Vanhaan viipurilaisnaiseen Irina Antonovaan kohdistuva käännytysoperaatio herättää tunteita sekä keskustelua. Tapauksesta uutisoitiin eilen monessa eri mediassa, myös tv-uutisissa.
Helsingin Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajan Kermen Soitun blogin mukaan välikohtaus järkytti myös mediaa.
- Toimittajatkin itkivät! Soitu kirjoittaa.
Irina Antonova pakeni eilen aamulla poliisia Munkkivuoren kirkkoon. Soitu kertoi Uudelle Suomelle eilen poliisin olleen väijymässä ulkopuolella Antonovan poistuessa kirkosta. Antonovan onnistui paeta parin sadan metrin päässä sijaitsevaan lääkärikeskus Dextraan, jonne poliisi seurasi perässä.
Antonova sai lääkärinlausunnon matkustuskyvyttömyydestään. Dextrasta hänet siirrettiin Meilahden päivystykseen.
Antonova on saanut korkeimmalta hallinto-oikeudelta käännytyspäätöksen, jota poliisi yritti eilen panna käytäntöön.
Käännytysoperaatio on nyt keskeytetty toistaiseksi.
Kermen Soitu on taistellut aktiivisesti käännytysuhan alla olevien ihmisten puolesta aikaisemminkin. Soitu toimii oleskeluoikeuksia puoltavan ALVA Ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Kommentit
Kerrottiinko Putinille?
Kerrottiinko asiasta pääministeri Putinille? Hän on usein osoittanut tunteitaan erilaisten Venäjän hallussaanpitämien muiden kansojen alkuperäisten alueiden asukkaiden puolesta, tai vastaan.
Tshetsheenien kansaa hän hoivasi Groznyin pommitusten aikaan kehottamalla joukkojaan tulittamaan pakolaissaattueita, jotka lähtivät lapsineen liikkeelle, kun Putin oli määrännyt kaikki kaupungin asukkaat poistumaan sieltä keskiyöhön 11.12.1999 mennessä - tai muuten tulemaan tapetuiksi terroristeina... ks. tarkemmin nettinovelli lähetystön pommidraamasta http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#novellit
Suomalaisia Karjalan pakolaisia Putin ei vieläkään päästä muuttamaan Suomen Viipurin lääniin omiin koteihinsa. Taitaa Putin kuulua pirunkirkkoon...
Venäjä on valmis puuttumaan kansalaistensa huonoon kohteluun...
Venäjä on nykydoktriininsa mukaan valmis puuttumaan kansalaistensa huonoon kohteluun jopa ulkomailla, jopa aseellisesti...
kansalaistensa huonoon kohteluun
Entä kotimaassa?
Kunnia-asia Puutiaiselle: huonoon kohteluun puuttuminen
Kyllä. Kansalaistensa huonoon kohteluun puuttuminen sitä edistämällä on kunnia-asia Puutiaiselle, joka on sekä entinen että nykyinen KGB/FSB-johtaja. Vastuussa mm. Anna Politkovskajan ja Andrei Litvinenkon ym. noin sadantuhannen Venäjän kansalaisen kuolemasta, ks. http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#memoriam
Miten liikuntakyvytön mummo
Miten liikuntakyvytön mummo voi paeta?
Joo ikävää.
Mutta muistetaan mainita myös se, että mummo tuli suomeen aivohalvauksensa JÄLKEEN.
Valitettavasti meillä ei riitä rahat edes omien vanhusten hoitoon, kun pitää noita Afrikan sarvesta tulleita suurperheitä elättää.
Otetaan ennemmin noita mummoja, ne ei ainakaan tee rötöksiä, tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi.
Mummot ketoon, nuoret miehet turvaan!
Ulkomalaisviraston toiminta näyttää olevan mummoja kohtaan erittäin tylyä ja erittäin sydämetöntä!
MUMMOT KETOON ja nuoret miehet turvaan- tyyli on mennyt niin pitkälle, että voi kysyä myös edustaako ulkomaalaisvirasto ja sen työntekijät sekä ulkoistuspoliisi enää sivistysvaltioon sopivaa toimintaa.
Hävetkää mummojen kyykyttäjät.
JK: laki ei kiellä, mutta lakihan on niin kuin se tulkitaan ja ymmärtämättömät lakialukemattomat tulkitsevat yleensä tiukimman mukaan.
Hohjoijjaa
Suomen uhka Irina.? Eiköhän ole lait ja asetukset joilla päätetään karkoitetaanko vai ei. Meillä lienee tuhansia joita hyysätään veronmaksajien rahoilla edes takas kun he hakevat muutolupaa suomeen. Täällä on lie kuinka paljon sellaisia jotka käyttävät vain tyhmyytämme hyväkseen ja elävät paremmin kuin havumajoissaan
Onko Irina suurin karkoituksen kohde? Voisihan ottaa joskus järjen käteen auttamisessa ja lakien tulkinnoissa.
