
Summa on kaksinkertainen Kaikkosen aikaisemmin myöntämään verrattuna. Helsingin Sanomat teki laskelman Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n raportin perusteella.
Kaikkonen itse ei hämmästynyt summan suuruutta, vaan kutsui sitä ”piikkivuodeksi”.
– Tuona vuonna työllisti yli kymmenen kiinteistöyhtiön fuusio, Kaikkonen kommentoi.
ARA:n mukaan Nuorisosäätiö on kuluttanut pelkästään ulkomaan- ja kotimaanmatkoihin ja seminaareihin 165 000 euroa vuosina 2006–2009.
Säätiö hankki rahaa varsin kyseenalaisella tavalla.
Julkisten tukien lisäksi säätiö sai omalta isännöintiyhtiöltään osinkoina lähes 300 000 euroa vuosina 2006-2009. Osinkoja on kertynyt, koska isännöintiyhtiö on perinyt vähävaraisilta, sosiaalisin perustein valituilta vuokralaisilta enemmän vuokraa kuin säädökset sallivat.
Joissakin vuokrataloissa on peritty ylisuuria summia tulevien korjausten varalle. Joissakin taloissa vuokralaisilla maksatettiin valvontamaksua, jota ei saa periä.
ARA totesi, että poliittisen toiminnan tukemista ei voi pitää säätiön tehtävänä. ARA ei kuitenkaan vaadi mitään toimenpiteitä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Loistoainesta Kepun johtoon
Muistaa asiat edukseen ja vetää välistä minkä ehtii. Ilmiselvästi Vanhasen mantteliperijä.
Sokea Reetta!
Eipä tuohon touhuun tarvitse edes tuota
Reettaa, kun näkee tuon touhun viimeisien
vuosikymmenten aikana.
Koko kansanedustuslaitos ja kunnat on
täysin mätää ja korruptoitunutta.
Ihmetellä pitää jos nyt istuvat vero-
lakien ja eläkelakien suunnittelijat eivät
saa asioita kuriin. Täydellinen kirjanpito
rahaliikenteeseen ulkopuolisin
tilintarkastajin.
Kyllä nuo säätiöiden ym vastaavat yritykset
on saatava verolle. Kyllä tätä touhu on
ollut varojen kavaltamista. Rahanpesua
toisin päin, harmaaseen talouteen.
Olen aikuisen ikäni
odotellut Kanervan eläköitymistä sekä hänen poistumistaan takavasemmalle poliitiselta näyttämöltä. Tämän unelman vähitellen toteutuessa astu näyttämölle "Kanki" Kankkonen.
Kanki on viimeaikaisilla tempauksillaan osoittautunut oivalliseksi manttelinperijäksi kaikelle sille mädännäysyydelle jota politiikan ikiammattailaiset ovat ikänsä taiteeksi hioneet.
Kaikkosen menetyksekäs ura ja työputki ei tosin välttämättä ole eläkepaikka, koska siihen voivat äänestäjät vaikuttaa.
Jos nyt Kaikkosta vertailisi edesmenneeseen Halmeseen, löytyy Kaikkonen täysin eri kategoriasta. Halme oli suoraselkäinen törmäilijä ja häirikkö, mutta toisaalta sanansa mittainen mies. Kaikkonen taas on kiiltävää fasaadia puuhastellut, umpimätä kieroilija joka, hurmaa vaalitilaisuuksissa juntit ja mummot. Mandaatin saatuaan Kanki Kaikkonen rohmua luottamustoimillaan työssäkäyvän ihmisen vuosipalkan kokouspalkkiona yhdestä ainoasta lähteestä. Ja tämä siis Kanki Kaikkosen edustajanpalkan lisäksi.
Muut Kanki Kaikkosen yleisessä tiedossa olevat törkeilyt voi tässä yhteydessä jättää mainitsematta, koska pelkästään tämä täysin moraaliton rahankäyttö kuvaa Kankki Kaikkosen sopivuuskynnystä yhteisten asioiden hoidossa.
Luoja suokoon, ettei juntit ja mummot anna Kaikkosen kaltaiselle mätäpaiseelle uudistettua mandaattia.
Kaikkonen seuraavissa vaaleissa?
Jos Kaikkonen asetetaan kansanedustajaehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa, niin mitä se kertoo puolueesta?
Jos Kaikkonen valitaan kansanedustajaksi seuraavissa vaaleissa, niin mitä se kertoo kepulaisista?
Tulisikohan komennus kotimaan politiikan sivuraiteelle Brysseliin?
Juupajuu
Puoluessta, kepulaisista ja muistakin äänestäjistä se kertoo vain, että normaalitilassa ollaan nk. demokratiamme kanssa.
Kaikkonen on kansanedustaja
Kaikkosen edustamillekin arvoille tulee olla kansnaedustaja. Äänestäjissäkin on samanlaisia.
Kepulaisista?
>Jos Kaikkonen valitaan kansanedustajaksi seuraavissa vaaleissa, niin mitä se kertoo kepulaisista?
Mitä se kertoo äänestäjistä? Sitä mitä se on kertonut viimeiset vuosikymmenet, samat korruptoituneet tyhjäntoimittajat sinne valitaan joka tapauksessa kerta toisensä jälkeen. Suvi Lindenit, Juhantalot, yms.
Nykyisen hektisen elämäntyylin verukkeella "unohdetaan" ja äänestetään samoja naamoja vuosi toisen jälkeen.
Katsokaan sinne peiliin kun valitatte raiskaustuomioista, lahjontajutuista, yms. Vedetään matto noiden suojatyöntekijöiden jalkojen alta niin alkaa tapahtumaan.
Kuka perustaisi "Lahjomattomat" puolueen? Kerta se olisi ensimmäinenkin..
Brysselin keikkaa yritetty jo
Eikö Kaikkonen pyrkinyt jo viime EU vaaleissa Brysseliin? Taisi olla tiedossa että kotimaassa tulee kylmää kyytiä kun tutkinnat alkavat valmistumaan...
ARA ei vaadi toimenpiteitä
Kuinka on mahdollista ettei tätä suurta huijaria saada "rautoihin"?
Ovatko ARAn säännöt todella sellaisia, että ne mahdollistavat nuorisosäätiön rahojen väärinkäytökset.
Rikollisella rahalla on myös omat mafiosot, jotka joko vähättelevät saamiaan tukia tai eivät muista oikein. Kaikki muistaminen tietysti tapahtuu myös mafiosolta omaksi eduksi?
Kun housut ovat tulessa alkaa polvia pakottaa. Nyt vain odottelen, kuinka toinen mafioso sairastuu ja vetäytyy hyvin anaitsemalleen "kansanedustajan" jätti eläkkeelle!
Onnittelen Suomen Keskustaa sen valitsemien johtajien monipuolisesta osaamisesta ja samalla toivottaen heille sitä yhteiskunnallista arvostusta, jonka ovat ansainneet.
(Jos asian kirjoittaa asiaan kuuluvilla oikeilla sanoilla kirjoitus tullaan poistamaan.)
Cosa Nostra...
vapaasti käännettynä "meidän asiamme". Suomella ja Italialla on yksi yhteinen nimittäjä. Erona on vain, että Suomen hallintorakenteisiin "tavat" ovat juurtuneet voimakkaammin. Italian ja Suomen maakunnissa tavat ovat lähes identtiset.
Lisäesimerkkinä mainittakoon ministeri Hyssälän (Keskusta) viimeksi tapahtuneet virkanimitykset.
rahaa tuli...
yllätys yllätys!eihän noi juipit hyvää hyvyyttään istu kaikenmaailman hallituksissa..
taas yksi rupuinstituutio
" ARA totesi, että poliittisen toiminnan tukemista ei voi pitää säätiön tehtävänä. ARA ei kuitenkaan vaadi mitään toimenpiteitä. "
Maan tapa
ARA ilmoittaa vain sen minkä kaikki jo muutenkin tietävät. Jos lähtisivät toimenpidelinjalle, paljastuisi taas lisää. Ennenaikaiset eduskuntavaalit on pakko järjestää. Maa ei kestä tätä päättämättömyyden ja saamattomuuden tilaa. Eikä niiden 90%, jotka vielä ovat työssä, työmoraalikaan ikuisesti kestä.
Aivan
"Jos lähtisivät toimenpidelinjalle, paljastuisi taas lisää."
Ja eiköhän nyt kannattaisi kerralla sitten kaivaa ihan kunnolla...
syyttäjälle töitä
Ara ei vaadi kun Ara on miehitetty lojaaleilla lakeijoilla ?
Keskusrikospoliisi ja syyttäjä asialle -
vanhanen ja kaikkonen vastuuseen !
Jumalauta jätkät vetäneet välistä Nuorilta Vähävaraisilta .
Kumpikin roisto pois politiikasta heti ! Eikä mitään lymyduuneja
yhteiskunnan piikkiin - ikinä !
Miten nämä rötöstelijät
Miten nämä rötöstelijät ovat vapaalla jalalla.
Ja piti velkahäät!
ja osti mökin velaksi!
Millaisia talousneroja nämä kansanedustajat ovatkaan!
Huono talouspääkö nämä ajaa epärehellisyyteen, holtiton elämä ja typeryys. Tuossa perheessä tuplatyperyys.
Hyvähän se on maksella ökyhäitään vähävaraisten penninvenyttäjien rahoilla.
Mutta onko hyvä mieli nyt? Mikä on fiilis?
Rahantuloa ei voi estää
Uskon, että Satu halusi ne häät- Maksakoon pois vain.
Luulisi, että niillä "emme
Luulisi, että niillä "emme saa lapsia" ja "luotan Anttiin" -lehtijutuilla olisi jo yhdet häät tienannut
Kumpi rahat ennemmin tarvitsee?
Minusta pitäisi järjestää on-line gallup siitä, kumpi tuollaisen rahamäärän tarvitsee: kymmenhenkinen somalilapsiperhe vai lapseton elintason maksimoija.
Miksi Kaikkosen pitää olla jokin sosiaalipolitiikan kohde? Eikö Suomessa ole muitakin sosiaalitapauksia?
Minusta Ray ja Nuorisosäätiö saisi adoptoida jonkin somaliperheen, josta kasvateittaisiin yhdeksän ylioppilasta, kuusi maisteria ja kolme tohtoria, jotka ovat raittiita, islaminuskoisia ja parempia kuin iltapäivälehdistön päivystävät dosentit.
Henna Virkkunen projektipäälliköksi osoittamaan, että suomalainen koulutusyhteiskunta toimii.
Työmies on palkkansa ansainnut.
Niin kyllä ne demarit saa paljon isompia rahoja Sak:ta liitoilta. Tälläinen se on maakunnassa uppoava selitys!Tavallista pienyrittäjää ja työntekijää, tätä suuruusluokkaa olevat ansiot, eivät kohtaa, edes kokoaika työssä. Maantapa paljastuu pikkuhiljaa kansalla. Eilinen uutisointi Novagrubin osaltakin mietityttää. 7 johtajaa epäillään vaaliraha jutussa kirjanpito-, lahjonta-, ym, rikoksista. Mikä aiheuttaa sen, että lahjoman antaminen on rangaistavaa, mutta tietämätön vastaanotto ei ole rangaistavaa? Näitäpä mietiskelee nimimerkki muiden muassa!!
Kepu = verorahojen varas
Tyypillinen kepulaisen hätäpuolustus, kyllähän ne demarit ja SAK on pahempii kuin me Kepun jätkät.
Ovatko sittenkään? Ei ole yllättävää ettei Keskustalla ole muuta selitystä rötöksilleen kuin vetoaminen että ne muut on muka yhtä pahoja. Että Kepulaisen mielestä saa rötöstellä jos ei jää kiinni.
