Nelikymppisten ja nuorempien kandidaattien vetäytymiselle keskustan puheenjohtaja- ja pääministeripelistä esitetään syyllistä: puoluesihteeri Jarmo Korhosta.
Helsingin Sanomien haastattelussa kuusi keskustan kansanedustajaa ilmoittaa kyllästyneensä Korhosen toimintatapaan ja persoonaan. Iltalehdessä myös keskustan ex-puoluesihteeri Pekka Perttula esittää puolueen kipupisteeksi juuri Korhosta.
- Puoluetoimistolla on virtahepo, sanoo kansanedustaja Timo Kaunisto HS:lle.
Kauniston lisäksi HS listaa Korhosen aseman kyseenalaistajiksi kansanedustajat Antti Kaikkosen, Jari Lepän, Mika Lintilän, Juha Rehulan ja Kimmo Tiilikaisen.
- Kukaan ei halua ryhtyä Korhosen aisapariksi, toteaa yksi heistä nimettömänä lehdelle.
Keskustan puheenjohtajakilvan ykkössuosikki Paula Lehtomäki ilmoitti lauantaina, ettei hän aiokaan pyrkiä puolueen johtoon. Lehtomäki kritisoi asiasta ilmoittaessaan tapaa, jolla puoluesihteeri valitaan.
Lehtomäen, 37, lisäksi kisasta vetäytymisestä ovat ilmoittaneet kansanedustaja Tiilikainen, 43, ja liikenneministeri Anu Vehviläinen, 46.
Ex-puoluesihteeri Perttulan mukaan Korhonen on vaikeuttanut puolueen puheenjohtajan toimintaa, kun hänen olisi pitänyt helpottaa sitä. Hän arvostelee Korhosta muun muassa hänen roolistaan vaalirahakohussa ja puolueen varainhankinnassa.
- Tämä ei ole hänen suhteensa poliittinen luottamus- vaan ammattitaitokysymys. Ei noilla eväillä yhtäkään yritystä tai yhdistystä johdettaisi, Perttula sanoo Iltalehdessä.
Lehtomäen vetäytymisilmoituksen jälkeen puheenjohtajapelin suosikkeina ovat elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen. Kumpikaan ei ole vielä ilmoittanut lähtevänsä kisaan.
- Tämä ei ollut omalta kohdaltani ratkaiseva asia, mutta kyllä se lisää todennäköisyyttä asettua ehdolle. Entistä vakavammin harkitsen, Pekkarinen sanoi lauantaina Uudelle Suomelle.

Kommentit
Virtahepo posliinikaupassa
Normaalissa työelämässä tuollainen virtahepo (kuva) siirrettäisiin sellaisiin tehtäviin, joissa ei joudu muiden työntekijöiden kanssa tekemisiin.
Ajatuskin olisi hauska, että kaikki työntekijät saisivat valita keskuudestaan vaikkapa henkilöstöjohtajan ja toimitusjohtajan valitsisi yrityksen omistaja päättäjät.
Esimerkki osoittanee, että kysymyksessä on typerä toimintatapa!
Korhonen on säästölipas
KMS-rahoituksesta paitsi jääneet ovat katkeria.
EVVK
Olisiko mahdollista lukea näitä kommentteja siten, että tapio_o_nevan kommentit suodattuisivat pois? Tyyppi on jo kaikkensa antanut.
Taas putkahti
Jostakin sananvapauden puolustaja joka haluaa sensuuria, minä en pidä poistakaa Tapio O neva, minä en pidä ja poistakaa ja niin edelleen...
Kälmien kälmi
Hippopotamus-kälmi haluaa myös valelääkäriksi, tai ainakin hänen vastaanotolleen - vai miten se haastattelu olisi tulkittava. Taitaa tuntea sielun veljeyttä tämä Mika Ylermi Jokisen kanssa, yhtä psykopaatteja molemmat.
Onko Unto Hämäläinen valesosiologi tai vale-YTM
Jotenkin tuntuu, että Helsingin Sanomien pitäisi tutkituttaa henkilöstänsä Valviralla.
