Sunnuntai 27.5.2012

Intti: ”Hyvä että Halonen ideoi”

Luotu: 
25.1.2010 15:53
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Puolustusvoimien mielestä on tärkeää, että ylipäällikkö tarttuu asevelvollisuusasiaan.

Puolustusvoimat on hyvin vaitonainen armeijan ylipäällikön, presidentti Tarja Halosen tänään esittämästä ideasta. Puolustusvoimissa kuitenkin pidetään hyvänä sitä, että Halonen esittää näkemyksiään asevelvollisuudesta.

Halonen haluaisi kehittää asevelvollisuutta niin, että sotilas- ja siviilipalveluksen alkuosassa olisi molemmille yhteisiä koulutusjaksoja.

- Pidämme tärkeänä, että ylipäällikkö on tarttunut tähän selvitettävänä olevaan asiaan, muotoilee Puolustusvoimien viestintäpäällikkö Ossi Kervinen Uudelle Suomelle.

Kervinen viittaa siihen, että asevelvollisuutta selvitellään parhaillaan kolmessa eri työryhmässä. F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa vetää asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia selvittävää ryhmää.

Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriössä pohditaan siviilipalveluksen kehittämismahdollisuuksia ja asevelvollisuutta pohditaan myös Puolustusvoimissa.

- Halosen ehdotus varmasti käsitellään työryhmissä, Kervinen sanoo.

Halonen viittasi tänään siihen, että kansainväliset ja kansalliset uhkakuvat edellyttävät yhtenäistä aloitusjaksoa sotilas- ja siviilipalvelukseen.

- Viime sotien aikaisen totaalisen sodan vaihtoehtoa ei enää ole näkypiirissä, mutta Euroopassa ja lähialueille tapahtuvat asiat voivat kohdistua myös Suomeen. Sotilaallisten iskujen mahdollisuus on yhä olemassa, Kervinen kuvailee vuosien saatossa muuttuneita uhkatekijöitä.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Televisiossa oli ennen ohjelmasarja SA / Int, joka kertoi puolustusvoimista varusmiesten (varusnaisia ei vielä ollut) näkökulmasta.

SA / Int oli ennen varusteissa tarkoitaen Suomen Armeijan Intendentuuria.

kpyora

Tasavallanpresidentti on aikaisemminkin ottanut esille siviilipalvelusmiesten koulutuksen heppoisuuden. Se ei vastaa yhteiskunnan tarpeita. Ei yhteinen peruskoulutuskauden sisältö tarkoita välttämättä yhdessä toteutettua peruskoulutusta.

Kyllä peruskoulutusuudistus siviilipalvelusmiehille on järkevintä toteuttaa siviilipalveluskeskuksen suojissa. Kouluttajien värvääminen on oma lukunsa, mutta todennäköisesti sopivalla palkkaporkkanalla esimerkiksi evp-upseereita olisi tarjolla riittävästi.

tapio_o_neva

Ei se, että joku majuri evp heittelee kalvoja seinälle tarkoita sitä, että siivilipalvelusmiehet tavoittaisivat tällä tavalla onkin jalkaväkiryhmän tai tiedustelijaryhmän ryhmäkoheesion.

Ei pelkällä seminaarilla joukkoja ja yhteisöjä luoda. Jos nyt ajatellaan, että jo armeijassakin on heterogeenista porukkaa niin miten heterogeenista se on siviilipalveluksessa, jossa yksi on Jussi Halla-aho tai Osmo Soininvaara ja toinen peruskoulun outdropperi sekä kolmannella on joku huumeongelma.

Miten esimerkiksi akateemise ylimykset pakotetaan sietämään epäakateemisia esimiehiään ja toisaalta olemaan liian näkyvästi halveksimatta tupakavereitaan tai telttakuntaansa?

Ymmärrän kyllä, ettei nykymaailmassa saa puhua kasvatuksesta, vaan ainoastaan opetuksesta. Tämän epäonnistunut välimuoto on sana "koulutus", joka poistettiin mm. Reserviupseerikoulusta ja puolustusvoimista jo 1980-luvulla siksi, että kouluttajista tuli opetusupseereita: siihen mennessä enää vain armejassa ja koirakoulussa oli kouluttaji.

Miten siviilipalvelusmiehistä tehdään edes virka-apusasto tai siis VAPEPA-osasto?

Parhain ryhmäkoheesion luoja tälle porukalla olisivat todennäköisesti kettutytöt tai Greenpeace tai rauhanjärjestö al-Qaida.

jatko-opiskelija

On hyvä, että Halonen ideoi. Ajatusta voisi kuitenkin kehittää hiukan erilaiseen suuntaan. Suomeen voisi nimittäin tuoda yleisen kansalaispalvelun, joka laajentuisi nykyisen asevelvollisuuden sijaan koskemaan sekä naisia että miehiä. Koko ikäluokalle pakollinen kansalaispalvelu edistäisi tasa-arvoa ja toisi tekijöitä esimerkiksi hoitoalalle. Asevelvollisuuden suorittaminen voisi mainiosti sopia kansalaispalveluksen suorittamiseksi erityisesti miehillä. Tällöin asepalvelus voidaan pitää edelleen asepalveluksena, eikä siihen tarvitse sekoittaa siviilipuolen elementtejä. Kansalaispalvelua edistävä hanke on järjestäytynyt ja sillä on omat www-sivut, kansalaispalvelu.fi

tha

Minusta aivan riittävä "pakollinen kansalaispalvelu" on se, että jokainen työssäkäyvä suomalainen tekee lähes puoli vuotta töitä valtion ja kuntien hyväksi.

Tuommoiset yleispalvelut eivät mielestäni kuulu länsimaisiin demokratioihin.

Vieras

Verojen nettomaksajat työskentelevät parhaimmillaan yli puolet *elämästään* valtion ja kuntien hyväksi.

h.j.j

Hieno idea mutta ei käyttökelponen kun korketaan SPR:n tehtäviin valvemtava kolutus. Halonen on edeleekin 60-lukulanen hippi ja humanisti. Oneksi Suomessa perssakaude on rajattu 2:teen

Hannu Mikael

kun Halonen ei ole ylipäällikkönä enää kovin kauan.
Ylipäällikkö haluaa järjestää yhteisen alkukoulutuksen sekä siviili- että asepalvelukseen aikoville, eli ilmeisesti luentosarjoja tasa-arvosta, kehitysavusta, ja vähemmistöjen oikeuksista.

Samalla alkaa varusmiesten keskinäinen aatteellinen nonstop-värvääminen siviilipalvelukseen.
Vasta sen jälkeen hänen mukaansa jakaannutaan joko siviili- tai asepalvelukseen.
Värväysjakso sivareiksi armeijaan.

Eikö hänelle riitä se, että voimallisesti kampesi Suomen liittymään vuonna 2012 täysin puolustuksellisen ja halvan aseen, eli maamiinat Suomelta kokonaan kieltävään sopimukseen vaikka rajananaapuri ei siihen liity koskaan?

tapio_o_neva

Muistan, ettei turvallisuuspolitiikkaan aikoinaan kuulunut ollenkaan naistutkimuksen approbaturia. Puhuttiin vain Murmanskista.

Gulda Kägönen

sinulle Hannu Mikael sillä juuri näin asia on. Eritoten kommenttisi keskimmäinen kappale sisältää ensimmäisenä minullekin mieleen johtuneen Halosen motiivin. On se kumma kuinka itsepäisesti tämä muumimamma yrittää ajaa puoluskykyämme alas. En malta olla puuttumatta samalla juuri hiljattain voimalla velloneeseen keskusteluun presidentin valtaoikeuksista. Tässä on syy miksen tule enää koskaan kannattamaan nykyisen kaltaista kuuden vuoden diktatuuria. Kuka sen takaa ettemme joskus tulevaisuudessa saisi niskaamme vieläkin hurjempaa tapausta.

Vieras

Nuorena kansanedustajana hän kyseenaklaisti Suomen puolustusvoimien tarpeellisuuden. Ylipäällikkönä hänellä on rohkeita avauksia. Ei ole tainnut monikaan ennen häntä ajatellut integroida sivari- ja armeijan alokaskoulutusta.

Penttijuhani

ole tutkittu rikosasiana? Se on täysin selvä ja harkittu puolustuskyvyn alasajo, nimenomaan maan omien rajojen sisällä tapahtuvan legitiimisen puolustuksen loppu. Siis rikos maan ja valtion turvallisuutta vastaan. Ajajana lisäksi hekilö(t), joita on listoitettu vieraiden valtioiden "palvelijoina."

Samaisen täti-ihmisen viime suuri idea oli kustantaa 21 tyttöä kehitysmaista Køpiksen koomiseen ilmojen katastrofiin. Haluaako hän fysiikan Nobelin? Eikö hän voisi keskittyä loppu-uransa namujen ja piparien jakoon lapsille? Tai palata SETA:an, taata heterojen yhdenvertaisuus.

Mikko J.

Maamiinojen kohdalla voisimme ihan hyvin soveltaa kielto-sopimusta. Kyseessähän on oikeastaan sytyttimet, jotka tekevät maamiinoista hankalia ja rytinän jälkeenkin vaarallisia pitkäksi aikaa.
Ehdotukseni on että sytyttimet valmistetaan luonnossa hajoavista biomateriaaleista, jolloin esim. kahden vuoden päästä miinat ovat vaarattomia. Tällöin ne toteuttavat operatiivisen tarpeen ja sitten deaktivoituvat itsekseen.
Kuulostaa ehkä hassulta, mutta mitä enemmän asiaa harkitsee, sitä paremmalta se tuntuu. Nykyiset rungot käy, sytyttimet vaan pakataan vakuumiin ja avataan tarpeen vaatiessa. Näin ymmärtääkseni voimme kiertää jalkamiina-sopimuksen ja samalla aseteollisuus saisi hyvän vientiartikkelin.

Penttijuhani

on vain erikoisen tyhmä. Se todella vaarantaa valtion turvallisuuden. Maahan kai saatiin jonkinlainen alueellinen puolustussysteemi. Sen tehokkuus riippuu juuri miinojen tehokkaasta käytöstä. Lisäksi nykytekniikat tekevät mahdollisiksi mm. tarkat heittomiinat, joita ei voi havaita, mutta joilla esim. kolmen miehen partio voi tuhota ison kolonnan. Nämä kyvyt ovat oleellisia Suomen oloissa.

Pohdintojen keskittäminen tavanmukaisiin polku- yms-miinoihin, jotka aiheuttavat jälkeenpäin vahinkoa, on asiasta sivussa. Itse asia on nimenomaan koulutuksessa ja tämän halvan ja tehokkaan puolustusaseen kehittelyssä. Niiden "kielto" vaarantaa Suomen valtion turvallisuuden.

Vieras

Kasarmien alokastuvissahan kiertää nyt jo siviiliasuinen, jolla lukee selässään SOSIAALIKURAATTORI, kyselemässä, että tekisikö jo mieli ehkä keskeyttää.

Se on siviilipalvelua se.

kysympähän vaan...

- mitähän sielä Kervisen näkypiirissä mahtaa olla - ilotulitusraketti-iskuja tähtösten tuikkiessa taustalla ?

semi

On kielletty alle 18 vuotiailta, kuinka nuori saa olla että pääsee palvelukseen, niin nuoret että siviilissä ei saa edes tähtisadetikkua käyttää.

MerjaH

Hän tahtoisi Suomesta "globaalin" Suomen, joten häntä häiritsee yleisen asevelvollisuuden asema Suomessa. Häntä varmaankin häiritsee se, että yhä tämän juntterokansan suuri enemistö valitsee asevelvollisuuden, vaikka vähemmälläkin pääsisi.

Halonen ei varmastikaan ajattele mitään Suomen puolustuskykyä: maamiinamannekiini.

tha

Halonenhan on enemmän avantouinti -ja sauvakävely -naisia. Tuo sauvakävelyhän jo armeijan ohjelmassa kai nykyään onkin.

Ja siksi asevelvollisuusarmeijan pääasiallinen tuote, eli murtomaahiihtotaito, ei ole hänen sydäntään kovin lähellä...

jani73

Juu - ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen pystyisi Etelä-Suomessa varusmiehet hiihtämään. Olisi aika monta itkevää teiniä ollut jos ois laitettu varusmiehet hiihtämään pururadalla missä ei ole lainkaan lunta :) Ja paha sitä on ruveta alokkaita nöyryyttämään armeijassa, jos eivät ole koko elämänsä aikana koskaan hiihtäneet. Sitähän sanottaisi simputuksesti tai kiusaamiseksi. Eiköhän se ole peruskoulun ja lukion tehtävä opettaa lapset hiihtämään.

tapio_o_neva

Ongelma on siinä, ettei Etelä-Suomessa enää kyetä laittamaan varusmiehiä ja -naisia hiihtämään siksi, että on siirrytty m/05 univormuun, jossa ei ole enää kantapäässä lenkin tilaa maihinnousukengissä.

Samaan aikaan puolutusvoimat vain ajelee diesel-käyttöisillä autoilla, vaikka hiihtohiki olisi ekologisempaa.

Puolustusvoimien ajoneuvotkaan eivät liike ilman venäläis-amerikkalaista LUKoilia eli Teboilia siksi, että Neste Oil toimittaa Itä-Suomeenkin diesel-öljyä, jonka suodattavuus päättyy jossain -15 C -kohdalla.

Onneksi on LUKoil ja Venäjä. Ilman sita ei Suomessa mitään sotakone liikkuisi.

Olen sitä mieltä, että varusmiehille ja -naisille pitäisi tarjota elämysmahdollisuus hiihtämiseen tänä talvena. On niin noloa katsella DVD:ltä tai Blueraylta talvisotaelokuvia, ellei ole itse kertaakaan ollut lumipuvussa suksilla.

Miten ylipäällikkö Halonen voisi riistää lapsukaisilta mahdollisuuden hiihtämisen iloisin?

Suksi potkee, polvi notkee, sujulevi sukkelaan.

tapio_o_neva

Tietenkin on selvää, ettei ylipäällikön pidäkään mennä Ostrobotnialle vetistelemään vapaussotureiden kunniaksi eikä kannattaa murtomaahiihtoa.

