuksiin.

Julkinen sektori ei myöskään ole kansalaisyhteiskuntaa vastaan ja media kansalaisyhteiskunnan puolella, kuten joissan viestinnän teorioissa mielletään.
Ihmisiltähän esimerkiksi kysytään esimerkiksi kehitysehdotuksiawww.otakantaa.fi, www.oikeusvaivelvollisuus.fi ja www.europa.eu.

Ja julkisella, kuten yksityisellä sektorilla tehdään paljon hyvää työtä. Ihan esimerkiksi Uutisoitavia asioita ja taustoitusta on paljon julkisen sektorin työstä, ihan esimerkiksi… www.suomi.fi, www.vnk.fi, www.tpk.fi, www.formin.fi, www.om.fi, www.defmin.fi, www.vm.fi, www.intermin.fi, www.tem.fi, www.lvm.fi,www.mmm.fi, www.minedu.fi, www.stm.fi, www.ymparisto.fi, www.ficora.fi, www.tietosuoja.fi, www.oikeus.fi, www.eduskunta.fi, www.mil.fi, www.poliisi.fi, www.112.fi, www.thl.fi, www.mirgri.fi, www.secure.net, www.spr.fi, www.lapsiasia.fi, www.vahemmistovaltuutettu.fi, www.mll.fi, www.ray.fi, www.un.org,www.ykliitto.fi,www.europa.eu, www.eurooppa-tiedotus.fi, www.kaks.fi,www.yrittajat.fi , www.kulttuurinet.net, www.vuoropuhelu.fi yms. ministeriöt, virastot, organisaatiot, yritykset ja kanslaisjärjestöt yms
Miksi hyvin tehdystä työstä Suomessa ja kansainvälisesti sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla viestitään niin vähän?

Suomessa esimerkiksi kaikki ihmiset voivat työllistää itseään ja hakea julkista rahoitusta, kuten kaikki viestintävälineet.

Miten lastenoikeudet www.lapsiasia.fi ja oikeus yksityisyyteen toteutuvat lööpeissä? Tietosuojavaltuutetun www.tietosuoja.fi sivuilla on neuvoja ihmisten oikeudesta yksityisyyteen, kuten mm.

”Markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja” www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/…ino…
”Kuluttajavirasto pitää lööppiä mainonnan eettisen neuvoston tavoin markkinointina, kun taas iltapäivälehdet näkevät sen journalismina. Lööpeistä on tehty lasten näkökulmasta kanteluita Julkisen sanan, mainonnan eettiseen neuvostoon sekä lapsiasiavaltuutetulle. Mainonnan eettinen neuvosto teki vuonna 2005 päätöksen iltapäivälehtien myyntijulisteiden lapsia pelottavasta vaikutuksesta. Neuvosto totesi, että lööppeihin pätevät samat säännöt kuin muuhunkin markkinointiin, koska myyntijulisteella on kaupallinen päämäärä. Lööppi on siis mainos, jonka arviointi kuuluu neuvoston toimivaltaan. Lapsiasiavaltuutettu on ollut huolestunut lööppikirjoittelusta ja katsonut, että lapsuuden suojeleminen ei voi olla pelkästään vanhempien tai julkisen vallan vastuulla. Lapsiasiavaltuutettu on selvityksessään toivonut, että iltapäivälehdet sitoutuisivat hyvään markkinointitapaan sekä mainonnan eettisiin periaatteisiin. Julkisen sanan neuvosto on perään kuuluttanut harkintaa otsikointiin.”www.kuluttajavirasto.fi/Page/38929798-648e-427b-9b