Normaalissa työelämässä?
Normaalissa työelämässä virtahevot ovat aina johtopaikoilla. Täytyy olla virtahevon (tai ekonatsin) logiikkaa jos väittää muuta.
Korhonen taitaa olla parempi puoluesihteeri kuin luulinkaan, sillä valittajien kuoro taitaa olla jäänyt jostain kytkystä paitsi. Eivät ehkä aivan pyyteettömiä periaatteenmiehiä YLEntilät ym.
Kyllä
sunnuntai-iltana Arto Nybergin haastattelema Korhonen näytti todellisen osaamisensa, joten potkut persuuksille ja etsimään vähemmän vastuullisiin hommiin. Kenttään fraasit voi hetkellisesti upota mutta se ei riitä. Potkut vaan!
Korhonen näytti hermonsa menettävälle Nybergille närhen munat
Lisää korhoslaisuutta! Keijo Korhosen ja Johanna Korhosen jälkeen ei korhoslaisuutta ole hetkeen ollutkaan esillä.
Nykyään toimittajat ovat sokerista!
Tulikin tuplaus
Tulikin tuplaus
Todellinen
rimanalitus oli vastaus valelääkärikysymykseen: Valitettava tapaus, tämä poika, joka käyttätyi näin, pitää panna lääketieteelliseen ja sitä kautta sitten varsinaiseen ammattiin.
Eli peluri kannustaa toista peluria ja rötöksestä pitäisi palkita.
Pojasta polvi paranee
Olisi aika mahdoton ajatelle, että aikoinaan Lipposet, Väyryset, Niinistöt ym. olisivat jättäneet jonkun vastuullisen tehtävän haun väliin, koska "puoluesihteeri kiusaa".
He olisivat ajatelleet, että sitten kun mä olen puheenjohtaja, niin tuolle kaverille näytetään kaapin paikka siihen tyyliin että hyvä kun suunsa enää uskaltaa avata.
Mitä ihmeen nössösakkia kepussa nykyään on?
Jarmo Korhonen ylläpitää heikkoutta
"koska puoluesihteeri kiusaa".
Höpö Höpö, myös Paavo Väyrynen on suomettunut!
Jarmo Korhonen on myynyt sielunsa heikkoudelle.
Heikot sortuu elontiellä, Korhonen sen kuin porskuttaa
Lämmittelybändit aloittivat kevätkonsertin.
puoluesihteeri pyörittää puoluetta, jollei puheenjohtajasta ole!
ja tuon nössö-kuusikko tietää, samoinkuin oman nynnyytensä.
tuoko on syy miksi vanhanen-korhonen -pari on toiminut kuten on toiminut. korhonen on hoitanut puolueen kun vanhanen ei siihen ollut riittävä mies.
Mekkomiehet liikkeellä
Skottilaiset liikkeellä.
Viljelysuunnat taistelee keskenään
Näinhän maalaisliitossa on aina ollut.Korhonen esiintyi eilen TV:ssä edukseen,vaikutelmaksi jäi muiden olevan väärässä.Puoluehan on yhden linjan ja asian ajaja.
Kansanvaltainen Korhonen esiintyi uskottavasti
Nyberg yritti haarukan kanssa tonkia salaliittoja.
Helsingin Sanomat on käynyt jälleen laarinpohjalla
Vaikuttaa siltä, että entinen kokoomusnuori Unto Hämäläinen on liittynyt mukaan järjestelmään Suomen Keskustan puoluekokousta.
Kauan se Helsingin Sanomien nenänvalkaisukuuri ja objektiivisuus kestikin: lehtiuudistuksesta tähän ajanhetkeen.
Kun eivät hermot kestä, aletaan osallistua Suomen Keskutan Lahden puoluekokoukseen.
Tuo kuusikko on tuttu jo ennestään, mutta mielenkiintoinen saalis oli Suomen Keskustan entinen puoluesihteeri, Pekka Perttula, jolle Jarmo Korhosen ei luulisi olevan velkaa.
