Sunnuntai 27.5.2012

Vanhanen saa tehdä ”berlusconit” – ”Hirveän kova isku”

Luotu: 
28.1.2010 11:19
Päivitetty: 
28.1.2010 11:21
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Asiantuntijan mukaan Matti Vanhasen olisi vaikea jatkaa pääministerinä rikosepäilyksen alla.

Faktakulma

Vaalirahakohun uusin käänne

Nelosen uutiset kertoi keskiviikkona Keskusrikospoliisin selvittävän, onko pääministeriä syytä epäillä rikoksesta Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jaossa. Vanhanen on pääministerinä ollut päättämässä RAY:n tuesta Nuorisosäätiölle ja saanut samaan aikaan itse vaalitukea säätiöltä.

Nelosen mukaan KRP neuvotteli jo joulukuussa oikeuskanslerin ja valtakunnansyyttäjänviraston kanssa mahdollisen esitutkinnan aloittamisesta. Alustavien selvitysten pitäisi valmistua muutaman viikon kuluessa. Sen jälkeen oikeuskansleri ratkaisisi, ovatko epäilyt niin vakavia, että hän esittää eduskunnan perustuslakivaliokunnalle esitutkinnan aloittamista. Poliisi yksin ei siis voi päätöstä tehdä.

KRP ei STT:n haastattelussa halunnut ottaa mitään kantaa Nelosen uutiseen. MTV3 sen sijaan kertoi KRP:n vahvistaneen uutisen.

Vanhanen sanoi, ettei KRP ole ottanut häneen yhteyttä.

(STT)

Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mielestä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) pitäisi erota, mikäli Keskusrikospoliisi päättäisi aloittaa rikostutkinnan liittyen Vanhasen toimiin Nuorisosäätiössä.

- Rikostutkintaa ei käynnistetä herkästi. Länsieurooppalaisessa valtiosääntökulttuurissa tuntuisi aika erikoiselta, jos rikostutkinnan alkaessa jatkettaisiin niin kuin ei mitään, julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen Joensuun yliopistosta sanoo Uudelle Suomelle.

Juridisesti Vanhanen on syytön ja voisi jatkaa pääministerinä, ennen kuin tuomioita on jaettu. Pohjolainen vertaakin, että Vanhanen voisi teoriassa toimia kuten korruptiosta moneen kertaan syytetty Italian pääministeri Silvio Berlusconi, jota ei ole koskaan tuomittu.

Helppoa Vanhasen jatko ei olisi.

- Kyllä se poliittisesti olisi hirveän kova isku. Ministerien pitää nauttia luottamusta, joten kyllä se olisi hirveän ongelmallista, Pohjolainen sanoo.

”Ministereinä pitäisi olla hyvämaineisia ja rehelliseksi tunnettuja kansalaisia.”

- Meillä on hirveän väljä tämä sääntely. Siinä lähdetään vain siitä, että ministereinä pitäisi olla hyvämaineisia ja rehelliseksi tunnettuja kansalaisia.

Pohjolainen katsoo Vanhasen kohtalon olevan KRP-skenaarion toteutuessa kokoomuksen käsissä. Kokoomus on kuitenkin vaalirahakohun ajan toistaiseksi pysynyt tiukasti samassa rintamassa keskustan ja Vanhasen tukena. Myös keskusta voisi toimia ennen kokoomusta.

- Kestääkö se puolueena tällaisen epäilyn? Pohjolainen kysyy.

Jos esitutkinnan aloittamisesta tulisi päätös, ja poliittinen luotto Vanhaseen menisi ennen keskustan kesäkuun puoluekokousta, johtaisi hallitusta Pohjolaisen mukaan todennäköisesti vähän aikaa varapääministeri Jyrki Katainen (kok.).

Sitä, että Vanhanen vetäytyisi toimestaan syrjään tutkinnan ajaksi, muttei eroaisi, Pohjolainen pitäisi todella erikoisena vaihtoehtona.

Pääministerin eroaminen merkitsisi käytännössä hallituksen eroamista. Koko hallituksen pitäisi esittää eropyyntö, ja presidentti myöntäisi eron hallitukselle. Eduskunnassa aloitettaisiin uuden hallituksen muodostamisprosessi, ja presidentille esitettäisiin uutta pääministeriehdokasta. Sitten presidentti nimittää pääministerin tehtäväänsä, ja muut ministerit pääministerin ehdotuksen mukaisesti.

 

Faktakulma

Vaalirahakohun uusin käänne

Nelosen uutiset kertoi keskiviikkona Keskusrikospoliisin selvittävän, onko pääministeriä syytä epäillä rikoksesta Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jaossa. Vanhanen on pääministerinä ollut päättämässä RAY:n tuesta Nuorisosäätiölle ja saanut samaan aikaan itse vaalitukea säätiöltä.

Nelosen mukaan KRP neuvotteli jo joulukuussa oikeuskanslerin ja valtakunnansyyttäjänviraston kanssa mahdollisen esitutkinnan aloittamisesta. Alustavien selvitysten pitäisi valmistua muutaman viikon kuluessa. Sen jälkeen oikeuskansleri ratkaisisi, ovatko epäilyt niin vakavia, että hän esittää eduskunnan perustuslakivaliokunnalle esitutkinnan aloittamista. Poliisi yksin ei siis voi päätöstä tehdä.

KRP ei STT:n haastattelussa halunnut ottaa mitään kantaa Nelosen uutiseen. MTV3 sen sijaan kertoi KRP:n vahvistaneen uutisen.

Vanhanen sanoi, ettei KRP ole ottanut häneen yhteyttä.

(STT)

Jaa artikkeli: 

Kommentit

veijo venäläinen

Niin kyllä pitää tutkia muitakin kun tuon
Nuorisosäätiön rahavirtoja puolueille.

Aloitetaan vaikkapa Veikkaus Oy, Valtion
omistamat firmat, Ry-t muutkin
säätiöt. Ammattiyhdistysten varat.
Eläkeyhtiöden lahjoitukset, näitähän
riittää.

Kuinkahan tosiaankin on noinkin iso
harmaan rahan markkinat syntyneet
eduskunnan ympärille.

Vieras Junnu

Miksi SAK ei kerro julkisuuteen miten on käyttänyt jäsenistöltään saatuja jäsenmaksuja. Voisi kertoa myös mihin on käytetty korko-ja osinkotulot.

KRP voisi aloittaa tutkinnan.
Vai estääkö tereiden tutkiminen siksi kun koira ei koiraa pure?

Jos SAK:n ja Ay-liikkeen varoja ja niiden käyttöä ei selvitetä jää epäilys, että jotain on salattavaa.

Sokarates

Kepuli pettää aina, ja nyt meillä on vallassa ylimielinen ja vallanhimoinen Vanhanen, kyllä se eroaminen liittyy näihin epäselvyyksiin, eikä jalkaan.

Taas iso miinus valtamedialla joka ei tutki asioita

semi

Kyllähän tuosta lautakasasta puhuttiin, sitä Yle ei tehnyt että olisi paljastanut lähdettään ja pallo meni vanhaselle. Poliisi ei aloita tutkintaa koska vanhanen ei sitä halunnut vaan valitsi TM lehden maineensa puhdistamiseksi, sekin on vähintään outoa jos mies on syytön.

X

Vai että erottaisiin ennenaikaisesti? Ja että erottaisiin yleensä? Mutta eihän se ole maan tapa!
Muualla maailmassa jättävät paikkansa pienestäkin mokasta silkkaa kunnian tuntoaan, mutta että Suomessa? Ei hitossa! Meillä änkytetään ja hymistellään niin kauan kuin taju pysyy tallessa salamavalojen välkkeen aiheutamassa huimauksessa.

tuomonet

Missä maassa tällaisia eroamisia on tapahtunut? Tätä jaksetaan toistaa, mutta esimerkkejä vaan ei kerrota. USA:n peresidentti ja ulkoministeri ovat valehdelleet koko maailmalle ja jatkaneet virassa kuten mitään ei olisi tapahtunut.

Vierailija

Maailmalla ministerien eroamisia eri syistä on tapahtunut vaikka kuinka paljon, hätäisesti Googlella haettuna muutama:

"Nixon valittiin ylivoimaisella enemmistöllä toiselle kaudelle vuoden 1972 presidentinvaaleissa, mutta hän sotkeutui heti toisen kautensa aluksi Watergate-skandaaliin, joka johti lopulta hänen eroonsa presidentin virasta."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Nixon

"Irlannin pääministeri erosi korruptioepäilyjen takia

Irlannin pääministeri Bertie Ahern ilmoitti keskiviikkona eroavansa virastaan ensi kuussa väärinkäytösepäilyjen takia.

