Hyksin silmätautien klinikan mukaan vammautuneiden määrän pitäisi pienentyä selvästi viime vuodesta, jos ilotulitteiden käyttäjät noudattavat uusia säännöksiä. Hyksin silmäklinikka pitää suojalasien käyttöpakkoa sekä ilotulitteiden myyntikieltoa alaikäisille erittäin perusteltuna.
Puolet vammautuneista on viime vuosina ollut lapsia ja nuoria, joista osa on myös sytyttänyt tulitteen itse. Suojalasien käyttöä puoltaa se, että esimerkiksi viime vuonna silmävammoja tuli pääosin niille, joilla ei ollut suojalaseja. Suojalasien käyttäjät saivat vain lieviä vammoja.
Myös pienten ilotulitteiden kiellon uskotaan parantavan turvallisuutta. Eniten silmävammoja on aiheutunut roomalaisista kynttilöistä: tällä vuosikymmenellä on tiedossa 53 silmän palovammaa, joista monet ovat olleet vakavia.
Miniraketeista kuten kissanpieruista on viiden vuoden aikana aiheutunut ainakin 14 silmävammaa ja myös silmän puhkeamisia, jotka ovat muuten käyneet harvinaisiksi.
Kunnat varautuvat ilotulitteiden käyttöön myös muulla tavoin: esimerkiksi Helsingissä kokeillaan ensi kertaa erillisten uudenvuoden roskasäiliöiden käyttöä. Eri puolille kaupunkia sijoitetaan asukkaiden aloitteesta kolmekymmentä säiliötä, jonne paukkujen ja rakettien jätettä voi kerätä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Läpäläpä
Sananhelinää... milloin varaudutaan 2000 kuolevaan nuoreen vanhemmalla iällä tupakasta johtuen, milloin alkoholista? Äärimmäisyyteen viety ilotulitelaki on merkki tyhmyydestä.
16-17 vuotias ei saa pitää lain mukaan tähtisädetikkua edes kädessä, mutta tupakkaa saa vetää. Taikka thaikkuhuoraa muutamalla kympillä.
Muistaako poliisit puhalluttaa kaikki kaupungilla keillä on raketteja?
Suojalasit, selvinpäin, 18 vuoden ikä tähtisädetikkuun?