Sunnuntai 27.5.2012

Sellon epäilty surmasi itsensä

Luotu: 
31.12.2009 14:42
Päivitetty: 
31.12.2009 16:53
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Faktakulma

Sellon ampumavälikohtaus

-Kolme miestä ja yksi nainen saivat surmansa kauppakeskus Sellossa, kun kauppaan tullut mies avasi tulen käsiaseella kello kymmenen jälkeen aamulla.

-Viides uhri löytyi espoolaisesta yksityisasunnosta. Uhri on epäillyn ampujan entinen naisystävä. Kuudes kuollut on ampujaksi epäilty Ibrahim Shkupolli -niminen mies, joka surmasi poliisin mukaan lopuksi itsensä.

-Poliisin mukaan loukkaantuneita ei ole.

-Poliisi kertoo Sellossa kuolleiden olleen suomalaisia. He olivat kaikki Prisman työntekijöitä ja poliisin mukaan täysin sivullisia. Kauppakeskuksen miesuhrit olivat syntyneet vuosina 1969, 1975 ja 1982 ja nainen vuonna 1964.

-Poliisi uskoo yksityisasunnosta löytyneen naisuhrin olleen varsinainen kohde. Hän oli syntynyt 1967 ja epäilty 1966.

Sellon kauppakeskusammuskelusta epäilty on löytynyt kuolleena espoolaisesta yksityisasunnosta. Poliisi vahvisti STT:lle tiedon, että epäilty surmasi itsensä.

Länsi-Uudenmaan poliisin rikosylikomisario Jukka Kaski sai kesken tiedotustilaisuuden tiedon epäillyn ruumiin löytymisestä.

-Juuri saamani tiedon mukaan meillä on kuudeskin uhri. Tässä vaiheessa vahvasti epäillään, että hän saattaa olla epäilty, Kaski totesi tällöin tiedotusvälineille.

Hetkeä myöhemmin poliisi vahvisti vainajan epäillyksi.

Aiemmat lehtitiedot epäillyn asunnon piirityksestä eivät poliisin mukaan pitäneet paikkaansa, vaan poliisi meni espoolaisasuntoon suorittamaan kotietsintää ja löysi sieltä miehen ruumiin.

Lehtitietojen mukaan epäilty oli perheenisä ja Kosovon albaani.

Poliisin mukaan kaikki Sellossa kuolleet olivat Prisman suomalaisia työntekijöitä, jotka olivat Kasken mukaan "sivullisia" eivätkä varsinaisesti liittyneet tapaukseen. Teon varsinainen syy näyttäisi olleen epäillyn ja yksityisasunnosta löytyneen suomalaisen naisuhrin välinen suhde.

-Todennäköisesti tämä liittyy siihen, että viides uhri, joka myös kuului Prisman henkilökuntaan, oli teon pääasiallinen uhri ja kohde, Kaski kertoi.

Viidennen uhrin kerrotaan olleen epäillyn ex-puoliso.

Espoon tapahtumien tarkka kulku on vielä epäselvä. Poliisi ei vielä tiedä, ammuttiinko ensin kauppakeskus Sellon Prismassa vai espoolaisessa asunnossa.

Epäilty ampuja poistui silminnäkijöiden mukaan kauppakeskuksesta kirjaston kautta.

Ibrahim Shkupollin epäilleen surmanneen viisi ihmistä ja lopuksi itsensä. Uhreista kaksi löytyi Prisman alakerrasta ja kaksi yläkerrasta. Muita ihmisiä ei haavoittunut.

Faktakulma

Sellon ampumavälikohtaus

-Kolme miestä ja yksi nainen saivat surmansa kauppakeskus Sellossa, kun kauppaan tullut mies avasi tulen käsiaseella kello kymmenen jälkeen aamulla.

-Viides uhri löytyi espoolaisesta yksityisasunnosta. Uhri on epäillyn ampujan entinen naisystävä. Kuudes kuollut on ampujaksi epäilty Ibrahim Shkupolli -niminen mies, joka surmasi poliisin mukaan lopuksi itsensä.

