Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Kansanedustajilla neljän kuukauden lomat – Kanerva lyhentäisi

Kansanedustajilla neljän kuukauden lomat – Kanerva lyhentäisi
Julkaistu: 17.1.2010 13:50
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) lyhentäisi kansanedustajien lomia.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) lyhentäisi kansanedustajien lomia.
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) lyhentäisi eduskunnan mittavia lomia, kertovat Turun Sanomat, Kaleva ja Väli-Suomen sanomalehdet Ylen mukaan.

Kanervan mukaan ei ole kirkossa kuulutettua, että lomien täytyy olla näin pitkiä. Kansanedustajilla on joulun seudulla lomaa noin puolitoista kuukautta ja kesällä noin 2,5 kuukautta.

Lisäksi istunnoissa on viikon tauko sekä keväällä että syksyllä.

Kanervan mielestä eduskunnan pitäisi esimerkiksi lomiaan lyhentämällä antaa oma panoksensa taloudesta ja työttömyydestä käytävään keskusteluun. Ylen mukaan hän aloittaisi lomauudistuksen jo syksyllä.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Ilkka Kanerva
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Niin

Niin siihen kun lisätään vielä vapaat maanantait, niin aletaan olla viidessä kuukaudessa. Miten he jaksavat tälläistä rumbaa?

aiheesta hyvä blogi eilen illalla, se pohjoisen mies

se yhdyssananiminen.

maanantait huomioiden tuli 6kk.

Turkulainen

Turkulainen Kanerva kiitää pendolinolla kotiin vajaassa kahdessa tunnissa, eli voikäydä iltatapaamisessa koska tahansa Turussa. Entä pohjoisen tai itäisen Suomen edustajat? Jos kansanedustajan työn katsotaan liittyvän vain istuntosaliin, niin idea on kannatettava. Välillä vain tuntuu, etä olisi ihan hyvä, jos aedustajat olisivat enemmän muualla, jopa ulkomailla.

Eduskunnan LOMAILIJAT

vähintään puolet pois nykyisistä lomista !!!

100 kansanedustajaa

100 kansanedustajaa olisi ihan riittävä määrä näin pienelle porukalle. Median olisi paljon helpompi pitää edustajat varpaillaa, ettei rötöstely jatku!

oumaimai

Pitää kait se sentään kunnon perunannostoloma olla.

x

Tietysti palkaa juoksee koko ajalta ja vielä ihmetellään miksi asiat menevät maassa huonompaan ja huononpaan suuntaan.Hyvä Kanerva.

Tiistaina tullaan työmaalle

Tiistaina tullaan työmaalle ja torstaina poistutaan takaisin takamaille.

Hyvä ehdotus!

Jollei maksettavaa palkka-/palkkiosummaa suurenneta.

Työpanoksen määrällinen lisääminen ilman rahallista vastinetta on seikka johon varsin moni yksityisen puolen rivityöntekijä jo on tuottavuuden nimissä joutunut tottumaan säilyyttääkseen työpaikkansa.

Tosin on julkisuuteen tullut tapauksia jolloin tällainen lisäponnistelukaan ei ole riittänyt työpaikan säilymiseen.

Kannatettava ehdotus uudelleenvalintaa silmälläpitäen.

Aika naurettavaa.. kyllä

Aika naurettavaa.. kyllä kelpaa olla eliittiklubissa ja huudella vähän väliä maahanmuuton ihanuutta..

Mitä kosketuspintaa noilla ökyklubilaisilla on enää yhteenkään kansalaiseen?

ihan hyvä idea mutta

ihan hyvä idea mutta toisaalta mitä enemmän ne on lomalla sen vähemmän tuhoa. sen voisi toteuttaa sillain ,että ne olis puolet vuodesta lomalla ilman palkaa.

Kansanedustajie lomista

Siirretään koko kansanedustuslaitos tämän lentokentällä hääräävän Baronan hoidettavaksi.Poistuu kaikki ongelmat kuten
nämä Kuuban kauppamatkustajat ja muu tuhlaus.Mitä mieltä olette ehdotuksestani te kaiken maksavat veronmaksajat

Annetaan valta kansalle tulevissa vaaleissa

Äänestetään vain uusia ehdokkaita,ei näistä lahjotuista muuten eroon pääse.

ikuinen vaalikampanjansa kyseessä - asiaa kyllä tällä kertaa.

käykääpä joku lauantai turun torilla!
ike kiertää ja kiertelee, moikkaa kaikki.
ja ihmiset on niin otettuja ku kanerva tervehti.

hyvin on amerikanmalli menny perille aikoja sitten.

silloinkin 40v sitten, kun oli ekaa kertaa ehdokkaana työt ja mainostamiset hoiti olli a manni - kuten ne 60v synttäritkin.
mainostettiin oikein meille teiniliiton aikaisille keskikoululaisille, kuinka hyvä kaveri - tehkää vaalityö, jotta se saadaan eduskuntaan.
kanerva itse istui hiljaa nurkassa.

en ole kertaakaan näinä vuosina kuullut yhtäkään mielipidettä, en ajatusta kanervan suusta!
tätä uutistakaan en usko ennen kuin olen lähteelle itse päässyt.
linkki puuttuu.

