
Helmikuun 8-10. päivä järjestettävään seminaariin odotetaan myös muita Itämeren rantavaltioiden valtionjohtajia ja pääministereitä.
Putinin tiedottajien mukaan pääministeri ottaa seminaarissa kantaa Itämeren ainutlaatuisen ympäristön suojelun puolesta. Esille noussevat myös kaasuputki Nord Streamin ympäristönäkökohdat.
Venäjän pääministerin on lisäksi määrä tavata Suomen vierailullaan presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen, joiden kanssa Putin keskustelee Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta ja investointeihin liittyvistä kysymyksistä.
Itämeri-seminaarin pääjärjestelijöinä ovat Suomen ulkoministeriö ja koko Itämeren alueella toimiva Baltic Sea Action Group (BSAG), jonka työn taustalla on uusi Elävä Itämeri -säätiö. Säätiön perustajia on muun muassa Ilkka Herlin, joka on lastinkäsittely-yritys Cargotecin hallituksen puheenjohtaja.

| 07:40 | Jyrki Katainen tv:ssä: ”Tämä uutinen on täysi ankka” — US |
| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kaasuputkesta vuokra Suomelle
Meniskö päikseen Saimaan kanavan vuokran kanssa.
putkesta hyötyä myös Suomelle
Ehdotus on varteenotettava. Ainakaan ihan ilman hyötynäkökohtaa ei pitäisi lupaa antaa. Hyötyyhän Venäjäkin meidän merialueestamme. Mutta luulen, että ilmatteks menee. Ne hyvät naapurisuhteet.....
Hyvä idea!
Mutta kyllä siihen voisi lisätä vuokra-alueen suomalaiselle satamalle jäämeren rannalta.
Olis Lapisa pojille töitä.
Petsamo
Suomen ja EU:n pohjoinen ulottuvuus.
miksi vuokrata - ostetaan!
tulossa myyntiin mm:
murmanskin satama, murmanskin varustamo.
eiköhän petsamokin ole samalla listalla.
lista on tosi pitkä.
Sotien korvike
Itämeren pelastaminen yhdistää eri sukupolvet yhteiseen taisteluun kansallisen tulevaisuuden puolesta. Kukaan ei voi jäädä sivuun!
Kyllä viherpiipertäjät
Kyllä viherpiipertäjät jaksavat vouhottaa yhdetä putkesta. Puhuisivat ennemin vaikka työttömyydestä Suomessa!
Puhutaan putinismin uhasta: alas chamberlainilaisuus!
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Sinikukka Saari: "Lännessä oltiin sinisilmäisiä Venäjän demokratiasta. Eurooppalaiset järjestöt katsoivat läpi sormien Venäjän laiminlyöntejä ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksissä1990-luvun puolivälissä. Nyt Venäjä ei edes teeskentele pyrkivänsä täyttämään lännen normeja tai noudattamaan allekirjoittamiaan ihmisoikeussopimuksia."
Suomen on vaadittava: Putinismi alas Euroopassa! Virallista chamberlainilaista Suomea ja myöntyväistä valtamediaa lienee turha vielä pitkään toviin odotella mukaan moraaliseen heräämiseen. Toivon voi laskea ainakin aluksi lähinnä vapaan kansalaistoiminnan ja hyvässä mielessä älyllisen "etujoukon" muodostaman keihäänkärkiaallon varaan. Onneksi se ei ole koskaan laantunut täysin, vaan sinnittelee elpyäkseen jälleen voimiinsa.
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan ja ihmisoikeuksien ja luonnon puolesta!
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
- Mitäs me sanottiin. oltiin oikeassa alusta alkaen.
Tervetuloa, olemme sinua vastaan Putin!
Tervetuloa, olemme sinua vastassa ja vastaan Putin! Vastaanotto on tällä kertaa jäätävämpi ja räväkämpi kuin vuonna 2001, ks. http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
Venäjä on pimeyden voimia kumartava ja palveleva Punaruskean synodin pillin mukaan tanssiva stalinilais-putinilainen saalistuskolonialistikapitalistinen KGB-satanokratia http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#en
Pahan Valtakunta on tarjoillut pimeyden kekäleenhohtoista mammonaa mm. (nykyisille ja ex-) poliitikoille (Lipponen, Schröder…), papeille (Patriarkka Aleksi, Molari…) ym. yli tusinasta hopeadenarista kiinnostuneille pikkufausteille: edesauttaakseen Stalinistanin paluuta ja luonnonvastaisen kaasuputken kaltaisia Ribbe-Molon-työntäjäisiä Suomi-neidon ja muiden viattomien sieluun salakavalasti takakautta
- hyväksymme NordStreamin vain näin toteutettuna: http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#yhteistyoe...
- Venäjä, jakomielisten valheessaeläjien vainoharhainen retrovaltakunta.
- Joka luottaa Venäjään, valmistelee itsemurhaa.
(KNFIJV/aforismit)
Nyt: Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan ja ihmisoikeuksien ja luonnon puolesta!
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
- Mitäs me sanottiin. oltiin oikeassa alusta alkaen.
Tämä Eiramaa
Kirjainlyhenne - onko se joku Sudenpentujen juttu?
Olisiko jonkun viiiritoimikunnan varasihteeri?
Varmaan joku "sodanpentujen" kunnianimi, ainakin puheet on kovin sotaisia.
Voihan se olla Heidi
Voihan se olla Heidi Hautalan salanimi.
Sodanpennut
Keitä näihin sodanpentuihin oikein kuuluu?
Mies täynnä mahdollisuuksia
Espoon sopimukseen Putinin nimi? Valtiotakaus Nord Streamin mahdollisille ympäristövahingoille? Yhteinen NS-suojausosasto Venäjän, NATO:n ja sotilaallisesti sitoutumattomien maiden kanssa? Kompensaatioesityksiä Suomelle?
Suomen tavoite ?
Jos Putin tulee valtiovierailulle , kaipaisin Suomen agendaa listalle (itämeren teemaan)
1 Itämeren öljyliikenteen määrä on 10 kertaistunut 10 vuodessa. Paljonko Venäjä on panostanut ympäristönsuojeluun ja tulevien ympäristökatastrofien minimointiin Suomenlahdella.
Entä Itämerellä ?
2 - Kuinka paljon Venäjä sitoutuu putken purkamiskustannuksiin. Mihin rahastoon nämä rahat talletetaan - ennen putken rakennuksen aloitusta.
Onko Suomi ja muut itämeren maat saaneet itänaapurilta sitoumuksen vastata putken purkamiseen liittyvistä velvoitteista.
Balttiaan rakennettujen sotilastukikohtien perusteella on oletettavaa ettei Venäläiset ole kiinnostuneita putken kaikista elinkaaren kustannuksista.
2 Kaasuputki tullee nostamaan Suomenlahdella sotilaallista toimintaa. Kuinka tästä tuleva sotilaallinen uhka ("Gazprom-sotilaat") on tarkoitus tehdä vaarattomiksi Suomen näkökulmasta
- kauppamerenkululle
- virkistyskäytölle (veneily, kalastus)
- rakennusajan ympäristöhäiriö
3 Putinin omaisuus on noin 5 % Gazpromista. Hänellä on 30 miljardin dollarin omaisuus. Onko hän suomessa bisness miehenä vai presidentin roolissa.
4 Lupaako Putin käyttää omaa omaisuuttaan itämeren hyväksi.
Vai onko hän presidentin mandaatilla lobbaamassa omaa businestaan ?
Putin on oligarkki
Miksi keskustelu ohjataan sivuraiteelle marionettipresidenttiin tai Putinin titteliin.
Korruptio on 40% - 60 % Venäjän bkt.n päälle.
Korruption syvä ydin on Kremlissä
Putinilla on 30 miljardia sveitsissä
Putin omistaa mm gazpromista 5 %, sen lisäksi myös muita kaasunvälitysyrityksien osuuksia !
Onko Putin kremlin oligarkkina tullut kylään suomeen vai onko hänen Venäjän presidenttinä paikalla ?
Mitä Virallinen suomen valtio saa hyötyä hänen vierailustaan.
Onko korruption vastaisella Suomella jokin kanta, kun Venäjän talousrikollisuuden ikoni tulee vierailulle ?
Miksi lehdistö ei tuo Putin roolia näkyville suomettuneessa lehdistössämme ?
Onko hän suomessa bisness miehenä vai presidentin roolissa.
Taidat olla Uuden Suomen toimittaja, joka ei millään ota uskoakseen, että Dmitri Medvedev on Venäjän federaation presidentti.
"Presidentin mandaatilla"
Mandaatti tarkoittaa välipuhetta, jonka kautta toinen sopimuksen tekijöistä antaa toiselle toimeksi jonkin asian tai tehtävän suorittamisen.
Rooli ei ole toimeksianto, joten nyt Tapio vääristelet tahallaan asioita.
"Emäntä hukassa"
Juttu on peistausta hänen kirjoituksestaan.
Onko?
Emäntä hukassa kirjoitti:
"4. Lupaako Putin käyttää omaisuuttaan itämeren hyväksi. Vai onko hän presidentin mandaatilla lobbaamassa omaa businestaan?"
Jos tuosta lukee, että Putin olisi presidentti, ei ole ymmärtänyt lukemaansa tai mitä mandaatti tarkoittaa.
kyseessä kohdan 3 loppu.
mot.
toisaalta putinia moni pitää ikuisena presidenttinä...
Presidentti on valtioelin, ei valtio
Minkä mandaatilla Suomen YK-suurlähettiläs on YK:ssa?
Minkä mandaatilla Tapio Kuula on toimitusjohtaja?
Minkä mandaatilla Dmitri Medvedev on presidentti?
Objekti vai subjekti?
omenoita ja appelsiineja - kyseessä oli kohta 3
ja mitä luultavimmin lapsus, tosin täysin ymmärrettävä sellainen, venäjän nykytilanne huomioiden.
Voi olla parempi ettei tarraa ravatista kiinni, Putin on mustan
vyön kantaja, siinä ravattiin tarttuja lentää kintut kaaressa kanveesiin
Bushan oli entinen juoppo ja kansalliskaartilainen
Kuin myös mukava mies.
w olisi saanut potkut huippuyliopistosta, jollei suku olisi ollu
takana, juopottelun ym takia, ei olisi alunperin sinne päässytkään ilman sukuperinteitä.
kansalliskaartiin liittyi jottei joutunut vietnamiin. yksikkönsä komentajaeversti kyllä on todennut, ettei ole ikinä miestä nähnytkään.
pari vuotta kyllä väittää palvelleensa.
samoihin aikoihin toimi vaalikampanja-avustajana. isänsä oli pyytänyt pojalleen paikkaa, kun oli sekoilujen takia tullut tiukat paikat kotona. kampanjatoimistossa kävi kääntymässä muutaman kerran.
po järjestajinä, ei järjestelijöinä
siinä kun on vissi ero.