Urpilainen sanoi SDP:n puoluehallituksen kokouksessa, että kun Yhdysvalloissa terroristi läpäisi turvaseulan, presidentti Barack Obama otti nopeasti vastuun tiedusteluyhteisön virheistä. Samanlaista vastuunkantoa ei Urpilaisen mielestä Suomessa ole nähty.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen penäsi jo tiistaina Uuden Suomen haastattelussa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälää (kesk.) sekä peruspalveluministeri Paula Risikkoa (kok.) vastuuseen valelääkäriasiasta.
-Monissa maissa olisi jo vaadittu sosiaali- ja terveysministeriön ministerien päitä vadille, Räsänen sanoi Uudelle Suomelle.
Urpilainen vaati hallitukselta myös toimia kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi ja eduskunnalle selvitystä niistä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Urppijaisen viesti Haloselle
Jutta Urppijainen voisi esittää sitten viestinsä Haloselle.
Justiinsa nii !
Kerrankin Jutta osui oikeaan - ainakin työminsteri on heti vaihdettava. Nuorten työllistäminen potilaiden elämän ja terveyden kustannuksella on loputtava heti.
Sinnemäki voi mennä
Työministerinä aloittanut Sinnemäki on lyheyessä ajassa osoittanut saavuttaneensa pätemättömyytensä ylimmän asteen ja voisi vetäytyä päätoimisesti runoilemaan. Jo tänä lyhyenä aikana hän on ohittanut velvollisuutensa ministerinä anteeksiantamattomalla tavalla.
Voi Ristuksen tähren!
Nyt se Puna-Urpilainen on puoskaroimassa tässäkin!
Obama = Halonen
Totta, Jutta ei ole vielä sisäistänyt että Suomessa Halonen on presidentti kuten Obama, mutta kai se ennen pitkää hänellekin selvenee kun ajatus selkenee jokapäiväisestä hallituksen erovaatimuksesta.
Kalsaripommittaja päästettiin lennolle tarkoituksella
>> Yhdysvalloissa terroristi läpäisi turvaseulan, presidentti Barack Obama otti nopeasti vastuun tiedusteluyhteisön virheistä. <<
Höpö höpö Jutta. Kalsaripommittaja saatettiin lennolle, hänellä ei ollut edes passia, ja arvatenkin "pukumies" oli onnistunut junailemaan hänet myös turvatarkastuksen ohi. Media kirjoittaa sitä, mitä sen halutaan kirjoittavan.
Tapauksesta on todistanut esim Kurt Haskell -niminen lakimies, joka oli samalla lennolla:
http://www.youtube.com/watch?v=qDdF3xkD6SI
Outoa
Kumma juttu kun kukaan muu ei huomannut mitä tapahtui. Taitaa Kurt poika olla julkisuuden tarpeessa.
au au sattuu Urpilainen
Nämä Jutan ulostulot sattuvat ja aiheuttavat jatkuvasti myötähäpeää.
Yritä nyt hyvä ihminen päästä eroon siitä Obaman papukaijamaisesta matkimisesta!!
Muuten, eikö tämä ihmeellisen hieno suomalainen terveydenhoitojärjestelmä olekaan sosialidemokraattien luomus?
jes vii kän
Eihän obama ole hallitus vaan pressa. Siis Jutta suuntaa nyt tutisevalla äänellä esitetyn vaatimuksensa kohti Haloskaa.
http://www.youtube.com/watch?v=xheIYUWYctc
Obama on myös pääministeri
USAssa pressa johtaa hallitusta. Meillähän Vanhanen otti jo etukäteen vastuun ja väistyy puoluejohdosta sekä samalla pääministerin pallilta. Halosen, kaikkien rakastama presidentti ja maan äitihahmo (SDP), esiintuloa asiassa odotellaan.
Jutta Urpilainen peräämään hallitukselta ruumispusseja
Niitä ja vettä sekä huopia tarvitaan Haitissa asap.
Urpilaisen uskottavuus rapisee jatkuvan räksyttämisen vuoksi
vai ministerin eroja?
Urpilainen voisi joskus keskittyä asiasisältöön eikä aina toisen osapuolen räksyttämiseen.
Kansa alkaa kyllästyä tähän Urpilaisen jatkuvaan räksytykseen. Tällaisellako oppositiopolitiikalla Urpilainen kuvittelee demarien lähtevän nousuun?
Miksi hallituksen pitäisi?
Jutan logiikkaa mukaillen, pitäisi presidentti Halosen ottaa ja kantaa vastuu valelääkäreistä.
Juttako asialle?
