Sunnuntai 27.5.2012

Tuhansien aseluvat syynätty

Luotu: 
14.1.2010 16:51
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Poliisi on tarkastanut jo usean tuhannen rikokseen syyllistyneen aseluvan. Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) mukaan tarkastuksen arvioidaan valmistuvan tämän kevään aikana.

Poliisihallitus selvittää parhaillaan myös luvattomien aseiden alkuperää sekä sitä, miten ne kulkeutuvat rikollisille. Ampuma-aseella tehdään Suomessa vuosittain parikymmentä henkirikosta, ja puolessa tapauksista rikos tehdään luvattomalla aseella.

Vuosittain aseita katoaa ja varastetaan paljon. Eniten teille tietymättömille jää haulikoita ja kiväärejä.

Sisäministeriön poliisiosasto aloitti rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden aselupien uudelleenarvioinnin keväällä 2009. Erityistä huomiota on kiinnitetty henkilöihin, joiden rikokset ovat liittyneet väkivaltaan, päihteisiin ja aseisiin.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Vai katoaa ja varastetaan "paljon". Monta tämä täsmällisesti on? Kolme, neljä, kymmenen, tuhat? Kai poliisi sen tietää, vai käytetäänkö kaikki aika kahvihuoneessa? Vai olisiko tälläinen epämääräisyys laitettu ihan tahalteen, jotta voitaisiin perustella laillisten aseenomistajien koteihin tehtäviä kotiratsioita ja unohtaa perustuslain takaama kotirauha kansan tuella?

hartsa1

Mitä pirua,kaduilla ahdistelee kaikekarvaisia kerjäläisiä,huumehörhöjä,ynm aselupiahan pitäisi myöntää pelkästään itsesuojelutarkoitukseen eikä suinkaan kiristää.

tourette

Sisäministeriön mukaan aseita varastetaan vuosittain 200-300. Se olisi n. 0,19 _promillea_ luvallisten aseiden määrästä, joka arvioidaan n. 1,62 miljoonaksi.

Siis pari kolme sataa yli puolestatoista _miljoonasta_. Vähän suhteellisuudentajua peliin.

Ennen nykyisen aselain voimaantuloa 1998 määrä oli toista tuhatta vuosittain, joten kehitys on ollut hyvin positiivista ja uudet säilytyssäännökset toimivat.

Jos katsotaan aseenomistajien lukumäärää (n. 670.000), voi tästä päätellä, että heistä 0,12 promillea voisi olla säilyttänyt asetta huolimattomasti ja ehkä jokunen onkin. Silti nämä määrät ovat jo olemattoman pieniä.

tourette

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikoskatsauksesta:

"Kuvio 6 Tekoväline 1.6.2002–30.6.2006 tehdyissä henkirikoksissa (N=514)

Katsauskauden henkirikoksista 39 % oli tehty teräaseella. Toiseksi yleisin surmaamistapa (23 %) oli kuoliaaksi pahoinpiteleminen tai kuristaminen ilman välinettä. Ampuma-asetta oli käytetty 16 %:ssa rikoksia. Rikoksissa käytetyistä ampuma-aseista pääosa (57 %) oli luvattomia. Käsituliaseista luvallisia oli 32 %, muista tuliaseista 45 %."

2007-2008 kuva on hieman muuttunut tunnettujen yksittäistapausten vuoksi, jotka toki vääristävät tilastoa näin pienissä otannoissa. On edelleen perusteltua sanoa, että luvattomat aseet ovat luvallisia selvästi suurempi ongelma.

Aseluvattomalla suomalaisella on kolminkertainen riski syyllistyä henkirikokseen aseluvalliseen kansalaiseen verrattuna. Siis _kolminkertainen_.

tourette

"Sisäministeriön poliisiosasto aloitti rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden aselupien uudelleenarvioinnin keväällä 2009. Erityistä huomiota on kiinnitetty henkilöihin, joiden rikokset ovat liittyneet väkivaltaan, päihteisiin ja aseisiin."

Aseet ovat olleet rekisterissä ja lupien takana jo vuosikymmeniä. Eikö poliisi todellakaan ole tätä ennen pystynyt käyttämään rekistereitään mihinkään oleelliseen, kuten vaikkapa väkivalta-, ase- tai huumerikollisten lupien peruuttamiseen?

Aikaa laittaa järjestelmät tällaiseen peruskuntoon on jo viime aselain uudistuksestakin mennyt _yksitoista_vuotta_.

Juha Saarineb

...ja sen ensimmäinen peruste on, RAHANKERUU VALTIOLLE. Eikä mikään muu. Käykääs lukaseen Nra ry sivuilta, aseluvat tiukemmassa, mutta aserikollisuus kasvussa....