Kaarina Hazard pyytää anteeksi Tony Halme -kolumninsa aiheuttamaa mielipahaa. Hazard esitti anteeksipyyntönsä keskiviikon Iltalehteen kirjoittamassaan kolumnissa.
-Ihan tähän kärkeen pyydän anteeksi kaikilta sellaisilta, joita viime viikolla julkaistu kolumnini loukkasi, Hazard kirjoittaa.
Kohukolumni julkaistiin viime viikon keskiviikkona Iltalehdessä. Iltalehti on saanut kirjoituksesta runsaasti palautetta, ja siitä on tehty yli 100 kantelua Julkisen sanan neuvostoon. Asia käsitellään aikanaan JSN:ssa.
Hazardin mukaan kolumnissa oli kyse mediakritiikistä, ei kuolleen Tony Halmeen parjaamisesta.
Tämän päivän kolumnissaan Hazard pohtii kohukolumnin nostattamaa vihaista reaktiota. Hazard kysyy, onko kommunikaatio internetissä omiaan herättämään kaikista tunteista juuri vihaa "ja siittämään sitä aina vain lisää".
Myös Uuden Suomen kolumnisti Jukka Relander pohti eilen internetissä vellovaa vihaa. Relander kritisoi Hazardia ryöpyttäviä siitä, että heidän tavoitteenaan ei ole vaalia vainajan kunniaa, vaan vihata Hazardia.
- Se on erikoista, että Hazardin moraalia moittivat kriitikot eivät tunne mitään velvollisuutta moraalia kohtaan itse, Relander sivaltaa.

Kommentit
taas...
Voisiko joskus katsoa itsekin uutisia, ettei sama uutinen ilmesty muutaman minuutin välein uudestaan lehteen? Pelkkä STT:n uutisten suora kopiointi ei ole uutistyötä.
Kyllä katsotaan
Valitettavasti emme voi tietää sitä, millä minuutilla STT:n uutiset saitillemme paukahtavat (emmekä edes sitä, mitkä uutiset sieltä automaattisesti tulevat), ja siksi joskus voi olla kaksi samanlaista uutista peräkkäin. Ymmärrän, että se joskus häiritsee, tämä on enemmänkin tietotekninen kysymys.
Tätä juttua on nyt laajennettu ja muokattu, eli enää ei muutenkaan ole suoraan STT:ltä kopioitua.
t. Jenni / US
STT:n uutiset ovat uutisaihio, eivät uutinen
Jos joku luulee, että Helsingin Sanomat - STT:n uutinen on joku länsimaisen ihmisen laatuvaatimustason uutinen, kannattaa hieman tutkia asiaa laajemmin.
STT:n uutiset ovat Reutersin uutisvirtaa ja Suomessa usein jonkin verran jo vinoja ja populistisia.
On selvää, ettei mikään verkkotoimitus missään lehdessä kykene olemaan läsnä 24/7/365 ja takentamaan, taustoittamaa sekä täydentämään STT:n uutisista tulevia väärinkäsityksiä.
STT ei edes oikaise aina selviä asiavirheitäkään, vaikka sille ilmoittaisi, koska se "on jo ehtinyt" tuottamaan raakiletiedon maakuntien sanomalehtien verkkosivuille.
HöpöHöpö
Aivan varmasti tiedätte kenellä on uutinen julkaistu ensimmäisenä.
STT
Toki tiedämme. Tuossa oli kyse STT:n uutisista, jotka tulevat sivuillemme automaattisesti.
t. Jenni / US
Alkeellista
On todella alkeellisia tietotekniikan hallintaa kun saapuvasta uutisvirrasta ei pystytä karsimaan toistoja automaattisesti. Pankaa joku nörtti tunniksi hommiin.
Mitä Kaarina Hazard sanoi?
Pyysikö Kaarina Hazard anteeksi sitä, että oli kirjoittanut niin korkeatasoisen kolumnin, etteivät Iltalehden lukijat sitä ymmärtäneet ja että hän pyrkii vastaisuudessa ottamaan huomioon myös lukijoiden tason, siis tasottomuuden, kun hän jatkossa jatkaa missiotaan?
Kysymys:"Miksi Saara nauroi", on saatu jatkoa:"Mitä Kaarina Hazard pyysi anteeksi?"
On selvää, ettei Kaarina Hazardin tuottamia sisältöjä voi ainakaan kukaan itähelsinkiläinen tai kykypuoleenkaan edustajista Petri Sarvamaa vastaanottaa varmasti oikein ilman tuoteselostetta tai peräti käyttöohjetta.
3 § (29.8.2008/561)
Menettelyn sopimattomuus
Menettelyä pidetään sopimattomana, jos se on:
1) elinkeinotoiminnassa yleisesti hyväksyttävän asianmukaisen menettelytavan vastainen; ja
2) omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ostopäätös tai kulutushyödykkeeseen liittyvä muu päätös ja johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei ilman menettelyä olisi tehnyt.
Sopimattomina pidetään erityisesti menettelyjä, jotka ovat 4–14 §:n vastaisia.
Jos menettely on suunnattu tietylle kuluttajaryhmälle, menettelyn sopimattomuutta arvioidaan tämän kuluttajaryhmän näkökulmasta. Jos menettely on omiaan heikentämään sellaisten kuluttajien päätöksentekoa, jotka ovat erityisen alttiita vaikuttamiselle ikänsä, vammansa tai herkkäuskoisuutensa vuoksi, ja elinkeinonharjoittajan olisi pitänyt se kohtuudella ymmärtää, menettelyn sopimattomuutta arvioidaan tällaisen kuluttajaryhmän näkökulmasta.
-----------------------------------------------------------
Kaarina Hazard kirjoittaa Alma Median Iltalehteen niin kuin olisi Anja Snellman, joka kirjoittaa Helsingin Sanomiin ja jonka suorittamat kunnianloukkaukset saavat Korkeimman oikeuden suosion siksi, että ovat niin korkeatasoisia, jotka ainakin Helsingin Sanomien lukijan, vaikkakaan ei itähelsinkiläisen Iltalehden lukijan, tulisi ymmärtää.
Punavihreät feministit ovat perustaneet itselleen Korkeimman oikeuden avulla rikosoikeudellisen immuniteetin. Jos Timo Kalli sanoo, ettei vaalirahoitusilmoistusta tehdä, koska siitä ei ole rangaistusta, kirjoittaa Anja Snellman, että Waffen-SS:n sotaveteraania saa kunnianloukata, koska Korkein oikeus ei kuitenkaan siitä tuomitse.
Miksi Anja Snellmanista ei nouse samanlaista oikeudenmukaisuusvaatimusta kuin Timo Kallista?
Anteeksipyyntö vai anteeksianto
Anteeksipyytäminen tuntuu olevan vain vihayhteisön painostuksen tulosta.
Hazard antaa anteeksi vihayhteisölle.
Kauniimpi anteeksipyyntö olisi ymmärtää olla hiljaa.
Kaksinaamainen kylmäverinen kyynikko ja ihmisyydenhalventaja
Sivistyneeksi mediakritiikiksi puetun häväistystsunamin kirjittanut Kaarina Hazard puolustelee:
"Mistä yksittäisen lehtikolumnin pintaan nostaman vihan ja raivon volyymi kertoo?"
Eikö Kaarina vieläkään tunnusta, että monin verroin tavallisia tuntemattomia rahvaan nettikeskustelijoita enemmän vihaa ja raivoa ryöppyi hänen itsensä sivistyneeksi mediakritiikiksi pukemassaan häväistystsunamissa. Päivi Lipponen arvioi sitä oikein.
Tavallisten kommentoijien jyrkätkin lausumat jäävät huomaamatta ja omaan arvoonsa. Tunnetun kolumnistin/näyttelijän/älykön pitäisi tuntea vastuunsa tapojen ja kulttuurin suhteen. Kaarina on ollut tässä tapauksessa kaksinaamainen, vaikkakin hienostuneen/pirullisen älykäs kylmäverinen kyynikko ja ihmisyydenhalventaja.
Joka itsensä ylentää ....
On hämmentävää, että itseään mediaälyköksi kutsuva IL kolumni kirjoittaja ei osaa pyytää oikeasti anteeksi. Anteeksi"pyyntö" teksti on kuin koulukiusaajan ilkkumista opettajan seläntakaa. Oikean inhimillistä empatiaa tunteva henkilö osaa pyytää asiallisesti anteeksi tai olla tilanteen mukaan hiljaa.
Pyydän ja toivon, ettei ko. lehden kolumnisti tule "vierailemaan" ja "ilkkumaan" Kulosaaren sillan tälle puolen. ITÄ-Helsinki on maa-alueena aika iso ja täällä asuu paljon erilaisia ihmisiä. Myös ei-perussuomalaisia ja/tai ei-tonyhalmeen kannattajia. Kuitenkin kaikilla täällä asuvilla on mielestäni oikeusihmisarvoon, mutta se ei ole ehkä selvää Helsingin keskustassa asuvalle savolaiselle.
Hyvin tehty
Hyvä oli, että pyysi anteeksi olipa motivaatio mikä tahansa.
Ivallinen anteeksipyyntö
Anteeksi pyynnön sävy on ivallinen. Halmetta voi arvostella monesta asiasta,
mutta monisanainen Halmeen ulkönäköön viittaava oli hyvin ilkeämielistä ja ellei suorastaan rivoa.
Johtuuko tämä siitä, että liian paksussa enkelissä personoituvat samat asiat kuin Halmeessakin. On itsellään paha olo omassa kropassaan niin kirjoittaakin toisen henkilön ulkoiseta ominaisuudesta halventavan kirjoituksen.
Ei se mitään media kritiikkiä ollut. Tämä väitä on lähinnä sonnan puhumista.
Käänteistä psygologiaa häneltä. Suuntaa ongelmansa toiseen persoonaan.
Hoidettavissa tämäkin on!
Hazardin vihakirjoitus on hänen mukaansa
mediakritiikkiä. Kun häntä kritisoidaan on se vihakirjoittelua. Aika mielenkiintoinen logiikka, tai itse asiassa sen täydellinen puute.
Samaa mieltä
Käsittäätön "anteeksipyyntö"
Hyvinkin käsitettävä anteeksipyyntö nykynormien mukaan?
"Pyydän anteeksi, jos olen jotakuta loukannut, en tiedä edes millä tavoin olen loukannut, mutta jos olen loukannut mitä tahansa elävää oliota, pyydän anteeksi!"
Ennen tunnistettiin virhe tai loukkaus ja etenkin kohde ja teko, nykyään ei tunnisteta kumpaakaan. Pyydetään vaan anteeksi, anteeksi pyynnön sisältö on hävinnyt tässä "tasa-arvon", kettutyttöjen, kukkahattutätien, globalisoituneessa, monikulttuurisessa elämänpiirissämme.
Eihän se ollut anteeksipyyntö
Luin taas kolumnin Hazardin kirjoittamana. Eihän se ollut anteeksipyyntö ja vielä vähemmän nöyrtyminen asioiden edessä. Miten hän saakin aikaan tästä viha keskustelun. Niin teki kyllä oliko nyt Relander vai kuka lieneekään. On olemassa ilmeisesti sääntö että fiksuutta on olla taiteellinen ja sen nimissä voi sitten tehdä mitä tahansa. Kaikki sitä ittiään oleva taiteilijan tekemä ei todellakaan ole taidetta eikä edes taiteellista. Minä en ole Hazard sinulle vihainen mutta odotan edelleen nöyrtymistä ja selkeää anteeksipyyntöä. Et sinä tämän maan vihantunteita ole kantamassa vaan erittäin huonot kirjoituksesi ja paksunahkainen käytöksesi on typerää. Mutta taiteeksihan on Suomessa nimitetty kissan tappamistakin eli eipä tässä kovin alas sitten taiteen tasoa olla viemässäkään. Siellä ollaan jo - punainen hevonen on ilmeisesti sittenkin taidetta.
Satiiri on vaikea laji
Ennen wanhaan jopa älymystöpiireissä tiedettiin, että satiiri on kaikkein vaikein kirjallisuuden laji. Draamaa pystyy kirjoittamaan melkein kuka tahansa ja parodiaa suurin osa, mutta satiiria vain erittäin harvat.
Tämä tosi asia on päässyt unohtumaan, koska ylopistot tuottavat itseään intellektuelleiksi luulevaa porukkaa, joka uskoo voivansa kirjoittaa satiiria jos siltä tuntuu. Sitä vain aletaan kirjoittaa viitsimättä edes perehtyä koko tyylilajiin eikä harjoitteleminenkaan selvästi kiinnosta ollenkaan. Tekniikoita ei tunneta ja kirjallinen asu on ihan mitä sattuu.
Lopputulos on sitten samanlaista kökköä kuin Hazardin "satiirinen" kolumni, joka vaikuttaa satiiriselta vain jos lukija haluaa sen sellaiseksi ymmärtää. Tosi asiassa se on vain ja ainoastaan taidoistaan liikoja luulevan kynäilijän kehno yritelmä, jolla ei ole muuta virkaa kuin todistaa, ettei kirjoittaja hallitse satiiria alkuunkaan.
"Vanhojen pierujen" vaikkapa Gogolin tuotantoon kohdistuva ihailu on Hazardin älykkösukupolvelle täysi mysteeri, koska he eivät suuruuskuvitelmiensa tähden ymmärrä, ettei saman tasoisia satiirikkoja ole koko maailmassa edes yhtä jokaista kirjailijasukupolvea kohden.
Suun soittamisessa Hazard kieltämättä on suunnilleen Halmeen tasoa, joten hänen kannattaisi keskittyä siihen.
Sertifioitu satiristi
Ellei Kaarina Hazard ole Valviran mielenhuollon satiristiluettelossa, hän ei ole satiristi, koska ei pystyne kirjoittamaan satiiria, vaan on valesatiristi.
Naivi mediaholisti
"Tämän päivän kolumnissaan Hazard pohtii kohukolumnin nostattamaa vihaista reaktiota. Hazard kysyy, onko kommunikaatio internetissä omiaan herättämään kaikista tunteista juuri vihaa "ja siittämään sitä aina vain lisää".