Liikuttunut Ahern korosti lehdistötilaisuudessa, ettei hän ole tehnyt mitään väärää. Eroaan hän perusteli hallituksen työrauhan turvaamisella."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1513527

"Latvian pääministeri erosi

Perjantaina 20.2.2009 Latvian pääministeri Ivars Godmanis päätti erota nostaakseen kansan luottamusta poliittista johtoa kohtaan"

http://blogit.taloussanomat.fi/baltia/arkisto/1454

"Taiwanin pääministeri erosi taifuunin takia"

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/09/taiwanin_paaministeri_erosi_taifu...

"Nepalin pääministeri erosi"

http://formin.fi/public/default.aspx?contentid=163784&nodeid=15642&conte...

Oscari

Jos Vanhanen on mies, jota asiaa tietty epäilen, niin hän eroaisi heti! Ja presidentin roolia vahvistettava, jotta voi antaa potkut tuollaiselle pääministerille. Ei miite ole ollut maassamme vielä surkeampaa ja rötöstelevämpää pääministeriä!

hanari

Nyt kai voi jo keskustella onko rikoksesta epäillyn johtama puolue pääministeripuolue. Puolueen johdon pitää ottaa kantaa asiaan. Jos epäilyt osoittautuvat tosiksi, mitä ei ole kukaan vahvistanut, uudessa hallituksessa tuskin on kepulaista pääministeriä.

Vieras

Pääministeri ei esitä RAY:n raha-avustusten kohteita eikä määriä vaan JOHTAA KOKOUSTA joka KOKONAISUUDESSAAN toimii esittelijän kirjallisen esityksen perusteella.

Moittittavaa voisi löytyä alemmista ja valmistelevista virkamiehistä. Ei valtioneuvoston kokouksissa käydä läpi alempien momenttien asioita vaan niiden pitää olla kunnossa virkamiesten toimesta.

Ei tästä nyt YLEn ym. sensaatiotoimittajat saa irti kunnon juttua. Professorikaan ei huomaa oleellista. Tällä vaan peitellään yhtä toista, isompaa ja oikeaa lahjusrikosta.

http://www.valtioneuvosto.fi/toiminta/paatokset/tietoa/paatoksenteko/fi.jsp

"Vastuu

Valtioneuvoston yleisistunnon päätöksistä ovat kaikki istuntoon osallistuneet valtioneuvoston jäsenet yhdessä esittelijän kanssa vastuussa. Vastuusta voi kuitenkin vapautua esittämällä eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan merkittäväksi.

Ministerin vastuu ilmenee sekä poliittisena vastuuna että oikeudellisena vastuuna. Poliittinen vastuu ja valvonta toteutuvat eduskunnan ja hallituksen välisessä kanssakäymisessä mm. kansanedustajien esittämien kysymysten ja välikysymysten avulla sekä hallituksen esittämien tiedonantojen ja selontekojen kautta. Oikeudellisen vastuun perusteella ministerin virkatointen lainmukaisuus voidaan saattaa valtakunnanoikeudessa tutkittavaksi."

Suomi selviää

"Tällä vaan peitellään yhtä toista, isompaa ja oikeaa lahjusrikosta."

On totta että tästä ei oikeudellinen vastuu realisoidu. Ministeri ei voi valtioneuvoston päätöksenteon yhteydessä ottaa vastuuta avustuksen saajan tulevista päätöksistä. Poliittisen vastuun Vanhanen on taas jo tullut ottaneeksi ilmoittamalla erostaan ja jättämällä paikkansa tulevan puheenjohtajan käytettäväksi. Hallituskriisiä ei ennen kesää siksi tarvita.

Mutta mikä tuo toinen, isompi ja oikea lahjusrikos on?

Vieras

SAK:n johtajien SAK:n sääntöjen vastaisesti kavaltamien ay-liikkeen rahojen käyttäminen korkean virkamiehen presidentinvaalikampanjointiin.

tai vaihtoehtoisesti

SAK:n johtajien harjoittama törkeä jäsenistönsä pakottaminen pakkotyöhön ja pakottaminen SDP:n kannattajiksi vastoin ammatillista vapaata järjestäytymisoikeutta ja järjestön omia sääntöjä.

Mila F

Minusta ei Vanhas-fania saa, mutta väkisin tulee Rusi mieleen takaa-ajon ärhäkkyydellä mitaten. - ja se oli törkeää! Vaalirahajupakasta Vanhanen saa kiittää vain itseään. Halosen vaalirahat ovat aivan yhtä törkeä tapaus ja se, ettei niitä edes tutkita, on jo hävytöntä. SAK:n asema politiikantekijänä ja verotuettuna demareiden rahoittajana edustaa puhtaasti rakenteellista korruptiota.