Nyt
Nyt nopeasti ilmottautumaan kepulien puheenjohtaja kisaan. Ei jää yhtään huonommaksi, kuin edeltäjäkään. Kyllä on oppi mennyt perille.
Eikä edes ole yhdeksän lapsen yksinhuoltaja
Noin tuloksia tehdään! Ja kumpi on moraalisesti isompi "rikollinen"? Kaikkonen jolle kaikkoaa eettisesti arvelluttavin perustein iso nippu rahaa, tai "somaalinaikkonen" joka "tulkitsee" todellisuutta niin että saa oleskeluluvan ja yli 3000 verottomana kuussa itselleen ja yhdeksälle lapsilleen?
Kansanedustajarahoilla eläisi jalkapallojoukkueen kokoinen perhe
Kansanedustajarahoilla eläisi jalkapallojoukkueen kokoinen perhe.
Tässä meillä alkiolaisuuden itiöemä
Kepuajatollan erityisosaamisena neljä hoota: hämäys, huijaus, hajasijoitus ja huonomuistisuus.
Kaikkonen ja Vanhanen - huijarikaksikko
Kaikkonen ja Vanhanen ovat jo kahdestaan siirtäneet omille tileilleen kaiken Raha-automaattiyhdistyksen antaman tuen.
Onkohan Kepulla muutenkin sama tapa toimia eri järjestöissä?
Jos Kaikkonen valitaan uudelleen, se kertoo todella paljon kepusta ja kepulaisista.
kepu pettää aina
kaikkonen on henkeen ja vereen kepulainen. voiko häneltä siis rehellistä toimintaa odottaa?
RAY:n johtaja on demari
RAY:n johtaja on demari. Holtiton, poliittisesti nimitetty johto mahdollistaa holtittoman rahanjaon.
PS. Onko US:ää käsketty sensuroimaan Suomen korkeimman virkamiehen lahjusepäilyistä kirjoittaminen?
Ministeriainesta
Harva pystyy vetämään kansaa kuivalla Kaikkoseen.
Jostain syystä artikkelin viimeinen lause ei yllättänyt.
"Kuulkaa korpeimme kuiskintaa.."
Arvon kansanedustaja Kaikkonen taitaa tätä menoa joutua ex-kansanedustajien synkkään joukkoon. Ainakin näin helposti tulee ajatelleeksi, kun on tutustunut siihen, mitä hänestä on kirjoitettu. Joutaa mennä!
Piikkivuosi!!
"Kaikkonen itse ei hämmästynyt summan suuruutta, vaan kutsui sitä ”piikkivuodeksi”."
Ei hämmästynyt, vaikka aiemmin myönsi puolta pienemmät tulot! Kaikkonen siis myöntää valehdelleensa, niinkö?
Ryhmäkannelaki lienee ainoa keino
saada oikeutta vuokralaille ja rahat takaisin.Ei tähän maalaisliittoon muu tehoa.
Ryhmäkannelaki
Ryhmäkannelakia yritettiin jokunen vuosi sitten, mutta miten kävikään?
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/2007044...
Oikeassa olet, ryhmäkannelailla ylisuuret vuokrat olisi haettava takaisin vuokralaisille.
Kepun piikki on auki
Suomalainen maksaa.
Hyvä diili
Kaikkonen. Youre fired!
Röyhkeää ja rikollista - ARA ei vaadi toimenpiteitä
ARA on joko täysin kykenemätön suorittamaan tehtäväänsä: "ARA myöntää asumiseen ja rakentamisen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA valvoo ja ohjaa yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä siten, että hyvä taloudenpito ja valtiontuen kohdentuminen asukkaille toteutuu."
ARAn arvoissa todetaan: "Oikeudenmukaisuus
Oikeudenmukaisuus tarkoittaa säännösten
ja ohjeiden noudattamista sekä kaikkien,
ulkoisten ja sisäisten asiakkaiden tasapuolista,
reilua ja avointa kohtelua."
