Sunnuntai 27.5.2012

Tony Halme -kuohunta yltyy

Luotu: 
19.1.2010 17:36
Päivitetty: 
19.1.2010 18:53
  • Kuva: Filmikamari
    Kohukolumnin kirjoittanut Kaarina Hazard toimii muun muassa näyttelijänä.

Kuohunta edesmennyttä ex-kansanedustajaa Tony Halmetta koskevan kolumnin ympärillä yltyy.

Nyt Kaarina Hazardin Halmeesta Iltalehteen kirjoittamasta kolumnista on jo tehty kaksi tutkintapyyntöä poliisille. Asiasta kertoo Kotimaa-lehden Kotimaa24-verkkopalvelu.

Helsingin poliisin mukaan tutkintapyyntöjen takana on sivullisia eikä poliisi voi näin ollen aloittaa esitutkintaa.

–Syyteoikeus tällaisessa asiassa olisi vain tietyillä Halmeen lähisukulaisilla tai muutoin erityisen läheisillä henkilöillä, rikoskomisario Jouni Niskanen kommentoi asiaa Kotimaalle.

Ilta-Sanomien mukaan Halmeen äiti kuitenkin harkitsee rikosilmoituksen jättämistä. Äiti on jo aiemmin kannellut kolumnista Julkisen sanan neuvostoon (JSN), joka on tiedotusvälineiden itsesäätelyelin. Periaate on, ettei JSN ota kanteluita käsiteltäväkseen, jos on mahdollista, että samoja asioita puidaan oikeudessa.

Äiti toteaa Ilta-Sanomissa, että Hazardin kohukirjoitus loukkasi häntä syvästi.

–Kaikkein pahinta oli se, kun hän kirjoitti, kuinka Tony tajusi lähteä. Se koski sydämeeni. Loukkaannuin sydänjuuriani myöten.

Rikoslain mukaan kunnianloukkauksesta voi saada tuomion, jos esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Vaikka Halmeen äiti ei lähestyisikään asiassa viranomaisia, asia voi silti potentiaalisesti edetä eteenpäin. Poliisi on toimittanut tutkintapyynnöt tiedoksi valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Kunnianloukkauksen kaltaisessa asianomistajarikoksessa valtakunnansyyttäjä voi antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos erittäin tärkeä yleinen etu sitä vaatii ja epäilty rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pasi Hallikainen

Silti Tonykin oli äitinsä poika, joka varmasti oli äidilleen kaikesta huolimatta rakas ihminen. On se kummalliseksi mennyt kun kuoleman jälkeen solvataan kyseisen kolumnistin käyttämillä ala-arvoisilla ilmauksilla. Mutta eihän teillä ollu munaa sanoa niitä asioita Tonyn eläessä, niinkuin ei tessä ole munaa kirjoittaa omalla nimellännekään.
Joten olisiko parempi olla hiljaa???

caballero

Kannustan Tonyn äitiä jättämään tutkintapyynnön Hazardin kolumnista,missä vainajaa ja hänen omaisiaan törkeästi pilkattiin ja ala-arvoisesti nimiteltiin mitä pahimmalla mahdollisella tavalla.Esim.kotieläimeksi haukkuminen on erittäin törkeää ja osoittaa kirjoittajan pahantahtoisuuden ja ilkeyden.Kotieläimenkin on joku synnyttänyt.Onko Tonyn äiti siis eläin?
Muistan hyvin,kun Tony "Viikinki" Halme veti jäähallin aina täyteen katsojia,kaikista yhteiskuntaluokista ja ammateista.Kaikki hurrasivat samalla lailla ,kun Tony lähes aina voitti vastustajansa.Nyt tämä katkera feministi löytää vain negatiivistä Halmeen tekemisistä.

semi

Kyllä Halla Ahon tapauksessa ei tarvinnut olla lähiomainen tai todella läheinen ystävä. Riitti että oli Vihervasemmistoa, nyt alkaa selviämään mitä tarkoitetaan vihervasemmistolla. Löysin sellaisen paska putkea rassatessa, kakka jonka päällä on jo muodostunut hometta jonka tehtävä on toimia hajoittajana. hajoita ja hallitse on luonnon valinta.

semi

Mikä on oikea asia sitten, kaveri teki itsemurhan ja tekisi taas mieli sanoa että helvetti.!!! Jep, ei kirjoiteta ihmisestä joka teki itsemurhan vaan vaiettaan seurakunnassa vaikka kolumnnin kirjoittaja kehoittaa erästä elossa olevaa itsemurhaan. Minkälaista medialukutaitoa tähän nyt vaaditaan että ymmärtää tämän asian.

Minkälaista medialukutaitoa pitää olla kun läheiset ja ennekaikkea äiti suree ja se suru on pohjaton vailla pohjaa. Jokainen joka on menettänyt kaverin tai läheisen itsemurhalla on paljon kysymyksiä kallon sisällä. Toni halmeen itsetuntoa tämä nainen ei heilauta, mutta entä äiti ja läheiset. Näemmekö tämän naisen sytyttämässä kynttilän itsemurhan tehneiden muistolle ja entä jos tämä kehoitettu tekee itsemurhan, onko se mediakriittisyyttä.

Joskus tämä mmaa tarvitsisi Putinia.!!! vaikka silläkin on hälyttävä määrä samankaltaisia tekoja mietittävänä, kuten Obamalla ja meillä kaikilla.

Vieras

Miksi tätä Halmetta pitää niin kovin puolustaa?

Kerrankin Suomessa puhuttiin asioista oikeilla nimillä.

Vieras

Halmetta siksi että on asianomainen. Puolustaa siksi että kyse on periaatteesta, hyvistä tavoista ja edesmenneen kunnioituksesta.
Suomessa kyllä puhutaan asioista oikeilla nimillä muunlaisissakin yhteyksissä.

tapio_o_neva

Risto E. J. Penttilä ennen 7.-11.8.2008 tapasi mainita, että "asioista pitää keskutella niiden oikeilla nimillä".

Tässä on vain se, ongelma, että tyhmätkin äänioikeuden haltijat ymmärtävät, missä mennään ja ryhtyvät meuhkaamaan oikeuksistaan.

Yleensä kannattaa pysyä vain asiassa ja kertoa asioista niin kuin Jarmo Korhonen tai Paavo Väyrynen. Kun asioita ei ennusteta edelleen, joutuvat katjaboxbergit ja artonybergit raivon valtaan siksi, että eivät saa jutunaiheita valmiina, vaan joutuisivat käyttämään (ylä)päätään tehdäkseen juttuja, jotka eivät jo seuraavassa juonenkäänteessä osoittautuisi naurettaviksi.

No Pekka Ervastikaan ei ollut oikeassa hehkutellessaan Mauri Pekkarista vastaan Paula Lehtomäkeä. Häneen ei kuitenkaan kohdistu valetoimittajaepäilyjä.

Vieras

Onko "asioista puhuminen oikealla nimellä" sellaisten termien käyttämistä ihmisyksilöstä kuin esim." elukka /mulli/ möhkäle / kuohittu mahtisonni/ niskamakkara" ?

Yksityisillä ihmisillä voi ja saa olla tunnepohjaisia henkilökohtaisia mielipiteitä siitä kuinka tulisi puhua tai suhtautua päihdeongelmaiseen, perheväkivaltaa käyttäneeseen, lainvastaisia tekoja tehneeseen tai päihteidenkäytön takia pysyvästi vammautuneeseen ihmiseen.
Kuitenkin kyseisen kolumnin kirjoittajan olisi ehkä ollut syytä tutkailla ja tiedostaa asenteensa ja suhtautua itseensä kriittisesti yrittäessään olla mediakriittinen.

Inhimillisyyttä ja empatiaa niin eläviä kuin kuolleita kohtaan tarvitaan. Elämä kun sattuu harvoin olemaan kovin musta-valkoista.

moro

Tee vain Tonyn äiti rikosilmoitus Hazardin kirjoituksesta.
En ollut poikasi kannattaja,- päinvastoin, mutta nyt pitää katsoa kuinka laki suhtautuu hautaamattoman vainajan kunnianloukkaamiseen.

Nyt, jos tämä yltiöpäinen uusliberaali ilmiö annetaan mennä läpi,- voimme odottaa oikeisto(lahtari)voimilta vieläkin rajumpaa oikeudentuntoa heikompiaan kohtaan.

Tony oli ehkä sitä, mitä Hazard väitti, mutta Hazardin kirjoituksen tekeminen oikeutetuksi, johtaa elämästä tavalla- tai toisella sivuraiteelle joutuneen natsistiseen kohtelemiseen. Hazardia muista yhteyksistä seuranneena olen huomannut mietteeni siirtyvän usein natsismiin.
Hänen mielipiteensä ovat ovat erittäin radik...- raakoja.

Hazard on yhteiskunnan kannalta paljon suurempi vaara, kuin Tony Halme ikinä ehti olla. Hän on harkitseva ja tietoinen hyvinvoinnin alasajaja. Hänet on estettävä.....

Vieras

Mites sitä nyt koitetaan "oikeistolahtarit" tähän sotkea.
Katso vaan sinne omaan napaan. Sieltä nuo Hazardin kirjoitukset tulee, vasemmalta ja vihreästi.

semi

On vajoamassa Ruotsin ja Itävallan tasolle, emme voi tutkia ja samalla kehoitetaan ihmisiä tekemään rikosilmoituksen netissä pankkitunnusta vastaan. Miksi poliisi ei voi tutkia ja viedä asiaa yleiselle syyttäjälle jos katsoo tarpeelliseksi. Mikä siinä on niin vaikeaa, jos ei tarvetta niin ei.! Nähtävästi vuosittainen poliisi kertoo kirja myy niin huonosti että aivot alkaa surkastumaan uima halli vuorojen puutteen takia.

elmo65

Täysin mautonta kirjoitella yhtään mitään vainajasta, jota ei ole haudattu. Joku järki ja tyylitaju pitäisi ihmisellä olla, vaikka olisikin "journalisti". Jos taas mennään joukolla sananvapauden tai jonkun muun tekosyyn taakse piiloon ja perustellaan näillä kirjoituksen julkaisemisen tarpeellisuutta niin koko järjestelmä osoittaa toimimattomuutensa.
- Tässä Halme saa enemmän aikaan vielä kuolemansa jälkeen kuin tällainen populistifeministi eläessään.
- Häväistysjutun kirjoittaja ja tekstin julkaisseen median päätoimittaja roviolle niin alkaa tyylitaju palautua.

TapaniTTT

Turha luulla että Demla tai nykysyyttäjät tekisivät jotain asian eteen suut ovat selvät. Mies oli totuuden torvi, ei totuutta suomessa saa kirjoittaa se on rasismia se.

HaRos

jos tästäkin asiasta saataisiin aikaan ennakkopäätös... sitä kun ei taida vielä olla. Postmodernismi alkaa jo mennä liian pitkälle... arvot katsojan silmässä eikä absoluuttista totuutta missään. Tähänhän se sitten johtaa... voidaan suoltaa aivan mitä tahansa, ja aivan mistä tahansa.

artie

Pitäkää nyt kuitenkin mielessä, että Hazardi loukkasi mahdollisesti ellei todennäköisesti myös Elviksen kunniaa kirjoituksessaan.

Miksei kukaan muista Elvistä? Sitä paitsi mieshän saattaa ja todennäköisesti onkun elossa. Jos ei olisi elossa, niin johan hänen omaisensa olisivat Hazardia syyttäneet.

tapio_o_neva

No jos "Marilynin oli aika mennä" ja Michael Jacksonkin jo meni niin oliko Armi Aavikonkin jo aika mennä Olavi Virran tapaan?

Pitäisikö Riitta Väisäsen, Anne Pohtamon tai Tanja Karpelankin jo harkita?

Mitäpä jos ryhdymme pohtimaan ja laatimaan luetteloita siitä mediakritiikkimielessöä, keitä tavallisen luokattomien lukijoiden, siis luettelon laatijan ja luetteloa lukevien mielestä olisi aika mennä?

Kansallissosialistisessa Saksassa katsottiin, että terveen hyvinvointiyhteiskunnan aikaan saamiseksi oli miljoonia ihmisiä, joiden "oli aika mennä".

Neuvostoliitossa oli miljoonia maanviljelijöitä ja kansallisen kansanvallan kannattajia, joiden oli "aika mennä".

Irakissa on kylittäin kurdeja, joiden on ikään tai sukupuoleen katsomata "aika mennä" Turkin armeijan keväthyökkäysten aikaan.

Kannattaisiko laatia mediakritiikkiä "me"-muodossa ja kirjoittaa selektioluettelot siinä muodossa, että "on se niin hirveää, että media julkaisee tällaisia mielipiteitä", mutta "jonkunhan on lopulta sanottava totuuskin".

K-Veikko

Onko kyseessä "erittäin tärkeä yleinen etu", jos henkilö on ollut kansanedustaja? - Entä sitten entinen ministeri?

Henkilön asema määrittelee tietenkin hänen tärkeytensä yhteiskunnassa, mutta määritteleekö se myös yleisen edun.

Entä jos tärkeä henkilö tekee rikoksen, vaatiiko yleinen etu painamaan sen villaisella?

tapio_o_neva

Valtioterroriksi kasvaneen entisen yksityisen terrorin asema on vahvempi kuin vielä valtioterroriksi kasvamattoman yksityisen terrorin. Tämä näkyy hyvin ISAF:n ja valtiollisen asemansa menettäneiden talibanien sekä valtiollisten mielipideterroristien ja yksityisten mielipideterroristien informaatiosodankäynnissä.

Valtiollistettu feministinen mielipideterrori on suosituimmuusasemassa verrattuna yksityiseen tasa-arvomielipideterroriin.

valokaarina

Jos Tony Halmeen omaiset haluavat asian oikeuskäsittelyn joko tutkintapyyntönä poliisille tai rikosilmoituksena, niin tuskin on mahdotonta, että heille saadaan kerättyä tukea asianajo- ja/tai muihin kustannuksiin. Ns. yleinen oikeustaju on varmaan vielä Suomessa voimissaan.

tapio_o_neva

Juuri tämän vuoksi ehdotin, että Nikotiimi ryhtyy keräämään varoja tätä tarkoitusta varten, jotta Niklas Herlinistä voisi tulla kansanedustaja huhtikuussa 2010 tai sen jälkeen.

Kunnon riita Iltalehden ja Ilta-Sanomien edustaman toimialan kanssa nostaisi mainiosti profiilia, mutta johtaisi tietenkin siihen, että Jarmo Koponen ja Markku Huusko menettäisivät ystäväpiirinsä Ilta-Sanomissa.

tapio_o_neva

En tietenkään mollaa Mukavaa Markkua tai Joviaali Jarmoa. Totean vain, ettei oikeuden puolustaminen punavihreä hegemoniaa vastaan, joka on levinnyt kulkutaudin tavoin Ilta-Demarista eli Sanoman kustantamasta iltapäivälehdestä "porvarilliseen" Alma Median kustantamaan Iltalehteen, ole helppoa siksi, että ilmeisesti Ilta-Sanomien saunailta- ja oluenjuontiporukasta joutuu yhtä helposti eroon kuin esimerkiksi lestadiolaisseurakunnasta, ellei alistu hoitokokoukseen tai muuhun yhdenmukaistussessioon, vaan antaa oikeuden, vapauden jne. kukkia.

Säätynsä tai muun primääriryhmänsä menettäminen on ankara asia ja maailmanhistoriassa monet ovat joutuneet sen toteuduttua tekemään henkilökohtaisen ratkaisun.

Vika ei ole Markussa eikä Jarmossa, vaan siinä sairaassa hegemoniassa, joka yhteiskunnassa vallitsee ja johon ikään kun on alistuttava "pysyäkseen piireissä".