Miksi ei pidä kannattaa murtomaahiihtoa? No tietenkin sen takia, että se on samanlainen porvaripuolueiden laji kuin suunnistus ja ammunta. Ainoa, jossa työväenliikenne on ollut hyvä, on ollut paini ja ehkä nyrkkeily. Siitä on nimittäin ollut apua myös SKP:n sisäisessä dialogissa mm. Rakennustyöväen liitossa, jossa mm. Aarno Aitamurtoa yksi kirvesmiesjäsen lähti ajamaan kirveellä takaa.

Käsitykseni mukaan kukaan sosialidemokraattinen ylipäällikkö ei erityisesti suosi hiihtoa, koska se on yksi Tahko Pihkalan porvarilajeista, jotka tuotiin voimalla kansakouluun jalkaväkisotiluuteen kasvattamiseksi.

Silloin kun ei ollut puolustusrahoja, mutta edes jotain piti ylläpitää, panosti Yrjö Keinonen urheiluun. Urheilutoimiston herrahissille kateelliset sanoivat:"Hiihtäen olisit jo majuri."

Hiihto onkin oikeaa porvarimeininkiä, jota sosialidemokraattisessa Euroopan unionissa ei hyväksytä. 2005 vuoden univormusta poistuivat maihinnousukengistä suksisiteiden urat kantapään takaa.

tha

Kuuluisi ehdottomasti keskeisesti varusmiespalvelukseen. Lyönteihin pitää saada lisää voimaa ja tarkkuutta, että saadaan pesäpalloilemalla T-90 ja T-80 -vaunujen tykkien putket tukkoon.

tha

Eikö kyseessä olekaan siis puoluepoliittisen kiistelyn yläpuolella oleva koko kansan presidentti? Niin on ilmeisesti varsin moni ns porvarillisesti ajatteleva saatu uskomaan.

Ei armeija suoranaisesti hiihtoliitto ole, mutta Lahden urheilukoulu on aina ollut ko liitolle varmasti merkittävä laboratorio monessakin mielessä.

MerjaH

jostain "murtomaahiihdosta", en kait minä siitä mitään kirjoittanut? "Maamiinamannekiini" on eri asia kuin jokin Kirvesniemi.

Minä olin kansakoulun hiihtokilpailuissa aina toiseksiviimeinen, se luokan pullukkatyttö oli jumbo. Tosin meitä oli luokalla vain 7. Inhosin hiihtämistä. Pottupellolla tosin kiersimme serkkutytön kanssa ympyrää, se oli hyvä maasto, koska siinä ei ollut mäkiä. Varhaisimpia muistikuviani on se, kun märsäsin mäen alla, kun sukset olivat menneet ristiin, ja velipoika huusi, että aina tuota pentua pitää kiskoa ylös. Minä en siis kirjoittanut MURTOMAAHIIHDOSTA, vaikka se varmaan tärkeä asia armeijassa onkin. En mie sentään niin porvari ole.

Ostin kumminkin sukset, kun poitsut olivat hiihto-opetus iästä: ajattelin, että pakkohan se on. Käytin niitä tasan kerran, kun laskin mäkeä, ja siitä iski jokin "noidannuoli". Pojat osaavat hiihtää, koska heillä oli hyvä miesope, joka oli kunnon PORVARI. Olen siitä hänelle tosi kiitollinen. Ope oli sanonut, että "r:ssät" rosvos meiltä Karjalan jne, joten hänen huomaansa saattoi hiihdonopetuksen jättää turvallisin mielin.

tha

Suomen armeijan keskeisin kompetenssi, jossa se on nykymuodossaan ja nykypanostuksilla globaalisti kilpailukykyinen on murtomaahiihtotaito. Siinäkään ei enää olla erityisen hyviä, mutta kuitenkin. Tuo ehdotettu pesäpalloilun harjoittelun lisääminen laajentaisi siis armeijamme osaamispohjaa.

Kuten sanoit, presidentti Halonen ei erityisemmin armeijasta perusta. Tämä tarkoittanee loogisesti sitä, että hän ei siis pidä murtomaahiihdosta. Sen sijaan monet porvarit pitävät. Itse pidän kyllä enemmän alppijääkäreiden tavasta edetä suksilla, muuten meillä ei kyllä ole mitään yhteistä (ainakaan jos puhutaan 40-luvulla vaikuttaneista sellaisista).

pakista

Suorastaan järkyttävää on katsoa mm. Elixiristä , miten nelikymppinen mies uus-opettelee hiihtotaitoa, tuota maailmanparsta liikuntamuotoa.

Hiihtoputket ovat huomattavasti suositeltavimpia kuin tykinputket.

kansalainen Jake

Varusmiespalvelusjärjestelmä näyttää kaipaavan päivitystä. Samalla voitaisiin tehdä isompikin remontti myös kansalaisten tasa-arvo huomioon ottaen.

Ehdotukseni on kansalaispalvelus.
Se toteutetaan vaikkapa peruskoulun yläasteen viimeisellä luokalla kolmen kuukauden yhtenäisenä jaksona osana yleistä oppivelvollisuutta.
Se toteutetaan pääsääntöisesti koulujen tiloissa, mutta erillään muusta opetuksesta. Jakson aikana pidetään intensiiviopetusviikkoja kasarmeilla, joissa myös syödään ruokaloissa ja yövytään tuvissa: opitaan käytännössä elämiseen kuuluvaa sosiaalista käyttäytymistä kuten säännöllinen ruokailu, oikea unirytmi ja esimies-alaistoiminta. Lisäksi järjestetään viikon mittaisia työjaksoja esim. vanhainkoteihin, sairaaloiden kroonikko-osastoille ja kehitysvammaisten hoitolaitoksiin.
Tarkoituksena on opettaa nuorille tärkeitä kansalaistaitoja; mm. yhteiskuntaoppia ja (siviili)kriisinhallintaa. Annetaan ikäkauteen sopivaa terveyskasvatusta, luodaan jokaiselle henkilökohtainen kunto-ohjelma (vrt. liikuntaresepti ), sekä annetaan tietoa terveellisestä ravitsemuksesta.
Tärkeää on rekrytoida jokaisen kansalaispalvelukseen osallistuvan oppimista seuraamaan riittävä määrä liikunnan ammattilaisia, ravitsemusterapeutteja, kouluterveydenhoitajia, ammatinvalinnan ohjaajia, koulupsykologeja ja nuorisopsykiatreja.
Palveluksen suoritettuaan jokainen saa kansalaispassin, johon on laadittu henkilökohtainen kunto- ja ravitsemusohjelma. Palvelus toimii ainakin miespuolisilla oppilailla eräänlaisena alokaskoulutuksena ja korvaa osan myöhemmin tavanomaisessa iässä järjestettävästä varusmieskoulutuksesta tai vaihtoehtoisesti siviilipalvelusta. Varusmiespalvelun aikana päivitetään henkilökohtaiset kunto- ja ravitsemusohjelmat. Vaihtoehtoisessa siviilipalvelussa käydään työssä vanhainkodeissa, sairaaloiden kroonikko-osastoilla tai kehitysvammaisten hoitolaitoksissa (kynnys tähän lienee matala, kun työpaikat ovat jo kouluajoilta tuttuja).
Myöhemmin kansalaispassi päivitetään erilaisten terveystarkastusten, kuten työterveystarkastukset ja neuvolakäynnit yms., yhteydessä.
Kyseessä on hyvin raakileenomainen ehdotus, mutta joka tapauksessa ”jotain tarttis tehdä”.

kansalainen Jake

mrKARSKI

Et ole tainnut nähdä millaisia ovat yhdeksäsluokkalaiset tätä nykyä? Minä olen, ja jo sen takia sanon, että tuosta ei koskaan voi tulla lasta eikä páskaa.

Sen on oltava joko aiemmin (huomattavasti) tai myöhemmin.

semi

Presidenttinä tehnyt juuri mitään ja eikä pystynyt edes vaikuttamaan mihinkään, joten tuon suunnan katsominen on suunnattava hallitukseen joka istuu.

siviilitarkkailija

Hengissä olevaa, täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevaa sosialistijuristia ja tasavallan korkeinta johtajaa...ei saa sanoa punanaudaksi. Ilmeisesti saman toimittajan mukaan pitää odottaa että presidentistä aika jättää, ennenkuin voi viljellä alatyylisiä luonnehdintoja.

Mila F

Tuoreimpien käytöstapauudistusten - ja niin sosialistishenkisten - jälkeenhän meiltä odotetaan, että tuore vainaja lintataan maanrakoon ennen kuin hautaustoimisto ehtii hakea kaivinkoneen.

Itse olen kyllä huomattavan vanhanaikainen ja haukun mieluummin eläviä, (jos) kun tarvetta ilmenee. Hommasta menee ikäänkuin maku, jos vastapuolelta on hävinnyt puheoikeus.

tapio_o_neva

Ei ole poliittisesti korrektia sanoa, että ylipäällikkö on asioista pihalla kuin lumiukko. Se ei sovi NATO-upseerin eikä yleisesikuntaupseerin tapoihin.

Minusta kuitenkin avaus on hyvä. Mitäpäs herrat korpraalit, alikersantit, kersantit ja vänrikit teettäisitte, jos saisitte komentoonne komppaniallisen siviilipalvelushenkilöitä?

Kerpraali

Mitäpäs herrat korpraalit, alikersantit, kersantit ja vänrikit teettäisitte, jos saisitte komentoonne komppaniallisen siviilipalvelushenkilöitä?

Liikuntakoulutusta. Liikuntakoulutusta. Liikuntakoulutusta. 20 km päähän kenttäkeittiö odottamaan muttei liian kauaa. Ripeä eteneminen raittiissa ilmassa. Kahden tykin periaate: Toisessa pataljoonasopassa on lihaa, toisessa ei, koska moni sivari on varmaan vegaani.

Mila F

Minullapa onkin ihan kokemusta siviilipalvelusmiesten "työllistämisestä". Komppaniallinen siviilipalvelusmiehiä valitsisi nälkäkuoleman mieluummin kuin liikunnan. On täysin epärealistista toivoa 20 km:n hiihtosuoritusta edes koko palveluksen aikana.

siviilitarkkailija

Tuntemattomassa sotilaassa mainittiin tästä sotaakäyvän armeijan vegaaniongelmasta tosin toisin päin. Muistuttaisin siis sotamies Rahikaisen sanoin kurjuutta valittelevaa vegaania: "Siellä se herne toverijaan ehtii, mutta turhaa on työnsä." Tämä todennäköisesti saisi vegaanit kauhistumaan.

Varsinaisesti kyse on supervallan armeijasta tai sen osasta. Suomi kuuluu eurooppalaiseen unioniin ja sen sotilaspotentiaali on täysin muuta kuin pienen Suomen. Pienellä valtiolla ei ole varaa ihmishaaskaukseen jota näennäiskoulutukset sekä Halosen mainostamant yhteislähdöt edustavat.

Ensin miehet ja naiset riviin ja sitten vapaaseen asentoon.

Todennäköisesti kertoisin asianosaisille seuraavaa:

Supervalta tai suurvalta voi tapattaa jokaisen komppanjan henkilön silmää räpäyttämättä osoituksena suuruudesta. Pieni valtio jolla on vähän ihmisiä joutuu hyvin huolellisesti ja tarkasti katsomaan jokaisen sotilaan perään. Ja jos koulutuksenne on yhtä olematonta kuin mihin tasavallan presidentti osoittaa, kuolemanne ei ole edes poliittisesti ongelmallista vaan täysin hyväksyttävää.

Sotilaskoulutus ei tee sotilaasta kuolematonta eikä takaa onnea elämässä, mutta kriisitilanteessa selviytymismahdollisuutenne kasvavat monikymmenkertaisiksi. Saatte ystäviä, toveruutta ja kansalaistaitoja joita ei tarjota missään muualla eikä millään muulla tavoin. Tätä koulutusta ei kannata tarjota mikäli henkilöllä ei ole halua vastaanottaa tarjottua kolutusta.

"Jokainen joka ei halua jatkaa, on hyvä ja poistuu muodostelmasta taakse haluamaansa ilmansuuntaan!"

tuulakiilamo

ennenkuin puolustusvoimat on sanonut sanansa.

Kokonaan eri asia on, miten siviilipalvelumiehet sopivat istumaan armeijan harmaisiin sonnustautuvien kavereitten viereen. Tarjottava opetus on tietenkin ytimessä.

Avainkysymys on puolustusvoimien kanta.

Raatesuo

Muistetaan kuinka Halosen aateveljet/sisaret tuhosivat Työväen Säästöpankin, Vakuutusyhtiö Kansan, Rakennuskunta Hakan, Osuusliike Elannon, OTK:n, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton, etc. Koivisto kaudellaan sai aikaan Suomen historian suurimman laman, työttömyyden, itsemurhat, konkurssit ja kurjuuden 90-luvulla. Koivisto tuhosi paljon sitä, minkä sodasta toipunut kansa oli rakentanut. Nyt Halonen näyttää saavan saman aikaan taloudessa kuin Koivisto. Työttömyys tulee huippuunsa. Kurjuus kasvaa. Verot nousevat. Kenelläkään ei mene hyvin. Hänen aateveljet saivat koko itänaapurisyysteemin romahtamaan. Näyttöjä on. Koska Suomessa havaitaan tämän porukan aikaansaannokset ja uskotaan, ettei keisarilla ole vaatteita?

semi

kasarmin välisiä otteluita, varusmies purkaa rynnäkkökiväärinsä ja kokoaa sen sitten uudestaan, siviilipalvelusmies purkaa vanhuksen vaipan ja kokoaa tilalle uuden. Sitten sama toistetaan pimeässä.

Lempi

Miesten ja naisten mielipiteitä ehdotukseen?

Naiset voisivat intin vaihtoehtona tehdä kansalaisvelvollisuutena muutaman kuukauden harjoittelujakson, jossa opeteltaisiin yhteiskunnan toimintojen osalta tärkeitä asioita ja vahvistettaisiin osaamista, kuten terveydenhoitoa ml. ensiaputaitoja, hyvinvointia ja mielenterveyttä, pelastustaitoja, sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ihmisten kanssa, vaate- ja ruokataitoja, lastenhoitotaitoja, vanhustenhoitotaitoja yms. vaihtoehtoja ihmisten osaamisen ja mielenkinnon mieltäen, intin ollessa naisille vapaaehtoinen ja miehille siviilipalveluksen ollessa intin vaihtoehtona.

Tehtäviä voitaisiin myös monipuolistaa ihmisten mielenkiinnon mukaisesti.

Mielipiteitä?

Keskustelua aiheesta www.uusisuomi.fi/kotimaa/83139-presidentti-halosella-intti-idea

Lempi

Mielestäni ihmisten osallistaminen yhteiskunnan hyvinvoinvointiin ja kansalaistaitojen harjoitteleminen on sekä oikeus, että velvollisuus www.oikeusvaivelvollisuus.fi.

Lisäksi on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa sekä itsestään, että lähimmäisistä. On erikoista, että esimerkiksi vanhukset, jotka ovat jälleenrakentaneet Suomea ovat vanhainkodeissa ilman, että on resursseja ulkoittaa ja auttaa ihmisiä asioilleen, lukea lehtiä ja osallistaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja samalla ihmisiä on työttömänä ja toimettomana. Ihan esimerkiksi muutama sata poliitikkoa ei myöskään voi konkreettisesti hoitaa kaikkia vanhuksia, eli kaiken vastuun siirtäminen yhteiskunnallisissa asioissa ei ole mielekästä. Kun jokainen tekee vähän on osallistaminen kaikille mielekästä.

Naiset voisivat intin vaihtoehtona tehdä kansalaisvelvollisuutena muutaman kuukauden harjoittelujakson, kuten ehdotuksessa "Pitäisikö naisille olla sivilipalvelus kansalaisvelvollisuutena?".

Nuorena muutaman kuukauden koulutus mahdollistaisi myös naisille pohdinnan esimerkiksi opintojen osalta ja vahvistaisi osaamista, joka on yleishyödyllistä sekä itselle, että yhteiskunnalle. Eri tehtäviä voitaisiin harjaannuttaa ihmisten osaamisen ja mielenkiinnon mukaan, eli ihmiset voisivat painottaa koulutusta mielekkääksi. Taidot, kuten ensiaputaidot www.redcross.fi/ensiapu/fi_FI/ ovat yleishyödyllisiä ja avuksi kaikille ihmisille.

Hienoa, että tärkeästä asiasta käydään keskustelua ja presidentti osallistuu keskusteluun.

Mila F

Mitä noilla ehdottamillasi asioilla on tekemistä Puolustusvoimien kanssa? Maanpuolustuksen kanssa? Vai onko tarkoituskin, että Suomen Armeijasta valmistuu hum.kandeja vastaisuudessa?

Siviilipalveluskeskukset ovat pullollaan potentiaalisia seuraneitejä, mutta kun ovat pojat sen verran veteliä, etteivät työllisty sieltä keskuksistaan pois ollenkaan. Sinulla kun on nuo lähteet hallinnassa, niin varmaan löydät jonkun prosentin siitä, kuinka monen palvelus tapahtuu vastaamalla keskuksen puhelimeen, jos jaksaa.

Jos Suomeen halutaan perustaa johdonmukaisesti siviilikriisinhallintaan koulutusta antava yksikkö sukupuoleen katsomatta, ollaan ehdottomasti edistyksen tiellä. Armeijan tehtävä se ei ole, koska siellä valmistaudutaan nimensä mukaisesti toisenlaiseen kriisinhallintaan, mikä ei sosiaalidemokratiallakaan muuksi muutu.

Lempi

miehille varusmiespalvelus on pakollinen vaihtoehtona siviilipalvelus naisille ei...

Kuten kommentoin aiemmin, mielestäni myös nuoria naisia pitäisi osallistaa yhteiskunnan ylläpidon kannalta tärkeisiin tehtäviin sekä oikeutena että velvollisuutena.

Naiset voisivat siis intin vaihtoehtona tehdä kansalaisvelvollisuutena muutaman kuukauden harjoittelujakson, jossa opeteltaisiin yhteiskunnan toimintojen osalta tärkeitä asioita ja vahvistettaisiin osaamista, kuten terveydenhoitoa ml. ensiaputaitoja, hyvinvointia ja mielenterveyttä, pelastustaitoja, sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ihmisten kanssa, vaate- ja ruokataitoja, lastenhoitotaitoja, vanhustenhoitotaitoja yms. vaihtoehtoja ihmisten osaamisen ja mielenkinnon mieltäen, intin ollessa naisille vapaaehtoinen ja miehille siviilipalveluksen ollessa intin vaihtoehtona.

Lempi

www.oikeusvaivelvollisuus.fi

"Tätä sivustoa ylläpitää puolustusministerin asettama asevelvollisuustyöryhmä.Meitä kiinnostaa erityisesti mielipiteesi ja perustelut asevelvollisuudesta ja sen merkityksestä Suomen puolustamiselle ja suomalaiselle yhteiskunnalle 2010-luvulla. Päivitämme kuukausittain sivustoa ja pyrimme samaan aikaan keskustelua aiheeseen liittyvistä asioista."

Uuden Suomen kommentoijilla voisi olla kysyttyjä mielipiteitä keskusteluun?

Lempi

"Tervetuloa keskustelemaan asevelvollisuudesta - Suomen puolustuksen yhdestä peruskivestä

Tätä sivustoa ylläpitää puolustusministerin asettama asevelvollisuustyöryhmä. Meitä kiinnostaa erityisesti mielipiteesi ja perustelut asevelvollisuudesta ja sen merkityksestä Suomen puolustamiselle ja suomalaiselle yhteiskunnalle 2010-luvulla.

Päivitämme kuukausittain sivustoa ja pyrimme samaan aikaan keskustelua aiheeseen liittyvistä asioista.

Nykysukupolvelle turvallinen suomalainen yhteiskunta on itsestäänselvyys. Tuleeko aina olemaan näin? Onko velvollisuutenamme myös tulevaisuudessa puolustaa Suomea vai onko se oikeutemme? Kiitämme jo etukäteen aktiivisuudestasi ja mielipiteistäsi."

www.oikeusvaivelvollisuus.fi

tapio_o_neva

No ensiksi ehdottaisin, että opetettaisiin hiihtämään, käyttämään kompassia, lukemaan karttaa, majoittumaan, käyttämään radiolaitteita, antamaan ensiapua (loukkaantuneen tuominen erämaasta ahkiolla). Tarkoituksena olisi oppia hakemaan mummo lumesta vaikka erämaasta.

Sitten opetettaisiin samat asiat, jotka opetetaan vapaapalokunnassa eli sopimuspalokunnassa nuorisolle.

Sitten opetettaisiin laittamaan ruokaa luonnon antimista.

Tämä olisi se liikuntapuoli painotuksella 3.

Paperit ja mallit voisi ottaa suojeluskuntien kakkosupseerien eli liikuntaohjaajien papereista jostain valtionarkistosta.

lämäri

Minä voisin puolestaan ehdottaa päivitettyä valikoimaa erätaitoja kuten kahden puun nuotion sytyttäminen, majoittuminen metsään ilman apuvälineitä (paitsi kengänpaulat), makuupussin "taikominen näkymättömäksi" (lämpökameralta) nukkumisen ajaksi, miten saa puukolla pätkittyä äkkiä nilkan paksuisia orsia lyhyiksi klapeiksi, oikeaoppinen ote kirveestä ja energiatehokas pilkontatekniikka, lyöntitarkkuus, jne. Jotkut saattavat pitää sissitaitoina, toiset nykyaikaisina jokamiestaitoina.

Naisten peruskoulutuskausi voisi olla enemmän yhteiskunta- ja kotitalouspainotteista (tyyliin yhteiskunnan perusrakenteet ja niiden toimintaperiaatteet, etikkahapon käyttö eri tarkoituksissa, eri tyyppisten ruokien perusreseptit, ruokatalous, anatomia, ensiapu ilman ensiapuvälineitä jne).

Uskonnollisen vakaumuksen takia kieltäytymistä pidän sallittavana, mutta tuntuu että moni varusmies haluaa kieltäytyä enemmänkin korkeiden elintasovaatimustensa takia. Siitä huolimatta peruskoulutuskausi pitäisi säilyttää kunnon ympärivuorokautisena koulutuksena, ja: mahdollisimman paljon metsäpäiviä - nykyisen kassuhieromisen ja simputtamisen sijaan. Skapparit katsovat sen perustelluksi "että saadaan yhteiskunnan rahoille vastinetta" kuten rättisulkeiset (eri asusteiden pukeminen aikamääreessä), puhtaan aseen puunaaminen tai pedattujen sänkyjen "räjäyttely" ja uudelleen petaaminen.

Ja mitä tulee rapparien puheisiin, että siviilipalvelus ja varusmiespalvelus täysin erilleen ja saisi myös vapaaehtoisesti kieltäytyä kaikesta, on aivan mieletöntä, koska kaikkihan tuolloin kieltäytyisivät - samoin kuin kaikki aikanaan rekisteröivät farmarinsa pakettiautoiksi, tai alkoholin veroale lisäsi alkoholismia. Tai lasten käyttäminen lääkekokeissa ilman vanhempien tietämättä lisäisi...lääkekoikeiluja.

Ja kuten jape tuossa alla mainitsee: kyseisen parin kuukauden pituisen koulutuksen pointti olisi nimenomaan varautuminen kriisitilanteiden varalle: siis erilaisiin yhteiskunnallisiin kriisitilanteisiin varautuminen: ei mitään elämän aakkosia tarvitse opetella. Mutta ylimääräistä aikaa ei täytettäisikään simputuksella, vaan tällä kertaa sen voisi täyttää esimerkiksi poimimalla miesten koulutukseen elementtejä naisten koulutuksesta ja toisin päin - vaikkapa niin että koulutettavat kouluttaisivat toisiaan (toimii). Sekä vertaisjohtajuutta että 'management by perkele' johtajuutta.

Mitä tulee eugenikkojen vaatimuksiin 40 000 hlön ammattiarmeijasta, emme tee mitään sellaisella: Suomessa maarajaa on noin 2500 km, merirajaa noin 1100 km. Välittömästi tilanteeseen vastaava poliisin iskuryhmä ja sitten lisäjoukot -asetelma on minusta järkevä tietyn tyyppisissä tilanteissa, toisissa taas tarvitaan miehiä passissa ja vähän esivalmisteluja.

Presidentti Halosen kanta on mielestäni aivan asiallinen, koska kyllähän sotatilassa rintaman lisäksi siviilissä on samanaikaisesti poikkeustilanne päällä. "Kyllähän naiset osaavat kaiken opettamattakin" - älyvapaa asenne.

Jape

Kaikille suomalaisille (myös naisille!) tulisi järjestää pakollinen ja isänmaallinen, henkisen puolustus-/palveluvalmiuden motivaatiokoulutus. Tässä tähdennettäisiin kansalaisten velvollisuutta laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamiseen sodan tai muun maata uhkaavan kriisitilanteen johdosta. Lisäksi alkuvaiheeseen pitäisi tulla kriisiaikojen varalta tarpeellinen sotilaskuriin sekä yleisen järjestyksen noudattamiseen opastava peruskoulutus.

Tämän, pari-kolme viikkoa kestävän ns. peruskurssin jälkeen, kaikki vannoisivat valan, jossa sitouduttaisiin laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamiseen kaikissa yhteiskuntaa uhkaavissa tilanteissa.

Tämän jälkeen miehet jakautuisivat varsinaisen (aseellisen) sotilaskoulutuksen saajiin sekä sivareihin. Naiset voisivat halutessaan osallistua vapaaehtoisena lääkintä-, logistiikka-, ruokahuolto- yms. koulutukseen siviilipalvelusmiesten ohella.

Koulutus olisi kaikille periaatteessa saman kestoinen. Erikois- ja johtotehtäviin valikoituvat saisivat jonkin verran muita pidemmän sekä perusteellisemman lisäkoulutusosuuden.

Tämä, jokaiselle nuorelle suomalaisella annettava koulutus tähtäisi isänmaan kunnioituksen ja maanpuolustushengen kasvattamiseen.

NoddyShoulder

Naisille riittää vapaaehtoinen asepalvelus, jos he sellaisen haluavat. Naisilla on jo tarpeeksi velvoitteita. Ja vielä valatkin pitäisi vannoa! Kuulostaa Lammion puheelta.

Jos jotkut miehet ovat valittaneet, että heillä menee puoli vuotta tai lähes vuosi intissä ja naiset saavat opiskella sen ajan, niin ainakin lapsia tekevät naiset kuittaavat sen jo ensimmäisen vekaran synnyttämisellä: se on sentään tuottavaa toimintaa, jos kuiten maanpuolustukseenkin varautumisen on yhteiskunnan kannalta tarpeellista ja järkevää.

pikeviitanen

Minusta nykyinen systeemi on ihan hyvä. Parhaiten me osallistumme maamme hyvinvoinnin puolustamiseen ja rakentamiseen tekemällä töitä ja tarjoamalla töitä tehtäväksi. Pakollinen työpalvelu ei yhteiskuntaa paranna. Nykyjärjestelyyn ei kannata senkään takia puuttua, että asiat mietitään kuitenkin uusiksi sitten, kun liitymme NATOon.

PS
Minua ÄRRRSYTTI taas kerran Halosen lapsellinen uhmakkuus ja täydellinen tilannetajun puuttuminen:
hän asteli Maanpuolustuskurssin seminaariin räikeän punaisessa t-paidassa. Aivan varmasti harkittu värin näyttäminen puolustusvoimain komentajan taholta.

hop

Kieltämättä olisi tervetullutta tarjota vähintään alokaskauden mittainen yleissotilaallinenkoulutus myös sivareille. Ainoaksi ongelmaksi tulisi koulutettavien joukkojen suorituskyvyn romahtaminen.

Vapaa äänestäjä

Yhteisjaksolla nämä rauhankyyhkyt siviilipalvelumiehet saavat levittää onttoa rauhanoppiaan armeijan tarpeettomuudesta vastuuntuntoisiin.

Dali Tiainen

sitä vanhaa kommunistin periaatetta että aina parempi mitä huonommin yhteiskunnassa menee. Hyvää pohjaa vallankumoukselle.

Eivät nämä Haloset ja Tuomiojat yms. halua että meillä hyvin menee vaan huonosti, mutta tässä kohdin pitää muistaa se toinen kommunistien pääperiaate joka sanoo että: Älä koskaan paljasta todellisia tarkoitusperiäsi.

Hymiö

Intin rakenneongelmaa jarruttaa se, että kantahenkilökunta haluaa pitää työnsä. Se on kuitenkin väärä syy väkisin juoksuttaa jokainen pullamössöpalleroinen läpi armeijan. Puolet riittäisi jolloin motivoituneempi tehokkaampi porukka koulutettaisiin. Muut voidaan motivoida väestönsuojeluun ja tässä olisikin työsarkaa kouluttajille. Sen lisäksi kaiketi nykytekniikan puolellakin tarvitaan maanpuolustajia, teräviä osaajia.

Tapanainen

Halosen mukaan nykykriisit edellyttävät yhteista koulutusjaksoa siviilipavelusmiehille ja varusmiehille.
Näistä siviilipalvelumiehistä ei ole kriisialueille lähtijöiksi mihinkään tehtävään.Voisivathan he nytkin pyrkiä eri tehtäviin siviilikriisinhallinnan organisaatiossa. Tuskin ainoakaan on näin tehnyt.

Jos yhteistä koulutusta edes yritettäisiin niin mitä se on. Omissa vaatteissaanoleville yhteisiä luentoja. Ja illaksi kotiin, koska mitään majoitustilojahan ei tällaiseen ole.Eikä osa suostu edes kasarmille tulemaan.

Kuka kouluttaa? Ei ainakaan sotaväki, jonka resurssit ovat jo tiukalla nykyisinkin.

Koko homman takana on siviilipalvelusajan lyhentäminen yhteisen koulutuksen varjolla.

Puolustusministerin työryhmälle ystävän neuvo. Tämä Halosen aloite ei ole pohtimisen arvoinen.

Aikoinaan Koivisto fundeeraili inkeräisten paluumuuttoa. Yli-innokkaat virkamiehet ottivat sen todesta. Seuraukset ovatkin sitten tiedossa.

olavinieminen

Tässä näkee, että Halonen ei ole armeijaa käynyt.
Meinaako hän perustaa asevoimien rinnalle rukoilijajoukot???
Islamilainen ja luterilainen käytäntä ovat ihan eri asia. Mitään itsemurhaiskijöitä tai pyhää sotaa ei meillä edes ole.

On täysin moraalitonta pistää varusmiehet ja aseista kieltäytyjät samaan koulutusprojektiin. Siinä vesittyy kuri ja järjestys. Alokasaika on perehtymistä armeijan systeemiin, eikä siinä sivarit ole kuin sotkemassa ja jaloissa.
Näiden porukoiden ajatusmaailmoita ei pidä mennä sekoittamaan. Alokkaat menevät vain hämilleen ja siitä ylimeno vaatii oman työnsä.

Armeijalla on omat lääkintäjoukkonsa, jotka menevät kaikkialle mutta sivarit eivät mene.

Ilkka Luoma

YLE haastatteli taannoin puolustusvoimien komentajaa, amiraali Kaskealaa saadakseen selville mikä erottaa Suomen ja Ruotsin erilaiset näkemykset mm. itäisestä uhasta. Suomen mies auttoi jo Ruotsin vallan aikana kuninkaan joukkoja antamalla silloisiin suurvaltasotiin hakkepeliittoja, jotka tunnettiin sitkeinä ja uskollisina taistelijoina. Ruotsi otti 1939-44 hoitoonsa sotalapsiamme pois vihollisen lentopommien alta.

[19022006] Amiraali Kaskeala hyvin perustellusti selosti Suomen tarvitsevan ensinnäkin varusmiesarmeijan, kuin myös osallistumisen rauhaan saattamistehtäviin ulkomaille. Suomessa ei pakote ketään turvaamaan rauhaa tai myöhemmin ammattisotilaina ratkomaan konflikteja. Suomi on jo nyt tunnettu ja luotettava kumppani, lisäksi sotilaamme nauttivat suurta luottamusta eri osapuolien taholta.

Nuorisomme ei kaihda armeijaan menoa, se on sukupolvien ajan ollut kunniakysymys ja velvollisuus niin tätä päivää kuin historiaammekin kohtaan. Ruotsi käyttää runsaammin rahaa armeijaansa, vaikkei se pysty mobilisoimaan kriisin hetkellä yhtä merkittävää miesvoimaa. Suomen on luotettava omiin kykyihinsä ja kansalaisemme laajasti kannattavat varusmiespalvelusta sekä riittäviä määrärahoja pitääksemme uskottavaa puolustuskykyä yllä. Suomi on jäänyt aiemmin yksin ja me emme voi luottaa kuin itseemme. Edesmennyt Isänmaamme sinivalkoinen omantunnon ääni jalkaväen kenraali ja Mannerheim-ristin Adolf Enhrnrooth kertoi vain suomalaisten itse puolustavan parhaiten maatansa. Hän tiesi mistä puhui.

Maailmassa on aina konflikteja, aina löytyy eripuraa kuinka öljy, vesi tai ruoka jaetaan. Suomalaiset ovat YK-tehtävissä hyvin arvostettuja ja heidän palveluksiaan pyydetään enemmän mitä voidaan antaa. Suomi on antanut Euroopassa asukaslukuunsa nähden suurimman panoksen kansainvälisiin rauhantehtäviin ja huomattavasti enemmän kuin Ruotsi.

Tulevaisuudessa hyvin koulutetut sotilaamme voisivat olla kaikkien arvostamia oikeudenmukaisia sotilaita apuna niin luonnon katastrofeissa kuin ihmistenkin välisissä konflikteissa. Turvaamisoperaatiot ovat vapaaehtoisia ja maastamme löytyy kansallista henkeä lähteä hoitamaan näitä uhrejakin vaativia tehtäviä. Huomenna upseerimme ja sotilaamme voivat olla arvokas vientituote; rauhanturvaaminen voisi olla tavaramerkkimme maailmalla ja se vaatii uskottavaa taistelu-, koulutus-, ylläpito-, kalusto- sekä varusteoninaisuuksia.

Amiraali Kaskeala puhui Suomen kansan enemmistön kannatuksella. Suomen on syytä pitää varuusmiesarmeija myös idealla: armeija tekee pojista miehiä. Armeijamme potee jatkuvaa rahanpuutetta, vaikka kansalaisilta kysyttäessä he antaisivat suuremman tukensa uskottavan puolustuksen kohentamiseksi. Toivomme amiraali Kaskealalle voimia ylläpitää keskustelua yllä. Suomi tarvitsee vahvan armeijan, emme tarvitse Nato-kytköstä, nykyinen yhteensopivuus riittää.