www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/markkkinointi/

ihmisiä ei myöskään saa Suomen lain www.finlex.fi mukaan salakuvata eikä salakuunnella www.jokela-adressi.fi … ja mainoksiin tarvitaan mainoksissa esiintyvien ihmisten lupa, eli esimerkiksi Keskuskauppakamarin Internet-sivuilla on ICC:n Markkinointisäännöt ”Artikla 14 – Henkilökuvan tai muun yksityisyyteen kuuluvan seikan esittäminen tai jäljittely Markkinoinnissa ei tule käyttää yksityisen tai julkisen henkilön kuvaa ilman häneltä etukäteen hankittua lupaa. Myös henkilöön viittaaminen markkinoinnissa edellyttää lupaa. Markkinoinnissa ei tule ilman etukäteen hankittua lupaa kuvata yksityisomaisuutta tai viitata siihen tavalla, joka on kyseisen tuotteen tai toiminnan yhteydessä omiaan antamaan käsityksen asianomaisen suostumuksesta.”
www.keskuskauppakamari.fi/kkk/…n_e…

Kuluttajansuojalaki 20.1.1978/38
www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038#L2
Lapsiasianveltuutettu esimerkiksi on mieltääkseni ehdottanut, että psykologi arvioisi lööppejä ja niiden vaikutusta lapsiin www.lapsiasia.fi.

Faktan ja fiktion sekoittuminen viihteessä esimerkiksi näkyy nuorten väkivaltatilaistoissa. Minkälaisen esimerkin aikuiset ihmiset viestivät?

Kun lööpeissä on herjauksia herjaukset lisääntyvät sosiaalisen viestinnän palveluissa nuorten mieltäessä, että kyseinen on mielekästä. Lööpeissä esiintyvät ihmiset, jotka ovat ihan oikeita ihmisiä, eivät viihdettä, eivätkä tilastoja, harvemmin viestivät, kuten lööpeissä on painotettu.

Kuinka usein tutkiva journalismi on mieltänyt, että asioita on tehty hyvin ja oikaissut väittämiä niin tehokkaasti kuin painottanut ”savolaisittain” negatiivisesti?
Yleisradion Silminnäkijä-ohjelman tuottaja Hannele Valkeeniemen kommentin mukaan esimerkiksi tutkivassa journalismissa US uutisoinnin mukaisesti metodina on ”savolainen painotus”…

Ylen lisäselitys: ”Savolainen metodi”
…”Tekikö Vanhanen jonkun rikkeen?
- Ei se ole meidän asia kertoa. Silminnäkijä ei ole tuomari, syyttäjä eikä asianajaja. Tiedoille annetaan se painoarvo, joka annetaan. Tämä oli yhteiskunnallisesti merkittävä tieto, sellaiseksi sen arvioimme, ja siksi siihen pätee lähdesuoja. Mielestäni tämä on ollut lähestulkoon oppikirjan omaista toimintaa. Savolainen metodi, siirretään vastuu kuulijalle, Valkeeniemi naurahtaa…” www.uusisuomi.fi/kotimaa/72808-ylen-selitys
www.uusisuomi.fi/asiasanat/silminnakija

”Propaganda on tietoa, jota levitetään tarkoituksena muokata kohteen mielipidettä. Propaganda saattaa olla valheellista tai tosipohjaista, mutta on usein yksipuolista ja saattaa valaista asiaa ainoastaan propagandan tuottajalle hyödyllisistä puolista…”

”Suosittuja propagandatekniikan keinoja ovat väärien uutisten välittäminen tai puolitotuuksien välittäminen, missä osa asiaan liittyvistä seikoista jätetään kertomatta tai painotetaan väärin.”

”Uutisten valikointia voidaan suorittaa siten, ettei uutisvirrasta tule tasapuolinen, vaikka uutiset sinänsä sisällöiltään olivat oikeita. Tämä muodostaa yleensä tarpeen vastapuolelle perustaa oma uutiskanava, missä voi kokonaiskuvan tarjoamiseksi valikoida itse uutisvirtaa…”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda

HS sivuilla oli testi ”konnia vai kunnon kansalaisia”. Ihmiset olivat julkisuuden perusteella arvioineet ihan syyttömiä ihmisiä konniksi. Mielestäni julkinen häpeärangaistus esimerkiksi syyttömille ihmisille on kohtuuton.

Saako ihmisiä laittomasti salakuunnella ja -kuvata www.jokela-adressi.fi,herjata, loukata ihmisten yksityisyyttä, www.loopitkuriin.net yms.