Näitä asioita on vaikeaa tunnistaa esimerkiksi Nuorisosäätiötapauksessa. Sinänsä ARAn omat visiot, strategiat ja tehtävät on kirjoitettu erittäin joustavaan muotoon, joka ei paljoa velvoita. Nyt ymmärtää hyvin miksi.
Lienee niin, että ARAn poliittinen ohjaus haluaakin tällaisen löperön valvojan, joka ei turhia rahojen käytön perään kysele saati vaadi oikeuden kautta varojen palautusta.
Saattepa nähdä, sekä
Saattepa nähdä, sekä Matti että Kanki äänestetään uuteen eduskuntaan hienolla äänimäärällä, ja vielä uusmaalaisten kepulien toimesta. Niin se kepulaisuus vaan toimii, roistoa ei jätetä.
Ja ketä puoluetta edustavat ovat ARA:n johdossa? Eihän kaveria jätetä tai kuseen pistetä!
salaseurako ARA on?
ARA ei ole vain kolme kirjainta vaan se muodostuu asioista päättävistä henkilöistä. Olisi paikallaan vaatia näiden kolmen kirjaimen taakse "piiloutuvia päättäjiä" esiintymään omalla nimellään ja perustelevan päätöksen, ettei tarvitse tehdä mitään selvässä väärinkäytöksessä!
Toivottavasti julkisuus ainakin kaivaa heidät esille!
Kaikkonen on salademari
Oppinut vaimoltaan demarien tavat ja elämäntyylin. Ihmisiä rahastetaan häikäilemättömästi. Mistä minä saisin 42 000? Onhan sitä köyhällä, riistetyllä nykyihmisellä kaikenlaisia tarpeita. Loppuu meidän heikoimmassa asemassa olevien riisto tähän paikkaan, tällä siunaamalla.
Oliko Kaikkonen ensimmäisessäkin avioliitossaan demari?
Miten paljon perheolot vaikuttavat miehen moraaliin? Tuo hallinnoiminen ja palkkoiden kirnuaminen on osa sosialidemokraattista tasa-arvoa, jolla osoitetaan, miten pienellä virallisella palkalla proletariaatin etujoukko painaa duunia yhteiskunnan hyväksi.
Millainen Kaikkonen oli ensimmäisen puolisonsa aikana?
Suomen kansalla on oikeus tietää ja tuntea sankarinsa. Voisiko Etukeno Oy kustantaa kirjan "Kaikkosen rouva 1"?
osoite ARA
www.ymparisto.fi/asuminen
osoitteesta löytyy valtaisa määrä päättäjiä ja päämajaa pidetään Lahdessa.
Käykää sivuilla ja katsokaa henkilöstön sivuja ja tehkää omat johtopäätökset.........
Korruptiota
Suomi alkaa olla korruptiossa samaa sarjaa kuin Venäjä ja entiset IVY maat.
Maksoikohan
Onkohan tuosta 42000 eurosta maksettu verot. En tiedä mikä on kepun systeemi, mutta joissain puolueissa menee luottamustoimista puolet puolueelle. No senhän tietää verottaja.
kaikkosen kaivoon rahat
Nuorisoäätiön 10 kiinteistöyhtiön fuusio työllisti kansanedustajaa raskaasti.Kun jokaiselta kiinteistöyhtiöltä veloitetaan hallituksen puheenjohtajapalkkio niin päästään kunnon summiin. Kyllä ne fuusiot ovat asiantuntijoiden tekemiä, ei Kankisen. Nuoriso maksaa asunnoissaan kaivoon heitetyt varat.
kaikkosilla kolme asuntoa ?
talo tuusulassa , jossain provinssikaupungissa rivitalonpätkä ja duunikämppä
stadissa ?
väyrysen beesissä keplottelemaan tuilla ja "palkkioilla" .
kauanko me kansalaiset näiden pellejen kulut vielä maksetaan ?
Alert alert alert
TÄNÄÄN PAUKKUU AFGANISTANISSA OIKEIN KUNNOLLA!
Jostain syystä siellä paukkuu aina kunnolla heti sen jälkeen, kun Suomalaispolitiikoista on ikäviä otsikoita mediassa.
Ja homma jatkuu
Eipä ollut yllättävää. Piiri pieni pyörii.
Tiedotusvälineet ovat mukana jutussa. Tälläkin hetkellä eduskuntatalon edessä Marko Sihvonen on nälkälakossa, jotta ihmiset kiinnittäisivät huomiota mätään hallitukseen ja ryhtyisivät toimiin asioiden muuttamisetksi. Mutta media loistaa poissaolollaan. Silloin tällöin tehdään "paljastuksia", mutta itse keskustelu vaietaan kuoliaaksi. media on vallankäytön väline ja vanha humppa jatkuu.
Helsinkiläiset: käykää eduskuntatalon edessä ja antakaa Markolle tukenne! Asioihin pitää saada muutosta!
turhaan te kaikkosta haukutte!!!
kaikkonen on kepulainen ja toiminut normaaliin kepulaisten tyyliin.
Sitäpaitsi Tiger Woodsilla
kuluu tuollainen summa yössä kun pistetään kunnolla ranttaliksi. Kaikkoselle se riittää varmaankin viikoiksi. Melkein käy kaveria sääliksi kun on niin kallista.
Vielä jos Pikku-G pyörii kuvioissa on lisäkuluja tiedossa.Ei ole helppoa ei.
Kyllähän jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää että raskas työ, vaatii raskaat huvit ja ikuisuusongelma on, mistä rahat.
Yrittäkää nyt hyvät ihmiset ymmärtää, kuinka raskasta Kanki Kaikkosella itse asiassa on.
Nämä henkilöt ovat johtokunnassa valvomassa
ARA:n johtokunta 1.1.2010-31.12.2012
puheenjohtaja Harri Hiltunen, toimitusjohtaja,
Suomen Kiinteistöliitto ry
varapuheenjohtaja Anneli Nieminen, luottopäällikkö, Valtiokonttori
Pasi Holm, toimitusjohtaja, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
Kirsti Sivén, arkkitehti, Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy
Rauno Saari, ylijohtaja, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Anne Salin, ylitarkastaja, henkilöstön edustaja, ARA
Hannu Salokorpi, varatoimitusjohtaja, Raha-automaattiyhdistys
Valehtelu jatkuu jatkumistaan
Poliitikot ja etenkin keskustalaiset paljastavat vain sen mikä on jo muiden toimesta tullut ilmi. Kaikkea ei saada esiin joten todennäköisesti Kaikkonen ja Vanhanen tovereineen ovat onnistuneet keplottelemaan muutenkin nuorten kustannuksella.
Lomamatkat, pikkujoulut ja 40000 euron tulot työstä joka vie muutaman minuutin viikossa kelpaisi minullekin - ja tuo tulee vielä varsinaisen työtulon päälle joka jo itsessäänkin on suuri.
Mutta kansa äänestää... ei voi ymmärtää.
RAY:n arpoihin pitää painaa oikea tieto siitä mihin hyvään raha
käytetään! "Tällä arvalla tuetaan paitsi Nuorisosäätiön asuntorakentamista, myös sen taustalla häärääviä poliitikkoja eli Keskustapuolueen vaalikampanjontia! Kiitos tuestasi!
Kohtuullinen näkyy olevan..
Summahan on melkein sama, minkä saa maahanmuuttaja somali-äiti ( 9 lasta)vuodessa.
Kyllä raavas suomalainen mies tarvitsee saman tulotason myös.
Vai onko joku eri mieltä?
raavas suomalainen mies
Kaikkonenko? Suomen Keskustan Fred Astaire.
http://www.youtube.com/watch?v=j02k9t4rP50
Pitäisikö perustaa Viimeinen suomalainen Ry ?
Kaikkonen on malliesimerkki siitä mitä suomalainen politiikka on ollut viime vuodet. Kukas fiksu tarkistaisi mitä eri puolueet junailevat kannattajilleen yhdistyksiin ? Hauskimpia Filatovin kohteita oli perustaa työttömien yhdistyksia ja palkata sosialisteja toiminnan johtajiksi tms. Maa on pullallaan humpuukkia. Mitä taas somali-äidin saamaan tukeen tulee, niin eihän KELA korvaukset ole ainoita. Sosiaalivirastoilta viraa julmetut summat rahaa ja paljonkohan heidän yhdistyksensä muuten saavat rahaa ??
Paljonkohan puolueet satsaisi, jos perustettaisi yhdistys
alkuperäisväestön suojelemiseksi, Viimeinen suomalainen ry.
sossu maksaa
Jos vähävaraisia on kupattu, niin sossuhan on maksanut kuppauksen. Kun vähävaraisilla tunnetusti ei ole varoja.
Kysymys kuuluukin paljonko yhteiskunnan rahaa on tätä kautta syötetty järjestelmään ja pitäisikö näiden yleishyödyllisten säätiöiden vuokria alkaa säännöstellä? Jos pitäisi niin missä olisi se korruptoitumaton taho, jolta se onnistuisi?
Tulee mieleen Gogolin kuolleet sielut.
Missä kaupallisessa Suomessa ovat korruptoitumattomat henkilöt?
"Jos pitäisi niin missä olisi se korruptoitumaton taho, jolta se onnistuisi?"
Tuo on yhtä vaikea kysymys kuin Rummukaisen veljesten kysymys siitä, oletko koskaan nähnyt todella viisasta miestä.
Tehokasta verovarojen kierrätystä
Eräin olettamuksin (200EUR/kokous) laskelma osoittaa, että tämä parjattu ja ylistetty herra on istunut n. 200 kertaa v. 2008 aikana nuorison asuntoyhtiöiden hallituksissa eli yksi kokous jokaisena työpäivänä.
Ei hullumpi saavutus yhtiöissä, jotka nauttivat julkista tukea ja joiden asukkaat nauttivat opinto-, asumis- yms. tukia.
Miten on mahdollista, että sieltä tulotasojen alapäästä pystytään kierrättämään näin hieno tulos ylätasolle.
Itse olen joutunut olemaan eri asuntoyhtiöiden hallituksissa yli 25 v. ilman palkkioita. TYHMÄ.
Ontto olkiukko torilla poltettavaksi
Tosi-tv-tähti laitetaan likaisiin töihin. Kiinnittää kiusallisen huomion itseensä, ottaa ruoskaniskut medialta ja saa päänsilittelyt pomoiltaan.
Ilmeetön, karismaattinen psykopaatti - samaa puuta kuin Matti.
Toivottavasti toimittajat osaavat tutkia myös uusien ja "uusien" puheenjohtajaehdokkaiden taustoja. Reservissä riittää näitä ukkoja ja akkoja, samoista hautomoista.
Haitilta voodo-nukkeja
Saisiko Haitilta Matti Vanhasen ja Antti Kaikkosen näköisiä voodoo-nukkeja?
Miljoonan talo?
Miten palkansaaja kykenee hankkimaan miljoonan euron talon jollaisen Vanhanen myi äskettäin?
Vanhanenhan oli muistaakseni todella kauan nuorisosäätiön johdossa ja epäilen, että hänen normaaleilla palkkatuloillaan lähes miljoonan euron omakotitaloa ei rakenneta. Joten mitähän noista faktoista voisi päätellä...
Törkeätä toimintaa
Todella törkeätä toimintaa vähävaraisten kustannuksella.
Piikkikö????
Mikähän piikki se oli!!!!!!!!!!
Mies valehtelee kuin sika!!Ei noi kiinteistöyhtiöiden fuusiot säätiön puheenjohtajalle mitään lisätyötä merkitse!!! Sama yksi nimi vain tilipäätöspareihin, jossa kerrotaan, että jotkut ovat fusioituneet .
KYLLÄ UUSI POTTU KEHTAA VALEHDELLA!!!!
Hyvä alku...