Toivottavasti kaikki tyytymättömät rahoittavat itse eduskuntavaalikampanjansa kinuamatta Korhoselta rahaa. Jos politiikan joutuu tekemään itse ilman puoluesihteerirahoitusta, siitä tulee enemmän oman näköistä.
Kiitos Jarmo Korhonen
Olet suomalaisten Korhonen, et city-Korhonen. Väyrynen käytti
oikeata sanaa kuvatessaan nykypolitiikan ilmiöitä. Kepu-mafiaankin on päässyt pesiytymään lauma muodikkaita poliitikkoja, jotka paremmin sopisi mannekiini-kilpailuun, tai karaoke-emänniksi. Muoti-ilmiöistä vouhataan ja muuten ollaan bisnes- ja virkamiesten talitusnuorassa. Positiivista on sekin, että Korhonen ärsyttää Hesaria, se on plussaa ja kertoo paljon. Tulisiko Korhosesta URKKI 2.
APUA!
"Tulisiko Korhosesta URKKI 2"
Luoja suomalaisia sellaiselta varjelkoon!
Ajojahti alkoi
Kiekuna Helsingin Sanomat ja kaikuna Iltalehti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010011810946774_uu.shtml
Myös rovastinna on hieman katkerana.
http://helenat.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/18/jarmo-korhonen-ja-kentan-a...
Korhonen kieltäytyi menemästä mukaan Ruotsalaisen kansanpuolueen Peter Albäckin vastaiseen kampanjaan. Olisi hyvä, jos evankeliumin rakkauden sanoma tavoittaisi kaikki keväällä.
Zetori-Korhonen
Zetori-Korhonen jyräämään fiksut tieltään sivuun. Kepusta tehdään nyt pienpuolue.
Ovatko kepun uuden puheenjohtajan edellytykset seuraavat:
- Olet härski ihmissuhteissa.
- Olet häikäilemätön valehtelija.
- Jyräät toiset allesi tosiasioista välittämättä.
- Osaat hypätä piiloon, kun tulee vastuun kantamisen paikka. Työnnät vastuun niille, keille se ei kuulu.
Zetori-Korhonen täyttää nämä ehdot erinomaisesti.
Zetori-Korhosen johdolla kepukin todettaisiin ruumiiksi muutaman vuoden sisällä. Tavoite onkin saada Kepun tilalle uusi pieni EU-Suomen Suurtilallisten Puolue.
Zetor
- Olet härski ihmissuhteissa.
* No fear or favour. Perhe ei osallistu politiikkaan eikä sitä riepoteta naistenlehdissä.
- Olet häikäilemätön valehtelija.
* Ole luova vastustajien tapaan.
- Jyräät toiset allesi tosiasioista välittämättä.
* Puolusta oikeutta ja totuutta sekä paljasta tiilikaiset ja laukkaset.
- Osaat hypätä piiloon, kun tulee vastuun kantamisen paikka. Työnnät vastuun niille, keille se ei kuulu.
Zetori-Korhonen täyttää nämä ehdot erinomaisesti."
* Kenttä ratkaisee, eivät untohämäläiset tai pekkaervastit.
Jep. Kuten sanottu antaa
Jep. Kuten sanottu antaa mennä vain. Kepun alasajon aika on jo tullut. Ensin oli Maalaisliitto sen jälkeen Kepulia. Palataan takaisin juurille.
Nyt on vuorossa EU-Suomen Suurtilallisten puolue. Jäseniä pari tuhatta. Takataskut tuhannen euron seteleitä pullistellen. Sen Zetori-Korhonen osaa. Siitä on jo hyviä vilunkinäyttöjä. Tiukan paikan tullen mene piiloon.
On siinä kepulaisille esimerkillinen johtaja. Ovatko kannattajatkin samankaltaisia?
Kirjat, ne kirjat
Jäsenkirjat esiin ja kentälle.