-Poliisin mukaan loukkaantuneita ei ole.

-Poliisi kertoo Sellossa kuolleiden olleen suomalaisia. He olivat kaikki Prisman työntekijöitä ja poliisin mukaan täysin sivullisia. Kauppakeskuksen miesuhrit olivat syntyneet vuosina 1969, 1975 ja 1982 ja nainen vuonna 1964.

-Poliisi uskoo yksityisasunnosta löytyneen naisuhrin olleen varsinainen kohde. Hän oli syntynyt 1967 ja epäilty 1966.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Gesär

...pahaa ja pahuutta edustaa se virkamies, jonka vastuulle olisi kuulunut karkottaa tuo hyypiö maasta siinä vaiheessa kun tämä sai tuomion ampuma-aserikoksesta.

Mutta eihän Suomesta sentään voi karkottaa ihmistä Kosovoon, hänhän saattaisi pahoittaa mielensä tai joutua vaaraan!

Jurbo

Vai virkamiehen vika. Tiedät varmaan kuinka montaa näistä "veijareista" on yritetty karkottaa mutta joko KHO kieltää karkotuksen tai suomalaiset uskovaiset piilottavat karkotettavan. Pahinta uskonnollista fundamentalismia on se, että kirkko estää karkotusten toimeenpanon koska he ovat omasta mielestään enemmän oikeassa kuin virkamiehet ja oikeusistuimet. Islamilainen fundamentalismi= kristillinen fundamentalismi. Kaikenlainen uskonnollisuus aiheuttaa yleensäkin vain väkivaltaa ja ääriliikkeitä.

qla

Voi olla, että tämänkin tapauksen taustalla on jotain täkäläisille käsittämätöntä. Silmitöntä väkivaltaa, joka ei kumpuakaan humalatilasta. Humalainen suomalainen olisi korkeintaan onnistunut ampumaan itseään jalkaan.

Vieras

Olipa vaikeaa vastata ampujan kansallisuudesta. Monista kysymyksistä huolimatta tiedottaja kiemurteli ja toitotti lausetta "ulkomaalaistaustainen".
Miksi sitä ei voinut sanoa suoraan?

tapio_o_neva

On tietenkin niin, että yksityisyyden suojaamiseksi ja poliittisen korrektiuden vuoksi, Suomen itsenäiseksi tunnustamasta Kosovosta, kotoisin olevan henkilön, suojaamiseksi valokuvat ovat hukassa ja tiedottamisen tärkein tehtävä on sanoa, että "ei ole tietoa".

Normaalisti ulkomalaaistaustainen on tietenkin ruotsalainen, joita myös ruotsinsuomalaisiksi sanotaan.

Seuraava kysymys on tietenkin se, miten poliisilta voivat valokuvat olla hukassa.

"Poliisin mukaan ampujaksi epäilty oli vuonna 1966 syntynyt Ibrahim Shkupolli. Länsi-Savo-lehden mukaan tämä oli tiettävästi Kosovon albaani, joka oli tullut Suomeen pakolaisena. Hän asui 1990-luvulla useita vuosia Mikkelissä, missä hänet oli tuomittu muun muassa liikennerikkomuksista ja pahoinpitelyistä. Hänellä oli myös lähestymiskieltotuomio silloista naisystävänsä kohtaan. [1] Shkupolli oli myös tuomittu pahoinpitelystä vuonna 2001 sekä ampuma-aserikoksesta vuosina 2004 ja 2007. Hänet oli tuomittu myös lähestymiskieltoon nyt kuollutta entistä naisystäväänsä kohtaan.[2]

Poliisin mukaan ampuja surmasi uhrinsa 9 millimetrin käsiaseella.[3]"

Wikipedia

--------------------

Kannattaisiko tutkia, miten paljon poliisinkin tiedottaja aluksi valehteli valokuvasta eli siitä, ettei sitä oltu saatavissa?