Edessämme vaikeat ajat sen kuin jatkuvat. Eiköhän Arkadianmäellä voitaisi hieman tiivistää rivejä ja siirtyä kolmeen ketjuun kuten jääkiekossa pelin kovetessa. TODELLISET Kansanedustajat pitäkööt paikkansa ja kaikki muut selkärangattomat niljakket pihalle sieltä.
Kun nämä poliittiset elätit puhuvat hyvinvointipalvelujen turvaamisesta velkarahalla, he oikeasti tarkoittavat omien etuoikeuksien säilyttämistä elitistisen elämäntyyliinsä jatkamiseksi.
Kouluja lakkautetaan, vanhuksia sullotaan laitoksiinsa ja työuria halutaan kyllä pidentää. Kukaan ei puhu valtionhallinnon radikaalista järkiperäistämisestä samassa yhteydessä.
Näin pieni maa ei tarvitse 200 edustajaa, etenkään kuntaliitosten jälkeen.
Miksi kanki on kanki?
Selvishän sekin, Mikko Alataloa lainaten:
" rahaa on niin paljon , ettei paskalle taivu "
Verot maksettu?
Joku toimittaja varmistanee että nämä 42000e näkyvät tavallisen kansanedustajan palkan lisäksi Kaikkosen 2008 verotuksessa. Vai onko sielläkin ns unohdettu tuloja?
Miksi ihmeessä ...
Miten ihmeessä kansanedustajilla on aikaa ja mahdollisuuksia edes tehdä keikkaa oman toimen ohella. Heidäthän on valittu eduskuntaan ajamaan kansan, äänestäjien asioita.
Miten ihmeessä aika riittää noiden kansan asioiden ajamiseen, niihin perehtymiseen ja edustajan luottamustoimen hoitoon, jos valtaosa ajasta menee säätiöiden, yritysten, yhteisöiden jne jne kanssa vehtaamiseen? Siksikö tarvitaan niin tolkuttomasti avustajia ja avustajien avustajia eduskuntaan, kun muuten ei aika riitä! Ja kansa maksaa.
Palkka edustajilla on huima, koska työ on kuulemma vaativaa ja vie aikaa. samaan aikaan kuitenkin nostellaan huimia palkkioita ja palkkoja muilta tahoilta.
Ehdottomasti, jos henkilö on valittu edustamaan kansaa tai kansan osaa, niin hänen tulee keskittyä annettuun luottamustoimeen ja JÄTTÄÄ kaikki muut toimet ja luottamustehtävät.
Ei normaalissa työssäkään saa työaikaa haaskata muihin töihin ja tehtäviin.
Eikö tähän maan tapaan nyt millään saada jotain rotia ... äänestämällä tai äänestämättä jättämällä se ei onnistu, maan tapa ei siitä muutu!
Pelaaminen vapaaksi Suomessa
RAY:n monopoli on murrettava. Minä en ainakaan halua olla mukana rahoittamassa kaiken maailman kelmejä, varsinkin kun RAY antaa aivan väärän kuvan siitä mihin varoja käytetään.
Kaikki pelaaminen vapaaksi. Silloin voi ainakin valita kenen pussiin varat menevät.
Kaikkonen ja Vanhanen ovat tehneet pysyväm klommon RAY;n kylkeen. Maine meni sielläkin.Nyt vain äkkiä imago-kampanjaa pukkaamaan. Siitä voi varmaan lähettää laskun näille kissalan pojille. Hauskoja heppuja, kun niillä oli se yhteinen tekstari-nainenkin.
Markku Uuspaavalniemi
No jos nyt joku järkevä kansanedustaja Suomen Keskustalta halutaan Uudenmaan vaalipiiristä mainita niin hän on Markku Uuspaavalniemi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uuspaavalniemi
Ei hätää...
... hän on suomalainen, eikä edes työtön ( palkka=6000/kk ). Eikä lapsiakaan rahaa kuluttamassa. Ainoastaan vaimo , joka saa mitätöntä kansanedustajan palkkaa. Vähän rajaa ihmiset.