Hazard ei edelleenkään ymmärrä sitä, että hän itse kolumnissaan lietsoi oman henkilökohtaisen vihansa yli äyräiden.
Edellisissä kommenteissaan vetosi siihen, että harrasti huom. omasta mielestään mediakritiikkiä, sitä ei ymmärretty, ja lupasi jatkossa kirjoittaa yksinkertaisemmin.
Eli syy oli tyhmissä lukijoissa.
Nyt sitten syy on internetissä, joka hänen mielestään herättää vihaa, ja siittää sitä lisää. Internet itse ei sitä tee.
Eli vieläkään ei ymmärrä sitä, mikä oli vihan laukaisija?
Se oli hänen oma vihaa pursuava kolumninsa.
Hazard on kuin alkoholisti, joka näkee syitä vain muissa ja ylipäätään ympäristössään. Toipumisen ennuste on hänenkin kohdallaan huono.
Kaarina Hazardin mielentila
Kannattaa muistaa, että samalla tavalla kuin Halme, voi myös Hazardilla olla jotain "henkistä". Hänkin voi kärsiä mielentilan vaihteluista eikä välttämättä ole aina syyntakeellinen voi olla rajoitetusti syyntakeellinen.
Suomessa 400 000 ihmistä käy mielialalääkkeillä ja laitospaikkoja on suljettu noin 2/3 Iiro Viinasen ajoista alkaen.
Olisi oleellista, jos Kaarina Hazard pyytäisi anteeksi kirjoitustaan, ei mahdollisesti sitä, että ei osannut kirjoittaa lukijoiden alhaisen tason vuoksi täsmällisesti oikein, myös Tony Halmeen lähiomaisilta.
Onko tuo nyt sopivaa?
"Kannattaa muistaa, että samalla tavalla kuin Halme, voi myös Hazardilla olla jotain "henkistä". Hänkin voi kärsiä mielentilan vaihteluista eikä välttämättä ole aina syyntakeellinen voi olla rajoitetusti syyntakeellinen."
Taisitpa juuri loukata Tony Halmeen muistoa.
Tosiasia
Entinen kansanedustaja Halme siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Tarkat diagnoosit olivat yksityisyyden piiriin kuuluva asia, mutta tieto siitä, että joku on työkyvyttömyyseläkkeellä tuli julkiseksi. Yksi suuri työkyvyttömyyden syy ovat henkiset tekijät.
Tiedän yhden Nokian henkilöstöhallinnossa työskentelevän puolen sanan henkilön esimiehen, joka oli vuoden vapaalla työperäisen stressin vuoksi. Ei oikein kestänyt.
Hänen kumppaninsa syö mielialalääkkeitä ja soittaa omassa pikku orkesterissaan pitääkseen mielensä virkeänä. Aivan tavallisia helsinkiläisiä ilman lööppejä.
Perusolettamus kaikissa kirjoituksissa kolumnistista hänen mediakriittisiin arvioitsijoihinsa nähden on se, että jokainen on koko ajan täysissä ruumiin ja sielun voimissa.
Mielentila ei kuitenkaan ole vakaa ja medikalisaatio on tosiasia.
Mikäli nyt ajatellaan, että Kaarina Hazard ei tee uskottavia anteeksipyyntöjä tai ei oikeastaan ymmärrä Iltalehden lukijoiden lisäksi Helsingin Sanomienkana lukijoita, jotka Anja Snellmanin mukaan ovat niin korkealla tasolla Korkeimman oikeudenkin mielestä, että he ymmärtävät Waffen-SS:n sotaveteraaniin kohdistuneet kunnianloukkaukset korkeatasoisena filosofiana eivätkä kunnianloukkauksena alempitasoisten, Helsingin Sanomien keskivertolukijakuntaa alemmalla tasolle olevien henkilöiden tapaan loukkauksena niin voitaneen epäillä, ettei kyse ole tahallisesta toiminnasta, vaan mielenliikutuksesta ja tilapäisestä tasapainon horjastamisesta.
Voi olla, mutta "koodiston"
Voi olla, mutta "koodiston" mukaan noin ei saisi kuolleesta sanoa.
Oikeassa olet
luulisi, että Kaarinaltakin ainakin yksi peili löytyy kotoa.
ps. Lopuksi pyydän kaikilta anteeksi sitä, että olette tyhmiä ettekä ymmmärrä tätä. Köh
Kävin lukaisemassa uuden kolumnin
Lukekaapa ihan huviksenne uusi kolumni, se on ihan avointa kettuilua edellisestä rienaamisesta suivaantuneille.
Uuden kolumnin pointti: Halme-kolumnista hermostuneet ovat Suomen "Itä-Helsingeissä" asuvia juntteja, joita pitäisi ehkä käydä tapaamassa ja tarkkailemassa.
Varsinainen anteeksipyyntö oli aika härskiä vinoilua jopa Hazardilta. Lyhyt nopea lause kolumnin alkuun, josta ihan tarkoituksella siirrytään heti alkuperäiseen aiheeseen.
"Enhän minä tosissani kirjoittanut tuota alkulausetta."
Suora lainaus:
"Ihan tähän kärkeen pyydän anteeksi kaikilta sellaisilta, joita viime viikolla julkaistu kolumnini loukkasi.
Sitten seuraavaan asiaan"
anteeksi
"Ihan tähän kärkeen pyydän anteeksi kaikilta sellaisilta, joita viime viikolla julkaistu kolumnini loukkasi", Hazard kirjoittaa.
Suora anteeksipyyntö joka on hyväksyttävä.
Anteeksi anteeksi anteeksi
Hazardin Halmeen ulkonäköön kohdistuva raivokas arvostelu
voidaan katsoa johtuvan siitä, että hän näkee itsessään samoja ulkonäöllisiä piirteitä.
Ihan tähähän loppuun pyydän anteeksi Hazardilta, jos asioiden vertailu loukkasi! :)
Hyväksyttävääkö?
...kun se tulee vasta 100 JSN valituksen ja kahden rikosilmoituksen jälkeen?
Väitän, että ilman niitä se olisi jäänyt kuulematta.
Parempi myöhään kun ei...
"...kun se tulee vasta 100 JSN valituksen ja kahden rikosilmoituksen jälkeen?
Väitän, että ilman niitä se olisi jäänyt kuulematta."
Nooh, tulihan se hieman myöhään - mutta tuli kuitenkin. Tässä nähtiin, että mielipiteitä verkossa kannattaa esittää, ilman julkista tuomiota kyseinen kolumni olisi voinut muodostua ns. yleisesti hyväksytyksi kannaksi.
Vai että sellaisilta pyydellään anteeksi
Ovatko "sellaiset" niitä, jotka ovat ymmärtäneet Hazardin "älykkään" mediakritiikin väärin.
Hazardin motiivit ovat nyt hakusessa. Sen sijaan että aito nöyrtyminen ja katumus välittyisi, pyytelee Hazard anteeksiantoa "sellaisilta=tyhmät lukijat".
Minä olen niin tyhmä lukija etten ymmärrä antaa anteeksi, saati ostaa Iltalehteä ennenkuin Hazardilla on kengänkuva takalistossa.
Voi, voi!
Yhtä pahalta tuntuvat edelleenkin nämä Kuopin oman tytön lausahdukset täällä Hagan kupeessa! Vrt. savolaiset
On se niin väärin
Eipä vakuuta Hazardin anteeksipyyntö, kun hän sen perään kirjoittaa uuden kolumnin "Punikkihuora", jossa sama omituinen harhaisuus vain jatkuu.
Sanon vielä, että en ole koskaan äänestänyt Persuja tai Halmetta, enkä mitenkään ihaillut Halmetta hänen eläessään. Koin hänet lähinnä säälittävänä hahmona. Mutta kuulun kyllä tähän itähelsinkiläisten laumaan, joka tuntuu olevan ongelma tälle "älymystölle".
Mutta, mutta... Eikö Hazard todellakaan ymmärrä, että hänen kolumninsa Ludvig Borga oli viha-kaunakirjoitus, ei sellaisenaan mediakritiikkiä?
Hänen uusin kolumninsa vetää (itsensä luomasta) kohusta aika erikoisia johtopäätöksiä. Hän kirjoittaa: "Ja mitä tästä omaksi ottamastamme netin todellisuudesta pitäisi ajatella? Ainakin se on hyvä väylä juuri vihalle. No, onko tämä viha jotakin piilossa muhinutta vihaa, joka vasta netissä on löytänyt purkautumistiensä?". ja sitä rataa.
Kuka netissä vihaa luo? Eikö hän itse? Eipä tietenkään, sen tekevät ne, jotka eivät hyväksy hänen viha-kaunakirjoitustaan. Sehän se on median ongelma, kun itähelsinkiläisetkin saavat sanoa jotain. Oikeat mielipiteet kun pitää jättää hazardeille - eikä niitä tyhmät edes ymmärrä.
Mitäs tämä nyt on?
Eikö Hazardilla ole medialukutaitoa? Hänen kolumniaan kohtaan on esitetty mediakritiikkiä ja nyt hän luulee internetin aiheuttavan vihaa häntä kohtaan? Kummallinen suhtautuminen mediakritiikkiin.
Sen sijaan kansalaisten
Sen sijaan kansalaisten medialukutaito tuntuu viikossa kehittyneen huimasti, ainakin Hazardin kolumnien osalta.
Huh, onneksi näin, onnellinen loppu - ihminen on erehtyväinen
Harvalle tyylipisteitä, myönnetään. Mielestäni oli kuitenkin tärkeää, että ihmiset näyttivät niillä keinoilla, joita meillä taviksilla on käytössä, että kaikki ei ole kaupan, kaikki tabut (häpäisy ennen hautausta) eivät ole tehty rikottaviksi. Ja ennen kaikkea ilman väkivaltaa tai vastaavaa.
Nyt on...
Kuopion tytöltä mennyt sukkakauhat lopullisesti ristiin , kun se (vert. "eläin") ei ymmärrä, että tämän sorttinen selittely vain pahentaa asiaa.
Se on sitä savolaista venkulointia
Ei ihminen luonnolleen mitään voi.
Kaarina Hazard - kolumnistien Matti Vanhanen
Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastaamaan. Sellon ampumatapauksen jälkeen pääministeri alkoi kyselemään, mikä on Suomen laki. Samassa valtioneuvoston pöydän ääressä istuvat lain asiantuntija OTK Tuija Brax ja lain toimeenpanon asiantuntija sisäasiainministeri merkonomi Anne Holmlund.
Kaarina Hazard kyselee kolumnissaan, pitäisikö hänen vaivautua menemään Itä-Helsinkiin ottamaan selvää, mistä on kysymys.
Hän myös ihmettelee, tiivistyykö Internetissä viha persoonattomuuteen liittyen.
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2010011910958238_k9.shtml
Ehdotan, että Kaarina Hazard kiertää itähelsinkiläiset baarit ja ravintolat sekä menee jonnekin discoon muutoin kuin naisten hakuvuorolla esittelemään näkemyksiään.
Aamulla ihon sinisyydestä voi päätellä, mikä on ollut palaute.
Ajatellaanpa, että esimerkiksi sotakirjeenvaihtajat kirjoittaisivat artikkelinsa tuhansien kilometrien päästä pääkaupungeista Internet-tietojen perusteella. Millainen olisi journalismin taso.
Ei olisi paljoa vaadittu, jos Iltalehden maksamilla ilmeisen vaatimattomilla kirjoituspalkkioilla menisi päiväksi Itä-Helsinkiin ottamaan selvää, mistä on kyse.
Miten kukaan, joka kyselee, pitäisikö toimittajan ottaa selvää asioista, joista kirjoittaa tai pitäisikö toimittajan kysyä niiltä, jotka elävät tai kokevat, voidaan kutsua toimittajaksi?
Onko Kaarina Hazard oikea toimittaja vai valetoimittaja? Eikö Valvira voisi valvoa lääketieteen kandidaattien ja lisensiaattien lisäksi myös se, ovatko toimittajat varmasti oikeita toimittajia?
Hazard antaa ymmärtää,
Hazard antaa ymmärtää, että syynä on Viha, joka etsii koko ajan kohdetta. Se muhii ja riehuu ja iskee välillä valtavalla raivolla ja voimalla kohteeseensa. Hän raukka muka joutui tällaisen hyökkäyksen kohteeksi. Viha koostuu ihmisistä, jotka valtavan kalaparven tavoin singahtelee sinne tänne, päättömästi ja kaikki yhtä aikaa aivottomasti samaan suuntaan.
Hazard antaa myös ymmärtää, että Halme oli yllättävän monille vapahtaja, hän oli yllättävän tärkeä ihminen yllättävän monille. Ikään kuin kolumnista raivostuneet kaikki olisivat jotain Halme-faneja.
Silkkaa lukijoiden aliarviointia, edelleen. Närkästyneiden joukko on hyvin, hyvin sekalainen. On varmasti Halme-faneja yms. mutta moni on myös ilmoittanut, että ei edes arvostanut eikä pitänyt Halmeesta. Silti he raivostuivat. Miksi?
Minua tympi seuraavat asiat:
- Kolumnin kohtuuttomuus kielii selvästi patoutuneesta vihasta
- Vainajan rienaaminen julkisesti
- Hazardin oma mielipide paistaa selvästi läpi
- Naisasianainen kirjoitti kolumnin, tältä pohjalta voi arvata miten suuri ja vastustamaton on ollut kiusaus päästä lyömään inhoamaansa miestä ja miestyyppiä.
- Mediakriittisyys ei ollut objektiivista vaan Hazard kritisoi mediaa, koska se kehtasi mennä kertomaan jotain positiivistaKIN Halmeesta. Lähtökohta oli siis inho Halmetta kohtaan.
Hazard on pihalla kuin lumiukko
Hän ei ole ymmärtävinään sitä, että hän on loukannut myös sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään sympatioita Halmetta kohtaan.
