Faktakulma
Kokoomuksen mielestä Suomen pitäisi antaa lupa kaikille kolmelle ydinvoimaluvan hakijalle, eli Fennovoimalle, Fortumille ja TVO:lle. Keskustan johdossa ollaan oltu taipuvaisia lähinnä yhden kannalle. Hallituspuolueista Vihreille ei kelpaa yksikään uusi ydinreaktori.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) pitäisi tulla tämän kevään aikana oman esityksensä kanssa valtioneuvostoon. Joidenkin veikkausten mukaan TEM ei otakaan kantaa määrään, vaan heittää pallon suoraan koko hallituksen käsiin. Lopullisesti paketista päättää eduskunta.
Kotimaiseen ydinvoimapeliin on tullut uusi muuttuja, kun sähkön suurkuluttaja, metsäteollisuus, käy Uuden Suomen saamien tietojen mukaan työ- ja elinkeinoministeriön kanssa keskusteluja toimialansa tulevasta sähkön tarpeesta.
Metsäteollisuus on eri mieltä TEM:n marraskuussa antamasta arviosta Suomen sähkönkulutuksen laskusta. Juuri tähän elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on viitannut, kun hän on puhunut ydinvoimalupien rajoittamisesta yhteen. Metsäteollisuuden esittämät laskelmat tukisivat kolmen uuden ydinvoimalan rakentamista.
- Käymme heidän kanssaan keskustelua asiasta. Meillä on Metlan (Metsäntutkimuslaitos) kanssa eri näkemys metsäteollisuuden tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta meillä ei ole ministeriön kanssa vielä yhteistä näkemystä, Metsäteollisuus ry:n energia- ja ympäristöjohtaja Stefan Sundman sanoo Uudelle Suomelle.
TEM pitää yhtenä syynä sähkönkulutuksen laskulle metsäteollisuuden rakennemuutosta, jonka seurauksena Suomesta tultaisiin sulkemaan tulevaisuudessa merkittävästi paperintuotantokapasiteettia.
TEM:lle arvion tehnyt Metla ennustaa paperin ja kartongin tuotannon Suomessa tippuvan noin 9,5 miljoonan tonnin tasolle vuoteen 2020 mennessä nykyisestä 13,7 miljoonasta tonnista. Siis reilut 30 prosenttia.
Metsästeollisuus ei kuitenkaan ennusta uusia tehtaiden sulkemisia tähän mennessä nähtyjen päälle.
- Meillä ei ole mitään syytä lähteä ennustamaan lisäsulkemisia. Päinvastoin politiikassa pitäisi huolehtia siitä, että Suomi on kilpailukykyinen investointi- ja toimintaympäristö. Rakennemuutoksen seurauksena Suomessa on yhä kilpailukykyisempi tuotantokalusto.
Elinkeinoministeri Pekkarinen linjasi ministeriönsä selvityksen todistavan "ihan yksiselitteisen selvästi", että tarvetta on korkeintaan yhdelle ydinvoimalalle vuoteen 2020 mennessä.
Suomessa käytetystä sähköstä noin 30 prosenttia kuluttava Metsäteollisuus tyrmää arvion.
- Suomeen tarvitaan sähköntuotantokapasiteettia merkittävästi enemmän, kuin mitä yksi ydinvoimala tuottaa.
- Suomen kapasiteettitarve on noin 7000 - 8000 megawattia. Siihen mahtuu kolme ydinvoimalaa ja siihen mahtuu tuulivoimaa.
Sundmanin mukaan vuosiin 2020 - 2030 mennessä Suomeen tarvitaan kolme ydinvoimalaa kolmella ehdolla. Tällöin Suomen olisi Sundmanin mukaan haluttava päästä irti tuontiriippuvaisuudesta, luoda Suomeen puitteet kehittyvälle teollisuudelle, joka investoi maahan laajemmin ja lisäksi poistuvaa sähköntuotantokapasiteettia olisi korvattava.
Suomen metsäteollisuus on UPM:n johdolla Olkiluodossa ydinvoimaloita pyörittävän TVO:n takana. TVO rakentaa parhaillaan itselleen kolmatta laitosta ja hakee lupaa neljännelle.
Kuinka monelle ydinvoimalalle pitäisi nyt antaa lupa? Vastaa täällä.
Faktakulma
Kokoomuksen mielestä Suomen pitäisi antaa lupa kaikille kolmelle ydinvoimaluvan hakijalle, eli Fennovoimalle, Fortumille ja TVO:lle. Keskustan johdossa ollaan oltu taipuvaisia lähinnä yhden kannalle. Hallituspuolueista Vihreille ei kelpaa yksikään uusi ydinreaktori.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) pitäisi tulla tämän kevään aikana oman esityksensä kanssa valtioneuvostoon. Joidenkin veikkausten mukaan TEM ei otakaan kantaa määrään, vaan heittää pallon suoraan koko hallituksen käsiin. Lopullisesti paketista päättää eduskunta.

Kommentit
Miten voi olla vastaavalla ministerillä niin väärät tiedot...
"Suomen kapasiteettitarve on noin 7000 - 8000 megawattia. Siihen mahtuu kolme ydinvoimalaa ja siihen mahtuu tuulivoimaa."
edes oikeasuuntaisesta kapasiteettitarpeesta. Millainen esikunta sillä Maurilla oikein on...?
kyllä mauri tietää
vihreät ovat kertoneet ministerille että sähkö tulee töpselistä.
Hei,
Maurihan nimenomaan sanoi, ettei tälläistä ylikapasiteettia tarvita. Olisi mielenkiintoista selvittää ristiinomistus metsäteollisuuden ja energiateollisuuden välillä. Vaikuttaa vahvasti isomahaisten poikien kasinopeliltä ja lobbaukselta. Metsäteollisuus on sijoittanut merkittävän osan energiatarpeestaan jo merentakaisiin maihin ja muualle maan rajojen taakse.
Ylikapasiteettia ei tarvita
Kapasiteettia tarvitaan korvaamaan hiilituotanto, tuonti, vanhat ydinlaitokset. Ylikapasiteettia ei tarvita.
Metsäteollisuus luultavasti tietää tarpeensa ja aikomuksensa tulevaisuudesssa vähintään ministeriön tietoja vastaavasti.
Pörssiyhtiöiden omistussuhteet voi kuka tahansa helposti selvittää, jos se jotenkin auttaa kapasiteetin määritystä.
Googlaten selviää, että...
TVOn (Olkiluodon omistaja) suurin omistaja on Pohjolan Voima 56,8% omistusosuudella.
Pohjolan voiman omistajia ovat mm:
Stora Enso Oyj 15,01
UPM-Kymmene Oyj 41,84% osuuksilla.
Koska sellun keittäminen ei ole kovin kannattavaa on kai suuri houkutus tehdä "fortumit" eli myydä sähkö sen sijaan kalliimmalla hinnalla ulos. Joka tapauksessa sähköntuotannon omistaminen on kannattavaa.
Miten niin Pekkarinen ei tiedä?
Minusta olisi UPM-Kymmenen ja Stora-Enson aika lyödä investointisuunnitelmat pöytään vuosiksi 2010-2030, jotta tiedettäisiin varmasti, miten paljon paperi- ja kartonkitehtaita Suomeen tulee lisää.
Ei ole mitään järkeä tehdä Suomesta Ruotsin teollisuuden ydinjätehautaa rakentamalla Suomeen ydinsähkökapasiteettia ydinvoimasta luopuvaa Ruotsia varten. TVO:n moraali on kuin virolaisen pirtukauppiaan moraali Suomen kieltolain aikaan.
Miten laajaan korruptioon ollaan valmiita tämän takia? Ruokkiiko Ruotsin teollisuus tai TVO ruotsalaiset säätiöt ja jaetaanko sieltä KMS:a raskaampaa rahoitusta Olkiluoto-4:n kannattajille?
Voisiko kolme olla liikaa
Voisiko kolme ydinvoimalaa olla liikaa? Silloin tulee helpolla sellainen tilanne, että energiaa riittäisi vientiin aivan Saksaa myöten. Se taas merkitsisi sähköverkkojen yhdistämistä Suomen ja Saksan välillä. Joka taas merkitsisi yhtenäistä sähkön hinnoittelua. Saksassa on kotitaloussähkö kaksi kertaa kalliimpaa kuin Suomessa ja yhtenäisten markkinoiden kautta olisi olemassa vaara, että se kohta olisi sitä Suomessakin. Sähkölämmittäjänä minua huolestuttaisi tämä tilanne.
Suomi vie jo ydinsähköä Saksaan
Pohjoismaiden ja Saksan sähkömarkkinat on jo yhdistetty sikäli, että sähköä viedään ja tuodaan Tanskan ja Saksan välillä. Tanskan verkko on puolestaan liitetty sekä Ruotsin että Norjan verkkoihin, jotka on liitetty Suomen verkkoon.
Tätä kirjoitettaessa Suomi vie sähköä Ruotsiin 916 MW:n teholla ja Norjaan 29 MW:n teholla. Norja vie Tanskaan 219 MW:n teholla ja Tanska Saksaan 75 MW vaihtovirtalinjaa pitkin. Samalla Ruotsi vie Norjaan 342 MW:n teholla.
On makuasia, haluaako ajatella, että viety sähkö on tuotettu Suomen omissa ydinvoimaloissa, vai tuntuuko paremmalta ajatukselta, että vientisähkö otetaan Venäjältä tuodusta ydinsähköstä, jota tulee juuri nyt 1430 MW:n teholla.
Käytännössä sähköä liikutellaan Pohjoismaiden ja Saksan kesken sen mukaan, missä sitä tuotetaan kulloinkin edullisimmin ja missä on suurin tarve. Saksasta kannattaa näköjään tuoda nyt Tanskaan tasavirtakaapelilla 546 MW:n teholla, mutta silti Suomen sähkönhinta ei nouse.
Valaisevia vienti- ja tuontikarttoja:
http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_t...
http://www.svk.se/Energimarknaden/El/Driftlage1/
http://www.energinet.dk/Integrationer/ElOest/ElsystemetLigeNu/energinet1...
Kuvottavaa,
Isänmaallinen keskustalainen Mauri Pekkarinen on pienessä päässään saanut ajatuksen ettei suomessa enää harjoiteta metsäteollisuutta. Ajatelman taso Mauri Pekkarisella on osapuilleen samaa luokkaa kuin isoveljensä Matti Vanhasen saama ajatelma rukan lumilla.
Suorastaan huvittavaa miten tämä kyläpoliitikko oletettavasti uskoo kovastikin asiaansa ja yrittää selvittää ajatuksiaan kansainvälisen konsernin johtoryhmälle siitä miten täysin KEPUn ja MTKn talutuslieassa tutkielmiaan rustailevat TEMmin ja METLAn puoluekirjavirkailijat ovat laskeskelleet Pekkarisen sanelusta erilaisia KEPUlaisille otollisia "skenaarioita".
Pekkarinen siis kertoo metsäteollisuudelle ettei suomeen tarvita investointeja. Ei ydinvoimaloita (a. 4-6 mrd kpl) eikä korvaavaa paperin- tai sellun tuotantoa??!!
Konkretisoituuko tässä KEPUn ikiaikainen viha ja taistelu duunareita vastaan jotka eivät KEPUn korruptoituneita piirinmestaruus- ja kyläpoliitikkoja liian sivistyneinä ja hyvätuloisina äänestä??
Millaisia johtopäätoksiä näin isänmaallisesta toiminnasta voisi tehdä. Tämäko on sitä keskustalaista porvarismia??
Pekkarinen haluaisi siis käyttää metsänomistajien puut helsingin lämmittämiseen haloilla ja jos rahaa jää niin Pekkarinen on luvannut tuulimyllytoimittajille vaalirahaa vastaan muhkeita kaupppoja jotka rahoitettaisiin valtion tuella ja helsingin energian loppukäyttäjien energialaskulla.
Metsä- tai energiateollisuus ei taida Maurille tai Matille vaalirahaa enää jakaa.
Eikös tuota
Eikös tuota metsäteollisuutta ajeta alas ja siirretä ulkomaille? Tuskin se muutto vaatii noin tuhottomasti riskialtista ja luontoa tuhoavaa ydinvoimaa.
Sähkön vienti lisääntyy ja hinta nousee
Kolme ydinvoimalaa tarvitaan, jotta päästään vientimarkkinoille riittävän suurella volyymilla. Silloin vasta päästään tavoitteeseen, eli nostamaan kotimainen sähkönhinta korkeammalle markkinatasolle, kun on hankittu hinnoitteluvoimaa suurilla vientierillä ja isoilla asiakkuuksilla. Pienten ylijäämäerien kaupalla ei pääse hintoja nostamaan, eikä NordPool kartellissa isojen poikien leikkeihin.
Metsäteollisuus pelkää kilpailua
Metsäteollisuus pelaa omaa peliään, jossa todellisella energiantarpeella on olematon rooli - tärkeää on puun hinnan pitäminen alhaalla.
Lyhyellä tähtäimellä halvan (todelliset kustannukset maksatetaan tulevilla polvilla) ydinsähkön pumppaaminen markkinoille tarkoittaa sitä, että uusiutuvaa energiaa ei rakenneta (jo pelkkä viidennen ydinvoimalan työmaamonttu on pitänyt tilanteen tällaisena kaikista ydinvoimapäätöksen yhteydessä tehdyistä risupaketeista huolimatta).
Jos uusiutuviin investoitaisiin, se tarkoittaisi useampien voimalatyyppien rakentamista rinnakkain, mikä olisi tietysti fiksua. Tuulimyllyjen lisäksi rakennettaisiin bioenergialaitoksia. Tämä tarkoittaisi sitä, että paperitehtaat saisivat kilpailijan puunostomarkkinoille, joilla ne ovat jääneet kiinni hintakartelleista. Ja sitähän ne eivät siedä. Vapaa kilpailu on vain sanahelinää, jota viljellään tarpeen mukaan. Todellisuudessa yritykset vihaavat kilpailua.
Tämän vuoksi metsäteollisuus on mukana ydinvoimayhtiöissä, ja tämän vuoksi se ajaa ydinvoimaa niin innolla Suomeen. Suomalainen poliittinen kulttuuri ja suomalaisen median tsarismi antavat erinomaiset mahdollisuudet "taloudelliseen arvovalintavaikuttamiseen" pääomavaltaiselle ydinvoimateollisuudelle. Jäljet näkyvät.
Lisää rahaa KEPUlle
Metsäteollisuus pelkää kilpailua??? Oletko viettänyt liian monta vuotta alkio-opistossa? Metsäteollisuus investoi uuteen kapasiteettiin ja parantaa vanhaa. Jos teollisuus ei investoisi, sitä voisi sanoa pelkuruudeksi.
Paperitehtaat saavat kilpailijoita puumarkkinoille?? Mille puumarkkinoille suomessa. Suomen raakapuu on MAAILMAN KALLEINTA. Etko tiennyt sitä. Millään muulla instanssilla suomessa ei ole varaa maksaa puusta enempää kuin teollisuudella!!
Ei ole olemassa Pekkarisen märkää unta jossa teollisuus ja energian kuluttajat kilpailevat puusta ja maksaisivat molemmat MAAILMAN KALLEIMMASTA RAAKA-AINEESTA vielä enemmin.
Jos puuta ruvetaan polttamaan, tarkoittaa se arvoketjun dramaattista lyhenemistä jolloin raaka-aineesta ei voida maksaa ainakaan enempää. Sitäpaitsi suomessa on jo suunnitelmat tuoda virolaista haketta helsinkiin jos Pekkarisen pioenerkijaskenaariot tosiaan jouduttaisiin toteuttamaan. Virolainen hake ei maksa kuin 40% suomalaisen hakkeen hinnasta ja tälloin hake on jo satamassa!
KEPUlaiset voivat ruveta veistelemään omistamistaan puista puujalkoja Matille ja korkolappuja Pekkariselle. Pohjoissuomessa puulla ei ole enää mitään arvoa koska siellä ei ole loppukäyttäjiäkään. Haluavatko KEPULAISET saman tapahtuvan myos eteläsuomessa??
Suomalainen puu ei ole maailman kalleinta
"Metsäteollisuus pelkää kilpailua??? Oletko viettänyt liian monta vuotta alkio-opistossa? Metsäteollisuus investoi uuteen kapasiteettiin ja parantaa vanhaa. Jos teollisuus ei investoisi, sitä voisi sanoa pelkuruudeksi."
En nyt käy spekuloimaan, missä oheisen tekstin laatija on aikansa viettänyt, mutta jos metsäteollisuus ei kilpailua pelkäisi, miksi se on syyllistynyt puunostokartelliin, josta se on tuomittu kymmenien miljoonien eurojen sakkoihin? http://www.digipaper.fi/presso/2960/index.php?pgnumb=36
Paljastunut on vain jäävuoren huippu.
Mitä taas tulee väitteisiin siitä, että suomalainen raakapuu olisi maailman kalleinta, niin eipä pidä paikkaansa sekään:
www.tem.fi/files/25329/MSO_kilpailukykyraportti.pdf
Saksassa puusta maksetaan enemmän, Ruotsi taas saa kohtuutonta kilpailuetua siitä puupäisyydestä, että Suomi meni mukaan Euroon.
Suomessa puun hintaa nostaa MSO kilpailukykyraportin mukaan myös se, että täällä kierrätyn paperin osuus on ennätyksellisen pieni. Teollisuuden itse aiheutettua kurjuutta sekin.
Kun samaista raporttia lukee edelleen (s. 10), havaitaan että puuraaka-aineen osuus paperiteollisuuden kuluista on 16 prosentin luokkaa, työvoiman 11,6%. Kumpaakin kuluerää kritisoidaan julkisessa keskustelussa jatkuvasti ja vahvasti. Kuitenkin juuri nämä alueet ovat niitä, joista niitä kuuluisia vientiteollisuuden tuloja valuu kansantalouteen. Huikeita voittoja tahkoavat paperitehtaat kun pumppaavat voittojaan ulkomaalaisille omistajilleen, eivätkä ne Suomea sen enempää hyödytä. Raha käy kääntymässä, kuten banaanivaltioissa on tapana, ja nostamassa bruttokansatuotteen käppyröitä, mutta muuta iloa siitä ei ole. Tehkööt tehtaat voittoa, mutta ilman työvoimaa ja raaka-aineen toimittajia ne eivät pyöri. Voitontavoittelu ei myöskään oikeuta tuhoisaan politiikan manipulointiin ympäristökysymyksissä.
Kiitos hyvästä analyysistä!
Siinä oli mielenkintoinen linkki Presso lehden artikkeliin Niemelä vs. Vainio.
UPM- Niemelällä ei ole varaa laukoo yhtään mitään Vainiosta.
Kilpailuvirasto teki tässä asiassa hyvää työtä.
Hyvä yritys mutta luetun ymmärtäminen heikohkoa
KEPUlaista politrukkijargonia. Et edes ymmärtänyt KEPUleiden omaa raporttia jonka olivat tuottaneet yllätys, yllätys; KEPUlaiset pallervon taloudellinen tutkimuslaitos, metsäntutkimuslaitos ja joku tod näk. KEPUa lähellä oleva konsulttitoimisto jonka tehtävänä on osoittaa riippumattomuutta mutta joka kirjoittaa juuri niinkuin Mauri haluaa. Lisäksi raportin on tilannut Mauri Pekkarinen TEMmistä.
Lisäksi valehtelit KEPUlaiseen tyyliin puun hinnasta. Raportissa oli mainittu raakapuun hintoja euroopassa ja yllättäen saksan hintaa käytit esimerkkinä, joka oli tosiaan kalliimpaa kuin suomessa MUTTA KAIKISSA MUISSA suomen kilpailijamaissa puu oli kymmeniä prosentteja halvempaa, mmm. ruotsissa!! Et sitten maininnut siitä mitään??!!
Kyseisellä raportilla voi pyyhkiä PERSETTä, raporttiin ei kelpuutettu yhtään teollisuuden edustajaa tai teollisuutta lähellä olevaa tietolähdettä.
Raportin tapaisessa kyhäelmässä ja kynäharjoituksessa joita TEMmi julkaisee varmaan viikottain on lähinnä esitetty KEPUlaisille edullisia vaihtoehtoja joita sitten voidaan käyttää poliittisina keskustelunavauksina ja korkeimpana totuutena sillä onhan niitä ollut valmistelemassa aitoja KEPUn puoluekirjan omaavia taatusti puolueettomia pikku asijantuntijoita!
Kommenttisi osoitti jälleen kerran KEPUn pettävän aina ja KEPUlaisen kertovan aina muunneltua totuutta.
Ainespinotavaralla ei ole oikeastaan mitään hintaa.
Jos puu on kallista niin suurimmalta osalta siitä hyötyjät löytyvät pääkaupunkiseudulta. Mutta heti kun hyvätuloinen esim. joku kesäasunnon omistaja kaasuttaa maasturillaan tänne susirajan taakse ja havaitsee, että klapipino tarvitsee täydennystä, niin köyhyys yllättää samantein, kun pitäisi jollekin paikalliselle maksaa joku kymppi halkomotista. Voi sitä naaman vääntöä ja muuta valitusta, kun poloinen tinkii hintaa.
