Lentokenttien vartaloskannerit, niin sanotut alastonskannerit, saattavat rikkoa Suomen lakia lapsipornoon liittyvien lainkohtien osalta.
- On mahdollista, että tällainen kuva voi mennä nykyisten lapsipornosäännösten piiriin, lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva oikeusministeriöstä tulkitsee Uudelle Suomelle.
US kysyi asiasta, kun brittilehti Guardian uutisoi vartaloskannereiden alastonkuvien mahdollisesti rikkovan Britannian lapsipornolakia. Lehden mukaan brittiministerit joutuvat vapauttamaan alle 18-vuotiaat vartaloskannauksista tai odottamaan lainmuutosta.
Suomenkin rikoslain säännösten mukaan lapsipornosta on kysymys silloin, kun lasta kuvataan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla.
Kanerva kokee kysymyksen mielenkiintoiseksi, mutta mitään suoraa vastausta siihen on vaikea antaa. Hän huomauttaa, etteivät kaikki alastomista lapsista otetut kuvat loukkaa sukupuolisiveellisyyttä.
- Esimerkiksi vanhemmat ottavat tällaisia kuvia lapsistaan uimarannalla.
Kanerva myöntää, että esimerkiksi teini-ikäisistä otettuja alastonkuvia saatetaan tulkita eri tavalla.
- Jos nämä [skanneri]kuvat katsottaisiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviksi, ja niitä lähetään vielä siitä eteenpäin levittämään, silloinhan kyse on lapsipornon levittämisestä.
Suomessa Helsinki-Vantaan lentokentän nakuskanneri laitettiin hyllylle viime lokakuussa kahden vuoden käytön jälkeen. EU-parlamentti ei hyväksynyt viime keväänä laitetta lentokenttien turvallisuusjärjestelmän osaksi.
Helsingin Sanomien mukaan Finavia päätti olla hakematta toista testilupaa laitteelle, kun laite leimautui nakukameraksi ja sen pelättiin rikkovan yksityisyydensuojaa.
Lapsipornonäkökulmasta laitetta ei ole Suomessa aiemmin julkisuudessa puitu.

Kommentit
Ei kun blokkaamaan
Poliisin pitää vain viedä turvatarkastuslinjoille netistä tutut kyltit:
"PÄÄSY ESTETTY - INTRÄDE BLOCKERAT"
Mitä tommoisista kuvista muka näkee?
Eihän noista kuvista näy mitään!
Ihan hyvin voisi miehen kasseissa kuljettaa muotoillun semtexin ja kuulakärkikynässä nallin.
Täysin turhaa rahastusta kun asian voi hoitaa niin, että tutkitaan "epäilyttävät" ja päätös tehdään rotuun tai ihonväriin katsomatta. Kukin voi sitten miettiä, miksi vartijan sormi piiloutuu auringonvalolta. Jos on maasta missä huudetaan kuolemaa, niin lienee selvä että tarkastetaan.
Ei noisssa mainoskuvissa
Ei noisssa mainoskuvissa näy, mutta oikeissa kuvissa näkyy joka karva millimetrin tarkkuudella.
nimenomaan
ei nuo kuvat ole >>oikeita>>.
Jos lentoemännät saavat
Jos lentoemännät saavat tämän nakukuvaamisoikeuden, on seuraavana vuorossa bussit, taksit, tavaratalot ja lopulta ihan kaikki saavat ottaa nakukuvia. Itse en periaatteessakaan mene tuollaiseen kuvaan.
Nyt Euro-mepit hereillä ja kiellätte kaiken kuvaamisen. Keksiköön lentobisnes jonkun muun tavan tutkia asiakkaan aikeet.
Alasti!
Minä ainakin antaisin lentoemäntien ottaa itsestäni nakukuvia ihan vapaaehtoisesti.
juu..juu
Olen ehdottomasti dsiisuksen kanssa samaa mieltä
laite oli täysin paska ja ajatus järjestelmästä sekopäinen
[lainaus]Suomessa Helsinki-Vantaan lentokentän nakuskanneri laitettiin hyllylle viime lokakuussa kahden vuoden käytön jälkeen. [/lainaus]
Kyseinen laite oli äärimmäisen hidas. Henkilön skannaus kesti pitkään ja samassa ajassa pätevä turvatarkastaja tarkasti kymmenen matkustajaa metallinilmaisimen ja portin avulla minkä skanneri pöristi yhden matkustajan kohdalla.
Varsinainen ajatuskukkanen on skannerin ja skanneria valvovan henkilön sijoittaminen erillisiin tiloihin. Tätä Finavia ei ollut vaivautunut miltään osin pohtimaan. Kyseinen laitos kun oli arkkitehtoorisista syistä purkanut lähes kaikki yksityisempää ja tarkempaa eristettyä turvatarkastusta varten varatut näkösuojatut turvatarkastustilat ja pakottanut kaikkien matkustajien tavarat ja asiat levälleen pöydille joihin ei mahdu tekemään asiallista tarkastusta. Jos Finavia olisi kiinnostuneempi lentoliikenteen hoitamisesta kuin lentokenttätilojen rakennuttammisesta, purkamisesta ja taas rakennuttamisesta niin nämäkin tilat olisivat olleet valmiina. Mutta koska purkaminen on nopeaa toisin kuin rakentaminen ja turvatarkastaminen, erilliset kopit saivat mennä.
On järjetöntä kuvitella että työkseen alastomia ihmisiä tiiraavat ihmiset saisivat seksuaalista tyydytystä alastomista ihmisistä. Alastomista ihmisistä tulee hyvin pian pelkkää työtä. Jos joku täristäjä kiihottuisi, hänen kykynsä työn, alastomien ihmisten katsomiseen, lakkaisi. Lisäksi ottaen huomioon lentoasemalla työskentelevien homoseksuaalien suuren määrän jään ihmettelemään sitä miten ja miltä ketäkin pitäisi suojata ohjaamalla miehet ja naiset eri skannereihin. Yksityisyyden loukkaaminen ja yksityisyyttä loukkaavien kuvien säilyttäminen on jo lentoaseman arkipäivää.
Se ovatko kuvat alastomia matkustajia tai lentoaseman työntekijöitä on täysin triviaalia. Ihan varmasti joku finninaama tai traktorilesbo tulee näpsäämään houkuttavaksi katsomastaan henkilöstä alastoman salakuvan ja tekee sillä mitä lystää. Todennäköisesti esittelee sitä kaveripiirissä ja iltojensa iloksi. Tämä on vaatteita "ns riisuvan" skannerin väistämätön seuraus rakennetaan järjestelmä millaiseksi hyvänsä.
Järkevämpää olisi hyväksyä käsintarkastus, tietyt luonnolliset riskit mitä inhimillinen työ pitää sisällään. Tai jos mennään skannaukseen, niin hyväksyä järjestelmän ja inhimillisen toiminnan (lue halvimman mahdollisen työvoiman palkkaaminen turvatarkastajaksi) vaikutus kaikkeen ja kaikkiin seurauksiin.
asd
Hahaha, lapsipornoa joopa joo. Miksi kaikissa asioissa pitää vetää lapsipornokortti, vaikka selkeästi kaukana lapsien hyväksikäytöstä ja varsinkin pornosta...... Jos noi epäselvät pikselimössöt on lapsipornoa, niin kyllä sitten pitää kieltää nää japsipiirretyt mitä onkaan mongomangaa. Ne on huomattavasti selkeämpiä. Noi on vielä kuvia, joista on mahdotonta tunnistaa edes ketään, ei tossa näe kuin tissien piirteet, eikä nännejä, alaosasta tuskin mitään tunnistettavaa.
Mun mielestä noi kuvat ei voi loukata sukupuolisiveellisyyttä, kerta niistä ei voi tunnistaa ketään. Eikä vartalostakaan näe kunnolla oikein mitään.
Terroristien
Terroristien sympatiseeraajat asialla. Kas kun kukaan ei ole vielä vetänyt rasistikorttia esiin.
Ei se auta että
Ei se auta että kehitetään jotain nakukameroita vain kiusaamaan tavan tallaajia ja hankaloittamaan kaikkien elämää. Terrorismin vastainen työ on kuin shakkia ja tällä strategialla ne vaarallisimmat rikolliset ovat aina askeleen edellä.
Laitteen epäterävyys on tahallista
Ns "elektroninen viikunanlehti". Paremmilla laitteilla ja ilman tietoteknistä "epäterävyyden lisäystä intimiteettiä lisätäkseen" saadaan melko terävää kuvaa mutta hitaasti.
Niin no, ikivanhoissa mallikuvissa olevat henkilöt edustavat melko keskimääräisiä ihmisiä. Ja sen tunnistettavuuden kanssa on vähän niin ja näin riippuen siitä, ketkä menevät ja missä ja miten tämä tieto kulkee turvatarkastajien välillä.
asd 2
Ei näe mitään? Tämän uutisen esimerkkikuva on huonolaatuinen, BBC:n sivuilla on UK:n lentokenttäskannerista kuva-esimerkki:
http://news.bbc.co.uk/local/manchester/hi/people_and_places/newsid_84400...
(BBC Body Scanners: X-Ray or X-Rated)
UK/USA:n vartaloskannereista näkee KAIKEN ja kuvattavat ihmiset ovat helposti tunnistettavissa.
