Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Opettaja puolustautuu: ”Lapset itse pyrkivät syliin”

Opettaja puolustautuu: ”Lapset itse pyrkivät syliin”
Julkaistu: 10.2.2010 14:56
Päivitetty: 10.2.2010 15:14
Kokenut opettaja, lahtelaisen Myllypohjan koulun rehtori Auvo Nieminen ei usko, että opettajat koskettelevat oppilaita seksuaalisin aikein.

Yle Lahden haastattelema Nieminen uskoo, että koskettelu on viatonta, ja että kotonaan hellyyttä vaille jääneet lapset saattavat pyrkiä opettajien syliin ja haluta kosketusta.

Poliisiammattikorkeakoulun tänään uutisoidun selvityksen mukaan sadat lapset ja nuoret kokevat vuosittain seksuaalista häirintää opettajan taholta suomalaisessa koulussa.

- Jos oppilas itse on esimerkiksi hellyydenkipeä, ei saa läheisyyttä ja lämpöä kotona, ei kotona oteta syliin tai vastaavaa, niin on oppilaita, jotka pyrkii syliin. Haluaa, että joku aikuinen on siinä lähellä, Nieminen kertoo Yle Lahdelle.

- Koululaista on ehkä kannustettu olkapäästä kiinni ottamalla tai annettu ymmärtää, että tarvitsee fyysistä kosketusta. Se voi luoda kontaktin opettajan ja oppilaan luottamukselliseen suhteeseen. Kyllähän tämä yllättävältä vaikuttaa, jos nuoret näin kokevat, Nieminen tulkitsee tutkimuksen väitteitä.

Nieminen uskoo ja toivoo, että yksittäiset tapaukset eivät leimaisi opettajia ammattikuntana.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 
 
 
 
 

Mwahaha

Avustava toimittaja Freud asialla: "Nieminen uskoo ja toivoo, että yksittäiset tapaukset eivät leimaisi toimittajia ammattikuntana."

Pällisukupolvi lisääntymisvuodossa

Kuka tällaisessa maassa haluaa olla opettaja? Itse en ainakaan haluaisi olla kaiken karvaisten pällien kanssa tekemisissä mistään hinnasta (pälleillä tarkoitan kaikesta mahdollisesta valittavia oppilaitten vanhempia).

Nimim. Pällisukupolven jäsen itsekin

Sairas maa Suomi

Tytön ympärileikkaaminen on sallittua Suomessa, mutta opettajan ei ole sallitua ottaa oppilasta olkapäästä?

Oi näitä aikoja...

On aikoihin eletty kun mummot ja vaarit "kirmaavat" pitkin pihoja ja maita lasten "kirmatessa" heidän perässään....todellisuudessa mummo ja vaari juoksevat lastenlapsia pakoon kun nämmä yrittävät tulla riemuissaan halimaan, mutta kun naapurin täti on jo soittamassa virkavallalle ilmoitusta vanhasta pedofiili-pariskunnasta.

Kulttuurista on kysymys

Koskettelu ja fyysinen läheisyys on kulttuurinen asia.
Se mikä on normaalia eteläisissä ja itäisissä kulttuureissa koetaan täällä perukoilla liialliseksi lähentelyksi.
Yksilöetäisyys on harvaan asutuilla alueilla ollut aina huomattavasti suurempi, kuin tiheästi asutuilla alueilla.

Toinen, varsinkin nuoriin vaikuttava seikka, on anglosaksisen mediakulttuurin vaikutus. Amerikkalaisten neuroottinen moralistinen suhtautuminen seksuaalisuuteen (ja alastomuuteen) vaikuttaa median kautta ennen kaikkea nuoriin, myös suomalaisiin nuoriin.

Suomalaisten tapa käydä yhdessä saunassa koko perhe, on anglosaksisen mittapuun mukaan suorastaan insestiin verrattavaa. Media luo ilmapiiriä, jossa viisivuotiaan vanhemmat joutuvat oikeuteen, koska heidän lapsensa on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely