Sunnuntai 27.5.2012

Mies tappoi kylpyammeeseen jo toisen kerran - 12 vuotta vankeutta

Luotu: 
5.1.2010 16:38
Päivitetty: 
5.1.2010 16:39

Jyväskylän Kortepohjassa naisen kylpyammeeseen surmannut mies sai tiistaina 12 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen taposta.

Jyväskylän käräjäoikeuden mukaan miehen on istuttava rangaistuksensa päivälleen, koska häntä voidaan pitää erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle.

Oikeus totesi, että Jari Olavi Holopainen puukotti 26-vuotiaan naisen kuoliaaksi rivitaloasunnossa viime huhtikuussa. Käräjäoikeus totesi hänet syylliseksi myös saman naisen aikaisempiin pahoinpitelyihin.

Mielentilatutkimuksen mukaan hän toimi täydessä ymmärryksessä.

Koska Holopainen teki edellisen henkirikoksensa vuonna 2000 eli alle kymmenen vuotta sitten, hän joutuu suorittamaan koko tuomionsa vankilassa.

Vuonna 1969 syntyneen miehen taustalla on myös kolmas henkirikos. Mies on tuomittu ennenkin teräaseella kylpyammeessa tehdystä henkirikoksesta.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Anatoli

että päässyt kolmannen surman tekemään?

Tästäkin saadaan kiittää demokraattisten lakimiesten ohjaamia käytäntöjä.

Oikeudessa ei sitten osata segmentoida tippaakaan! Ketä se olisi haitannut, jos ko. henkilö ei olisi päässyt koskaan toisen surman jälkeen vapaaksi? Häh???

Yhden surman (tai siis yhdellä kerralla jopa useita surmia) voi tietysti tehdä äkkipikaistuksissaan ja ajattelemattomuuttaan.

Veikkaan, että kaveri on psykopaatti ja täysin empatiaan kykenemätön sekä tietysti moniongelmainen eri päihteiden väärinkäyttäjä.

jjr

12 vuoden päästä on luultavasti luvassa uusia murhia.

Oikeusjärjestelmän pitäisi tehdä ero psykopaatin ja normaalin ihmisen välillä. Normaali ihminen katuu tekoaan, joka on tyypillisesti tehty humalassa, vahingossa tms tavalla. Sitä vastoin psykopaatti toimii täydessä ymmärryksessä ja harkinnassa eikä kadu mitään.

Tuomion tarkoitus on ennaltaehkäistä tulevia rikoksia. Periaate toimii jos tekijä katuu ja pyrkii yhteiskuntakelpoiseksi. Jos tekijä ei kadu eikä kykene empatiaan, niin tulevien rikosten ennaltaehkäisyn kannalta todellinen elinkautinen olisi ainoa ratkaisu.

semi

Venäläisen ystäväni kanssa käymä keskustelu tapoista, Venäjällä hänen mukaansa ensinmäinen kerta on mahdollista istua ja vapautua ja toinen kerta on se että kolmatta ei varmasti tule koskaan.

hartsahoo

Mutta tämä kaverihan tappoi vain yhden kerrallaan ja puukolla. Ei oleet mitään lööppi tappoja.

Ja sitä paitsi. Vankiloissa tulee olla kiertoa että sinne mahtuu kaikki viharikolliset.