Se on vain ajankysymys ennen kuin "kiinnostavista" ihmisistä alkaa levitä alastonkuvia netissä. Melkein jokaisella ihmisellä on nyky-yhteiskunnassa jonkinlainen kamera mukanaan -> lentokentällä tapahtuneeseen alastonkuva vuotoon ei paljon vaadita.
Hyvin näkyy ja kaikki
Tässä vielä parempi kuvaus kuvien tarkkuudesta:
http://www.prisonplanet.com/inverted-body-scanner-image-shows-naked-body...
Perverssit pervesseissä ammateissa
"Miksi kaikissa asioissa pitää vetää lapsipornokortti, vaikka selkeästi kaukana lapsien hyväksikäytöstä ja varsinkin pornosta.."
No tietenkin siksi, että työssä, kuten hoitoalalla, nautittu ilmainen porno on verottamaton luontaisetu niin kuin ilmainen viina ministeri- ja edustajatehtävissä. Joku saa veronmaksajien piikkiin ja eläkekertymällä sen, mistä toinen joutuu maksamaan R-kioskilla, Pattayalla, Tallinnassa tai Viipurissa.
On lisäksi niin, että kun turvatarkastuksista tulee pornoteollisuutta, ei kohta turvatarkastajissa olekaan enää muita kuin perverssejä henkilöitä.
Egalitaristiseen Suomeen ei sovi se, että joku saa ja joku toinen ei saa - kaikkien toisten kustannuksella.
Toinen asia on sitten se, ettei Suomeen haluta väkivaltaa siitä, kun jotkut vääräuskoiset tiirailevat kunnon muslimien vaimoja.
Nakuskanneri kännykkään
Voisko tollaisen skannerin saada vaikka kännykkään. Olisi sitten kiva kuvailla kansanjoukkoa, ettei vaan ole itsemurhapommittajia lähellä !
Epäsiveellisyydestä
"- Jos nämä [skanneri]kuvat katsottaisiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviksi, ja niitä lähetään vielä siitä eteenpäin levittämään, silloinhan kyse on lapsipornon levittämisestä."
-------------------------------------
Siis aikuisten kohdalla olisi kyse vain tavallisen pornon levittämisestä.
Kyllähän ne ulkoisti turvatarkastusta
mutta ei kai siellä lapsityövoimaa käytetä.
Ei auta muu kuin....
Vetäistä pakasta lapsipornokortti:
http://eero.info/misc/lapsipornokortti.jpg
Että näin. Voitto!
Mieluummin skanneri...
mieluummin kuitenkin skanneri kuin että siirrytään ruumiintarkastuksiin.
Sillä muutama pommimies lisää niin lentomatkailussa siirrytään varmaan kokovartaloturvatarkastuksiin:
1. Riisu kaikki vaatteesi
2. Kumarru ja pyllistä
:x
Matkusta junalla Pietariin ja lentomatkusta ihmisten joukossa
Niin!
tarkastajat pedofiilejä
Eikös tämä johda sitten siihen että turvatarkastajat ovat pedofiilejä.
Laite ollut helsinki-vantaalla 2 vuotta koekäytössä, joten syytteet finnairille ja turvatarkastajille pedofiliasta vai...
:)
Miksi syyte finnairille joka on lentoyhtiö? itse ottaisin yhteyttä lentoaseman pitäjään..
Pelottavaa ja suorastaan..
Kafkamaista, että lapset käsitetään itsestään selvästi terroristeiksi siinä missä kuka tahansa muukin. Ajatus siitä, että ihmisissä ei ole sitten mitään sellaista eroa, jota voisi silmämääräisesti havaita, lienee 30-luvun arjalaiskäsitteen vastasyntynyt evil-twin, josta muodostuu veljensä tapaan kokonaan uusi paranoia, minkä seuraukset tullee olemaan samaa luokkaa kuin 30-luvullakin.
Joopa joo
Luokkakuvatkin on kohta lapsipornoa
Kumma juttu. Ruotissa on
Kumma juttu. Ruotissa on näköjään laillista kuvata alastomia alaikäisiä sammuneita tyttöjä eikä se ole rikos. Suomessa pelkät turvatoimet ovat lapsipornoa.
Maassa maan tavalla?
http://www.juorut.com/vanha-kaakka-otti-salaa-alastonkuvia-alaikaisesta-...
Lentokentillehän hankitaan
Lentokentillehän hankitaan pommiskannereita sitä varten, että niillä otetaan nakukuvia netissä levitettäviksi. Kajahtaneita lainsäätäjiä tai sen tulkitsijoita meillä näyttää riittävän.
Kuka ääliö on saanut tälläisen lainsäädännön aikaiseksi, että sen taakse tässäkin asiassa päästään piiloon. Suomi parka herää jo.
Ratkaisu
Laitetaan turvatarkastuksiin pakollinen Sauna-osuus, saavat tarkistaa kun porukka ois ilkosillaan ja matkustajat saa mukavan rentoutumishetken. Ei tarvitse kuvata.
Mielenkiintoinen idea.
Mielenkiintoinen idea. Tulisin itsekin lentokentälle ajoissa ja mielelläni. Sauna olisi tietenkin yhteissauna. Uima-allaskaan ei tekisi pahaa. Saunassa tai viimeistään altaassa on helpompi tutkia kaikki kerralla. Tasa-arvokin toteutuisi. Demarit, vasurit ja viherhöperöt kannattamaan hyvää ehdotusta.
Lainsäätäjät hohoi, tässä olisi kerrankin kunnon ehdotus teidän järjettömien lakienne tilalle. Hommiin siellä ministeriöissä ja Eduskunnassa. Kansa haluaa oikeutta, tasa-arvoa ja lämpöä.
Turhaa pulinaa
Tästä skannerista on turha valittaa: vaikka se tappaisi joka toisen läpi kulkevan matkustajan, jenkit ovat jo päättäneet, että niitä tullaan käyttämään ja pulinat pois.
Jos yrittää liian kovaa puhua vastaan, saattaa löytää itsensä kidutusta odottamasta CIA:n salavankilasta.
mitäs jos
Pitäisi syödä ennen lentokoneeseen menoa pala sianmakkaraa ja niille joille ei sovi niin omat koneet. Yksinkertaista, tehokasta ja halpaa.
Rikolliset linnaan
Nyt pitää heti mennä pidättämään kaikki lastensairaaloiden radiologit ja röntgenhoitajat. :)
No voi hellanlettas !
On niillä murheet...
En hämmästyisi yhtään
Yhtään en hämmästyisi vaikka demla-koijarit saisivat muslimit vapautettua tuostä tarkastuksesta, sehän näyttää mitä siellä kaapujen alla on...
Helpommalla tosin päästäisiin jos kiellettäisiin pääasiallisilta terroristeilta eli muslimeilta lentomatkailu, ei tarvitsisi kiusata miljoonia syyttömiä lentomatkailijoita.
Milloin viimeksi...
milloinkahan viimeksi EI-MUSLIMI on tehnyt lentoliikenteeseen kohdistuvan terroriteon?
Viaton sana-arvoitus:
Kaikki muslimit eivät ole terroristeja mutta kaikki terroristit ovat __________________ .
Niimpä
Lentomatkailu alkaa olla jo nyt tarpeeksi vaikeaa ääriryhmien saatua lentoyhtiön reagoimaan turvallisuudestamme. Eikä aiheettomasti.
On vaikeaa keksiä muuta, kuin eri koneet vähänkin epäilyttäville ryhmille.
Minulla ei todellakaan riitä enää ymmärrystä uskonnon nimissä tapahtuvalle terrorismille.
Tietenkin ymärrän, että uskonto on vain kilpi ja hämäystä. Kyse on vallasta jota yritetään saada lisää aiheuttamalla sekasortoa ja pelkoa.
Ilmailulaitos - pedofiilien osaamiskeskittymä
Voi vain arvata, millainen porukka hakeutuu lähivuosina skannerin käyttäjäksi.
Ajatellaanpa, että joku vääräoppinen läpivalaisee jonkun muslimin neljän vaimo vartalon ja ryhtyy kuolaamaan siitä. Kaukana ei ole se, että kaikki kuolevat.
Eduskuntaankin pitäisi saada skanneri ja kaikki eduskunnan ahdistelijamiehet vahtivuorollaan skannaamaan.
Nyt tarvitaan kovia toimia
Ajatelkaapa esimerkiksi lääkäreitä, esimerkiksi lastenlääkäreitä. Ne koskettelevat lapsia pedofiilimaisesti. Miten estämme sen - estetään lääkäreitä tutkimasta lapsia muuten kuin että välissä pitää olla plexiseinä ja vähintään 5 metriä matkaa.
Lisäksi pitää estää lääkäriä saamasta lapsen henkilötietoja, tutkittavien tulee olla anonyymejä.
Mielestäni yhtä tyhmä asia tämä...
...vartaloskannerikuvien vertaaminen lapsipornoon kuin se, että Aku Ankkaa pidettiin eräässä kaupunginkirjastossa taannoin pornografisena siksi ettei Aku Ankalla ole housuja jalassa... tämä lapsipornovertaus voi saada kuuluisuutta maailmalla.
Skannattavaa
http://3.bp.blogspot.com/_bUu0q0bs8bY/SyZWKWpJLQI/AAAAAAAACKo/nFll3CFRK3...
Taas tikusta asiaa
Eiköhän suurin osa kansasta arvosta turvallisuuttaan. Vartalon puutteet, pieni napsu tai roikkuvat kannut pitää mielummin kuvata kaikilta, kuin räjäyttää ne palasiksi jonkin aatteen nimissä.