Avaruusmatkan varanneista suomalaisista toinen on astunut julkisuuteen. Iisalmessa vuonna 1966 syntynyt Vesa Heilala oli torstaina MTV3:n Huomenta Suomen haastateltavana.
Noin 200000 dollaria maksavaa matkaa mies kuvaili unelmaksi, haaveeksi ja mahdollisuudeksi.
-Jo pienenä katsoin Star Trekit, Tähtien sodat ja muut, Heilala muisteli "astronauttiuransa" alkutaivalta.
Toinen suomalainen matkan varannut ei ole halunnut tulla julkisuuteen, ja Heilalakin on ollut tähän asti asiasta melko vaitonainen.
-Eilen (keskiviikkona) illalla laitoin parillekymmenelle tuttavalle viestin. Siinä kehotin heitä katsomaan televisiota torstaiaamuna, jotta heillä olisi jotain keskusteltavaa, hän naurahti.
Joidenkin unelmana on Heilalan mukaan kesämökki, hänen unelmansa on avaruusmatka. Ja unelmilla on hintansa, hän lisäsi.
Heilala kertoi harrastaneensa seikkailumatkailua ennenkin. Miehen nettisivuilla on kuvia muun muassa ratsastusretkestä Mongoliassa ja hylkysukelluksesta Punaisessameressä.
Avaruuteen Heilala arvioi pääsevänsä vuonna 2012.
Heilalan haastattelun Huomenta Suomessa voit katsoa tästä.

Kommentit
Iso ekologinen jalanjälki....
käydä tuollaisella reissulla. Vastuutonta rahankäyttöä, vai palveleeko reissu jotenkin tieteen kehitystä ja ihmiskunnan yleistä etua?
Miksi kaveri ei voi
Miksi kaveri ei voi lahjoittaa 100 000 euroa Haitiin ja lentää avaruuteen vähän myöhemmin, kun matkan saa puoleen hintaan. Lopputulos olisi hänelle sama.
Siksi
Miten ne hinnat muka puolittuu, jos kukaan ei osta ensin vähän kalliimmalla?
Siksei
Mikset itse lopeta salibändyä ja myy asuntoasi lahjoittaen 100 000e Haitiin? Voit harrastaa myöhemminkin ja ostaa uuden asunnon kun niitä saa myöhemmin puoleen hintaan.
Helppoa se on muita arvostella itse toimimisen sijaan.
oikein
Hemmolla on oikeaa asennetta. Näköalaton porukka kuitenkin vain vonkailee täällä rahaa hyväntekeväisyyteen tai ruikuttaa hiilijalanjäljistä. Avaruuteen kannattaa aina sijoittaa.
Ja ei kun julkisuuteen
Ja ei kun julkisuuteen tietenkin. On hurja avaruusseikkailu tulossa. Taitavat viedä ihan 100 kilometrin korkeuteen.
Väärin
Itseenä kannattaa aina sijoittaa! Ja näinhän Vesa tekee.