Sunnuntai 27.5.2012

Väyrynen ruhjoo Kiviniemen ja Lehtomäen politiikkaa

Luotu: 
17.1.2010 14:47
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen moittii nuorempiaan.

Mahdollisena keskustan puheenjohtajaehdokkaana pidetty ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen arvostelee puolueensa muita ministereitä.

Itä- ja Länsi-Savo-lehtien haastattelussa moitteita saavat erityisesti ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi.

Itsekin ympäristöministeriksi mielinyt Väyrynen katsoo, että Lehtomäki "ei ole valinnut selvästi puoltansa" suhteessa city-vihreisiin.

–Ympäristöpolitiikassa on ollut uusia painotuksia aikaisempiin hallituksiin, mutta ei niin selvästi kuin itse olisin toivonut.

Aluepolitiikassa keskustan taas olisi erottauduttava nykyistä selvemmin kokoomuksesta ja korostettava alueellisen kehityksen ja kuntien itsehallinnon tärkeyttä.

Puolueen puheenjohtajan tehtävät kesällä jättävä Matti Vanhanen saa kiitosta pääministerinä. Puheenjohtajana hänestä on puuttunut aatteellista otetta, jota nyt kaivataan, Väyrynen sanoo.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

Paavo Väyrynen kantaa presidentti Urho Kekkosen perintöä

[ ... Tamminiemessä istui kaksi miestä vakavana, kun piti tehdä ratkaisuja Suomen hyväksi ja eduksi - vanha hapuileva presidentti Kekkonen ja terhakasti tanhuava nuorukainen Paavo Väyrynen keskustelivat kahden kesken työhuoneen pienessä neuvottelunurkkauksessa - oli kysymys Suomelle tärkeistä asioista --- näin kertoo sitkeä huhu Tamminiemestä ... ]

Paavo Väyrynen on ylivoimaisesti kokenein, vieläkin nuorekas poliitikko seuraavaksi Keskustan uudeksi vanhaksi puheenjohtajaksi. Väyrynen tietää pelit Suomessa ja Venäjällä - olipa Paavo riittävän kauan myös Brysselin juonitteluissakin mukana - vastustettuaan EU:hun liittymistä miltei henkihieveriin saakka.

Nyt Keskustalle on huomattava mahdollisuus päästä lautakasa-ahdingoistaan ja Kokoomuksen varjosta. Vanhanen avasi pelin mahdollisesti tietäen värisuoran odottavan jo seuraavista presidentinvaaleista.

Pääministeri Vanhanen vetäytyy puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä. Tänään Vanhasen vieressä valtioneuvostossa istuu kuin odottaen hetkeä - ulkomaankauppaministeri Väyrynen - politiikan ikäkausinestori, ja vain 63 -vuotiaana.

Suomessa kansa kaipaa vahvaa presidenttiä - Kekkosta, koska hän oli karisma ja kannatti väkeviä arvoja yhteiskunnallisesti, kuten kansalaisten täystyöllisyyttä. Jos homma ei toiminut Kekkonen hajotti hallituksen ja päätti järjestää lopulta uudet eduskuntavaalitkin. Tänään se ei onnistu. Tänään onnistuu kuitenkin moni asia presidentilta - mm. Natoon liittymättömyys, lopullisesti.

Paavo Väyrynen on kuin onkin uudistaja - koska kokemus ymmärtää uuden ajan virheet

Paavo Väyrynen on tänään uudistaja, koska hän haluaa suomalaisten tekevän Suomessa työt. Väyrynen ymmärtää kehitysavun vastuun ja ulkomaankaupan merkityksen maallemme. Väyrynen muistaa opetuksen vaikutuksen kansakunnan osaamisen ja sivistyksen takaamiseksi. Aitosuomalainen työvoima on Väyrysen erityisessä suojeluksessa - näin uskotaan.

Jos Keskusta valitsee Väyrysen puheenjohtajaksi, tulee hänestä automaattisesti tämän hallituksen loppuajan pääministeri - hänen arvovalta riittää operoimaan kataiset ja sinnemäet ruotuun, jolloin Keskusta ei ole takaa huutajan asemassa. Väyrysen kokemus on miltei yhtä suuri kuin muiden valtioneuvoston jäsenten yhteensä, jos Mauri Pekkarinen (Kesk.) unohdetaan.

Väyrynen on Keskustan pelastaja seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Väyrysen pääministeriys antaa Keskustalle aivan oivan paikan seuraavissa eduskuntavaaleissa, koska Väyrynen on uusi poliitikko sadoille tuhansille äänestäjille, kun mitataan osaamista vaalikamppailussa televisiokameroiden ääressä.

Lisäksi Väyrysellä on yksi ominaisuus ylivoimaisena ja se on Kekkosen perintö, mitä hän ainoana nykypoliitikoista kantaa dementoitumattomassa muistissaan. Väyrynen muistaa kuinka Kekkonen ohjasi poliitikkoja isällisen kovalla kädellä - ja tästä suuri Suomen tavallinen kansa tykkäsi ja edelleen tykkää.

Mikäli Keskusta voittaa seuraavat eduskuntavaalit Väyrysen johdolla, avaa se aivan uskomattoman värisuoramahdollisuuden Keskustalle. Presidentin vaalit (2012) ovat vuoden päästä eduskuntavaaleista (2011).

Väyrynen käy presidentti taistoon ollessaan pääministerinä hallituskauden alun ja voittaessaan vihdoin presidentinvaalit (demarit hyväksyvät Väyrysen todennäköisesti herkemmin kuin Kokoomuksen Sauli Niinistön) - on Keskustalla sekä pääministerin että presidentin tuolit ja tämäkös Keskustan kenttäväkeä riemastuttaisi - paluu Kekkosen aikoihin.

Matti Vanhanen avasi tietämättään (todellisista syistä voidaan vain arvailla) puolueellensa jokerikäden, jossa ässät ovat luonnostaan ja juuri nyt, koska ennen kansaa jakanut tohtori Väyrynen oppimisen myötä osaakin olla yhdistäjä, ... kuin Kekkonen aikoinaan.

Juonikas professori Tatu Vanhanen?

Keskusta on toki perinselvästi joskus niin juonikas, että saattoihan tämä suunnitelma olla sittenkin Matti Vanhasen isän professori Tatu Vanhasen käsialaa, koska hän haluaa pitää Suomen suomalaisena ja aitosuomalaisille ilman liiallista geenijalostumista.

Tässä tapauksessa juonikkuus sallitaan, jos Keskusta uudistaa kertarysäyksellä itsensä myös sisältä ja ottaa oppimestarinsa presidentti Kekkosen teesit ja arvot käyttöön - nimenomaan työllisyydestä, poliitikkojen ja virkamiesten "valvonnasta" ja maan liittoutumattomuuspolitiikasta, unohtamatta kansan kaipausta vaikuttaja presidentistä. Suomi on tarkoitettu suomalaisille itselleen.
...

Adressi Paavo Väyrysen valinnasta Keskustan puheenjohtajaksi ---
--- http://www.adressit.com/puheenjohtajapaavo ---

Facebook -ryhmä Paavo Väyrysen kannatukseksi ---
--- http://www.facebook.com/group.php?gid=268846828055&ref=mf#/group.php?gid... ---
...

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvät kuvakansiot
- kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - Copyright by Ilkka Luoma 2004, 2007 ja 2008.

Kuvakansio 1
UKK - Tamminiemi 27. lokakuuta 2004
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/282br+ilkka-luoma-tamminiemi.html ---

Kuvakansio 2
UKK - Tamminiemi 04. lokakuuta 2008
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2aj2u+ilkka-luoma-tamminiemi.html ---

Kuvakansio 3
NATO/NRF - Eduskunta 11. maaliskuuta 2007, Väyrysen myötä Suomen kansan enemmistö saisi samalla sielunrauhan Nato-kortista, sillä se keskustelu loppuisi turhana, koska kansa on siitä jo riittävästi keskustellut ja vakaan mielipiteensä sanonut. Kokoomuspiina tältä osin päättyisi.
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28h8o+ilkka-luoma-eduskunta-paatti-.html ---
...

Sent:
Cc: juha.mieto@eduskunta.fi ; mauri.pekkarinen@tem.fi ; paula.lehtomaki@ymparisto.fi ; anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu ; jarmo.korhonen@keskusta.fi ; esko.aho@nokia.com ; timo.kalli@eduskunta.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; olli.rehn@ec.europa.eu
Sent: Tuesday, January 05, 2010 12:50 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Paavo Väyrynen olisi oiva veto Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi

jussi vaarala

etä kun ilkka luoma kirjoitti kommenttinsa 15:44 jostakin käsittämästtömästä syystä kommentiksi tapio o nevan kommenttiin - mistähän syystä ;) - niin minä kirjoitin alla olevan kommenttini klo 15:16

että sellaistakin peliä näillä areenoilla

tapio_o_neva

Kuvakaappauksella ei ihmetellä niitä kirjoituksia, jotka ovat, vaan niitä kirjoituksia, jotka eivät enää ole.

Vieras yrittää taas päästä läpi

ts jonon loppuun tai ketjun keskelle uutena haarana.

!jos joku haaran osa sensuroidaan, niin siinä menee koko oksa.
sensurointiin voi riittää myös joku kiellettyjen sanojen listalle kuuluva sana - automaatti hoitaa silloin loput.
tämän sensuroinnin on koponen minulle selittänyt.

kellonajat muuttuilee
- eilen havahduin, että kirjautuneet pääsevät ilmeisesti takakäteen muuttamaan kommenttejaan
- olen toistuvasti hämmästynyt kommenti kirjoitettuani, kun viesti johon olen vastannut onkin ilmestynyt vastaukseni jälkeen
- ilmeisesti myös joitain systeemi/serverijuttujkin, koska välillä muuttuu monen kommentin kellonajat
- ja joskus jopa koko uutisen.
vrt eilen kääriäisen kolumni ym siirtyivät yks kaks kaksi tuntia vanhemmiksi; julkaisuvapaus vai mikä sekoitaa

viestien läpimeno vaihtelee sen mukaan kuka on vuorossa...

jussi vaarala

nimittäin kun joku kirjoittaa kommentin joka on hyvä asia niin joku toinen voi laittaa sen yläpuolella olevaan kommenttiin kommenttina saman asian jolloin se joka ensiksi esitti asian saa sen vaikutelman osakseen että ei tuonutkaan asiaa esille vaan apinoi edelläolevan kommenttia

ja tämä asia on periaatekysymys vaikka se on toisaalta naurettava

minun asianihan on alempana näkyvässä kommentissani että väyrynen on historiallisella ratkaisijan paikalla nyt jos koskaan koko poliittisen kulttuurin suhteen

ja se asia on iso asia jos mikä jos väyrynen siihen lähtee

jussi vaarala

mutta nimenomaan nyt sanomaan että hallitus eroon ja ennenaikaiset vaalit

jos väyrynen lähtee nyt puheenjohtajaksi ja pääministeriksi kuten tämä puheenvuoro ennakoi hän tekee sekä keskustalle että demokratialle anteeksianatmattoman karhunpalveluksen

esittämällä tuolta paikaltaan eduskunnan hajottamista ja hallituksen eroa hän astuisi paljon isompaan valtiomieskategoriaan kuin yksikään elossaolevista poliitikoista

väyrysellä on nyt kansallisen sankarin paikka - ja sen hän voisi alkajaisiksi pedata maksamalla kappelirahan takaisin yhteiskunnalle

näin pitäisi menetellä kuten blogissani esitän

http://ejv54.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/17/kansan-noustava-valtaan-ja-v...

Vie rahat

puhuu nyt selvää kieltä omilleen. Valitettavasti hän on aiemminkin epäonnistunut juuri siinä, että ottaa position, jossa muka koko keskustan valta on aukottomasti vain hänen käsissään.
Erityisesti hän on elvistellyt, kuinka kaikkien naisten ja nuorten menestys politiikassa on aina ollut itse Paavon käsissä.

Kauanko te nuoret aiotte olla näin isäriippuvaisia?

Toisaalta täällä maakunnissa on kaikkein räikeimmin näkyvissä keskustalainen sisäpiiri- ja yksityisomistus juuri ympäristö- ja kunta-asioissa. Se on mennyt liiallisuuksiin. Kohta aletaan sabotoida erämaateille ilmestyneitä laittomia puomeja.

Ilmeisesti nuoret naisministerit ovat joutuneet kokemaan kantapäidensä kautta oman rajallisuutensa pelin politiikan paineessa. Pientä kapinaakin on ehkä yritetty ja on yritetty osoittaa omaa osaamista, mutta tupaillat voittavat aina.

Kyllä sinun ote on nyt lipsunut Paavo. Ikivanha totuus on, että myös kuninkaat kuolevat.

Vieras

Väyrynen on niin täysi omaa aatettaan, ettei hänen johdolla tulisi yhteistyöstä tolkkua. Jos Kepu Paavoon turvautuu, puolue myös hänen mukana hukkuu. Kepu kuihtuu ikuisessa oppositiossa, jos tuo änkyrä valitaan puheenjohtajaksi.

Kannatusta on

Paavo sanoo kuten asiat ovat. Ei Keskustan kokoista puoluetta voida johtaa kuten heilureita, vaan johdon tulee muistaa, että Suomi on laaja maa.
Ei Suomea voida kehittää kuten jotkut Cityvihreyttä ajavat haluaisivat. Ei mikään ötökkä voi olla arvokkaampi kuin ihminen.
On muistettava, että luonnon tasapainoa ei voida ohjata kerrostalon 3-kerroksesta annetuilla jyrkillä suojeluohjeilla joissa ihminen unohdetaan.
Keskustan politiikan tulee olla sellaista ettei se unohda ihmistä. On muistettava, että Keskustan aatemaailman tukijalka on inhimillisyys, jolloin myös käyhät ihmiset ja syrjäytyneet otetaan huomiooon.
Alkiolainen-aate on väkevä juuri siksi, että siinä huomioidasan myös maanhiljaiset ja vähäväkisimmät. Paavo puolustaa oikeita arvoja ja on oikea henkilö palauttamaan Keskustan toiminnan oikeille raiteille.

tavj

"Väyrynen nimittäin ei ole liberaali, vaan keskustalainen."

Keskustaliberaalit ovat siinä keskustalaisia kuin ovat korhoslaisetkin. Kummatkaan eivät ole "lähtöjään" alkiolaisia sen varsinaisessa merkityksessä, mutta niin ei ole Väyrynenkään, joka voisi opetella pitämään leipäläpensä kiinni, vanha mies.

Zogg

Ai että vielä lisää kunnallista itsehallintoa? Eihän tuo ole vasta osoittanut olevansa suurelta osin totaalisen toimimaton ratkaisu ainakin koulutuksen ja terveydenhuollon osalta. Paavo varmaan tarkoittaa, että kunnille pitäisi kaataa valtion budjetista entisestään lisää rahaa, joka sitten kunnissa jaetaan kavereille ja niiden firmoille. Kepu tietysti on suurimmassa osassa maata vielä jakamassa tätä rahaa.

Bad Ache

harmittaa kun pohjoisen immeiset päättää asioista pelkällä yhtenäisyydellä, johon etelän sakki ei pysty.

Pääkaupunkiseudun väki ei ainakaan yleensä pysty tekemään mitään yhteistyötä vaan riitelee vain keskenään ja joskus muittenkin kanssa.

Mitähän nämä kiviniemet, lehtomäet ym. oikeastaan ovat? Aika moni (ei pelkästään keskustalainen) lie tullut yhtäkkisessä nuoruuden nosteessa poliittiseen julkisuuteen, muuttanut Helsinkiin, katsellut itselleen passelin toimittajan (tai mainosmiehen) aviomieheksi, tehnyt pakolliset kaksi lasta ja jos onni on myötä, päätynyt yhä "vakavampiin" tehtäviin. Vähän kuin kilpahevosia?

Äärimmäisen vaikeaa uskoa että perhe yhtäkkiä on tärkeämpää kuin joku puolueen puheenjohtajuus ja pääministeriys. Mutta niin ei voi sanoa että "Tuo homma ei ole minun, en usko että saisin riittävän tuen taakseni omalta puoluekentältäni ja yhteistyökumppaneiltani tehdäkseni sen siten kuin sen ehkä parhaiten voisin." Ainoa vaihtoehto on vedota perheeseen.

Vieras

hermon päälle , koska aikaa vielä kevääseen on.
Parhain tähän asti esitetyistä Keskustapuoleen kandeista puheenjohtajaksi on Mauri Pekkarinen.

Parhain 'ehdokas' pääministeriksi edelleenkin on Matti Vanhanen.
Kansa valitsee presidentin aikanaan, emmekä me tässä kommentti-ketjusssa häntä valitse.
Näin on näreet.

Tarkkailijana

Paavo Väyrysellä on Keskustan Lahden puoluekokouksessa ylivoimainen kannatus ja hän yllättää ylivoimaisuudellaan. Siinä saa taas ns. asiantuntijoiden sakki nenilleen.

Alkiolaisuus palaa Paavon myötä Keskustan voimaksi.

Vieras

Jumalan valitut näkevät.
Toivottavasti hän käyttää lahjojaan myös hyvään kuten uskonkin hänen tekevän.

Elämme täällä maailmassa vain kerran. Elämä on ihmisen parasta aikaa tehdä hyviä töitä.

tapio_o_neva

Alan epäillä sitä, että STT & muut pyrkii varaamaan itselleen spekulaatiotilaa infosaastan tuottamiselle, kun mutkat oikaiseva kommentointi tehdään mahdottomaksi.

T. O. N. -teoria on se, että Paavo Väyrynen ottaa vastaansa keskustavihan, jota on runsaasti tarjolla etelän median primitiivireaktiossa ja viimeistään joskus huhti-toukokuussa, kun keuhkot on puhkottu tyhjiksi, takasuoralta Mauri Pekkarinen ottaa loppukirin.

Tässä katsannossa käy niin, että Väyrynen voi tehdä liian hyvää työtä kritisoidessaan jo kisasta diskvalifioidun Lehtomäen lisäksi myös Kiviniemeä, joka tarvittaisiin henkisille kuuskoskelaisille jäniseksi, jotta eivät vain kävisi pyytämässä Marikaisa Aulaa tai innostuttaisi Anneli Jäätteenmäkeä ryhtymään ehdokkaaksi.

Kääriäinen haluaa järjestää oikean näköisen vapaan puheenjohtajavaalin, jonka Pekkarinen voi voittaa, mutta Väyrynen varmistaa naisehdokkaat pois niin tehokkaasti, että tulos nyttää vanhojen isäntien junttaamalta, jolloin hanna-leenahemmingeillä, liisajaakonsaarilla ja tuulikkiukkoloilla on näyttöä isäntävallasta.

Käsittääkseni en ole Suomen Keskusta rp:n puoluetoimisto, koska jos olisin, en paljastaisi Väyrysen hyvää työtä Pekkarisen hyväksi, vaan hehkuttaisin Väyrystä, jolloin Väyrysen vaikutus etelän median primitiivireaktioiden sienenä voimistuisi.

tapio_o_neva

En tunne Pekkarista, mutta minusta näyttää siltä, että Väyrynen on Pekkarisen asialla. Pekkarinen tietää, että hän saa vastaansa koko siltarumpuvyörytyksen. Väyrynen tietää, että väyryskammo on yksi Suomen suosituimmista kansansairauksista, jota ei edes täyspäisinä itseään pitävät yritä peitellä hoitamattomana mielisairautena.

Kääriäinen yrittää puolestaan sopupelistä huolimatta ylläpitää urheilujuhlan tuntua ja innostusta.

Koko operaation onnistuminen perustuu J. K. Paasikiven toteamukseen poliittisesta lahjattomuudesta, ei Maalaisliiton, vaan hypoteettisen "Suomen kansan".

Toinen asia on sitten se, että ellei Pekkarinen ala menestyä huhtikuussa tai toukokuussa, Väyrynen pysyy itse mukana.

On todella sietämätöntä poliittisille kommenttaattoreille, jos he erehtyvät siinä, kumpi on todellinen ehdokas: Väyrynen vai Pekkarinen.

Uskon, että kun vanhasta muistista Väyrynen on ykkösinhokki, pääsee Pekkarinen monta palstakilometriä vähemmällä ennen loppusuoraa.

MerjaH

eri tasoa kuin Pekkarinen, kaikin puolin. Väyrynen puhuu erittäin hyvää ruotsia, siitä voi päätellä kaiken muunkin mitä hän taitaa. Mies, joka puhuu täydellistä ruotsia ihan vain koulupohjalta, on opetellut kaiken muunkin.

Väyrynen on varsin tekevä mies.

Vieras

onpahan poliitikkovuosien aikana ehtinyt käydä myös kielikursseilla.
jotkut käy, jotku ei. jotkut oppii, jotkut ei.

radio vegan uutiset haastatteli lauantaina lehtomäkeä -Järkytyin. puhui suomea ruotsin kielen sanoin, jotka nekin olivat vääriä, vihreellisiä ja kielioppi... kankeaa lukioruotsia vaikka kauppakorkean käynyt.
kiviniemen ruotsi on ok.

urpilaisen ruotsi on vielä kamalampaa kuin lehtomäen, jonka puheesta sentään ymmärtää asiat ym.
verkkosukka latoo peräkkäin sanoja, joita sulki suuhun tuo.

Gösta

Mäkihyppääjien termejä käyttääkseni mediatutkija T.O.N:lla olisi tähän paikkaan tuhannen taalan tilaisuus leiskauttaa kevään -03 rikospaikalle, koska jo silloin oltiin siirtymässä nykyiseen median pidäkkeettömään terrorivaltaan, eli kuten Kaarina Hazard kirjoittaa: ”Halme oli populistinen poliitikko, siis vallankäyttäjä, jota on oikeus arvostella erittäin kovinkin sanankääntein”.

Vanhasen jälkeen Eteläranta ajaa Pekkarisella, mutta kun kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen ei ole samaa kuin pörssiyhtiön johtaminen tai omistaja-arvon kasvattaminen. Siksi kansa haluaa antaa oman äänensä, myös presidentin vaaleissa.

Gösta

Todennäköisemmin Kaarina Hazard ylöskutsutaan Suomen Kuvalehden toimituspäälliköksi kuin alennetaan entisten toimittajien joukkoon: Pauli Aalto-Setälä, Risto E.J. Penttilä, Arto Tiitinen.

Kielletyn sanan pääkirjoitukseen omissa nimissään painanut Aalto-Setälä joutui Iltalehdestä slummityöhön Intiaan josta pelastettiin kristilliseen Kotimaahan.

Nusulainen Risto.EJ.Penttilä ällistytti ek-vaaleissa vaatimalla kielipakkoa pois -> ulkomaille kiertelemään kunnes pelastettiin EVAan

Arto Tiitiseltä meni potkujen saamiseen vain hetki sen jälkeen kun Keskisuomalainen ym. olivat julkaisseet gallupin: 2/3 kansalaisista haluaa kielipakon pois.

Siperia opettaa.

Gösta

Yhtiöjärjestyksen mukaan toimitusjohtajan irtisanoi Keskisuomalaisen hallitus. Sen puheenjohtaja hoitaa siviilitoimenaan eduskunnan kansainvälisten asiain neuvoksen virkaa.

jussi vaarala

onko joku käynyt ottamassa takahuoneessa valokuvia

ilmankos olivat niin silmät suurina ja kaikki kenossa tuolin kanssa kaatumassa kun yllätys oli niin suuri

huhhuijaa - nyt ei olekaan tulevaisuudessa taustavaikuttajia vaan ihan framille nousevat

jussi vaarala

pitää olla aika monta aika vahvaa samansuuntaista korrelaatiota että voi sanoa olevan todennäköisesti kyse kausaalisuudesta

tietysti yksi moka voi heittää johtajan pihalle

mutta edelleenkin kyllä veikata voi että jos ei tajua yrityksensä perusarvoja lähtökohtaisesti niin ei anneta aikaa enää tajuta - joka on paha juttu koska sellainen kovuus leviää joka suuntaan - ja sellainen kovuus on tietenkin lähtöisin osakesijoittajien ahneudesta joka on aivan liian usein sairaan kylmyyden luokkaa - oikein ihmettelen millaisia ovat ihmiset jotka kyttää pääasianaan kuinka osake tuotti ja kuinka rahaa entisten läjien päälle lisää kertyi - voiko itselleen henkisesti köyhempää elämää kuvitella

Gösta

Ruotsin Akatemian sihteeri Peter Englund sananvapaudesta (Dagens Nyheter 19.11.09):

Ilmaisun vapauden monisatavuotinen periaate perustuu osaksi ajatukselle että jokaisella ihmisellä, syntyperäisen ymmärryksensa perusteella, on oikeus päättää ei yksinomaan itsestänsä, vaan myös hallituksesta siinä maassa jossa hän elää. Osaksi se periytyy yksinkertaisesta mutta vasta hitaasti löydetystä oivalluksesta: että ei epäilys, kyseenalaistaminen ja poikkeavat näkemykset tee yhteiskunnasta heikkoa, vaan päinvastoin niiden puuttuminen.

Siitä meitä muistutetaan - eikä vähiten tänä syksynä 20 vuotta muurin kaatumisen jälkeen. Sensuuri erittää happoa joka hajottaa juuri sen systeemin jota sen on ajateltu suojelevan. Ja ennemmin tai myöhemmin kaatuvat kaikki diktatuurit. Kaikki.

Kuten ilma on jotakin jota emme ajattele niin kauan kun sitä on olemassa, on helppoa ottaa ilmaisunvapaus annettuna, jos ei ole koskaan tarvinnut kokea sen vastakohtaa. Tai kuten Dawit Isaak, maksaa siitä hintaa.

(Ruotsin kansalainen Dawit Isaak on istunut kahdeksan vuotta Etiopiassa vangittuna, kritisoituaan lehtikirjoituksissa maan hallitusta.)

Samanaikaisesti ilmaisunvapaus on jotakin jakamatonta, jopa siinä määrin että kukaan ei yksilönä voi sitä odottaa, jos sallii samanaikaisesti jonkun toisen olevan sitä ilman. Vapautta ilmaista itseään. Periaatetta kokeillaan aina yksittäisissä tapauksissa.

jussi vaarala

mutta se mitä sanoin korrelaatioista ja kausaalisuudesta pitää miettiä kunkin tarkkaan - koska heittelemällä kausaalisuuksia löysästi korrelaatioiden perusteella aiheuttaa pariaatetasolla senkin paskanjauhannan ja asenneoksentelun jota nämäkin kommentointiketjut tapaavat olla täynnä

siis järkeä pitää olla mukana ja heittää voi arvauksiakin mutta ainakin mulla on se periaate että jonkun arvelun katteeksi pitää olla joku peusteltu näkemys dynamiikasta jota se edustaa

no - tietenkin valta pyrkii aina yleensä - ollessaan sivsitymätönmtä tyhmää valtaa - rajoittamaan vapautta - kun viisain mahdollinen valta on sellaista joka lisää ihmisten vapautta

ja tuota viisaan vallan ideaa harva laisinkaan tajuaa

Fasse

ettet voi olla Suomen Keskusta rp:n puoluetoimisto, mutta oletko nyt sen palkkaama puolueen ikioma "Bob Helsinki".

Teoriasi toteutuu kohta kohdalta, kun Pekka Siikalakaan ei tule ulos kuorestaan hukattuaan momentumisensa taannoisella risteilyllä.

tapio_o_neva

Hänelle ei keskikouluruotsi eikä muukaan suomenruotsalaisvaikutus ole ollut hyväksi suomalaisen miehuuden näkökulmasta. Keskikoulusaksa ja keskikouluvenäjä olisi antanut enemmän ryhtiä. Luokatonta touhua ilmoittautua ehdokkaaksi omalla nimellä uhoten ja henkselit paukkuen, ja sitten luopua ehdokkuudesta.

Muistaakseni on niin, että jokaisella keskustalaisella on oikeus ryhtyä puoluesihteeri- ja puheenjohtajaehdokkaaksi. Muistaakseni siihen tarvitaan yhden perusosaston ehdotus.

Onko Orimattilan Keskustan kunnallisjärjestö vetänyt tukensa Siikalalta pois, koska hän oli ylittänyt orimattilalaisenkin etiketin tunnetusti väljät rajat pyrkiessään vaikuttamaan Artjärven opposition nujertamiseen.

Orimattilan kaupungissa on muuten kaupunginjohtajan valinta kesken. Vastakkain on kaavoittaja ja hallintojohtaja.

Vapaa äänestäjä

Väyrynen on venäjämielisen kekkoskauden poliitikkoja. Venäjän ulkopolitiikka on aktivoitunut. Vaarana on, että tämä aktivoitumien johtaa Paavo Väyrysen paluuseen keskustan johtoon. EU:ssa Väyrynen on väittänyt vastustaneensa EU:n kehittymistä yhtenäiseksi valtioksi. Sellainen toiminta on tietysti tapahtunut pelkästään Suomen tappioksi ja Venäjän eduksi, sillä Venäjän etu on hajanainen ja heikko EU. Väyrysen johtoon paluu aiheuttaa pelkoja.

Vie rahat

Itse asiassa se oli vasta kevät 2004. Loppuvuodesta 2003 oltiin vielä viattomia, mutta yhtäkkiä levisi tieto median pariin, että median riippumattomuus vallasta on harhaa.

Samalla omaksuttiin vahingossa kyllä jo muualla ohimenneet uusliberalistiset ideologiat ja kokoomus heräsi ruususen unestaan. Verkottumisista tuli pakko.

Nykyisin kun eri tiedotusvälineiden tyhjäpäille hallintoneuvostoillekin nuo opit ovat menneet perille ollaan tilanteessa,jossa menestynein media on se joka parhaiten tukee vallassaolevaa fundamentalismia.

Se ei ole puhdasta sopimusyhteiskuntaa, vaan tietoisuutta niistä verkoista, jotka pitävät maan "järjestyksessä". Tuo herääminen median ja poliittisen pelin vastavuoroisuuteen synnytti paljon muitakin uusia yhteistyöverkkoja, joista varmaankin Kehittyvien maakuntien Suomikin oli yksi.

Kirkko kuuluu kuvioon ja Suomen Kuvalehden Ruokanen oli yhtenä näkyvänä touhukallena. Tiedän kuitenkin, että kansalaisten demokratiakäsityksen osalta paljon ymmärrettiin väärin ja nyt ollaan tässä. Koko juttuhan oli alunperin uusliberalismin kritiikkiä.

saippuakauppias

Keskustan asema suomalaisessa politiikassa on erikoinen kun verrataan sitä esim. eurooppalaiseen puoluekenttään. Missään muualla ei agraaripuolueella ole vastaavaa asemaa, keskusta-liberaaleja / kristillis-demokraatteja ovat lähinnä.

PATE on mielenkiintoinen poliitikko ! Mies on vaikuttanut politiikassa esim. koko minun elämäni ajan ja periaatteessa aina raskaassa sarjassa. Milloin miestä on hävetty ja milloin kiitetty mutta aina hän kaivautuu jostain. Ministeriöissä PATEA ilmeisesti pidetään ammattilaisena ja onhan hänellä valtaisa kokemus. Iän myötä on ilmeisesti suurin vallanhalu karisutunut pois ( on ollut ilmeinen haitta aikaisemmin).

Mielestäni KESKUSTA tarvitsee nyt PATEA!

Kun vastuuta ei nyt uskalleta kantaa nuoremmissa joukoissa, niin PATELLA ei taas ole enään mitään hävittävää. Pate tuo suunnan keskustalle. Josta sitten nuorempien on hyvä ponnistaa. Pari vuotta näin ja sitten eläkkeelle...

PATE nyt ruoriin ja varapuheenjohtajiksi nuorempaa väkeä.

jussi vaarala

uusi suomi ottaa kantaa väyryseen sanomalla että väyrynen ruhjoo - siis ei esimerkiksi moitikselee tai kritisoi tai että on tyytymätön. Niin kyllähän tiedätte että puskutraktori ruhjoo kuten myös maanjäristys tai huumehörhö 140 kiloinen sekopäinen huumehörhö tms

Mutta kun minusta Väyrysen sanoja ei voi sanoa ruhjomiseksi vaan kritisoimiseksi ja sitä paitsi asialliseksi.

Siis - tällaisten panettelevien juoruämmien luokkaa suomalainen toimittajakulttuuri kohteena me olemme.

tavj

On se ruhjomista, kun hallituksen pelisäännöt ovat ne, etteivät ministerit mene toisten ministerien tontille. Vanhanen voisi pistää "isännän" lopultakin kuriin, alkaa väsyttää tämä ainainen paskanjauhaminen ja valehtelu.

Siksi toisekseen Väyrynen valehtelee tuossa Itä-Savon haastattelussa. Hän ei pyrkinyt ympäristöministeriksi vaan maatalousministeriksi. Se pehmolehmä saattaa muistua jonkun mieliin, joka oli paikalla tai näki televisiosta.

semi

Ollut jo pitkään sitä mitä se on, siihen kannattaa tarttua nykyään vähiten, tähän olisi sopinut myös otsikot. Väyrynen rokkaa jälleen, Väyrynen paskoi housuihinsa, Elvis elää. Siis käytänössä otsikoksi olisi sopinut mikä tahansa kommenttien katoamisen syy voi olla mikä tahansa.

jussi vaarala

pitääkö tuollaisesta surkeasta työnjäljestä ja mediatoiminnasta joka on liian usein suoranaista propagandaa niin otsikoiden, kuvien kuin itse tekstinkin tasolla maksaa oikein palkkaa

eikö täällä suomessa olisi tähdellisimpiäkin palkanmaksun kohteita kuin sikamaisen surkeaksi repsahtanut toimittajan duuni

jussi vaarala

sen ohella että onko se hintansa väärti oikein tiedonvälityksen nimikkeen alla

sehän on sama kuin opettajat valehtelisivat lapsille koulussa mennen tullen koko ajan

tapio_o_neva

Koska opettajat ovat kertoneet oppivelvollisille lapsille koko totuuden?

- Tunnustiko Suomen tasavallan itsenäisyyden Venäjän laillinen hallitus vai kapinalliset punaiset?

- Sanoiko Martin Luther, että "surullisesta perseestä pääsee iloinen pieru" pöytäpuheenaan?

- Kannattiko Luther kansanvaltaa vai ruhtinasvaltaa?

- Oliko Martin Luther antisemitisti?

- Miksi Snellman kieltäytyi ostamasta viljaa ajoissa ja 300 000 suomalaisen oli kuoltava nälkään ja tauteihin 1867-1868?

- Miksi Risto Ryti piti kiinni puntasidoksesta niin kauan, että reaalikorko nousi 6%:iin ja pulaliikkeet, talonpoikaismarssi ja IKL muodostuivat?

--

Opettajien tehtävänä on ylläpitää kansallisvalhetta ja oman maailmankatsomuksensa mukaisia internationalistisia valheita.

Siksi he ovat tiedon välittäjinä aatteellisten toimittajien tasoa.

tapio_o_neva

Opettajat ovat pappien tapaan virkapäteviä idiootteja, mutta koska heillä on virkapätevyys, he tietävät tai heidän tulisi tietää, miten asiat ovat.

Venäläisen kulttuurilehden painatustöiden vuoksi tulin tutustuneeksi 1990-luvun venäläiseen historianopetukseen. Koska kaikki oli valheellista ja väärin painotettua, opettajat itse tekivät oppimateriaalit lehdistä ja kulttuurilehdistä, jotteivat lapset olisi joutuneet opettelemaan kommunismikauden vääristelyjä.

Suomessa puolestaan annetaan oppikirjakartellin kirjoittaa, mitä haluaa historian oppikirjoihin vapaan kilpailun hengessä. Pieni kielialue tuottaa nyt jos jonkinlaista värikuvaa ja sankaritarinaa viihteeksi, kun ei ole luonnollista kilpailua.

Toimittajilla puolestaan ei ole virkaa eikä mitään pätevyysvaatimuksia, mutta heillä on Otavasta ja WSOY:stä riippumaton oikeus puhua totta, vaikkakaan ei toki mitään velvollisuutta.

Opettajat ovat moraalittomia, mistä yleinen moraalikato johtuu ja toimittajat sivistymättömiä ja epätpäteviä, mistä johtuu keskustelun epäpätevyys.

Kumpi on pahempi? Epärehellisyys vai epäpätevyys?

jussi vaarala

että opettajat ovat moraalittomia tuossa mielessä

mutta toimittajat varmaan käyttävät aina halunsa mukaan milloin oikeuttaan puhua totta ja milloin taas turvautuvat siihen ettei ole velvollisuutta puhua totta - siis toisin sanoen manipuloivat totuutta - ja se näkyy - ovat kuin sentraalisantroja jotka yhdistää puhelun jos huvittaa - taidatko asiaa paremmin itse asiassa ilmaista

opettajillahan on velvollisuus puhua totta

Hubert

Kuin Korhonen. Artsi "Poppaa" Nyberg'kin hermostui ja tuiskasi Korhoselle kovaan ääneen "Älä valehtele", kun Korhosella ei ollut mitään omia mielipiteitä. "Puolue hallitus, puoluejohto" ja hyvä ettei sanonut puolue on perseestä jota minä nuolen jos pyydetään, ja pyytämättäkin sen teen.

Nyberg areenalla, katsokaa.

tapio_o_neva

Oli ihanaa katsoa, kun Nyberg menetti hermonsa ja laski primitiivireaktiot liikkelle. Kaikkitietävien ja kaikkivaltiaiden toimittajien suun kautta ulostamia eritteitä on hauska vahingoniloisena katsella. Nybergkään ei käyttäytynyt loppuun asti, vaikka toki ruotsalaisnimiseltä toimittajalta edellytetään suurempaa länsimaista sivistystä kuin ugrilaisnimiseltä.

Näemme monessa käänteessä, sivistymättömiä monet toimittajat ovat kun elegantti-Keskusta siintyy sivistyneesti ja neutraalisti kansan tahdon asialla.

ve_la

Väyrynen veikkasi väärää hevosta neukkujen vallanvaihdossa, suhteet entisiin "ystäviin" lienevät kunnossa, vai kuinka? Keskustalle vaarallinen valinta.

Krisse

eipä tarvitse suotta sureskella koska eihän Matti Vanhanen pääministerin pallilta ole lähtemässä ( seuraajastaan sitten aikanaan ei Keskustapuolue määrää ) .
-
Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi voi valita joko Väyrysen taikka Pekkarisen . Maurilla tunnetusti on raittiin ja kunnon miehen maine . Häntä äänestäisin jos kepulainen olisin . Jätetäänpä asia kuitenkin heidän itsensä päätettäväksi .
+

Hymiö

Minä en ainakaan tiedä kenenkään äänestäneen Paavo Väyrystä pääministeriksi. Enkä usko tulevaisuudessakaan näin tapahtuvan; ei pääministeriksi eikä presidentiksi. Tätä voisivat muut hallituspuolueet miettiä, hyväksyvätkö keskustan sanelupolitiikan; kuka vaan sieltä käsketään. Aika lapasta olisi esimerkiksi Kataiselta.

jussi vaarala

kepu saa leikkiä diktaattoria jonka selän takana piilossa kokoomus tekee omaa politiikkaansa

ja kansanhan ei oikeasti valinnut sen enempää nykyistä eduskuntaa kuin hallituskokoonpanoakaan vaan se suurella rahalla huudatettiin

jussi vaarala

oli eduskuntapaikkojen huutokauppa ja lähtöhinnat oli jo niin korkealla ettei tavallisella kansalla ollut mitään jakoa ostaa kansanedustajaa - eikä kansa pölvästi edes käsittänyt kuin jlkeenpäin jos sittenkään että vaalit oleivatkin demokratian huutokauppa

siis vähän kuin porttolaan mentäisiin ja persaukisina katseltais että mihinkä sitä olisikaan varaa

Fasse

Itse kysyt, itse vastaat, ja välillä heittelet löysästi kausaalisuuksia korrelaation perusteella ja periaatetasolla päädyt paskanjauhannan ja asenneoksentelun jälkeen masturbaatioon.

jussi vaarala

;)

aika hyvin tiivistetty

jotenkin tuli tiivistämisestä mieleen kuinka aikoinaan pääsin jostain sosiologian perukurssista läpi lukemalla tenttiin sosiologian kirjan sisällysluettelon - että se sosiologiasta - sisällysluettelotiivisteenä

mitäs muuten sellaisella oppiaineella tehdään josta pääsee läpi mietiskelemällä kirjan sisällysluettelon lainkaan lukematta kirjaa

Matti O Koskela

Olipa kerran valtakunta, jota koettelivat hyvin monet ja vakavat peikot ja ongelmat. Katovuodetkin vain näyttävät jatkuvan kauas kantamattomiin, ja takana on fantastinen tulevaisuus. Siksi pääministerikysymykseenkin on ladattu uudenlaisia cityvihreiden kepulaisten rivejä horjuttavia uhkia. Eipä aikaakaan, ja niitä harvoja konkareita kuunnellaan herkällä korvalla, joilla vastaavista tilanteistä löytyy sekä osoitettua kokemusta että osaamista niin meillä kuin muualla.

Trendikkäät kaupunkilaisia kosiskelevat unelmatehtaat ja ultimaatumit alkavat olla vailla käyttöä, kun pitäisi vastata hallitusohjelman rästihommien parsimisesta, joiden perään yhä kasvava joukko kansalaisista on viimein herännyt kysymään. Siinä pääministerijunan lippuluukulla näyttää monelta intelligentsiltä loppuvat sekä pätäkkä että matkan eväät.

Työttömyyden korjaamista aikaansaavat toimet alkavat tussahdella yksi toisensa jälkeen. Kykypuolueen fantastiset voimatkin alkavat pahimmoilleen puolivälissä jokea uupua kun velanoton turvottama povitaskussa vettyvä lompsa alkaa vetää uimaria pohjaan päin. Kas kun pelastusliiveistä ei lähtiessä ollut havaintoa. Visiot sammuvat kuin pilvinen päivä, kun kirstun pohjan pölynpyyhintä näyttää jäävän seuraavan hallituksen ohueksi perinnöksi. Ja "Mooseksen perintökin" toimii vain kesäteattereissa.

Tulilanka on palanut loppuun ja jysähdellyt eläkepommien 'perskarvoissa'. Lystiä ei ole Vanhasella eikä Vanhalalla. Myös mamu-työvoimakin, työ- ja maahanmuuttoministereiden etsinnöistä huolimatta on hukassa, senjälkeen kun nämä kumminkaimoineen ovat ankkuroitu maakuntien ja itä Helsingin lähiöiden keskuksiin ja hotelleihin.

Se mitä tämänkin aloitusuutisen sanomassa kerrotaan ammattimiesten ruhjomisesta lienee vinha perä. Väyryselle luettuihin madonlukuihin kun ei enää riitäkkään pelkkä antipatia eikä ylenkatse. Tässä 'avo'pokerissa pitää kädestä löytyä muutakin kuin viherhomeessa oleva city-luu, kun näytön paikassa kortit kokouksen pelipöydälle levitellään. Akkahai on menneenkesän kauraa kurkoparin rinnalla kun potissa on muutakin kuin siemenperunaa.

Ja maaseutukin autioituu. Siinä menee pesuveden mukana myös metropolitkin sen siliän tien. Sitä reservaattia kun ei muutamaan sukupolveen enää asutetakaan. Edes Vennamoa ei ole muiden pro-isäntien ruodussa hommaa hoitamassa. Ei ainakaan velkarahalla. Se on lopulta shakin lisäksi myös Matti. Siinä maitojunassa ei laiturille enää astukaan Matti eikä Maija. Tulijoiden aksentti voi viitata vahvasti itämaiseen suunthan. Mutta tuohta sentään on tulijoilla tumpussa.
Nii hao... sano San.

olavinieminen

Vanha taktiikka nousee esiin.

Väyrynen ampuu alas kaikki kilpailijansa ja sitten kun hän on ainoa vaihtoehto niin hän uhrautuu.
Kun muita yhtä hyviä ei ole niin sitten kai homma tulee hänelle kuin manulle illallinen. Väyrynen on venkoilun mestari ja kepulainen keplottelija.

Koskahan ne Väyrysen taustat selvitetään ja Tiitisen listat julkaistaan?

Matti O Koskela

"Väyrynen on venkoilun mestari ja kepulainen keplottelija."
Juuri samassa hengessä säilytimme aikoinamme itsenäisyytemme maaottelussa venäläisiä vastaan. Sillä on toisenlaisiakin nimityksiä: suomalainen kotikontujaan hampaat irvessä puolustava korpisoturi... sissi.

"Koskahan ne Väyrysen taustat selvitetään"
Taustat ovat täydellisen selvät kaikille jotka ymmärtävät kansansa historiaa.
Kansakunta, joka unohtaa historiansa on pian entinen itsenäinen kansakunta, jopa Eurostoliitossa.

K.K.

Varmasti Väyrynen on tehnyt nuorena virheitä, mutta ryhtiä löytyy ja meppityökin ansio. Nuoret naiset politiikassa ovat suuri pettymys, jonka takia en enää Kokoomustakaan äänestä. Hyvin on vieraantuneet kansastaan monet keski-ikäiset naiset, kuten Thors, Holmlund. City-vihreät muhivat taistolaisten perillisinä Hgin yhdistyksissä riesaksemme, eivätkä lopu, ennekuin yhdistystuet loppuu, niin on pidetty hyvää huolta
vouhakkeista.