Tulevaisuudessa puunhinta tulee nousemaan aivan eritasolle, kuin mitä tähän asti on totuttu. Tämä johtuu siitä, että myös maalla asuvat oppivat hinnoittelemaan työnsä oikeaan arvoonsa. Jokaisen joka tekee rehellistä tuottavaa työtä on saatava siitä oikeudenmukainen korvaus, niin puuntuottajan kuin sen tuotantoon osallistuvan ammattilaisenkin. Tämä tarkoitta myös että halkomotin hinta lääkärille ja lakimiehelle tulee nousemaan vähintään samassa suhteessa kuin muunkin energian hinta.
folio?
Kansisko vuorata pipo foliolla, ettei paha KEPU tuu ja varasta vaikka sun ajatuksia? :-)
Puunhinta on yleensä keskieuroopassa suomea korkeampi. Tukin hinta välillä jopa kaksinkertainen. Ruotsin hinta riippuu valuuttakurssista, eli välillä korkeampi ja välillä matalampi. Tällä hetkellä jokainen tietää kruunun arvon :-)
Aijuu ja niistä metsistä omistaa maajussit noin 20% ja 10 vuoden päästä 10%
Ydinvoimalaasia...
Nyt on aika panna tuulemaan ja päättää ydinvoimalarakentamisesta, tämän eduskunnan aikana. Nyt on mielestäni jahkailtu tarpeeksi.
TVO :n osaamiskeskuksessa ymmärrysvaje
TVO neuvotelutaito Arevan kanssa ei ole osoittanut kovinkaan suurta ymärrystä ja kykyä.
TVO- Areva- neuvottelujen tulos:
Budjetti 3,5 mrd.stä 4,5 mrd:hen,( eli budjetti heittää 1000 miljoonaa euroa ) valmistumisen viivästys 3-4 v. vähintään.
Puolalaiset,jotka eivät ole kotimaassaan saaneet työtä rakentavat portugalilaisten esimiesten voimin ranskalaisen projektijohdon alaisuudessa sanakirja kädessä... ja miettivät miten peittää betonilla rakenusvirheet....
Veikkaan, että Finnairilla on ruuhkaa lähtevissä lennoissa kun Olkiluoto 3 avataan..
Ps. Ruotsi teki jännästi, hoki vuositolkulla ydinvoiman vähentämistä ja rakentaa käytännössä nyt enemmän ydinvoimaa kuin koskaan Ruotsin historiassa...
"Ruotsi teki jännästi,
"Ruotsi teki jännästi, hoki vuositolkulla ydinvoiman vähentämistä ja rakentaa käytännössä nyt enemmän ydinvoimaa kuin koskaan Ruotsin historiassa..."
Luetteletko meille ruotsalaiset ydinvoimalatyömaat?
Sori nyt tuli Htalk:lle selvä asiavirhe
Tarkistin äsken, Ruotsissa ei ole julkisuudessa puhuttu siitä että he ajaisivat yhden ydinvoimalan alas ja korvaisivat sen huomattvasti tehokkammalla ydinvoimalalla. Tällainen asia tuli esiin kyllä eräässä yhteydessä vuonna 2009, mutta olet oikeassa Ruotsissa ei ole käynnissä yhtään yhdinvoimala työmaata ellei Ringhalsin, Oskarshamnin ja Forsmarkin ongelmia pidetä työmaana...
7
Vihreät on masinoineet,nimien keruu kamppanjan apuryhmiensä avulla.Vastustamaan ydinvoimaa ja uusia kansanedustajia 2011 jotka kannattavat lisä ydinvoimaa.Nyt kun pakkaset kävi lähellä 30 astetta,tuonti oli 3000 Mw,eli kaikki pelissä ja omavaraisuus aste - 3000 Mw.Jos pakkasta olisi ollu pidempi jakso,olisi jostakin säästetty tai käytetty vihreiden halajamaa hiili varavoimaa.Pekkarisen unet märästä turpeesta tai hakkeesta ei riitä lämmittämään.
Murmanskiin ollaan rakentamssa lisää ydinvoimaloita
siellä kuikuillaan myös Suomen suuntaan että vientiä Suomeen voisi lisätä.
Venäjä laskee sen varaan, että Suomessa "pekkariset" edelleenkin ovat niskan päällä ja puolustavat energian suurisuuntaista tuontia.
Erikoista . Ota näistä nyt selvää ja jotakin tolkkua
Voi tsiisös
In Finland we have this reilu meininki called korporatismi... Monessa muussa maassa energiapolitiikka on parlamentaarisissa käsissä ja energia-asiat ihan oikeasti vaaleissa ratkaistavia. Suomessa taas meillä on tämä reilukerho nimeltään metsäteollisuus, joka on tottunut siihen, että kun pyytää niin poliitikot antaa. Tämäkin on nyt taas sitä peliä: pyydetään vähän lisää, niin saadaan ainakin jotain. Ja siinä sivussa pikkasen kiristetään kapasiteetin alasajolla - jota tapahtuu koko ajan muutenkin, jos olette seuraanneet viime viikkojen uutisia! Hohhoijakkaa.
Pukki kaalimaan vahtina
Metsäteollisuus on jo pitkään ollut omavarainen energian käytössään. Miksi se sitten on lähtenyt näin näyttävästi vaatimaan energiaa, jota se ei itse tarvitse, eikä tule koskaan tarvitsemaankaan. Tähän on syynä se, että tulevaisuudessa sähkön hinta tulee tuplaantumaan. Lupa rakentaa ydinvoimala, on aivan sama kuin saada lupa painaa omaa rahaa. Mitään riskiä ei ole, maksoipa uusi voimala mitä tahansa. Loppulasku lankeaa kuluttajalle ja jossain vaiheessa veronmaksajalle. Yhtään käytöstä poistettua reaktoria ei ole vielä missään purettu. Saattaa olla jopa niin ettei koskaan tulla purkamaankaan, joten meillä ei ole mitään käsitystä kuinka suureksi loppulasku tueleville sukupolville lopulta muodostuu.
On täysin mahdollista, että tulevaisuudessa käytöstä poistettujen reaktoreitten suojaaminen tulee moniverroin kalliimmaksi kuin niitten rakentaminen aikoinaan
Miten radioaktiivisen reaktorin voisikaan purkaa?
Ihmettelen, miten radioaktiivisen reaktorin voisikaan purkaa. Sehän säteilee vuosisatoja.
Toisin sanoen jokainen voimala, joka otetaan pois käytöstä, jää ikuiseksi kiusaksi. Juuri tämän vuoksi ydinvoimaa pitää rakentaa hitaasti, takapainoisesti ja maltilla.
Mistä rahat rakentamiseen
Metsätellisuuden tyhjätaskut viitsivät mennä puhumaan sähkön lisätarpeesta samalla kun koko alaa ollaan lopettelemassa Suomesta. Keneltä kolmeen laitokseen tarvittavat rahat kenties löytyisivät. Ei ainakaan suomaisten varoista, joten jokin mafia on tänne painostamassa hankkeita, joita muualla ei sallita. Ja milloin se rakenteilla oleva alkaisi tuottaa halpaa sähköä. Arvelen jopa, että laitoksen rakentaminen vapauttaa enemmän hiilidioksidia kuin sen toiminnan aikana mahdollisesti säästyisi. Kyllä se uraanin louhiminen ja rikastaminen sekä jätteiden loppusijoitus on kaikkea muuta kuin päästötöntä meininkiä.
Ydinvoimaa Helsinkiin
Olisko uuden ydinvoimalan paikka mahdollista niin lähellä Helsinkiä, että sen lauhdevedellä voisi lämmittää koko pääkaupunkiseudun?
Mustikkamaa
Mustikkamaan kallio lienee 60-luvulla louhittu emmentaljuuston kaltaiseksi. Sinne vaan suunnittelemaan ydinvoimalaa. Lauhdevesi on lähellä ja lämmön jakelu on yhtä lähellä kuin Hanasaari, joka näköjään halutaan purkaa vaikka museovirasto on näköjään eri mieltä.
Sipoonrantaan vaan - ei muuta kuin diilin kautta vetäjä
uudelle Sipoon voimalalle ja Hjallis johtajaksi määkimään päällimmäiseksi
Sipoo liian kaukana
Laitetaan asiat kohdalleen. Nykyajan tekniikalla toteutettuna ydinvoimala on hiilivoimalaa turvallisempi, kuten lobbareilta olemme saaneet tietää. Korvataan hiilivoimalat ydinvoimalla niin voidaan hyödyntää jo olemassa oleva infrastruktuuri. Lauhdeveden, siis hukkalämmön, määrä riittäisi samalla pitämään Helsingin satamat ja kadut sulana, joten kansakunnan etukin jo vaatii tätä ratkaisua. Pienyrittäjät saisivat Lauttasaaren rantaan sammenkasvattamoita kaviaaria varten.
Seuraavien vuosituhansien ydinjäteongelma voidaan piilottaa samaisten voimaloiden alle rehtiin suomalaiseen graniittiin louhittaviin luolastoihin, jotka samallla toimisivat kriisitilanteissa turvallisina väestösuojina Tsernobylin kaltaisten ongelmavoimaloiden varalta. Sillä onhan ydinvoima todella turvallista, kun sitä niin voimakkaasti maksetuilla ilmoituksilla lobataan? Että tälläistä...
Päinvastoin voimala pitää bygätä mäelle jos merenpinta nousee
eikä maan alle
Zbigniew Mulczynski ja Bouygues-rakennusyhtiö
31.1.2010 11:15
Tommi Nieminen, Helsingin Sanomat
Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentajat kertovat puolalaisen toimittajan haastatteluissa useista ongelmista työmalla.
"On käsittämätöntä mitä se hullu [esimies] puheli. Hänen kanssaan oli mahdotonta työskennellä, mutta hän oli vastuussa reaktorin rakentamisesta", Olkiluodon ydivoimalan puolalainen rakentaja Zbigniew Mulczynski kertoo esimiehestään ranskalaisessa Bouygues-rakennusyhtiössä.
Olkiluoto 3:sta, Suomen viidettä ydinvoimalaa, rakennetaan nyt kuudetta vuotta. Ranskalaisen Arevan johdolla rakennettavan voimalan piti jyllätä uraanista sähköä suomalaisille jo 2009.
Nyt puhutaan varovasti vuoden 2012 lopusta. Voi se lipsahtaa siitäkin.
Työmaalta on jo aiemmin tihkunut koottuja selityksiä aikataulun pettämiseen: Oli paperisotaa viranomaisten kanssa. Areva kuulemma aloitti rakennustyöt ilman tarpeeksi yksityiskohtaisia rakennuspiirustuksia. On liian mutkikkaita alihankintaketjuja ja harvinaisen haasteellisia työtehtäviä.
"Jotkut sanovat jo, että kuudes ydinvoimala valmistuu ennen viidettä", vinoilee Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas.
Kun kyse on ydinvoimalasta, aukoton turvallisuus on ykkösasia. Areva ja voimalan tilaaja Teollisuuden Voima (TVO) ovat saaneet työn laadusta ja työn organisoinnista lukuisia huomautuksia Säteilyturvakeskukselta (STUK). Viimeksi lokakuussa 2009.
Mutta mitä työn laadusta sanovat Olkiluodon duunarit? Hehän sen ydinvoimalan rakentavat.
Helsingin Sanomat sai käyttöönsä puolalaisen toimittajan Greenpeacelle tekemät haastattelut viiden puolalaisen Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakennusmiehen kanssa.
Haastattelut tehtiin Puolassa. Kaksi miehistä kertoo asioista nimellään, kolme nimettöminä.
Haastattelujen perusteella Olkiluodossa on paikoin peitelty muutakin kuin totuutta.
"[Rakennusyhtiö] Bouyguesin tarkastajat antoivat käskyn, että rakenteen selvät viat täytyy peittää [betonilla]", yksi puolalaisista kertoi. "Jos oli isoja virheitä, he [tarkastajat] huomasivat ne, mutta nämä pienemmät. . . Ne saivat olla."
TVO:n Olkiluoto 3 -projektijohtaja Jouni Silvennoinen kuulee väitteen ensimmäistä kertaa. "Tuntuu aika kovalta väitteeltä. Kyllähän ne tarkastukset on mitoitettu niin, että viat huomataan. Betoniraudoitukset tarkastetaan raudoitustyön aikana ja vielä ennen kuin valu kaadetaan."
Puolalaiset sanovat reaktorirakennuksen tukirakenteiden hitsauksen jääneen kiireessä toisinaan keskeneräiseksi.
"Betonia tuli rekka rekan jälkeen. Ja me kaadoimme sitä. Jopa silloin, kun tukirakenne ei ollut valmis. Betonia oli kaadettava, koska se odotti", sanoo rakentaja Andrzej Miciak.
Puolalaisten mukaan rakennustöitä on tehty myös ilman rakennuspiirustuksia.
Milloin STUK on viimeksi huomauttanut työmaan ongelmista, johtaja Petteri Tiippana?
"Viime lokakuussa totesimme, ettei putkistojen hitsaustyö ollut aivan hallinnassa", Tiippana sanoo. "Hitsauksen ongelmiin on varmaankin monia syitä. Sitä tehdään ensinnäkin hyvin paljon. Sitä tekevät eri alihankkijat, ja ydinvoimalan hitsauksessa ja sen valvonnassa on paljon vaatimuksia, jotka tulee tuntea."
Onko alihankkijoissa ollut suuria laatueroja?
"On joitakin jouduttu seuraamaan tarkemmin."
Olkiluodon työmaa on kirjava kuin Moskovan suuri sirkus. Työläisiä on ollut yli 4 000, lähes 60 eri maasta, ja he ovat pääosin ulkomaalaisten vuokratyöfirmojen välittämiä. Puolalaisia on ollut peräti 1 200.
Kielimuurit ovat olleet korkeat. Puolalaiset haukkuvat erityisesti ranskalaisen Bouguyes-yhtiön portugalilaisia esimiehiä. Puolalaiset pitävät heitä ammatillisesti kelvottomina, jopa kirjoitustaidottomina.