Laki ja oikeusturva Suomessa
www.suomi.fi

Tietopaketti nuorille
”Suomen väestöstä alle 30-vuotiaita on noin kaksi miljoonaa, josta noin puolet on 15-24-vuotiaita. Nuorisolaki, jonka tarkoitus on edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistumista, koskee alle 29-vuotiaita.
Tälle sivulle kootaan ne Suomi.fi-portaalin sisältämät linkit, joissa on julkishallinnon tuottamia, nuorten elämän ja arjen kannalta tärkeitä tietoja ja palveluja. Asiaa löydät niin asumisesta, opiskelusta kuin parisuhteesta. Myös työelämätieto ja kansalaisen perusoikeudet ovat helposti ulottuvillasi.” www.suomi.fi

Miten nuoret ja lapset www.lapsiasia.fi, eli alle 18-vuotiaat mieltävät viestinnän? Miksi lapsia pelotellaan lööpeillä? lastenoikeuksien sopimuksen mukaisesti lasten etu on tärkeä asia www.unicef.fi.

”Sopimukseen liittyy neljä yleistä periaatetta:

Kaikki lapset ovat tasa-arvoisia
Lapsen etu on ensisijainen kaikessa päätöksenteossa
Lapsella on oikeus hyvään elämään
Lapsen näkemykset on otettava huomioon”

www.lapsiasia.fi

Kuten US päätoimittaja kirjoitti jsn on tiedotusvälineiden itsesääntelyelin. Minkälaisen esimerkin viestintävälineet viestivät esimerkksi Internetin kuluttajille ja lapsille, jotka eivät ole allekirjoittaneet jsn sopimusta. Työpaikkakiusaaminen ja koulukiusaaminen on Suomen laissa kielletty.

Entä julkinen kiusaaminen? on esimerkiksi nuoria, jotka ovat tehneet itsemurhan nettikiusaamisen vuoksi. Aikuisten on tärkeää mielestäni viestiä vastuullisesti ja ennaltaehkäistä henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Medialla on tärkeä funtio yhteiskunnassa, mutta viestintävälineet eivät ole oikeuslaitoksen edustajia, kuten ei myöskään jsn.

Suomen perustuslain 22§ artiklan mukaan
”22 § Perusoikeuksien turvaaminen
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.”

www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Kuka arvioi, että kaikki ihmisten perusoikeudet ja ihmisoikeudet toteutuvat viestintävälineissä?

Mielestäni asiallisia viestintä- ja oikeusalan ihmisiä, kuten toimittajia tarvitaan neuvomaan ihmisiä viestinnän etiikassa ja juridiikassa, kuten pohtimaan, miten ihan turhia ennakkoluulojan voidaan vähentää. Julkisen sektorin palveluissa on esimerkiksi paljon rahoitusta viestintävälineille mediakasvatukseen.

Kiitos blogista ja pohdinnoista.

Lempi

voisiko kyseiseen vaikuttaa uutisoitavat asiat ja toimittajien henkilökohtaiset mieltymykset sekä poliittinen puoluetausta ja koulutusteoriat, propaganda ja agitaatio? Mielestäni teorioissa on harha, että esimerkiksi julkinen sektori on kansalaisyhteiskuntaa vastaan.

Metrolehdessä 15.9.2009 s.09 uutiset oli artikkeli
"Vasemmistonuoret julkaisee ilmiantoja työnantajista Vasemmistonuoret kehoittaa työntekijöitä ilmiantamaan työnantajansa, jos tämä toimii laittomasti. Järjestö haluaa nostaa ilmianna pomosi- nettikampanjallaan esiin epäkohtia, jotka muuten jäisivät piiloon. Kampanjasivut ovat osoitteessa www.ilmiannapomosi.net. STT"

Suomessa on työlainsäädäntö ja syyttömyysolettama. Miten ihmiset voivat tehdä töitä, jos jatkuvasti joutuvat todistamaan syyttömyytensä sekä julkisuudessa, että oikeudessa?

