Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että mies kertoi olevansa poliisi ja näytti virkamerkkiään. Tämän jälkeen tyttö lähti miehen matkassa asunnolle.
Siellä poliisi tarjosi tytölle olutta, jolloin tämä sammui. Sitten mies yhtyi tyttöön ja otti sen jälkeen vielä kuvia tästä.
Teko tapahtui jo marraskuun lopulla 2006 Helsingissä, mutta juttu alkoi purkautua vasta myöhemmin nettipoliisin kautta.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 51-vuotiaalle miehelle kaksi vuotta ehdollista vankeutta, joka tuli raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä hylättiin.
Tuomion perusteella mies ehti toimia poliisina 26 vuotta. Hänet irtisanottiin Helsingin poliisista viime syksynä.
Poliisin tuomiosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat keskiviikkona.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kaikki pois
Kaikkien Suomen polisiien pitäisi erota tai heidät pitäisi erottaa koska tällaista on pääsyt tapahtumaan! Armeija valvomaan lakia!
Seuraava poliisiylijohtaja?
Miehessä on selvästi ainesta seuraavaksi poliisiylijohtajaksi, Paateroksi Paateron paikalle.
No voi nyt V....
"Syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä hylättiin."
TÄH?
Ja olisivat kyllä joutaneet antaa ukolle ehdotonta ja pistää muiden vankien kanssa lusimaan samaan vankilaan. Mielellään otsaan olisi vielä voinut tatuida "POLIISI JA PIKKUTYTTÖJEN RAISKAAJA"..
Ja tälläiset ihmiset sitten ratsaavat ihmisten koteja, mm. jos asioi puutarhamyymälöissä joita käyttää hippien lisäksi myös chili harrastajat jne. Se on hienoa suomessa, kun virkavalta saa tehdä mitä vain, ja rangaistukset on päähäntaputtelua.
Jestas mitä tuomioita!
Poliisi näytti virkamerkkiä, mutta sen ei katsottu olevan virka-aseman väärinkäyttöä? Hän raiskasi alaikäisen tytön ja tuomioksi tuli ehdollista!
Millainen oikeuslaitos Suomessa oikein on?
Korppien oikeus
Ei oikeus poliisi silmää noki, kuten Kauhojoen ampumisessakin saatiin todeta.
Se oli eri asia.
Ei poliisi voi etukäteen tietää aikooko joku tappaa ihmisiä. Mutta tässä raiskaustapauksessa poliisi itse oli se raiskaaja. Virka-asema pitäisi olla rangaistuksen kovennusperuste.
Tuomio osoittaa rikoksen vähättelyn
Täydellinen tyrmistys valtaa mielen, kun lukee, että virkamerkin näyttänyt poliisi, joka raiskaa teinin, sai vain ehdollisen tuomion. Suomi on sairas.
Niin on.
Täällä on pidemmän aikaa ilmennyt hyvin vaarallisia merkkejä traditionaalisten eurooppalaisten demokratian pelisääntöjen täydellisestä piittaamattomuudesta. Liian monessa seikassa.
Alhaalta ylös, ylhäältä alas - lähes tasatahtiin. Tätä tukee mm. EU-ihmisoikeustuomioistuimeen lähetetyt kantelut, joiden määrällisessä joukossa tämä maa varmasti komeilee aivan kärkipäässä.
Näitä tuomioistuinkökköjä on kuultu jo aivan tarpeeksi, mitenkään kyseistä tapahtumaa tippaakaan vähättelemättä:
Vaikkakin toisaalta, meitä on jo tarpeeksi kauan opetettu siihen että kaikki mitä poliisi menee tekemään - on aina ja ehdottomasti oikein. Täysin oikein. Ilman pienintäkään kritiikkiä. Mihin tässä ollaan menossa?
Tämä on törkeyden huippu!
Tämä on törkeyden huippu! Etteikö muka virka-aseman väärin käyttöä?! Olisko tyttö muuten lähtenyt miehen matkaan, jollei olis näyttänyt virkamerkkiä? Ehkä ei. Olen luottanut poliisiin tähän asti, nyt meni luottamus. Oikeuden päätökset on olleet jo jonkin aikaa...sanonko mistä. Kaksi vuotta ehdonalaista, voi, voi.
Epäoikeuslaitos
Ehdollista ehdollista..
Tampereella oli juuri juttu, jossa äiti oli pahoinpidellyt ja hyväksikäyttänyt kahta poikaansa. Tuomio? ehdollista..
Näin täällä meillä Suomessa.
Suuri kysymys on, kuinka kauan kansa jaksaa katsoa kuinka oikeuslaitos oksentaa kansalaisten oikeudentajun päälle.
Mistä kumpuaa tämä rajaton ymmärrys rikollisia ja väkivaltaa kohtaan?
Onnekseen ei samalla myynyt tytölle nuuskaa
"Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 51-vuotiaalle miehelle kaksi vuotta ehdollista vankeutta"
Onnekseen ei samalla myynyt tytölle nuuskaa - olisi meinaan tullut ehdotonta.
26 vuotta poliisina ja
26 vuotta poliisina ja rikosrekisteri... Toivottavasti meni äijältä saman tien tulevaisuus.
Nimi julki ja kansalaiset
Nimi julki ja kansalaiset oikeutta jakamaan, kun kerran oikeuslaitos ei siihen pysty.
Luottamus
Poliisiin täytyy pystyä luottamaan. Aina. 24 h.
Kun poliisi tekee vääryyttä rangaistuksen pitää olla vähintään kaksinkertainen. Eikä se todellakaan tarkoita sitä, että ehdonalaista kaksinkertainen aika. Pituuden sijasta kovuus, niin että nahoissa tuntuu.
Tuollaisesta pitäisi antaa 2 vuotta yhdyskuntapalvelua eikä mitään "Soo soo! Jos olet seuraavan kahden vuoden aikana tuhma niin joudut paikkaan missä muita tuhmia setiä asustelee."
Ilmiselvästi ex-poliisilla ollut liian helppo ja mukava elämä kun unohtunut että mikä on oikein ja väärin. Poliisin pitäisi olla viimeinen henkilö, joka unohtaa että vääryydestä seuraa rangaistus.
Uskomaton tuomio, turhauttaa
Uskomaton tuomio, turhauttaa tosi paljon. Ihmettelen vaan että missä on ne kaikki feministit jotka älähti jostain ihme Audi-äijästä, Halla-ahon kommenteista tai Poliisin raiskaustutkimuksesta. Miksi oikeista raiskauksista ja niihin liittyvistä epäkohdista samat tuohtuneet tahot ovat turpa ummessa? Ja ketä pitää oikeasti äänestää jotta tällaiset idioottimaiset tuomiot saadaan loppumaan?
Omaisuusrikokset tärkeämpiä
Auton varastamisestakin saa kovemman tuomion. Eli auto on Suomessa arvokkaampi kuin 16 v. tyttö. Taidanpa muuttaa Ruotsiin.
acab
Ja näille veijareille pitäisi antaa valvomaton pääsy kansalaisten sormenjälkiin ja oikeus vuotaa medialle salaisia tietoja keskeneräisistä tutkinnoista erivapauksina lähdesuojasta?
Ampuma-aseet vain poliisille
...ja eikö se ollut myös niin, että vain poliisilla tulee olla oikeus pitää halussaan ampuma-asetta?
Huoh
Meinaatko että tytöllä olisi pitänyt olla oikeus vetäistä Uzi ulos käsilaukusta ja hoitaa raiskaaja sillä? Ase-intoilijat tekevät vain harmia ajamalleen asialle kaikilla kommenteillaan, joita normaali ihminen ei voi todellakaan ymmärtää.
Intoilu
Oletko autointoilija, jos omistat auton liikkumistarkoituksessa? Oletko vasaraintoilija, jos omistat vasaran nikkaroidaksesi?
Sama koskee aseita. Ne ovat työkaluja. Niitä käytetään harrastukseen ja itsepuolustukseen. Ase on ainoa itsepuolustusväline, joka tasaa puntit 150 kiloisen makkaraniskan ja 50 kiloisen naisen välillä. Aivan kuten Coltin mainosslogan sanoo: "God made man, but Samuel Colt made them equal".
Yhteiskunta, joka kieltää aseet tavalliselta kansalaiselta on yhteiskunta, jossa vain poliiseilla ja roistoilla on aseet. Se on yhteiskunta, jossa tavallisella ihmisellä ei ole mahdollisuutta puolustautua kumpaakaan vastaan. Se on yhteiskunta, jossa vastavoiman puuttumisen takia poliisit ja roistot alkavat muistuttaa toisiaan. Venäjällä, jossa heitä on vaikea erottaa toisistaan, Putin totesi poliisin väkivallasta valittaville: "puolustakaa itseänne".
missä oikeus?
Varmaan sai tyttö vielä sakot alaikäisenä alkoholijuoman hallussapidosta, en kyllä yhtään ihmettele vaikka olisikin saanut.. Tapaus oli törkeämpi kuin ns. "puistoraiskaus", josta yleensä saa VÄHINTÄÄN ehdotonta, eikä Poliisi-setä saanut kuin 2 vuotta ehdollista.
Ei tätä voi käsittää..
... raiskaajat selvii
... raiskaajat selvii ehdollisilla kun maalaat seinään rangaistaan kunnon korvauksilla. Eihän Suomessa poliisi ole vain elitismiä varten. En mitenkään usko, että joku meikäläinen olisi saanut ehdotonta...
Poliisi on ystävä
Lasten ystävä!
Näitä riittää
Milloin autoillaan, milloin tällaista. Ihan omat kokemuksenikin pienemmistä asioista ovat tehneet minut vakuuttuneeksi ammatinvalinnan ohjauksesta ja sen tarpeellisuudesta. Vieläkö sitä nykyisin koulussa opetetaan ? Minkähänlaisia lainvalvojia näistä uudemmista tulee, kun valintakriteereinä näyttävät olevan kalju pää ja iso koko. Paha näistä on valittaa. Aina on mukana se toinen, joka tyrmää "asiakkaan" vastaväitteet yhtymällä tämän kaljupään käsityksiin. Eipä ihme, että varsinkin pohjoismaisissa dekkareissa yleensä on varsinainen poliisi, joka hoitelee hommat, sekä sitten se "poliisi".
Juuri tällaista sen on kun
Juuri tällaista sen on kun tänne päästetään kaiken maailman ulko maalaisia ja vie työt ja lusmuilee ja jos pääsee vartijaksi tai poliisiksi niin silti vaan raiskataan ja kaikki on astrid thorsin syytä kun on päästetty tänne suomeen ja takaisin lähi itään rikolliset!!!!11
Ai mitä, eikö sanottukaan että ulkomaalaistaustainen mieshenkilö?
Korkeimman Oikeuden suoltamat ihmeellisyydet VOL 9868432
Korkeimman Oikeuden suoltamat ihmeellisyydet VOL 9868432
Tuo Poliisihan noudatta täysin KO n yleistä linjaa
Tässä korkeimman oikeuden päätös miksi suomessa ei kannata tehdä töitä, tai miksi kannattaa jäädä heti pois työelämästä , kun se vaan on mahdollista , täällä rikastuu paljon vähemmälläkin
ww.finlex.fi/
fi/oikeus/kko/
kko/2009/20090014
Googlaa sens@@uroittu linkki, kaikki yhteen ja hämmästy
A haki yhdessä B:n kanssa sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea seuraavasti:
Kansaneläkelaitokselta
• 1.4.2000 -[b] 31.8.2002 lapsilisää yhteensä 7 488,75 euroa,
• 3.4.2000 - 3.1.2002 lasten kotihoidon tukea yhteensä 8 708,10 euroa,
• 20.2.2001 - 3.1.2002 äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 2 654 euroa sekä
Helsingin kaupungilta
• 3.4.2000 - 31.1.2002 toimeentulotukea yhteensä 36 872,27 euroa.
yhteensä lähes 53 000 euroa
Aseet pois kansalta
Aseet ovat tarpeettomia kaikille muille kuin viranomaisille. Viranomaisiin voi aina luottaa. Ne palvelevat pyyteettömästi kansaa ja ajattelevat aina kansalaisen parasta. Viranomainen on välittömästi paikalla, kun tarvitset turvaa, usein jo ennen sitä.
Mitään pahaa ei pääse tapahtumaan, kunhan kansa on riisuttu aseista.
Suomessa panee poliisi, ulkomailla pappi
ennen vanhaan kun inkvisiittori touhusi, hän tuomarina karkotti naispuolisista noidista pahat henget anakondansa voimalla.
Voi tätä kärsimyksen määrää!
Miten tämä on mahdollista?
Kuulostaa ällistyttävältä kuinka törkeästä rikoksesta voi saada näin lievän tuomion!
Kiinnostaisi tietää, millä ihmeen perusteella tuomari näin on päättänyt. Liekö itse samaa tyyppiä poliisin kanssa?
Inhottavaa. Sääliksi käy tyttöä.
Poliisin nimi todellakin julkiseksi, ja vähintään kielto toimia enää poliisina! Ilmiselvästi näytti merkkinsä siksi että tyttö luottaisi häneen.
Häpeällistä poliisin ja oikeuden kannalta.
tässä
Tässä on on nyt se pointti, että luottamus oikeuslaitokseen laskee lopullisesti. Luulen tälläisten tuomioiden lisäävän laista piittaamattomuutta. Ei voi yleistää kaikkiin poliiseihin, mutta jokainen voi ajatella miksi ehdonalaista poliisille joka on tehnyt poliisin työtä 26 vuotta. Ei mene kyllä minulla jakeluun.
kuvottavaa
Jos tässä joku asia on kuvottavaa, niin tämän palstan kansantuomioistuin, joka jakaa "oikeudenmukaisia" tuomioita tutustuttuaan tutkimusaineistoon ja tapausten kulkuun yhden lehtiuutisen verran. Tämäkö on parempaa oikeudenjakoa kuin parjattu lakiin ja asiantunemukseen perustuva oikeuslaitoksen toiminta? Ette osaa edes hävetä, vaikka kirjoittelunne edustaa puhdasta fasismia ja mielivaltaa. Toivon, että kukaan teistä ei joudu tuomiolle maassa, jossa oikeutta jaetaan kansanäänestyksellä iltapäivälehtien lööppien pohjalta.
Poliisilla ei vapaalla ollessaan ole virka-asemaa, jota hän voisi väärinkäyttää. Raiskaus on vakava rikos, mutta länsimainen okeuskäytäntö selvittää tapahtumien kulun tarkasti ja sillä on vaikutusta tuomioon. Jos jokaisesta raiskaukesta tuomitaan ehdotonta vankeutta, loppuu rangaistusasteikko henkirikoksissa, viimeistään niissä missä tappaminen tapahtuu kiduttamalla.
Äkkiä takaisin
Poliisi karkoitettava kotimaahansa välittömästi! Erotkaa kaikki ministerit!
Itse olen vastaavan kokenut,
Itse olen vastaavan kokenut, eli sammunut ja tullut hyväksikäytetyksi. Olin aikuinen, vika oli tietenkin omani, koska itse itseni siihen kuntoon join, ja tekijä oli tuttu mies. Joka tietenkin sanoi, että minä olin aloittanut tilanteen. Valehtelee itselleen varmaan vielä tänäkin päivänä. Noh, minä näen tilanteesta painajaisia vielä vuosienkin jälkeen, mutta tulihan opittua kantapään kautta asioita. Pointtini lienee se, että jos tällainen tilanne aiheuttaa pahaa oloa ja ahdistusta tapahduttuaan aikuiselle "tutun" seurassa, en voi edes kuvitella mitä se tekee 16-vuotiaalle tytölle ventovieraan miehen toimesta.
Suomen oikeuslaitos on naurettava vitsi. Siksi en omaa tapaustani aikanaan edes viitsinyt ilmoittaa mihinkään.
Suomen oikeuslaitos on mätä
Virkamerkkinsä esittämällä sai tytön tulemaan asunnolleen, ja sekö ei muka ole virka-aseman väärinkäyttöä?
Onko naiskonstaapelit seksiobjekteja.
Törkeydessään ja käsittämättömyydessään sikamainen vellihuosutemppu. Julki tuo virkamies, ettei teko tule tiedottamattomuuttaan toistumaan. Lusimaan vaan, sillä hän on arvaamaton yhteiskuntarääkki virkamerkkeineen! Mitä tapahtunee naispuolisille konstille, siinäpä kysymys?
Itä-Suomen hovioikeus on
Itä-Suomen hovioikeus on linjannut näitä raiskaustapauksia:
*Kyseessä on lievä raiskaus, jos ei oikein onnisti tai kestää lyhyen aikaa
*Vakituinen hyvä työpaikka lieventää tuomiota
*Jos uhri on juovuksissa on hän tietenkin edesauttanut tapahtumaa
Jospa tässä nimenomaisessa tapauksessa ovat kaikki nämä Hovioikeuden toteamat lievennykset olleet käytössä?
Kuten tässäkin tapauksessa aiemmin:
"...kun lapsen raiskanneen poliisin rangaistus aleni 2,5 vuoden vankilatuomiosta vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdollista. Päälle tuli yhdyskuntapalvelua."
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/it%C3%A4-s...
juristeriaa
Teko on törkä ja rangaistus liian lievä, mutta virka-aseman väärinkäyttöä se ei juridisesti voi olla, koska tapahtui vapaa-aikana.
Virka-aikana poliisi, vapaalla rikollinen?
Onneksi on oikeuslaitos jota johtaa vihreät ja Tuija Brax