"Ike osaa ajatella oikein"!

Eduskunnassa olevien kansanedustajien lomat voisi mielestäni
lyhentää 1,5 kuukauden mittaiseksi sekä talvella muutamaan
viikkoon.

Kansanedustajien läsnäoloa seuranneena paikalla isosa salissa on tänävuonna ollut 48.2% kansanedustajista ja 70.8%
ministereistä-(ministerien osallistumisaktiviteetti riippuu
siitä-mitä eduskunnassa käsitellään.

Eniten läsnä on Vasemmistoliitto,SDP,Kokoomus ja muut.

Onko maamme valmis 100 paikkaiseen eduskuntaan?

Roskaväkeä koko joukko

Tämä on juuri sitä verorahoilla loisimista. Maassa on historiallinen lama eivätkä kansanedustajat keksi muuta tekemistä kuin kansan rahoilla löhöäminen.

Joku vastuullinen ihminen yrittäisi saada maan ylös tästä suosta.

Ilkka Kanervan sankariteot!

Kas kun Kanerva tällaisen asian huomaa vihdoinkin. Ajatus on tyypillinen populistisen Ilkka Kanervan jämäkkä valtiomiesmäinen loppuun asti ja todella kauan harkittu julkitulo. Kanervahan on ollut eduskunnassa liki 35 vuotta, jo oli aikakin Iken astua riviin eteen jyrähtelemään. " Mä tiedän, Mä sanon!"
Novan konkurssipesän tulisi ostaa Ikelle VALTIONEUVOKSEN arvonimi.

TIlulii on jo valtioneuvos

Himmentäisikö nykyisten valtioneuvosten arvoa se, että Ikestä tulisi Tiluliin rinnalle uusi valtioneuvos?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtioneuvos

Kansanedustajien määrä puolitettava - 100 riittää !

Ilkka Kanervan toteamus tilanteesta on aiheellinen ja yksityssektorin verotulojen tuottokyvyn merkittävä ja pitkäaikainen romahtaminen on oikea hetki vähentää kansanedustajien määrää pysyvästi.

kansanedustajien määrä päätettiin vuosisadan alussa kun käytettiin hevosia ja höyryvetureita. postilaitos oli hidas eikä puhelimia ollut laajalti. oli vaikea tietää mitä kylissä ajateltiin ja kansaa pitikin edustaa. nyt internetaikana mielipiteet ja asiakirjat liikkuvat enter - näppäimen painalluksella samantien.

nyt internetaikana ei tarvita 200 kansanedustajaa eikä heille 4 kuukauden lomia. ja mitä tekee siten nämä 200 avustajaa loma-aikoina ?

siltarumpupolitiikan aika on nyt ohi.

Sveitsi vs Suomi

Onko kirjoittajalla tietoa minkä verran Sveitsissä maksetaan edustajan palkkiota?? Taitaa olla enemmän kuin suomalaisille kollegoille.

Populismia

Kanervan kommentit ovat puhdasta populismia, samaa sarjaa kuin Niinistön säästöehdotukset. Pitäkööt lomansa, kansanedustajilla on monia muitakin tehtäviä kuin istua eduskunnassa.

Persun pelko on avain kannatuksen kasvuun

Päivystävä KoKoMusta on huomannut Lapin PerussÄssän samasta aiheesta kirjoittaman blogin ja omii nyt kansan syvien rivien näkemyksiä. Heh heh.

http://hemmokoskiniemi.blogit.uusisuomi.fi/2010/01...

Ihana julkisuuteen tulo Ikeltä

Saattaisi olla perempi, että olisivat ainakin 10 kk lomilla. Eivät silloin voisi tehdä "työmatkoja" Brasiliaan, Thaimaahan tms. Sihterien palkatkin säästyisi, mutta kyllä he tuollaiseen osaisivat varautua ja järjestää niin suuret varat säätiöilleen ja yhdistyksilleen, että niiden piikkiin taas "työmatkat" onnistuisi. Jos kanerva tosissaan haluaisi saneerata, hän olisi vastustanut Lipposen suuruudenhullua Pikkuparlamentin rakentamista ja hän vaatisi eduskunnan puolittamista. Eipä kuulu inahdustakaan, vaikka turhia ministereitä kuten Astrid Thor lisätään.

Sitä saa, mitä tilaa

Ehdotan lopulle 2/3 vuotta lomauttamista rahansäästämiseksi. Ei tulisi tyhmiä päätöksiä ja rahat voitaisiin käyttää lasten opettajien poisottamiseen lomautuksesta.

Kanerva on täysin oikeassa

En pidä Kanervan ajatusta yhtään populistisena. Hän puuttui asiaan, jota ainakin itse olen henkilökohtaisesti monesti miettinyt.

Kyllä kai hänelläkin on oikeus tuoda mielipiteensä esiin ilman, että kaikkea pidetään vain "populistisena."

Jos kansanedustajilla on neljän kuukauden lomat, eli ovat töissä vain kahdeksan kuukautta vuodesta täydellä palkalla, niin onhan se tällaisina aikoina todella suorastaan törkeää.

Lomia pitäisi normalisoida ehdottomasti ja sen lisäksi olisi mietittävä, pärjäisikö eduskunta vaikka 100 kansanedustajalla?

Tai kenties 150 edustajalla?

-EP-

Jos se ei olisi populismia ...

asia olisi tullut Kanervan mieleen vähän aikaisemmin kuin muutamaa vuotta ennen eläkkeelle siirtymistä.

Kulukorvausta maksetaan loma-ajaltakin

Mitä edustajantoimeen liittyviä erityiskuluja on vuosilomalla?

Menneen maailman traditio

Kansanedustajien pitkät lomat perustuvat aikaan, jolloin edustajien matkat maakuntiin ja koteihin saattoivat kestää päiväkausia. Nyt mennään I luokassa Pendolinolla tai sitten lentokoneella ja takseilla muutamassa tunnissa.

Herätys!

Nyt toimitaan - valitettavasti - kvartaalitalouden lakien mukaan myös politiikassa ja vaikeissa tilanteissa, kuten nyt laman aikana on reagoitava nopeasti ja saatava päätöksiä aikaan ripeästi.
Lomien lyhentäminen on tälläinen nopeasti päätettävä asia!

Miksi lyhentää?

En lainkaan ymmärrä, miksi eduskunnan lomia pitäisi lyhentää.
Uskooko joku oikeasti, että tekemällä enemmän istuntopäiviä, maamme talous saataisiin jotenkin nopeammin kasvu-uralle?

Lyhemmät lomat ja 100 kansanedustajaakin piisais.

Lyhemmät lomat ja 100 edustajaakin riittäisi vallan hyvin. Olisi eduskunnankin aika aloittaa säästötalkoot.

Työllisyys parannus

Jospa nää kansanedustajat antaisivat ne
hallintoneuvostopaikat kiertoon työttömille,
eikös se olis sitä työn jakamista parhaimmillaan!
Niillä palkkioilla, joita nostavat työllistettäisi
monta henkilöä ja asiantuntemustakin löytyisi joka
neuvostoon, kun on niin monen alan ihmisiä
kilometritehtaalla!

Ei noilla lomamäärillä kyllä edustajien palkkoja voi
huonoksi moittia. Kyllä maistuis mullekin!

Seuraavat saneeraukset kansanedustajiin ha hoviväkeen

100 kansanedustajaa riittää vähäväkisen kansan edustajiksi.
Heidän avustajansa pakkolomille, eiká suinkaan lastemme opettajat. Yhdistykset ovat nykyajan hoviväki, niidenkin tuet voi puolittaa.

Lomaa, lomaa ja lomaa.

Oman kansanedustajauran lähestyeesä päätepistettä, voi nostaa esille asioita, joista varhaisemmassa vaiheessa vaikenee. Mielestäni Kanerva kiinnitti kuitenkin aiheelisesti huomiota kansanedustajien lomaoikeuksiin. Kansanedustajan tehtävään liittyy myös yhteyden säilyttäminen ns. kenttään, ja sitä käsittääkseni hoidetaan mm. lomalla. Kansalaisten lomaoikeuksiin verrattuna kansanedustajien lomat vaikuttavat kuitenkin kohtuuttoman runsailta. Eivät edes pienet, kasvavat ja elämäänsä rakentavat lapsemme lomaile yhtä paljon.

Antaisivatko potkut itselleen?

Niin, Suomen eduskunnassa on yksinkertaisesti liikaa väkeä. 100 edustajaa olisi tämän kokoiselle maalle oikeampi määrä. Säästyvillä rahoilla voitaisiin palkata jokaiselle edustajalle pari avustajaa lisää, niin että edustajilla olisi jonkinlaiset resurssit selvittää, mitä ne virkamiehet siellä ministeriöissään oikein puuhailevat kansanvallan kustannuksella.

Tietenkään tämä ei tule toteutumaan, koska

1) eiväthän kansanedustajat nyt itseltään leipää vie ja
2) katkerat ja tyhmät suomalaiset eivät suvaitse sitä, että kansanedustajille ja näiden avustajille luotaisiin riittävät puitteet tehdä omaa työtään - ja siksi virkamiesvalta kukoistaa meillä edelleen.

Kansanedustajilla neljän kuukauden lomat

Meille muillekin samallaiset. Parantas työttömyyttäkin.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely