Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Huumepoliisin päällikkö vältti syytteet

Huumepoliisin päällikkö vältti syytteet
Julkaistu: 9.2.2010 18:31
Huumepoliisien virkarikosjutun syytteet kaatuivat pääosin käräjillä tiistaina. Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio ja keskusrikospoliisin (KRP) huumeasioista aikoinaan vastannut päällikkö Tero Haapala vapautettiin kokonaan syytteistä.

Kaksi Helsingin huumepoliisin komisariota tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. He jäivät ilman rangaistusta.

Vyyhden tutkinta alkoi kolme vuotta sitten, ja yhdessä vaiheessa epäiltyinä törkeistä virkarikoksista oli toistakymmentä poliisia. Tutkinnanjohtaja, valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto luonnehti tapausta itsenäisyyden ajan vakavimmaksi poliisin kohdistuneeksi virkarikosjutuksi.

Syytteitä sai lopulta viisi poliisia. Heille vaadittiin sakkoja virkarikoksista tai tuottamuksellisista sellaisista.

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi ihmettelee kuilua alkuperäisten epäilyjen ja tuomion välillä. Hänen mukaansa asiat olisi ehkä voitu selvittää esitutkinnassa perusteellisemmin.

–Tutkinnassa epäiltyjä kuultiin vain kerran ilmoittamatta etukäteen, mistä asioista kuullaan, Leppiniemi sanoo.

Aarnio ei kanna kaunaa KRP:lle

Aarnio itse ei toivoisi vastaavaa kolmen vuoden löysää hirttä kenellekään.

–Täytyy olla aika hyvin itsensä kanssa balanssissa, että tällaisen session jaksaa vetää hymyillen läpi.

Hänen mukaansa juttu olisi voitu selvittää asianosaisten kesken ilman mittavaa esitutkinta- ja oikeusprosessia. Aarnio ei kuitenkaan kanna kaunaa niille KRP:läisille, joiden näkemyksiin hänen syytteensä pitkälti perustui.

Aarnion ja Haapalan haarassa oli kyse vuoden 2001 tapahtumista. KRP, Tulli ja Helsingin poliisi ottivat kiinni Virosta saapuneen miehen, jolla oli kahdeksan kiloa amfetamiinia ja toistasataa grammaa kokaiinia.

Operaatiossa mukana ollut KRP:n silloinen rikosylikonstaapeli epäili, että huumeille ei ilmaantunut vastaanottajaa, koska poliisi varoitti tätä. Eräs KRP:n rikosylikomisario sanoi, että hänelle oli jäänyt kahdenkeskisestä keskustelusta Aarnion kanssa samansuuntainen vaikutelma.

Syyttäjien mielestä Aarnion ja Haapalan olisi pitänyt viedä väite varoitussoitosta syyttäjän tutkittavaksi epäiltynä poliisirikoksena.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Suomi
 
 
 
 

Huono otsikko

"Vältti syytteet" on ihan eri juttu kuin "voitti käräjillä"

Täysin turha oikeudenkäynti

"Tutkinnanjohtaja, valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto luonnehti tapausta itsenäisyyden ajan vakavimmaksi poliisin kohdistuneeksi virkarikosjutuksi."

Köyhät oli A-P:n eväät...

Tsemppiä Aarniolle ja Haapalalle.

SISÄMINISTERIÖN JA POLIISIN YHTEISET SALAISUUDET

Hieno juttu, että huumepoliisit vapautettiin. Todellista tutkittavaa olisi valtakunnan syyttäjän virastolla.

Onko hallituksella aikomustakaan alkaa selvittämään sitä, että sisäministeri Anne Holmlund ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero antavat kivilouhimoiden ja murskaamoiden toistuvasti rikkoa räjähdysainelakia 2005/390 ja –asetusta 1999/59?

Ko. yrityksille myydään räjähdysaineita vastoin lainsäädäntöä. Nämä yritykset rikkovat toistuvasti räjähdysaineiden käyttö- ja varastointimääräyksiä. Toistuvasti sivuutetaan ilmoitusvelvollisuus ja luvanvaraisuus, jotka on määrätty laissa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely