Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Vanhanen muistuttaa: Nova-tuen ottaminen laillista

Vanhanen muistuttaa: Nova-tuen ottaminen laillista
Julkaistu: 9.2.2010 14:23
Päivitetty: 9.2.2010 14:25
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Keskustan puheenjohtajan pääministeri Matti Vanhasen mielestä on tärkeää havaita, että Novalta vaalitukea saaneet puolueet eivät ole tehneet mitään laitonta. Hänen mielestään on aika kova väite, että Nova olisi perustettu vain vaalirahoitusta varten.

Nuorisosäätiön osalta Vanhanen sanoo, että hänellä ei ole mitään lisättävää siihen, että viranomaiset selvittävät asiaa.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Matti Vanhanen
Yritykset: Nova Group
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Pääministeri

"Nuorisosäätiön osalta Vanhanen sanoo, että hänellä ei ole mitään lisättävää siihen, että viranomaiset selvittävät asiaa."

Ei tietenkään, kun puheena olevat selvittävät tahot, kuten Ara ovat pääosin puoluetovereiden miehittämiä ja istuvat kaiken lisäksi samassa veneessä.

Pääministeri pitää kansalaisia pilkkanaan.

Matti virtsaa kansalaisten päälle.

Sokea Reettakin näkee, että Nova on ollut olemassa nimenomaan "vaalirahoitusta" eli suomeksi sanottuna korruptiota varten. Jos uutisointi tuen määrästä pitää paikkansa, niin tuo firmahan on perustettu pelkästään tiettyjen poliitikoiden rahasammoksi.

Jo pelkästään se, että tällainen on laillista, on huolestuttavaa. Mutta kaikista pöyristyttävintä on Lahjus-Matin ja muiden korruptoituneiden kumppaneiden julkinen esiintyminen asian tiimoilta. Ei katumusta, ei mitään - päin vastoin, naureskellaan asialle ja muistutellaan, että rikosta ei ole tapahtunut.

Korruptio on Suomessa laillista. Siitäkö johtuu, että tähän saakka Suomi on pärjännyt vertailussa hyvin?

Tutun kuuloista...

Tämä puolueille ja yksittäisille ehdokkaille Novasta maksettu tuki on kaikesta huolimatta täysin laillista ....
Ja Matin kuuluisa loppuhuipennus on aina sama :
Hyvä että poliisi tutkii tätä asiaa....

Taitava nuo ylläolevat lauseet olla tätänykyä useimmiten Matti Vanhasen huulilla median edessä.....Miten jaksaa Pääministerin uskottavuus ?

joo

Se lähtee pienistä asiosta ensin valehdellaan äidille sen jälkeen naisille , kohta koko elämä on valhetta

http://www.finlex.fi

Hänen mielestään on aika kova väite, että Nova olisi perustettu vain vaalirahoitusta varten.

=> Ei Novan perustaminen puoluerahoitusta varten ole rikos. Se on aivan laillista.

Tiedote Suomen kansalle

Emme ole tehneet mitään laitonta. Olemme tehneet lait.

Juuri niin

Juuri siinähän rikos onkin, ovat rikkoneet lakeja tehdessään lakeja. Mutta kun suomessa ei tsaarillisiin perinteisiin perustuen ole perustuslakituomioistuinta, heitä ei voida syyttää siitä, että ovat rikkoneet lakeja. Kun lakeja säätävää elintä ei valvo kukaan, käy juuri näin.

varastettuun tavaraan ryhtyminen, tiesi tai olisi pitänyt tietää

moraaliahan on turha potulla olettaa olevan.

juridiikkaahan hidas valtiotieteilijä ei tajua,
vaan luulisi jo alkavan tajuta kun on niin paljon jo rautalankaa käytetty.

siis: novalla ei ollut lupaa, ei laillista oikeutta antaa pois rahoja,
ja tämä olisi kepulaisten pitänyt tietää
tai ainakin jo nyt olisi korkea aika alkaa tajuta.

kepun ainoa fiksu oli mietaa:
palautti omansa heti kun kuuli juristi niinistön palauttaneen.

Onhan sielä eduskunnassa edes joku rehellinen!

Tatu-Jugend

Niin.. "laillista", sanoo lain säätäjä. Eikö tule mieleen, että Mussolinin ja Hitlerinkin teot olivat heidän itsensä säätämien lakiesa mukaan "laillisia".

Ilmeisesti Matti Vanhanen on suomalaisen ihmisen pahin vihollinen. Fasistinen selkäranka notkuen skandaalista toiseen, polvet ja muisti hieman huonontuneet vallan kirkkaassa loisteessa kristallien alla...tanssien tätien kanssa...

Tämä maa alkaa olla demokratiavajeen äiti.

Kävikö Vanhanen kysymässä Oikeuskanslerilta?

Eihän Vanhasella mitään omaa näkemystä ollut aikaisemmin, koska ei tiennyt RAY:n rahoja jakaessaan Nuorisosäätiölle, periaatteessa itselleen, oliko jäävi vai ei, vaan täytyi asiaa kysyä Oikeuskanslerilta? Miten se lakiviisaus tuli nyt yllättäen ja nopeasti kun mustutti että Novan rikolliset rahat olivat luvallista luovuttaa vaalirahaksi, aikaisemmin sanottu,(jopa suotavaa). Käsitykseni mukaan Vanhasen sanoilla ei ole minkäänlaista painoarvoa, koska miehellä ei tajua mikä on oikein ja mikä väärää!

Kaikkosesta uusi pääministeri

Ehdotan että Kaikkosesta tehdään uusi pääministeri. Selvää johtajaainesta Suomeen.

Valtion rahat on hyvässä

Valtion rahat on hyvässä hoidossa.

Pääministerillä on moraali kohdallaan.

Laki ja moraali ?

Novan Merisalo ja taustat tuntien olisiko moraalisista syista pitänyt kieltäytyä? Ei varmaankaan sillä politikon moraali on eri skaalassa tavikseen nähden. Tiuran osalta
se venyi lentolipun pyyntöön saakka ja Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhlien rahoitukseen.

Väite osittain totta

Nova perustettiin sen lisäksi myös yhtiön omistajia rikastuttamaan. Tukia käytettiin, jotta saatiin sopivia tontteja liike-elämän käyttöön. Tätä jossain kutsutaan lahjonnaksi.

Kyseessä oli alunperin

Kyseessä oli alunperin Keskustan talouden pelastaminen. Rahan virratessa havaittiin mahdollisuus tehdä jotain suurempaa ja niin kaapattiin mukaan kokoomus ja joukko demareita sekä RKP:n Wallin. Wallin ei ole vieläkään tainnut palauttaa omaa osuuttaan, jonka hän yritti pimittää muiden lailla. Kaikki muut kansanedustajat taisivat palauttaa saamansa vaalituen tai sen osuuden, jonka laskettiin olevan Novalta.

UKK fanitus saa loppua. Creco saa sanella säännöt.

Lainaus Jyrki Virolaisen Blogista:

Tiedämme, että Matti Taneli Vanhasen suuri idoli ja esikuva oli ja on edelleen Urho Kekkonen.
Pääministerimme politiikassa omaksumansa tavat ja käytännöt näyttävät olevan peräisin Kekkosen pääministeriajoilta ja presidenttikaudelta. Vanhanen (54) tuli mukaan politiikkaan nuorena, jo 1970 -luvun loppupuolella. Dosentti Vesa Puuronen on todennut (HS 26.9.-09), että nykyiset vaalirahasotkut ovat seurausta edeltävien kolmen vuosikymmenen aikana muodostuneesta poliittisesta kasvatusjärjestelmästä.

Puuronen kirjoittaa näin:
1970-luvulta 1990-luvulle suuri osa nykyisistä johtavista poliitikoista opiskeli politiikkaa poliittisissa nuorisojärjestöissä. Näihin järjestöihin oli pesiytynyt kulttuuri, joka kasvatti poliitikot toimimaan epärehellisesti järjestöjensä valtionapujen maksimoimiseksi. Epärehellinen "päämäärä pyhittää keinot" -ajattelu on moraalinen perusta, jolle vaalirahoitusjärjestelmä perustuu.

Olisi pitänyt tietää ja valvoa, siis ottaa vastuu omien toimista

Vanhanen aloitti pääministerinä 2003 ja hyväksyi niitä RAY:n jaettavia avustuksia alusta asti. Siinä vaiheessa, kun hän oli presidenttiehdokkaana 2006, hänen olisi pitänyt avustajiensa kanssa varmistaa, ettei tule rahaa vääriltä tahoilta. Siinä vaiheessa ei kukaan presidenttiehdokkaista voi vedota siihen, ettei tiennyt, koska hän on kuitenkin itse vastuussa siitä, mitä rahoja hänen kampanjassaan käytetään. Tai jos vetoaakin tietämättömyyteen, se ei tee tehtyä tekemättömäksi. Se, että joku muu on kerännyt rahat tai allekirjoittanut papereita, ei poista Vanhasen vastuuta

Ja tässä yhteydessä ei ollut kyse siitä, mistä rahoista Nuorisosäätiö ne vaalituet maksoi, vaan mikä tahansa raha heiltä, minkä Vanhanen saa, voidaan katsoa lain vastaiseksi. Näin siis poliisitutkimuksessa, joka kohdistuu Vanhasen saamaan vaalirahoitukseen.

Oikeustaju täysin metsässä Vanhaselta Kaikkosesta puhumattakaan!

Saako poliitikolle tehdä avustetun poistumisen?

Saako poliitikolle tehdä avustetun poistumisen? Tämän epäuskottavan, ryvettyneen henkilön on ihan turha tulla piipittämään minulle että on pääministeri --- luottamus meni jo kauan sitten. Hänet vain pitäsi saada poistumaan vallankavasta. Mielummin vapaaehtoisesti ja nopeasti.

Ja ei, en usko että hän oikeasti olisi katoamassa minnekään ensi kesän puoluekokouksen yhteydessä. Kepulainen kun on.

LAILLISTETTU VARKAUS ?

Koska POLIISIKIN on tutkimuksissaan jo todennut nostavansa
syytteen useaa NOVAN henkilöä vastaan epärehellisyydestä/velallisena ..ja todennut yhtiö tilan
sellaiseksi jossa katsottuja poliitikoille olevia tukimaksuja
ei voida pitää kohtuullisina ; yhtiön taloustilaan nähden..

Eli jaettiin OY;n varoja velkojien ja OY;n tappioksi !

Onko jatkossa "varastettu " raha laillista, muutenkin ja muillakin kuin POLIITIKKOJEN taskussa tahi tilillä ?!

Näin ainakin pääministeri tulkitsee...omalta kohdaltaan.

Matti alkaa olla parempi vitsi...

kuin itse superjulkkis Nykänen..menee kohta ohi...

Paha uni loppuu kohta

Sekä meillä kansalaisilla, että M69:llä.

Juhannuksena voidaan kylpeä ilman "matin" painolastia. Kyllä sitten kelpaa, kun klovni poistuu areenalta. Lopullisesti.

Suomi on suuri Nova

Suomen valtio on suuri Nova Group. Vanhanen johtaa Suomea kuin Merisalo Novaa. Rahaa jaetaan sinne tänne, vaikka tulot ovat romahtaneet. Eletään kuin ruhtinaat niin kauan kuin saadaan velkaa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely