Karkkilassa ja Karjaalla toimineen valelääkärin paljastumisessa oli hyvää tuuria, kerrotaan hoitoalan henkilökuntaa valvovasta Valvirasta. Karkkilassa toimivan terveyskeskuksen epäilykset herätti lääketilaus, johon mies oli lisäillyt pari vaaratonta lääkeainetta.
– Työnantaja otti meihin yhteyttä ja kysyi neuvoa, että minkälaisiin toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä, kertoo johtaja Tarja Holi Valvirasta.
Holin mukaan henkilön taustoja alettiin tarkastaa varmuuden vuoksi. Viranomaisella on rekisteri, johon nykyisin merkitään jo 4–5 vuotta lääketiedettä opiskelleet kandidaatit. Miestä ei rekisteristä löytynyt.
– Pyysimme työnantajalta opiskelutodistuksen, jonka hän oli esittänyt. Näytimme sen yliopistolle, joka ilmoitti, ettei se ole aito.
Raaseporin kaupunki julkisti lääketieteen kandidaattina esiintyneen Mika Jokisen nimen tänään. Hän työskenteli Karjaan terveyskeskuksessa syyskuusta marraskuun lopulle.
Kaikkia Jokisen luona käyneitä potilaita pyydetään tarkistamaan reseptinsä, erityisesti jos Jokinen on aloittanut uuden lääkityksen. Potilaat voivat ottaa yhteyttä Karjaan terveyskeskukseen.

Kommentit
turvallisuusko tuurin varassa
miten niin hyvää tuuria. eikö näin vastuulliseen toimeen valittavan taustat pitäisi aina tarkistaa rekisteristä. siis potilasturvallisuus ei saisi olla tuurin varassa.
"Lääkäri" hoiti hommansa,
"Lääkäri" hoiti hommansa, joten mikä ongelma? Ehkäpä lääkäreiksi ei tarvita kymppitonnin kuussa nostavia kun riittää että osaa syöttää oireet hakukantaan ;)
Tätä se keikkalääkärien
Tätä se keikkalääkärien käyttö teettää. Keikkafirmalla kun ei ole intressejä tarkistella taustoja. Kunnan työntekijäksi ei niin helpolla pääse kuka vaan. Mutta ainakin Mehiläisen (joka oli uutisten mukaan toisen tapauksen työnantaja) maine jossain määrin meni: siellä ei ollut tarkastettu, kenet oli palkattu. Kuka oli työnantaja toisessa tapauksessa?
Mehiläinen on kyllä ollut mun omalla
harmaalla listalla jo pidempään.
opiskelijaterveydenhuoltokin on sitä. mikä terveydenhoito Suomessa toimisi?
Jossain uutisoinnissa koskien valelääkäriä mainittiin, että kyseisen työpaikan (tai hoitavan apteekin?) työntekijät tai potilaat olivat jo tottuneet siihen, että lääkärin lääkemääräyksiä pitää laskea uudestaan. Niin tyypillistä. Sekö on hedelmällistä yhteistyötä ja nuoremman työntekijän tukemista, perehdyttämistä ja auttamista? Ei mennä sanomaan suoraan ystävällisesti, että hei, katsotaanko tämä lääkemäärä vielä uudestaan. Vaan vaikka on hyvin nuori kandi, lasketaan mieluummin selän takana uudestaan, eikä sanota suoraan mitään.