Eiköhän Korhonen ole juntannut tarpeeksi
ja kiertänyt kenttää tarpeeksi, että puheenjohtajaksi vaan ja piäministeriksi vuoan, tokkiinsa ite Korhonen. Kepu puoluekokous näyttää olevan kiertäjä-Korhosen hallinnassa. Kepussa tupaillat ratkaisevat. Markku Kaappinen vielä puoluesihteeriksi, niin alkaa kepun talous pullistella, kyllä pojat ossoovat.
Jarmo Korhoselle näytetään avointa ovea Kepun sisälläkin
Pakkaset paukkuvat ja taas kirkastuu valkoisena.
Suomelle vahingollista kieroutta potkitaan pois.
Yhdysvallat ja Eurooppa ovat omia varmuudella.
Ei tarvita salamielistä Jarmo Korhosta Kepulina.
Oman edun tavoittelun huippuna kiero piilosilla.
Eteläkarjalaisten salaliitto
Kun tämäkin asia perattaisiin loppuun, taustalta paljastuisi lähinnä eteläkarjalainen salaliitto: Kimmo Tiilikainen, Hannu Laukkanen & Juha Rehula.
Kun asiaa ajetaan false flag -menetelmällä tämä vaikuttaa Helsingin Sanomien (Brysselin Pravda), Ilta-Sanomien (Ilta-Demari) ja Iltalehden (Kokoomus) masinoimalt kampanjalta.
Jossain on taas muutama etanolihakuinen toimittaja tavannut toisensa ja sopinut koordinoiduista toimista joukkotiedotusvälineissä.
Fiksut pojat ovat tainneet
Fiksut pojat ovat tainneet kokoontua ja todenneet, että pannaanpas Härski-Korhosesta pari todenperäistä juttua julkisuuteen. Katsotaan, miten Zetor-Härski-Korhosen kannattajat alkavat hyppiä tasajalkaa, pelätessään miten tuhateuroset takataskusta voivat pirskatti vieköön valua hukkaan.
Virtahevon pitää nyt nopeasti vaihtaa koko nimi!
Hippo Virtaseksi!
Sillä noustaan uudelleen tunkion kunkuksi
Virtahepo kontra puudeli...
Mieluummin sitten vaikkaa substanssissaan pärjäävä virtahepo olohuoneessa, kuin kuono kanervikon seassa konttaava söpö puudeli, jolta on horisontti hävinnyt ja ympärillä kuolaavat Maddof-karhut ja -sudet valmiina iskemään torahampaansa söpöliinin synkässä 'skutsissa' pystyssä vipajavaan kankkuun.
Jäämmä oothammaan Keskustalle sitä veret seisauttavaa
tuhat munista vievää vaalivoittoa
Taitaa kepulandiassa veret
Taitaa kepulandiassa veret valua varpaisiin Zetor-Korhosen astuessa kehiin. "Härski tulee, härski tulee" kuuluu Zetorin voiton huuto!!
Näinköhän tapahtuu?
Näinköhän tapahtuu? Ennuste jatkunee: cityläisten karatessa vetelät housuissa lähimpiin Töölönlahden lepikon risumajoihin pakoon pahaa sutta.
Ja Putte Possu vaan rauhassa lukee tiilitupansa kiikkustoolissa Maaseudun Tulevaisuutta, suojassa sudenkaapuun verhotuilta päivystäviltä dosenteilta.
Härski-Korhosen kannattajat
Härski-Korhosen kannattajat vetäytyvät pikkuhiljaa seinustojen pimentoihin. Muutama uskollinen samanmielinen kilvenkantaja seisoo edelleen Härskin rinnalla, hekin jo etäisyyttä ottaen. Kuinka kauan hekään enää viitsivät tukea Härskiä, kun kansa osoittaa täydellisen kyllästymiensä Härskin itsekkäisiin omaa etua ajaviin välistäveto tempauksiin.
Mädät kananmunat alkavat pian lentää. Sadetakki päälle Härski-Zetor-Korhonen.
Mikäs hätä teillä?
Tulukee vaan rohkeesti framille. Mikäs hätä teillä? On nääs turva kelekassa ku 'Häski' on puikkoloissa.
puute
Kun ymmärrys puuttuu ,voi kirjoitella mitä tahansa !
Kuten mitä.
Kuten mitä.
Kansanvallan hautajaiset!
Kuulun itsekkin keskustan jyrkkiin arvostelijoihin, mutta ei keskustan johtohenkilöiden valinta ole todellakaan, meidän ulkopuolisten tehtävä. Kansanvalta on ollut se johon keskusta kenttä on aina tukeutunut, siihen meidän tulee luottaa nytkin. Korhonen aktiivisessa puoluetyössä, olisi aarre mille tahansa poliittiselle ryhmälle. Keskenkasvuisten hommaa, tämä kuutosten esiintyminen, eikä aitoa poliittista kilpailua puolueen johtopaikoista. Ilman Korhosen hankkimaa massiivista vaalitukea, nykyinen eduskuntakin olisi toisenlainen. Mies teki hänelle uskotun varainhankinnan ihailtavalla tavalla, joka oli vain MAAN TAPA, josta edes pääministeri ei voi ottaa yksin vastuuta!!
Kuutoset vaalipiiriensä miltei pahnanpohjimmaisia
Kellään ei ole toivoa ministeriydestä ja Keskustan vaalitappio uhkaa ohjata sopeutumiseläkkeelle.
Lehtomäkikin haluaa välttää enemmät haukkumiset
Väyrynen kun on astunut remmiin, niin en ihmettele yhtään, että city-kepulit saavat maistaa vähän pottuämpärin satoa.
Kyllä mie Väyrystä, ja Väyrysen ärtymystä ymmärrän. Vanhat keskustalaiset ovat alkaneet miettiä puolueen vaihtamista, että olisiko se persut vai kok vai krist. Minuakin järkyttävät nämä Vienosten ajatusmaailmat, mitä maalaisliittolaista heissä muka on! No, ehkä Vienosella on jokin kansallispuku ollut yllään missivuosinaan, ei hänessä ole mitään muuta perinteistä, tai yleensäkään suomalaista. Ehkä geenit, ei mitään muuta.
Juuri nyt, kun ikivanhoille "keskustalaisille aatteille" olisi kaikupohjaa, ne hylätään näiden city-vihreiden toimesta. He eivät ole ajan hermolla, vaan kulkevat jälkijunassa. He yrittävät mielistellä äänestäjäkuntaa, eivätkä seiso suorassa. Mielistely on aina epäaitoa, ja sellaisena sillä on se kuuluisa paskanen loppu.
Ja mitä ikäkysymyksiin tulee, on Väyrynen aivan sopivan ikäinen. Mielestäni on omituista, miksi pitäisi suosia jotain nuorta, tai "keski-ikäistä", kun tosiasiassahan vanhempi on yleensä se paras. Miksi ihmeessä jotain Lehtomäkeäkin hehkutetaan, vaikka Anttila on paljon jämerämpi nainen. Anttilasta ei virka kukaan mitään.
Muotoasiatko muka ovat tärkeimpiä, vaikka on kyse isänmaasta?
Enkä minä ole kepulainen. Kunhan nyt vain sanoin. Kun MIEKIN olen ollut loukkaantunut siitä, että kepu ei ole enää kepu, niin miten sitten lienee laita ajatustenkulun jonkun hankkijan lippiksen alla.
http://www.youtube.com/watch?v=IMJErh_jtVY
TOHTORI VÄYRYSTÄ silti KANNATAN ihan vain isänmaallisista lähtökohdista ;)
http://www.youtube.com/watch?v=2EuCKU9ZD5g
http://www.youtube.com/watch?v=u-eI6eEU2jM
Lehtomäkikin haluaa välttää..
Nyt ei tarvita väistelijöitä, vaan taistelijoita. Hyvät säät ovat ohitse ja ilmaston muutoksesta puhutaan.
Kertoi kaiken olennaisen
"Enkä minä ole kepulainen. Kunhan nyt vain sanoin. Kun MIEKIN olen ollut loukkaantunut siitä, että kepu ei ole enää kepu, niin miten sitten lienee laita ajatustenkulun jonkun hankkijan lippiksen alla."
Tämä kertoi kaiken olennaisen. Sinulla on stereotypia siitä, mitä Keskusta on ja miten sen pitäisi toimia. Todellisuudessa me kentässä päätämme mihin suuntaan Keskusta kehittyy, ensi kerran Lahden puoluekokouksessa.
Viimeinen hallitusohjelma oli hyvä Keskustan kannalta ja olemme saaneet useita tavoitteita läpi. Se, että kaikkea ei voi saada on ikävä todellisuus, mutta ei tätä shown takia tehdä vaan ihmisten. Tavallisten suomalaisten ihmisten.
Maailma muuttuu, Merjaseni.
Te ette ole edes sitä, mitä sanotte olevanne
Jokainenhan voi liittyä mihin puolueeseen hyvänsä.
minähän sanoin vain, että ymmärrän Väyrysen huolta. Hänelle varmaankin nimittäin keskusta-aate on tärkeä. Osaan olla empaattinen.
ja kyllä MINÄ sentään TIEDÄN, mitä ne perinteiset maalaisliiton ARVOT ovat.
Mutta jos te haluatte olla mahdollisimman epämaalaisliittolaisia, niin voittehan TE pilata senkin aatteen. Kaikki on vinksin vonksin, tahi ainakin heikun keikun...
Minua ainakin näin ulkopuolisenakiin kylmii. TE nimittäin sujahdatte varsin "korkealta ohi" jo tällaisen sekunda-maalaisenkin arvomaailman. Miten joku maahanmuuttomyönteinen feministivihreä istuu kepun johtoon. Eikö se ole karmeaa?
Siksi minäkin liityin Väyrysen fani-clubiin, ihan vain empatin tähden. Väyrysestä tulisi JÄRKEVÄ pääministeri. Ei tarvitsisi koko ajan kauhistella Suomen asioita, olisi sen verran sitä MAALAISJÄRKEÄ nimittäin herrassa. Saisi elää rauhassa normijuntti-Suomessa.
Minähän saan fanittaa ketä lystään, vaikkapa sitten Väyrystä. Tähän on tultu, ja pulinat pois.
Mitä olet päättänyt ehdottaa puoluekokouksessa Lahdessa?
Kun Uudesta Suomesta on niin herrojen kuin tovereidenkin mielestä saattanut jo tulla Uusi Suomenmaan niin tiedustelisin nöyremmin, millaisia puoluekokousaloitteita olisit ajatellut ehdottaa?
90-l alussa vienonen ei vielä ollut kotirouva.
vaatemalli poseerasi lööpeissä. naistenlehdissä ulkoilutti tanskandoggejaan.
piti jumppatunteja turussa marokkolaisen kihlattunsa kanssa.
sitten löysi kapakasta miehen. lohjalla kotirouva meni amk-kurseille opettelemaan sosiaalitanttojen sanoja.
hyvin potulta politiikka-puheen oppi:;
sanoja, sanoja, hienoja paljon peräkkäin, vain ei mitään sanottavaa.
Korhonen kunniaan
Kommentit kertoi; kiertänyt paljon Suomea ....
Jo se on syy nostaa Korhonen kunniaan. Miksi Suomeen pitäisi valita vaikuttaja, joka ei ole kiinnostunut
Suomesta, suomalaisista, vaan kiertää mieluummin Brasiliaa tai Somaliaa.
Jarmo Korhonen on osaaja
Jarmo Korhonen on osaaja
Jos jollakin muulla puolueella olisi yhtä
tehokas puoluesihteeri kuin keskustalla on
hän olisi jatkuvasti positiivisessa päivän-
paisteessa.
Korhosesta ei tule puolueen puheenjohtajaa, ja siihen
hän ei pyrikkään, mutta jatkaa edelleen puoluesihtee-
rinä ja sekös osaa mediasta harmittaa.
Kehua ihmistä voi ja saa nimimerkinkin takaa,
mutta kelmiksi ja rikolliseksi nimittäminen on
hyvän tavan mukaan tehtävä omalla nimellä.
Muutoin olen sitä mieltä, että...
...keskustapuolueen puheenjohtajaa ei valita lehtien palstoilla vaan puoluekokouksessa. Tämänkin Uuden Suomen kirjoituksen herättämästä kommenttitulvasta voi vain sanoa: paljon porua, vähän villoja.
Ahaa
Minä taas olen ymmärtänyt, että keskustan puheenjohtajan valitsee puoluesihteeri
Väyrysellä on fani-kluppi
http://www.facebook.com/pages/Paavo-Vayrynen/193449021852?ref=search&sid...
Kuka liittyy ensimmäisenä?
Mukava Markku vai Niklas? Kieltäytyisivätkö Koposen ja Huuskon tuttavat enää tuntemasta, jos esimerkiksi Mukava Markku tulisi kaapista ulos ja tunnustaisi julkisesti olevansa Paavo Väyrysen ja jämäkän politiikan kannattaja?
Uskaltaakohan
Tapio O Neva. Oletkos jo allekirjoittanut? Hyvähän se on Niklaksia yllytellä.
http://www.youtube.com/watch?v=E5s3kvo0aQ8&feature=related
Rohkeat ne vain rokan syö.
Onpas taas läpinäkyvää
Olipa huvittavaa seurata yle-nybergin kiemurtelua,kun väkisin olisi pitänyt jotain negatiivista taas saada kansalle kaivettua keskustalaisista;ilmeisesti etelän media pitänyt jälleen kokouksensa,jossa sovittu "sanattomasti",miten hattuilua jatketaan yhteisvoimin,Vanhasesta kun ei enää ole uutta kaluttavaa.Onhan tässä kuukausitolkulla aikaa mustamaalata vuoronperään jokainen keskusta-ehdokas asettelemalla valheita heidän sanomikseen ja "siellä ja siellä" ollaan sitä mieltä siitä ja siitä henkilöstä--ja sehän on sitten ylenkin mielestä heti totuus asiassa.
Aikas tyhminä nämä median edustajina pyörivät propagandistit Suomen kansaa pitävät vai onko se jäänyt 70-luvun levyt noin pahasti päähinsä pyörimään.
Ja keskustan lintilä sitten pääkätilönä yle-veroa ajamassa,vaikka saatte yle-tuutistakin jatkuvasti paskaa niskaanne..ei paljon logiikkaa touhuissanne!
Nybergin tuska kuin Nurnbergistä
Ymmärtäähän sen tuskan, kun ei saa kolmannen asteen haastattelussa puristettua mitään muuta irti kuin kansanvaltaa ja "kenttää".
Olisi paljon helpompaa keräillä eduskunnan juoru-ukkojen tai toiminnanjohtajien näkemyksiä jonkin ohjelmanpätkän tai artikkelin "tueksi" kuin ottaa yhteyttä 200 000 jäseneen ja ihmetellä, miten mielipiteet on tulkittava.
Tätä Alman (Iltalehden), Sanoman ja Yleisradion harha-ammuntaa on ilo katsella: on kuin Neuvostoliiton tykistö olisi saanut harhakoordinaatit.
Ervastin onnetonta Lehtomäki-hehkutusta katsellessa tulee mieleen, että ei se ammattitaito edes henkilöltä, joka onnistui patalaiskan eduskunnan menossa ollessa jo kesälomille, kaatamaan pääministerin, ole hääppöinen, vaan "hyvää kansallista tasoa".
Ehkä vielä enemmän on hukassa Boxberg, joka toivoo jonkinlaisia keskustalaisia itsensäpaljastajaisia ennen puoluekokousta.
Ruvetkaa poliittiset toimittaja tekemään työtänne ja analysoimaan älkääkä valittako, kun keskustalaiset pelimiehet eivät avaudu ja hypi 3000 puoluekokousedustajan silmille varmoin pelisuunnitelmin.
Jos nyt tässä vaiheessa esittää vsrmaa pelikuviota niin puoluekokousedustajat suuttuvat varmasti.
Tuumataan hieman
Pidetään nyt pieni tuumaustunti ,ennen kuin alamme teuras-
taa Jarmo Korhosta.Tilanne silloin Kun korhonen astui rem-
miin . Puolue oli suurissa veloissa,ei mennyt pitkää aikaa
kun velat oli maksettu .Tuli surullisen kuuluisat presidentin vaalit hinta 2,4 milj euroa.Kassa oli taas tyhjä
demareilla oli ammattithdistys ,kokoomuksella elinkeinoelämä.
Keskustalla ei ketään .Rahat oli kuitenkin löydyttävä ja löy-
tyihän ja keskusta säilytti nipin napin asemansa maan suurimpana puolueena.Nyt kuitenkin monet suurimpien tukien
saajat hyökkäävät Korhosta vastaan.Lehtomäki yhtyi viimeisenä
kuoroon ,että viitsikin ,jätti ilmoittamatta vaikka oli saanut
suurimmat tuet .Olisiko hän ollut paras vaihtoehto puolueen
puheenjohtajaksi."Kuusikon " moottorina toimii ilmeisesti
Timo Kaunisto ,joka ensimmäisen kauden kansanedustajana
pyrkii oikotietä johtoryhmään ja on valinnut ko.tien.Hän
jos muistamme jo kesällä vaati Vanhasen erottamista.
Perttulan ansiot puoluesihteerinä kyllä muistetaan ,että
siitä ei sen enempää.
demokratia Suomessa / maan tapa
Kun eduskunta vaaleissa menetellään tämän maan tavan mukaisesti,ei yksi puoluesihteeri päätä keskustapuolueen toimintatavasta,vaikka pääministeri oli liikemies tapaamisessa läsnä on hän täysin Puhdas.Lukekaa hiukan mitä Eu sanoo on Suomen poliittisen korruption tasosta,lukutaito pitäisi olla kaikilla,,,,,,,,,
Poliittinen keskusteluilmapiiri voisi olla parempi
Suomalainen journalismi on sairastanut vaikeaa Keskusta-traumaa vuosikymmenet. Trauman syyt ovat syvällä lähihistoriassa.
Ei Keskusta ole pulmunen, eikä sitä tarvitse lähestyä silkkihanskojen kanssa. Jotakin olisi tehtävä osin jopa kieroutuneelle, itse itseään ruokkivalle faktojen ja fiktioiden sekamelskaa pyörittävälle median osalle, jolla on valtakunnallista vaikutusvaltaa politiikassa ja politiikkaan.
Kyseinen osa mediaa voi jopa kyynisyydessään luoda demokratian vastaisia mielialoja, äänestämättömyyttä vaaleissa, populismiakin.
Kieltämättä Jarmo Korhonen on voimakas poliittinen toimija, joka ei ole taipunut kyynisen median edessä hauskuttajaksi ja kengännuolijaksi.
Poliittinen keskusteluilmasto voisi alkaa elää tässä ajassa. Vanhojen ajatuspinttymien ja pakkomielteiden aika on ohi; uutta tahtotilaa tarvitaan mediassakin.
Miksi kepulla yleensä on
Miksi kepulla yleensä on puheenjohtaja? Se tässä kyllä tulee väistämättä mieleen...
Kepulit tarvitsevat
Kepulit tarvitsevat itselleen kaltaisensa kelmijohtajan kuten Härski-Korhosen. Keminmaankeisari Paavokin on siellä tyrkyllä. Kyllä kepuleilta johtaja-ainesta löytyy. Onko se sitten Suomen kannalta parasta ainesta, onkin jo ihan toinen kysymys.
Suomalaisten kansansatujen
viekas selviytyjä ja Husi Sukkasen kuoma Retku Kepulainen on nyt personoitunut.
Siä sen sanoit vanhan
Siä sen sanoit vanhan kansan kielellä.