Politiikkojen päitä pitäisi tipahdella, jos eduskunta ja virkamiehet eivät pysty laella ja asetuksilla takaamaan kansalaisten perusturvallisuutta. Tämä koskee kaikkia kansalaisia syntymästä hautaan. Koulutusta, terveydenhuoltoa, vanhustenhoitoa jne. Edellä manittujen asioiden lisäksi tulee turvallisuus, pakolaispolitiikka jne.
Pätevyydestä
Meni vuosia sitten nivelsiteet nilkasta ja menin keskussairaalaan lääkärin vastaanotolle. Oli mukava mies. Siinä juttelun lomassa pyöritteli idealsiteen nilkan ympärille nilkka ojennettuna ja käski pitää kolme viikkoa sidettä. Kolmen viikon jälkeen otin siteen pois. En saanut kantapäätä lattiaan vähään aikaan. Nivelsiteet jäivät löysäksi ja nilkka muljahteli ikävästi epätasaisella alustalla. Kävin myöhemmin ensiapukurssin ja siellä opetettiin nilkka teippaamaan aina suoraan kulmaan. Lääkärillä ei siis ollut edes ensiapu I -kurssin tietoja. Se siitä lääkärien pätevyydestä.
Boo-ring
Onkohan neiti oppositiojohtaja jo hiukan epätoivon puolella.
Päivän räksytys
Hallitus vastuussa valelääkäreistä... Voi ziisus tuota räksyttäjä-Urpilaisen logiikkaa. Haitin maanjäristyskin on varmaan hallituksen vika.
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Urpilaisen Suomi on täydellinen valedemokratia ja feikkimaa.
Mitä uutta Urpilainen?
Kotikaupunkisi terveydenhuollossa palvelleen valelääkärin
toiminnasta onkin vastuussa maan hallitus. Eikö oppositio pysty parempaan?
Myös Anttila vastuuseen (välikysymys)
Kaikkein huvittavinta on se, että Kokkolassa toiminut valelääkäri oli toiminut myös vale-eläinlääkärinä.
Nyt Urpilainen ja Räsänen tekemään välikysymystä. Onko hallitus tietoinen ja jos on niin mihin toimiin aikoo ryhtyä sen johdosta että Kokkolassa sekä ihmisten että sikojen terveys on voinut vaarantua.
Koska Urpilaisen isä toimii Kokkolan kunnalliselämässä niin ensikäden tietoa olisi saatavilla.
Miksi
Ei ministereiden ammattitaidolle tai koulutukselle ole asetettu mitään vaatimuksia. Miksi he eroaisivat?
Syyllinen esiin !
Kansakunnan turvallisuutta terveys- ja lääketieteelisin menetelmin voitaisiin edistää parhaiten lisäämällä lääkäreiden koulutuspaikkoja.
Nykyisen pulan aikana kuka tahansa kelpaa töihin terveyskeskukseen. Tämä suuntaus on alkanut jo vuosia sitten, jo demariden hallitusaikana.
Lääkäreitä tulisi olla sen verran riittävästi, että terveyskeskustyö kelpaisi. Palkkahan on vähintään kohtuullinen työn vaativuuteen suhteutettuna,etenkin jos tarjolla olisi riittävästi työvoimaa, että se nuorten lääkärien jatkuva itku liiansuuresta työmäärästä lakkaisi. Hehän ovat useasti ilmoittaneet arvostavansa eniten mahdollisuutta määritellä itse työmääränsä ja siitä maksettavan palkan suuruuden. Tämän kuristusotteen yhteiskunnan järjestämiin terveyskeskuspalveluihin heille on suonut jo vuosia terveyskeskuksissa jatkunut lääkäripula.
Lääkäriharjoittelija pääsee jo neljännen opiskeluvuoden jälkeen palkalliseen, veronmaksajien kustantamaan harjoitteluun, josta palkan maksaa kunta. Eivät ne henkilökohtaiset taloudelliset uhraukset lääkärillä ole sen suurempia kuin muissakaan yhteiskunnan kustantamissa ammattikoulutuksissa.
SDP on tästä kehityksestä ollut aivan yhtäpaljon välinpitämätön kuin nykyinenkin hallitus. Urpilaisen kannattaisi jo viimeinkin ajatella ensin ja sitten vasta alkaa riekkumaan jokaisen sdp:n jäljelle jättämän epäonnistumisen olevan hallituksen syy.
Jutta Urpilainen
Jutta Urpilainen on täysin ulkona Suomen asioista, Suomessa ainoastaan veronmaksaja on vastuussa
Shhh....
Jutta Urpilainen on CIA:n agentti
No ei
tämä nyt ihan nappilausunto taaskaan ollut.
Ministerien, jotka terveydenhuollosta vastaavina saavat siitä vastuustaan palkkaa, pitäisi nyt olla antamassa lausuntoja eikä puolueiden puheenjohtajien.
Istuuko Hyssälä perunakuopassa?
Kuitenkin pitäisi taas vilauttaa kuvaa kärkikolmikosta PUSKA ja kumppanit.
Sieltä löytyy totisesti siivottavaa ja lisäksi lääkärikunnasta yleensä. Suhtautuvatko he itsekin noin kevyesti omaan koulutukseensa, että ovat valmiita väheksymään valelääkärille sattuneiden vahinkojen määrää.
Itse olen sitä mieltä, että jotain on pielessä, tai joku tarkasti salaisesti jo ennen kohuja valelääkärin töitä,ettei hän saanut tehdä mitään "vaarallista".
Toisaalta toimenpiteethän yleensä kuuluvat hoitohenkilökunnalle... mutta kuuluvatko ne jo niin perusteellisesti heille, että lääkärikoulutusta ei oikeastaan tarvita enää?
Sitäkö tällä haluttiin osoittaa PUSKA?
Hyvä Jutta!
Möläytyksesi auttavat pitämään puolueesi oppositiossa,joten jatka samaan malliin.Toivottavasti pysyt kauan puheenjohtajana.
Monelta keskustelupaltalta luettua.
Syyllinen on aina nykyinen hallitus, vaikka sillä ei olisi asian kanssa mitään tekemistä.
Jossain demareiden kabinetissa on päätetty syyttää nykyhallitusta ja etenkin kepua joka asiasta.
Nyt kuitenkin tuli jo niin paksu sammakko Urpilaisen suusta, että olen varma siitä, että hän ei ole tuota itse keksinyt.
Alkaa olla epätoivoa ilmassa jo kattoa myöden ja siinä ilmapiirissä typertyy kaikki.
Tuu Eki pois sieltä. Olen lukenut mielipiteitäsi ja todennut, että olet täysin väärässä sakissa.
Ulpun urputus vie demarien kannatuksen!
Ei edes pinttynein demari viitsi kuunnella Ulpun urputusta.
Aino hyvä puoli Ulpun urputuksessa on, että se vie loputkin kannatuksen demareilta
PS: Voisitko Ulpu edes kerran sanoa jotain hyvääkin?
Mistä näitä
Mistä näitä Obama-uskovaisia oikein tulee?
Suomi tarvitsee katastrofiapua Haitin tapaan, ruumispusseja
Talous on tuhoutunut, ei ole mitä viedä ulkomaille.
Oikeat, tuottavuuteen perustuvat työpaikat ovat kadonneet.
Verovaroilla ja lisävelalla elätetään valtaisaa byrokraattien armeijaa, puolta koko työvoimasta.
Todellinen huoltosuhde on 1:5, yksi tuottavaa työtä tekevä elättää kahta byrokraattia, kahta eläkeläistä ja yksihuoltajan lasta, sek seitsemänhenkistä pakolaisperhettä.
Menkää minne tahansa ostareille puolen päivän aikoihin katsomaan, kolmaosa joka kylän, lähiön ja kaupungin populaatiosta harhailee ostarilla toimettomana joka päivä, varaa on juuri vain elintarvikkeisiin.
Rikollisuus ja kannabiksen käyttö varsinkin nuorison keskuudessa on kasvanut räjähdysmäisesti, (esim. Turku ja Tampere), eläkkeelle jääneet pariskunnat tekevät kaksoisitsemurhia. Eläkeläislesket ryyppäävät itsensä hengiltä.
_
http://fi.wikipedia.org/wiki/Huoltosuhde
---
Keskusrikospoliisin vuonna 2007 tekemän arvion mukaan Suomessa on hamppuviljelmiä 10 000 kodissa. Valtaosa viljemistä on pieniä 5–15 kasvia käsittäviä. Suomen kannabisyhdistys arvioi vuonna 2009 kotikasvattajia olevan jopa 20 000.
_
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis
Niinpä niin
Tokihan se on selvää, että samaa ei olisi voinut tapahtua, jos demarit olisivat olleet hallituksessa. Senhän nyt ymmärtää jokainen! Myös Sellon ampumavälikohtaus olisi jäänyt tapahtumatta.
Demarien aikaan
kaikki ikävät asiat laitettiin Tiitisen kaappiin. Sitä mikä ei tule julki ei tarvitse korjata!
Säälittävää...
Tämä yritys hakee säälittävyydessään vertaistaan Suomen poliittisesta historiasta. Enkä ole varma löytyykö tälle lainkaan kunnollista kilpailijaa!
Hallitus joka paikkaan...
Niin, jotta hallitus voisi muuttua hallinnoksi (vrt. engl. government), sen täytyisi nimittää ainakin yksi edustaja jokaisen julkisen ja mielellään yksityisenkin toimijan jokaiseen toimipisteeseen. Tällä tavalla valtioneuvoston koko kasvaisi melko huomattavaksi. Samalla toteutuisi wanha Sosiaalidemokraattinen Utopia: julkinen sektori huomattavana työllistäjänä...
Vain tällä tavalla hallitus voisi puuttua esimerkiksi valeterveydenhuollon edustajien mukanaan tuomiin ongelmiin..
Minusta Jutta on oikeassa
Minusta Jutta on ihan oikeassa, ei ole kummankaan STM:n ministerin suulla otettu asiaan mitään kantaa ja vastuuta. Eihän Urpilainen eroja vaadi, ainoastaan sitä, että hallitus ottaisi asiasta onkeensa ja tekisi varmistukset ettei tämmöinen toistu.
Kummallista Urpilaisen haukkumista myös tällä foorumilla, eihän oikeiston epäonnistuneesta politiikasta saisi sanoa mitään kritiikkiä. Vaiko?
Anteeksi mitä
Tarkoitatko, että ministerien tulee tarkistaa kaikki julkisia työpaikkoja hakevien todistukset ja pätevyydet. Voi sinua demari rukkaa, kyllä Urpiainen vie teitä aina kauemmas metsään, josta tietenkin on hyvä heitellä mottipäisiä ajatuksia. Valelääkäri muuten sattui olemaan demarien äänestäjä!
Papukaija puhuu.....
Voiko tämä toveri punainen pakupaija blondi jossain vaiheessa pitää nokkansa kiinni.
Sieltä nokasta ei tule muuta kuin pelkää sitä itseään.
Luuleeko punainen papukaija että SDP saa lisää kannatusta hänen "aktiivisuutensa" takia?
Heinäluoma kehiin!
Odotan mielenkiinnolla, mikä on se tapa, jolla demarit siirtävät Heinäluoman johtamaan puolueen politiikkaa. Jo nythän Heinäluoma on se, jota eduskuntakeskustelussakin pidetään vahvimpana ja luotetuimpana demariäänenä.
Kun Heinaluoma puhuu, jopa hallitus kuuntelee.
Ylioppilas ?
Eikö kannattas yrittää hakea jo vähän pitemälle koulutettua kuin ylioppilas?
Ei kannata hakea, pitäisi nousta!
Meitä kaksi kertaa suuremmassa Ruotsissa paikallista kokoomuspuoluetta johti toistuviin vaalivoittoihin ja hallitusvastuuseen valt yo Carl Bildt. Hän oli tuolloin lisäksi varsin nuori kaveri, mutta näyttää eddelleen säilyttäneen asemansa yhtenä naapurimaamme johtavista poliitikosta. Lisäksi Bildtin kansainväliset ansiot ovat varsin mittavat.
Poliittinen johtajuus ei ole koulutus-, sukupuoli- eikä ikäkysymys.
Demarit kuuntelivat galluppeja "hakiessaan" johtoon Urpilaisen. Näyttävä, nuori ja nainen eivät kuitenkaan nosta ihmistä poliittiseksi johtajaksi. Se on nähty ja sen taitavat demarit itsekin jo huomanneen.
Kuten kirjoitin, nykyisistä kansanedustajademareista Heinäluoma nousee muiden yläpuolelle puheenvuoroillaan.
En ole Heinäluoman kannattaja. Arvioni perustuu vain siihen, miltä asiat näytävät.
Toisto
Tästä on poistettu vahingossa triplana lähtenyt viesti.
Se kolmas
Kts. ed.
Hallitus kuuntelee sormet
Hallitus kuuntelee sormet korvissa, lopeta jo hyvä mies.
Puhemylly Heinäluoma söpertämään kiihdytin päällä höpöjään, teot kun ovat olemattomat, puettuna "tekojen teräsmiehen" kirkkaan punaiseen kireään SAK-trikooseen vie demarit lopulliseen voittoon.
Demarit puolueena voisivat J Urpilaisen johdolla alkaa kaivaa jo valmiiksi hautaa Punaisen torin SAK-talon kivijalkaan. Punalippu liuhuen siirryttiin unholan yöhön. Kuoppaan lensi lippu mukanaan kaikki roskat. Ehkä näin olisi parasta meille kaikille.
Järki-ihmiset hommiin, niin demareillakin olisi vielä jotain toivoa. Hankala juttu mistä niitä demareissa löytyy??
Mistä näitä dememareita tulee...
Kyllä Urpilainen hoitaa hienosti puolueensa edelleen oppositioon! Hyvä näin! Ko puolue on vuosikymmenien saatossa siksi paljon hallaa tehnyt Suomelle.
HOX HOX Obama on preidentti ! Milloin Halonen ottaa vastuun asiasta!
Urpilaisen ja SDP:n motto
"Ei tiedä minne menee ja kusta tulee"
Hallituksen vastuu
Urpilaisen mukaan nykyinen hallitus on näköjään vastuussa Sellon ampumistapauksesta, valelääkäreistä, maailmanlaajuisesta talouskriisistä, vuodenvaihteen pakkasista, kasvihuoneilmiöstä jne.
Kuka olikaan vastuussa SDP:n vaalimenestyksestä? Ottiko Jutta siitä vastuun? :)
Voisiko joku demari avautua siitä, miten paljon voi tuntea myötähäpeää, kun puheenjohtaja esiintyy koko ajan tähän tyyliin: http://www.youtube.com/watch?v=xheIYUWYctc
Jutta on nyt oikeasti oikeassa...
Ulkoistamisen, pätkätyöllistämisen ja yksityistämisen huumassa on päättäjien vastuu etääntynyt entisestään (hajautettu vastuu eli ei vastuuta kenellään).
Urpilainen jatkaa johdomukaisesti
Urpilainen osallistuu selvästi ainakin minun terveyteni edistämiseen antamalla säännöllisesti aiheen nauraa makeasti. Nauruhan pidentää tunnetusti ikää ja on hyvää terapiaa.
Vaihtakaa nyt hyvät demarit puheenjohtajaa ajoissa, edellä mainittu toveri Heinäluoma on nyt sentään asiallinen vaihtoehto verrattuna Urpilaiseen.
Rasisteja ja asefriikkejä
Rasisteja ja asefriikkejä nopempia kommentaattoreita ovat ainoastaan Urpilaisen (ja Halosen) mollaajat - nuo todelliset räksyttäjät.
Tai sitten.....
Rasisteja ja asefriikkejä ovat ennen kaikkea politiikot, jotka päästelevät suustaan sammakoita, ja ovat ensimmäisenä toisten tekemisiä kommentoimassa. Jos maa-äiti tärisee niin se on poliittisen vastustajan syy. On pitkälle vietyjä päätelmiä. Olitiikkojen, myös Urpilaisen pitäisi vetää poliittiset johtopäätökset siitä, kykenevätkö he hoitamaan yhteisiä asioita niin, että kansalaiset tuntevat olonsa turvalliseksi jne.
Demarit ja vastuunotto
Ottivatko demarit vastuuta ollessaan hallituksessa? Jos vainoamista kutsutaan vastuunotoksi, niin demaripolitiikka ontuu pahasti.
sukkahousu-Jutta
Jutan ainoa saavutus poliittisella urallaan oli hänen sukkahousukuvat, sain niistä hyvää sytykettä takkaan.
Kiitos Jutta.
Säälittävä papukaija
Jutta esiintyi myös kansikuvafriiduna sairaanhoitajan asuun pukeutuneena lääkeruisku kädessään juuri "sattumalta" samanaikaisesti, kun uutisointi perushoitajaa vastaan aloitettiin.
Mikä mahtoikaan olla tämän punaisen papukaijan viesti silloin? Todella syvältä....
Saisi jatkaa valitsemallaan uralla, sillä sellaista puoluetta ei tarvita, joka on valinnut tämänkaltaisen puheenjohtajan itselleen.
Hyvä JUTTA kyllä sinä osaat, kuten tuossa videossa huudat!
Säälittävä esitys sinänsä sekin!
Kerro Urpilainen mitä nyt
Kerro Urpilainen mitä nyt pitää tehdä asian korjaamiseksi. Kaikki me sen tiedämme, että pieleen on mennyt. Siinä ei ole mitään uutta. Rakentavat ideat vain puuttuvat edelleen demareilta. Urpilainen kerro meille muillekin, kuka/mikä on nykyisen järjestelmän luonut. Sormi taitaa kääntyä kohti omaa nenää.
Demarit ovat nykyisin loistavia jälkiviisastelijoita. Hyökkäävät raadolle kuin hyeenat.
Ei tarvitse. Vastuu on
Ei tarvitse. Vastuu on todellakin ministereillä Hyssälä ja Risikko. He vastaavat Valviran toiminnasta. Luulen että ainoa muutos on että tehdään nopeasti kallis profiilin muutos eli ostetaan uusi nimi Valviralle. Kuka muistaa mitkä organisaatiot kerättiin tämän alle?
Ministerit vaihtuu virkamiehet pysyy
Demarit ovat vuosien kuluessa porautuneet kaikkiin virastoihin. Valvirassakin vastuunalaiset virkamiehet ovat demaritaustaisia. Aivan ensimmäiseksi Urpilaisen tulisi vaatia virkojen muuttamista työsuhteiksi. Vasta senjälkeen virkamiehiltä voidaan odottaa tulosta tai ulos talosta.
Hanari on oikeassa
Mutta kukapa sitä ajattelee, ainakaan näissä puitteissa.
No joo
Eikös noista vastaakaan rekrytointi ? Demarithan se on saattaneet tilanteen tälläiseksi, että on kiire terveyskeskuksilla ottaa joku lääkäri töihin, eikös ne demarit viimeksi hallituksessa istuneet, kun alkoi tk:sta loppuun lääkärit ? Miksei silloin tehty mitään ? Ja jos Obamaa pidetään esimerkkinä, niin haloskan päätä sinne vadille tarvitaan.
Totta, missähän
Totta, missähän arvojohtajamme luuraa. Onko pää työnnetty ruusupensaaseen, taitaa sittenkin olla aika piikkinen, tai ehkä otettu mallia luonnosta strutsista ja työnnetty se piiloon maassa olevaan reikään. Sekin voi olla aika hankalaa. Maa taitaa olla kovassa roudassa.
Vai sittenkin lähtenyt nyt Venezuelaan, kun Chilestä ei ehkä saakaan apua, kysymään neuvoa kaverilta Hugo Zavesilta, "pojat mitä minun nyt pitää tehdä". Ne rupeaa vertaamaan minua USA:n pressa Barak Obamaan. Minun pitäisi ottaa vastuuta???
Mallia Obamasta
Hahahaa! Skannerit vaan lääkärien vastaanottohuoneiden oville. Ja JOKAINEN tarkistetaan, mennen tullen.
miksei samantien muustakin
hallitus vastuuseen likaisesta pepusta. Pyyhkimään!
Urpiainen=tyhmä
Kylläpä Urpiainen on tyhmä. Syyttää hallitusta jostain mihin hallitus ei voi vaikuttaa. Miksi muuten Urpiainen ei syytä puoluetoveriaan Halosta.
Obaman vetäminen tähän kuvioon kertoo arvostelukyvyn puutteesta.
Luokoon suoja että emme koskaan joudu kärsimään näin tyhmästä pääministeristä.
Urpilainen ja vastuu
Urpilainen ihailee Obamaa vastuunotosta. "Samanlaista vastuunkantoa ei Urpilaisen mielestä Suomessa ole nähty." No ei todella ole nähty. Muistaako kukaan yhtään mitään tapahtumaa, josta Halonen olisi kantanut vastuun? Entä miten demarit ovat kantaneet vastuun tai edes Urpilainen omista sanoistaan?
Oma pesä?
Jutta hyvä!
Miten ovat vastuuasiat Kokkolan terveyskeskuksessa? Valtuuston jäsenenä lienet selvillä. Ellet tiedä, kysy isältä, joka on hallituksen varapuheenjohtaja.
Vastuusta
Urpilainen vaatii ministerejä vastuuseen valelääkäri jupakassa. Minä taas vaadin Urpilaista ja SDP:tä vastuuseen valehtelemisesta.
Ministeri työhön
Joo kyllä hallituksen tärkein tehtävä on tarkistaa, onko lääkärin virkaan hakevan todistukset aitoja vai väärennettyjä. Ja minkäs vastuun se Obama otti, eikös se ole virassa vieläkin?
Kaikki syytteeseen
Hallitus on myös vastuussa Dali-väärennöksiatä ja Itä-Suomen vääristä seteleistä. Ehdottomasti jalkapuuhun koko ministerikaarti.
Kyllä on Urpilaisen eväät vähissä.
Yes we can!
Mikähän Obama-fiksaatio Urpilaista oikein vaivaa. Tätä pitäisi oikein tutkia. Mitään omaperäistä tuosta päästä en ole ikinä kuullut. Taitaa Jutta olla SDP:lle varsinainen katastrofi.
YES WE CAN!
Yes, YES WE CAN!
Jutta se osaa.
Presidentti Halonen on mielestäni vastuussa samalla logiikalla mm. maahanmuutto-ongelmista, työttömyydestä, kireästä verotuksesta ja tietysti, The Ilmastonmuutoksesta, jota ei olekaan.
Aina kun Jutta-tyttö tulee ulos ja avaa suunsa, demarien lautakasa kutistuu entisestään.
Onko Jutta kuullut sellaisesta asiasta, että pitää pärjätä omilla vahvuuksillaan ja teoilla, ei toisten vedätyksillä?
Parhain Jutta, Onko
Parhain Jutta,
Onko Suomessa yhtään epäkohtaa, mistä istuva hallitus EI olisi vastuussa? Eilen hallitus oli vastuussa Finnairin lentojen matkalaukkuongelmista (joista olit itsekin joutunut kärsimään iltamyöhään - hui, sentään demarien puheenjohtaja), tänään valelääkäreistä. Mitä huomenna? Hallitus vastuuseen liukkaudesta? Hallitus vastuuseen kunnon talven tulemisesta tavallisesti aneemiseen Etelä-Suomeenkin?
Oppositiossa on niin juupelin helppo olla, kun sieltä voi vain huudella, että hallituksen vika, päitä vadille. Odotetaanpa sitä aikaa, kun demarit ehkä pääsevät hallitukseen. Silloin ei Suomessa ole enää työsuhteisiin liittyviä eikä muitakaan ongelmia.
Onnea ja menestystä demareiden vähenevälle joukolle.
ohoh :)
Kyllä Urpilainen sössii joka paikassa...kyseleppä vähän historiaa, puolueesi on ollut hallituksissa ja vähän monissa...pätevyysvaatimuksista ei välitetty hevonpaskaa. Laittomat ketjutukset hyväksyttiin vuositolkulla kun vaan kaverit sai olla töissä. Kun tuli uusia pätevyysvaatimuksia ja tietojen päivityksiä, junailtiin kavereille paikkoja laittomilla ketjutuksilla kun ei haluttu lähteä koulunpenkille. Terveydenhuoltoala on ala jossa vaaditaan nöyryyttä ja yhteistyötä ja toisten tietojen kunnioittamista. Perusedellytys on että kouluttautuu. On tosi ihme että valelääkärit ovat olleet noinkin kauan töissä. Ehkä siellä oli kavereita tai sukulaisia, jotka oli sitä mieltä että voi aloittaa ilman koulutusta kyllähän sitten joskus ehtii, täytyihän miehelle saada paikka ja palkka - kyllä nyt niitetään koulutuksen väheksymisen satoa ja siinä on mukana Jutan pumppu ja syvästi ja vuosia! - Ei taida auttaa huutaa Obamaa avuksi !
Kokkolassa tapahtuu
Niin. Juttahan ottaa nyt kantaa Kokkolan kaupugissa tapahtuneisiin asioihin. Saman kaupungin mistä hän on kotoisin ja minkä valtuustossa hän istuu.
Kokkolan terveyskeskusjohtaja on Asko Linna (SDP), joka päättää lääkärivalinnoista. Urpilainen on ollut itse nimittämässä Linnaa tehtäväänsä.
Jutta siivotkoon itse kotokylänsä sotkut. Erotkoot, jos itse ymmärtää.
jutta vastuussa
vasemistojohtoinen kaupunki (karkkila)on palkannut valelääkärin
"REALISMI JA VASTUUTTOMAT PUHEET"!?
SDP, Jutta Urpilain vs. Barac Obama-linja on vahingollinen
kun ajatellan hieman eteenpäin.
Jutta Urpilainen kadotti "puheenjohtajuuteensa jo muutama kuukausi sitten ja SDP on ehkä historiansa pahimmassa kriisissä?
Onko? Nyt siihen on tartuttava-ja töihin eikä lausuntoja tiputtelemaan-koska niistä puolet ovat aivan täyttä
"Ope-kukkoilua ilman sanomaa"!"
Astu esiin ja puhu-se on ainut hyvä keino-tai eroa!
Savuverhoa kaivataan!
Vika on johdossa..
Nykyinen on hallitus on kaiken muun lisäksi vastuussa, siitä kun Heinäluoma kynsi puoluejohtajana "aatransa" kiveen ja hävisi vaalit.
Urpilaisen puheenjohtajuuden takana ei voi olla muu kuin kepulaisten salaliitto. Tämä oli niin taitavasti juonittu, ettei edes Vanhanen olisi siihen pystynyt. Epälevä katse kohdistuu Itseensä Väyryseen ja Vladimiroviin. Vastuu on todella raskas asia kantaa.