Hazard loukkasi niiden ihmisten arvoja, joiden mielestä vainajalle ja omaisille kuuluu suruaika, olipa vainaja kuka hyvänsä. Nyt puhutaan yleisellä tasolla.
Myöskään toisen ihmisen itsemurhan toivominen valtakunnallisessa lehdessä ei voi olla hyväksyttävää edes mediakritiikin muodossa. - ei kenenkään.
Uudessa kolumnissa hän antaa ymmärtää, että ne tyhmät jotka eivät hänen hienoa mediakritiikkiään ymmärtäneet, ovat muodostaneet internetissä viha- ja solvausyhteisön häntä vastaan. Tuohan vain lisää loukkausta. Eikö Hazard kykene ottamaan vastaan hänelle annettua mediakritiikkiä?
Hazard yrittää välttää...
...rikosilmoituksen. Siksi "anteeksipyyntö" ja otsikkoa myöten marttyyriksi asettautumista.
Omituista että Hazardin kirjoitusta törkeänä pitävät leimataan joka puolella "Halmeen kannattajiksi", "Halme-faneiksi" tai "itähelsinkiläisiksi"
Hazard kirjoittaa, "Hänen hahmoonsa ehkä kiinnittyi sellaista toivoa ja kapinaa, jolle ei juuri nyt näy löytyvän uutta kiinnittymiskohtaa."
...eikä edelleenkään ymmärrä, että juuri kuolleen miehen nimittäminen lehdessä sikaniskaksi, vitsiksi, vaarattomaksi möhkäleen muotoiseksi kotieläimeksi, niskamakkaraksi jne. on yksiselitteisesti törkeää ja vastoin sivistyneen yhteiskunnan sääntöjä. Tilanne olisi ollut eri, jos Halme olisi ollut elossa.
Rikosilmoitus ja amerikkalainen vahingonkorvausvaatimus
Rikosilmoitus ja amerikkalainen vahingonkorvausvaatimus olisi ainoa keino vaikuttaa Iltalehden tasottomaan toimintaan.
Iltalehti ei ole edelleenkään lopettanut Kaarina Hazardin taloudellista tukemista hänen kolumnejaan ostamalla lehteen painettavaksi.
Ehdotan, että Nikotiimi antaa Tony Halmeen omaisille omavelkaisen takauksen oikeuskuluista ja asialle laitetaan riittävän kallis asianajaja, jolloin Iltalehti menee nurkkaan ja luopuu Kaarina Hazardin palveluiden tilaamisesta.
Toisekseen Nikotiimi voisi jättää lääninhallitukseen keräyslupahakemuksen oikeudenkäytikulujan koskien, jolloin asiasta saataisiin kansanliike.
Niklas Herlin voisi ryhtyä kansanedustajaksi: olihan Eljas Erkkokin ulkoasiainministeri.
Pesäero Ilta-Sanomiin (Sanomaan) ja Iltalehteen (Alma Mediaa) tai Yleisradioon on kuitenkin Suomessa erittäin raskas. Sitä ei uskalla tehdä edes monimiljonääri tai puolimiljardööri, vai uskaltaako?
Pesäero vai käenmuna?
"Pesäero Ilta-Sanomiin (Sanomaan) ja Iltalehteen (Alma Mediaa) tai Yleisradioon on kuitenkin Suomessa erittäin raskas. Sitä ei uskalla tehdä edes monimiljonääri tai puolimiljardööri, vai uskaltaako?"
Täydellistä pesäeroa ei voi, eikä kannata, pienellä suomalaisella kielialueella tehdä. Sen sijaan voidaan käyttää niin sanottua kolmen kärjen haltuunottotekniikkaa:
a. ostetaan osuuksia suvulle (Sanoma)
b. otetaan mallia ja tehdään yhteistyötä (Alma)
c. liittoudutaan muiden harmiksi (YLE)
Voisiko joku analysoida mitä on tapahtumassa?
Sanoma suomalaisuuden uhriksi ja Yleisradio porvarillistuu
Mitäkö on tapahtumassa? SDP:n nerokkaan eurososialidemokraattisen ja lipposlaisen linjauksen sekä SAK:n pienituloisimpia kohtan osoittaman säälimättömän politiikan vuoksi on paljon sosialidemokraatteja, jotka voisivat ratkaisevissa Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä äänestää Perussuomalaisia.
Näin ollen Helsingin kunnallispolitiikassa ja Uudellamaalla SDP menettäisi asemiaan Vihreälle liitolle ja Kansalliselle Kokoomukselle.
Tämä puolestaan asettaisi SDP:n temppelinharjalle, jolloin se joutuisi ratkaisemaan, menisikö se Perussuomalaisten mukana vasemmalle vai linnoittautuisiko se virkamiespuolueeksi Kokoomuksen rinnalle saaden vastaansa yhä enemmän työtä tehnyttä tai yrittävää vasemistoa, joka vaaleissa nukkumisen sijaan äänestäisi Perussuomalaisia.
SDP:n joutuminen Perussuomalaisen vasemmistokritiikin uhriksi ja se, että populisti Paavo Arhinmäki on pitänyt Vasemistoliiton pinnalla, on SAK:lle ja Euro-SDP:lle yllätys. Euroopan unionin integraation syventymisenshän piti olla eurososialidemokratian byrokraattinen voitto 27 jäsenvaltion nationalisteista kollaboraattorikokoomuksen avulla.
Sanoma, SDP:n mediakumppani, jolle SDP järjesti kokoomuslaisten liikenne- ja viestintäministereiden avulla niin Ruutu-A4:lta Nelosen toimiluvan kuin auttoi ryöstämään Alma Median Radio Cityn toimiluvan, on kaltevalla pinnalla. Se joutuu levikinsä vuoksi myymään kuukauden tilauksia 50%:n alennuksella ja kehittämään oikeusjuttuja jopa MTV3:a vastaan niin, että Karhuvaara repäisee ihokkaansa ja eroaa etujärjestöstä, jotta voisi selittää Ruotsiin Bonniersille, että lama johtuu pelkästään tai pääasiassa Sanoman kelvottomuudesta.
Yleisradiossa puolestaan SDP ei ole enää kova sana, vaikka ja koska SDP on masinoinut ties mitä tahansa operaatioita Suomen Keskustaa ja tavallisen saamattoman oloista, mutta sopuisaa Matti Vanhasta vastaan saaden vihdoin isänmaan edun mukaisen tilanteen aikaiseksi, missä pääministeri vaihtuu, vaikka vaaleista kieltäydyttiinkin.
SDP:n vitja rakoilee: Yleisradio ei ole enää ehdottoman selkästi SDP:n käsikassara, vaikka Olli Ainolan (sit. kok.) tilalle poliittisen toimituksen uutispäälliköksi laitettiin SDP:n vaalitappioita aina Isossa pajassa kyynelehtivä aitodemari, Riikka Uosukainen.
SDP:n vitja rakoilee myös Sanomassa, koska Sanoma ei ilman SDP:n hallitusasemaa enää kauaa jaksa kannatella sosialidemokraattista hegemoniaa kuin Atlas -jättiläinen.
Myös punavihreä feminismi ja Demokraattisten lakimiesten hegemonia rakoilee, kun synkkä valtionsyyttäjäviraston ja kokeimpien oikeusistuimen tasolla käytävä ylätason poliittinen peli paljastuu: oikeusvaltiossa myös tuomiovallan käyttö motiiveineen on julkista.
Loppujen lopuksi terveiden ja kunniantuntoisten valkoisten miesten esiinmarssi murtaa hegemoniaa niin, että poliittisten toimittajien saunaseuroissa olutkorit ja feministien takahuoneiden vihreä tee läikkyy pöytien täristessä Suomi-voimaa.
Ainoa ponneton teko, mihin on ryhdytty, on onneton yritys sosialidemokratisoida Internet.
Ellei tämä kommunististaminen onnistu menestyksellä edes Kiinassa, ei se onnistu Euroopassakaan. Miksi? No siksi, että Suomesta on vallan hitonmoisen paksu Telia-Sonera Finlandin valokaapeli Moskovaan ja suomalaiset sananvapausmiehet ja naiset saavat kirjoittaa Venäjän federaation lain alla oleville palvelimille - vapaasti.
Tämä johtuu siitä onnenkantamoisesta, että Suomen välit Venäjään ovat niin heikot, ettei sensuuria saada aikaiseksi yhdellä puhelinsoitolla niin kuin amerikkalaisiin palvelimiin.
Huonot suhteet Venäjään palvelevat suomalaista Internet-sananvapautta, koska ne tekevät alemman tason viranomaissuhteet mahdottomiksi.
Eurososialidemokraattinen hegemonia rapautuu, vaikka sen piti vahvistua Euroopan perustuslakisoopimuksen ja nyt Lissabonin sopimuksen myötä.
Kaikenlaisia väyrysiä, perussuomalaisia ja sananvapauden tohtoreita alkaa tulla päivänvaloon rahtuakaan poliittisesta korrektiudesta välittämättä: "Ruma sana sanotaan niin kuin se on".
Hyvä analyysi
Sinulla on monta hyvää huomiota analyysissäsi. Saanko käyttää niitä omien näkemysteni rakennuspuina?
Kaikille olisi avartavaa lukea ajatuksella kirjoituksesi, jotain lukkoja voisi mielessä napsahdella auki.
Kohta a) Koneen omistaja ja
Kohta a)
Koneen omistaja ja Niklas Herlinin isobroidi on jo ostanut vinon pinon Sanoman osakkeita.
Kaikkiin Koneen hisseihin ja liukuportaisiin tulee lähiaikoina Hesarin kolikkoautomaatti.
Kohta c)
US:n ja Gargotechin omistaja, Koneen omistajan pikkubroidi on myynyt journalismia YLE-puheelle.
En tunne ketään, joka kuuntelisi kyseistä radiokanavaa.
Bisnekselle lisäarvoa nääs!
Mielenkiintoista peliä
Mielenkiintoista peliä odotettavissa mediamarkkinan omistuksesta, se on varma.
"En tunne ketään, joka kuuntelisi kyseistä radiokanavaa."
Olen kuunnellut paljonkin, paras radiokanava = Radio Puhe.
Kannatettava ajatus
"Ehdotan, että Nikotiimi antaa Tony Halmeen omaisille omavelkaisen takauksen oikeuskuluista ja asialle laitetaan riittävän kallis asianajaja, jolloin Iltalehti menee nurkkaan ja luopuu Kaarina Hazardin palveluiden tilaamisesta."
Heti, kun käräys alkaa, niin "Niin lompsasta pesee, eikä nästyykin nurkasta", kuten meillä (aidolla)pohojanmaalla tavattiin sanoa.
Kaarina fröökynä
Ikään kuin annettuna kuuluu asiaan, että tämä omaa pesäänsä likaava Kaarina Hazard on syntyjään kuopiolainen, siis savolaistyttö herrojen suosion peräkamarissa.
Siirtyykö vastuu kuulijalle savolaisten
puhuessa. Entäpä kirjoitettu sana. Siirtyykö vastuu lukijalle.
Minulta aukea lompakko välittömästi, mikäli Halmeen lähipiiri kerää kolehtia käräjöintiin.
Hazardeja maailmaan mahtuu
Hän säikähti pelkästään Tony Halmeen äidin aikomusta tehdä rikosilmoitus painetusta ajatelmastaan.
Eivät tuollaiset ihmiset kenenkään pahoitettua mieltä mitenkään noteeraa. He ajattelevat, että on ihmiset ja ihmiset(luuserit) erikseen.
Kauemmin yläluokkaa olleet
Kauemmin yläluokkaa olleet suhtautuvat luusereihin hillityn alentuvasti ja provosoitumatta.
Aloittelevien herraskaisten ongelmana on aina oikea suhtautumistapa viiteryhmään josta on lähtöisin.
Ensimmäisen polven ylimykset
On tietenkin sanottava, ettei ensimmäisen sukupolven ylimyksillä ole ylimielisyys hallussa. Siinä ei ole aristokratian hienosäätöisyyttä eikä suurporvariston hillittyä charmia, vaan ylimielisyys toteutetaan lähinnä rahvaanomaisin keinoin ilman sivistyksen siniveristä sävyä.
Ylemmyydentunto ei ole voimalaji, vaan se on taitolaji, joka saa alempitasoiset alistumaan ilman voimasanoja ja sadatteluja.
Sanoisin, että monet 60-lukulaiset ylimykset eivät osaa olla niin monitasoisa kuin Tuomioja. Toisaalta Adolf Ehrnroohtin ja Mannerheimin ylevään ylimielisyyteen ei kykene moni suomensuomalainen toisessakaan sukupolvessa.
1980-lukulaisilta härkäpäättäriltä ylimielisyyden opettelu on vasta aivan feministisellä tasolla.
Voisikohan Tampereen yliopiston tiedostusopin opetukseen liittää myös ylimielisyyskoulutusta kepeässä rokokoo-hengessä?
Gyllä vaan
"Voisikohan Tampereen yliopiston tiedostusopin opetukseen liittää myös ylimielisyyskoulutusta kepeässä rokokoo-hengessä?"
Ilman muuta voisi ja pitäisi. Ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten ylivoima markkinoinnissa johtuu siitä aristokraattisesta ylemmyydestä jonka avulla he pystyvät kääntämään kaupat itselleen luontaisesti.
Koska uusatelistoa ei voi, eikä kannata perustaa, voisi aukkoa koittaa täydentää koulutuksella. Työttömät ylijäämätohtorit voisi laittaa myynti- tapa-, pukeutumis-, syömis- ja käyttäytymiskoulutukseen. Osasta kursseista voisi antaa vapautuksen jos pystyy osoittamaan saaneensa hyvän kotikasvatuksen.
Omalta osaltani lopetan
vihan lietsontaan osallistumisen tähän.
Perustelut: Vaikka en koe olevani vihanlietsoja, niin nettikommenttien valtavirta vetää minun tekstini mukanaan imuun, jonka päämäärä ja tarkoitus hämmentää syvästi.
Minerva sai eilisessä "vaarallista" uutiseen vastaamassaan subjektiivisessa mielipiteessään vastauksen toiselta kommentoijalta,joka kuului "Aktivisti ei luovuta". En ole mikään jonkin toisen määrittelemä "aktivisti" ja sanoudun irti kaikista viharymistä henkilökohtaisesti.
Täällä tehdyt hyökkäykset esim. Kaarina Hasardin ja J.Relanderin persoonia kohtaan heidän kannanottojensa sijasta osoittavat väärää taktiikkaa itselleni toistaiseksi vieraan ja kuitenkin vaistonvaraisesti tajuamani laajemman ongelman vierellä.
Liian myöhään
Ei kiitos kelpaa.
JNS suojelee sinua, mutta oikein, että joudut sinne.
Eiköhän hyvä sisko(mm. Relander) verkosto hoida hommat kotiin kaltaisillesi.
En usko, että tuo anteeksipyyntö on edes aito. Se on pakon sanelema.
Ymmärtäisit jo mennä
Voi Kaarina, ymmärtäisit jo mennä !!
Hiljaisuuden retriitti voisi tehdä sinulle hyvää. Lukemiseksi suosittelen Kultaisen käytöksen kirjaa ja muuta sivistävää.
Sorrettujen tuska
Täällä velloo jonkinlainen sorretun junttikansan kauna. Onko Uusi Suomi nykyisin PersSuomalaisten vihapiipertäjien äänitorvi?
Kyllä, joo
Niklaskin on "meikäläisiä". Mielestäni hän on ihan aito kveeni.
http://www.youtube.com/watch?v=z5Pd_YbU_Uo&feature=related
Rahva hääl ja Uusi-Suomenmaa
Uudella Suomella on monet kasvot niin kuin isä Jumalalla. Uuden Suomen tahto on myös salattu, koska Mukava Markku on niin korrekti.
Minusta se, ettei Uusi Suomi sensuroi keskustelua Paavo Väyrysestä ja Mauri Pekkarisesta eikä se kopioi Pekka Ervastin ja Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen Paula Lehtomäki-glooriaa, osoittaa, että viekkauden ja eksytyksenkin aikoina se on myös suomalaisen valkoisen miehen lehti suomettarelaisten perinteiden mukaisesti.
On tietenkin niin, että jos ei toimi synkroonissa Alma Median, Sanoman ja Yleisradion kanssa, joutuu vallitsevan hegemonian vuoksi kummallisten kirjoihin. Se ei johdu omasta kummallisuudesta, vaan sairaasta hegemoniasta.
Joku loihe lausumaan, että onko Uusi Suomi Suomenmaa-lehti. No ei ole, koska keskustaliberaali sensuuri ei koske Uutta Suomea niin kuin se koskee Suomenmaata.
Näillä pakkasviikoilla itähelsinkiläisten pää-äänenkannattaja ja Petri Sarvamaan ymmärtäjä Uusi Suomi on jonkinlainen yhdistelmä Uutta-Suomenmaata ja suomettarelaisuutta, jossa myös maanläheinen konservatismi oli kunniassaan.
Ehkä Uusi Suomi on näillä pakkasilla pikemminkin Rahva hääl, Kansan ääni kuin virkeamiehistetty Kansan Tahto.
Kansan Tahtohan jo ajat sitten mennyt konkkaan
Kansan Tahto oli kemiläinen julkaisu, kuinkas muuten ;)
Ei mikään Rahva häälkään, sehän on ulkomaata... pikemminkin Haparanda bladet, jos valita saa. Haparanda bladet on sentään kveeni-julkaisu.
http://www.youtube.com/watch?v=ekzZatwBNiw
En minä ainakaan US:a näe mitenkään konservatiivisena julkaisuna, paitsi tietysti Tapio O Nevan kommenttien myötä tulee sellainen vanhaherraliituraitasikarintuoksu-häivähdys.
http://www.youtube.com/watch?v=-Ux3-a9RE1Q&feature=related
Ennenminkin mahorkka ja
Ennenminkin mahorkka ja sankar-puvun teryleenihousut
no...
voi kait se hieman mahorkallekin haiskahtaa. Tuskin Työmiehelle tai Saimaalle! (ikivanhoja tupakkimerkkejä)
Siis kuka muka sitten
Siis kuka muka sitten sensuroi keskustelua Paavo Väyrysestä ja Mauri Pekkarisesta? Ja voitko lisäksi antaa esimerkin että miten?
Mielenkiintoisesti olet kyllä lokeroimassa tätä julkaisua...
Tapio O
Tapio O kuuluu US:n sellaisiin "kolumnisteihin2, että taitaisi lehti jäädä lukematta ilman hänen kaltaistaan verbaaliakrobaattia. Jos Tapio O ei ole vielä koonnut aatoksiaan kirjaksi (eKirjakin käy) niin kannattaisi se tehdä. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä joka asiassa, mutta arvostan loistavaa argumentointia niissäkin ,joissa oma luutuneisuuteni haraa vastaan.
Panee ajattelemaan.
Kaarinan henk.koht. ongelma
Luulen että Kaarina potee huonoa omaatuntoa siitä, että kirjoittaa Iltalehteen, sillä sehän on törkylehti. Hänen ratkaisunsa omantunnonongelmaan on se, että on itse vielä törkeämpi kuin edustamansa lehti, kuitenkin sillätavoin että kritisoi omaa lehteään.
Halme oli nyt vain uhri Kaarinan omassa kriisissä.
Ei lueta Iltalehteä, niin on yksi murhe elämässä vähemmän.
Postmodernia hermeneutiikkaa
Jos pidämme Hazardin kolumnia narratiivina, ja sitähän se on, niin silloin se voidaan postmodernin hermeneutiikan sääntöjen mukaan tulkita ihan miten tahansa. Eli tämä filosofi (ja kenties myös Relander) on lyönyt kirveensä kiveen syyttäessään jossakin Helsingin itäisissä osissa asuvia kansalaisia väärästä tulkinnasta, koska sellaista ei postmodernin hermeneutiikan mukaa ole olemassakaan, ja tämä Hazardin olisi pitänyt "filosofina" tietää. Postmodenissa hermeneutiikaassa tulkintoja on tasan yhtä monta kuin lukjoitakin, ja jo kirjoittajan päästään paperille töhertämä kolumni (narratiivi) on käynyt läpi eräänlaisen tulkinnan, eli tästä johtuen Kuopion tyttö on kirjoittanut aivan jotakin muuta kuin on päässään ajatellut. Ikävää mutta totta. Tosaalta myös Kuopion tytöllä ja Relanderilla on oikeus tulkitä tätä Kuopion tyttön päästään suoltamaa narratiivia aivan miten tahansa (mediakritiikki vs. Halmeen haukkuminen). Moraali ja etiikka jääköön toiseen eseeseen.
Hyvä
Lyhyt ja ytimekäs kommentti.
Relanderin oikea tulkinta
Nyt olisi aika ryhtyä "tulkitsemaan Relanderia" oikein ennen kuin hän ehtii lakimiehen ja kollegoiden avulla kehittämään uusia meriselityksiä.
Ihmettelen, millaisia henkilöitä Ulkopolitiikka-lehti, jonka pitää tietenkin edustaa myös diversitettiä virallisen linjan ohella, valitsee toimitusneuvostonsa jäsenet.
Eliitin viha ei laannu
Relander ja Hazard + monet toimittajat ovat ilmaisseet selvästi että eivät pidä "tavallisesta kansasta" ja heidän ajatuksistaan tai poliittisista suuntauksistaan.
Miksi veronmaksajat ja kuluttajat?
Miksi veronmaksajat ja kuluttajat ylläpitävät relandereita ja hazardeja verovaroillaan ja ostovoimallaan?
Eliittiä kiinnostaa eliitti
Relander on puurtanut viime vuodet taistolaisuutta käsittelevän väitöskirjan kanssa. Ehkä sen valmistumista nopeuttaisi jos hyväksyjäksi löytäisi saman eläkeläisproffan jonka sormien kautta valahti Päivi Lipposen väikkäri.
Onko Relanderin tohtoriudesta jotain hyötyä ihmiskunnalle?
Tuleeko Relanderista hyväksytyn väitöskirjan myötä edes yhtä sivistynyt kuin Iivi Anna Massosta vai tuleeko Relanderista entistä röykeämpi ja aggressiivisempi räävämaisteri, joka sivaltaa tohtorin miekallakin?
Toinen asia on se, ettö kun Relanderilla on ennestään taipumus käyttää luokkataistelumenetelmiä, onko ottaen huomioon vastakkainasettelun ja kylmänsodan päättymisen ollenkaan hyväksi, että Relander edelleen on totisena toverina marksilaisten vaikutteiden alaisena. Muistaakseni Neuvostoliitto purkautui 1991 ja Mihail Suslov eikä Taisto Sinisalo ole enää keskuudessamme?
Jos Relander akateemistuisi tohtoriuden myötä, olisi se tietenkin etu niin Ulkopoliitikka- lehden toimitusneuvostolle kuin koko ihmiskunnalle, koska sanomasta tulisi näin helpommin sulavaa.
Ellei Relander tohtorin miekan mukana akateemistuisi esitystavaltaan niin riskinä on se, että tohtoriuden arvovalta käytetään kuin väärä raha vanhalla linjalla jatkamiseen.
Hesarin lämpökynttilät
Ammattifilosofien itsekriittisesti sulatellessa marxismin ja fasismin opetuksia laitoksillaan, Sanoma konserni tarjoaa Relander-Nevanlinnan harrastelijaduolle tilaa sekä painetussa lehdessä että radiossaan, sikäli kun joku jaksaa kuunnella kahta pimeässä huoneessa mutisevaa murrosikäistä.
Ex-poliitikko Kirsi Piha on kolmas Hesarin sytyttämä kansankynttilä: oman kirjallisuusbloginsa mukaan pääasiassa selällään kirjoja lueskeleva Italian ystävä joka ei edes ymmärrä että Italia ei ole enää fasistien hallinnoima.
Kokoomuksen demaritrio: Puolanne, Piha ja Pietikäinen
No täytyyhän moniarvoisessa puolueessa olla kaikkea: kaikille äänestäjille.
sivistynyt= oikeistolainen?
sivistynyt= oikeistolainen?
get a grip!
No ei
Vasemmistolainen ei ole aina tyhmä, köyhä, kateellinen, ylipainoinen, laiska, saamaton tai pahansuopainen, vaikka monet proletariaatin etujoukkoon itsensä sen leveää selkää pitkin tuntuvat näin ajattelevan. Kerrotaan, että SKDL:n kiintiökulttuuripersoona Raoul Palmgen Kemissä totesi, että "Usch, miten sivistymättömiä ihmisiä" tarkoittaessaan kaupungin kirjaston hoitajana kommunisteja, jotka maksoivat kunnallisveroissaan hänenkin elämänsä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raoul_Palmgren
Tunnen paljon enemmän sivistyneitä kommunisteja kuin sivistyneitä oikeistolaisia, erittävin vähän aidosti sivistyneitä sosialidemokraatteja, joka johtunee kai siitä, että en ole karttanut huonoakaan seuraa.
Väittäisin, että myös tieteen tohtori voi olla vasemmistolainen, vaikkei siinä olisi sen enempää järkeä kuin jos hän olisi uskovainen.
Niin uskonto kuin valituksen ajan ja ensyklopedismin synnyttämät maalliset uskonnut, nationalismi ja sosialismi, edellyttävät ihmiseltä jonkinlaista kykyä kuvitella tulevaksi olematon.
Porvarina olo nimittäin ei edellytä vähimmillään kuin pelkkää yksilöllistä ahneutta, ei yhteisöllistä sivistystä.
Kasvatuksen tulos?
"Hän säikähti pelkästään Tony Halmeen äidin aikomusta tehdä rikosilmoitus painetusta ajatelmastaan."
Ihmetyttää kylläkin Tony Halmeen äidin rikosilmoitustouhut. Olisikohan hänellä enemmän paikallaan ajatella poikansa kasvatusta eli sitä, miten hänen pojastaan kehkeytyi huumeiden, viinan ja lääkkeiden sekakäyttäjä, luvattomien aseiden kanssa heiluja ja rattijuoppo? Tony Halme ei muutu puhtoiseksi pulmuseksi, vaikka äiti kuinka sitä toivoisi ja jonkunlaista maineenpalautusta oikeuden kautta haluaisi.
MOT
Lauttasaaren ruotsinkielisiin syntynyt Tony Halme kääntyi suomenkielisten luusereitten asiamieheksi. Ei siitä selviä hengissä.
Sen paremmin kuin se pedofiiliksi epäilty rkp:n kansanedustaja jonka puoluetoverit löysivät kalaverkoistaan Tammisaaren edustalla.
Selviääkö ruotsalainen hengissä kasvaessaan suomalaiseksi?
Minusta tämä asia on ennen kaikkea ihmisoikeusasia. Voiko joku porvarillisen Alma Median Iltalehden kolumnisti ryhtyä mediakriittisesti luettelemaan elinkelpoisia ja elinkelvottomia esittäen näkemyksiä, että "jouti mennä" tai "joutaa mennä".
Mikä on esimerkiksi Matti Nykäsen ihmisoikeus elämäänsä, jos se ei tuota enää lööppihyötyjä Ilta-Sanomille ja Iltalehdelle niin kuin ennen?
Kyse tässä tapauksessa on siitä, kiistääkö Iltalehti Yhdistyneiden kansakuntien ihmisioikeuksien julistuksessa ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa valtio-oikeudellisesti sitovasti mainitun oikeuden elämään vai yllyttääkö se kirjoituspalkkoin ja avustaako se painattamalla tekstejä siihen, että tämä oikeus kiistettäisiin?
On jokseenkin kumma, että kun Ritva Santavuoresta televisiossa ja Pentti Linkolasta Jokelan ampumatapauksen jälkeen televisiossa, radiossa ja lehdistössä edes hetkeksi aikaa päästiin, on aivan välttämätöntä tuoda kansallissosialsitista hygienia- ja hyvinvointiajattelua iltapäivälehtiin.
Auttaisiko, mikäli Kustannusosakeyhtiö Iltalehden vastuuhenkilöt lukisivat Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistuksen, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen ja Suomen rikoslain?
http://www.finlex.fi
Ketkä ovat vastuulliset siitä, että Kaarina Hazardilta on tilattu artikkeleita?
Kustannusoakeyhtiö Iltalehden hallituksen puheenjohtaja
Telanne Kai Markus
Kustannusoakeyhtiö Iltalehden hallituksen varsinainen jäsen
Itkonen Tuomas Antti
Kustannusoakeyhtiö Iltalehden hallituksen varsinainen jäsen
Jokinen Jouko Tapani
(kaupparekisteri 1/2010)
Toiminimen kirjoitusoikeuden haltijat
Aarimo Kirsi Merja Hannele
Hakala Petri Timo Markus
Pohja Tuula Marjatta
Uljua Hanna-Riikka
Kujala Maria Kristiina
Kustannusoakeyhtiö Iltalehden varsinainen tilintarkastaja
Järventausta Mikko Simo Sakari
Tilintarkastusyhteisö
Ernst & Young Oy
Tilintarkastaja
Laakso Minna Marjatta
Myyntijohtaja
Tiina Järvilehto
Toimipaikan ylin johtaja
kustantaja, vastaava päätoimittaja
Kari Kivelä
Talouspäällikkö
Kristiina Kujala
Tietohallinnon järjestelmävastaava
Kimmo Halonen
Tietohallinnon tietohallintopäällikkö
Ahti Lång
Henkilöstöpäällikkö
Virpi Juvonen
Markkinointijohtaja
Tiina Järvilehto
Myyntijohtaja
Tuomas Avonius
------
Tässä ovat vastuulliset siihen, että Iltalehti tilaa enää mitään tai on tilannut Kaarina Hazardilta. J O K U on hyväksynyt maksumääräyksen hazardistisille kolumneille!
Suomenkieli on ihanaa ;-)
Hoono soomi puhuva rouva nousi täysinäiseen linja-autoon.
Hän pyysi, jos yksi härrä antais hänelle paikka. Kukaan ei liikahtanut.
Lopulta sanoi eräs nuori mies, että tuohon polvelle voitte istua, jos kelpaa.
Rouvalle kelpasi. Kun muutama kilometri oli ajettu, hän sanoi:
- Te sano sitt minulle, ku minä tule raskaaks, ni minä nouse pois.
Junttien herjaamisesta
Junttien herjaamisesta pitäisi säätää vankeusrangaistus!
Juntteushan
on juurikin sitä, että pitää itseään rahva hääliä parempana.
Joten mielestäni junttien, eli viherpöperöiden, arvostelusta tulisi pikemminkin maksaa kuin sakottaa.
Suomihan on sentään tasavalta.
Mediakritiikkiä feministeille
Feministit ovat loukkaantuneita pikku tyttöjä joita ei ole kukaan loukannut. Itse he kuvittelevat olevansa parempia kuin itähelsinkiläiset vaikka asuisivat siellä henkilökohtaisesti tätä kuvitellessaan. Älykkäiksi feministejä ei ole kehunut kuin toinen feministi. Tavallisen kansan ylitse itsensä nostava paljastaa kuitenkin oman tavallisuutensa. Näiden epä-älykköjen oma pikku maailmanpohdinta kannattaisi jättää kuitenkin ihan päiväkirjatasolle ja näyttää sitä korkeintaan kaverifeministille, joka ymmärtää kyllä saman tason lukijana sen tason maailmanpohdinnan.
Tämä oli sitten ihan mediakritiikkiä vaan eikä tässä haukuttu feministejä vanhentuneen aikansa eläneen kuluneen aatteen kireäotsaisia kannattajia vaan lehdistön feministejä palvovaa suhtautumista.
Kaarina Hazard pyytää
Kaarina Hazard pyytää anteeksi "kaikilta sellaisilta, joita viime viikolla julkaistu kolumnini loukkasi". Kolumnisti kai tietää, että korrekti ilmaisu on kaikilta heiltä. Eli pakon edessä muodollinen mutta ei sisällöllinen anteeksipyyntö.
Eikä ymmärrä edelleenkään, mitä loukkasi. Ei Halmetta, ei itähelsinkiläisiä vaan vanhaa perinnettä, kuolleelle ja läheisille kuuluvaa rauha- ja suruaikaa. Olkoot hekin sitten mahdollisesti vähemmän täydellisiä.
Kyllähän näitä kannanottoja sopisi siivota. Mutta ei nyt masokismiin väärin kirjailijan pitäisi langeta otsikkoa myöten.
Tervetuloa Itä-Helsinkiin Kaarina Hazard
Näkisit, että täältä löytyy ihan hyviä ihmisiä.
Voitko samaa sanoa itsestäsi?
Mediapelin tulos
Tällä ja monella muulla palstalla ovat kansan rivit kirjoittaneet, jotkut pikaistuksissaan karkeasti ja jotkut harkitummin.
Pääasia on, että hazardit ja relanderit ovat punnittu ja köykäiseksi todettu. Heidän aikakausi kirjoittajina alkaa hiipua, koska näkivät kaiken vihersosialismin kaleidoskoopin läpi.
Huomioitu on, juuri
Huomioitu on, juuri havaittavissa oleva liike vastaantulosta, positiivisesti. Anteeksi nyt vaan, mutta kun anteeksipyyntö ei tarvitse selittelyjä. Joko se on sitä tai sitten ei. Pari kapulaa alaspäin norsunluutornin alasheitetyillä köysirappusilla, kauhean pulinan kanssa, ei vielä vakuuta.
Lisäksi vihasta puhuminen tässä yhteydessä osoittaa, joko huonoa makua edelleen, tai sitten kyvyttömyyttä aistia tunnetiloja niin itsessään kuin ympäristössään. Loukkaantuminen, ärsyyntyminen ja sen osoittaminen ylikuohahtaneessa tunnetilassa ei ole vihaa, se on hyvin kaukana siitä. Hazard'in kolumnikin saattoi olla sitä.
Eo. ymmärtämättömyys näyttää koskevan koko sitä populaa, jotka ovat nostaneet itsensä vasemmistointelligentsian ylätasanteelle. Kaikki muukin nyt muodissa oleva vihapuheista louskuttaminen pitää ampua alas. Jos mm. aiheetonta rasismista höpäjämistä arvostellaan, se EI ole vihapuhetta, vaan aivan sama efekti eliitin kiukuttelusta rasismileimasinta sokeasti hakaten jokaiseen otsaluuhun.
Tunkuahan tuohon, ihan oikeasti olemassa olevaan elitisti-luokkaan, näyttää olevan. Pääsy Ele Aleniuksen, Kalevi Kivistön, Aarne Saarisen, Rafael Paasion jne, tasolle on Hazard'illa, Relander'illa, Salmén'illa, Saarikoskilla... jne kulttuuri-'preparaattoreilla' vielä pitkä matka. Ja kaikki ne, jotka eivät heitä ymmärrä, leimataan vihapuheisiksi ja rasistisiksi punaniskoiksi.
Hävetkää ensin ihan aikuisen oikeasti ensin itseänne peilinne edessä, edes hetki, ennenkuin jatkatte selittelyjänne.
Ei kait joku...
Aarne Saarinen tai Rafael Paasio koskaan kuvitelleetkaan mitään erikoislajin ihmisiä edustavansa. Alenius kait noista ainoa "älymystön" edustaja ees on. Tuskin hänkään itseään näkee "korkeammaksi", hänhän oli poliitikkopäivinään köyhän SUOMALAISEN asialla, tai oli ainakin olevinaan.
Saarinenkinhan oli niin miellyttävän oloinen mies. Ei hänessä ollut mitään ylimielistä, tai "elitististä". Piippuaan tuprutteli ja puhui kotimaisesta kommunismista :)
Eikö Saarinen ollut muurari ja Paasiokin oli jokin työmies. Heillä oli vielä yhteys sydämensivistykseen, he tunsivat ihmisyyskoodit luontojaan, koska he olivat näiden vihersutturoiden halveksimaa "kansaa"..
Älymystöön / henkiseen
Älymystöön / henkiseen aatelistoon kun ei ole korkeakoulu- tmv tutkintovaatimuksia. Kyse on ihmistä omien taustojensa kautta kunnioittavasta kansalaisesta. Vastustajankin kunnioitus on yksi osoitus kuulumisesta eliittiin, sikäli kun toiminnallaan on sille tasolle vastuunkantamisen hierarkiassa edennyt.
Kiistatonhan lienee edesmenneen Erno Paasilinnankin kuuluminen kulttuuri intelligentsiaan, ilman mitään virallisia tutkintoja. Hän itse sanoi, taustoistaan ja oppiarvoistaan kysyttäessä suurinpiirtein näin: "muut ovat opetettuja, minä olen itseoppinut".
Niin
Ja joku voisi pitää tuota Paasilinnan kommenttia jopa ylimielisenä ja elitistisenä, itsensä muiden yläpuolelle asettamisena. Minä kun ymmärsin, että sellainen on "oikealta" älymystöltä kielletty...
Ernosta en niin tiedä, koska...
hän kait kuoli jo kun olin lapsi tai nuori, eikä paljon Erno Paasilinnat kiinnostaneet silloin. En kumminkaan usko, että Arto Paasilinna pitää itseään johonkin "eliittiin" kuuluvana, vaikka on KIRJAILIJA. Eipä häntä olla nähty "eliitin" pippaloissakaan.
Mielestäni sellainen ihminen on tollero, joka nostaa itse itsensä "eliittiin".
Suomihan on tasavalta.Eikä ole kristillistäkään ajatella itseään kummenpana kuin muutkaan luuserit. Sellainenhan on jotenkin moukkamaista.
Erno Paasilinna oli kait enemmän kuivan huumorin miehiä.
Saarinen
oli lisäksi erittäin suoraselkäinen mies ja ymmärtääkseni suuri isänmaanystävä. Hänellä oli esimerkiksi rohkeutta tuomita selvin sanoin Tsekkoslovakian miehitys vuonna 1968, mistä isoveli ei suinkaan silitellyt päätä.
Vaikka itse lukeuduin tuolloin kuten myöhemminkin oikeistoon, jouduin toteamaan, että erilainen näkemys yhteiskunnasta ei miestä huononna. Nykyään joutuu vain ihmettelemään, mihin ne valtiomiestä muistuttavat miehet ja naiset ovat oikein joutuneet. Sitten Virolaisen ei kepullakaan ole ollut yhtä valovoimaista johtajaa. Rihtniemi kokoomuksessa oli myös karismaattinen johtaja. Jne. Suuret persoonallisuudet ovat lähes kokonaan hävinneet. Aika taitaa suosia näitä uusia huomiotalouden kasvatteja.
Minä muistan vain...
Virolaisen, Vennamon ja Saarisen mustavalkotv:n ajoilta. he olivat kaikki jollain tavalla lapsenkin silmään tarttuvia, he olivat persoonia. Tai voi olla, että muistan Saarisen vain hänen piipustaan :). Ei hän kumminkaan mitenkään vastenmieliseltä tai töykeältä vaikuttanut, vaan mukavan setämäiseltä.
palavat hihat
Harvinaisen asitonta keskustelua . Hazard on älykäs kirjoittaja ja keskustelija.Taustapeilin Pyöreässä pöydässä hän fiksuja kommentteja, kehottaisin kuuntelemaan. Suomi on pikkupoikien ahdasmielinen hiekkalaatikko.
Syvälliset signaalit
Hasardin mielestä reaktio kertoo jos mitä merkillistä lähiöiden patoutuneesta ahdistuksesta, "lihattomasta kommunikaatiosta" ym.
Eikö hän ymmärrä, että ajasta, paikasta ja ideologiasta riippumatta ihmisiä töytäisee vainajan herjaaminen? Varsinkin mitäänsanomattoman skribentin väylänä omaan tunnettuuteen. Ilman internetin "kasvottomia" foorumeitakin ihmiset ovat valmiit näihin vihanilmauksiin.
Usarin uutinen on pelkkää paskaa
Punikkihuora nimen antaminen "anteeksipyynnölle" on vihervasemmistolaista vihanlietsontaa ja osoitus että pyytäjä ei ole oikeasti esittämässä vilpitöntä ja aitoa anteeksipyyntöä.
Loistavaa medianlukutaitoa!
Loistavaa medianlukutaitoa! Tuleehan se sieltä kun vähän potkii...
Juuri näin, Kaarina vajosi tässä vain syvemmälle omaan lokaan
Tämän jälkeen ei kyllä enää anteeksipyyntöjä kaivata. Parempi vain, että Kaarina alkaa etsimään itselleen sellaista työtä, jossa pärjää - poissa julkisuudesta.
Ketä hyödyttää tuo viha
Ketä hyödyttää tuo viha Hazardia kohtaa? Mitä hyödytte, jos hän lähtee lehdestä? Ostakaa joku muu lehti sen sijaan, että kauhea haukkuminen ja viha täällä vyöryy.
Joopa joo - vai vielä anteeksi
Turha se nyt on rypistellä, kun tavara on housussa. Todella naivia peruutella. Se yliopistopelle vois myös pysyä poissa julkisuudesta.
Suomalainen mies on viharyhmien kohde
"Hazard kysyy, onko kommunikaatio internetissä omiaan herättämään kaikista tunteista juuri vihaa"
Tosiasia on että suomalaisesti miehestä on tehty samantyyppinen vihan kohde ja kaikkeen mahdolliseen yhteiskunnalliseen pahaan syyllinen kuin mitä natsit aikanaan tekivät juutalaisista. Yleinen sylkykuppi.
Tosiassa Hazardit, Oksaset, Relanderit ym. heidän kaltaisensa viherfeministit ovat jo pitkän aikaa muodostaneet suomalaisesta miehestä avoimen vihan kohteen, joka on kaiken maailman solvaamiselle vapaata riistaa. Sitten ihmetellään, jos mitta joskus tulee täyteen ja tähän vihan lietsontaan reagoidaan.
Suomalaiset miehet ovat torjuneet bolsevikit ja ajaneet natsit Lapista. Nyt pitäisi saada aikaan oikea Talvisodan henkin näiden viherfeministien aggressioita vastaan.
Tää on niitä hazardihommia
lauleli Mikko Alatalo taannoin. Vaikea kuvitella onko sinun, Hazard, nimesi nick-semmoinen? Mikäli sukusi edustaa vanhaa, jäyhää, suomalaista sukua, mitäpä sitä muuta. Kannustan sinua jatkamaan samalla linjalla, mitäpä näistä "vainajapelleistä". Varoisit kuitenkin "kokkapuheista" koskein Haitin ongelmia.
www.fishfood.fi
Tasoissa on asianosaiset.....
Kaarinaa on nyt niin paljon haukuttu ja parjattu nyt näillä palstoilla, että eiköhän hän ole jo tasoissa Halmeen Tonyn kanssa siinä mielessä??? Nyt viimeistään kaikki tietää millainen on tämä kuuluisa Kaarina naisiaan.
No ei
Halme on kuollut, Hazard ei.
Halme tuomittiin käräjäoikeudessa
tekosistaan ja sovitti tekonsa kärsimällä tuomionsa. Halmeen riistettyä itseltään hengen, katsoi Hazard vapaudekseen potkia kuollutta miestä päähän kirjoittulellaan.
Hazardia on tämän perusteella kritisoitu täydellisestä arvostelukyvyn puutteesta keskustelupalstoilla. Kyllä näillä kahdella asialla on suuren-suuri ero.
Miten ketään voi kiinnostaa?
Olen seurannut huvittuneena tätä episodia, josta mielestäni pitäisi tehdä elokuva. Yksi kysymys teille kaikille vihaajille/ymmärtäjille: Minkä takia te jaksatte kiinnostua? Ymmärrän ihmisiä, jotka oikeasti tunsivat Tonyn tai tuntevat Kaarinan (perhe&oikeat ystävät), mutta tuskin yksikään heistä on esim. täällä kirjoittanut.
Yhden johtopäätöksen olen tehnyt (perustuen pitkälti omiin kokemuksiin) ja se varmaan on melko osuva suurimman osan kohdalla: Heikko itsetunto. Sanan säilä ei satuta vahvan itsetunnon omaavaa ellei mennä OMIIN henkilökohtaisuuksiin. Tämä koskee molempia osapuolia, niin vihaajia kuin puolustajiakin. Se että samaistutte kumpaankaan ihmiseen kertoo paljon. Peilistä löytyy ihminen, josta teidän pitäisi olla kiinnostunut.
Omasta mielestä kyseinen kolumni oli alkeellinen ja toivon, ettei KHn elanto tukeudu kirjoittamisesta saatuihin tuloihin. Se ei kuitenkaan herättänyt mitään suuria tunteita (kertoo sen alkeellisuudesta), joten sen saama julkisuus on ihmettänyt suuresti.
Ilta-Sanomat ja Iltalehti edustavat ympäristökuormitusta
Ilta-Sanomat ja Iltalehti edustavat sielut turmelevaa ympäristökuormitusta. Jos Iltalehti olisi Aarno Laitisen ja Kaarina Hazardin verran kevyempi, monen liito-oravan kotipuu säästyisi Pohjois-Savossa.
Samalla ei olisi vahingollisia roolimalleja, joita nuoret mediahenkilöt jäljittelisivät meidän kaikkien vahingoksi. Hazardismi on yksi bulimanian muoto ja aarnolaitislaituus puolestaan novatoimittamisen. Laitislaisuuteen on ryhtynyt Rita Tainola, jolle jopa Anneli Jäätteenmäki suostuu vastaamaan, Nina af Enehjelm, jonka mukaan kaikki Tapani Kansan biisit voi arvonsa mukaisesti imuttaa vaikka The Pirate Baysta jne.
Joukkotiedotusvälineet tuottavat koko ajan rikkakasveja, eivät pelkästään jyrkiskasveja, jotka pitäisi kitkeä herran yrttitarhasta ja rouvankin.
Haziksen anteeksipyyntö on vitsi!!
Anteeksipyynnöksi aika surkea esitys, jos oli kirjoituskin. Eikai voi enempää vaatiakaan tampereen humislikalta. Haziksen angsti Tony Halmetta ja hänen kannattajiaan vastaan on ilmeinen. Mistäkähän se on perua? lapsuudesta?
Vaikea sanoa
No joka tapauksessa mielenkiintoinen persoonallisuus niin kuin Sofi Oksanenkin; oikea preparoitava.
Asia järjestyy helposti
Tämä asiahan järjestyy helposti. Lopetamme ILTALEHDEN ostamisen. Ja kun yhdestä turhuudesta on luovuttu, lopetetaan samalla ILTA SANOMIEN ostaminen. Sen sijaan luemme jotain sivistävää kirjaa.
Näin jäävät iltapäivälehtien köpöttäjäkolumnistit (Hazard, Hytönen etunenässä) vaille kaipaamansa huomiota.
sellainen
"anteeksi selllaisilta, joita loukkasi" ---- ???
Kell on tahto, sill on voima
" Tämä asiahan järjestyy helposti. Lopetamme ILTALEHDEN ostamisen "
Nuoret puuhavat erilaisia "toimintajuttuja", vähän vanhemmat "adresseja" nettiin ja varakkaat aikuiset hoitavat asiat oikeudessa asianajajiensa välityksellä.
Mitäs jos me tavikset pikkurahankäyttäjät jätämme Iltalehden sinne marketin kassan viereen ja/tai unohdetaan ostaa se ärrältä. RAHA ratkaisee ja kuluttajalla on mahdollisuus vaikuttaa. Iltalehden päätoimittaja voi sitten aikanaan hämmästellä levikkilukujaan ...
ps. Elämä ilman paperi Iltalehteä on mahdollista ja vapauttavaa ... sen rahan voi käyttää johonkin muuhun :-)
Kainin ääni, Eesaun kädet
Pintakuohun laskeutuessa olisi kiintoisaa lukea näinkin älyperäisten kommentaattoreiden arvioita siitä kenen häntä mediakriitikkojen -Hazard, Relander, jari Tervo - kainalon alta pilkottaa, vai onko niitä useampiakin?
Eikö vaan olekin komeata katsottavaa kun Euroopan perukoilla valtaeliitti marssii 2000-luvulla kuin hanhet emon perässä valtiopäiviä kirkossa avaamaan.
Anteeksipyyntö?
Vaikka Kaarina Hazard on kieltämättä alykäs kirjoittaja, ei välittömästi vainajan kuoleman jälkeen hänenkään olisi pitänyt ruveta kirjoittamaan saati julkaisemaan tästä negatiivisia mielipiteitä. Mielestäni korrekteihin tapoihin kuuluu ottaa siinä vaiheessa esille edesmenneen henkilön myönteiset puolet. Nämä tuoreen kirjoituksen tieteellisesti selitellyt mediaperustelut eivät ole riittäviä miksikään anteeksipyynnöksi. Samantapaiseen vainajaan morkkaamiseen syyllistyttiin jossain määrin myös TV2:n Pressiklubi-ohjelmassa. On ymmärrettävää tällaisen kirjoittelun loukkaavan etenkin vainajan omaisia.
Ehkä myöhemmin, aikaisintaan noin puolen vuoden kuluttua voitaneen esittää se oikeutettukin kritiikki. Näin on tehty yleisesti Suomessa ennenkin, oli sitten kyseessä yhteiskunnan suuri vaikuttaja tai kuka tahansa kansalainen.
Eipä tuossa Hazardin
Eipä tuossa Hazardin kirjotiuksessa ollut nöyryyttä häivääkään ja aitoa katumusta. Olisi kohdentanut anteeksipyyntönsä vain Halmeen läheisille tai vaikkapa vain Halmeen äidille.
Koko kirjoitus ooli vain Hazardin puolustuspuhetta ja kiukuttelua.
Hän pohtii siinä vihaa ja sen syntyä. Taas kiemurrellen syvällisiä. Hän synnytti tällä kertaa vihan ihan itse.
sellaiset
"anteeksi sellaisilta" ???
Kolumnistin dilemma- rapatessa roiskuu erikoisesti jos haluaa
olla trendikäs, mediaseksikäs, yuea-yuea(young urban environment actvist)etc
Ja kyllä Iltalehti-boikotti
Ja kyllä Iltalehti-boikotti osaltani jatkuu vielä.
Eikö maassa ole enää kyvykkäitä ihmisiä?
Miksi meidän pitää kestää tällaisia keskinkertaisuuksia kuin hazardi? Iltalehti, kysy lukijoilta ovatko he kiinnostuneita hazardin jutuista? Kyllä sinne varmaan löytyy kolumnistiksi sellaisiakin, joilla on jotain älyllistä sanottavaa.
Olipahan taas kolumni. Miksi
Olipahan taas kolumni.
Miksi anteeksi pyyntö, jota ei ollut.
Kaarina, eivät ihmiset loukkaantuneet poliittisesta viestistäsi. Eikä kirjoituksesi saama kritiikki kohdistunut mediaan tai toimittajiin.
Se kohdistui tapaasi säälimättömästi raiskata verbaalisesti vielä lämmin vainaja. Armotta ja hekumoiden.
Empatian puutteesi ja kyvyttömyytesi ymmärtää ihmismielen hauraus suututti monia.
Elät ilmeisesti täydellisten ihmisten keskellä. Sellaisten, joilla ei ole mielenterveydellisiä ongelmia ja joiden poliittiset mielipiteet ovat samoja kuin omasi.
Toisaalta, mikä on kunkin lehden kolumnistin tarkoitus?
"Kyllä sinne varmaan löytyy kolumnistiksi sellaisiakin, joilla on jotain älyllistä sanottavaa."
Ehkä ip-lehdistö on silloin tyytyväinen, kun lehti käypi kaupaksi ja kansa pillastuu!
Pah
Anteeksi tuo näytti pyytävän, ja sitten sumutti sadalla retorisella kysymyksellä, joista ehkä kaksi omasi jotain relevanttia sisältöä. Savua ja peilejä, ja luonnollisesti uhriksi heittäytyminen.
Selkärankaa - kiitos
Hyvä, että edes pyytää anteeksi. (Kunpa vielä uskoisin. )
Alan vaihto se kelpaa - sen jopa uskoisin.
Helppoa on vaatia politiikoilta erokirjettä. Vaan nyt olisi hyvä paikka osoittaa henkilökohtaista vastuunkantamista, omista sanoista ja teoista.
SITÄ sammakoissa tarvitaan.
Nyky-yhteiskunnassa, julkisuudessa, on niin helppoa "pyytää anteeksi" - ja sitten jatkaa toilailuaan.
Toisilta kyllä vaaditaan julkista nöyrtymistä ja valta-asemasta luopumista, mutta miten on kun sattuukin omalle kohdalle - riittääkö silloin kantti vastata omaan huutoon ?
Kolme kalastajaa
Anteeksipyyntö oli tarpeeton mutta ilmeisen välttämätön teko. Tarpeeton siksi, ettei ensimmäinen kolumni antanut siihen mitään aihetta. Välttämätön siksi, että kommentoijien lukutaito näyttää sumenevan kilpaa heidän järkensä kanssa.
Kolme esilukijaa voi myös ottaa vastuuta. Timo Soini, Päivi Lipponen ja Sarkomaa ovat populisteina onnistuneet lisäämään höyryjä. Vaalit lähestyvät.
Hyvin kirjoitetun ja huonosti luetun kolumnin "väittämät" elävät jo omaa elämäänsä. Hazard ei esimerkiksi sanonut itähelsinkiläisiä luusereiksi. Halme sai äänensä sieltä luusereiksi LEIMATUILTA.
Vihan teema on uudessa kolumnissa tärkeä. Kun ei osata lukea ja kehon kieli ei ole näkyvissä reaktiot ovat sitten tätä. Sama ilmiö näkyy liikenteessä. Kun ei nähdä muiden ilmeitä, muututaan itsekin verenhimoisiksi muita kohtaan. Kaikessa nähdään tahallisuutta ja tarkoitusta vahingoittaa.
Kirjoitusvyöryssä näkyy joku syvempi katkeruuden tunne, joka etsii koko ajan kohdetta. Nyt sitten on muka loukattu itsensä tappaneen ihmisen kohdalla ikiaikaista koodistoa. Syytä käydä kolumnistin kimppuun.
Hazard ei suinkaan aliarvoinut lukijoita, kuten on väitetty. Hän tuli yliarvioineeksi heidät. Se, että tämä on nyt tätä, johtuu lukijoiden tyhmyydestä ja kolmen kalastajan typeristä kannanotoista.
Suomen kansa on vaarallisen jakautunut. Ihmiset eivät elä samassa maailmassa. Ei lähellekään.
Hyvin sanottu
Etenkin viimeinen lause on "spot on". Ja tuo jakautuminen on näkynyt etenkin 2000-luvun aikana. Sotien jälkeinen aika oltiin niin tiukassa puristuksessa aina NL:n hajoamiseen asti että tuo jakautuminen ei silloin niin selvästi näkynyt. 90-luku meni lamassa ja sen jälkeisessä nousukiidossa, mutta sitten tapahtui jotain.
Eliitti on pettänyt kansan valistustehtävän
Läheskään kaikki oppineeetkaan suomalaiset eivät ole noudattaneet Lutherin neuvoa perehtyä itse pyhiin teksteihin. Niinpä läntisen Jumalan ankaruus on monelle holocaustinkin jälkeen tuntematonta.
"olipa Israelin kansa lukuisa kuin meren hiekka, siitä pelastuu vain rippeet.
Äkkiä ja lopullisesti on Herra toteuttava sanansa maan päällä"
Lutherin mukaan uuden testamentin roomalaiskirje riittää kiireiselle lukijalle. Siinä on kaikki pähkinänkuoressa, ml. em. kauhukatkelma (ja paljon hurjempaakin etsivä löytää)
Eliitin etu on pitää kansa lapsenuskoisena.
Tårta på tårta
Anteeksipyyntö oli tarpeeton mutta ilmeisen välttämätön teko.
* Mitään katumukseen liittyvää anteeksipyyntöä ei ole tapahtunut. Sama paahtaminen jatkuu niin, että paahtoleivät grillissä muuttuvat hiilestyneiksi kekäleiksi.
Tarpeeton siksi, ettei ensimmäinen kolumni antanut siihen mitään aihetta.
* Olisi hyvä, jos Kaarina Hazard olisi poistunut Tony Halmeen perässä Iltalehdestä - pysyvästi.
Välttämätön siksi, että kommentoijien lukutaito näyttää sumenevan kilpaa heidän järkensä kanssa.
* Medialukutaito kehittyy kommentti kommentilta hazardilaiseksi mediakritiikin tulkinnaksi. Yksi teko tai sana tai lause muodostaa kokonaisen elämännäkemyksen niin kuin koraaissa tai raamatussa. Yhdestä lauseesta voidaan johtaa kaikki, koska taustoja ja arvopohjaa on opittu tuntemaan kirjoittajan osalta entistä paremmin: loppu on pelkkää teologiaa. Kaarina Hazard ei ole kosketellut vain Perussuomalaisten uskonrauhaa, vaan myös muiden kunnon miesten ja naisten.
Kolme esilukijaa voi myös ottaa vastuuta. Timo Soini, Päivi Lipponen ja Sarkomaa ovat populisteina onnistuneet lisäämään höyryjä.
* Joutaisivatko hekin "jo pois" Tony Halmeen tai Matti Nykäsen tapaan? Mitä Sari Sarkomaa on asiassa lausunut ja mikä on hänen vastuunsa? Mikä vastuu?
Vaalit lähestyvät.
* Niin lähestyvät ja punakone käy entistä kuumemmin porvarillisessa Alma Mediassa. SDP ja Vihreä liitto muodostavat Volkssturmin. Kokoomus tukee taustalta, jottei Väyrynen kirjoita hallitusohjelmaa uusksi.
Hyvin kirjoitetun ja huonosti luetun kolumnin "väittämät" elävät jo omaa elämäänsä.
* On tyhmää kirjoittaa hyvin, kun huonosti kirjoittamalla olisi mahdolisuus tulla ymmärretyksi. Kaarina Hazard on savolaiseksi kuin eteläpohjalainen: yritettiin tavallista, mutta tuli "komiaa".
Hazard ei esimerkiksi sanonut itähelsinkiläisiä luusereiksi. Halme sai äänensä sieltä luusereiksi LEIMATUILTA.
* Niinpä. Hazard ei väittänyt yhtään mitään. Mediakritiikin näkökulmasta me vain uskoimme, että Hazardin kolumnin kirjoittaja on, on mitä ilmeisemmin tai voi olla minäkeskeinen, mieleltään järkkynyt, ihmisiä yleensä ja miehitä erityisesti vihaava feministi, jonka maailmankatsomus on tai voi olla Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten vastainen.
Vihan teema on uudessa kolumnissa tärkeä. Kun ei osata lukea ja kehon kieli ei ole näkyvissä reaktiot ovat sitten tätä.
* Jos Kaarina Hazard vaikka tanssisi tai strippaisi kolumninsa ja me lukemisen sijaan näkisimme ja kuulisimme niin olisiko tulos sen parempi? Body language moninkertaistaa sympatiat ja inhot. Siksi tuomioistuinkäsittelyss ylemmissä oikeusasteissa suositaan kirjallista käsittelyä. Mikko Alatalo lauloi, että "trikoo on riskillä ruma". Miksi uskosimme tätä Lex Karpelan ja pakko-Yleisradion kannattajaa, joka on siunauksenamme eduskunnassa vain siksi, että Matti Vanhanen taustalla ja Mari Kaisa Aula julkisuudessa ajoi rasismista epäillyt Sulo Aittoniemen ulos. Toisaalta kaikki tietävät, että pääasiassa vain karvaisen pörröiset eläimet ovat sympaattisia, rakastettavia, koska niiden makkaraniskat, suonkohjut, säärikarvat ja poskipäiden muodost eivät näy alastomien apinoiden tapaan.
Sama ilmiö näkyy liikenteessä. Kun ei nähdä muiden ilmeitä, muututaan itsekin verenhimoisiksi muita kohtaan.
* Jotenkin rauhoitun, kun joku alkaa puhua käsillään. Nyrkin heiluttaminenkin on body languagea.
Kaikessa nähdään tahallisuutta ja tarkoitusta vahingoittaa.
* Kaikessa nähdään Kaarina Hazardin platonilainen idea ilmiasun takaa - idealistisesti.
Kirjoitusvyöryssä näkyy joku syvempi katkeruuden tunne, joka etsii koko ajan kohdetta. Nyt sitten on muka loukattu itsensä tappaneen ihmisen kohdalla ikiaikaista koodistoa.
* Kyseessä on tyypillinen miehittäjän edustaja. Suomi alkaa olla muunkin kuin maatalouden suhteen Eurostoliiton ja poliittisen korrektiuden miehittämä. Yhteiskunnallinen tietoisuus alkaa kasvaa kansanvallan ja vapaussodan tasolle: autonomian rippeitä ja kansanvaltaisia vapausoikeuksia on puolustettava - jo nyt.
Syytä käydä kolumnistin kimppuun.
* Kolumnisti elää ja voi pulskasti kuin Pekka Siikala eläkkeellään. Häntä yllytetään Iltalehden kirjoituspalkkioin jatkamaan toimintaansa ja avunannetaan kirjoittamalla jatko-osat Iltalehteen, jotta saadaan hyvin myyvä jatkokertomus. Kaikki, mikä on pyhää, arvokkuus, on vaihdettu irvokkuudeksi.
Hazard ei suinkaan aliarvoinut lukijoita, kuten on väitetty. Hän tuli yliarvioineeksi heidät.
* Tämä on samanlainen näköharha kuin se, jonka Tanja Karpela sai Lex Karpelan kohdalla parahtaessaan, että kyse oli "masinoinnista". http://www.youtube.com/watch?v=cAU_IBfcjtw Kaikenmaailman törpötkin ne luulee olevansa vaikka mitä. Mut ei ne oo kuin hemmetinmoisia sössöjä vaan.
Se, että tämä on nyt tätä, johtuu lukijoiden tyhmyydestä ja kolmen kalastajan typeristä kannanotoista.
* Kyse ei ole Pietarin kalansaaliista viattoman savolaistytön sameista vesistä, vaan kansankunnan henkisestä itsepuolustukseta postmodernismin ääri-ilmiöitä kohtaan.
Suomen kansa on vaarallisen jakautunut. Ihmiset eivät elä samassa maailmassa. Ei lähellekään.
* Iltalehden kannattaisi lopettaa jakautuminen ja palata kansalliseen ruotuun.
Vilken tårta...
"Iltalehden kannattaisi lopettaa jakautuminen ja palata kansalliseen ruotuun."
No ei taida ihan Iltalehden toimenpiteistä olla kiinni. Eikä siitä, että sinä julistat "kansallisen ruodun" erinomaisuutta. Mutta ymmärrän kyllä sosiaalisten konservatiivien tavan käsitellä muutoksia, eli kieltää ne tai ainakin kieltäytyä näkemästä niitä.
Miksi tsunamiin ei saisi varautua?
Miksi lesbofeministiseen tsunamiin, joka uhkaa lakkauttaa ihmiskunnan, ei saisi valmistautua jo ennakkoon ryhtymällä rakentamaan hengen Noakin arkkia? Eikö olisi mahdollista, että Iltalehti alkaisi itseterapian ja yrittäisi parantua postmodernismin reumatismista?
Jos ilmastonmuutoksen vastustaminen on kansalaisvelvollisuus niin miksi ei saisi vastustaa poliittisen ilmaston helteisekis muuttavaa feminismiäkin? Mikä myönteinen muutos 1940-luvullakin Itä- ja Keski-Euroopalle oli neuvostovenäläinen reaalisosialismi ja saksalainen kansallissosialismi?
Peiliinkatsomisen paikka
Televisioruuduissa olemme saaneet nähdä vuosikaudet äärimuslimien fanaattista vihaa milloin minkäkin koetun loukkauksen johdosta. Tapasin erittäin vakaasti uskoa, että maallistuneet suomalaiset ovat sivistystasoltaan kyllin kehittyneitä noustakseen sellaisen silmittömän fanatismin ja lynkkausmielialan yläpuolelle. Nyt huomaan erehtyneeni. Siinä missä islamiin näyttää joissakin tilanteissa liittyvän sokeaa, kaikki järkisyyt kieltävää vihaa, Tony Halmeen postuumin kirkon omatekoiset edustajat ovat panneet viimeksi kuluneen viikon aikana melkein pahemmaksi ilmaistessaan itseään niin sanallisesti kuin sisällöllisesti tavalla, joka puistattaa niitäkin, jotka eivät aivan vähästä hätkähdä. Ja ennen kaikkea masentaa ja iljettää. Tämän jälkeen me suomalaiset emme voi tuntea ylemmyyttä kaikkein alkukantaisimpiakaan, älyttömimpiäkään tunteenpurkauksia kohtaan. Kyllä se voi tapahtua täällä.
Tanskan esimerkki
Haluaako joku todella, että Suomeen kasvaa feministinen hegemonia, joka vaikeuttaa kaikkien ihmisten elämää ja onnea aloittamalla rajoittamattoman sananvapauden ja kieltämällä sananvapauden kaikilta muilta?
Poliittisen korrektius aiheuttaa lopulta sen, ettei ihmisoikeuksia, kuten oikeutta elämään voida enää puolustaa.
Mika Illman ja Jukka Relander ovat väärän merirosvorahan kaksi eri puolta. Relander on sen arvopuoli ja Illman sen kruunapuoli.
joko joko..
Jokos Kaarina on tehnyt Haitista jonkun hassuttelevan "mediakriittisen" kolumnin mitä me normikuolevaiset ei ymmärretä?
Jokohan Mika Illman on
Jokohan Mika Illman on nostamassa syytettä uskonrauhan tjsp rikkomisesta ihan oma-aloitteisesti kuten Halla-Ahon tapauksessa?
Samat henkilöt jotka
Samat henkilöt jotka fanittavat Halla-Ahon kirjoittelua ja huusivat suuresti sananvapauden puolesta kun asiasta syntyi melua ovat nyt niin valmiita tuomitsemaan Hazardin kirjoittelun.
On se kumma?
On, kumma se on, mutta ei
On, kumma se on, mutta ei kyllä yllätys :)
Hazardista
Hazardin mediakriittisyys oli aika ohutta, koska ei TH:sta mitään jumalaa ole mediassa tehty. Hazardin uus kirjoitus lähinnä hämmästeli edellisen kirjoituksen reaktioita ja uumoili rivienvälistä kritiikin fasistisuutta. No sitä saa mitä tilaa.
TH aiheessa Hazardi ei nyt onnistunut, koska alkoi nimittelemään TH:ta fasistisin termein... ja varmasti loukkasi siten aiheetta TH:n omaisia.
Porukka alkaa olla Suomessa aika netti-vihaista, kun kansalaisten olemisen ennustettavuus on vähentynyt Suomessa ja samaan aikaan politiikkojen jutut on ironneet yhä enemmän kansalaisten todellisuudesta.
Tämä Hazardin selittelevä
Tämä Hazardin selittelevä ja kyselevä rimpuilu vaan jatkuu. Toivoisin vain sen olevan aitoa. Anteeksipyyntö sellaisen aluksi ei oikein toimi. Koko kolumni osoittaa, että hän on todellakin pihalla asiassaan (liekö luvallista tässä siteerata hänen ko. IL:n kolumnia?)
IL:n ao. kolunmista: "Mistä yksittäisen lehtikolumnin pintaan nostaman vihan ja raivon volyymi kertoo? Siitäkö, että keskellämme elää jokin sellainen syvä emotionaalis-poliittinen maisema, joka ei ota kunnolla hahmottuakseen?"
Vastaus: Siitäkin, joka maisema on olemassa, mutta ennenkaikkea siitä, että osoitit itse kohukolumnissasi juuri sitä vihaa, raivoa, ja ylenkatsetta Halmetta ja hänen edustamaa vähäosaisia, vammaisia, holisteja mutta ennenkaikkea heistä humaanisti välittävää kansanosaa kohtaan. Kansanosaa, jonka juuret ovat syvällä Jussikuokkasuo ja sen vastakohtaisuuksissa. Nämä vähäosaiset eivät näitä vastineita tuota, eikä inhosi heille edes välity. Koska heistä monellakaan ei ole nettiä käytössään.
Jatka vaan pohdintojasi. Mutta yritä edes sisäistää tämän toisen kolumnisi saamaa vastinetta. Ehkä se jossain vaiheessa Sinulle aukeaa jos nöyryyttä löytyy edes nimeksi. Sitä nöyryyttä ei ole vielä ilmennyt kommenteissasi. Valitettavasti. Vaikutat olevan vielä kyselyikäsi uhmaisessa vaiheessa. Silti voimia vaan etsinnöillesi.
Ymmärrystä hänelle, kansalaiset.
Internet luo vihaa. Alkoholi
Internet luo vihaa. Alkoholi ja talvisin käytettävät liukkaat huopatossut tappavat ihmisiä. Hazard huono kolumnisti, koska suomalainen rassismi!
Säälittää jo koko nainen
"Kehottomuuden takiako netti on täynnä juuri pornoa? Kehottomuuden takiako solvaukset liittyvät niin usein juuri kehoon?"
Keho näyttää olevan Kaarinalle arka paikka. Yllätyskö? Ja pitikö tähänkin porno sotkea? Tietysti, sillä asialla on feministi: seksiä vastaan kaikin keinoin. Jostain syystä se on feministien mantra numero yksi. Ehkä heidän sietäisi kuunnella tämänpäiväinen Kirsi Virtasen ohjelma:
http://areena.yle.fi/ohjelma/2b7c59c3988f23b022a3eeb8eaf42f78
Kaarinan uusi kolumni oli täynnä kysymyksiä. Tällaisesta räpellyksestäkö Alma-Media maksaa palkkioita? Netti on täynnään Kaarinaa paljon parempia kirjoittajia, mutta kun he eivät ole julkkiksia, ne eivät ketään kiinnosta.
Kuinka alkeellista on syyttää nettiä kaikesta. Ja varsinkin, kuinka alkeellista onkaan syyttää toisia apinoita, jos nämä vain reagoivat kohtuuttomaan itkuraivo-oksennukseen.
Ja kuten monet ovat havainneet, anteeksi voi pyytää monella tavalla. Tämä anteeksipyyntö ei täyttänyt mitään sydämestä tulevan pahoittelun kriteereitä, jatkoipa vaan edellisen kirjoituksen linjalla. Pelkkiä sanoja ilman tarkoitusta.
Otsikko on väärin, Hazard ei pyydä anteeksi
Hazard jatkaa kuittailua Tony Halmeen todellisille tai kuvitelluille kannattajille. Mitään todellista anteeksipyyntöä hän ei esitä.
Koko tämä joutava kalabaliikki olisi jäänyt syntymättä, jos Hazard olisi jättänyt kolumninsa julkaisemisen vaikka maaliskuuhun. Silloin se olisi ohitettu olkia kohauttamalla ja useimmat nyt Hazardin eroa huutavat olisivat vain ohimennen ihmetelleet itsekseen, että onpas katkera muija. Mutta eihän sillä tavalla saa lehteä myytyä, eikä myöskään leikittyä "viharyhmien" ryöpytykseen joutunutta marttyyria. Siksi haaskalle piti päästä niin pian kuin mahdollista.
Niilin hanhet sai ihan uuden merkityksen sisällöltään
http://www.youtube.com/watch?v=Lo_edXUlrT8
--
Niilin hanhet = Kaarinan kolumnin lukijat.
Pensselisetä/Hazardi = noh, arvatkaa kuka...
Pelastus on työn alla
Näyttelijänä kunnostautunut Kaarina Hazard voi saada <a href="http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Postia+pappi+Jaakobille+yritetään+saada+Oscareihin+isolla+kampanjalla/1135252261921">Oscarista</a> palsamia haavoilleen.
Totuuden puhuminen vaatii rohkeutta
Kun ihminen esittää mielipiteensä sanomalehdessä , niin luulisi, että hän on sanottavansa tarkoin harkinnut ja pysyy asiansa takana kovastakin ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta. Suomessahan on niin vahvat kansalaista suojaavat tukirakenteet, ettei kenenkään tarvitse pelätä henkensä puolesta mielipiteidensä vuoksi. Siksi tuntuu oudolta ja jopa naurettavalta, että tämä Kaarina Hazard on ryhtynyt pyörtämään sanojaan.
Parempi olisi ollut jättää Hazardinkin kolumninsa kokonaan kirjoittamatta, kun ei kantti kestä seistä sanojensa takana.
No ei hän kyllä
No ei hän kyllä pyörtänyt, mitä ilmeisesti moni kommenteista päätelleen kovasti haluaisi. Hän vain yksinkertaisesti pyysi anteeksi, jonka monet ovat todenneet aiheeseen liittyvissä keskusteluissa kuuluvan hyviin tapoihin jos on pahoittanut jonkun mielen.
Mitä Hazar oikein ajattelee?
Uskomatonta soopaa koko Hazardin anteeksipyytäminen, kuten eräs tälläkin listalla totesi: Mitä Hazar pyytää anteeksi?
Ihan aluksi....ja sitten seuravaan asiaan.
MItä tämän ihmisen päässä oikein liikkuu?
Annetaan kaikki anteeksi mutta
Ymmärtäisi jo mennä . Mitä se täällä vielä heiluu kun ei edes anteeksipyynnössä osaa olla rehellinen.
Minkä taakseen jättää...
En ole taikauskoinen, mutta Hazard on astunut rajan yli, jonka jälkeen ei ole paluuta aikaisempaan, sanotaanko vaikkapa "viattomuuden" aikaan. Piikuus on mennyt ja sen mukana häntä arvioidaan kuten ketä tahansa naisenpuolta, naisena. Päähenkilö Halme on itse jo rajan takana, eikä voi vaikuttaa käytävään keskusteluun. Sen sijaan K.H. saattaa hyvinkin joutua tulevaisuudessa tilanteeseen, jossa joutuu pohtimaan oman toimintansa motiiveja ja seurauksia. Itsekukin meistä aika-ajoin vuosien mittaan joutuu toteamaan, ettei kaikki ne valinnat joita on tullut tehtyä ole olleetkaan aina loppuun asti harkittuja. Joskus vain käy niin, että ennekuin sinne asti päästään joutuu käymään turhan kovaakin, naamiot pudottavaa elämänkoulua.
Kaarina Hazard / Tony Halme
Onpa ihmeellistä, että rehtiä sananvapautta aletaan täällä meilläkin rajoittaa, ilmeisesti kohta samoin, kuin tuolla meille niin "rakkaassa" itänaapurissa.
Tämän kyseisen kohteen (Tony Halme) edesottamuksista ja tekosista vieläpä kansanedustajana on ollut aikaisemminkin julkisuudessa tietoa ja se on todettu julkisesti täysin sopimattomaksi käytökseksi kansanedustajalle.
Miksi tästä vain tosiasioiden kokoamisesta yhteen kolumniin nousee näin hirveä "hässäkkä"?
Mieluummin tämän tosiasian toteaminen reilusti mediassa, kuin se, että minun täytyisi selittää lastenlapsilleni, että ko. henkilö (vainaja) on esikuva heille.
Ei käy minulle, joten mieluummin tosiasiat.
Sananvapauden nimissäkö /edesmenneiden rienaus
Tony Halmeen teot saivat hänen eläessään julkisuuden esiin
tuomat paheksunnat/ Tony kantoi virheensä raskaalla tavalla,jälkeenjääneiden piäisi ilman sarvia ja hampaita jättää rienaukset ja jälkiviisaudet julkistamatta,
totuuden voi sanoa arvokkaastikin ketään loukkaamatta,oma tyhmyys ja julkisuushaku tulee esille. Kunnioittakaamme suuren palaveriin siirtyneitä , ettei tarvitse pyydellä anteeksi jälkeen päin.
Erkka
Etkös vieläkään
Etkös vieläkään voinut antaa olla kun piti letkautella siinä samalla kun muka pyysit anteeksi. Johan on sulle kova viha jäänny kun et millään saa poikki. Antasit nyt jo olla sorkkimatta tämän aiheen ja kirjottasit vaikka vehnäsen leipomisesta jos ylensä osaat leipoa vehnästä. Minusta ihan tuntuu että sä et vieläkään tajua mikä siinä sun kirjotuksessa ihmisiä puistatti. Se oli se että sulta puuttui täysin inhimillisyys ja kunnioitus kuoleman edessä. Kun asia sinulle valkenee joskus niin lue se tekstisi silloin ja ajattele sitä ajankohtaa jolloin se julkaistiin niin saatat ymmärtää jotain. Jos sua kaivelee ihmisten vihaaminen ja nimitteleminen niin ei muuta kun raastupaan vaan niinhän Vanhastakin kehotettiin tässä joku aika sitten , nythän sulla olis sopivasti väri pinnassa niin että kyllä se siitä. Sääli on lähin tunne jota nuo kirjoituksesi minussa herättävät.
Rehellisyys maan perii
Kaarina Hazardin pitäisi pyytää anteeksi myös meiltä, jotka pidämme häntä hyvänä tyyppinä. Ei siksi, että hän kirjoitti rumasti Halmeesta vaan siksi, että hän petti luottamuksemme: Hän ei ollutkaan se rohkea ja rehellinen nainen, jota monet meistä kunnioittivat vaan pikkusieluinen, kaunainen ja pelokas. Siis anteeksipyynnön pitisi kuulua: Anteeksi, että kirjoitin Halmeesta ala-arvoisen kolumnin, anteeksi, että sen lisäksi vielä selittelen tekemisiäni ja väitän mustaa valkoiseksi. Toimittajakin voi mokata.
Toimittajakin voi mokata.
Ei voi!
Ai
Ei vai?
http://zachrishaaparinne.word
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2010/01/19/kaikkia-ajatuksia-ei-t...
US:n inkvisitio?
Jos US:n kirjoittajat rohkenevat tuoda esille joitain näkemyksiään, eritoten uudenlaisia, näyttää seuravaan miltei välitön solvaava tai ilkkuva, joka tapauksessa besserwisser-vastine, jossa näkemys pyritään saattamaan typeräksi tai naurettavaksi, joka tapauksessa puutteelliseksi.
Siis tuomio? Inkvisiittori määrää?
Usein sanoma on yritetty naamioida kritiikiksi, mutta se on ilkeää parjaamista besser-wisser-henkeen.
US antaa tilaa kirjoittajalle. Samalla se sulkee pois asiallisen keskustelun. Mutta varmasti tuo mukanaan vitsikkäitä herjanheittäjiä.
Kannattaako silti suoda jonkun, olkoon nimimerkki tai whatever, kirjoittajan tulla esiin tällä tavalla?
Nimimerkki ilmaantuu miltei jokaisen kommentin perään.
Se ei ole enää hauskaa. Se on kiusaamista ja ala-tyylistä toimintaa.
US:n alkuaikoina kommentoitiin asioita erittäin kärjekkäästi. Vallitsi joltinenkin asiataso.
PS. Kritiikki ei kohdistu suoraan toimitukseen.
Tosin toimitushan valitsee viestitkin, joten linja tullee sieltä eli päätoimittajalta.
Kaarina olet henkisesti
ruma - häpeä!
Tanskalaisten pilapiirtäjien anteeksipyyntöä..
..odotellaan varmaan seuraavaksi?
Ulkomuotoahan hekin ivasivat.. ja sekin väärinkäsitettiin?
Onko Kaarina mielestään älykkö?
Puuttumatta mitenkään Tony Halmeen persoonaan, mutta mitä
Kaarina asiasta kirjoitti höystettynä "anteeksi pyynnöllään"
ei kerro älykkäästä ja sivistyneestä ihmisestä.
Lapsuuden naapuri käytti sanontaa liian monimutkaisesta
selittelystä:"siinä noustiin nyt puuhun perse edellä"!
Nyt kävi Kaarinalle näin.
Ei osteta Iltalehteä
Lopetetaan Iltalehden ostaminen! Minun kohdallani tämä toteutui 13.1. jälkeen.
Kyllä lehtikustantaja taskuissaan tuntee, jos levikki putoaa 10000-15000/päivä!
Kaikkien kommenttien takaa
Kaikkien kommenttien takaa nousi ajatus(?).
Kun tämä ns. vanhempi sukupolvi kasvoi maailmassa, jossa painettu sana oli totuus, toimittajat totuuden etsijöitä, kunnioitettuja, mahdollisesti hankalia kansalaisia.
Miten nyt pelkästään ilkeästi kirjoittamalla tai sellaiset ajatukset, mielikuvat visuaaliseksi muuttamalla voi ansaita toimeentulonsa?
Kuten aikanaan kirjojen avulla matkailin toisiin maailmoihin, nyt sen teen paljon television kautta. Joskus jaksaessani saatoin päivässä katsoa kolmekin elokuvaa, siis oikeasti kino-teattereissa.
Jotenkin tämä keskustelu vie siihen, että totuudellisuudella ei olisi arvoa, miten se sitten esitetäänkin.
Jos/kun lehdistöllä ei ole periaatteissaan eettisyyteen vivahtavaakaan,joutaa hävitä. Vielä paremmin visuaalinen tarjonta.
Kun toimittajat kirjoittavat toisilleen, eivätkä Hazardin mukaan tiedä, minne pitäisi jalkautua, kysykää nyt edes naapuriltanne. Ei toiselta toimittajalta.
Anteeksipyyntö
on vain lause: Pyydän anteeksi. Jos siihen liittää selityksiä tai puolusteluja, anteeksipyyntö laimenee ja menettää syvyyttään.
Toisaalta en pidä Kaarina Hazardin nimittelystä tai hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa kuten ulkonäön repostelusta. Tätä kommenteissa hänen ympärillään on harjoitettu melkoisesti.
Sellaisten kommenttien kirjoittajat eivät nouse milliäkään halveksimansa kohteen yläpuolelle. Kyllä pitäisi malttaa kommentoida itse Hazardin kirjoituksen sisältöä ja sen merkitystä, ei esimerkiksi Hazardin ulkonäköä. Pata kattilaa soimaa...
Anteeksi ,anteeksi
Anteeksipyyntö oli muodollisuus joka ei asiaa muuta miksikään.Kirjoitettu mikä kirjoitettu.Huolestuttaa joidenkin toimittajien myötäeläminen kirjoituksen kanssa eli hyväksyvät tekstin sisällön hyvänä jurnalismina.Tämän takia asiaa ei saa jättä anteeksipyynnön tasolle vaan vietävä oikeuskäsittellyyn.
Mallisuoritus
Asenne -ja arvoilmastosta päätellen jotain tämäntyyppistä haetaan
http://www.youtube.com/watch?v=YimOwI5PUuQ&feature=related
Miksi pyysit anteeksi K.Hazard
Et suinkaan ole tehnyt mitään anteeksipydettävää. Mikäli juttusi lukijoitten älylliset lahjat eivät yllä tekstisi tasolle se lienee heidän häpeänsä.
Itäisen Helsingin lähiöitten asukkailta tuskin voi kovin korkeata älyllistä tasoa edes vaatia. Valtaosa lienee idoleittensa,"Halmeitten ja Nykästen" tasolla.
Vainajille olkoon rauha,mutta kuolema ei silti muuta tosiasioita kenenkään kohdalla.