Suomen armeijalle on hankittava heidän tarvitsemat aseet, ylläpitokyky, huolto sekä koulutus, myös reservin osalta. Suomen on saatava omat erikoisjoukot nykypäivän nopeatempoiseen konfliktihallintaan sekä kaikki kyvyt vastata myös tietotekniikan mukanaan tuomiin haasteisiin. Eduskuntavaaleissa kansa voi sanoa sanansa mielipiteenään Suomen puolustusvoimista. Todenhetkellä me voimme luottaa vain itseemme ja kykyihimme.

Ilkka Luoma

Julistaja

Kun vallankumouksen hetki koittaa, on tärkeää,
että nuoret aseistakieltäytyjät osaavat ampua.
Yhteiskoulutus NATO:oon suuntautuneiden kanssa
on loistava mahdollisuus perustaitojen omaksu-
miseen. Ja oppia saa ilman valan velvoitusta.

Vie rahat

ammattilukiojärjestelmää voisi laajentaa sellaiseksi, että osa nuorista saisi valita nelivuotisen inttilukion,jossa olisi kolme linjaa:maanpuolustus,siviilihallinta ja huoltojoukot. Opettajat olisivat sekä lukiopuolen opettajia että ammattipuolella armeijan kantahenkilökuntaa.

Inttilukio korvaisi intin ja sivariajan, mutta sitten olisi jatkokoulutusta kaikille armeijan erityisaloille ja niille jotka ei inttilukiota valinneet.(se puolen vuoden pakko)

Pitäisi kai harkita uudelleen myös hierarkiat. Joka tapauksessa uskon,että F-Securen hommat tulevat muuttumaan lähivuosina.
Kasvattivatko juuri mennävuosien kapiaiset automaattisesti lapsistaan kapiaisia? Siinä tapauksessa armeijaa uhkaavana vakavimpana vaarana lienee sukupolvet ylittävä "suljetun järjestelmän" kehitys. Vaippahousuja sieltäkin voi tulla.

Tynkä-Karjalan Antti

teki aivan selvästi Pv:n mieleisen esityksen. - Se taas ei kommenteistä päätellen sovi mitenkään kokoomukselaisen pirtaan.

Kannatan jokaiselle 18-60 vuotiaalle Suomen kansalaiselle poikkeusolojen tehtävää ja siihen kunnollista koulutusta & kertausjärjestelmää. - Se on paljon, todella paljon enemmän kuin varusmiespalvelus miehille.

Pisteet ylipäällikölle!

NoddyShoulder

Ymmärrän Halosen ajatuksen, mutta asepalvelus on nykyään jo niin lyhyt muutenkin, että alusta asti on käytävä tappoasioihin kiinni. Ei niitä muuten opi.

Sivareille ei sellainen sovi, ja muutenkinhan heidän sodanaikaiset tehtävänsä tulevat olemaan kotirintaman hommissa, siis siviilipalveluksessa, hoitolaitoksissa ynnä muissa. Yleinen turvallisuuskoulutus hoituu varmaan molempien koulutusten lähtökohdista.

Tulisivatko jätkät edes keskenään toimeen, koska asepalveluksen valinneilla olisi aloitusjaksolla jatkuva uho päällänsä näitä "neitejä" solvatessa?

tapanivieri

pääsemme Muumimammasta kahden vuoden kuluttua eroon, kyllä tätä sossusoopaa on hänenkin kaudellaan kuultu jo ihan tarpeeksi. Mitähän vielä ehtiikään esittää loppukautensa aikana?
Sivari on sivari ja lusmu, Alatalon Mikon siviilipalveluskin oli sitä, että kävi lapsille laulamassa - jos ehti - tunnin päivässä. Perskutarallaa, mummojen vaippoja hänet olisi pitänyt laittaa vaihtamaan - koko päiväksi!
Näitä neitejä ei sovi laittaa normaalinuorukaisten kanssa minkäänlaiseen yhteiskoulutukseen, eikun koulutus omiin hommiin (saniteettitilojen puhdistamiseen, vaipanvaihtoon, ulkoiluttamiseen, mikä ettei miinanpoljentaankin...)

Kauko Putki

Kyllä taas Halosen ehdotukset osoittavat millä planeetalla siellä liikutaan. Presidentin valtakausi pitäisi lyhentää neljään vuoteen tai viiteen ja vain yksi kausi. Saataisiin vähän tuoretta ajattelua kehiin. Tuollaiset eläkeläismummot, joilla on vielä vahva maanpuolustusvastainen näkemys, ovat aika kiusallisia kaikille. Vaikka tolloksi tiedetään, niin pitää käyttäytyä kuin olisi tässä maailmassa elelevän kanssa tekemisissä. Tämähän on kuin sadusta Keisarin uudet vaatteet. Kaikkis sen näkee, mutta kukaan ei saa sanotuksi. Vuosia menee aivan hukkaan, kun vaan odotellaan että päästäisiin eroon.

tapio_o_neva

Mitä tekivät:

- Mikko Alatalo
- Jussi Halla-aho
- Pertti Salovaara
- Osmo Soininvaara

Olisi hyvä, jos tehtäisiin kuvateos: Suomen siviiilipalvelusmiehet ja kerrottaisiin, miten hyviä, huonoja tai tarkoituksettomia tehtäviä ovat saaneet.

Näin ikään kuin asia popularisoitaisiin ja tarkennettaisiin. Käsitykseni mukaan suurella osalla ei ole kunnollista palveluspaikkaa, minkä vuoksi he ovat Lapinjärvellä tarkoituksetta legioonassa.

Toinen asia on sitten se, että osa siviilipalvelusmiehistä, akateemisesta eliitistä, pääsee johonkin keskushallinnon tai tutkimuksen tehtäviin ja taistelee pääasiassa kuulakärki- tai lyijytäytekynällä kahviautomaattien takana.

Tuo akateeminen eliitti, kansalaisjärjestöeliitti ja tiede-eliitti myös kykenee usein hankkiutumaan erikoisupseeriksi Reserviupseerikoulusta.

Samoin on tunnettua, että kun isä on riittävän arvovaltainen, voi miniänkin huolet poistaa siten, että saa palveluspaikan kotipaikkakunnalta eikä aika mene satojen kilometrien matkustamiseen.

Jollekin liuhuparralle olisi tässäkin korruptiotutkimista.

Vieras

Ei tuo Halosen idea ole mikään uusi 1970 luvun alussa tuota ajatusta jo viljeltiin joskin hieman eri muodossa. Tuolloin aika ei ollut vielä kypsä Kekkoslovakiassa julkiseen ajatuksen puntarointiin. Väkivalta ja sodankäynti oli "miehistä" valtaosalla suomalaisten mielestä. Tuohon aikaan Karvian "keskitysleiri" ja muut aseista kieltäytyjien vankilat olivat valtaapitävien välineet. Aseista kieltäytyjä tutkittiin tarkoin ja tutkijoiden mielen mukaan hänet joko hyväksyttiin tai hylättiin aseettomasta palvelusta. Jos heidän päätöksensä ei miellyttänyt oli suunta vankila ja parhaimmassa tapauksessa ammattiopinnot murhaajien ja rikostaustaisten henkilöiden seurassa. Paljon on asiat kehittynyt inhimillisempään suuntaan Suomessa jopa Presitentti uskaltaa nyt esittää asioita jotka olisivat ennen asettaneet Presitentin kyseenalaiseksi. Hyvä Halonen.