Sunnuntai 27.5.2012

Paavo Väyrynen pyrkii pääministeriksi

Luotu: 
19.1.2010 14:41
Päivitetty: 
19.1.2010 14:55
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen keskustan puoluetoimistolla tiistaina.

Faktakulma

Paavo Väyrynen oli keskustan puheenjohtaja vuosina 1980–90. Hän toimi vuosina 1995–2007 EU-parlamentaarikkona.

63-vuotias ulkomaankauppa- ja kehitysministeri on ensimmäinen Matti Vanhasen seuraajaksi pyrkivä keskustapoliitikko. Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan 12. kesäkuuta Lahdessa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, 63, lähtee kisaamaan keskustan puheenjohtajuudesta ja pääministerin paikasta. Väyrynen uskoo, että hänen valintansa merkitsisi keskustan kuvan uudistumista, koska hän on ollut vuosia poissa kotimaan politiikasta.

Väyrynen kertoi ehdokkuudestaan keskustan puoluetoimistolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa hetki sitten.

Keskustan uudesta puheenjohtajasta uskotaan tulevan myös Suomen uusi pääministeri. Puheenjohtajuudesta luopuva pääministeri Matti Vanhanen on ilmoittanut, että kesäkuussa valittava uusi puheenjohtaja ottaa halutessaan välittömästi pääministerin paikan hoidettavakseen.

Väyrynen haluaa.

-En koskaan, vastasi Väyrynen tiedotustilaisuudessa raflaavasti kysymykseen, milloin jäät eläkkeelle.

-Joskus parlamentaarikon ura loppuu, mutta sitten keskityn yritystoimintaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi eilen, että keskustan uuden puheenjohtajan valinnasta voi tulla ongelmia vain silloin, jos uusi puheenjohtaja ei kykene ottamaan pääministerin vastuuta. Ilmeisesti Väyrysen pääministeriys kuitenkin sopisi Kataiselle, sillä hänen mukaan jokainen nykyisistä keskustaministereistä kelpaisi myös pääministeriksi.

Väyrynen vastasi toimittajien puheenjohtajaehdokkuutta koskeneisiin kysymyksiin Brysselissä vielä maanantaina, että "pohdinta on käynnissä".

Ei kulunut kuitenkaan kuin muutama kymmenen minuuttia, kun keskustan puoluetoimisto lähetti kutsun "keskustan kunniapuheenjohtajan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen" tiedotustilaisuuteen aiheena keskustan puoluekokous Lahdessa kesäkuussa.

63-vuotiaan Väyrysen osakkeet keskustan puheenjohtajapörssissä ovat olleet nousussa pääministeri Matti Vanhasen ilmoitettua joulukuussa luopumisestaan. Väyrynen toimi keskustan johdossa vuosina 1980-90, luopui tehtävästä omasta aloitteestaan, mutta katumapäälle tulleena pyrki uudelleen puheenjohtajaksi vuonna 2002.

Uuden Suomen haastattelemat politiikan tutkijat eivät vielä tammikuun alussa uskoneet kansansuosiossa paistattelevan veteraanipoliitikon pystyvän nousemaan keskustan johtoon.

Faktakulma

Paavo Väyrynen oli keskustan puheenjohtaja vuosina 1980–90. Hän toimi vuosina 1995–2007 EU-parlamentaarikkona.

63-vuotias ulkomaankauppa- ja kehitysministeri on ensimmäinen Matti Vanhasen seuraajaksi pyrkivä keskustapoliitikko. Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan 12. kesäkuuta Lahdessa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pohjanmaan poika

Kappas vaan, minkä tempun taas tekin tämä venkula! Arvata jo saattoi, että pokka pitää loputtomasti! Saa nähdä osaako taas junia Venäjän kanssa yhtä taitavasti Suomen etuja vastaan ja omaksi edukseen kuin mitä teki Neukkulan kanssa! Anna mun kaikki kestää! Toisaalta tosi sopiva korruptiokepun nokkamieheksi...

Matti O Koskela

Kun Suomi oli USSR'n kanssa aikoinaan yhteistyössä, Veti mm. Väyrynen todellakin härskisti kotiin, siis Suomeen päin. Suomi oli jopa 'härski' hyötyjä sen aikaisen bilateraalisen kaupan ansiosta. Ei mitään havaintoa kenenkään muunkaan henkilökohtaisista oman edun tavoittelusta siihen aikaan.

Asia on tuttu niiltä ajoilta. Mm. siltäkin tehtaalta, jossa silloin työskentelin, lähti miltei katkemattomana jonoja junia rajan yli NL:oon ja sitä kautta kolmansiin maihin. Sellaisella osaamisella on edelleenkin käyttöä, sitä on turhaa selittää kuin piru raamattua.

tha

No jos niin on, niin miksi sitä kamaa jota myytiin Neuvostoliittoon ei saatu sitten myydyksi muualle? Tai miksi eivät samat yhtiöt eivät kyenneet tekemään jotain mitä joku haluaisi ostaa jos kerran osaamista on?

Niin, hyödyt olivat bilateraalisen kaupan ansiota, eivät Paavon...

Vieras

eli pääasiakas lakkasi olemasta, yhdessä yössä.
ja samaan aikaan tuli lama.

kanta-asiakas tiesi mitä halusi ja tarvitsi. osti paljon perustavaraa, jatkuvuus oli taattu, samoin tuotanto pitkäksi ajaksi eteenpäin.

ei tarvinnut katsella, kierrellä maailmalla kelle, mitä uutta.

bilateraalinen, eli kahdenvälinen kauppa oli tavaranvaihtopöytäkirjoja. ei myyntimiesten kaupustelumatkoja.

en jaksa luentoa kirjoittaa: kaivapa pääkopastasi ja koulukirjoista, vasta sitten netistä:
suunnitelmatalous, 5-vuotissuunnitelma, bilateraalinen kauppa.
ja nyt tuli oikosulku, ulkomaankauppaxyz, ne ei ollut firmoja. kombinaatit..?
ym.

MerjaH

Mieki äänestäsin sinua...jos olisin kepulainen, pääministeriksi :) Kuulun Paavon fani-kluppiin.

Vapise Thors!

kiva, kiva!

Laitat sen Kataisenkin ojennukseen. Se on muuten ihan hyvä poika, pikkasen vain viherunihiekkaa silmissä.

Hyvä Paavo, kiva Paavo!

tähän pitää täräyttää juutuupiki!
http://www.youtube.com/watch?v=loUf7jE3rpM

PS Muista vetää hiukan kotiinkin päin kunhan pääset pääministeriksi ja sie pääset! Niitä Helsingin suuntaan vetäjiä on jo lauma! Sinä vastaat kumminkin kymmentä... oliko tuo pahasti sanottu, no, en mie tarkottanu. On se vain niin hyvä, että täältäkin on joku Paavo...

OK, menkööt kepu-remixkin MEÄN Paavon kunniaksi!
http://www.youtube.com/watch?v=2Z50D7Uovb4&NR=1

MerjaH

VÄYRYSTELIJÄ!

Katainen puhuu niin pimeitä maahanmuutosta, että mulla tulee hammassärky.

Pitää kannattaa Paavoa, koska hän on ainoa, joka pistää luut kurkkuun Thorsille.

Paavo ei petä. Paavo on kykenevä.

tha

No enpä tiedä kuka lukee tai kuka jättää lukematta... mutta miten se tuohon itse asiaan liittyy? Ei siinä käsittääkseni sanottu kokkareiden toimesta esim, että Väyrynen käy joko toimiessaan hallitusohjelman mukaisesti tai kaikissa olosuhteissa siinä tapauksessa että Hesarin lukijamäärä on riittävän pieni?

Allu A

Onkohan Paavolla oikean kelin voiteet jalasmökin alla? 10 pistettä siitä, että Pate lopetti ensimmäisenä kyttäilyn. Hänelle riittää se 10 kuukauden siivu, jonka kepun pääministeriys kestää puoluekokouksen jälkeen.

Gesär

Väykkä on niin vanha kettu, että hän vaikuttaa melkein uudelta kasvolta.

Väyrynen on pysynyt samana vuosikymmenestä toiseen, mutta tässä välillä on tullut ruoriin paljon sellaisia poliitikkoja, jotka eivät edes tiedä minkä maan ja kansan puolesta töitä tekevät. Väyrynen vs. Thors-kiistelystä huomaa, että Väyrynen on vapaa tästä ongelmasta.

Paavo Väyrynen on mainettaan parempi.

Retro

Onkohan ne palauttamassa Neuvostoliittoakin Venäjällä,kun ne kuulee, että meidän Paavo V. on taas kehissä ja vanhat kujeet tulossa uudelleen muotiin.

Vieras

Loistavaa. Olisi parempi jos Väyrynen alkaisi heti pääministeriksi ennenkuin kokomuksen lopit on tuhonnut Suomen talouden ja suhteet itään kokonaan. Kokoomuslaiset eivät näytä tajuuvan taloudesta ja politiikasta yhtään mitään.

Yhteisöverotulot ovat tammi–lokakuussa jääneet liki puoleen viimevuotisesta. Jos palkansaajien pitäisi kuroa ero kokoon, jokaisen olisi maksettava yli 1 100 euroa lisää veroja. Pahiten tilanteesta kärsii valtio. Sen yhteisöverotulot ovat pudonneet 55 prosenttia.

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2009/11/11/valtion-yhteisoverotulot-...

Matti O Koskela

Johdonmukaista tiedottamista ja median eleetöntä hallintaa 'vanhalta' isännältä. Toistaiseksi mennyt hyvin. Onnea vaan Kepulle ja Paavolle sekä kaikille muillekin puheenjohtajaksi pyrkiville. Reilua ja säpäkkää vaalikilpailua vaan kehiin!

Uskon Kepun myönteiseen uudistumiseen eniten Paavon vetämänä. Samoin EU'n ja varsinaiseen ulkopolitiikkaan saadaan aivan toisenlaista vääntöä, jos valtakunnan muut voimat taipuvat pääministerin taakse kansakunnan vaikeassa tilanteessa.

Hyvä!

Tynkä-Karjalan Antti

Kokoomuksessa voivat ottaa Paavo Väyrysen pääministeriyden aika raskastaa, mutta kyllä Paavoon `voi luottaa niin kuin Neuvostoliittoon´.

Tsemppiä Paavo Väyrynen!

Suomi selviää

Katainen otti kantaa tilanteessa jossa Vehviläinen ja Lehtomäki olivat jo poissa pelistä. Asiallisesti ottaen hän näytti vihreää valoa nimenomaan Väyryselle, joka olikin heti tämän jälkeen valmis tekemään ratkaisunsa.

Gagarin

Mistähän löytyisi se 80-luvun TV-sketsiohjelman nauhoitus, jossa juontaja haastattelee Väyrystä imitoivaa poliitikkoa ja kyllästyneenä hänen venkoiluun kehottaa vihdoin haastateltavaa poistumaan. "Pave" sanoo: "Poistun, mutta tulen takaisin!" ja jää istuman samalle pallille, jolloin juontaja taas kehottaa poistuman ja Pave totea: "Tulen takaisin" ja tätä jatkuu muutaman kerran kunnes ruutu pimenee...

Vieras

toivottavasti kepussa eletään nykyaikaa.
siirtäkää "fossiili" selkää hiukan taputtaen tuonnemmaksi,sanoen:"jospa joskus sitten"

makemäki

Ne, jotka muistavat Väyrysen parhaina päivinään, ovat varmaankin yllättyneet, kun Paavo on nykyisellä ministerikaudella ollut entiseen verrattuna kovin vaisu ja pysytellyt enimmäkseen taka-alalla. Syynä tähän lienee Paavon sydänsairaus, jota hoidettiin pallolaajennuksella v.2007.