Puhutaan työvoimapulasta ja mamu reserveistä. Maksetaan kulut ja menot eikä tarvitse edes oppia suomen kieltä joka olisi ehdoton ihmiselle tullakseen "reservinä" toimeen sit kun suomalaiset ovat kuolleet työ/verotaakan alle. Kaipa he sitten 20 vuoden ilmaisen varastoinnin jälkeen yhtäkkiä meitä vanhuksia hoitaesaan puhuvatkin kieltä ja tuo jouten aika on ollut patterien latausta. Saavat sitten 200€ enemmän käteen kuin ovat saanet joutenollessaan.
Onko Irina nyt vain esimerkki suomen ankarasta mamu politiikasta-;)ja onpahan alimiehitetyllä polisiilla kiireistä ja antoisaa työtä. Toivottavasti Irina laittaa kampoihin niin karhuryhmä saa harjoitusta...
Mamut jotka pääsevät suomeen niin kieli/työ/maantavat tulisivat olla meidän mukaan, ei heidän. Sillä jos menisin esim. Afganistaniin ja sanoisin, että lopetetaas pojat tää naisten sorto niin taitaisi sorto jatkua ja minulla elämä mennä pikaisesti ohi, ilman turvapaikkaa. Sitten jos ei hakijaa kiinnosta sopetua normaliin yhteikuntaan tapoineen niin olisi syytä harkita tulijan motiiveja. Ei asiat hyysäämällä parane. Auttamisella pitää olla aina pohja-ja katto.
Hyvä SUOMI
Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto
Mummo rajan yli heti!
Mummelin pyörittelystä tulleet kulut pitää laskuttaa kokonaisuudessaan virkamiehiltä, jotka ovat mummon maahan laskeneet ja ovat epäonnistuneet mummon maasta poistamisessa. Täysin selkärangatonta sakkia!
Afrikkalaiset suomeen
Komeat Afrikkalaiset naiset ovat minusta etusijalla.
Sellaiset valiogeenit omaavat naiset kuin Melyssa Ford komistaisivat suomalaista geeniperintöä huomattavasti.
Sanotaan ei Virolaisille huonogeenisille, ja toivottakaamme Afrikan valiorotu tervetulleeksi.
Miksi
vanhaa vaaratonta mummoa kyykytetään? Rikolliset, ovat he venäläisiä tai somaleja, niin heitä ei karkoiteta, koska joutuisivat turvattomaan maahan! Femakot nostavat kauhean metelin jos lisääntymisiässä olevia rikollisia pyritään karkoittamaan! Somalit saavat tv-ohjelman mukaan kohtuuttomia rahoja sossusta, ottaen huomioon, etteivät he ole koskaan hyödyttäneet tätä yhteiskuntaa! Femakot heitäkin puolustavat ja tietenkin eräät poliitikot, koska sukulaisensa vuokraa hotelleja näille "pakolaisille!" Alkoholistit, nämä parhaat veronmaksajat(juovat kaiken rahan minkä saavat ja valtio hyötyy) ovat heitteillä, heillä ei ole kattoa päänsä päällä! Kukaan ei sijoita heitä hotelleihin!
Itkettää kovasti
Ottakaa ihmeessä venäläismummo turvaan, itkijät ja paapojat. Tehän lienette hyvätuloisia ihmisiä, kyllä Suomesta saa rahalla hoitopaikan! Laittakaa sitten hattu kiertämään kerran kuussa, kun hoitomaksu erääntyy!
Jos haluaa itselleen vapauttavaa itkuterapiaa, kyllä Suomestakin löytyy karmeita ihmiskohtaloita. Suomalaisia mummoja ja pappoja makailee erilaisissa hoitopaikoissa haavi auki ja huonot housussa. Yksilölliseen vanhusten hoitoon ei vain kyetä, ei ole henkilöstöä, eikä sitä voida palkata. Entä vammaisten hoito, lieneeköhän siellä asiat kunnossa?
Tietysti on suomalaisten vika ja vastuulla, että maailmassa on niin monta vihoviimeistä ja väkivaltaistakin takapajulaa. Vai onko?
Äiti Venäjälle
Eikö Venäjä kykene huolehtimaan sairaista vanhuksistaan?
Onhan heillä suomalaisilta ryöstösaalina otetut kodit ja sairaalat Viipurissa vapaassa käytössään.
