Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoille tarjotaan lumitöitä, kertoo Kansan Uutiset. Helsingin kaupungin rakennusvirasto on luvannut jo kolat, lapiot ja turvaliivitkin käyttöön.
Idea lähti liikkeelle, kun eräs kamerunilainen alkoi kysellä, mitä turvapaikanhakijat voisivat tehdä turhauttavan odottelun sijaan. Punavuoriseurasta ehdotettiin lumitöitä. Tarjoukseen tarttui Refugee Hospitality Club Punavuori & Kallio -ryhmän perustaja Pauliina Seppälä, joka ryhtyi puuhaamaan turvapaikanhakijoille talvivarusteita ja lumikolia.
Kaupunki on luvannut jo kolat sekä lapiot käyttöön ja asukkaat ovat tuoneet talvivaatteita.
- Vasta torstaina kello 14 nähdään, miten tempaus onnistuu. Toivon, että paikalla on ainakin muutamia turvapaikanhakijoita. Yhteyshenkilömme mukaan halukkaita löytyy, Seppälä sanoo Kansan Uutisille.

Hieno idea! Nyt on
Hieno idea! Nyt on turvapaikanhakijoilla mahdollisuus vuorostaan konkreettisesti auttaa kantaväestöä. Jos tempaus onnistuu, parantaa se varmasti asenneilmastoa turvapaikanhakijoita kohtaan.
Aivan varmasti paikalle
Aivan varmasti paikalle saapuu joukoittain ahkeria lumenluojia. Totta kai Suomea autetaan.
Jäi vain mietityttämään: mihin lumitöissä tarvitaan turvaliivejä?
Mihinkö turvaliivejä?
Katutöiden tekijöillä huomatakseni on turvaliivit. Eiköhän jokin lakikin sitä edellytä.
Ulkomaalainen ei ole orja
Järkyttävää rasistista hyväksikäyttöä! Hädänalaiset ihmiset eivät ole tulleet mihinkään orjatyöhön vaan terapoitaviksi ja toipumaan kärsimästään vainosta ja kidutuksesta. Tällä annetaan täysin vääränlainen kuva suomalaisten auttamishalusta. Taas hävettää olla suomalainen.
Jos lopetettaisit tuon
Jos lopetettaisit tuon trollailun. Toimeton retkuilu on aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia, joita emme toivo pakolaisille.
Samaa mieltä!!!
Samaa mieltä! Ja jos ulkomaalaiset laitetaan hommiin, pitää heille maksaa vähintään kohtuullista 200€ tuntipalkkaa. Minusta on törkeää miten Suomi ensin houkuttelee tänne pakolaisia lupaamalla elämisen olevan ilmaista ja sitten yhtäkkiä vaatii heitä osallistumaan töihin vaikka kaikki tietävät ettei työntekoa oikeasti edes tarvittaisi. Rahaahan tulee kuitenkin aina seinästä. Itsekään en ole töitä vuosikausiin tehnyt kun tajusin tämän.
Protestanttista työn etiikkaa Kamerunista
Ehdotan, että Lapinjärven siviilipalveluslegioonan luennoitsijat ilmoittavat työprikaatin käyttöön ensiksi Lapinjärven kunnalle ja peruskoulutuskauden jälkeen Helsingin kaupungille.
Suomalainen siviilikrisiinhallinta tarvitsee "lapiopataljoonan".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Deutsche_Arbeitsfront
Anni Sinnemäki voisi nimittää fritzsauckeliksi Filatovin.
Puntari tämäkin.
Toivottavasti kukaan ei alkaisi heiluttaa rasisti-kortti nyt. Ja toivottavasti ei kukaan anna turvapaikanhakijoille kuvaa, että nyt te olette vakituisissa kaupungin hommissa. Ja tällaistä tämä työllistyminen on täällä Suomessa. Ja tämä on sellaista työtä, jota suomalaiset eivät enää tee tai jostain syystä osaa. Jos taas käy niin, että ketään mamua ei oikeen tunnu kiinnostavan, niin se käy rasisteille näytöstä kiitollisuudesta asua ilmaiseksi keskustan hotelleissa. Ja sitähän emme halua. Oli miten oli, niin olisihan se melkoinen näyte vainotuilta ihmisiltä ruveta nyt tekemään lumitöitä heti alkuun uudessa "kotimaassaan". Onhan toki kysymyksessä nk. iloinen talkootapahtuma, vai onko joku työnantaja tai kaupunki palkannut heidät ko. hommaan? Joku tekee elämänsä diilin, ehkä.
