Sunnuntai 27.5.2012

Näitäkään töitä ei enää saa kuka vain

Luotu: 
30.12.2009 09:09
  • Kuva: EPA / All Over Press

Jopa matalapalkka-alojen työpaikoista käydään nyt kovaa kilpailua, kertoo Yle.

Työnhakijoita on esimerkiksi siivous- ja ravintola-aloilla Ylen mukaan parhaimmillaan jopa 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Avoimia työpaikkoja on vastaavasti entistä vähemmän.

Työ- ja elinkeinotoimiston mukaan ilmiö ei ole uusi.

-Aina kun taloustilanne huononee, matalapalkkatyöt alkavat kiinnostaa hakijoita entistä enemmän, toteaa Annika Sorvali Helsingin työ- ja elinkeinotoimistosta.

Matalapalkkaisiin töihin esimerkiksi hampurilaisravintoloihin eivät enää hae pelkästään nuoret, sillä taantuma on monipuolistanut hakijoiden kirjoa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

.. siirrytään taas normaaliaikaan. Alkoikin oikeasti jo hirvittää tämä eräiden akateemisten piirien (yhteiskunnan tuella) masinoima 'paskaduuni' -ajattelu.

Ei työ ihmistä pahenna, sensijaan tuollainen keskustelu vei kyllä asenteet ihan väärille urille. En ymmärrä miten yhteiskunnassa voisi olla asiat hyvin jos a) kaikki eivät halua tehdä työtä ja b) jokainen arvostaa myös toisten tekemää työtä.

Vieras

Kilpailu kiristyy ja nyörejä höllennetään. Hyvähän niitä nyt on höllentää. Sosiaaliuudistus on tehty väärään aikaan väärässä paikassa, tai sitten se on tahallista tosiasioiden kieltämistä ja toiveajattelua.

Mistähän vajaakuntoinen saa sen pienen työn josta tienaa 600 euroa?

Vieras

Tuntuu hieman omituiselta, että yht'äkkiä siivojien työpaikkojen hakijoita ilmaantuu runsain määrin. Joko heidän koulutusmääriään oli nostettu valtavasti tai sitten heitä oli sanottu irti joukoittain. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta oikealta. Mistä siis johtuu tämä hakijoiden ylenmääräinen joukko. Kouluttamattomia ei voi ottaa töihin, mutta hakea työpaikkaa aina voi. Tuntuu aivan järjestetyltä jutulta tuo hakijamäärä noihin paskahommiin, tai sitten meillä on jo aivan tarpeeksi maahanmuuttajia, jotka innokkaasti hakevat töihin.

space

Mistä vielä löytyisi yrityksiä ja varakkaita ihmisiä jotka tarvitsisivat lisää siivouspalveluja? Ei se riitä että porukka hakee siivoojaksi, pitäisi olla vielä siivottavaakin ja yrityksillä se on vähenemään päin. Ongelma ei ole se että olisi halukkaita siivoojia. Ongelma on se että ne likaiset neliöt ja varakkaat palkkaajat puuttuvat sieltä yläpäästä.

Vieras

Milloin saa oman palkkani kilpailluttaa? Jos minulle riittäisi vajaa 1000e kuussa työn tekemiseen. Miksi ammattiliitot estävät minun työllistymiseni?

Ennemmin 1000e työt kuin mollin kurssit ja kelan paperit.

Vieras

Koska sitten myös työkavereillesi pitäisi maksaa 1000 euroa samasta työstä. Tästä seuraisi ostovoiman heikentyminen, joka pahentaisi työttömyyttä.

Siksi!

Lempi

..eli työttömät tekisivät työttömyyden sijaan oman alan töitä ja vaihtoehtoisesti oman alan hyväntekeväisyystyötä, lähimmäisten auttamista yms. viikon kuukaudessa 1000 euroa/kk vähätyöllisyyskorvauksen avulla?

Kuinka monta työtuntia kannattavaa työtä on 274100x5päivää/viikkossax8h? ...10964000 tuntia kannattavaa työntekoa viikossa... x52 viikkoa eli... vähätyöllisyyskorvauksena viikon työstä kuukaudessa... 570128000 tuntia kannattaa työntekoa vuodessa... eli...

Toimettomuuden ja syrjäytymisen sijaan talous elpyisi kannattavan työnteon avulla ja vähitellen organisaatioilla olisi siten resursseja työllistää ihmisiä normaalityöhön työnteon vaikutusten avulla. Lisäksi ihmisten vuorovaikutus työelämään ja osaaminen säilyisivät viikon kuukaudessa.

"Työ- ja elinkeinotoimistoissa (TE-toimistoissa) oli marraskuun lopussa yhteensä 274 100 työtöntä työnhakijaa." http://www.tem.fi/?89506_m=97831&s=2467

Mielestäni on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa sekä itsestään, että lähimmäisistä. On erikoista, että esimerkiksi vanhainkodeissa on paljon yksinäisiä ihmisiä ja ihmisiä on työttöminä...

SPR sivuilla voi esimerkiksi testata, minkälainen auttaminen sopii sinulle www.redcross.fi/tulemukaan/fi_FI/

Julkisen sektorin Internet-sivuilla on myös paljon rahoitusta, jonka avulla ihmiset voivat työllistää itseään.