HS testin "konnia vai kunnon kansalaisia" mukaan ihmiset arvioivat ihan syyttömiä ihmisiä konniksi julkisuuden perusteella. Mielestäni julkinen häpeärangaistus syyttömille ihmisille on kohtuuton.

En ole poliitikko. Ehdotuksena voitaisiin mielestäni tehdä sivustot kehu ihmisiä, kuten pomosi ja kolleegasi, jos tämä toimii hyvin, jotta hyvintehty työ joka muuten jäisi piiloon tulisi varmasti esille. Mielipiteitä?

moro

"voisiko kyseiseen vaikuttaa uutisoitavat asiat ja toimittajien henkilökohtaiset mieltymykset sekä poliittinen puoluetausta ja koulutusteoriat, propaganda ja agitaatio?"

Ei voi. Kysymyksessä on puhdas journalismi. Olisi aika lopettaa nuo salaliittoteorioihin perustuvat jutut.

Kysymyksessä on Suomen porvariston mädännäisyys, siinä kaikki.

space

"Ei voi. Kysymyksessä on puhdas journalismi."

Joidenkin kirjoittajien usko on vahvaa. Tämmöisiä sepustuksia kirjoitellaan ihan vakavalla naamalla (tai sitten kieli poskessa). Yritä nyt harrastaa joskus hieman omaakin ajattelua. Halpaa sirkushuvia katkerille köyhille. Sitä se enimmäkseen on.

Lempi

miksi salaisesta poliisitutkimuksesta kirjoitettiin viestintävälineissä kesken tutkimuksen? eikö tutkimuksista voi kirjoittaa tutkimusten jälkeen?

HS testin "konnia vai kunnon kansalaisia" perusteella ihmiset arvioivat julkisuuden perusteella ihan syyttömiä ihmisiä konniksi. Mielestäni julkinen häpeärangaistus syyttömille ihmisille on kohtuuton.

moro

Jos tarkkoja ollaan, niin Rusikaan ei saanut absoluuttisen syyttömyyden papereita omassa jutussaan.
Muistaakseni oli vanhentumisasioita. Lisäksi hänestä löytyi merkintöjä stasin papereista.
Juttu oli ikäänkuin, ei savua ilman tulta-juttu.
Poliisi jätti takaportin NL:n arkistojen avautumiselle.
Se tuli kai selvitettyä, että jotain vehkeilyä oli, mutta se ei ylittänyt törkeyden kynnystä ja lievemmät vaihtoehdot olivat vanhentuneet.

En minä näitä kaivele, mutta kun kysyitte....

Vieras

Vuosikymmen ei pääty vasta kuin 2010 lopussa, mutta kymmenluku kylläkin. Nämä asiat sotketaan aina keskenään.
Ensimmäiseen kymmeneen kuuluvat luvut 1, 2, ..., 9 ja 10. Ajanlaskumme alussa ollut ensimmäinen vuosi ei ollut vuosi nolla vaan vuosi yksi.

Vuoden 2000 tapahtumat eivät siten kuulu tähän vuosikymmeneen vaan viimeiseen edellisen vuosikymmenen vuoteen.

Vuonna 2000 ei alkanut uusi vuosituhat vaan uusi tuhatluku.

moro

"Vasemmistonuoret kehoittaa työntekijöitä ilmiantamaan työnantajansa, jos tämä toimii laittomasti. Kampanjasivut ovat osoitteessa www.ilmiannapomosi.net. STT"

Valitettavasti maan suurimpia ongelmia ovat kierot työnantajat. Näitä vastustavat kunnon työnantajatkin.
Kierot työnantajat vääristävät kilpailua.
Tällaisia pyydetään ilmiannettavaksi, että ne saataisiin viranomaiskäsittelyyn- sekä pois vääristämästä reilujen yritysten kilpailukykyä.

Lempi

Työpaikkakiusaaminen ja koulukiusaaminen on Suomessa laitonta ja kyseistä varten on Suomessa mm. työsuojelu www.tyosuojelu.fi, www.stm.fi/tyosuojelu ja työlainsäädäntö www.finlex.fi... ja mahdollisuus keskustella asiasta työpaikalla ilman julkisuutta...

Suomessa on syyttömyysolettama. Miten ihmiset voivat tehdä töitä, jos työpaikkakiusaamisen ja propagandan vuoksi hyvin työnsä tekevät ihmiset jatkuvasti joutuvat todistamaan syyttömyytensä julkisuudessa ja oikeudessa?

HS testissä "konnia vai kunnon kansalaisia" ihmiset arvioivat ihan syyttömiä ihmisiä konniksi julkisuuden perusteella. Julkinen häpeärangaistus syyttömille ihmisille on kohtuuton.

Suomi on hyvien asioiden lisäksi työpaikkakiusaamisen kärkimaa, entä julkinen kiusaaminen ja esimerkki julkisesta sanasta ihmisille? http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiusaaminen

Herjauslööppien myötä mm. herjausryhmät lisääntyvät sosiaalisen viestinnän palveluissa nuorten mieltäessä, että ihmisten julkinen haukkuminen on mielekästä.

En ole poliitikko. Ehdotuksena voitaisiin tehdä sivustot kehu ihmisiä, kuten pomosi ja kolleegasi, jos tämä toimii hyvin, jotta hyvintehty työ joka muuten jäisi piiloon tulisi varmasti esille.

Kuinka usein olet lukenut uutisia hyvin tehdystä työstä, jossa ihmisiä on kehuttu? Suomalaisessa kulttuurissa työnteko ja osaaminen ovat tärkeitä asioita, miksi hyvin tehdyistä asioista viestitään niin vähän mm. www.suomi.fi ?

Mielipiteesi, onko Suomessa väärin ja tabu kehua ihmisiä aiheellisesti hyvin tehdystä työstä?

Lempi

Osaako joku viestintäalan ihminen kommentoida, miksi Jyrki Kasvi ja SK eivät julkaise heille epämieluisia mielipiteitä, kuten Kommentti kohuihin Jyrki Kasvin blogiin ”Helsingin Sanomien jutun nuoret joutuivat julkisessa keskustelussa syytetyiksi.”http://jyrkikasvi.blogit.uusisuomi.fi/2009/12/22/v...? Kuten kommentti artikkeliin...

Ja jäljempänä kommentti, joka poistettiin uutisesta... "Edessä mielenkiintoiset hallitusohjelmaneuvottelut" http://suomenkuvalehti.fi/muualta/soininvaara/edessa-mielenkiintoiset-ha...

Mielestäni on paljon oleellisempaa keskustella asioista, kuten esimerkiksi, miten Lissabonin sopimus vaikuttaa suomalaisiin ja eurooppalaisiin ihmisiin, kuin poliitikkojen haukkuminen vuorotellen. Myös vaalikeskusteluissa www.vaalit.fi asiakeskustelu on ihmisille mielekästä propagandan ja agitaation sijaan.

...ehdotuksena aiheita keskusteluihin… vaihdetaan työttömyyskorvaus vähätyöllisyyskorvaukseen… ?
eli työttömät tekisivät työttömyyden sijaan oman alan töitä ja vaihtoehtoisesti oman alan hyväntekeväisyystyötä viikon kuukaudessa 1000 euroa/kk vähätyöllisyyskorvauksen avulla? eli..

Kuinka monta työtuntia kannattavaa työtä on 274100x5päivää/viikkossax8h?
…10964000 tuntia kannattavaa työntekoa viikossa… x52 viikkoa eli… vähätyöllisyyskorvauksena viikon työstä kuukaudessa… 570128000 tuntia kannattaa työntekoa vuodessa… eli…

Toimettomuuden ja syrjäytymisen sijaan talous elpyisi kannattavan työnteon avulla ja vähitellen organisaatioilla olisi siten resursseja työllistää ihmisiä normaalityöhön työnteon vaikutusten avulla. Lisäksi ihmisten vuorovaikutus työelämään ja osaaminen säilyisivät viikon kuukaudessa.

”Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi marraskuussa 73 000 hengellä edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tiedot ilmenevät 22.12.2009 julkaistussa työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoon perustuvassa Työllisyyskatsauksessa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa (TE-toimistoissa) oli marraskuun lopussa yhteensä 274 100 työtöntä työnhakijaa.” http://www.tem.fi/?89506_m=97831&s=2467

Mielestäni on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa sekä itsestään, että lähimmäisistään. Työttömyyden lisäksi esimerkiksi vanhuksilla on liian vähän apua vanhainkodeissa…

SPR sivuilla ”Testaa, mikä auttamisen tapa sopii juuri sinulle!” www.redcross.fi/tulemukaan/fi_FI/index/

Suomalaisessa kulttuurissa työnteko ja osaaminen ovat tärkeitä asioita ja kyseinen on mielekästä säilyttää. Vähätyöllisyyden myötä ihmisten osaaminen ja vuorovaikutus työelämään säilyisivät ja kannattavan työnteon myötä organisaatioilla olisi resursseja työllistää ihmisiä talouden elpyessä.

Työhyvinvointi vahvistaa myös organisaatioiden kannattavuutta ja kannattava työnteko vähentää syrjäytymistä, eli on humaania ja kansantalouden osalta kannattavaa. Työtä on. Miten organisaatioilla olisi resursseja työllistää ihmisiä ja miten yrittäjyyttä voidaan tukea, kuten edistää ihmisten hyvinvointia?

Miten poliittisessa keskustelussa voitaisiin uutisoida enemmän ihmisten elämään vaikuttavista asioista? Julkisella, kuten yksityisellä sektorilla tehdään paljon hyvää työtä. Ihan esimerkiksi Uutisoitavia asioita ja taustoitusta on paljon julkisen sektorin työstä, ihan esimerkiksi…

www.suomi.fi, www.vnk.fi, www.tpk.fi, www.formin.fi, www.om.fi, www.defmin.fi, www.vm.fi, www.intermin.fi, www.tem.fi, www.lvm.fi, www.mmm.fi, www.minedu.fi, www.stm.fi, www.ymparisto.fi, www.ficora.fi, www.tietosuoja.fi, www.oikeus.fi, www.eduskunta.fi, www.mil.fi, www.poliisi.fi, www.112.fi, www.thl.fi, www.mirgri.fi, www.secure.net, www.spr.fi,www.lapsiasia.fi, www.vahemmistovaltuutettu.fi, www.mll.fi, www.ray.fi, www.un.org, www.ykliitto.fi, www.europa.eu, www.eurooppa-tiedotus.fi, www.kaks.fi, www.yrittajat.fi , www.kulttuurinet.net, www.vuoropuhelu.fi yms. ministeriöt, virastot, organisaatiot, yritykset ja kanslaisjärjestöt yms

Uutinen: Suomessa kaikki ihmiset voivat myös hakea julkisen sektorin rahoitusta mm. ministeriöiden www.vn.fi sivuilta, www.eurooppa-tiedotus.fi, www.ray.fi yms.

Miksi hyvin tehdystä työstä Suomessa ja kansainvälisesti sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla ja rahoitusmahdollisuuksista viestitään niin vähän? Suomessa kaikki ihmiset voivat työllistää itseään ja hakea julkista rahoitusta, kuten kaikki viestintävälineet.

Julkinen sektori ei ole kansalaisyhteiskuntaa vastaan ja media kansalaisyhteiskunnan puolella, kuten joissan viestinnän teorioissa mielletään. Ihmisiltähän kysytään esimerkiksi kehitysehdotuksia www.otakantaa.fi, www.oikeusvaivelvollisuus.fi, www.mitasuomion.fi ja www.europa.eu.

Julkisen sektorin sivuilla on rahoituksen lisäksi mm. ihmisille helposti miellettäviä blogeja ja tietopaketteja, strategioita ja toimintasuunnitelmia ja hankkeita.

Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Mielipiteitä ja minkälaiset asiat ovat tärkeitä viestiä ihmisille?