Suomi jäi neljänneksi EU-maiden vertailussa, jossa kysyttiin kansalaisten tyytyväisyydestä omaan elämäänsä. Suomen edelle vertailussa kiilasivat Tanska, Ruotsi ja Hollanti.
Vähiten tyytyväisiä elämään ollaan Euroopan kaakkoiskulmalla, sillä huonoiten vertailussa menestyivät Bulgaria, Unkari, Kreikka ja Romania.
Eurobarometrikyselyssä kysyttiin noin 27000 EU-kansalaiselta heidän tyytyväisyydestään omaan elämäntilanteeseensa ja oman maansa taloudelliseen ja sosiaaliseen tilanteeseen.

Kommentit
tulosten perusteella kuullostaa aika realistiselta tutkimukselta
olisiko kerrankin osattu laatia kysymykset oikein ja saatu vastaukset kuvastamaan todellisuutta.
sanavalinnat vaikuttavat paljon kun tehdään tutkimuksia eri kulttuureissa ja kielialueilla.
Salkkareita tulee
Salkkareita tulee teeveestä, seiska postiluukusta, kaljaa saa kaupasta ja samalla reisulla pakastepitsaa ja hallituski on lupaillu korottaa isotuloisten verotusta. Voiko tässä enää tyytyväisempi olla.
Jaa että Kreikka onkin vain valeparatiisi valeturisteja varten
me olemme aina luulleet että se on maanpäällinen paratiisi!
Se voi olla tuo ortodoksi-usko eli kreikkiläiskatollisuus joka tekee saamattomaksi ja aloitekyvyttömäksi. Ne on kaikki siihen uskontoon kuuluvat maat hieman niin-ja-näin. Otetaan nyt esmerkiks tuo Vennään mua. Ei minkäänlaista rotia sielläkään.