Ajatellaanpa, että joku isänmaallinen ja uskollinen talibani kostaa Helsingissa kotimaansa ISAF-miehityksen. Antaako poliisi 3 tuntia - 4 tuntia etumatkaa väittämällä, että siltä on viisumivalokuvat hukassa tietokoneeltaan?

tapio_o_neva

Ei pitäisi laskea julkisuuteen lööperiä, mitä kukaan ei usko. Tiedottaminen olisi luotettavampaa, mikäli virastot erottaisivat kaikki tiedottajat ja toimittajat palveluksestaan, jolloin konstaapeli vain kertoisi, miten asiat ovat ilman tiedotusvälinejuonitteluita.

Onhan selvää, että Suomen suurimmat ulkomaalaistaustaiset ryhmät ovat suomenruotsalaiset, jotka muuttivat maahan 900 vuotta sitten ja romanit, jotka muuttivat 500 vuotta sitten ja venäläiset jne.

Htalk

"Onhan selvää, että Suomen suurimmat ulkomaalaistaustaiset ryhmät ovat suomenruotsalaiset, jotka muuttivat maahan 900 vuotta sitten ja romanit, jotka muuttivat 500 vuotta sitten ja venäläiset jne."

Kysymys on ajankulusta Suomen maantieteellisellä alueella on on ollut erilaisia vähemmistöjä ja enemmistöjä kautta aikain.

Muistaakseni nuo lappalaiset ajettiin lantalaisten tieltä lappiin ja heidän maanomistusta, josta he maksoivat veroa Ruotsiin ei palautettu heille autonomian ajan jälkeen... Eri aikoina on Suomessa ollut erilaisia enemmistöjä ja vähemmistöjä.

Maailma muuttuu... Pohjois-Korealaista eristystä tuskin haluamme, toisaalta monikulttuurisuuskin voidaan nähdä rehellisesti siten että se ei ole vain myönteisiä ilmiöitä. Valtakunnallisia maantieteellisiä rajoja määräävimmiksi ovat tulleet ihmisten välisten arvojen rajat.

Moraali auttaa ihmisiä, joilla on erilaiset arvot tulemaan toimeen keskenään. Toisaalta korkea moraali ei ole mitenkään erityinen ihanne keskimäärin ihmisellä, vaikka ei se mihinkään ole myöskään kadonnut ihmisten ymmärryksestä.

Htalk

Jotenkin noin se menee... ja BKT kasvaa...Talous ei ole tavaroita ja palveluita, vaan kansalaisten mielentila, jota hallitaan rahatalouden mekanismien avulla samaistamalla ihmisiä monikansallisten kulutusarvojen kautta.

Mistä johtuu että Suomella menee viimeisten 20 vuoden aikana paremmin kuin koskaan, mutta henkinen pahoinvointi, mielenterveysongelmat ja työuupumus lisääntyy...

Vieras

Se hyvä puoli tässä tapauksessa ainakin on, että tiedotustilaisuuden seuraaminen motivoi maksamaan tv-luvan hyvillä mielin. Ylen toimittaja käyttäytyy ammattimaisesti ja esittää hyviä kysymyksiä. Suurin osa muista toimittajista ei henkisien kykyjensä puolesta kelpaisi edes katuja lakaisemaan.

No-Joo

harrasti käsittämätöntä ymmärtämättömyyttä. Samat asiat piti toistaa moneen, moneen kertaan, että puupäät saivat jotenkin juonesta kiinni.

Ja kuten aina, toimittajan urheilusuorituksiin kuului kysyä, toimiko poliisi tarpeeksi nopea´sti, vaikka aiemmin kerrottin, että paikalle päästiin niin hyvin kuin voitiin.
En usko, että nopeammin olisi voitu olla perillä niinkin isossa paikassa kuin Sello. Hälytys tuli 10:08 ja paikkoja varmistettiin jo varttia yli.

Tuota tiedotustilaisuutta oli tuskallista katsoa. Ei suruviestin vuoksi vaan tomppeleiden journalistien vuoksi.

Ehkä Herlin'in oli pitänyt olla paikalla.

MURSU

Tota samaa kuuntelin kanssa ja alkoi mennä jo ihan koomiseksi kun yks meinas alkaa jauhaan koko juttuu alusta vaikka asia oli puitu melkeen loppuun.

"no-joo: Tuota tiedotustilaisuutta oli tuskallista katsoa. Ei suruviestin vuoksi vaan tomppeleiden journalistien vuoksi."

Mursu: ihan just noin.

Vieras

Televisiossa kuului hyvin, mutta kuulivatko paikalla olleet toimittajat vastauksia. Tiedottajien ja toimittajien välissä oli rivi kuvaajia surisuttamassa kameroitaan. Tila ja äänentoisto vaikuttivat puutteellisilta. Kiireinen aikataulu tietenkin vaikutti tilan valintaan. Asialla on vähintään kaksi puolta.

Vieras henkilö

Viaton ja turhaan syyllistetty käsiase on taas joutunut vaarallisen henkilön haltuun, joka on aiheuttanut vastoin viattoman käsiaseen tarkoitusta julmaa väkivaltaa. Se ei johdu tietystikään viattomasta käsiaseesta mitä kauheaa sillä on taas tehty, ja siksi ei missään nimessä saa kieltää viattomien käsiaseiden hankintaa tässä mieleltään vaarallisten ihmisten maassa.

kommentaattorinen

Voin suorittaa tässä vaiheessa tulevien kommenttien yhteenvedon. Perussuomalaiset ja äärisoikeistolaiset syyttävät maahanmuuttopolitiikkaa ja tai juutalaisten salaliittoa, vasemmisto ja ammattiateistit syyttävät uskontoa, uskovaiset syyttävät uskonnottomuutta, oikeisto syttää vasemmistoa ja vasemmisto oikeistoa, toiset syyttävät aseiden myöntämistä ja toiset sanovat etteivät aseet tapa vaan ihmiset.

Entäpä jos kyse onkin siitä että ihmissuhdetaidot ovat retuperällä. Ehkäpä ystävämme Ibrahim ei olisi ampunut jos asioista olisi jotenkin vaikkapa sovittu tai keskuteltu.

Viltsu

Ihmissuhdetaidot, itsetunto, ihmisten itsekkyys. Ei syyllinen löydy sormea osoittamalla, vaan peilistä. Aloittakaa muutos itsestänne.

tapio_o_neva

Minusta syyssä on parisuhdeneuvonnan puuttuminen niin kuin Myyrmanninkin tapauksessa. Kuolleiden joukossa oli tekijäksi epäillyn entinen tyttöystävä ja entisen tyttöystävän silloinen poikaystävä.

Onnettomuus johtuu siitä, että lienee kosovolaisille yllätys, millaisia tasa-arvon, sosialidemokratian ja feminismin vaikutukselle alttiit naiset voivat olla perheneuvottelutilanteissa.

Syy voi olla ihmissuhteissa, psykologiassa, mutta kyllä se varsinainen syy on siinä, ettei asiamomaiselle oltu kerrottu suomalaisesta sosiologiasta.

Myös Etelä-Savolla ja Mikkelillä voi olla osuutta asiaan. Jokelan ampumatapauksessa Suomi24.fi:n Tuusulan keskustelupalstalta kartoitettiin 155 selvää syytä onnettomaan tapaukseen, joista tärkeimmät olivat koulukiusaaminen, Nietzche, Pentti Linkola ja Vihreä liitto.

tuulakiilamo

Minunkin ihmissuhdetaitoni kärsivät, kun luin kommenttisi. Mutta en silti lähestyisi sinua pistoolin kanssa, vaikka pystyisinkin.

Herranen aika: kuinka joku voi lausua tällaisenkin kommentin? Neljä ilmeisesti täysin viatonta kuoli. Ystävämme?

Dr. Schmidt

Minun vastaanotollani kerran mies Vähä-Aasiasta selitti kerran hyvällä suomella, että kotimaassaan hän olisi tappanut puukolla vaimonsa vieneen miehen, mutta ymmärtää, ettei Suomessa niin voi tehdä.

Eikös maailmassa ole ihan tavallista, että kulttuurien yhteentörmäykset johtavat veritöihin? Eikös se ole pikemminkin sääntö,kuin poikkeus.

Vallanmainiota

"Mies oli määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös entisen puolison työpaikkaa. Suhteen päättymisen jälkeen alkoi häirintä, kiusaaminen ja uhkailu, nainen oli kertonut."

Luulisi, että aseiden hallusssapidosta tuomion saanut ja jatkuvasti uhkaileva mies olisi jotenkin ollut poliisin tarkkailussa. Mutta mitä vielä, kun puhuttelu on pidetty, sakot on rapsautettu ja lähestymiskielto annettu, niin homma on hoidossa ja oma palkka ansaittu.

Tyypillinen Kauhavan malli tässäkin ja tällaista jälkeä syntyy. Nyt vaan paikalle sitten kovapalkkaisia sosiaaliterapeutteja ansaitsemaan hieman ylimääräistä.

Näin ajattelee suomalainen viranomainen ja poliisi. Ja jäljet pelottavat.

Vieras

Jos voin sanoa, älä ole naivi. Ei meilläkään riitä jokaisen perään seuraajaa. Naapurissa niitä on KGB/FSB КГВ/ФСВ, mutta ei sekään aina ehdi. Siellä kyllä seurataan mutta ei sekään asianomaisen mukaan ole aina kovin miellyttävää. Turhaa viranomaisia (ainakaan mainitsemaasi syyttää) ennen tapahtumaa olleesta tilanteesta vai haluatko, että maksat lisää veroja ja sinua seurataan päivät pääksytysten!

Sulo Hytonen

Mies toimikylmäverisen harkitusti, panikoimatta.Tyyliin laaki ja vainaa. Kukaan ei jäänyt kitumaan.Heiltä on vaikea suojautua. He löytävät tarvitessaan aseen yhtä helposti kuin takavuosina ns.pimeän pullon. Aina löytyy kaveri jolla on "tietoa". Tarvitsee vain kysyä oikeasta paikasta. Näin on näreet- sanovatpa "tädit" mitä tahansa.

tapio_o_neva

Ei mitään harkitsematonta mieletöntä räiskimistä mielenliikutuksen vallassa, vaan tarkkaa ja harkittua toimintaa. Ampuikohan sydämeen vai päähän?

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko asianomainen Ushtria Çlirimtare e Kosovës:n sotaveteraani, joka olisi voinut harjoitella vaikkapa serbipoliiseilla. Monet albaanit ovat raittiita eivätkä osoittele aseilla harkitsematta kuin Perussuomalaisten presidenttiehdokas Halme.

Aikanaan Kosovossa UCK ampui myös albaaneja osoittaakseen, miten julmia serbit olivat. Tämä tieto oli suomalaisesa tiedonvälityksessä valtionsalaisuus, koska Suomi oli ahtisaarelaisuuden vallassa.

Vieras

En tiedä mistä johtuu mutta poliisin tiedottaminen on aina kankeata ja koomista kuunneltavaa vaikka mitä olisi sattunut. Nyt oli homattu paikalle poliisin ammattitiedottaja, joka ilmeisesti tiedotti vain vierailla kielillä. Oli kuin olisi katsellut kummeli sketsiä - M.Ahonen. Mitään ei kerrota eikä vahvisteta -- kaikki pitää kaivaa. Ainoat jotka puhuivat tilaisuudessa sujuvasti olivat: Kauppakeskuksen, Prisman ja pelastuslaitoksen edustajat

Vieras

"Politicians, social workers and religious leaders have all urged tighter gun laws, more vigilance of Internet sites, and more social bonding in the small Nordic nation, which is known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence."

Japan Todayn sivuilta.

tapio_o_neva

Vieläkö japanilaiset asekieltojen vuoksi tappavat toisiaan suuren määrän kylmillä aseilla Samurai-henkeen?

Jos Suomessa ei olisi ollut asekulttuuria ennen talvisotaa, ei yksi suomalainen olisi vastannut 5,7 neuvostoliittolaista.

Aseiden kieltämisen sijaan jokaiselle pitää valita hänelle henkilökohtaisesti sopiva ase.