Sunnuntai 27.5.2012

Rajattomasti dieseliä pumpusta - virhetoiminto huoltoasemalla

Luotu: 
8.2.2010 11:34
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Arkistokuva. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Iisalmessa sijaitsevalta Teboil-huoltamolta on varastettu kymmeniä tuhansia litroja diesel-polttoainetta.

Polttoainevarkaudet paljastuivat, kun Pohjolankadulla sijaitsevalla asemalla alettiin ihmetellä dieselin suurta hävikkiä.

Tarkastuksessa huoltoaseman yhdellä tankkauspisteellä havaittiin virhetoiminto, joka käynnisti maksun yhteydessä tankkauspisteen molemmat polttoainepumput. Vian takia toinen pumpuista toimi normaalisti, kun toisesta taas pystyi tankkaamaan rajattoman määrän polttoainetta.

Poliisin mukaan dieselin hävikki on ollut niin suurta, että kaikki tankkaukset eivät ole voineet olla tahattomia. Poliisi pitää mahdollisena, että polttoainetta on tankattu myös isompiin säiliöihin.

Viime vuoden tammikuussa alkanut pumppuvika huomattiin vasta vuoden jälkeen, tämän vuoden tammikuussa. Alussa dieselin hävikki oli pienempää, mutta joulukuussa maksamatta jäi jo tuhansia litroja polttoainetta.

Poliisi tutkii parhaillaan valvontakameroiden materiaalia ja toivoo havaintoja virka-aikana numeroon 071 87 55030.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pekka Siikala

Suomalainen on tarvittaessa erittäin hanakasti varas. Jätä autosi tien varteen pariksi päiväksi, ja kas, autossasi ei ole enää pyöriä, radiota, sivuikkunoita.

Eräs todellinen kunniakansalainen puolusti renkaiden hakemista sillä että "joku ne vie kuitenkin".

Kaupoista varastamme n. miljardin verran vuodessa. Joten mitäpä muutama tuhat litraa dieseliä missään painaa.

kettujuh

Kymmeniä tuhansia litroja on kuitenkin hävinnyt, kyllä se mielestäni kauppiaan kukkarossa jo tuntuu, Teboilin polttoaine kauppiaista useat ovat yksityisyrittäjiä.

moro

Mitä tarkoitat tuolla "kaupoista varastamme?" En minä ainakaan varasta kaupoista mitään,- ja olen sdp:n kannattaja.
Tarkoitatko, että te keskustapuoluelaiset varastatte miljrdin edestä vuodessa kaupoista- vai mitä?

Maataloustukea suomessa maksetaan 2,1 miljardia. http://www.ilkka.fi/teemat/teematarticle.jsp?article=476936
Sitä nimitetään monilla eri tavoilla. Mm. tuolla tavalla, kuten Siikala toteaa: "Suomalainen on tarvittaessa erittäin hanakasti varas."

Dieseliä sinne- dieseliä tänne. Pääasia, että sille löytyy maksaja. Maaseudun dieselinkin me veronmaksajat maksamme.

On maailma mallillaan, on, on. Varastaa voi laillisestikin...