Tämä sairaus olisi valitettava yksityisasia, jollei Väyrynen olisi pyrkimässä puoluejohtajaksi ja pääministeriksi ainakin vuoteen 2015 asti.

On kunnioituksen arvoista, että Väyrynen vanhuuseläkeiän täyttäneenä ja sairaudestaan huolimatta on valmis palvelemaan isänmaata poikkeuksellisen vaativassa ja raskaassa tehtävässä. Mutta Paavolle itselleen olisi viisaampaa ajatella omaa etuaan ennenkuin on liian myöhäistä.

Suomi selviää

Isänmaan asiaa ei kovin moni taida nykyään enää oman etunsa edelle asettaa. Joten jos ja kun Paavo näin haluaa tehdä niin kiitos ja pulinat pois! Työkyky on kohdallaan ja kokemus auttaa.

Vieras II

HUH, tätä saattoi pelätä. toivottavasti kepun puoluekokous ei Väyrystä äänestä ja jos niin hallituksen muut puolueet eivät häntä hyväksy pääministeriksi. Katainen sanoi turhan aikaisin kaikkien nykyisten ministerien olevan kelpoisia
pääministeriksi.

Ei missään tapauksessa, ei suomettumisen jatkajaa enää muualle kuin jalasmökkiinsä

Pekka Siikala

Väyrynen ilmoitti asettuvansa ehdolle, mikä on komea teko ja rohkea pelinavaus.

Mutta ei pidä unohtaa, että hänen pitää myös tulla valituksi, jos siis puheenjohtajaksi ja pääministeriksi aikoo.

Eikä sitä valintaa ole kirkossa kuulutettu. Ei totisesti.

Fasse

kuitenkin haastaa Paavon? Minä jo niin ehdin mieleni pahoittaa niistä ilkeämielisistä huhuista, että olisit jo heittänyt pyyhkeen kehään.

SIMO PERTTULA

On erinomainen ehdokas Keskustalle. Me kokoomuslaiset olemme vieroksuneet häntä hieman "pelinpolitiikkona", joka aikoinaan myös varoitteli "oikeistovoimista", N-liiton tahdittamana.
Uskon nyt kuitenkin Paavon järkiintyneen? Seuraavalla Hallitusyhteistyöllä on tärkeä merkitys Suomen ylösajossa talouslamasta. Seuraavien vaalien jälkeen todennäköisesti pääministerinä on kokoomuslainen. Ja Keskustann on välttämätöntä olla Hallituksessa.
Paavo Väyrynen omaa Vanhasta paremmin maatalousväestön luottamuksen! Mutta kaupungeissa on paljon työtä Väyrysellä. Väyrysen "yliyönnukkumis" politiikka tuo tulosta, ja Keskusta on kenties Kataisen johtamassa Hallituksessa varapääministeri, ja mieluimmin maatalousministeri, kuin valtion finanssiministeri? Kyvyt eivät riitä astua Kataisen saappaisiin. Jorma Ollila olisi siihen tehtävään ainut kykenevä Keskustalainen?

eskoalas

Tämä on todella hyvä mahdollisuus Keskustalle ja Suomelle! Paavo on ainoa, joka kestää isovelimedian härskeimmänkin pyörityksen!! Kova luu niin kotimaan politiikassa kuin kv-kentilläkin!!!

Ps. Saavat mediapyrkyrit itkeä kun eivät löydä mitään lööppiskandaaleja Paavon tieltä Suomen pääministeriksi.

Sulo Hytonen

Kun porvarien yritys muodostaa porvari hallitus Väyrysen johdolla kaadettiin, Koivisto kaivoi naftaliinista Holkerin.
Tämän hallituksen tuhopolitiikan seurauksista me maksamme tänäkin päivänä.
Meikäläisenkin äänestäminen on jäänyt satunnaiseksi, mutta mikäli vaihtoehtoina olisi esim. Katainen ja Heinäluoman niin eipä tiedä vaikka vääntäytyin vielä kerran uurnalle, pelkästä mahdollisuudesta torjua uuslipposlaisten esiinmarssi.

Kaija Kuopila

Olisipa todella upeaa nähdä Paavo pääministerinä. Hänellä on vaadittava kokemus tieotataito ja EU meppikausikin on plussaa.
Ihmettelen todella suuresti monia nuoria ministereitä jotka selkeásti ovat virkamiesten ja bisnsmiesten juoksutyttöjä.

Aadolf H

löytyy Mr.Väyryseltä enemmän kuin koko muulta hallitukselta yhteensä. Katainen, Stubb, Häkämies näyttävät kokemattomilta ekaluokkalaisilta PVeehen verrattuna. Mikäli P onnistuu aikeissaan joutuvat kokoomuksen untuvikkopyrkyrit aivan oikeaan politiikan peruskouluun jossa posket voivat kohtapuoleen alkaa punottaa. Hyvä PV.

simomakela

Toivotan Paavon pääministeriksi. Mutta jos noin käy, niin huh huh sitä kansan älämölöä. Ja mahtaako Jari Tervokaan pysyä housuissaan.

Risto Ninku

On todella epäitsekästä tällä tavalla tarjoutua. Sehän takaa että kepu saa tavoittelemansa "final countdown´in". Kyllä me sitten nautimme niin.

Vieras

Keskustan vaalit ovat pääministerivaalit, eli kansalaisella on nyt todellinen mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.

Kuten olemme todenneet kansanedustaja ei pidä suorasta demokratiasta. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksesta ("EU:n perustuslaki" ennen kansanäänestykiä eräissä maissa) emme saaneet äänestää.

Fasse

järjestö tai yhdistys palkitsi ansioituneen ja kaikkensa sille antaneen puheenjohtajansa kutsumalla hänet kunniapuheenjohtajakseen tai -jäsenekseen samalla ikäänkuin osoittaen, että tämän on aika jättää hommat uusille tulokkaille. Eipä ole enää mikään kuin silloin ennen.

VOTKA-VEKA

Sepä voi olla Paavokin muuttunut jos jonkin verran edelliskerroista. Toimittajatkin kehuvat kilvan että se on niin lupsakka nykyään. Ei voi verrata mitään 80-luvun asioita tähän päivään: jos on maailma muuttunut niin muuttuu se Paavokin.
Nuoret kepulaiset ovat näyttäneet yhteistyökyvyttömyytensä ja veikkaampa että tällä kertaa vanhassa vara parempi! Kehuivat Paavoa erityisen yhteistyökykyiseksi kokoomuksen kanssa, joten siltäkin osin homma pelittää.
Voi jos vaan se Paavo oppisi ääntämään tuota englantia vähän tyylikkäämmin ettei tarttis hävetä niinkun Vanhasta tai niitä muita - nehän on kaikki sitä tankero-porukkaa paitsi tietenkin Stubb, jolta kieli luistaa!!

Vonka

Paavon nuorekasta pyrkyryyttä ei voi lakata ihailemasta. Harva eläkeikäinen jaksaa kantaa koko Suomen hankaluuksia harteillaan, kun on lumitöissäkin tarpeeksi tekemistä. Paavo on eri maata. Paavon harmiksi hän syntynyt väärään maahan. Jos tästä demokratiasta tehtäisiin monarkia vanhaan malliin niin Paavo olisi ehdoton kuningas. Keminsuun hallitsija. King of Darkness from port of Darkness. Voiko joku valistaa, miten Kepun jäseneksi liitytään. Paavo II on ääneni ansainnut. Kukas se olikaan Paavo I?