Hieno homma sopeuttaa Suomalaiseen luontoon
Aitoa työtä ja reipasta liikuntaa,raittiissa luonnossa ?
No taitaa tämä ministeri kieltää,tai sitten joku sosiaali tantta.
kolalle kyytiä
minne ne lumet viedään?, vai vemputtaako ulkomaan vahvistukset lumikasoja kadun kulmalta toiselle?
mutta hernesaaren lumenkaatopaikka on mukavan kävelymatkan päässä, kolat lunta täyteen, ja ohjatusti merta kohti.
tehkää kuvareportaasi
tehkää kuvareportaasi torstain tunnelmista!
hienoa että turvapaikanhakijat ovat valmiita tekemään myös ruumiillista työtä.
Vihreälle Idealistille Kumpulasta
Nyt voisit ottaa sen pään pois sieltä puskasta ja miettiä vähä tarkemmin taas. Jengi tulee tänne ilmaiseksi olemaan, asumaan ja tuovat varmasti perheensäkin mukanaan. Todennäköisesti koko sukunsa.
Onhan se väärin, että tänne tulevat tekisivät jotain työtä sen eteen, että saa kaiken ilmaiseksi.
Mielestäni tämä on erittäin loistava esimerkki maahanmuuttajasta, joita voisi Suomeen enemmänkin sallia. Ihminen, joka on valmis tekemään työtä ja toimimaan yhteiskunnan hyväksi on aina tervetullut.
Suurin osa näistä tulevista eivät ikävä kyllä edusta tätä joukkiota. Mielummin antaisin mahdollisuuden ihmisille, jotka tulevat tänne tekemään töitä, joista olisi oikeasti hyötyä eikä vain haittaa ja lähetettäisiin ne jälkimmäiset tapaukset takaisin.
Tietenkään ei varmaan koskaan ole helppo tulla uuteen maahan ja oppia maan tapoja, mutta näin se vaan on. Tekemällä normaalia työtä pystyy sopeutumaan huomattavasti paremmin tapoihin ja kulttuuriin, koska sitähän me (suurin osa ainakin) Suomalaisistakin teemme päivästä toiseen. Maassa maan tavalla.
uskon kun näen..
taitaa vaan käydä niin että paikalle valuu muutama vanhempi nainen ja nuoret miehet jatkavat makoilua.
toki jos romanian romanit saataisiin lumitöihin niin alkaisin uskoa taas jopulupukkiin.
Ei ole miesten työtä
Onkohan tässä ehdotuksessa otettu kulttuuritaustat kaikkien maahanmuuttajaryhmien kohdalla huomioon? Monen etnisen ryhmän kohdalla pihapiiri- ja peltotyöt ovat naisten ja lapsien harteilla polttopuun keruuta myöten.
Miehille sen sijaan sopii paremmin lumikolien ja lapioiden kauppa. Samoin työn ohjaukseen heitä lienee helpompi värvätä. Odotan mielenkiinnolla, kuinka pohjoismainen tasa-arvokäsitys molempien sukupuolten työnjakokäsityksestä on onnistuttu välittämään. Toivon runsasta osallistumista.
Voihan Venäjä
Vennään reissulla katselin paikallisen puistotyöprkaatin raatamista. Lyhytlavaisessa pakettikuormurissa istui kolmikymppinen nuorimies kuskinpaikalla. Apumiehen puolella myös parhaassa työiässä ollut mieshenkilö mahorkkasätä leukapielissä molemilla. Lehtien ja roskien keruu oli delekoitu eläkeläismummoille.
Jos tästä "rojektista" jotain tulee, muuta kuin kuvia hesarin sunnuntailiitteeseen, niin melkeinpä olen valmis syömään...
Oma lääkkeenin pakolaisongelman pikaratkaisuksi on sijoittaa nämä hengenvaarassa olevat piiloon itäsuomeen korpiin tekemään kunnon töitä, kuten metsänraivausta ja energipuun korjuuta, suorituspalkalla. Suomesta löytyy vielä majoitustiloiksi tyhjillään olevia metsäkämppiä ja kansakouluja. Kämppäemäntiäkin varmaan löytyy vihreistä naisaktivisteista.
Tämähän olikin
Tämähän olikin huumoripläjäys. Kohta siellä kinoksien juurella on moku-väki paijaamassa, rajoittelemassa ja valvomassa, ettei käy kipeetä ja ettei hengästy liikaa.
Silti kannustusta asialle. Parasta kotiuttamista mutta huolehtikaa myös, ettei siellä ole ainuttakaan em. moku-hyysäriä torpedoimassa hyvää työhön opettamis-harjoitusta oikeessa talvisodan hengessä.
Ja soppakanuunat sekä television kuvausryhmät paikalle.
Halla-ahon Jussi ja häntä vainoava toimittajalauma paikalle työtä ohjaamaan: Yle'stä, HS'sta, Iltasanomista ja Vihreästä Langasta... jeeee
Veronkuluttajat ideoivat jälleen
Voi juupeli - mistä sitä asukkaat kaupungille oikein vuosittain maksavat. Helsinkihän otti väkisin taloyhtiöiltä lumenhoidon ja laskuttaa siitä joka vuosi raskaasti. Rahat menevät veronkuluttajille tuhlattavaksi. Nyt kun lunta tulee, kalustokin on myyty kaupungin pullansyöjien elättämiseksi.
Nyt sitten haalitaan joutilaita lapionvarteen. Palaveripellet tilaavat lapioita tien varteen ja toivovat jonkun tekevän työt.
Talkoot sallittu ulkomaalaislaissa ?
Kyllä tässä talousahdingossa mamutkin saavat luvan osallistua talkoisiin.. Talkoita ei kai kielletä ulkomaalaislaissa ?
Tai hätäaputyötä ?
Kyllähän talkoo pitäisi saada myös kotouttamiskoulutukseen, sehän on suomalaisuutta parhaimmillaan.
Älkää sotkeko puuro- ja vellikortteja!
Jos lumia ryhdytää siirtämään “talkoovoimin” minä aion kannella asiasta EU:n kilpailuvirastoon. Ilmainen työ vääristää vapaata kilpailua ja rampauttaa kansantalouden positiivisen kehityksen aikana jolloin kaikkien tulisi yhdessä kuluttamalla osallistua ei lamatalkoisiin. Ilmainen työ vaarantaa maineemme muun maailman silmissä ja näin pilaa tulevaisuutemme ja mahdollisuutemme päästä maailmantalouden kovaan ytimeen. Jätetään ne talkoohaihattelut kehitysmaille, jookos.
Sen sijaan Barona ja Adulta voisi tehdä yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa ja kutsua näitä lumitöitä työharjoitteluksi. Näin Helsingin kaupunki voisi maksaa Baronalle miljoonia “harjoittelun ohjaamisesta” jota ei tehdä ja Adultalle lisää miljoonia “koulutuksesta” jota ei anneta. Näin rahat kulkeutuisivat oikeiden tahojen tilille ja kansantalous kasvaisi kohisten vetäen Suomen ylös lamasta johon Suomen kansa on sen PISA –tutkimuksista ja onnellisuusbarometreistä huolimatta saanut poljettua.
Kyllä kyllä
Jokaiselle joka oikeasti menee lunta kolaamaan pitää antaa jonkinlainen puoltolauselma turvapaikkahakemukseen.
Laakereilla lepääjiä täällä on jo tarpeeksi joten ahkeriakin olisi hyvä saada.
Hienoa
Toivottavasti molemmat ahkerat turvapaikanhakijat ehtivät paikalle.
Esimerkki kannustaa!
Nyt kuuluu kummia. Kattavasti uutisoidun Punavuoren kohahduttavan esimerkin innoittamana, myös naapurin Reiska päätti vihdoin nousta sohvaltaan ja tarttui lumilapioon! Kuinkas sitten kävikään:
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/re...
Kirjoita uusi kommentti