Jutta itse istuu Kokkolan kunnanhallituksessa
ja miten sattuikaan, että Kokkolan kunta on eräs näistä kolmesta kunnasta jossa tällainen epäpätevän palkkaus on päässyt tapahtumaan. Ei siitä kunnanhallitusta pidä tilille vaatia, mutta enemmän se on syyllinen kuin maan hallitus.
Urpilaisen typeryys saa jatkuvasti tuntemaan myötähäpeää. Ehkä joku häntä sen vuoksi äänestääkin, tuntee itsensä älykkääksi kun oikein puoluejohtajana tuollainen "valopilkku".
Hyvä Jurpilainen
Hienoa Jurpilainen jälleen kerran. Näitä lausuntoja, kun riittää, ei oo pelkoa, että sossut joskus nousee hallitukseen.
Jurpilaisen oman kaupungin lääkärinä toimi 5 vuotta valelääkäri ja sama heppu vielä eläinlääkärinäkin.
Ja Jurpilainen on kaupunginvaltuutettu, ja sossut maan hallituksessa 5 vuotta sitten. Miten ihmeessä jäi tämä asia, varmaan ainoa, hoitamatta, että maan hallitus ois valinnut Kokkolaan oikean lääkärin?
Risikon ja Hyssälän aikana homma on hoidettu, on rekisteri, josta voi tarkistaa pätevyyden. Muutenkin lääkärit, valelääkäritkin, valitsee Kokkolassakin muut kuin maan hallitus.
Näitä lausahduksia vaan lisää ja Jurpilainen istuu oppositiossa kauan.
Jutta Mehiläinen
Hyvät Ystävät, hyvät kuulijat : toveritar Jutta on pelle!!
Valehtelijoiden klubi
Valelääkäreiden lisäksi meillä on valelakeja, joita eduskunta on säätänyt liukuhihnalta kunnille viimeiset 20 vuotta. Emävaleita ovat myös valtion budjetit olleet, valtionosuusleikkaukset on valehdeltu lisäyksiksi.
Painajainen
Eiköhän valita poikkeuslailla Tarja kolmannelle kaudelle presidentiksi. Samaan aikaan tietenkin Jutta Urpilaisesta tehtäisiin pääministeri ja Sinnemäestä valtiovarainministeri. Tämän jälkeen Suomi voitaisiinkin sitten asettaa Kansainvälisen Valuuttarahaston holhoukseen.
Mielestäni valelääkäriasian tutkinta pitää kytkeä Nurmijärven
lautakasan tutkintaan, sillä mitä ilmeisimmin - jäljet johtavat Nuorisosäätiöön ja Matti Vanhasen rooliin näissä kaikissa ja lukuisissa kähminnöissä.
Yllätävä eroaminen on lisäksi selkeä vinkki tutkijoille, ettei savua ilman tulta, mies tuntee syyllisyyttä ja näkeehän se jo naamasta - aina syyllinen ilmekin.
Mielestäni Urpilaisen kotikunnassa toimineen vale-eläinlääkärin
reseptit pitää tutkia. On tarkistettava kuinka monta väärää reseptiä on kirjoitettu alueen sairaille Musti-koirille.
Huhupuheden mukaan kadunvarsien kokkareet ovat olleet huimassa kasvussa ja virtsalla merkkaus on julmasti lisääntynyt. Mikä halleja siellä vaivaa?
Kokkolan kaupunginvaltuutettu ja KPSHP hallituksen varapj.
Kiitos, että tulit kotisivuilleni!
Kokkolan kaupunginvaltuutettu,
Keski-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja
Kokkolan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtaja
Jutta Urpilainen
jutta.urpilainen@eduskunta.fi
00102 EDUSKUNTA
---
Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsenet v. 2009-2012
http://www.kokkola.fi/hallinto/kaupunginvaltuusto/...
_
KESKI-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ
Telephone: +358(6)8264111
http://www.kpshp.fi/ - Sivusto ei toimi
Urpilainen: Hallitus vastuussa valelääkäreistä
Urpilaisen SDP oppositiopolitiikka on kyllä epätoivoista ja hyvä niin. Lääkäröinti on luvanvaraista toimintaa, jota valvoo viranomainen (VALVIRA) - tai siis pitäisi valvoa. Valviran hommat kusee joka kerta. Miksi näitä vetelehtijöitä elätetään? Laitettakoon heidän virkavirheestä ja tahallisesta laiminlyönnistä johtuneesta joukko terveydenvaarantamisesta sytteeseen.