Ola

Puoluesihteeri vaikuttaa onnistuneen. Puheenjohtaja ja pääministeri ulos. Paikka aukeaa. Kepulien lojaalius on huipussaan. Vanhasen omat törttöilyt vaativat sivusta vähän puoluesihteerin tölväisyjä ja homma tuli hoidettua. Nyt ollaan ehkä matkalla oikeuteen. Hyvä kepulit.

Koska Kekustapuolue alkaa jälleen toimia Keskustapuolueena.

Mediajulkisuus

Mitä tämä sitten on: Oikeuskansleri ilmoittaa, että ei ole tietoa Vanhaseen kohdistuvasta esitutkinnasta klo 22.23 27.1.2009. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja oikeuskansleri Jaakko Jonkka kiistävät, että näköpiirissä olisi pääministeriin kohdistuvaa esitutkintaa.
Minulla ei ole tietoa tai edes epäilyä siitä, että tuollaista olisi tulossa, kertoi Jonkka.

niinpä

Jos suomessakin vielä joskus, kansalaiset saisi päättää asioista. Suora demokratia,Siinä voisi olla ideaa! Pistetään poliitikot pitämään lupauksensa!

Snipers

Joka neljäs vuosi kansa päättää demokratiassa. Vasemistolainen ajatustapa on vallalla naapurissa, siellä kansa ei päätä....milloinkaan!

PS. asetu ehdolle ja kanna vasttuusi puheista

hanari

Kun välillisen edustuksen kautta ei osata äänestää, miten sitten suoran dermokratian kautta. Sitten vasta media päättäisikin kaikista asioista. Kellä raha sillä valta, koska vain rahalla saa julkisuutta asioilleen. Ja kansa äänestää niinkuin julkkikset käskevät. Suo siellä, vetelät aina äänestäjien housuissa.

LT

Kun näitä juttuja lukee alkaa tosissaan pelätä, että demokratia tulee tänne täydellä painolla. Nyt tätä maata sentään johtaa porukka, jossa joillakin on edes jonkinlaiset aivot, mutta.... huh, huh. Miten ne poliitikot saa pitämään lupauksensa kun te menette joka ikisissä vaaleissa samaan retkuun?

Jippe

Kepuleiden asiat ovat siinä mielessä hauskasti, että mitä suurempi roisto puolueessa on, sitä suuremmat sääli- ja sympatiapisteet tämä kerää äänestäjiltä.

Tarkastallaanpa kepulandian historiaa:

Kepuministeri Kauko Juhantalo tuomittiin Valtakunnanoikeudessa ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta eli jatketusta rikoksesta, joka käsitti virkavelvollisuuden rikkomisen ja lahjuksen ottamisen. Eduskunta erotti Juhantalon tuomion vuoksi joulukuussa 1993 eduskunnan jäsenyydestä. Hänet erotettiin myös Suomen Asianajajaliitosta. Ja vuoden 1995 eduskuntavaaleissa äänestäjät palkitsivat Juhantalon 6580 äänellä ja eduskuntapaikalla.

Anneli Jäätteenmäki raivasi tiensä pääministeriksi kyynärpäätaktiikalla ja kapulikonstein hankituilla asiakirjoilla. Ilo jäi kuitenkin (kansalaisten onneksi) lyhyeksi, vain 68 päivän mittaiseksi. Tapauksessa tuli kuuluisaksi hänen lausahduksensa: ”Puhun niin totta kuin osaan”. Asiassa nostettiin syyte Jäätteenmäkeä sekä muistiot vuotanutta tasavallan presidentin neuvonantaja Martti Mannista vastaan. Mannista syytettiin virkasalaisuuden rikkomisesta ja Jäätteenmäkeä yllytyksestä ja avunannosta. Käräjäoikeus katsoi Mannisen syylliseksi mutta vapautti Jäätteenmäen. Ja mitä tapahtui, kepun äänestäjät palkitsivat kieroilun lähes 150000 äänellä ja europarlamenttipaikalla.

Jos nyt Vanhasen toimia aletaan Krp:n toimesta tutkia, se todennäköisesti merkitsee sitä että kepulit valitsevat Vanhasen seuraavaksi presidenttiehdokkaakseen.

pja

Samanlaisen ja pidemmänkin törkylistan voisi koota helposti monesta muustakin puolueesta, ainakin demareista ja kokkareista.

Valtaosa äänestäjistä on sitäpaitsi liikkuvia, jotka valitsevat ketä äänestävät henkilön, ei puolueen perusteella ja vaalit kerrallaan.

Juhantalo toi kuulemma niin paljon työpaikkoja kotiseudulleen, että sai siksi paljon ääniä. Ja Jäätteenmäen äänestäjien mielestä taas "kieroilija" oli Lipponen ja muut demarit. Valtaosa äänestäjistä oli varmaan muita kuin Keskustan vakioäänestäjiä.

Tapio Tuuri

Mikäs kova isku tämä nyt Vanhaselle on, sen kun porskuttaa vaan. Jos oikein kova paikka tulee, ainahan puoluesihteeri Jarmo Korhonen voi siirtyä tilapäiseksi pääministeriksi ennen eduskuntavaaleja. Kokoomuskin varmaan hyväksyy, jos vain saa pysyä hallituksessa. Jyrki Katainen on kiltti poika.

Vieras

Minulle tuli yllätyksenä että tämä selvityksen teko tuli jollekin yllätyksenä. Vanhaa tietoa hehkutetaan uutena paljastuksena vaikka asiaa on Vanhanenkin julkisesti vaatinut.

Huzardi hazardin hengentuote Halmeesta aiheutti aikaisemmin närkästystä netin piirissä. Asia sai median luonnehtimaan esiintynyttä suuttumusta pienen piirin lietsomaksi hysteriaksi. Internetin kautta syntynyt spontaani reaktion julistettiin median toimesta merkityksettömäksi. Mitenkähän tämäkin toimittajien nostattama vanhasgate asiasta eroaa.

Rampe

Se on nyt ihan sama, osallistunko minä RAY:n rahojenjakopäätöksiin. Osallistuessani, voin järjestellä, että tietty taho saa avustuksia. Se on sitten "tietyn tahon" asia, osallistuuko tämä minun vaalikampanjointiin. Näinhän se homma pelaa, kun asiat oikein järjestellään. Minä olen antanut rahaa ja raha on kiertänyt. Vanhasta ei vielä ole syytetty, eikä tuomittu, mutta kaikki on mahdollista. Etukäteen tuomitseminen ei kuitenkaan ole oikein.

Pasi Käyhkö, vapaa kirjoittaja, Espoo

julkisoikeiden emeritusprofessori Joensuun yliopistossa. Missään ei ole mainittu, että Joensuussa olisi oikeustieteellinen. Tuntuu niitä lausontoautomaatteja olevan vähän joka paikassa. Toisille tuo luetun ymmärtäminenkin tuntuu olevan ongelma.

Lempi

... eli ihminen on syytön, vaikka hänestä kirjoitettaisiin viestintävälineissä negatiivisia asioita, ja mielestäni on erikoista, että keskeneräisestä asiasta uutisoidaan, kuten on uutisoitu. Onko suomalaisissa viestintävälineissä syyllisyysolettama vaikka Suomen lainsäädännössä www.finlex.fi on syyttömyysolettama?

HS testin mukaan "konnia vai kunnon kansalaisia" ihmiset arvioivat julkisuuden perusteella ihan syyttömiä ihmisiä "konniksi". Medialla on tärkeä funktio yhteiskunnassa, mutta se ei ole oikeuslaitoksen edustaja myöskään tuomitessa ihan syyttömiä ihmisiä julkiseen häpeärangaistukseen.

Poliisilla on virkavelvollisuus tutkia asioita, joten myös ihan syyttömiä ihmisiä tutkitaan. Mielestäni olisi outoa, jos kaikissa tutkimuksissa kaikki ihmiset olisivat syyllisiä. Useinhan useaa ihmistä tutkitaan asioista, vaikka olisivat syyttömiä.

Miksi ihmeessä keskeneräisistä poliisitutkimuksista uutisoidaan? eikö aiheesta voitaisiin uutisoida, kun tutkimus on tehty? ovatko jotkut ihmiset, kuten kirjan kustantaja, viestintävälineet tms. närkästyneet pääministerille siitä, että hän puolustaa yksityisyyttään, kun niin paljon negatiivisia asioita kirjoitetaan?

EU perusoikeudet
www.europarl.europa.eu/charter/default_fi.htm

pja

Hienoa nähdä välillä oikein asiallinen viesti näissä keskusteluissa. Hatunnoston arvoista! Niin se vain on, että on paljon helpompi haukkua kuin kirjoittaa jotain rakentavaa. Antaa viranomaisten ensin tutkia, ja aletaan sitten vasta hutkia jos on aihetta.

Lempi

Tuleeko mieleen myönteisiä esimerkkejä viestinnästä ja uutisoinnista? ja mistä mielestäsi suomalaisia voitaisiin erityisesti kehua?

Ehdotuksena ihmisistä voitaisiin kirjoittaa paljon enemmän myönteisiä asioista viestintävälineissä ja mm. Suomen pääministeristä hänen tekemästään työstä www.vn.fi yksityisjuorujen sijaan. Kyseinen lienee ihmisille oleellisempaa?

Joskus ihmettelee, että onko suomalaisissa viestintävälineissä tabu kehua ihmisiä ja kirjoittaa myönteisiä asioita sekä julkisuuden ihmisistä, että myös muuten kehua ihmisiä.

On olemassa vanhentuneita viestinnänteorioita, joissa mielletään, että julkinen sektori on kansalaisyhteiskuntaa vastaan ja media kansalaisyhteiskunnan puolella. Ihan turha vastakkainasettelu, ja ovat negaatiot kenellekkään hyödyllisiä? jos arvosteluun käytetystä energiasta edes 10% käytettäisiin rakentaviin ehdotuksiin esimerkiksi ihmisten työllistämiseksi ihmiset olisi jo työllistetty. Suomessa ja kansainvälisesti.

Kuinka usein esimerkiksi poliitikoista, kuten www.vn.fi, www.eduskunta.fi ja www.tpk.fi, www.suomi.fi on myönteisiä uutisia ja viestintää hyvin tehdystä työstä yksityisellä ja julkisella sektorilla? Julkinen sektorin myös osallistaa ihmisiä ja kysyy mielipiteitä esimerkiksi www.otakantaa.fi, www.europa.eu, www.oikeusvaivelvollisuus.fi yms.

Hyvä kansallinen ja kulttuurinen identiteetti vahvistaa sekä suomalaisia, että kansainvälisiä mahdollisuuksia. Lisää siis viestintää hyvin tehdystä työstä.

Suomalaisessa kulttuurissa työnteko ja osaaminen ovat tärkeitä asioita. Mielestäni kyseinen tietotaito olisi mielekästä säilyttää myös viestinnässä.

LT

"Miksi ihmeessä keskeneräisistä poliisitutkimuksista uutisoidaan?"
Siksi, että patentti- ja rekisterihallitus on tehnyt asiassa tutkimuspyynnön, jonka perusteella tutkimus on katsottu poliisin taholta aiheelliseksi. Erityisen painavaa on, että tutkinnan kohteena on valtion ja kansalaisten kannalta merkittävin henkilö, pääministeri.

Poliisilla ei ole virkavelvollisuutta tutkia mitä tahansa asiaa. Jos asia jätetään tutkimatta, ei ole löytynyt tarpeeksi sellaista tutkittavaa, jonka perusteella rikosta voitaisiin pitää mahdollisena. Nyt on ja sellainen on ehdottomasti uutisoitava.

Meidän suomalaisten käy huonosti jos asioita ei kyetä katsomaan objektiivisesti. Niin miellyttävältä ja vilpittömältä kuin Vanhanen tuntuukin, ei sen pidä antaa hämätä meitä. Monet ihmiset osaavat esittää sellaista roolia hätätilanteessa.

semi

Pääministeriä tutkitaan niin siitä pitää mainita ja keskustella. Kukaan ei ole ollut vaatimassa Berlusconin tapauksessa että asiasta ei pitäisi uutisoida. Jos ei ole mahdollista uutisoida niin silloin elämme kaukana sananvapauden ihanteesta, jos sinua ollaan tuomitsemassa rikoksesta jota et tehnyt ja tuomio tulee on erittäin myöhäistä puolustautua, tämä toki sopisi Kongon demokraattiseen tasavallalle mainiosti. Emme koskaan kuulisi mielipidevangeista koska heitä vain tutkitaan kotiarestissa.

Maalaismummo

"- Meillä on hirveän väljä tämä sääntely. Siinä lähdetään vain siitä, että ministereinä pitäisi olla hyvämaineisia ja rehelliseksi tunnettuja kansalaisia".

Jopas, jopas... Jos nettipalstoja lukee, niin ennen pitkää jokainen poliitiikko on menettänyt nämä määreet.

Tehtäisiinkö lista niistä poliitikoista, jotka - tällä tietoa - ovat rehellisiksi tunnettuja?

Enpä itse ole varma kenestäkään.

Vieras

Miettiköön professori hetken tapaus Alpo Rusia. Niin kait se on, että jos proffa ei tiedejulkaisujaan saa läpi, niin sitten pitää höpöttää omia päähänpistojaan medialle "vakavasti otettavina mielipiteinä". Ei taida Meidän Matti olla kovinkaan täydellinen, mutta kuten nimimerkki Lempi sanoi, tiettyjä oikeusvaltion periaatteita Suomenkin pitäisi, myös käytännön tasolla, täyttää.

jussi vaarala

miksi esimerkiksi Tiura saa jatkaa tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana - se että saa jatkaa on siten itse asiassa palkinto kaikesta. Ja haluammeko tulevaisuutemme oikein valiokunnan puheenjohtajan nuijalla sellaisen puheenjohtajan käsiin joka on ennätysvaalirahoitettu ja muut epämmäräisyydet päälle.

Missä ääniharava NInnistönkin periaatteellisuus on. Hänkin voisi elämöidä että miten tällainen meno sallitaan.

semi

Yksi kauhu kertomus tässä listassa, mutta kuten Jussi huomaat niin kukaan ei eroa, se on yhteistä ja päättäneekö tämän kaikki yhdessä, seisomme rivissä poliisin suorittamaan Waterloohon asti.

dilindarkastaja

Perunakuoppaan vaan kokoontumaan: Lahnanen, vihriälä, Korhonen, Kauppinen, Merisalo, Yli-Saunamäki, Ruotsalainen, Kontiola, kanki-Kaikkonen........jne.
Kepu on paljon muutakin kuin poliittinen liike.
Kohteita on paljon: Kelkkatehdas, Keva, Nova, Ray, Nuorisosäätiö, Maaseudun kukkaisrahasto..... jne.
Ei ihme, että hallitusohjelma on jäykkä ja kepun rahoitus taas puolestaan senkin edestä notkea.
Taidetaan muuten sukeltaa todella syvälle!

Vieras

Edustuksellisen demokratian perus ongelma . Kansanäänestykset parantaisivat ilmapiiriä , mutta antaako korruptoitunut eliitti periksi vai mennäänkö totalitarismin kautta ?

Vieras

On aika erikoinen juttu, että muuan päivystävä professorin titteliä käyttävä henkilö huutelee heittoja korvesta. Varmaankin on oikein tieteellinen näyttö vaatimuksille. Onpahan keino päästä jukkikseksi.

olavinieminen

Vaatimus: Ministerin pitää olla hyvämaineinen ja rehelliseksi tunnettu!!!

Silloin myös Väyrynen ja Jäätteenmäki eivät käy pääministeriksi!
Erikoista olisi jos Jäätteenmäen seuraaja Vanhanenkin saisi nyt "ajolähdön".

Jos hallitus eroaa niin, kokoomuksesta tulee seuraava pääministeri.
Meneekö Kepulta myös hallituspaikka, jolloin demarit tulisivat hallitukseen?

Vieras

Berlusconi on sentään aika skarppi äijä tähän meidän säälittävään sähläriin verrattuna. Berlusconilla on sentään tavoitteita joita ajaa, ja pitää lystiä. Tämä vaan pyörii kuin puolukka p....läjässä. Ei tiedä mistä tuli ja mihin on menossa. 2-0 Italialle. Funtsikaa nyt mitä kaikkea mahtuu välille Ikean kassa ja KRP:n tutkinta. Ennenkuulumatonta taitamattomuutta.

tuomonet

Skarppina äijänä sellaista, joka joutuu turvautumaan maksullisiin naisiin. Matilla sentään on luontaista vetovoimaa, onhan hänet nimitetty Euroopan seksikkäimmäksi pääministeriksi! Tämähän tietysti jurppii kateellisia suomalisia äijiä.

peweste

Matti Vanhanen elää nyt oikeata Ruususen unta.Kylmän talven tuomana tulee lunta tupaan tuutin täydeltä.
Onko niin,että sitä saa mitä tilaa!

j.susi

Vanhasjahti alkaa saada holokaustin piirteitä. Nostetaan esiin tekemällä tehtyjä juttuja,nekin jotka ovat tosia eivät poikkea millään tavoin päivänpoliitikassa normaalikäytäntöön kuuluvasta maantavasta jota on noudatettu koko sotien jälkeinen aika. Eivät yleiset tähän saakka hyväksytyt käytännöt voi yönseudussa muuttua.
Kyse onkin seuraavien vaalien jälkeisestä vallanjaosta,ketkä pääsevät paikkoja jakamaan.
Tällä sirkuksella tietyt tahot (osa demareista ja kokoomuksesta) raivaavat tietä sinipuna hallitukselle. Sen suurin este on Matti Vanhanen ja hänen johdollaan voittoisa keskustapuolue.
Sosdemithän eivät ole tunnetusti päässeet ylös 50-luvun juoksuhaudoista,vaan lujan uskonsa mukaan uskovat vielä kokoomuksen avulla saavansa Kalle-Aukustin presidentiksi,ettei Kekkosta olisi ollutkaan. Varmaan houreissaan luulevat Vanhastakin Korsimoksi.

Puoluerahoitukseen liittyvät asiat joitten varjolla tätä mustamaalausta tehdään on aina ollut ja tulee olemaan harmaata aluetta.
Koskahan nostetaan ay-liikkeen johto ja siinä toimineet/toimivat puolueaktiivit suurennuslasin alle?

Olen itse ollut 80-luvulla mukana demareitten ryhmätoiminnassa ns. sitoutumattomana. Lukemattomia opinto-ja muita kerhoja/tilaisuuksia pyöritin paperilla. Ne lähetin Työväensivistysliittoon ja sitä kautta saatiin opinto-avustuksia valtion varoista joilla sosiaademokraattien puoluetoimintaa rahoitettiin. Pientähän tämä mutta mikähän lienee ollut kaiken tällaisen saldo maanlaajuisesti?

Paasikiven (sen juho kusti) kerrotaan sanoneen,"sontaa on niin paljon,että siihen vallan hukkuu".

Sen perusteella mitä todella tiedetään,Matti Vanhanen ei ole tehnyt mitään väärää.

semi

Aika kaukaa haettu, eihän tässä ole Vanhasta kaasukammioon laittamassa vaikka olisi syyllinen. Mitä vanhaan ja normaalikäytäntöön tulee niin jostakin se muutos on aloitettava.

Luomansuu

Taitaapa emeritusprofessori yrittää kaikin tavoin nostaa Joensuun yliopistoa esille, ettei sitä paketoitaisi samalle lakkautuslistalle sivukoulujen kanssa. Lausuntoa tulee vähän väliä, etupäässä Vanhasesta. Oletetaan että hallitus tekisi esityksen Joensuun yliopiston lakkauttamisesta rahapulan takia - emeritus puhuisi varmaan kostosta ja ajojahdista.

Aku

"Ministerien pitää nauttia luottamusta, joten kyllä se olisi hirveän ongelmallista, Pohjolainen sanoo."

Ei ministerien tarvitse "nauttia" kansan luottamusta, kuten nykyinen tilanne vallan hienosti todistaa. Esim. Astrid Thorsia vastustaa ylivoimainen enemmistö kansasta, mutta eipä tuolla mitään merkitystä ole.

hanari

Ei edes tiedä mikä ministeri Thors on. Vain rupusakki kuvittelee, että maahanmuuttajat syövät heidän vaivaisapujaan. Sivistynyt enemmistö ymmärtää, että maailman kurjuutta pitää lieventää ja inhimillisiä periaatteita noudattaa maahanmuuttopolitikkassakin. Integroitumisessa vieraaseen kultturiin pätee vanha viisaus: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Ei voi elää maasa maan tavalla, kun ei tiedä mitkä ne tavat on.

Vieras

Valtiosääntöasiantuntija Pohjolainen on turhan hätäinen spekuloidessaan tutkinnalla, jonka aloittamisen edessä on vielä erittäin iso JOS.

jpcosta99

Mistä on kysymys? Jos Suomen pääministeri olisi kuin Berrusconi-temperamenttia tarvitaan paljon-ja jos puhut vuolaasti-saat leiman otsaan--olet pipolaari-häiriö-tapaus.
Molemmissa on riskinsä joten SWT pika-analyysi hyvät ja huonot puolet hyvät asiat ja pahat asiat--lopputulos--erottamiseen ei riitä aika!

Jos Vanhanen eroaa omatoimisesti-ei sekään istu nyt "sapluunaan"!

Tuli mieleen Anneli Jäätteenmäki-joka lienee Keskustan seuraava puoluejohtaja..vai onko?? Jos olisi -olo olisi tyytyväisempi siltä saralta.

Kataisen nostan heidän yläpuolelleen ja se on nyt tai ei koskaan!

Vieras

Läpeensä kaikki tuntemani KEPUlit ovat tilansa perineitä tukijusseja tai pikkuvirassa tyrannisoivia puoluekirjakiintiöläisiä. Tässä valossa broilerikasvattamon tuotteen "pääministeri" Vanhasen ymmärrys siitä mikä on tavoiteltavaa ei hämmästytä ollenkaan. KEPUn päivät on luettu, ja hyvä niin. Tälläistä on KEPUlainen "isänmaallisuus".