Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Pikkutuhma päähänpisto - tyttö katuu paljastavaa toppikuvaa

Pikkutuhma päähänpisto - tyttö katuu paljastavaa toppikuvaa
Julkaistu: 9.2.2010 7:56
Paljastava kuva 13-vuotiaasta eteläsuomalaisesta tytöstä joutui vääriin käsiin ja alkoi elää omaan elämäänsä netissä.

Tapauksesta kertovan Helsingin Sanomien mukaan kaikki sai alkunsa tammikuun puolivälissä. 13-vuotias otti yökylään tulleen kaverinsa kanssa toisistaan vietteleviä valokuvia, joissa heillä oli päällään vain läpikuultavat pikkutopit.

13-vuotias julkaisi yhden kuvan Irc-galleriassa mutta poisti sen pian. Sinä aikana joku tytön "kavereista" oli jo kopioinut sen.

Kuva ilmestyi Naurunappula-nimiselle hupisivustolle tekstillä "tykkäätkö mun tisseistä". Kuvan näki lähes 9 000 kävijää ja se sai alatyylisiä kommentteja.

HS:n mukaan tyttö yritti saada kuvaa pois lähettämällä sivustolle sähköpostia vastausta kuitenkaan saamatta.

Tyttö joutui kertomaan nolosta tapauksesta vanhemmilleen kolmen viikon jälkeen. He saivat lopulta yhteyden Naurunappulan mainosmyyntiin ja sitä kautta kuvan poistetuksi.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Internetti on villi

Kun pistät valokuvan itsestäsi tai muista jollekin internet-sivustolle muun maailman nähtäväksi, vastaa se sitä että kyseinen kuva painettaisiin jokaisen maan isoimman sanomalehden kansikuvaksi. Moni ei tätä asiaa vain näin ymmärrä. Lisäksi kuvaa on hankala saada enää pois, kun se saattaa olla tallennettuna tuhansille eri koneille ympäri maailmaa, joten teos saattaa nousta esiin aina uudelleen ja uudelleen...

Ajatelkaa hyvät ihmiset nyt useamman kerran ennekuin teette mitään tyhmyyksiä.

Niin se menee

Oppii ehkä jo tuosta ja kertoo ystävilleen jotka kertovat ystävilleen. Kuvallehan ei toki mahda enää mitään.

Eiköhän

Tyttö tuosta jotain oppinut. Eikös vanha sanonta kuulu.
OPPIA IKÄ KAIKKI.

Siellä on ja pysyy

Kuva on ehkä poistettu tuolta sivustolta, mutta eiköhän se ole löytänyt tiensä jo sadoille "ammattilaissivustoille". Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän että kun kerran laittaa jotain nettiin, niin on erittäin suuri riski että sitä ei enää saa pois kierrosta ikinä.

Mikä kerran on internettiin

Mikä kerran on internettiin joutunut, voi olla sielä "ikuisesti", itse et tähän pysty vaikuttamaan. Kannattaa miettiä mitä sinne Facebookkiin tai Irc-galleriaan laittaa.

Lainausmerkit turhaan

Kyllä ne siellä IKUISESTI ovat. Nämä meidän koneet kun myös ovat osana internetiä, ja jollakin koneella tuonkin tytön kuvat vielä verkossa takuuvarmasti ovat. Ehkä monella sähköpostipalvelimella myös.

Sosiaalinen media on hyvä juttu siinä kuin alkoholikin. Jos sitä osaa käyttää.

Safer Internet Day, tänään, 9.2.2010

Päivän motto: "Think before you post"
http://www.saferinternet.org

Miksi Matti Vanhanen levittelee itsestään alastonkuvia?

Kun kerran Internetin ja sähköpostin haasteet ovat tiedossa niin miksi Matti Vanhanen levittelee kuvia itsestään ja Kurosesta sekä itsestään ja Forsiuksesta?

Olisiko selkeintä nollata tilanne ja tuoda koko galleria Kiasmaan niin Suomen kansakin voisi rahoittua siitä, ettei ainakaan siihen asti otetuilla kuvilla kiristetä valtioneuvostoa?

Olisi myös hyvä, jos opetusministeri Henna Virkkunen löytäisi jostain projektirahaa, jolla valtioneuvost Riikka Uosukaisen kirjasta Liehuva liekinvarsi, saataisiin äidinkielen opetusvideo peruskoulua varten. Koskaan ei äidinkielen opetuksen ja äidinkielen opettajien asemaa voi liikaa korostaa.

Avatar -peli lasten nettiturvallisuuden parantamiseksi

Lasten nettiturvallisuuden parantamiseksi luomme EU -projektissa SimSafety verkkoympäristöä, jossa lapset ja nuoret ( 9 - 13 v) voivat avatar-hahmoja käyttäen pelata nettiuhkia simuloivia pelejä.
SimSafety -pelin tämänhetkistä versiota kokeillaan parhaillaan Suomen, Saksan, Unkarin ja Italian eräissä kouluissa. Pelin valmiin version on määrä olla käytettävissä 2011.
Aikuisten ymmärrys netin vaaroista vaikuttaa tällä hetkellä vähäiseltä, ja vastuuta lasten ja nuorten mokista pallotellaan sinne ja tänne.
Siksi on kiinnostavaa ja tärkeää, että SimSafety -pelissä lähestytään suoraan kohderyhmää, lapsia ja nuoria itseään. Projektia koordinoidaan Kreikassa.
Sivut ovat osoitteessa http://www.simsafety.eu/, suomalaisen partnerin sivut osoitteessa http://www.ejournal.fi/simsafety .
Lisätietoa projektista ilpo.halonen@saunalahti.fi .

Miksi pelaisin?

Miksi ihmeessä kukaan nuori haluaisi pelata "nettiuhkia simuloivia pelejä"?

Siksi

Siksi että pelaaminen tapahtuu koulussa "työajalla". Siellä tehdään muitakin mahdottomilta tuntuvia asioita, eikö?

Koska näemme Matti Vanhasen pornokuvat verkossa?

Koska näemme Matti Vanhasen pornokuvat verkossa? Siitä tulee niin suuri riemu, että varmasti kaikki pyllyilijät muistavat sen.

Seuraavaksi näemme sitten suojelupoliisin ja FBI:n vastaiskun, sen, miten Matti Vanhasen pornokuvat katoavat Googlen cacheistä niin kuin kokoomuspoliitikoisa tehdyt satiirikuvat eli voimme todeta, että Google sisältää myös viranomaisyhteistyön ja sensuurin, jota kuka tahansa teinityttö ei saa imagonsa suojaksi poliitikon tapaan.

Ilmiölle on olemassa nimikin

"Kerran netissä, aina netissä" -ilmiölle on nimikin, sen voisi mainita jutussa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Streisand_effect

Streisandin ilmiö on eri asia

Jos tarkkoja ollaan, niin linkittämäsi Wikipedia-artikkelin mukaan Streisandin ilmiö ei itse asiassa viittaa siihen, että kun jotain laittaa nettiin, se myös pysyy siellä. Streisandin ilmiö tarkoittaa, että jos rupeaa julkisesti vaatimaan nettiin päätyneen aineiston poistamista, se saa entistä enemmän huomiota ja sen löytää moni sellainenkin ihminen, joka muuten ei olisi koskaan osannut sitä ruveta etsimään.

Tässä tapauksessa valokuva on vähin äänin poistettu sivustolta ennen uutisointia, ja vaikka sitä varmasti edelleen levitetään muilla kanavilla, pelkästään uutisen antaman kuvauksen perusteella sitä ei enää liene helppoa löytää. Sanoisinkin, että Streisandin ilmiö ei tässä tapauksessa päde.

Jos tarkkoja ollaan, niin

olet ihan oikeassa.

Luulisi sivuston auttavan

Luulisi sivuston auttavan jäljittämään kuvan levittäjän jo oman maineensa tähden. Kysehän on lapsiporno kuvasta.
Kolme viikkoa eikä kuvaa poistettu, kuka mahtaa olla valvomassa? Missä valtakunnan syyttäjä!

Ehkä naurunappulan

Ehkä naurunappulan valvojilla on soneran sähköposti... Siitä se viive luultavasti johtuu ;)

Naurunappula

Kuka on naurunappulan takan ja miksi he eivät poistaneet laitonta materiaaliaan sivultaan?

"Luulisi sivuston auttavan

"Luulisi sivuston auttavan jäljittämään kuvan levittäjän jo oman maineensa tähden. Kysehän on lapsiporno kuvasta."
"Kuka on naurunappulan takan ja miksi he eivät poistaneet laitonta materiaaliaan sivultaan?"

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely