Sunnuntai 27.5.2012

Presidentin valtaan komitean kanta

Luotu: 
10.2.2010 07:32
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Christoffer Taxellin (r.) johtaman perustuslakikomitean on odotettu vahvistavan eduskunnan roolia ulkopoliittisissa kysymyksissä.

Presidentin ja hallituksen valtasuhteita selvittänyt työryhmä jättää tänään esityksensä oikeusministerille. Ministeri Christoffer Taxellin (r.) johtaman perustuslakikomitean on odotettu vahvistavan eduskunnan roolia ulkopoliittisissa kysymyksissä. Suurten puolueiden näkemyserojen vuoksi muutoksista ei ole tulossa suuria. Esityksen sisältö on jäänyt eilen pidetyn kokouksen päätettäväksi.

Komitea on pohtinut etenkin ulkopolitiikan pykälää, jonka mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentin valtaoikeuksien karsimista ovat vastustaneet lähinnä oppositio eli vasemmistopuolueet, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. SDP:n kantaa on pidetty ratkaisevana.

Uudistusten on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2012. Perustuslain uudistamisesta on sovittu hallitusohjelmassa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

(Kansanedustajat ja juuri tietyt poliittiset piirit innostuvat yrittämään presidentin valtaoikeuksien purkua - vastoin kansalaisten mielipidettä)

[ ... - ENNUSTE - Kokoomus etunenässä ajaa Saulille pienempiä valtaoikeuksia mitä hän itse haluaisi. Valintademokratialla ei ole oikeutta puuttua sellaisiin asioihin, joilla on merkittävää yhteiskunnallista, periaatteellista ja valmiudellista merkitystä koko yhteiskunnalle, erityisesti kriisiaikoina - näistä asioista kansa päättäkööt suoraan ...]

Suomi valitsi presidentin tiukassa kansanäänestyksessä jakaantuen kahtia. Suomi sai ihmisen mitan mukaista huomioimista ideaalisena toimintana ilman kovia arvoja. Varttumaan jäi kansansuosikki seuraavalle kerralle, jossa kohtaavat kulutusjuhlasta syntyvät ongelmat laajemmin kuin ehkä arvaammekaan. Presidentillä pitää Suomessa olla aina riittävästi valtaa, koska kansa tahtoo niin.

Suomi kulkee vahvojen maiden vastavirtaan maan ja valtion johtamisen periaatteissa. EU-kehityksessä valintademokratia innostuu yksisilmäisesti edustamaan kansakuntaa ajattelematta mitä varaumia pitää ottaa huomioon, kun aina ei mene hyvin. Voiton jälkeen tulee tappio. Maallisen hyvinvoinnin jälkeen tulee varmasti henkinen krapula, joka on jo alkanut.

Presidentti edustaa Suomessa suoralla kansanvalinnalla kansakunnan tahtoa. Tällä valinnalla äänestäjät antavat automaattisesti aseman, jota voi myös käyttää konkreettisesti - meillä ei turhaa seremoniallisuutta hyväksytä. Suomi on tottunut voimakkaisiin presidentteihin, joilla on omaa tahtoa. Tuo tahto useasti peilaa paremmin kansakunnan etua, kuin poliittisten juonittelujen kabinettikähminnät. Kansakunta hakee identiteettiä karismaattisista johtajistaan.

Presidentti Urho Kaleva Kekkonen nautti vallasta, mutta niin pitikin, koska vain epänormaali ei niin olisi tehnyt. Kekkonen ennen kaikkea muisti velvollisuutensa ja vastuunsa kansakuntaa kohtaan. Kekkosen perinnön raiskauksena meillä on nyt lähinnä kokoomuspoliitikkojen johdattelema vallasta riisuuntuminen - uskotaan 200 viisaaseen ihmiseen. Hädän hetkellä ei ole kompromisseja, johon 200 henkilöä työllistävä eduskunta on tottunut. Kriisissä vastuu, päätös ja teot ovat yksinäisen ihmisen tekoja - ei ole mahdollisuuksia aikaa vieviin komiteamietintöihin.

Jos katsomme maailman suuria ja vahvoja maita - kaikissa niissä on vahva valtiomies, niin miehenä tai naisena. Suomi on elänyt ennätyspitkän aikakauden yltäkylläisyydessä - valmiutemme ymmärtää, ottaa vastaan ja elää vaikeuksissa on hämärtynyt. Sanotaankin, että jokainen sukupolvi vaatii sotansa ja kriisinsä. Kriisit vaativat aina luotettavaa vastuukarismaa ja sen mukaista johtajaa.

Mielenkiintoista on se, että presidentin valtaa purkavat tahot ovat usein samoja, jotka puuhaavat kansan vastaisesti Suomea USA johteiseen Natoon. Vahva presidentti ilmeisesti Nato-uskovaisten taholta halutaan korvata sotilasliitolla, joka jättäisi vaikean yhdistelmän nouseville sukupolville.

On suureksi hankaluudeksi tämä Kekkosmyllyyn jääneiden Nato-intoilijoiden kohkaus Natoon liittymisestä ja valtaoikeuksiltaan kuristetun presidentin ominaisuuksista. Äänestäjät sen sijaan eivät hyväksy liittymistä eikä valtaoikeuksien purkamista.

Valveutunut politiikan hoitaja kuuntelee mitä kansakunta tahtoo - se voisi osaltansa lisätä puoluepolitiikankin uskottavuutta äänestäjien keskuudessa. Politiikka on sananmukaisesti yhteisten asioiden hoitoa ja siihen kuuluu kansalaisten, vallanantajien kuunteleminen. Meidän pitää muistaa, että presidentti vaihtuu varmasti seuraavalla kerralla.

JK.
Pientä historiallista jossittelua - entä jos Paavo Lipponen olisikin ollut nykyinen presidentti? ja sitten ei niinkään jossittelua, ... kuinka sitten, kun Sauli Niinistö tuon Linnan avaimet ottaa haltuunsa?
Muuten, ...presidentin saapuessa Eduskuntaan esim. Valtiopäivien avajaisiin - kannetaan hänelle varastosta täsmälleen samanlainen ja -kokoinen tuoli kuin Eduskunnan puhemiehellä on - tällä symboloidaan valintademokratian ja suoran kansalaisvaikuttamisen tasa-arvoa (YLE:n ohjelma kansalnvallan tuoleista, la. 22.12.2007).

Ilkka Luoma
orig. maanantai, helmikuu 18, 2008

Huolestunut kansalainen

Eiköhän lisättäisi mieluimmin Presidentin valtaa kuin vähennetään, kuten Kansan enemmistö haluaa. Voi kun meillä olisi ollut vahva Presidentti pari vuotta sitten. Hän olisi voinut hajottaa tämän "paska", korruptoituneen Eduskunnan. Kun selvisi, että vaalirahaa saattoi ottaa ja antaa, pelkäämättä, että joutuu syytteeseen, kun oli olemassa vaalilaki. Jolla ei ole sen enempää arvoa kuin WC paperilla eli sallii talousrikollisten lahjoa mieleiset kansanedusta ehdokkaat.
Nykyinen eduskunta on täysin moraaliton, etunenässä ministerit, pääministeri etunenässä. Pääministeri ei vieläkään ymmärrä, tai ei halua ymmärtää mitä pahaa on saanut aikaan Kansan moraalille!
Entä Katainen, finanssikriisi ei koske Suomea mies? HÄN muistaa kehua antaneensa 20 euroa pienituloisille. KUITENKIN unohtaa kehua miten paljon antoi suurituloisille, ainakin jollekin 20 000 euroa samaan aikaan. Unohti myös, ettei kukaan Suomen historian aikana, valtionvaraministeri ole ottanut 13 000 000 000 euroa velkaa. Tosi fantastista! Entä tämä niin "viisas" Sasi, miten sen muistin kassa, siinä omassa kolarissa, tuliko pienempi tuomio väsyneenä vai sairaana? Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon kansanedustajien moraalista tai paremminkin sen poissa olosta, vaihtoon koko porukka heti. Ei pätkääkään huononnusta Presidentin valtaoikeuksiin, eli Heinäluoma avain asemassa, koska ilman SDP myötämielisyyttä perustuslakiin ei kajota. Nyt hyvä mahdollisuus panna Kataisen ja nämä, huuhaa maahanmuutto politiikkaa harrastavat RKP:n edustajat hyväksymään tulevalle vaalilaille katto.
Vihreillä oli aikoinaan miljoonan taalan paikka, hoitaa päiviltä tämä Suomen historian korruptoitunein eduskunta, mutta kun se valta oli ehtinyt mennä päähän, vaikkeivat hallituksessa olleet saaneet aikaiseksi, pelkkää myötä elämistä. Katsokaa nyt vihreiden edustajia esim. Kasvi tosi saastuttaja taxi kyytiläinen saastuttaja, Brax mitään saamaton oikeusministeri, puhumatta tästä Sinenmäestä, työministeri ei päivääkään kunnon työtä itse tehnyt.