"Siellä oli yksi [keskiportaan] esimies, joka ei osannut kirjoittaa", sanoo yksi puolalaisista. "Asia selvisi minulle, kun yhdeltä työmieheltä oli varastettu työhaalarit. Normaalisti esimies kirjoittaa lapun, jossa työmies saa varastolta uudet haalarit, mutta tämä ei osannut kirjoittaa sitä. Seurasin, kun hän alkoi kirjoittaa sitä kuin ekaluokkalainen. Hän tutki sarakkeita ja asetteli niihin kirjaimia huolellisesti."
Puolalaisen mukaan esimies katosi konttorista saamatta lomaketta aikaiseksi.
Puolalaisilla on selityskin sille, miksi Olkiluodossa on surkeaa työvoimaa.
Eivät Itä- ja Etelä-Euroopan pätevimmät esimiehet ja rakentajat tule Suomeen vierastyöläisiksi. Tänne saapuu se rakennustyömaiden vilttiketju, joka ei löydä työtä lähempää kotiaan.
"He [portugalilaiset] puhuivat vain äidinkieltään ja osasivat työstä vain perusasiat", sanoi yksi puolalaisista. "Se on liian iso työmaa ja liian iso sotku."
Onko kielimuuri totta, STUKin Petteri Tiippana?
"Kyllä tämä asia [valitukset portugalilaisista esimiehistä ja kielimuurista] tuli esiin syksyn 2008 selvityksessä", Tiippana sanoo. "On selvästi haaste varmistaa, että viestit menevät työntekijöille ja työntekijöiltä esimiehille. Nousi esiin, että jotkut työntekijät eivät pysty kielimuurin takia kertomaan esimerkiksi turvallisuushuoliaan suoraan esimiehilleen."
TVO:n projektijohtaja Silvennoinen myöntää, että
"tämmöisestä on puhuttu", mutta pitää väitteitä liioiteltuina.
"Eihän työnantajalla voi olla motivaatiota palkata sellaista tyyppiä, joka ei ymmärrä, mitä pitää tehdä", Silvennoinen sanoo. "Kaikilla työmaan esimiehillä on vaatimuksena englannin kielen taito."
Valehtelivatko puolalaiset siis, kun he kertoivat portugalilaista ummikkoesimiehistä?
"Jos joku tuolla tavalla sanoo, ei minulla ole syytä sitä epäillä", Silvennoinen sanoo. "Sitten siellä on täytynyt olla joku muu tapa [kuin yhteinen kieli] hoitaa asia."
Alun perin voimalan piti maksaa noin kolme miljardia euroa. Nyt arvioidaan, että sotkujen takia loppuhinta on vähintään 4,5 miljardia euroa – todennäköisesti enemmän.
Ja kustannuksiin on laskettava se, että tilaajalta TVO:lta jää saamatta ainakin kolmen vuoden ydinvoimatuotanto vuosilta 2009–2012.
Kumpi ottaa taloudellisesti takkiinsa työmaan viivästymisestä, TVO vai Areva?
"Siitä on meidän ja Arevan kanssa erimielisyys, joka on nyt välimiesmenettelyssä. Laitostoimitussopimus on kiinteähintainen sopimus, ja me pidämme siitä kiinni", Silvennoinen sanoo.
Takkiinsa väittää saaneensa moni rakentajakin.
Syyskuussa 2008 puolalaiset uhkasivat lakolla irlantilaisyhtiö Rimeciä. Firma siirsi kesken Olkiluoto-projektin paperinsa Kyprokselle.
Rimec oli väitetysti pidättänyt yli kolmanneksen työntekijöidensä palkasta, mutta ei selvittänyt, mihin rahat menevät.
Epäselvyyksiä oli myös lomapalkoissa, sairausvakuutuksissa ja terveydenhuollossa.
_
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Rakentajat+kertovat+Olkiluodon+ongelm...
Tapaus Areva
Kuvaava esimerkki ydinvoimateollisuuden ja ydinasebisneksen yhteyksistä on Olkiluotoon reaktoria rakentavan ja Suomeen uraanikaivoksia puuhaavan ranskalaisen Arevan toiminta.
Yhtiö on korviaan myöten naimisissa Ranskan ydinaseohjelman kanssa ja rikkonut ydinsulkusopimusta auttamalla Intiaa ja Israelia ydinaseen hankinnassa.
Arevan ydinvoimalat ovat tuottaneet jopa pari tonnia plutoniumia suoraan Ranskan ydinaseohjelman käyttöön. Areva erottaa ja jälleenkäsittelee plutoniumia sekä voimaloita että sotilaallista käyttöä varten La Haguessa, jossa siviili- ja sotilaskäyttöä on mahdotonta erottaa. Yhtiö varastoi alueella n. 50 tonnia plutoniumia.
Areva myi rikastettua uraania Intiaan ja edisti näin maan ydinaseohjelmaa. Nyt kun maalla on ydinase ja suurvallat ovat kutsuneet sen klubiinsa, Areva on ensimmäinen ulkomainen yhtiö, joka pääsee toimittamaan ydinvoimatekniikkaa maahan. Israelissa Areva toimi yhdessä Ranskan salaisen palvelun kanssa Dimonan raskasvesireaktorin rakentamiseksi plutoniumin tuottamista varten.
Tällä hetkellä Areva kiertää kaupittelemassa reaktoreitaan Euroopan lisäksi mm. Algeriassa, Brasiliassa, Kanadassa, Kiinassa, Libyassa, Qatarissa, Saudi-Arabiassa, Etelä-Afrikassa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Turkissa ja Arabiemiraateissa.
_
http://www.pax.fi/node/251
Ennen käynnistystä
Pitää Etelä-Suomen väestölle varata viikko aikaa poistua maasta.
- Varoitusmerkkinä Lippu salkoon koko maassa viikkoa ennen laitoksen sytyttämispäivää.
- Laitos poksahtaa joka tapauksessa käynnistäjiensä syliin.
Tai Vaihtoehtona tuo ydinpanostyömaa on siirrettävä Nurmijärvelle, jossa laitoksen valmistuttua tapahtuikin seuraavaa:
_
Vuonna 2019 Nurmijärven tuhoutuneen keskustan liepeillä:
Kirjoitan täältä kenttäsairaalasta, jonne tuodaan yhä lisää Suomen suurimman ydinvoimalan räjähdettyä käynnistäjiensä syliin. - Palaneita torsoja, punoittavia kasvoja ja ihonriekaleita yritetään harsia kasaan vähäisellä henkilökunnalla.
Kukaan ei haluasi tulle tänne Tshernobyl-2 -nimen saaneelle alueelle, jossa kaikki 10 km säteellä entisestä ydinvoimalasta, teollissuusalueelle syntynestä ja vedellä täyttyneestä jättimäisestä, vielä rajusti höyryävästä kraaterista, kuolevat lopulta palovammoihin ja syöpään.
Valtava radioaktiivinen höyry- ja savupatsas nousee kuumana pilvien yläuolelle ja kulkeutuu ylhäällä jäähdyttyään, lounaistuulen mukana kohti asutuksia, Lahti, Tampere, Jyväskylä.
O´Makela nimeä kantava laitos rakennettiin Kokoomuksen ja EK: n valtavan lobbauksen ansiosta ja venäläisille myydyn Arevan toimesta, rakennettiin loppuun ennätysajassa.
Henkiinjääneet harhailevat palaneiden ja vielä savuavien kotiensa raunioilla etsien omaisiaan, vaatteita ja puhdasta vettä tai syötävää.
Mikään ei toimi, koko keskusta on täynnä hiiltyneitä talojen raunioita ja sähköä ei tule, ironista.
Henkiin jääneet ja liikkumaan kykenevät ovat paenneet. Tuusulantie pohjoiseen on tukkeutunut kaikkensa menettäneistä ihmisrammoista. He tulevat lähes kaikki kuoleman syöpään vuoden sisällä, vaikka vielä pystyvät liikkumaan.
Keskustan tuhoutunut apteekki on pengottu moneen kertaan joditablettien löytymisen toivossa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä, jotka yrittävät yhä todistaa että Suomessa säteily ei ole vaarallista ja muut ydinsäteilystä tietämättömät, myyvät mustassa pörssissä, entisen apteekin kulmilla vale-joditabletteja.
Vale-joditabletteja saa ostaa, jos samalla allekirjoittaa henkivakuutushakemuksen jossa ostajan omaisuus testamentataan Kokoomuksen nuorisojärjestölle jonka toimisto on sijainnut jo Eduskuntavaali -katastrofista 4-2011 lähtien Cayman -saarilla.
Nyt räjähtäneen O´Makela -nimisen ydinvoimalan lobbaajat muuttivat Belizeen saatuaan EK: lta ja venäläiseltä Arevalta kunnon tilin, eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2011.
Nurmijärven SyöpäLapset -nimisen säätiön puheenjohtaja, Lady Outi Mäkelää, ei ole tavoitettu jatkuvista yrityksistä huolimatta.
Pessimisti!
Älä ole noin negatiivinen. Atomivastuulailla on rajoitettu voimalan omistajien vastuuta vahingoista. Veronmaksajana pääset maksamaan sitten loput vahingot. Se on sitä Jorma Ollilan ajamaa "partiopoikahenkeä" se!
Ajattele nyt mikä ihana logiikka: voimala pasahtaa, menee Helsinki asumiskelvottomaksi ja voimayhtiön korvausvastuu on noin vessanpöntön hinta jokaiseen uuteen kotiin!
Sijoittamalla Fortumin osakkeeseen pystyt nauttimaat hyvistä tuotoista ja edes voimalan posahdus ei aiheuta kuin pienen nykäyksen kurssissa alaspäin - ja sekin on vain hetkellistä.
kenttäsairaalasta, 2. päivä
Kirjoitan täältä kenttäsairaalasta. Toinen päivä Nurmijärven tuhoutuneen keskustan liepeillä, haisemaan alkaneiden ruumiskasojen keskellä. Vuosi 2019.
Avustushenkilökunta alkaa olla lopussa, henkinen ja fyysinen kantti ei riitä, avustustarvikkeet ja ruumispussit ovat loppuneet jo eilen illalla. Uutta henkilökuntaa ei saada.
Puhdasta vettä, huopia ja telttoja tarvittaisin eloonjääneille. - Mitä tekee Puolustusvoimat, kävivät mittaamassa säteilyn ja lähtivät. Jakoivat muutaman muovisen säteilysujaviitan ja näkkileipää. "Mitään puolustettavaa ei täällä ole" ja lähtivät.
STUK sanoo kulemma että ei tarvitse mitata, koska säteilyn lähde on tiedossa. Tämähän lukeekin, aivan oiken, VAL-mittausohjesäännössä. (Tulee mielen Arctic Sea 10 vuotta sitten Pietarsaaren satamassa, mittaus kiellettiin sisäministeriön määräyksellä, koska säteilyn lähde oli jo tiedossa, voidaan mittaminen lopettaa.)
Eduskunnan hajottua, heti 4-2011 Eduskuntavaalien jälkeen, ei Suomessa oikein mikään ole toiminut, eikä kukaan ota vastuuta, tai organisoi elintärkeitä avustustoimintoja.
Maan presidentti Jarmo Korhonen on lähtenyt perunannostolomalle, pääministeri Jutta Urpilainen ei vastaa Kokkolan kesämökiltään. Valtioneuvoston jäsenet ovat kaikki jotain muuta pakollista tehtävää hoitamassa.
Alan tulla huonovointiseksi, ilmeisesti aikaa shokin alkamiseen on enää vähän.
Etsin ratkaisua apteekin raunioista, jotain armollista.
Kauempaa alkaa kuuluua voimistuvia juoksuaskeleita.
Bongaan Ben Zysckovitsin, hän lenkkeilee apteekin raunioiden ohi.
”Hei Ben, täällä, tule käymään”
”Terve, muistatko nähtin silloin Benalmadenassa, lenkkeilit rantapaseota pitkin, olisko sulla niitä joditabletteja?”
- Noo, onhan mulla näitä KOK -joditabletteja, mutta tarvitaan se henkivakuutushakemus ja testamentin allekijoitus, onnistuuko?
”No anna tänne”.
- Saan tabletit ja allekirjoitan nimen kaavakkeisiiin, Sen Ketkun, Matti Vanhasen”.
Laitetaan vahinko kiertämään ajattelen pirullisesti, Nuorisosäätiölle vuosikausia liikaa vuokraa maksaneiden puolesta. Tack!
Kaikille ehdot täyttäville lupa investoida
Valtiovaltaa käyttävien poliitikkojen tehtävä on varmistaa, että luvansaajat täyttävät ehdot.
Kansaa edustavien pitäisi kannustaa ja vauhdittaa investointeja ja työvoiman kysyntää eikä hidastaa ja demotivoida investoijia, yrittäjiä ja työsuoritusten myyjiä.
Eivät poliitikot olisi poliitikkoja, jos olisivat niin fiksuja, että pystyisivät liiketoimintaa suunnittelemaan ja johtamaan.
Ja kaiken lisäksi ulkopuolisina ilman alan koulutusta ja todistettavasti epäpätevinä moneen muuhunkin hommaan.
Tässä pekkaroinnissa on jotain selittämätöntä?
Niin kauan kuin sitä ei selitetä järkeväksi, se inhottaa ja haisee laajalle.
Entäs loppusijoitus
Maailmassa ei ole vielä yhtään ydinjätteen loppusijoituspaikkaa. Tähän mennessä kaikki on sijoitettu välivarastoihin. Eikö olisi aika ratkaista loppusijoituksen ongelmat, ennenkuin rakennetaan yhtään lisää ydinvoimaa. Kun ydinjätteen puoliintumisaika on 10000-100000 vuotta, niin kysympä vain, onko kukaan nähnyt mitään niin vanhaa ehjää säilytysastiaa? Tsernobylin suojakuorikin uhkaa pian hajota, onko vapaaehtoisia lähtemään minuutin työvuoroissa korjaamaan rakenteita? Katastrofi ei ole vielä ohi, vain hetkeksi piilotettuna.
v. 2019 - miksi O´Makela -ydinvoimala räjähti Nurmijärvellä
Venäläisille katastrofaalisen Eduskuntavaalien 4/2011 jälkeen myyty Areva, oli suunnitellut Ranskassa alustavan laitoksen elektronisen ohjausjärjestelmän.
Satoja tietokoneita, valokuituverkko ja erilaisten alihankkijoiden ohjelmistoista koottua kokonaisuutta oli tosissaan alettu suunnitella vasta v. 2012, kun oli ilmennyt että Areva meneekin konkurssiin ja Brysselin kilpailuviraston konkurssihallinto myi realisointien jälkeen loput yrityksestä venäläisille liikemiehille, Moskovan oligarkeille.
Alunperin Java ja Oracle -arkkitehtuuriin sunnitellut lukuisat valvontaohjelmistot, muutettiin Pietarin alihankkijoiden toimesta kaikki PL -scriptikielisiksi pikkuohjelmiksi ja käyttöliittymät WEB -selain pohjaisiksi.
Näppärä tekninen tatkaisu, mutta mikä tai kuka hallitsisi muutettua kokonaisuuutta?
Aiemmin, vuosia sitten Murmanskin ydinvoimalassa oli todettu turvallisuuspuute, joka ilmensi hyvin sitä mihin oli nyt tultu: Päävalvomossa oli lukuisia lankapuhelimia, joihin laitoksen eri osastoilta voi soittaa Valvomoon, jos tulee hälytyksiä, kriittisiä putkivuotoja tai muuta kiireellistä toimenpiteitä ja säätöjä vaativaa hätäasiaa.
- Kukaan ei puhelimia asennettaessa tajunnut, että Päävalvomossa on niin kova melu, ettei kukaan kuule puhelimen pirinää jos joku sattuisi soittamaan, asiassakin.
- Asia jätettiin vuosikausiksi ennalleen, koska puhelimet toimivat niin kuin oli suunniteltu.
Nurmijärven katastrofin yhtenä keskeisenä syynä oli Eduskunnan Urheilu- ja hevoskerho. Nimittäin se budjetoitu EU -koulutusmääräraha, joka piti ohjata suomalaisten ohjelmisto -alihankkijoiden PL -ohjelmointikielen kurssitukseen Pietarissa, ohjautui Urheilukerhon kautta, kirjanpitäjän omien Toto -velkojen maksuun Vermon ravipeleistä.
Vasta kun syyllistä etsittiin tuli tunnustus.
Nurmijärven ydinrakennelma räjähti, koska tietojärjestelmä toimi niin kuin oli suunniteltu, mutta päätietokone piti välillä buutata, käynnistää uudellen. Tätä buuttaustarvetta ei oltu dokumentoitu, se oli poikkeus joka vain johtui jostain.
Joidenkin ohjelmistoalihankkijoiden lukuisissa valvonta- ja säätöohjelmissa oli outoja Bugeja, ja viruksia.
- Ne yhdessä saivat koko järjestelmän sekaisin.
Myös käynnistyksen yhteydessä keväällä v. 2019, tuli tietojärjestelmän toimintakatkos, ja kaikki tietojärjestelmät jumittuivat. "System Failure".
Expertit buuttasivat järjestelmää, mutta samaan aikaan ydinpolttoainesauvojen säätökoneisto putosi hallinnasta.
- Loppu on historian ironiaa, toisinto Tshernobylistä.
Ydinvoimasta
Politiikot päättäkööt että saako ydinvoimaa rakentaa yleensä.
Käyttäjät ja rahoittajat päättäkööt laitosten lukumäärän.
Ydinvoimasta
Poliitikot päättäkööt saako ydinvoimaa rakentaa yleensä.
Käyttäjät ja rahoittajat päättäkööt kuinka monta laitosta tarvitaan.
Ei asia noin mene
Samalla tavalla kuin Yleisradion on soluttanut ja nainut eduskunnan, voimayhtiöt voivat lahjoa kansanedustajaehdokkaita talliinsa.
Siksi tarvitaan valvontaa niin Fortumin, TVO:n, Fennovoiman kuin kansanedustajienkin suhteen. Monelle kelpaa 10 000 euro - 30 000 euroa vaalirahaa puolueen kautta puhtaaksi pestynä vakuutukseksi ydinvoiman ongelmattomuudesta seuraaville sukupolville.
Ydinvoimalupia ei tule myöntää kuin yksi kerrallaan sitä mukaa kun edellinen voimala on valmistunut. Näin tiedetään, mitkä yritysten todelliset suunnitelmat ovat ja estetään lupien hamstraaminen muiden kiusaksi.
Ohjattu väärälle raiteelle hotellin seinään
Keskustelu Suomessa käy kovasti ydinvoiman puolesta ja vastaan. Mannermaalla on keskustelu saamassa jo toisenlaisen, taloudellisen käänteen:
http://www.faz.net/s/RubEC1ACFE1EE274C81BCD3621EF555C83C/Doc~EDF605B101F...
Frankfurtissa ilmestyvä sanomalehti kertoo artikkelissaan energiayhtiöiden päätyneen viimeisimmissä laskelmissaan ydinvoiman olevan taloudellisesti kannattamatonta ilman valtion (siis veronmaksajan) osallistumista rakentamiskustannuksiin. Englantiin aiotut 10 uutta voimalaa ovat erityisesti tulilinjalla. Artikkeli käyttää Suomen kompurointia Olkiluodon kanssa vertailukohtana, mikä onkin aivan oikein.
Artikkeli on monella tavalla tarkoitushakuinen
Saksassa herättää ymmärrettävää katkeruutta edullista sähköä tuottavien ydinvoimaloiden rakentaminen kilpailijamaissa, koska Saksan omat poliitikot tekivät periaatepäätöksen ydinvoimasta luopumisesta. Nykyinen hallitus on tosin vihjaillut, että päätöstä voidaan muuttaa.
Rakennuskustannusten kauhistelu lehtiartikkelissa on myös pitkälti perusteetonta, koska Suomeen tällä hetkellä rakennettava voimala on - kuten varmasti olet uutisista lukenut - tekniikaltaan uuden sukupolven voimalan prototyyppi. Budjetoitujen kustannusten nousu on siksi ymmärrettävää.
Tuskin myöskään Saksaan tämän vuosikymmenen alkupuolella valmistuviksi suunnitellut 27 uutta hiilivoimalaa ovat ilmaisia rakentaa.
http://de.wikipedia.org/wiki/Liste_geplanter_Kohlekraftwerke
Tällä hetkellä Saksassa tuotetaan raskaasti saastuttaen suurin osa sähköstä kivihiili-, ruskohiili-, polttoöljy- ja maakaasuvoimaloissa. Ilman pilaaminen vähentyisi oleellisesti, jos niitä korvattaisiin ydinvoimaloilla.
http://de.wikipedia.org/wiki/Liste_deutscher_Kraftwerke
Saksasta muuten tuodaan Tanskan kautta pohjoismaisille markkinoille tällä hetkellä hiilisähköä 1500 MW:n teholla. Monet Saksan hiilivoimalat on rakennettu jo 1950-1970 -luvuilla, joten niiden rakennuskulut on kuoletettu ja sähkö maksaa vain raaka-aineen ja voimalan ylläpidon verran. Sama tilanne on parikymmentä vuotta vanhoissa ydinvoimaloissa.