NotSoBraveNewWorld

Lempi: "Mielestäni on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa sekä itsestään, että lähimmäisistä. On erikoista, että esimerkiksi vanhainkodeissa on paljon yksinäisiä ihmisiä ja ihmisiä on työttöminä..."

Thomas Jefferson oli kiistatta nero ja yksi Amerikan perustajaisiä (Founding Fathers).

Hän muotoili näkemyksensä suunnilleen näin: Jos valtiolla on sekä viljelemätöntä maata että työttömiä, on tilanne järjetön.

Järjettömän tilanteen mahdollistaa tietenkin joko vähä-älyinen hallinto, tai sitten normaaliälyinen, mutta niin pirullinen hallinto, että se pitää työttömien alati kurjistuvaa joukkoa savuverhonaan loputtomalle, alati kasvavalle verottamiselle.

Lempi

miksi mielestäsi ihmisiä ei vähätyöllistetä työttömyyden sijaan?

Kustannukset olisivat samat ja vähätyöllisyydessä ihmiset tekisivät kannattavaa oman alan työtä viikon kuukaudessa / tuntityönä yms. syrjäytymisen sijaan. Kannattavan työnteon vaikutusten avulla julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioilla olisi vähitellen varoja työllistää ihmisiä normaalityöhön. Lisäksi ihmisten osaaminen ja vuorovaikutus työelämään säilyisivät.

Lempi

Ministeriöiden www.vn.fi/ministeriot/fi.jsp sivuilla on avoinna haettavaa hankerahoitusta ja työpaikkoja Suomessa ja kansainvälisesti... ihmiset voivat työllistää itseään myös hakemalla hankerahoitusta, kuten

Raha-automaattiyhdistys www.ray.fi

Tietopaketti yrittäjille
"Pieniä ja keskisuuria yrityksiä on Suomessa yhteensä liki 250 000. Tämä on yli 99% koko Suomen yrityskannasta. Näistä yrityksistä suurin osa on alle 50 henkeä työllistäviä pienyrityksiä, joiden palveluksessa toimii noin 615 000 henkeä. Yrittäjille-sivut sisältävät tärkeää perustietoa yrityksen ja yrittäjän tarpeisiin. Tietopakettiin on koottu keskeiset asiat yrityksen perustamisesta, kehittämisestä, kansainvälistymisestä ja yrityksille suunnatuista julkishallinnon palveluista."
www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/yrittajille/index.html

"EU-ohjelmien aihealueita ovat esimerkiksi nuoriso, kulttuuri, tutkimus ja kehitys, sosiaali- ja terveysasiat, ympäristö, energia sekä koulutus." www.eurooppa-tiedotus.fi/Public/default.aspx?contentid=92852&nodeid=3776...

EU-rahoitus yksinkertaistuu
http://ec.europa.eu/news/economy/070329_1_fi.htm

Eurooppalainen portaali pk-yrityksiä varten
http://ec.europa.eu/enterprise/sme/funding_fi.htm

Koulutusta www.koulutusnetti.fi ja www.cimo.fi

Mielestäni voisi olla myös hajasijoitusinstrumentteja, pk-sektorin yrityksiin investointeina tulevaisuuteen ja viestintää mielekkäistä ratkaisuista, kuten ikävapaat, joiden avulla yritysten työhyvinvointi ja kannattavuus ovat vahvistuneet.

Juha Luoma

Tämä koko Suomen taloustilanne on sellaista liirumlaarumia, ettei siitä tavallinen ihminen ota selkoa millään.

Onneksi on "asiantuntijoita" jotka kertovat miten asiat ovat. Siihän teet pa.., anteeksi, matalapalkkatyötäsi.

Ennen olen kotona ja harrastan ansiosidonnaisella, kun menen
matalapalkka-alan töihin. Työttömänä jää käteen enemmän.
Näin se nyt vaan menee yksinkertaisella laskutoimituksella.
Esim.
150 työtuntia/kk x 8,5 €/h = 1.275,00 brutto = naurettavaa!

Vieras

Huvittavaa seurata kun todellisuus on erilaista kuin poliitikkojen ja tilastotieteilijöiden ehdottoman varmana pitämät ennustukset. Niin kauan kuin jaksan muistaa on työvoimaviranomaisten taholta toitotettu että suuret ikäluokat kun eläköityy niin tulee valtava työvoimapula ja tarvitaan hirvittävät määrät ulkomaisia työntekijöitä kuten Ruotsissa. Ei vieläkään olla päästy edes lähelle täystyöllisyyttä ; ei nousu- eikä laskukausien aikana.Joku tässä mättää mutta mikä ?

Vieraantunut

Mitäs verottajasta, osakeyhtiölakihan se piru merrassa on. Firmasta et pääse eroon muuta kuin pakkokonkurssin kautta ja konkurssia ei edes avata ellei pesässä ole varoja juristien palkkaamiseen. Sitten menee ne tuhkatkin pesästä ja eukonkin takasta vaikka muuten selviäisi tasatuloksella. Sormi osoittaa lainsäätäjään päin. Yrittäjäksi kyllä, jos idea kantaa pankinkin silmissä, mutta ei oy:llä.