Turvapaikanhakijoita ei seurata
Turvapaikanhakijoille annetaan raha käteen jolla hän voi noutaa kaikki sukulaisensa Suomeen ruokittaviksi
Itkettää
Paljon enemmän kun menee katsomaan niitä liikuntarajoitteisia vanhuksia jotka ovat ITSE maksaneet Suomalaisen terveydenhuollon hyvinvoinnin.
Jos maksat verosi venäläisen hyvinvointivaltion (niinhän he itseään kutsuvat) hyväksi, nautit niistä palveluista jotka olet itse maksanut.
- Näinhän sen Suomessakin pitäisi olla.
Erikoista ikärasismia
Jos mummo olisi tumma ja miespuolinen ja parikymmentä vuotta nuorempi, hän voisi ilmoittautua ns. ankkurilapseksi ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
"Miten liikuntakyvytön mummo voi paeta?"
moottoroitu rollaattori? turpoahtimella...
No johan on poliisilla kerrankin voimavaroja
Pöyrityttävää !! Suomi rikostilastojen kärjessä, monet rikokset mamujen tekemiä, poliisi on voimaton? Mutta kas, tyttärensä kustannuksella Suomessa olevaa vanhusta on aikaa jahdata. Ministeri Thors ilkeää puhua perheiden yhdistämisestä! Jos mummeli olisi Viipurin rikollinen oitis palkattaisi yhteiskunnan varoin paras mahdollinen juristi ja ohjattaisi johonkin luxus-vankiloistamme huoltamaan terveyttään, kuntoilemaan. Korkein oikeus hyväksyi somalin Suomeen, joka oli tullut väärennetyillä papereilla ja huijannut sossusta suuria summia. Suomen kustantamalla lentolipulla tulleita syöttiläitä ei edes valvota.
Espanjassa asuu noin 20 000 - 30 000 suomalaista eläkeläistä, maa halvepmi, ihmiset ystävällisempiä, palvelu parempaa. He elävä omavaraisesti, mutta monet käyttävät julkisia terveyspalveluja. Pitäisikö heidän oleskelulupansa Espanjassa peruuttaa ja palauttaa poliisikyydillä Suomeen.
Irvokas näytelmä
Tällainen on tietenkin äärimmäisen ikävää ja herättää suuria tunteita. Poliisi ei kuitenkaan väijy ketään. Poliisi toteuttaa saamansa käskyt, piti niistä tai ei.
Kykeneekö Irina Antonovan tytär elättämään Äitinsä?
Hänen sairautensa varmaan aiheuttaa huomattavia kuluja. Mistä rahat?
Suomi velkaantuu tällä hetkellä ja velat lankeavat maksettavaksi tulevaisuudessa. Emme tämän takia voi huolehtia maailman kaikista tarpeessa olevista, vaikka se mukavalta tuntuisikin. Venäjän ongelmana näyttää olevan epätasainen tulonjako ja suoranainen piittaamattomuus niin mummoja kuin muitakin kohtaan.
Katseet poliisiministeriöön
Suomen ongelma samoin epätasainen tulonjako ja piittaamattomuus suomalaisista mummoista. Eläkkeet on surkeita. Toki on mahtava byrokratia, mutta se ei tarkoita samaa kuin vanhustemme hyvät palvelut, eikä ainakaan valtiovarainministri ole herännyt suomalaisten asialle.
Irvokasta on kun Somalialaisia "perheitä" yhdistellään jopa 16 henkisiksi, lähetellään lentoliput jne, mutta Suomen työtätekevä kansalainen Antonovan tytär ei saa hoitaa äitiään. Poliisi toteutttaa käskyjä, siis katseet poliisiministeriöön ja kansliapäälliköihin. ,
Kannattaa huomioida, että
Kannattaa huomioida, että Viipurin mummu haki oleskelulupaa, ei turvapaikkaa Suomesta. Jos hän olisi ollut turvapaikan hakija portit luxux palveluineen olisi avautuneet.
Roistomaista viranomaistoimintaa
On helppo käydä puolustuskyvyttömän mummon kimppuun, mutta rikoksiin syyllistyvät maahapesiytyvät kriminaalit ovat turvassa. Kyllä tässä maassa toiminta on täysin syvältä.
Eikö teitä oikeusoppineet yhtään hävetä?
Poliiseja en syytä. He toimivat toimeksiannon mukaan.
Sääli ei nyt auta
Kohta meillä on koko Venäjä hoidettavanamme. Kirkko pysykööt lestissään tai saavat pian kaikki penkit täyteen maasta poistettavia pakolaisia.
Minkä takia nämä venäläiset lähtivät Suomeen ja jättivät ensin mummon Viipuriin? Menkööt nyt koko porukka takaisin, niin on mummolla hoitajia!