Autoilijoiden tulee huolehtia siitä, että rekisterikilvet ovat ajoon lähdettäessä näkyvissä.
- Edellytämme, että rekisteritunnukset on oltava luettavissa. Jos kelistä johtuen lunta muodostuu kilven päälle ajon aikana, sillehän ei voi mitään, liikenneturvallisuuskeskuksen ryhmäjohtaja, ylikonstaapeli Tapio Salo kuitenkin myöntää.
- Ennen ajoon lähtöä pitäisi kuitenkin varmistaa, että kilvet ovat näkyvissä. Poliisi voi rangaista sakolla, jos auto on muuten puhdas, mutta kilpi likainen, sanoo Salo.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Lehtijutun mukaan, peltipoliisi ei olisi sakottanut
kun rekisterikilvestä ei nähnyt kuka ajoi...
On sillä asialla ne myönteiset puolensakin! :)
Miten olisi
Jakaa sakko, jos ikkunoita ei ole puhdistettu ajoon lähtiessä. Rekisterikilvestä viis.
Poliisi muistuttaa, että
Poliisi muistuttaa, että likaisesta sarjanumerosta voi rapsahtaa kansalaiselle sakot, kertoo Yle Uutiset.
Kansalaisten tulee huolehtia siitä, että sarjanumerot ovat kotoa lähdettäessä näkyvissä.
- Edellytämme, että sarjanumerot on oltava luettavissa niskasta. Jos kelistä johtuen hiukset heilahtavat sarjanumeron päälle, sillehän ei voi mitään rakkaudenministeriön ryhmäjohtaja, ylijohtaja Anne Holmlund kuitenkin myöntää
- Ennen kotoa lähtöä pitäisi kuitenkin varmistaa, että sarjanumero on näkyvissä. Poliisi voi rangaista sakolla, jos henkilö on muuten puhdas, mutta sarjanumero likainen, sanoo Holmlund.
Kamerat ei toimi Pohjolan Talvessa
Ongelma on (siis vain poliisin näkökulmasta), ettei kameratouhu toimi talvella. Tosin itse pömpelitkin on lumessa ja kamerat jäässä.
Itse käytän aina lähtiessä keulaa hiukan lumihangessa. Varmuuden vuoksi. Ainakin yhdeltä varmalta kortin menetykseltä olen pelastunut, kun GPS:äänkn herpaantuu.
Kerran nelostiellä poliisi pysäytti ja pyysi putsaamaan kilvet.
Pitäiskö ottaa sama politiikka kuin liikennemerkeissä, eli kuski on korkeimman "oikeuden" päätösten mukaan velvollinen puhdistamaan liikennemerkin lumesta. Sitä varten autoissa tulisi olla saappaat, karvahattu, rukkaset ja pitkävartinen harja sekä katolla pyörivä vilkkuvalo.
Tästä otsikosta ei
Tästä otsikosta ei varmastikaan seuraa muuta kuin se, että joku kuolee Suomen moottoriteillä pysähdyttyään harjaamaan rekisterikilpiä luettavaksi...
Mokomasta rekkarin lumisuudesta nyt nostetaan tuollainen
meteli. Poliisina olisin enemmän huolestunut siitä, että satoja autoja ajelee niin kuin ei mitään, takalasi aivan lumen peitossa, ja etulasissakin sellainen pyöreä aukko..
Poliisi googlettaa
Varsinkin takakilven tulee olla näkyvissä jotta autoilijaa seuraava poliisipartio voi syöttää rekisterinumeron järjestelmiinsä ja nähdä kaiken autoa ja autoilijaa koskevan tiedon reaaliajassa. Kunhan vielä saadaan gps-seurantalaitteet pakollisiksi joka ajoneuvoon sekä kasvontunnistussoftat valvontakameroihin niin kontrolliyhteiskunta alkaa olemaan valmis.
Entäpä jos kilvet ovat lumen peitossa ja lähtee poliisin pysäytysmerkin noudattamisen sijasta karkuun? Silloinhan ei saa periaatteessa sakkoja. Kunhan siis pääsee karkuun. Omaksukaa niksejä amerikkalaisista takaa-ajoelokuvista autoilijat.
Mites bussit?
Eipä ole poliisi tainnut koskaan sakottaa yhtään bussikuskia jonka prolepötkön kilvistä on pesukoneen harjat hioneet kaiken värin pois jo vuosia sitten.
Arvatkaa mistä se johtuu
Kattokaas, valtio tarttee rahaa ja nää shakaalit vahtii tolppakameroiden nimeen.
Puhdas kilpi!
Yksi uuno ajoi liian lähellä autoni puskuria liukkaalla kelillä kuorma-autolla.Ilmoitin poliisille ja otin kuorma-autosta valokuvan jotta näkisivät kilven,Otin myös kuvam sivuovesta jossa autoilijan nimi ja puhelinnumero.EI saanut sakkoja vaikka vaimoni todisti noin 60 km tuntinopeudella 50 kympin alueella 4 metrin etäisyydellä ja kilvet kurassa.EI SAKOTETTU kun myöhemmin kysyin asiasta. Joten mitä siitä sitten ,Vielä virtaa ethän nähnyt ylinopeutta ettei tarvitse raportoida.Voi Hasselin pöntöt sentään.Minun mielestäni ne poliisit jotka eivät sakottaneet Marina gutceitchi8ngaa (mahanmuuttaja ?) vai mikä se oli pitää LAITTAA 3 kuukauden pakkolomalle.